Akateemiset Naiset jatkuvan oppimisen puolestapuhujina: Dosentti Ritva-Liisa Karvetti (1929–2016)

Akateemisten Naisten kansallinen ja kansainvälinen toiminta on paljosta velkaa dosentti Ritva-Liisa Karvetille, joka toimi Suomen Akateemisten Naisten Liiton puheenjohtajana vuosina 1974–1977 ja Akateemisten Naisten Kansainvälisen Liiton puheenjohtajana vuosina 1986–1989. Kaiken kaikkiaan Ritva-Liisa Karvetti hoiti lähes kaksi vuosikymmentä erilaisia Akateemisten Naisten kansainvälisiä tehtäviä. Kiitokseksi ansiokkaasta työstään hänet kutsuttiin kansallisen liiton kunniapuheenjohtajaksi vuonna 1997 ja tuossa tehtävässä hän palveli Akateemisia Naisia aina viimeisiin päiviinsä saakka.

Virkistävää vaikuttamistyötä

Kun Ritva-Liisa Karvetti aloitti työnsä Liiton puheenjohtajana vuonna 1974, hän kirjoitti jäsenlehti Minervaan paikallisyhdistysten miellyttävään yhdessäoloon perustuvasta, omalle jäsenkunnalle suunnatusta toimintamallista. Hän katsoi tällaisen toiminnan täysin oikeutetuksi, mutta rohkaisi paikallisyhdistyksiä laajentamaan oman piirinsä myös ulkopuoliseen yhteiskuntaan. Hän uskoi, että Akateemiset Naiset voisivat hyödyttää yhteiskuntaa aktiivisuudellaan ja toisaalta saada itse virikkeitä ja uutta sisältöä toimintaansa. 

Liiton tunnuslause ”Viihdy, verkostoidu ja vaikuta” henkilöityi hyvin Ritva-Liisa Karvetissa: hän osallistui mielellään sekä yhdistysten kulttuuritapahtumiin että maailmanjärjestön konferensseihin. Lisäksi hän otti mielellään vastuuta yhteisten asioiden ajamisesta ja innosti yhdistyssisariaan vaikuttamistyöhön.

Järjestötyössä kehittyy ja oppii uutta

Ritva-Liisa Karvetti osoitti omalla esimerkillään, että järjestötyössä saattoi sekä hyödyntää että kehittää omia taitojaan. Kansainvälisen liiton puheenjohtajuuden jättäessään hän muisteli omaa esiintymisjännitystään, josta oli kärsinyt ensimmäisissä kansainvälisissä kokouksissaan. Sinnikäs ja rohkea hakeutuminen suurten yleisöjen eteen auttoi häntä lopulta sietämään omaa jännitystään hyvin.

Suomen Akateemisten Naisten Liiton puheenjohtajana Karvetti katsoi, että kansallisen liiton tuli tukea ja kouluttaa paikallisyhdistysten luottamushenkilöitä ja hänen puheenjohtajakaudellaan Liitto tarjosi paikallisyhdistyksille muun muassa kokoustekniikan koulutusta. 

Karvetista oli tärkeää huolehtia, että paikallishallituksissa oli monenlaista osaamista ja että yhdessä tekemisen ilot ja vastuut jakaantuivat niissä tasaisesti. Näin kukaan ei kuormittunut liikaa eikä yhdistys kaatunut siihen, jos hallituksesta jäikin joku sivuun elämäntilanteensa muututtua.

Vastuumme maailmasta

Ritva-Liisa Karvetin puheenjohtajakaudella alettiin myös tiedottaa aikaisempaa enemmän Akateemisten Naisten kansainvälisestä toiminnasta. Hän pyrki innostamaan yhdistysten jäseniä ottamaan aktiivisesti vastuuta yhteiskunnan asioista omassa kotimaassa ja koko maailmassa. Hän toivoi useassa yhteydessä, että Akateemiset Naiset eivät vaikenisi, sillä koulutetuilla naisilla oli ”suoraselkäisyyttä ja objektiivisuutta”. Karvetti painotti myös naisjärjestöjen yhteistyön merkitystä. 

Karvetti teki paljon työtä, jotta Liitosta muodostuisi vahva yhteiskunnallinen vaikuttaja.  Keinoina olivat erilaiset koulutukset, vuosikokousesitelmät ja Minervassa julkaistut kirjoitukset. 

Projekti -77 ja Suomalaisia vaikuttajanaisia

Ritva-Liisa Karvetti otti myös kotimaassa käyttöön maailmanjärjestön suosimat vuositeemat. Vuonna 1976 vuositeemana oli Koulutetun naisen vastuu ja vuonna 1977 Akateeminen Nainen vaikuttajana. Uusia yhteistyökumppaneita löytyi mm. Akavasta ja STTK:sta. Akateemisten Naisten Projekti -77 johti yhteistyöhön Yleisradion kanssa ja projektin aloitteesta ja suunnittelun pohjalta Yle lähetti syksyllä 1977 ohjelmasarjan ”Nainen tänään”. Projektiin osallistui 13 paikallisyhdistystä ja niiden toiminta sai runsaasti tilaa paikallisissa sanomalehdissä. Samalla yhteistyö muiden naisjärjestöjen kanssa virisi ja vahvistui. Jokainen paikallisyhdistys lahjoitti oman paikkakuntansa kirjastolle Helsingin paikallisyhdistyksen 50-vuotisjuhlavuonnaan julkaiseman kirjan Suomalaisia vaikuttajanaisia (WSOY 1977). Teoksessa kerrottiin 21 suomalaisen vaikuttajanaisen tarina, joiden toivottiin kannustavan muita naisia rohkeisiin uravalintoihin.

Tutkimustyö ja kansainvälisyys innoittavat 

Ensimmäisen puheenjohtajakautensa päätteeksi Ritva-Liisa Karvetti ilmoitti, ettei enää jatkaisi puheenjohtajana. Hän halusi valmistella väitöskirjaansa. Karvetti väitteli vuonna 1979 maa- ja metsätaloustieteiden tohtoriksi tutkimuksella Ravitsemusneuvonnan vaikutus sydäninfarktipotilaiden ruoankäyttöön ja ravinnonsaantiin. Myös kansainväliset tehtävät veivät yhä enemmän Karvetin aikaa. Hänet oli valittu kansainvälisen liiton kulttuuriasiain komitean puheenjohtajaksi ja pian hän aloitti myös kansainvälisen liiton varapuheenjohtajana. 

Vuonna 1989 Suomen maajärjestö sai tilaisuuden emännöidä Akateemisten Naisten maailmankonferenssin jo toisen kerran historiansa aikana. Edellisestä Helsingissä pidetystä konferenssista oli kulunut 30 vuotta. Konferenssi oli myös hieno päätös Ritva-Liisa Karvetin kolmivuotiselle toimikaudelle IFUW:n puheenjohtajana. Espoon Dipolissa järjestettyyn konferenssiin osallistui noin tuhat naista ja heidän runsas sata seuralaistaan joka puolelta maailmaa, 45 maasta. 

Perintö elää Liiton tulevaisuustyössä

Läksiäiskirjeessään maailmanjärjestön jäsenille Ritva-Liisa Karvetti kiitti järjestötyön eteen tuomista haasteista ja muistutti, ettei yliopistotutkinto taannut enää samanlaista menestystä kuin ennen. Sen lisäksi tarvittiin jatkuvaa valmiutta kehittää omaa osaamista. Sama päti myös järjestötoimintaan. Tarvittiin yhteistyötä ja uusia ideoita pitämään järjestö edelleen relevanttina. Tämä Ritva-Liisa Karvetin aatteellinen perintö elää edelleen muun muassa Liiton tulevaisuustyössä. Voit tutustua siihen Akateemisten Naisten seuraavilla Torstaikahveilla, jotka järjestetään 25.11.2021 klo 18.00 – 19.00 Zoomissa. Tervetuloa mukaan!

Susanna Sulkunen
Suomen Akateemisten Naisten Liiton toimitusjohtaja
sanl.fkaf(a)akateemisetnaiset.fi

Lähteet:

Hoskola, Helena 1997: Osaavat osallistujat: SANL-FKAF 1922 - 1997. Helsinki: Suomen Akateemisten Naisten Liitto.

Pohls, Maritta 2013: Korkeasti koulutetut naiset: Suomen Akateemisten Naisten Liiton historia. Helsinki: SKS

Arkistojen aarteet -blogisarjassamme ovat aikaisemmin ilmestyneet:

• Akateemiset Naiset ikääntyvien naisten asialla: Professori Eeva Jalavisto (1909 - 1966)
• Akateemiset Naiset vertaistuen tarjoajina: Professori ja ministeri Inkeri Anttila (1916–2013)
• Akateemiset Naiset kansainvälisyyden ja YK-yhteistyön airueina: Maisteri Alli Wiherheimo (1895–1978)
• Akateemiset Naiset yliopistokoulutuksen lasikattojen särkijöinä: Professori Laimi Leidenius (1877–1938)
• Akateemiset Naiset - 100 vuotta ystävyyttä, sivistystä ja tasa-arvoa

Biofiktiota Aino ja Alvar Aallosta

Jari Järvelä on paneutunut arkkitehti Aino Marsio-Aallon elämään ja työskentelyyn romaanissaan aino a. Kirjan lopussa hän valottaa sitä, kuinka alkoi perehtyä kuuluisan miehen rinnalla sivuun jääneen Aino Aallon elämään ja halusi antaa Ainolle puheenvuoron: miltä tuntuu olla nainen, jonka elämäntyön arvostusta kuvaa lehdessä julkaistu uutinen 50-vuotispäivistä. Sen mukaan Aino oli auttanut miestään useissa suunnittelutöissä ja lisäksi harrastanut erilaisten kodinesineiden ja -tekstiilien suunnittelua.

Tulos on ristiriitainen. Järvelä on kyllä oikeassa. Aino Aalto teki valtavan elämäntyön. Hän oli täysin pätevä ammatissaan ja ajan tapojen mukaan hänen työskentelyään aliarvioitiin. Arkkitehtitoimisto Alvar Aallossa Aino oli järki ja käytännöllisyys, kun huippuunsa arvostettu Alvar oli epäkäytännöllinen tuuliviiri.

Alkuun kuuntelin kirjaa elämäkertana ja ihmettelin katkeruutta, joka Ainon puheista kumpuaa. Romaanin alussa Aino puhuu haudastaan ja toteaa, että parasta mitä hän on tehnyt, oli kuolla. Jatkossa, kun hän kertoo elämästään ja kirjoittaa ajatuksiaan ”Käpyvihkoonsa” (kirjailijan mielikuvitusta), kummastutti jatkuva Alvarin nälviminen ja piikittely. Voiko ihminen elää 26 vuotta miehen rinnalla ja työtoverina, jos halveksii tätä?

Sitten törmäsin käsitteeseen biofiktio, joka tarkoittaa sitä, että oikean ihmisen elämää suurelta osin kuvitellaan, kirjailija voi käsitellä sen tapahtumia miten haluaa ja laittaa ihmiset käyttäytymään ja puhumaan kuten haluaa. Se hieman helpotti ja jatkoin kuuntelua rennommin, kun historialliset virheet eivät enää niin  häirinneet. Kirja oli kiinnostava ja hauskakin.

Biofiktio ei sinänsä ole mikään uusi asia. Jo 1930-luvulla Helvi Hämäläinen aiheutti myrskyn romaanillaan Säädyllinen murhenäytelmä, jonka päähenkilöt olivat hyvin aikalaistensa tunnistettavissa, mutta jonka tapahtumat loukkasivat heitä syvästi. Sama ongelma tulee aino a:n kohdalla. Järvelä sanoo, että monissa kirjan tapahtumissa on tosipohjaa ja hän on kuullut tarinoita Alvar Aallosta haastatellessaan tämän tunteneita ihmisiä. Silti kuuntelijana välillä suorastaan inhotti. Lukija/kuuntelija ei todellakaan tiedä, mikä on faktaa, mikä fiktiota, ja oli niin tai näin, joitakin juttuja pidän suorastaan loukkaavina. Suuri arkkitehti on tässä romaanissa pudotettu jalustaltaan ja pudottajana – oikeastaan murskaajana – on hänen pitkäaikainen puolisonsa, joka katkerana tilittää tunteitaan. Samaan aikaan on Aaltojen lapsenlapsi julkaissut kirjan pariskunnan kirjeiden pohjalta ja todennut, että Aino ja Alvar rakastivat toisiaan, Alvar arvosti Ainon työtä ja halusi nostaa tämän ansiot omiensa rinnalle. Vaikka kuinka tuntisin itseni oikeaksi kukkahattutädiksi, en täysin ymmärrä biofiktion sanomaa. Suurmiestä saa toki arvostella, mutta hyvän maun voisi silti säilyttää ja tehdä selvemmin eroa oikean ja keksityn välille.

Marketta Holopainen

Lappeenrannan Akateemiset Naiset ry.

Mentorointi avain kehittymiseen

Jäätyäni yli 40 vuoden jälkeen työeläkkeelle kaipasin jotain uutta tekemistä, jossa saatoin käyttää omasaamistani toisten hyväksi. Antoisa mahdollisuus tähän avautui erään ammattijärjestön toiminnassa, jossa saatoin ryhtyä mentoriksi esihenkilöille. Mentorointia harkitsevia rohkaisen lähtemään mukaan. Riittää, että olet aidosti kiinnostunut mentoroinnissa kohtaamistasi ihmisistä. Se kantaa pitkälle!

Mitä mentorointi on?

Kyseisen mentoriohjelman tavoite oli pohtia kunkin aktorin omaa ura-askelta mentorointiryhmissä. Sen lisäksi, että jokaisella aktorilla oli oma, yksilöllinen tarpeensa ja tavoitteensa ohjelman aikana, osallistujat pääsivät kuulemaan myös muiden samantyyppisissä työtehtävissä työskentelevien ajatuksia työelämästä ja työurasta. Ryhmämentoroinnin avulla osallistujat pääsivät oppimaan muilta ryhmän jäseniltä sekä jakamaan omia kokemuksiaan ja ajatuksiaan muille ryhmäläisille. Ryhmässä toimimisen tarkoitus oli mahdollistaa vertaisoppiminen ja tasavertaisen dialogin syntyminen. Omaan mentorointiryhmään tutustumisen lisäksi ohjelmassa haluttiin edistää laajemmin jäsenten verkostoitumista muihin oman ammattijärjestön jäseniin.

Mentorointiohjelman ryhmien teemoiksi oli valittu hanke- ja projektiammattilaiset, HR-ammattilaiset, esihenkilöt, hallintoammattilaiset, järjestöammattilaiset sekä seikkailija-moniosaajat. Itse toimin sekä pilottiohjelmassa että seuraavan vuoden ohjelmassa esihenkilöiden mentorina. Ohjelman ryhmämentoroinnissa oli olennaista, että selkeä rakenne ja viitekehys mahdollisti tavoitteellisen työskentelyn kunkin aktorin yksilöllisten ura-askeleiden ratkaisemiseksi. Jokainen aktori valitsi itselleen oman tavoitteensa ja/tai työuran seuraavan askeleen, jota työstettiin yhdessä mentorointiryhmissä.

Mentorointiryhmän ohjelma

Ohjelman rakenne, jossa tapaamiset noin kuukauden puolentoista välein ja siten prosessiin kului aikaa noin yhdeksän kuukautta:

1. tapaaminen: tutustuminen sekä ennakkotehtävä oma elämänkaari ja ura-askel

2. tapaaminen: oman elämänkaaren ja ura-askeleen esittely sekä ura-askeleen pilkkomistehtävä

3. tapaaminen: puhelimitse mentori kunkin aktorin kanssa erikseen, jolloin vapaamuotoista keskustelua aktorin kulloisenkin tilanteen ja tarpeen mukaan

4. tapaaminen: omien resurssien ja voimavarojen kartoitus ura-askeleen ratkaisusuunnitelman eri vaiheisiin sekä pohdintatehtävä ”Mitä tehdä jos/kun suunnitelma ei etenekään tavoitellulla tavalla”  

5. tapaaminen: Ratkaisuvaihtoehtojen yhteinen tarkastelu ja pohdinta miten ne ovat muuttuneet ohjelman aikana sekä pohdintatehtävä ”Kuka olet sitten kun ura-askel on ratkaistu?”

6. tapaaminen: Mitä itse kukin sai ryhmästä itselleen mukaan ja miten aikoo jatkaa valitsemallaan tiellä sekä miten mahdollisesti halutaan jatkaa yhteydenpitoa?

Apuna käsikirja ja idealiite

Mentorointiohjelman laatijat (ammattijärjestön ja yhteistyöjärjestön edustajat) olivat luoneet mentoreille ja auktoreille tueksi ohjelmaoppaan (ryhmämentorointiohjelman käsikirja). Mentorina sain lisäksi käyttööni idealiitteen, jonka tarkoituksena oli tukea tapaamisten sisältöjen suunnittelua ja toteutuksia sekä tarjota ideoita harjoituksiksi joko sellaisenaan tai soveltaen mitkä koin tarpeellisiksi.  

Mentorin rooli

Mentorina toimin siten, että 

· kuuntelin

· kysyin

· kuuntelin

· kerroin

ja sain aikaan luottamuksellisen ilmapiirin sekä kohtaavan ja tuloksellisen vuorovaikutuksen kaikkien kesken. Lisäksi mentorina oli tärkeää olla kärsivällinen ja siten antaa prosessille aikaa sekä tukea.

Yhteiset säännöt

Mentorointiryhmän säännöt luotiin yhdessä heti ensi tapaamisessa ja tässä esimerkki siitä:

Mitä tarvitsen/toivon ryhmältäni

⦁ keskustelua kokemuksista, käytännöistä, virikkeistä

⦁ kommentteja ja ajatuksia aktorit & mentori = > oivalluksia

⦁ myönteistä/valoisaa puolta, mahdollisuuksia, vinkkejä, arvojen käsittelyä

⦁ tarinat, caset työssä, miten ratkaistu => oletko ajatellut (että)..., minulle tulee mieleen...

⦁ kysyminen => tiedänkö mitä haluan, mikä vielä mahdollista?

⦁ luottamuksellisuus

⦁ kuuleminen ja kunnioittava ote.

Aktorit ilmaisivat, että luottamuksellisuus ja rehellisyys, kyky kritiikin vastaanottamiseen ja antamiseen ja tuloksellisuuden arviointi etenkin viimeisellä tapaamiskerralla olivat tärkeitä. Esihenkilöt kokivat itselleen tärkeäksi arvojen mukaisen elämän, oman osaamisen sanoittamisen ja oikeuden tulla kuulluksi omana itsenään työelämässä. He totesivat myös, että matka on tärkeä ei itse päämäärä. Lisäksi heidän tarkastelussaan oli alusta asti haluaako olla asiantuntija vai johtaja.

Reflektointi: Mitä kokemuksesta jäi?

Ohjelman loppupuolella kukin kirjoitti (ohjelman sekä aktorit että mentorit) vielä itselleen kirjeen, joka postitettiin kotiosoitteeseen puolen vuoden kuluttua luettavaksi. Tässä oman kirjeen sisältö itselleni:

"Moi, tässä kevään kynnyksellä aatokseni 'lentää' viime syksystä alkaneeseen pilottiohjelmaan liittyen mentorointiin. Olin riemuissani, kun tarjoutui tilaisuus ryhtyä mentoriksi esihenkilöille. Olin jäänyt yli 40 vuoden jälkeen työeläkkeelle ja kaipasin jotain uutta tekemistä. Syyskuussa tapasin ryhmän ensimmäisen kerran ja tapaaminen oli lähinnä järjestäytymistä. Ryhmään tuli mukaan vielä viides jäsen toisella tapaamiskerralla lokakuussa. Ryhmä toimi tosi hyvin. Kolmas kerta oli puhelinohjaus yksilöllisesti. Joka kerta olen kokenut, että ryhmä on ollut aktiivinen ja toinen toistaan tukeva. Yksi on joutunut jäämään vakavan sairauden takia pois, mutta on silti oltu yhteydessä. Toivoisin, että ryhmä jollain lailla antaisi kuulua itsestään noin 0,5 vuoden jälkeen. Katsotaan sitten haluavatko. Olen halukas jatkamaan mentorina ohjelmassa, jos niin halutaan (ainakin toistaiseksi). Mitä olen oppinut prosessissa? Sitä että luota itseesi ja luota ryhmään. Ole aidosti kiinnostunut kaikista niin se kantaa pitkälle. Terv. Merja-mentori"

Kerron mielelläni lisää kokemuksestani. Ota yhteyttä: merjalepp(a)gmail.com

Merja Leppänen

Vantaan Akateemiset Naiset ry:n hallitusjäsen