maanantai 4. helmikuuta 2019

On koulutettava ammattilaisia, jotka voivat auttaa kunniaan liittyvästä väkivallasta kärsiviä uhreja

Mikä on kunniaan liittyvä väkivalta -ja alistaminen?


Kunniaan liittyvä väkivalta on myös Suomessa olemassa oleva ongelma, joka on puhuttanut erityisesti viime aikoina. Kunniaan liittyvään väkivaltaan liittyvät syyt ovat vanhanaikainen ajattelutapa sekä perheen ja suvun elämäntavat ja perinteet. Usein uhrit ovat nuoria tyttöjä, mutta myös nuoria poikia, joilta vaaditaan sitoutumista ja kunnioitusta suvun sovittuja elämäntapoja kohtaan. Ongelma syntyy silloin, kun nuoret tytöt ja myös pojat haluavat elää elämäänsä niin kuin he haluavat, vaikka se tarkoittaisi, että he käyttäytyvät perheen perinnettä vastaan. Uskotaan, että suku on menettänyt kunniansa, kun yhdessä sovittuja sääntöjä on rikottu. Nähdään, että väkivalta ja alistaminen olisivat keinoja palauttaa suvun kunnia. Näin ei tietenkään ole. 

Pakkoavioliitto, lapsiavioliitto sekä tyttöjen sukuelinten silpominen ovat esimerkkejä kunniaan liittyvästä väkivallasta. Yksinkertainen kätteleminen miehen kanssa voi johtaa kunniaan liittyvään väkivaltaan ja jopa murhaan. Se on tapahtunut Ruotsissa. Kunniaan liittyvän väkivallan avulla pystytään jopa rajoittamaan tyttöjen mahdollisuuksia koulutukseen ja työelämään. 

Miksi on vaikea puhua kunniaan liittyvästä väkivallasta?


Kunniaan liittyvää väkivaltaa on vaikeaa identifioida, ja usein halutaan tehdä siitä maahanmuuttajien oma ongelma, eli se ignoroidaan. Tai se nähdään väkivaltana yleisellä tasolla. Ihmiset ovat myös usein tietämättömiä kunniaan liittyvästä väkivallasta, vaikka se onkin olemassa yhteiskunnassamme. Mutta siitä on myös erittäin vaikeaa puhua, vaikka asiasta tiedettäisiin.

Aiheesta keskusteleminen herättää tunteita ja pelkoa seurauksista sekä reaktioista, jotka voivat syntyä asian esille nostamisen yhteydessä. He, jotka haluavat auttaa, eivät halua leimautua rasisteiksi. He eivät myöskään halua antaa eväitä rasisteille, jotka ratsastavat monikulttuurisuuteen liittyvällä ennakkoluuloisuudella ja epätietoisuudella.

Uhrit eivät itse uskalla kertoa tilanteestaan julkisuudessa, mutta toivovat jonkun tekevän sen heidän puolestaan. Emme saa jättää uhria yksin. On erityisen tärkeää, että tästä asiasta pystytään puhumaan avoimesti ja rakentavasti. Ei ole tarkoitus leimata ketään tai mitään ihmisryhmää, vaan ajatus on löytää ratkaisuja ja auttaa uhreja ja heidän perheitään. Tämä vaatii rohkeutta, jota toivomme löytyvän meistä kaikista.

Miten kunniaan liittyvään väkivaltaan puututaan? 


Saadaksemme muutoksia aikaan yhteiskunnassa, ongelmista on voitava puhua avoimesti, rehellisesti, rohkeasti ja rakentavasti. Suomen Akateemisten Naisten Liitto vaatii, että kunniaan liittyvä väkivalta otettaisiin vakavasti ja siihen puututtaisiin. On ryhdyttävä toimenpiteisiin ennen kuin ilmiö eskaloituu ja kehittyy entistä vaikeammaksi. Suomessa ei ole asiantuntevaa viranomaista, joka voisi ymmärtää tätä ongelmaa, tai jonka puoleen uhrit voisivat tarvittaessa kääntyä. Siksi on koulutettava sellaisia ammattilaisia, jotka voivat auttaa tästä ongelmasta kärsiviä ihmisiä. Pidämme myös erittäin tärkeänä, että kouluissa ja muissa instituutioissa kiinnitetään huomiota tähän ongelmaan liittyviin ilmiöihin, ja niistä ilmoitettaisiin välittömästi viranomaisille.

Tyttöjen silpomiskieltoon liittyvä aloite onkin kerännyt yli 50 000 allekirjoitusta. Toivottavasti se tulee eduskuntaan käsiteltäväksi. Toivomme, että silloin käydään kunnon keskustelua sekä silpomisesta että kunniaan liittyvästä väkivallasta. Nämä on kriminalisoitava. 

Pahinta ei ole se, että kunniaan liittyvä väkivalta on olemassa, vaan se, että siitä ei haluta puhua eikä siihen puututa.  Eri kulttuureja on tietysti kunnioitettava ja jokaisella on oikeus elää elämänsä niin kuin hän haluaa, mutta rajoja ei saa ylittää. Väkivallan käyttö kulttuurin ja perinteiden nimissä ei ole hyväksyttävää. On hyvä muistaa, että puhumme ihmisoikeuksista ja ihmisarvosta, ja niiden puolustaminen on aina oikein ja tärkeää. 

FT Veronica Kalhori
Suomen Akateemisten Naisten Liiton hallitusjäsen
veronicakalhori(a)yahoo.com

Utbilda professionella som kan hjälpa offer för hedervåld- och förtryck 


Vad är hedersrelaterat våld- och förtryck?


Hedersrelaterat våld är även i Finland ett förekommande problem som har diskuterats på sistone. Hedersrelaterat våld har med gammalmodigt tankesätt och familjens livsstil och traditioner att göra. Offren är ofta unga tjejer, men även unga pojkar som måste leva enligt familjens och släktens  överenskomna livsstil och gemensamma regler. Problem uppstår när unga tjejer och pojkar vill leva sitt liv som de vill, även om det innebär att de beter sig mot familjetraditionen. Släkten tycks ha  förlorat sin heder när de överenskomna reglerna bryts. Man tror då att med hjälp av våld och förtryck kunde släkten återfå sin heder. Så är det förstås inte.

Arrangerat - och tvångsäktenskap, barnäktenskap och kvinnlig könsstympning är exempel på hedersrelaterat våld. Enkel handskakning med en man kan leda till hedersrelaterat våld och till och med mord. Det har hänt i Sverige. Med hjälp av hedersrelaterat våld-och förtryck kan man till och med begränsa flickors möjlighet till utbildning och arbetsliv.

Varför är det svårt att prata om hedersrelaterat våld- och förtryck?


Det är svårt att identifiera hedersrelaterat våld och man vill ofta göra det till invandrarnas eget problem, det vill säga det ignoreras. Eller så ses det som våld i allmänhet. Människor är också ofta omedvetna om hedersrelaterat våld, även om det existerar i vårt samhälle. Men det är överhuvudtaget mycket svårt att prata om det även om man visste mycket om det.

Diskussionen kring hedersvåld ger upphov till rädsla för de konsekvenser och reaktioner som kan uppstå när man tar upp problemet. De som vill hjälpa vill inte bli stämplade som rasister. De vill inte heller ge utrymme till dom som vill rida på fördomar och okunskap om mångkulturalism.

Offren är själva rädda för att berätta för allmänheten om deras situation, men de önskar att någon gör det för dem. Vi får inte lämna offren ensamma. Det är oerhört viktigt att kunna prata öppet och konstruktivt om detta problem. Det är absolut inte meningen att stigmatisera någon eller någon grupp, utan tanken är att hitta lösningar och hjälpa offren och deras familjer. Detta kräver mod som förhoppningsvis finns hos oss alla.

Hur hanterar man hedersrelaterat våld- och förtryck?


För att kunna åstadkomma förändringar i samhället bör man kunna tala öppet, ärligt, modigt och konstruktivt om existerande problem. Finlands Kvinnliga Akademikers Förbund kräver att hedersrelaterat våld-och förtryck tas på allvar. Man ska vidta åtgärder för att bekämpa det innan fenomenet eskalerar och blir svårare. Det finns inte behöriga myndigheter i Finland som i grund och botten kunde förstå detta problem eller till vem offret kunde vända sig när det är nödvändigt. Det är därför nödvändigt att utbilda professionella som kan hjälpa människor som drabbas av detta problem. Det är också av stor betydelse att man fäster uppmärksamhet vid fenomenet i skolor och andra institutioner och att man  omedelbart informerar myndigheterna.

Medborgarinitiativet om förbud av flickors könsstympning har samlat över 50 000 underskrift. Förhoppningsvis kommer initiativet till riksdagen för behandling. Vi hoppas att det blir en ordentlig debatt om både könsstympning och hedersrelaterat våld. Dessa ska kriminaliseras.

Det värsta är inte att det finns hedersrelaterat våld-och förtryck, utan det värsta är att man inte vill tala om det eller göra något åt det. Naturligtvis ska olika kulturer respekteras och var och en har rätt att leva sitt liv precis som hen  vill, men gränser får inte överskridas. Användningen av våld i kultur och traditions namn är fullkomligt oacceptabel. Det är bra att komma ihåg att vi pratar om mänskliga rättigheter och mänsklig värdighet, och att försvara dessa är alltid rätt och viktigt.

FD Veronica Kalhori
Suomen Akateemisten Naisten Liitto - Finlands Kvinnliga Akademikers Förbund ry:s styrelsemedlem
E-post: veronicakalhori(a)yahoo.com

perjantai 11. tammikuuta 2019

Eläkeikäisten korkeasti koulutettujen naisten hyvinvoinnin edistämisessä tähdättävä yhteiskunnallisessa muutoksessa mukana pysymiseen

Korkeasti koulutettujen eläkeikäisten naisten määrä on nousussa. Helsingissä 65 vuotta täyttäneistä naisista 43 % on korkeakoulutettuja ja tulevien 20 vuoden aikana jo yli puolet. Korkea koulutustaso ennustaa tuoreen opinnäytetyön (YAMK) mukaan laaja-alaisesti omaa aktiivisuutta ja voimavaroja terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä. Eri toimijoiden rooliksi hyvinvoinnin edistämistyössä nousee muutoksessa mukana pysymisen mahdollistaminen. Halu pysyä kiinni yhteiskunnallisessa muutoksessa takaa eläkeikäisten mahdollisuutta elää toisista riippumatonta arkea pidempään ikämuutosten jo ilmaantuessa.

Korkeasti koulutetut eläkeikäiset naiset kantavat vastuun hyvinvoinnistaan


Korkeasti koulutettujen naisten hyvinvoinnille tunnusomaisia ovat opinnäytetyön tulosten valossa monipuoliset voimavarat kaikilla hyvinvoinnin osa-alueilla. Oma rooli hyvinvoinnin edistämisessä on tiedostettu ja saatavilla olevaa tietoa osataan hyödyntää. Siinä missä fysiologiset ikämuutokset ja muutokset läheissuhteissa näyttäytyvät vääjäämättöminä hyvinvoinnin toteutumista heikentävinä tekijöinä koulutustaustasta riippumatta, tahto pysyä mukana muutoksessa ja laaja mielenkiinto yhteiskunnallisiin asioihin näyttäytyvät voimavaroina, joita korkea koulutustausta vahvasti tukee. Ajassa ja muutoksessa mukana pysyminen puolestaan mahdollistavat itsenäisen, toisista riippumattoman arjen jatkumisen fyysisten ikämuutosten jo ilmaannuttua.

Järjestötoiminnalla keskeinen rooli ajassa pysymisen ja älyllisyyden tukemisessa


Aiempien tutkimusten mukaisesti järjestötoiminta tukee ikääntyneiden hyvinvointia vahvistamalla osallisuutta ja sosiaalisia kontakteja. Järjestötoiminnan uudeksi keinoksi hyvinvoinnin edistämistyössä nousevat toimintamuodot, jotka tukevat ajassa ja muutoksessa mukana pysymistä sekä älyllisyyttä.

Nopeasti muuttuvassa yhteiskunnassa tarve ajankohtaisen tiedon omaksumiselle ja taitojen kehittämiselle koskettaa kaikkia ikäryhmiä. Eläkeiässä haasteiksi voivat nousta relevantin tiedon etsiminen tietotulvasta, sopivan keskustelufoorumin löytäminen sekä ikämuutokset, jotka rajoittavat osallistumista. Haasteena järjestötoimijoilla onkin jatkossa kehittää toimintamalleja, jotka vastaavat korkeasti koulutettujen eläkeikäisten tiedon tarpeeseen ja kannustavat osallistumaan toimintaan ja tilaisuuksiin ikärajoitteista huolimatta.

Lisätiedot
Terveydenhoitaja (Ylempi AMK) Mari Häkkinen
e-mail: mari.hakkinen1(a)gmail.com

Kirjoittaja Mari Häkkinen valmistui tutkintonimikkeellä Terveydenhoitaja (Ylempi AMK) Sosiaali- ja terveyspalveluiden johtamisen koulutusohjelmasta 18.12.2018 Metropolia Ammattikorkeakoulun Sosiaali- ja terveysalan koulutusyksiköstä. Hänen opinnäytetyönsä "Ikääntyneiden korkeasti koulutettujen naisten hyvinvointi – Helsingin Akateemiset Naiset ry:n eläkeikäisten jäsenten hyvinvointi ja sen edistämiseen liittyvät toiveet järjestötoiminnalle" toteutettiin Helsingin Akateemiset Naiset ry:n tilaustyönä ja tulokset perustuvat kohdejärjestön kymmenen eläkeikäisen jäsenen haastatteluaineistoon.

Opinnäytetyö on luettavissa Theseus-tietokannassa.

tiistai 23. lokakuuta 2018

Minna Helle: Järki ja tunteet

Kirjan nimi on sama kuin Jane Austenin romaanissa, mutta siihen yhtäläisyys päättyy. Vai päättyykö sittenkään? Romaanihan tämä teos ei ole, mutta kirjoittajassa on ehkä hieman samaa kuin Austenin päähenkilöissä: tarmokkuutta, omapäisyyttä, aloitekykyä.

Minna Helle on tullut suurelle yleisölle tutuksi valtakunnansovittelijana; ensimmäisenä naisena siinä virassa. Hän hoiti työtään menestyksekkäästi ja kohautti sitten ainakin iltapäivälehtiä ja ammattiyhdistysliikettä siirtymällä teknologiateollisuuden työmarkkinajohtajaksi keväällä 2018, kesken nelivuotiskauttaan. Silloisista lehtiotsikoista saattoi saada sen käsityksen, että hänen menettelynsä olisi ollut epäeettistä. Hän oli sovitellut lakkoja ja samalla oli ollut tähtäimessä uusi työ toisen osapuolen palveluksessa. Kukaan valtakunnansovittelija ei kai aiemmin ollut vaihtanut työtään muuhun kuin eläkkeeseen.

Minna Helle kirjoitti tänä vuonna myös tämän kirjan. Omien sanojensa mukaan hän halusi jakaa sen, mitä on viimeisten vuosien aikana oivaltanut ja toivoo pystyvänsä vaikuttamaan siihen, että Suomessa pystytään saamaan aikaan fiksuja ja tulevaisuuden kannalta hyviä ratkaisuja.

Toden totta, kun kirjaa lukee, alkaa lukija väkisinkin muistella oman elämänsä ristiriitatilanteita ja miettiä omaa käytöstään. Miten menettelin silloin? Juuri tuohon olen tainnut syyllistyä. Olisiko pitänyt tehdä noin? Ja tietysti nyt, kun hallitus ja ammattiyhdistysliike käyvät isoa taistelua irtisanomislaista, kirjan anti tuntuu erittäin ajankohtaiselta.

Kirjan alkupuolella Helle kertoo lyhyesti lapsuudestaan, nuoruudestaan ja opiskelustaan, mutta ei jää niihin muistoihin kovin pitkäksi aikaa. Oikeustieteen opintojen jälkeen hän rakensi uraansa tarmokkaasti kuuden vuoden ajan, mutta sitten alkoi biologinen kello tikittää. Jos halusi perhettä, sen aika oli nyt. Samaan aikaan hän sai ensimmäisen suuren työtehtävänsä Akavan edustajana tupo-neuvottelujen työryhmässä. Hyvällä tahdolla molemmat urakat pystyttiin hoitamaan, niin raskaat neuvottelut kuin odottavan äidin jaksaminen niiden aikana.

Lapsen synnyttyä Helle palasi mahdollisimman pian takaisin työelämään. Hän törmäsi ennakkoluuloihin ja epäilyihin, ettei todella välitä lapsestaan ja asettaa uransa perheen edelle. Hyvällä itsetunnolla varustettu Helle päätti elää omaa elämäänsä, sulkea korvansa kritiikiltä ja itse luoda rajansa. Lämpimän kiitoksen arjen sujumisesta hän antaa ex-miehelleen. Vanhemmat erosivat tyttären ollessa 3-vuotias, ja sen jälkeen molemmat vanhemmat ovat vastanneet lapsenhoidosta vuoroviikoin.

Loppuosa eli n. 2/3 kirjasta on jaettu neuvottelutaitoja ja –tilanteita pohtiviin lukuihin. Miten riidat syntyvät? Miten riidat ratkaistaan? Uutta sopimuskulttuuria tarvitaan muuttuvassa maailmassa ja lopuksi annetaan vielä ohjeita otsikolla Muista ainakin nämä.

En tässä ala näitä tarkemmin eritellä, mutta niihin kannattaa kyllä perehtyä. Tämän kirjan antaisin luettavaksi työelämänsä alkuvaiheessa olevalle nuorelle, joka joutuu osallistumaan erilaisiin neuvotteluihin ja palavereihin. Neuvottelutaitoa meillä ei vielä opeteta läheskään tarpeeksi oppilaitoksissa ja tässä on oiva apu tutustua lähemmin sen tekniikkaan.

tiistai 9. lokakuuta 2018

Muistot talteen

Monet Akateemisten Naisten paikallisyhdistykset ovat juhlineet äskettäin pyöreitä vuosiaan. Meidän yhdistyksemme Lappeenrannassa vietti viimeksi kolme vuotta sitten 60-vuotisjuhlaansa.

Juhlaa valmistellessa tuli mieleen, että yhdistyksen toiminnasta pitäisi tehdä historiikki. Tuumasta toiseen: retki kaupunginarkistoon, jossa oli tallella kokoustietoja vuosikymmenten takaa. Ihan alkuvuosien pöytäkirjoja ei löytynyt, mutta muuten monia mielenkiintoisia papereita ja lehtileikkeitä.

Päätimme toteuttaa historiikin digitaalisena kuvakirjana. Sellaisen teko on helppoa. Tietokoneelle saa ladata valmiita ohjelmia netistä ilmaiseksi. Maksuttomia ne ovat tietysti siksi, että kun ihmiset lataavat niitä koneelle, tekevät kuvakirjan ja tilaavat, valmiiksi painettu tuote tietysti maksaa. Ihan halpoja valmiit kirjat eivät ole, mutta ainakin Ifolorilla, jota olen itse käyttänyt, voi jokainen tilaaja itse päättää, haluaako kalliimman de luxe-version vai vaikka edullisemman kierrekantisen kirjan. Esimerkiksi sidottu, pehmeäkantinen 36-sivuinen kirja A4-kokoisena maksaa n. 25 €

Kirjan tehneelle yhdistykselle suurin hyöty tulee siitä, että kirjoja voidaan tilata täsmälleen se määrä kuin halukkaita ostajia on. Varastoon ei siis jää lojumaan jo maksettuja kappaleita. Ja jos joku tilaamatta jättänyt tulee katumapäälle myöhemmin, uuden kappaleen voi tilata vielä vuosien kuluttua – kunhan vaan tiedostot siirretään koneen vaihdon yhteydessä uuteen koneeseen.

Koska meidän kirjamme julkaisusta on jo kolme vuotta, en enää muista, montako kirjaa tarkalleen meni, mutta aika moni jäsenistä halusi sen muistoksi itselleen. Kirjan voi myös ladata julkaistavaksi ja katsottavaksi nettiin. Tästä linkistä pitäisi löytyä meidän kirjamme katsottavaksi. Aikaisemmin linkki säilyi netissä kuukauden ajan, mutta nyt en huomannut sivuilla mainintaa aikarajoituksesta.

Kuvakirjojen teko on myös hauskaa puuhaa. Ohjelmat kehittyvät ja tekniikan oppii nopeasti. Sivumäärä täytyy valita, esim. 36 s tai 48 sivua, ja siksi jouduimme keksimään hieman täytejuttuja, jotta saatiin joka sivulle jotain. Jos aloitusvaiheessa on valinnut liian pienen sivumäärän, sitä voi muuttaa työn edistyessä. Välillä ohjelma ilmoittaa, että kuvan resoluutio on liian heikko, mutta kyllä ne heikommatkin kuvat aika hyvin valmiissa kirjassa näkyvät.

Suosittelen ehdottomasti ainakin pienille yhdistyksille kuvahistoriikin tekoa. Onpa mielessä käynyt, että uuden kirjan voisi tehdä vaikka kymmenen vuoden välein. Siellähän ne kaupunginarkistossa säilyvät, ja kenties joku tutkija niistä joskus hyötyy.

Marketta Holopainen
Lappeenrannan Akateemiset Naiset

perjantai 4. toukokuuta 2018

Digitalisaatio voi edistää sukupuolten tasa-arvoa

Digitalisaatio esitetään usein mörkönä, joka uhkaa hävittää monia  ammatteja, myös asiantuntijatehtäviä, jotka työllistävät akateemisia naisia. Tekoäly paitsi suomentaa myös kirjoittaa artikkeleita, ratkoo juridisia ongelmia ja tekee sijoituspäätöksiä. Uhkaako koulutetuilta asiantuntijanaisilta loppua työ? 

Naisjärjestöjen Keskusliiton 2.5.2018 järjestämä seminaari valoi uskoa digitalisaation mahdollisuuksiin. Digitalisaatio edistää sukupuolten tasa-arvoa, jos naiset ja tytöt ottavat asian tehtäväkseen. Työtehtäviä ja uramahdollisuuksia on koulutetuille naisille runsain mitoin, mikäli koulutus on oikeaa. Diplomi-insinööreistä, matemaatikoista ja muista luonnontieteellisen koulutuksen saaneista ja osaavista naisista on huutava pula jo nyt. Seminaarin alustajat ihmettelivät, miksi matematiikka, tiede ja tekniikka eivät kiinnosta tyttöjä ja naisia. PISA- tutkimuksen mukaan 15-vuotiaat helsinkiläistytöt ovat matemaattisissa taidoissa jopa maailma huippuluokkaa. Taito ei kuitenkaan realisoidu jatko-opintovalinnoissa eikä myöhemmin työelämässä. Teknillisen Korkeakoulun opiskelijoista vain kymmenen prosenttia on naisia. Älynlahjoista asia ei siis ole kiinni vaan pikemminkin asenteista. Ehkä ei oikein tiedetäkään millaisia töitä diplomi-insinööri (DI) voisi tehdä. Tiedoksi, että DI voi päästä esimerkiksi Valtiovarainministeriön ylijohtajaksi kuten eräs seminaarin esiintyjistä.



Digitalisaatio helpottaa työn ja perheen yhteensovittamista , kun moni työ ei enää ole paikkaan sidottua. Myös terveydenhuollossa ja sosiaalityössä digitalisaation avulla voidaan kehittää helposti saatavilla olevia palveluja. Kehitysmaiden naiset ovat hyötyneet, kun digitalisaation ansiosta yrittäjyys on helpompaa. Työelämä muuttuu, ja kuka tahansa voi perustaa yrityksen. Pomoa ei tarvita, ainoastaan asiakkaita.

Kuulostaako tämä siltä kuin taivas kohta laskeutuisi maan päälle, jos vain tytöt menisivät opiskelemaan teknisiä- tai luonnontieteitä ja päätyisivät töihin ICT-yrityksiin? Näin helppoa se ei ole. Seminaarissa tuli esille huoli maahanmuuttajanaisten pääsystä osalliseksi digitaalisaatiosta. Monet eivät osaa lukea eivätkä kirjoittaa edes omalla äidinkielellään. Heille jo nykyisetkin digitaaliset palvelut, veroilmoitus, pankkiasioiminen, lääkäriajan tilaaminen jne.  voivat olla ylivoimaisia. Vaikka suomen kielikin jo sujuisi, voi tietokoneen ja mobiililaitteiden puuttuminen tehdä digipalvelujen käytön mahdottomaksi.

Mikä koskee maahanmuuttajia, koskee myös monia vammaisia ja ikääntyneitä kansalaisia. Miten varata aika lääkärille, miten hoitaa pankkiasioitaan miten täyttää veroilmoitus tai vahinkoilmoitus vakuutuslaitokseen, miten pysyä mukana yhteiskunnassa? Moni iäkäs turvautuu tietokoneen ja älypuhelimen äärellä lapsiinsa tai  lapsenlapsiinsa. Entä ne yksinäiset, joilla ei ole lähipiirissään diginatiiveja?

Digitalisaatio luo loistavia mahdollisuuksia, mutta myös riskin syrjäytyä oman elämän hallinnasta. Digitalisaatiota vastaan ei kannata taistella, vaan pitää huoli siitä, että digipalvelut ovat helppoja käyttää ja että laitteita on tarjolla myös niille, joilla ei ole mahdollisuutta ostaa omaa. Voitaisiinko esimerkiksi taloyhtiöihin varata yhteinen laite kaikkien käyttöön, kuten seminaarissa ehdotettiin.

Joukossa on voimaa! Seminaarin puhujat yhteiskuvassa.

Kaikkien tyttöjen ei myöskään tarvitse ryhtyä insinööreiksi, mutta kaikkien insinöörien pitäisi oppia muotoilemaan palvelut käyttäjäystävällisiksi. Tytöillä ja naisilla on siinä paljon annettavaa!


Helena Hiila-O'Brien

Kirjoittaja on tyttökoulun lyhyen matematiikan suorittanut eläkkeellä oleva yhteiskuntatieteilija, entinen Helsingin Akateemisten Naisten puheenjohtaja, jota 8- ja 10-vuotiaat tyttärenpojat mielellään neuvovat digitaalisten laitteiden käytössä.

tiistai 27. maaliskuuta 2018

”Tuliko läksyjä?” kysyvät Anneli ja Raija - Lappeenrannan Akateemiset Naiset auttavat koululaisia Me-talossa

Lappeenrannassa kauppakeskus Oprin toiseen kerrokseen avattiin kaksi vuotta sitten Me-talo, joka on tarkoitettu kaikkien kaupunkilaisten käyttöön ja sen tarkoitus on edistää asukkaiden hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä. Eri puolelle Suomea perustetuissa Me-taloissa pyritään katkaisemaan lasten, nuorten ja perheiden syrjäytymiskierre. Lappeenrannassa toimintaa johtaa ja koordinoi Lappeenrannassa ennestään toimiva Nicehearts-yhdistys. Lappeenrannan Me-talo tarjoaa kahtena päivänä viikossa iltapäivätoimintaa alakouluikäisille. Koululaiset saavat välipalaa ja paikan vakituinen henkilökunta järjestää heille erilaista ikäisilleen sopivaa toimintaa klo 13-16.

Lappeenrannan Akateemiset Naiset ry:n puheenjohtaja Raija Heikkonen huomasi Me-taloon tutustuessaan ilmoituksen läksynurkkatoiminnasta osana iltapäivätoimintaa. Raija hoksasi, että siinäpä yhdistyksellemme oiva tilaisuus auttaa ja edistää opiskelumyönteisyyttä. Yhdistyksestämme löytyi heti neljä vapaaehtoista tutustumisjaksolle Me-talon toimintaan ja läksynurkkaan, ja seuraavana syksynä aloimme auttaa tarvitsevia läksytehtävien tekemisessä. Kymmenisen lasta kaupungin keskustan alueen kouluista käy viikoittain siellä koulun jälkeen. 

Koululaiset ovat olleet vastaanottavaisia ja myönteisiä. He eivät ole varsinaisesti tarvinneet suurtakaan apua tehtävien tekemisessä eikä kyse ole tukiopetuksesta. Joskus lapset tarvitsevat apua tehtäviin rauhoittumiseen. Useinkin he vastaavat: ”Ei tullut läksyä”, ”Tein jo koulussa” tai ”Teen ne kotona”. Nuo vastaukset hyväksymme ja myös sen, että lapsi lapsella voi tarve vain levätä vähän aikaa koulusta tultuaan. Meillä on aina takataskussa jotakin kielellisesti kehittävää; sanaleikkejä tai pikku tietokilpailuja. Annelilla on opetustyönsä ajoilta hyviä kokemuksia sanakilpailuista kielen oppimisen innostajana ja häneltä syntyy myös helposti materiaalia niihin. Vietämme usein iltapäivää läksyjen jälkeen pöydän ääressä juttelemassa ja seuraamassa koululaisten askartelua. Hauskaa on ollut osallistua vaikka pienenpienien helmien yhdistämiseen kuvioiksi (Hama-helmet) ja iloita siitä, että sorminäppäryys on vielä eläkkeellä ollessa tallella. Joskus tärkein antimme lapsille on kuuntelevan aikuisen läsnäolo koulupäivän jälkeen.

Olemme itsekin oppineet yhtä sun toista. Mielenkiintoista on ollut seurata esimerkiksi nykyisten alakoululaisten matematiikan tehtävien ratkaisumalleja yhtälölaskuissa. Eräs ekaluokkalainen rakensi kerran läksyjen jälkeen loistavan temppuradan. Siihen kuului hulavanne, yhdellä jalalla hyppiminen, kärrynpyörä, roomalainen kärrynpyörä ja tasapainolauta. Raija lähti kotiin päivän jumppatreenit tehneenä!

Me-talossa tapahtuu paljon ja myös iltapäivähoitopäivinä siellä on samanaikaisesti muutakin toimintaa. Esimerkiksi sairaanhoitajaopiskelijat pitävät terveyskioskia, jossa saa mittauttaa verenpaineen tai verensokerin. Runebergin päivänä mielenterveysseura tarjosi hyvän mielen torttukahvit. Joskus kuuluu takahuoneesta yhteislaulua tai pianonsoittoa. Joskus siellä on ollut taidenäyttely. Me-talossa tapaa mielenkiintoisia ihmisiä, ohikulkumatkalla olevia kaupunkilaisia, alan ammattilaisia sekä opiskelijoita harjoittelujaksoillaan. Tervetuloa tutustumaan!

Anneli Kankkunen ja Raija Heikkonen
Lappeenrannan Akateemiset Naiset ry.

maanantai 26. maaliskuuta 2018

”Tasa-arvon saavuttaminen koko maailmaan kestää nykyvauhdilla 270 vuotta” - YK:n CSW62-istunnon pääteemana maaseudun naisten ja tyttöjen asema

Naisten asemaa käsittelevän toimikunnan (Commission on the Status of Women, CSW) kokous on YK:n toiseksi suurin  tapahtuma ja tänä vuonna CSW62-kokouksen tapahtumamäärä kasvoi edelleen viime vuodesta ja sivu- ja rinnakkaistapahtumien määräksi ilmoitettiin jo yli 700.

CSW62:n pääteemana maaseudun naisten ja tyttöjen voimaannuttaminen

Päällimmäisenä aiheena ensimmäisen CSW-viikon tapahtumien sisällöistä nousi esiin tyttöjen heikko asema.  Eri kehitysohjelmien toimenpiteet kohdistuvat usein joko lapsiin, jolloin päähuomio helposti kiinnittyy poikiin, tai aikuisiin naisiin, jolloin tyttölapset ja teini-ikäiset tytöt jäävät näkymättömiksi. Kuitenkin juuri tytöt ovat usein kaikkien haavoittuvimmassa asemassa ja tarvitsisivat siksi erityishuomiota ja erityistoimenpiteitä.

Maaseudun tyttöjen asema on vielä erityisen ongelmallinen ja heidän asemaansa heikentämään kasautuvat monet tekijät kuten köyhyys, lapsiavioliitot, varhaiset raskaudet ja niihin liittyvät riskit, seksuaali- ja lisääntymisterveyden palveluiden heikko saatavuus tai niiden puuttuminen kokonaan, väkivalta, koulupudokkuus, vastuu veden ja ravinnon hankinnasta, silpominen. Lista on pitkä ja lopputulos melkein musertavaa kuultavaa.

CSW62:n seurantateemana naisten osallistuminen ja pääsy mediaan sekä tieto- ja viestintäteknologiaan

Viikon aikana osallistuin useisiin tapahtumiin, joissa nousi esiin naisten ja tyttöjen asema mediassa. Toimittajina toimiviin naisiin kohdistetaan erilaista painostusta kuin miehiin, se on usein seksuaalista väkivaltaa tai sillä uhkaamista tai perheeseen kohdistuvaa uhkailua. Lisäksi naisiin kohdistuu ulkonäköön tai muihin henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistuvaa häirintää selvästi enemmän kuin miehiin. Naistoimittajien lisäksi häirintää ja uhkailua kohdistetaan myös niihin toimittajiin, jotka tutkivat ja kirjoittavat ”naisten asioista”.  Huolenaiheena nähtiin se, että naisten ”tila” mediassa on pienenemässä – se näkyy naistoimittajien työn vaikeutumisena mutta myös naisia koskevien asioiden vähäisenä huomiona, mutta toisaalta myös naisten esittämisenä mediassa perinteisissä rooleissa, perheenäiteinä tai vaikka automainosten yhteydessä (mutta ei kuljettajina vaan vähäpukeisina koristeina).

SANLin Helvi Sipilä-seminaari 

Kansainvälinen Helvi Sipilä –seminaari järjestettiin nyt jo 13. kertaa. Tänä vuonna seminaari järjestettiin rinnakkaistapahtumana. Seminaarin tapahtumapaikka oli melko kaukana YK:n päärakennuksesta (4 W 43rd street), mutta osallistujia oli silti paikalla lähes 40.  Seminaarin otsikko oli tänä vuonna pääteemaan liittyen ”Rural Women in a Changing Word”. 



Seminaarin avasi Suomen NNKY-liiton pääsihteeri Anne Pönni, joka toimi myös seminaarin moderaattorina. Ensimmäisenä puhujana oli Kati Partanen, joka on maanviljelijä Iisalmesta ja toimii lisäksi maailman viljelijäjärjestön WFO:n naisten komitean puheenjohtajana. Hänen puheenvuoronsa toi esiin konkreettisella tavalla esiin mm. maanomistukseen ja tuotantovälineiden omistukseen liittyvät globaalit ongelmat naisten osalta. YWCA:n edustajina oli maailmanjärjestön pääsihteeri Malayah Harper sekä Nepalin YWCA:n edustajana Nirmala Gurung. Malayahin puheenvuorossa nousi esiin se, että kansallisissa politiikoissa ja ohjelmissa maaseudun naiset ja tytöt ohitetaan.  Kaiken kaikkiaan nuoret tytöt ja heidän tarpeensa jäävät näkymättömiksi, kun päätöksiä tehdään ja siksi tarvitaankin elämänkaariajattelua, jolloin tarpeet arvioidaan erikseen eri elämänvaiheissa. Nirmalan piti koskettavan puheenvuoron omasta matkastaan kastiyhteiskunnan pohjalta esikuvaksi ja aktiiviseksi toimijaksi. Tasa-arvosuurlähettiläs Anne Meskanen kertoi omia kokemuksiaan Kosovosta ja Afganistanista ja nosti esiin naisten matalan osallistumien työelämään sekä monet maanomistukseen ja naisten taloudelliseen päätöksentekoon liittyvät ongelmat. Seminaarin päätteeksi käytiin vilkas keskustelu, johon yleisö osallistui aktiivisesti.

Vasemmalta: Malayah Harper, Nirmala Gurung, Anne Meskanen ja Kati Partanen.

Tasa-arvo etenee aivan liian hitaasti

Tasa-arvokysymykset ovat näkyvästi esillä YK:ssa kahden viikon ajan vuosittain, mutta UN Womenin pääjohtajan Phumzile Mlambo-Ngcukan mukaan tällä vauhdilla tasa-arvon saavuttaminen koko maailmassa kestää 270 vuotta. Missä muussa asiassa olisimme valmiit hyväksymään tavoitteelle tällaisen aikataulun?

Marita Salo
Espoon-Kauniaisten Akateemiset Naiset ry.