Kesälomalukemistoni koostui tänä vuonna pitkälti historiallisista elämäkerroista ja dekkareista. Lähemmäksi ensiksi mainittua lajityyppiä osuu sastamalalaisen toiminnanjohtaja Petri Rinteen suomeksi kääntämä teos Ruotsin kuninkaallisen kansalliskirjaston kokoelmista. Päiväkirja sotavankivuosiltani Venäjällä 1808-1809 (SKS 2024) on 19-vuotiaan Adelaide von Hauswolffin kirjoittama teos ajalta, jolloin hän oli isänsä kanssa sotavankeina Venäjällä. von Hauswolffin päiväkirjan luokse Rinteen on johdattanut sukututkimus: Rinteen isoisän isoisän isoäiti ja tämän puoliso toimivat von Hauswolffien kamaripalvelijoina sodan jälkeen.
 |
| Kuva: SKS |
Adelaide von Hauswolffin päiväkirja on kiinnostava katsaus nuoren aatelisnaisen elämään varsin poikkeuksellisissa olosuhteissa 1800-luvun alussa, jolloin Ruotsi ja Venäjä sotivat keskenään Ranskan keisari Napoleon Bonaparten myötävaikutuksella. Historiankirjoituksessamme tuo sota tunnetaan nimellä Suomen sota ja sen päätteeksi Suomi siirtyi Ruotsin vallan alaisuudesta Venäjän keisarikunnan autonomiseksi suuriruhtinaskunnaksi.
Gustaf von Hauswolff työskenteli linnamajurina Viaporissa, nykyisessä Suomenlinnassa Helsingissä. Kun merilinnoitus antautui venäläisille toukokuussa 1808, vietiin sitä puolustaneet ruotsalaisupseerit sotavankeuteen Venäjälle. Adelaide von Hauswolf ei halunnut erota isästään, vaan vaati päästä tämän mukaan.
Päiväkirja alkaa siitä heinäkuisesta päivästä, jolloin Adelaide von Hauswolff sai kuulla isänsä joutumisesta sotavankeuteen. Pian alkoi lähes kuukauden mittainen matka Viipurin ja Pietarin kautta Novgorodiin, josta tuli perheen majapaikka seuraavaan kevääseen saakka. Viimeinen päiväkirjamerkintä on huhtikuulta 1809, jolloin von Hauswolffit olivat jo palanneet Helsinkiin.
Adelaide von Hauswolff kirjoitti päiväkirjaansa Suomeen jääneelle parhaalle ystävälleen. Nuoret olivat ennakoineet, etteivät he voisi kirjoittaa toisilleen huonojen postiyhteyksien vuoksi, mikä osoittautuikin vuoden mittaan todeksi. Muutaman kirjeen he saivat toimitettua toisilleen yhteisten tuttaviensa kautta.
Aatelisille sotavankeus Venäjällä ei ollut sellaista kurjuutta kuin mitä nykylukija saattaisi olettaa. Erillisen ja suljetun vankileirin sijaan von Hauswolffit asuivat viranomaisten osoittaman isäntäperheen luona ja saivat liikkua Novgorodin kaupungissa vapaasti.
Talven mittaan Adelaide von Hauswolff tutustui paikallisiin aatelisiin ja kävi oopperassa, naamiaisissa, näytelmäilloissa ja tanssiaisissa. Hän oppi myös auttavasti puhumaan venäjää. Gustaf von Hauswolffia eivät seurapiirit juuri kiinnostaneet, ja tyttärensä kuvauksissa tämä potee lähinnä koti-ikävää heidän majapaikassaan.
Henkilökohtaisista tunnoistaan Adelaide von Hauswolff ei päiväkirjassaan kovinkaan syvällisesti kerro. Hän on kuitenkin utelias ja tarkkanäköinen, ja hän kuvaa paljon paikallisten tapoja, arkea ja juhlia. Akateemisia Naisia kiinnostanee erityisesti hänen kuvauksensa edistyksellisistä, kaikille avoimista ja maksuttomista tyttökouluista.
Teoksen jälkikirjoituksen on kirjoittanut Cecilia Bååth-Holmberg vuonna 1912, jolloin von Hauswolffin päiväkirja julkaistiin ensimmäisen kerran. Jälkikirjoitus on omanlaisensa silmäys tuon vuosisadan alun ruotsalaiseen nationalismiin, jossa Suomen menetys katsottiin venäläisten lahjomien maanpettureiden syyksi. Rinne on sijoittanut Bååth-Holmbergin kommentaarin viisaasti teoksen loppuun. Näin lukijalle jää mahdollisuus tutustua ensin Adelaide von Hauswolffin omiin ajatuksiin ennen kuin luettu teksti saa uuden tulkintakehyksen siitä, mitä von Hauswolffeille tapahtui ennen ja jälkeen Suomen sodan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti