Miksi aina pitää jauhaa tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta?

No siksi, että sukupuolten tasa-arvoa ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksia vastustava kansainvälinen anti-gender-liike ja sen mukanaan tuoma ns. push back -ilmiö ovat todellinen uhka tasa-arvolle ja yhdenvertaisuudelle. Ilmiö näkyy myös jo Suomessa.

Toimin Suomen Akateemisten Naisten Liiton kansainvälisten asioiden koordinaattorina ja varapuheenjohtajana. Tässä luottamustehtävässäni osallistuin maaliskuussa 2024 hallituskollegani, Liiton toisen varapuheenjohtaja Pauliina Inervon kanssa YK:n Commission on the Status of Women -kokouksen (CSW) kansalaisjärjestöfoorumiin New Yorkissa. Olimme osa isompaa suomalaisten kansalaisjärjestöjen delegaatiota, joka toimi yhteistyössä ministeri Sanni Grahn-Laasosen vetämän Suomen virallisen delegaation kanssa.

Jutta Hartikainen ja suurlähettiläs Elina Kalkku

Laajassa yhteistyössä valmistuu myös vuosittain CSW:n yhteydessä järjestämämme International Helvi Sipilä Seminar. Suomen Akateemisten Naisten Liitto on järjestänyt YK:n ensimmäisen naispuolisen apulaispääsihteerin nimeä kantavan seminaarin jo vuodesta 2005 saakka yhdessä Naisjärjestöjen Keskusliiton, Naisjärjestöt yhteistyössä – Nytkis ry:n, Suomen NNKY-liiton ja Suomen UN Womenin kanssa. Tänä keväänä järjestetyssä 18. kansainvälisessä Helvi Sipilä -seminaarissa teemana oli sukupuolitietoinen budjetointi. Seminaarin tallenne löytyy YouTubesta.

Suomi ei ole tasa-arvon mallimaa, mutta voi silti kirittää muita maita 

Suomi nähdään maailmalla tasa-arvon mallimaana, vaikka meillä on vakavia ongelmia tasa-arvon kanssa. Kun katsotaan perhe- ja lähisuhdeväkivallan lukuja, Suomi on edelleen yksi Euroopan vaarallisimmista maista naisille. Edelleen Euroopan tasa-arvoinstituutin (European Institute for Gender Equality), EIGEN viimevuotisen raportin mukaan Suomi on toiseksi segregoitunein maa Euroopassa luonnontieteellismatemaattisille, ns. STEM-aloille. Naiset ja miehet kouluttautuvat eri aloille ja ammatteihin, ja enää noin 10 % suomalaisista palkansaajista työskentelee ns. tasa-ammateissa. Hoivavastuun perheissä kantavat edelleenkin naiset kehdosta hautaan. Perhevapaauudistus ei ole vielä näkynyt isien aikaisempaa suurempana vastuunkantona, ja omaishoitajista 70 % on naisia.

Globaalissa mittakaavassa pärjäämme kuitenkin hyvin. Ulkopolitiikkamme on feminististä, vaikka sitä käsitettä ei siitä virallisesti käytetäkään. Yhteistyötä kanssamme arvostetaan, samoin näkemyksiämme. Kuitenkin anti-gender-liikehdintä ja push back -ilmiö ovat rantautuneet myös YK:n virallisiin neuvottelupöytiin. Köydenvetoa käydään lausuntojen ja päätösten yksittäisistä sanamuodoista. Anti-gender-liike haluaa poistaa lähes jokaisen tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen liittyvän kirjauksen tai vähintäänkin määritellä, kuinka monta kertaa gender-ilmaisuja saa käyttää, sillä ne tulkitaan lähes poikkeuksetta sukupuolivähemmistöjen oikeuksien tukemiseksi. Anti-gender-liike tunnustaa vain kaksi sukupuolta ja on arvopohjaltaan vahvasti heteronormatiivinen. Kaikkien ihmisten tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta ei kuitenkaan tule tinkiä, ja Suomi tekee hyvää työtä tätä korostavien kirjausten puolustajana.

YK:ssa käydään sitkeää mutta hidasta taistoa tyttöjen ja naisten oikeuksista

Myös puhuttaessa naisten ja tyttöjen oikeuksista YK:ssa saatetaan käydä iso vääntö siitä, kuinka monta kertaa asiakirjassa saa mainita sanan “tyttö”. CSW:n kansalaisjärjestöfoorumin avauspuheessaan YK:n pääsihteeri António Guterres totesikin: “Emme voi hyväksyä maailmaa, jossa isoäidit näkevät maailman, jossa heidän lapsen lapsillaan on vähemmän oikeuksia, kuin mitä heillä itsellään on ollut”. Guterresin jälkeen avajaisissa puheen piti vielä neljä muuta miestä ennen kuin oli naisen vuoro päästä puhumaan.

YK:n tasa-arvotyön vaikeutta korostaa myös se, ettei YK:n pääsihteerinä ole vielä koskaan ollut naista. Helvi Sipilä ylsi apulaispääsihteeriksi vuonna 1972 ja hänen vastuullaan oli YK:n sosiaalisen kehityksen ja humanitääristen asioiden keskus. Helvi Sipilä perusti myös Unifemin eli YK:n Naisten kehitysrahaston. Edelleen hänen ansiostaan vuosi 1975 nimettiin Naisten vuodeksi, ja samana vuonna hän toimi ensimmäisen naisten aseman parantamista käsittelevän maailmankonferenssin pääsihteerinä. Sipilän jälkeen naisia on nostettu pääsihteerin avuksi, mutta ei koskaan itse YK:n keulakuvaksi. Suomalaiset naiset ovat jatkaneet sitkeästi YK-työtään, ja viimeksi saimme iloita suomalaisen Kirsi Madin valinnasta UN Womenin varapääjohtajaksi joulukuussa 2023.

Anti-gender-liike vaikuttaa myös Suomessa

Anti-gender-liikehdintää oli havaittavissa jo viimevuoden CSW-foorumissa, mutta tänä vuonna se iski silmille toden teolla, sitä ei voinut olla huomaamatta ja hämmästelemättä. Suomessa elämme vielä jonkinlaisessa kuplassa tämän ilmiön suhteen. Meillä naisten asemaa nakertavat puheet esitetään edelleenkin liian helposti yksittäistapauksiksi. Liikkeen vaikutus näkyy Suomessa siinä, miten naisista ja tytöistä puhutaan ja miten tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta ajavien ihmisoikeuspuolustajien toimintaa vähätellään tai mitätöidään. Säännöllisin väliajoin Suomessa nousee myös esiin keskustelu aborttioikeuden kieltämisestä/rajoittamisesta, seksuaalisen itsemääräämisoikeuden rajoittamisesta tai eheyttämishoitojen laillistamisesta. Anti-gender-liike puuttuisi mielellään myös siihen, miten suomalaisissa kouluissa opetetaan yhdenvertaisuutta.

Anti-gender-liikkeen toimijat ovat vahvasti organisoituneita ja niillä on paljon rahaa käytettävissään. Rahaa käytetään poliitikkoihin, yrityksiin, järjestöihin kuin tavallisiin kansalaisiin vaikuttamiseen avoimesti. Vapaan tiedon ja tekoälyn aikakautena valheellinen tieto leviää nopeasti, jos se onnistuu puhuttelemaan yleisöään. Yksinkertaisilla ratkaisuilla väitetään ratkaistavan monikutkaiset ongelmat samalla, kun luodaan viholliskuvia ihmisryhmistä, jotka ovat muka syyllisiä näihin ongelmiin. Tämä on johtanut siihen, että nuoret naiset ja miehet jakautuvat yhä jyrkemmin arvopohjaltaan liberaaleihin ja konservatiiveihin. On arvioitu, että tämä arvokuilu voi vaikeuttaa parinmuodostusta ja johtaa entistä suurempaan syntyvyyden laskuun, jolla on puolestaan suora vaikutus huoltosuhteeseen ja naisten oikeuksiin.

Afganistanissa tytöt ja naiset on jo pyyhitty pois yhteiskunnasta

CSW-foorumissa puhuttiin paljon Afganistanista, jossa naiset ja tytöt on käytännössä katsoen pyyhitty pois yhteiskunnasta, tehty näkymättömiksi ja mitättömiksi. Heistä on tehty synnytyskoneita ja kotiorjia. Pojat ja miehet eivät kunnioita äitejään, isoäitejään, sisaruksiaan, vaimojaan. Käynnissä on rotuerotteluakin pahempi ihmisoikeusloukkaus afganistanilaisen Mahbouba Serajin sanoja lainatakseni. Seraj oli pääpuhujana Suomen CSW-tapahtumassa “No poverty eradiction without the empowerment of women and girls - next steps for the future of Afganistan”. Seraj varoitti myös ilmiön leviämisestä maailmalle, varsinkin, kun maailma ei tee mitään estääkseen naisten pyyhkimisen pois yhteiskunnasta Afganistanissa. 

Tämä saattaa kuulostaa kaukaiselta, mutta samaa mitätöintiä, vähättelyä ja näkymättömäksi tekemistä tapahtuu myös länsimaissa, Euroopassa ja Suomessa. Tytöttely tai oletus, että naiset keittävät kokouksissa kahvia, ovat osa tätä samaa ilmiötä, tai se, että työpaikoilla naisten tekemää työtä ja osaamista ei välttämättä arvoteta ja arvosteta yhtä korkealle kuin miesten. Kotona puolestaan naiset tekevät edelleenkin suurimman osan niin kutsutusta metatyöstä, ovat vastuussa kodin siisteydestä, ruoka- ja vaatehuollosta, huolehtivat lastensa asioista ja pitävät huolta ikääntyvistä vanhemmistaan jne.

Tasa-arvo on kaikkien etu

Monet kehittyvät maat argumentoivat, että kehitys ensin, oikeudet vasta sitten, kun on aikaa ja rahaa. Kuitenkin tutkimukset osoittavat, että tyttöjen ja naisten aseman parantaminen johtaa kohti kestävää kehitystä, joka puolestaan johtaa kohti taloudellista kasvua ja lopulta kasvattaa myös maan bruttokansantuotetta. Tämä on hyvä pitää meilläkin mielessä ja nostaa tasa-arvo palvelumuotoilun keskiöön, sillä tasa-arvo ei ole keneltäkään pois, vaan se on ihan kaikkien etu.

Tarkoitus ei ole viedä miehiltä oikeuksia, vaan taata, että olisimme kaikki yhdenvertaisia. Kun naisten asema työmarkkinoilla paranee, on sillä suora vaikutus lapsiperheköyhyyden ja naisköyhyyden pienenemiseen ja siten naisten ja perheiden rahankäyttöön, joka puolestaan parantaa yritysten ja yhteiskunnan taloudellista tilannetta, ja näin ollen johtaa lopulta myös siis bruttokansantuotteen nousuun. 

Parempi maailma tehdään yhdessä

Koska anti-gender-liike on joukko vahvasti organisoituneita ja rahoitettuja toimijoita, tulee myös kansainvälisen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustyön olla vahvaa ja organisoitunutta. Suomen New Yorkin pysyvän edustuston suurlähettiläs Elina Kalkku totesikin, että nyt tarvitaan ”push back the push back movement” -tyyppistä ajattelua ja toimintaa. Emme voi jäädä laakereillemme lepäilemään ja olettaa, että saavutetut oikeudet ovat pysyviä. Mikäli pysymme hiljaa emmekä puolusta laajassa rintamassa ja aktiivisesti tyttöjen ja naisten sekä seksuaalivähemmistöjen oikeuksia, jälkipolvemme ovat samassa tilanteessa kuin missä Afganistan on nyt.

Osa YK:n jäsenmaista on jättänyt jäsenmaksunsa maksamatta, mikä aiheuttaa merkittävää vajetta YK:n rahavarantoihin ja siten sen toimintamahdollisuuksiin. Tämä on hälyttävää nykyisessä maailman poliittisessa tilanteessa. Siksi meitä ruohonjuuritason ihmisoikeuspuolustajia, tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden lähettiläitä tarvitaan entistä enemmän. Minna Canthin, Helvi Sipilän ja muiden tasa-arvon edelläkävijöiden hengessä haastan teidät kaikki puolustamaan tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta. Älkää olko hiljaa, vaan käyttäkää ääntänne ja puolustakaa naisten oikeuksia meillä ja muualla, jotta lapsillamme, tyttärillämme, olisi tasavertaisempi ja oikeudenmukaisempi maailma, jossa elää!

Jutta Hartikainen

Minun urapolkuni: Tärkeintä on uskaltaa kokeilla ja yrittää

Suomen Akateemisten Naisten Liiton Urapolkuja-sarjassa Akateemiset Naiset kertovat omasta työurastaan, sen kiinnostavista ja joskus odottamattomistakin käänteistä sekä pohtivat niitä tekijöitä, jotka ovat auttaneet heitä etenemään omalla urallaan. Tutustu Pia Mäkelän (Meri-Lapin Akateemiset Naiset ry.) tarinaan hoitoalalta. Hän kannustaa omalla esimerkillään kokeilemaan ja yrittämään - oma ala löytyy kyllä jokaiselle.

Olen aina ollut tekevä ja aikaansaava. Se sellainen, joka ei malta nukkua yön yli päätöksen suhteen vaan menee ja tekee, kokeilee ja yrittää. Aina se innostus ei kanna pitkälle, mutta aina se jotain opettaa.

Olin lapsena 4H-yhdistyksen aktiivinen kerholainen ja myöhemmin myös aktiivinen kerho- sekä leiriohjaaja. Tutuiksi tulivat myös erilaiset kilpailut ja tapahtumien järjestäminen. Lapsuudessa olin paljon isäni mukana hänen toimiessa aktiivisesti seura- ja yhdistystoiminnassa, kunnan luottamustehtävissä päätyönsä sekä sivutoimisen yrittäjyyden ohessa. Ja useamman kerran olen ollut myös äidin mukana auttamassa iltatöissä, perhepäivähoidossa olevia lapsia leikittämässä tai mansikoita myyntiin poimimassa. Yrittäjää minusta ei silti koskaan (ainakaan vielä) ole tullut.

Lähihoitajasta varhaiskasvatukseen

Ylä-asteiässä touhusin mukana monessa: oli 4H-toimintaa, koululehteä ja työtä niin kaupassa kuin kahvilassa. Ylä-asteen jälkeen päädyin lukioon, mutta tekevälle ihmiselle lukio on kovin tylsä paikka. Jotain täytyi siis keksiä ja minähän keksin: ammattilukiota. Äitini menehtyessä syöpään lukioni aloituksen alkumetreillä näin läheltä hoitajien työskentelyä ja sieltä se pieni kipinä ehkä hoitoalaa kohtaan heräsi. Lopulta valmistuin pienen kylän lukiosta ylioppilaaksi ja samalla lähihoitajaksi 3,5 vuodessa. Siinä opintojen ja muun ohessa ehdin myös rakastua ja hankkia yhteisen omakotitalon. Ja koiran.

Jonkin aikaa työskentelin lähihoitajana, kunnes muutaman mutkan kautta päädyin ikäihmisten parista työskentelemään lasten pariin varhaiskasvatukseen. Sieltä heräsi kipinä ja tarve opiskella lastenohjaajaksi, jotta saisin omaa ammattitaitoani vahvistettua. Menimme naimisiin ja saimme perheenlisäystä, kun esikoisemme syntyi 2013. Samalla omakotitalo vaihtui toiseen. Siinä äitiyslomalla sitten oli hyvin aikaa tehdä lastenohjaajan tutkinto loppuun sekä pyörittää oman kunnan äideille aktiivista toimintaa. 

Äitiyslomani jälkeen palasin varhaiskasvatuksen töihin. Lapsi lähti hoitoon ja mies ahersi tehtaalla. Minulla lastenhoitajan töitä riitti, mutta vain pienissä pätkissä ja puolen vuoden työsopimus tuntui jo lottovoitolta. Elettiin rauhallista ja tyytyväistä perhe-elämää useampi vuosi ja ainoa urahaave minulle oli vakituinen työ. Vannoin, etten palaa enää ikäihmisten tai sairaanhoidon pariin

Vuosi 2017 vaihtui ja odotin perheemme kuopusta kesäkuussa syntyväksi. Loppiaisena saimme ikäviä uutisia, joiden myötä jouduimme sanomaan jäähyväiset omalle isälleni helmikuun alussa. Sen myötä päädyimme muuttamaan koko perhe takaisin tyhjäksi jääneeseen lapsuudenkotiini ja hankimme myös toisen koiran. Myös kuopuksemme aikainen äitiysloma loppui ja pääsin töihin jälleen varhaiskasvatukseen. Siinä myös sitten yhdistystoiminta jatkui vapaa-ajalla kyläyhdistyksessä ja paikallisessa MLL-yhdistyksessä. Töiden puolesta työsopimukset olivat jo pidempiä, mutta uhka varhaiskasvatuksen uudistuksista sai miettimään jatko-opintoja ammattikorkeakoulussa.

Sairaanhoitajan ammattikorkeakouluopinnot

Hain keväällä 2021 ammattikorkeakouluun sosionomiksi pääsemättä kouluun. Jatkoin töitä entiseen tapaan ja päätin hakea syksyllä uudelleen. Syksyn haun yhteydessä laitoin myös sairaanhoitajan tutkinnon toiseksi vaihtoehdoksi. Samaan aikaan katselin muita työpaikkoja sillä määräaikainen työ ei tuntunut itselle tarpeeksi varmalta. Lopulta löysin itseni samaisen vuoden joulukuussa työskentelemässä toistaiseksi voimassa olevalla sopimuksella varahenkilöstöstä lähihoitajana, vaikkei minun koskaan pitänyt palata niihin töihin. 

Tässä vaiheessa olin haudannut ajatuksen jatko-opinnoista ja päättänyt keskittyä uuteen työhöni. Ehdin olla alle kaksi viikkoa uudessa työssäni lähihoitajana, kun sain ilmoituksen sähköpostiin, että olin saanut sairaanhoitajan monimuoto-opintoihin paikan ammattikorkeakouluun. Koulu alkoi kuukauden kuluttua ilmoituksesta. Lähdin kouluun asenteella, että käyn sen hitaasti omaan tahtiini, sillä olihan minulla uusi lähihoitajan työ ja perhe myös huolehdittavana eikä minulla ollut kiire mihinkään. 

Keväällä 2023 hyödynsin mahdollisuutta opintovapaaseen kahdeksan viikon ajan kahta palkatonta työharjoittelua varten omasta varahenkilöstön työstäni. Muun ajan tein töitä 100% työajalla ja mukautin työharjoittelut palkalliseksi työnkierron ja oman aktiivisuuden avulla. Viimeisen harjoittelun myötä jäin työlomalle varahenkilöstön työstä ja siirryin töihin nykyiseen työpaikkaani vuodeosastolle määräaikaiseksi sairaanhoitajaksi. Koulu loppui syksyllä ja paperit sain käteen alle 2,5 vuoden opiskelulla. Pian sanoin myös irti varahenkilöstön lähihoitajan työni ja allekirjoitin sairaanhoitajan työsopimuksen toistaiseksi voimassa olevana vuodeosastolle.

Osastonhoitajan sijaisuus ja lähiesihenkilötyön opinnot

Vuoden 2023 lähestyessä loppua silloinen osastonhoitajamme kysyi minulta olisinko kiinnostunut sijaistamaan häntä seuraavan vuoden. Vastasin kysymykseen saman tien myöntävästi, koska tiesin ettei vastaavaa mahdollisuutta tulisi uudelleen. Perehdytyksen jälkeen siirryin helmikuun alussa 2024 sairaanhoitajan työstäni virkaasijaistavaksi osastonhoitajaksi ja aloitin oppisopimuksella lähiesihenkilöopinnot. 

Viimeinen vuosi on ollut vauhdikas ja täynnä yllätyksiä. Olen myös nyt ymmärtänyt miksi aina sanotaan, että elämämme tapahtumat valmistelevat aina meitä, jotain varten. Ja että puoliso on se elämämme peruskallio, johon nojata. Lapsillemme olen sanonut, ettei tarvitse tietää miksi tulee isona. Se selviää kyllä varmasti aikanaan. Tärkeintä on, että uskaltaa kokeilla ja yrittää. 

Piia Mäkelä

A happy meeting with Turkish Association of University Women

On my recent congress trip to Istanbul in January 2024, I got a chance to meet two lovely ladies from the Turkish Association of University Women: board member Başak Ovacık and president Rahsan Bilge. Başak (pictured here with me) works as an university lecturer in gender studies.  

The Turkish Association https://www.tukd.org.tr/ has nearly 2000 members and 39 local associations troughout the country. The association makes valuable volunteer work as they seek to improve the status of women in Turkey. Their main target group is the girls who reside in the rural areas of Turkey and lack education. My warmest thanks to the Turkish Association and good luck with the great work for women and girls.

Auli Ojala, Ph.D. 

Luetaan yhdessä -verkosto 20 vuotta: Esittelyssä verkoston perustaja, opetusneuvos ja järjestöaktiivi Marja Liisa Toivanen

Sanotaan, että yksikin ihminen voi saada aikaan paljon ja erityisesti silloin, jos hän saa innostettua muut mukaan. Opetusneuvos, FM Marja Liisa Toivasen elämäntyö on tästä vahva todiste. Suomen Akateemisten Naisten Liiton Luetaan yhdessä -verkosto viettää 20-vuotisjuhlaansa vuonna 2024. Suomeen muuttaneille arkisuomea opettava vapaaehtoisten verkosto sai alkunsa vantaalaisen Marja Liisa Toivasen ideasta ja kasvoi nopeasti valtakunnalliseksi, valtiorahoitteiseksi toiminnaksi. Suomen Akateemisten Naisten Liiton yhteyteen verkosto siirtyi vuonna 2011. Liiton toimitusjohtaja Susanna Sulkunen haastatteli Marja Liisa Toivasta ja kirjoitti tästä pienoiselämäkerran Naisten Ääni -tietokantaan, johon kerätään historiankirjoituksesta usein syrjään jäävien naisten tarinoita. Pienoiselämäkerrat tallennetaan myös Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistoon.

Suvun rohkeat ja itsenäiset naiset

Marja Liisa syntyi pian talvisodan jälkeen Aurassa 4.4.1940. Alkutaival ei ollut ruusuinen. Hänen isänsä oli menehtynyt rauhan aattona sotilasjunan onnettomuudessa Turengissa, ja hänen äitinsä oli jäänyt leskeksi raskautensa viime metreillä. Varsinaissuomalainen suku tuli kuitenkin Elli-äidin tueksi ja tämän käydessä töissä Marja Liisa oli hoidossa enonsa kotona, jossa asui myös hänen isoäitinsä Maria.

Isoäiti vaikutti ratkaisevasti Marja Liisan myöhempään elämään. Pienen maalaistalon leskiemäntä oli kylällä arvostettu ja tunnettu hahmo, joka pyydettiin apuun sairauden kohdattua. Marian rohkea elämänasenne periytyi Marja Liisalle, joka oppi isoäidiltään, että ketään ei tarvitse pokkuroida eikä pelätä ja että kaikille täytyy antaa ihmisarvo. 

Elli-äidin kuten Maria-mummonkin muodollinen koulutus oli jäänyt vähäiseksi, mutta molemmat olivat tiedonjanoisia ja lukivat paljon. Elli oli pärjännyt hyvin kansakoulussa, ja hänen opinjanonsa näkyi vielä myöhemminkin, kun hän opetteli innolla ruotsin sanoja kuulustellessaan niitä Marja Liisalta. Marja Liisa jatkoi opintojaan lukioon ja kirjoitti laudaturin paperit vuonna 1959.

Äiti myötävaikutti Marja Liisan jatko-opintoihin, ja Marja Liisa päätyi opiskelemaan kieliä äitinsä kannustamana. Sivuaineikseen Marja Liisa valitsi kasvatustieteet ja psykologian. Filosofian maisteriksi hän valmistui vuonna 1966 Helsingin yliopistosta.

Vaikuttaja-ainesta nuoresta saakka

Rohkeuden ja opinjanon lisäksi Marja Liisa peri kotoaan kipinän yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Elli-äiti avioitui leskeksi jäätyään maanviljelijä Lauri Suvitien kanssa, joka halusi kunnanvaltuutettuna puolustaa heikkoja ja syrjittyjä. Liitto jäi lyhyeksi Laurin menehdyttyä sairauteen, mutta hänet Marja Liisa muistaa isänään. 

1950-luvulla Marja Liisan lapsuudenperhe muutti Hyvinkäälle. Merkkejä tulevasta näkyi Marja Liisassa jo varhain.12- vuotiaana hän perusti ystävänsä kanssa seurakunnan pikkutyttökerhon. Kun Kristillisen Ylioppilasliiton ja Teiniliiton yhteistyönä lähikouluilla pidettiin viikonloppuisin kristillisiä teinipäiviä, Marja Liisa oli innokas osallistuja. Teinipäivillä syntyi idea perustaa kouluun kristillinen kerho, Saraste, jonka puheenjohtajana Marja Liisa oli pitkään.

Marja Liisa piti itseään ujona lapsena, mutta hänen itsevarmuutensa kasvoi järjestötehtävissä, joissa hän kartutti organisointitaitojaan. Samalla hän oppi suunnittelemaan ja toteuttamaan asioita sekä innostamaan ja johtamaan muita. 

Marja Liisa oli sitkeä ja rohkeasti moneen mukaan lähtevä organisoija. Opiskeluaikana Marja Liisa lähti mukaan Suomen Kristillisen Ylioppilasliiton helsinkiläisyhdistykseen. Sieltä löytyi rinnalle teologipuoliso Aarne, jonka kanssa Marja Liisa sai kaksi tytärtä. He ottivat myös kaksi kasvattilasta.

Koko maailma on avoin

Marja Liisan ystävyys naapurustoon Ruotsista muuttaneen tytön kanssa sekä koulun kieliopinnot ohjasivat hänet kohti kansainvälisyyttä jo nuorena. Viimeisenä kouluvuonna hän haki ystävänsä kanssa kesätöihin englantilaiseen sairaalaan luettuaan Seura-lehdestä suomalaistytöistä, jotka olivat tehneet niin. Yllätyksekseen tytöt saivat kutsun ja matkasivat Englantiin töihin.

Puolisonsa Aarnen kanssa hän lähti opiskeluaikana vaihtoon Geneven yliopistoon, jossa saattoi opiskella ekumeniikkaa. Miehen opintojen myötä Marja Liisa suoritti opetusharjoittelun Saksassa ja arvioi Englannissa kielikouluja Lähetysseuralle. 

Myös kristillinen ylioppilastoiminta oli luonteeltaan kansainvälistä. Marja Liisa työskenteli opintojensa ohessa Kansainvälisen Palvelun Toimikunnassa (KPT). Tuossa toimessa hän etsi suomalaisille tehtäviä kehitysmaista ja lomaperheitä täällä opiskeleville nuorille. 60-luvulla kehitysyhteistyö otti ensi askeliaan. Ylioppilaskunta perusti Ylioppilaiden Kansainvälisen apu -järjestön, jonka johtoryhmään Marja Liisa kuului. Työ KPT:ssä oli juuri sitä, mitä Marja Liisa halusi tehdä, mutta viimeisestä tentistä lähtiessään lausumansa sanat: ”Ei koskaan opettajaksi.” oli pakko pian peruuttaa. Matkoja vaativat työ ei sopinut yhteen perheen kanssa. Auskultointi avasi oven opetustyöhön.

Kansainvälisyys näkyi myöhemmin myös Toivasten perhe-elämässä, sillä Marja Liisan Aarne-puoliso toimi pitkään Suomen Lähi-idän instituutin säätiön asiamiehenä, ja johti lukuisia opintomatkoja Lähi-idän maihin ja Etiopiaan.

Kirkkovaltuustosta kaupunginvaltuustoon, opettajasta opetusneuvokseksi

Muutto Vantaalle 1972 käänsi uuden lehden Marja Liisan elämässä. Uudessa lähiössä ihmiset osallistuivat ahkerasti jumalanpalveluksiin ja niinpä Marja Liisa hämmästyksekseen valittiin suurella äänimäärällä kirkkovaltuuston jäseneksi. Poliittiset puolueet kiinnostuivat nuoresta naisesta. Marja Liisa päätyi Liberaaliseen Kansanpuolueeseen, ehkä ihailemansa professori Mikko Juvan ansiosta. Seurasi pitkä kausi kaupunginvaltuustossa, -hallituksessa ja ennen kaikkea koululautakunnassa.

Vaikka työ yläkoulussa oli antoisaa, Marja Liisa koki, että toisenlaiset haasteet voisivat olla hyväksi ja niinpä hän tammikuisena lomapäivänä teki hakemuksen Inkoon ruotsinkielisen koulutoimen johtajan avoimeen tehtävään. Valinta oli yllätys, sillä yhtään äidinkieleltään suomenkielistä ei Inkoon kunnantalolta löytynyt. Inkoo oli kuin nukkekoti ja Marja Liisa kertoo, että pala sydämestä jäi sinne. Puolen vuoden pesti venyi miltei kahteen.

Hän oli jo palaamassa koulutyöhön, kun kouluhallituksesta tuli yllättäen puhelu. Etsittiin työntekijää, jolla oli sekä koulu- että hallintokokemusta. Yhdentoista vuoden pesti oli edessä. Näiden vuosien aikana kouluhallitus ja ammattikasvatushallitus yhdistyivät opetushallitukseksi. Se oli rankkaa aikaa myös Marja Liisalle, joka Kouluhallituksen Akateemisten Toimihenkilöiden puheenjohtajana joutui taistelemaan irtisanomisia vastaan. 

Kirkon luottamustehtävien kautta Marja Liisalle avautui myös mahdollisuus toimia Foibe-säätiön puheenjohtajana yhdeksän vuotta, kun Säätiö rakennutti palvelutaloja kirkon 1400-luvulla lahjoituksena saamille Rekolan maille Vantaalle nykyään alueella toimivan Peijaksen sairaalan viereen. Sekin oli kovaa aikaa, 1990-luvun lama iski päälle ja niin aliurakoitsijoita kuin rakennusyhtiö kaatuivat konkursseihin. Mutta ensimmäiset talot valmistuivat ja veloista selvittiin.

1990-luvun lopulla eläkeikä alkoi lähestyä, sillä Marja Liisa oli nuorena opettajana valinnut 60 vuoden eläkeiän. Se edellytti kuitenkin viiden vuoden työskentelyä koulussa. Pöydälle avoimeksi jääneen Opettaja-lehden ilmoitus Jokelan yläasteen ja lukion rehtorin virasta tuntui houkuttelevalta, mutta selviäisikö 55-vuotias, kun hakijoina oli omia rehtorikoulutuksen käyneitä keski-ikäisiä. Onneksi Marja Liisa ei jäänyt epäröimään hakemista, sillä hän sai työn.

Marja Liisan rehtorivuosina Jokelan koulu sai Unesco-koulun statuksen, ja pääsi myöhemmin suureen eurooppalaiseen opetuksen laatuprojektiin, johon Suomesta otettiin mukaan vain Ressun ja Jokelan lukiot. Samalla vuosikymmenellä hän lähti mukaan myös Unifemin (nyk. Suomen UN Women) Vantaan paikallisosaston ja Vantaan Akateemiset Naiset ry:n toimintaan.

Luetaan yhdessä, Tehdään yhdessä

Marja Liisa jäi eläkkeelle Jokelan koulun rehtorin virasta keväällä 2000. Oli aika toteuttaa se unelma, joka nuorena piti jättää. Helsinki Consulting Group oli aloittamassa suurta lukion kehittämishanketta Sri Lankassa. Marja Liisalle avautui tehtävä opetusalan konsulttina vuosina 2001–2003. Siellä hän sai kokea, millaista oli olla ummikko, kielitaidoton vieraassa maassa. Työkieli oli englanti, mutta kaupungin torilla se ei aina toiminut. 

Ensimmäiset somalit olivat tulleet Suomeen ja myös Myyrmäkeen. Vantaan Unifemin piirissä näiden naisten ilmeisistä ongelmista keskusteltiin. Marja Liisa päätti ystävänsä Pirjo-Riitta Frankenhaeuserin kanssa alkaa opettaa arkisuomea iäkkäille somalinaisille, jotka olivat jääneet virallisen koulutuksen ulkopuolelle eivätkä vielä puhuneet suomea. Pian kävi selväksi, että opetus oli aloitettava aakkosista.

Kun opetus jatkui, kävi selväksi, että lukutaidottomia oli huomattavasti enemmän kuin mitä viranomaiset vapaaehtoisista puhumattakaan olivat luulleet. Marja Liisa alkoi suunnitella Unifemin vapaaehtoisten kanssa pilottiprojektia lukutaidottomien maahanmuuttajien kartoittamiseksi sekä vapaaehtoisten lukutaito-opettajien kouluttamiseksi. Tässä Marja Liisan laajat järjestöverkostot tulivat avuksi.

Projekti sai tukea Opetushallitukselta, ja sitä lähti toteuttamaan Suomen Unifemin Vantaan paikallisosasto. Apuun tuli myös Zonta-järjestö, jonka Keltainen Ruusu -kampanjan tuotto ohjattiin vuosina 2008–2010 toiminnan laajentamiseen eri puolille maata ja Vantaa malli sai nimekseen Luetaan yhdessä -verkosto. Hankkeen ohjausryhmässä olivat Unifemin aktiivit, professori Helena Ranta ja entinen kansanedustaja Terhi Nieminen-Mäkynen. Zontia edustivat Ulla Salonen ja Mirja Jarimo-Lehtinen.

Toiminnan laajentuessa verkosto sai rahoitusta Suomen Kulttuurirahastolta ja Opetushallitukselta sekä useilta säätiöiltä ja järjestöiltä. Nykyisin Luetaan yhdessä -verkostoa rahoittaa Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA, ja verkostolla on nyt vuonna 2024 lähes 80 opetusryhmää ja 420 vapaaehtoista opettajaa. Opiskelijoita on noin 3400. Ryhmät kokoontuvat kerran viikossa kahden tunnin ajan. Verkosto siirtyi Suomen Akateemisten Naisten Liiton yhteyteen vuonna 2011, jolloin verkostolle haluttiin palkata työntekijä. 

Marja Liisa oli aloittanut Liiton kansainvälisten asioiden koordinaattorina vuonna 2010. Akateemisille Naisille Marja Liisa oli lottovoitto. Koordinaattorina hän otti aktiivisesti kantaa niin Suomessa kuin kansainvälisissä tilaisuuksissakin. Hän kirjoitti kansainvälisistä naisten oikeuksista kirjeitä ministereille sekä sanomalehtiin ja kutsui Akateemisten Naisten jäseniksi muita aktiivisia kommentaattoreita. Hän kertoi jäsenistölle sisarjärjestöjen laajasta verkostosta ja rohkaisi jäseniä vierailemaan niissä lomamatkoillaan. Liiton hallitusjäsenyyden päätyttyä Marja Liisa jatkoi Vantaan paikallisyhdistyksen puheenjohtajana.

Vuonna 2018 Vantaan Akateemiset Naiset aloittivat Tehdään yhdessä -hankkeen, jota Marja Liisa oli myös perustamassa. Hankkeen tarkoituksena on lisätä maahanmuuttajien ja suomalaisten kontakteja sekä edistää maahanmuuttajanaisten suomen kielen taitoa ja työllistymistä. Seniorit saavat apua arkeensa ja pystyvät asumaan kotonaan pidempään ja maahanmuuttajat saavat ensimmäisen työpaikan kodin ulkopuolella. Hanketta ovat tähän mennessä rahoittaneet mm. Päivikki ja Sakari Sohlbergin säätiö, Suomen Akateemisten Naisten Liitto ja Vantaan kaupunki.

Omaishoitajan arki

2020-luvulla Marja Liisasta tuli omaishoitaja Aarne-puolisolleen, joka tarvitsi kokopäiväistä apua munuaissairautensa vuoksi. Omaishoitajan arki oli fyysisesti raskasta ja päivät rutiineihin sidottuja. Öisin tuli useita herätyksiä, jos puoliso nukkui huonosti.

Marja Liisa sai tukea kunnan palveluohjaajalta sekä läheisiltään. Hän käytti apunaan myös sijaishoitoa saadakseen levättyä. Iloa arkeen toi oma aika ja lapsenlapsien sekä ystävien tapaaminen. Tämä arki jatkuu nykyään leskenä.

Kirjoittajan omat muistot Marja Liisasta

Tapasin Marja Liisan ensimmäisen kerran joulukuussa 2012. Hän oli toinen niistä Suomen Akateemisten Naisten Liiton johtohahmoista, jotka haastattelivat minua Liitossa tuolloin avoinna olleeseen harjoittelupaikkaan. Mieleeni piirtyi kuva itsevarmasta, sanavalmiista ja näkemyksellisestä naisesta, ja tämä mielikuva vahvistui, kun myöhemmin työskentelimme yhdessä. Marja Liisa toimi Liiton kansainvälisten asioiden koordinaattorina, ja hänen rohkeutensa ja tapansa tarttua nopeasti toimeen saivat jäsenistössämme laajalti arvostusta. Marja Liisan kanssa sain myös nauraa paljon, sillä hänellä on oivaltava ja nopea mieli. Marja Liisa antoi minulle säännöllisesti suoraa palautetta, niin kehuja kuin kritiikkiäkin, mikä auttoi minua edelleen kehittymään työssäni. Tästä olen hänelle kiitollinen. Vielä kiitollisempi olen hänelle tuestaan, ystävyydestään ja rohkeuteni kasvattamisesta. Toivon, että jokainen meistä kohtaisi oman Marja Liisan elämänsä varrella. Opintojen alussa, uuden uran alussa, tienristeyksessä.

Susanna Sulkunen

Suomen Akateemisten Naisten Liiton toimitusjohtaja

Kenen naisen tarinan sinä haluaisit muistettavan? https://www.naistenaani.fi/