Minun urapolkuni: Tärkeintä on tuki ja kannustus

Suomen Akateemisten Naisten Liiton Urapolkuja-sarjassa Akateemiset Naiset kertovat omasta työurastaan, sen kiinnostavista ja joskus odottamattomistakin käänteistä sekä pohtivat niitä tekijöitä, jotka ovat auttaneet heitä etenemään omalla urallaan. Tutustu TtT Jutta Hartikaisen (Kouvolan Akateemiset Naiset ry.) tarinaan sukunsa ensimmäisenä tohtorina. Koulutiellä kamppailussaan häntä kannustivat omat vanhemmat. Opinnot ja sotealan työ innostivat myös yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen, jota hän tekee mm. Akateemisissa Naisissa.  

Olen tilastopoikkeama. Minulla ei ole akateemista sukutaustaa enkä ole käynyt lukiota. Tohtori minusta kuitenkin tuli. Perheen ulkopuolinen maailmakaan ei antanut viitettä myöhemmästä tutkimusurastani. Kotipaikkakunnallani ajateltiin yleisesti, että tehtaalla työskentelevien lapset menevät myös tehtaalle töihin. Ei ollut tarvetta kouluttautumiselle tai ainakaan ammattikoulua korkeammille opinnoille, saihan tehtaalta hyvää palkkaa ja varman työn, josta saattoi jäädä sen ajan koittaessa eläkkeelle.

Koulunkäyntiäni vaikeutti lukihäiriö, joka diagnosoitiin minulla vasta toisen asteen jatko-opinnoissani. Lukemiseni oli koulussa hidasta ja minun oli ajoittain vaikea ymmärtää lukemaani. 1980-luvulla lukihäiriötä ei vielä tunnettu hyvin, ja monet opettajat leimasivat minut laiskaksi tai jopa tyhmäksi. Tämä vaikutti luonnollisesti myös siihen, mihin suuntaan minua koulussa kannustettiin. Yläkoulun opinto-ohjaajan mielestä minun kannatti hakeutua siivoojaksi.

Kaikki kunnia siivoojille, mutta tiesin, että sille alalle minusta ei olisi. Peruskoulun jälkeen pääsin kauppaoppilaitokseen lukemaan merkantin tutkintoa. Kauppiksessa huomasin, että kun oli kannustavat opettajat ja mielenkiintoinen aine, jaksoin lukea tenttiin ja sain hyviä numeroita. Nappasin jopa mestarimyyjäpalkinnon! 

Kaupallinen ala oli ensimmäinen alavalintani, mutta en sille työllistynyt. Äitini rohkaisemana hain opiskelemaan lähihoitajaḱsi. Tämä alavalinta osoittautui minulle oikeaksi ja jatkoin valmistumiseni jälkeen suoraan ammattikorkeakouluun terveydenhoitajaopintoihin.

Kielten opiskelukin alkoi sujua. Olin ollut lähihoitajaopinnoissa vaihdossa Tukholmassa Suomi-Kodilla ja sieltä oli jäänyt kipinä opiskeluvaihtoon. Tarragonassa Espanjassa ja Brightonissa Englannissa viettämäni kuukaudet olivat valtava buusti itsetunnolleni ja rohkeudelleni. Suomeen palattuani valmistuin kaksioisrekisteröinnillä terveydenhoitaja-sairaanhoitaja-tutkinnolla kiitettävin arvosanoin. 

Sittemmin työskentelin terveyskeskuksen vastaanotolla ja päivityksessä. Sote-sektori tuli niinä vuosina minulle monipuolisesti tutuksi. Nautin työstäni, mutta samalla halusin opiskella lisää ja kehittää osaamistani. Keskustelin asiasta myös vanhempieni kanssa. Isäni rohkaisi minua hakemaan yliopistoon. Hän sanoi, että tukisi minua niin pitkälle opinnoissani kuin vain haluaisin edetä. Voisi kai sanoa, että loppu on historiaa. 

Hain opiskelemaan Kuopion, Turun, Tampereen ja Oulun yliopistoihin. Ilokseni minut hyväksyttiin niihin kaikkiin. Valitsin Kuopion yliopiston. Nautin terveystieteiden opinnoistani, jotka olivat kytköksissä hoitotyöni käytäntöihin. Opinnot myös haastoivat omaa ajatteluani, ja meillä oli mahtava opiskeluporukka, jossa sain olla oma itseni. 

Kuopiossa tein graduni maahanmuuttajahoitajien akkulturaatiosta suomalaiseen työpaikkakulttuuriin, ja myöhemmin väitöskirjassani tutkin maahanmuuttajahoitajien vanhustenhoitotyöhön perehdyttämistä. 

Myöhemmin olen opiskellut myös Helsingin yliopistossa soten maisteriopinnot ja työnnellyt tutkijatohtorina tutkien pakolaistaustaisten maahanmuuttajien digitaitoja ja niiden vaikutusta julkispalveluiden digipalveluiden saatavuuteen ja saavutettavuuteen. 

Opiskelu ei ole ollut minulle missään vaiheessa helppoa, mutta vahvalla motivaatiollani ja vanhempieni kannustamana olen puurtanut eteenpäin. 

Jälkeenpäin kuulin, että lukihäiriöni vuoksi minulla olisi ollut Kuopion yliopistossa mahdollisuus saada häiriötön tila ja lisäaikaa kirjoittamiseen tenteissä ja kypsyyskokeessa. Ajat olivat jo tuolloin muuttuneet kouluvuosistani ja hyvä niin.

Olen iloinen, että tänä päivänä lukihäiriö tunnistetaan koulussa varhain eikä siitä kärsiviä oppilaita enää lannisteta eikä leimata. Opinnonohjauksen kehittämiseen on myös panostettu. Se on tärkeää, sillä kaikilla lapsilla tulisi olla kannustavia ja turvallisia aikuisia elämässään.

Oma polveileva koulutieni ja urapolkuni ovat antaneet minulle kimmokkeen yhteiskunnalliseen vaikuttamistyöhöni. Olen toiminut mm. Kymenlaakson aluevaltuutettuna, palvelulautakunnan puheenjohtajana sekä usean naisjärjestön hallituksessa. Luottamustehtäväni ovat syventäneet ymmärrystäni moniammatillisen yhteistyön vaikuttavuudesta.

Akateemisiin Naisiin liityin vuonna 2019, jolloin perustin yhdessä kouvolalaisten aktiivien kanssa Kouvolan Akateemiset Naiset ry:n. Akateemisissa Naisissa olen voinut vaikuttaa monipuolisesti kotimaiseen ja kansainväliseen koulutus- ja tasa-arvopolitiikkaan. Osallistuminen YK:n naisten asiaa käsittelevän toimikunnan vuosittaisiin kokouksiin on avannut silmäni konservatiivisille pyrkimyksille heikentää naisten ihmisoikeuksia, joihin kuuluvat myös oikeus koulutukseen ja työhön.

Olen avoin kaikelle uudelle ja odotan innolla, mihin urapolkuni tästä etenee. Erityisesti järjestökentän työtehtävät kiinnostavat minua.

Jutta Hartikainen

hartikainenjutta@gmail.com

Minun urapolkuni: Tärkeintä on monitieteellisyys

Suomen Akateemisten Naisten Liiton Urapolkuja-sarjassa Akateemiset Naiset kertovat omasta työurastaan, sen kiinnostavista ja joskus odottamattomistakin käänteistä sekä pohtivat niitä tekijöitä, jotka ovat auttaneet heitä etenemään omalla urallaan. Tutustu KL, ESH Tarja Ruoholinna-Jakosen (Porin Akateemiset Naiset ry.) tarinaan terveydenhuollon alalta. Hän kannustaa omalla esimerkillään monitieteellisyyteen ja rohkeaan alanvaihtoon. Omaa osaamistaan voi käyttää ja kehittää myös vapaaehtoistyössä.  

Aloitin urapolkuni rottinki- ja pajuhuonekaluja myyvässä yrityksessä. Perustin oman sisustusalan yrityksen vuonna 1980. Kun sen toiminta päättyi, löysin tieni sattumalta keskussairaalan teho-osaston sihteeriksi. Tuolloin päätin hankkia koulutuksen, joka työllistäisi. Aloitin sairaanhoitajan opinnot ja lopulta erikoistuin anestesiologiaan.

Sairaanhoitajan työn jälkeen hain yliopistoon opiskelemaan kasvatustieteitä. Alan monipuolisuus kiinnosti minua, ja opiskelin aikuiskasvatuksen ja pedagogiikan opinnot. Kasvatustieteiden lisäksi opiskelin hallintoa, sosiaalipolitiikkaa, psykologiaa ja hoitotieteitä, ja niitä hyödynsin poikkitieteellisessä lisensiaatintyössänikin. Opintojeni jälkeen työskentelin kaksikymmentä vuotta aikuiskoulutuksessa terveydenhuollon opettajana sekä yliopiston tutoropettajana.

Opintoni ovat mahdollistaneet perheeni, yhteiskunnan koulutustuet sekä oma jaksamiseni.

Halu oppia uutta on ollut elämäni johtotähti. Opinnot ovat rakentaneet identiteettiäni, antaneet varmuutta arjen ongelmien ratkomiseen sekä työelämässä pärjäämiseen. Kannustan monitieteellisyyteen, sillä se avaa monia ovia työmarkkinoilla.  

Olen aina työskennellyt opintojeni ohessa. Muutamana vuonna nostin opintolainaa ja sain opintotukea sekä aikuisopintotukea.

Hyödynsin myös eri yliopistojen tarjoamia avoimen yliopiston opintoja. Näin opinnot eivät vieneet aikaa perheeltäni, koska tuolloin oli vielä läsnäolopakko päiväsaikaan. Kysyin kerran tyttäriltäni, että miltä heistä on tuntunut, kun olen opiskellut niin paljon heidän aikanaan. Hetken oli hiljaista, johon he vastasivat, ”Äiti, älä nyt loukkaannu, mutta emme kyllä muista, että olisit koskaan lukenut tai tehnyt jotain tehtäviä”. Siitä päättelin, että opiskelut eivät ole haitanneetkaan heitä. Itse näen, että opiskeluni on hyödyntänyt perhettäni suuresti.

Tällä hetkellä toimin esihenkilöiden ja työyhteisöjen valmentajana sekä Porin Akateemiset Naiset ry:n varapuheenjohtajana. Järjestötoiminta on monipuolista ja antoisaa, ja yhdistyksen luottamustehtävässä saan käyttää laaja-alaisesti omaa osaamistani yhteisömme hyväksi.

Katson luottavaisena mitä tulevaisuus tuo tullessaan ja olen kiitollinen kaikesta siitä mitä olen jo saavuttanut.

Esikoisteokseni Sateenvarjon alla, tutkimusmatka johtajuuteen ilmestyi tänä vuonna. Se on kirjoitettu sinulle, joka haluat kehittää työyhteisöäsi, löytää uusia luovia tapoja oppia sekä avartaa ajatuksiasi.

Työn ja oppimisen iloa,

Tarja Ruoholinna-Jakonen     
Terveydenhuollon opettaja ja johdon valmentaja

Minun urapolkuni: Tärkeintä on uskaltaa kokeilla ja yrittää

Suomen Akateemisten Naisten Liiton Urapolkuja-sarjassa Akateemiset Naiset kertovat omasta työurastaan, sen kiinnostavista ja joskus odottamattomistakin käänteistä sekä pohtivat niitä tekijöitä, jotka ovat auttaneet heitä etenemään omalla urallaan. Tutustu Pia Mäkelän (Meri-Lapin Akateemiset Naiset ry.) tarinaan hoitoalalta. Hän kannustaa omalla esimerkillään kokeilemaan ja yrittämään - oma ala löytyy kyllä jokaiselle.

Olen aina ollut tekevä ja aikaansaava. Se sellainen, joka ei malta nukkua yön yli päätöksen suhteen vaan menee ja tekee, kokeilee ja yrittää. Aina se innostus ei kanna pitkälle, mutta aina se jotain opettaa.

Olin lapsena 4H-yhdistyksen aktiivinen kerholainen ja myöhemmin myös aktiivinen kerho- sekä leiriohjaaja. Tutuiksi tulivat myös erilaiset kilpailut ja tapahtumien järjestäminen. Lapsuudessa olin paljon isäni mukana hänen toimiessa aktiivisesti seura- ja yhdistystoiminnassa, kunnan luottamustehtävissä päätyönsä sekä sivutoimisen yrittäjyyden ohessa. Ja useamman kerran olen ollut myös äidin mukana auttamassa iltatöissä, perhepäivähoidossa olevia lapsia leikittämässä tai mansikoita myyntiin poimimassa. Yrittäjää minusta ei silti koskaan (ainakaan vielä) ole tullut.

Lähihoitajasta varhaiskasvatukseen

Ylä-asteiässä touhusin mukana monessa: oli 4H-toimintaa, koululehteä ja työtä niin kaupassa kuin kahvilassa. Ylä-asteen jälkeen päädyin lukioon, mutta tekevälle ihmiselle lukio on kovin tylsä paikka. Jotain täytyi siis keksiä ja minähän keksin: ammattilukiota. Äitini menehtyessä syöpään lukioni aloituksen alkumetreillä näin läheltä hoitajien työskentelyä ja sieltä se pieni kipinä ehkä hoitoalaa kohtaan heräsi. Lopulta valmistuin pienen kylän lukiosta ylioppilaaksi ja samalla lähihoitajaksi 3,5 vuodessa. Siinä opintojen ja muun ohessa ehdin myös rakastua ja hankkia yhteisen omakotitalon. Ja koiran.

Jonkin aikaa työskentelin lähihoitajana, kunnes muutaman mutkan kautta päädyin ikäihmisten parista työskentelemään lasten pariin varhaiskasvatukseen. Sieltä heräsi kipinä ja tarve opiskella lastenohjaajaksi, jotta saisin omaa ammattitaitoani vahvistettua. Menimme naimisiin ja saimme perheenlisäystä, kun esikoisemme syntyi 2013. Samalla omakotitalo vaihtui toiseen. Siinä äitiyslomalla sitten oli hyvin aikaa tehdä lastenohjaajan tutkinto loppuun sekä pyörittää oman kunnan äideille aktiivista toimintaa. 

Äitiyslomani jälkeen palasin varhaiskasvatuksen töihin. Lapsi lähti hoitoon ja mies ahersi tehtaalla. Minulla lastenhoitajan töitä riitti, mutta vain pienissä pätkissä ja puolen vuoden työsopimus tuntui jo lottovoitolta. Elettiin rauhallista ja tyytyväistä perhe-elämää useampi vuosi ja ainoa urahaave minulle oli vakituinen työ. Vannoin, etten palaa enää ikäihmisten tai sairaanhoidon pariin

Vuosi 2017 vaihtui ja odotin perheemme kuopusta kesäkuussa syntyväksi. Loppiaisena saimme ikäviä uutisia, joiden myötä jouduimme sanomaan jäähyväiset omalle isälleni helmikuun alussa. Sen myötä päädyimme muuttamaan koko perhe takaisin tyhjäksi jääneeseen lapsuudenkotiini ja hankimme myös toisen koiran. Myös kuopuksemme aikainen äitiysloma loppui ja pääsin töihin jälleen varhaiskasvatukseen. Siinä myös sitten yhdistystoiminta jatkui vapaa-ajalla kyläyhdistyksessä ja paikallisessa MLL-yhdistyksessä. Töiden puolesta työsopimukset olivat jo pidempiä, mutta uhka varhaiskasvatuksen uudistuksista sai miettimään jatko-opintoja ammattikorkeakoulussa.

Sairaanhoitajan ammattikorkeakouluopinnot

Hain keväällä 2021 ammattikorkeakouluun sosionomiksi pääsemättä kouluun. Jatkoin töitä entiseen tapaan ja päätin hakea syksyllä uudelleen. Syksyn haun yhteydessä laitoin myös sairaanhoitajan tutkinnon toiseksi vaihtoehdoksi. Samaan aikaan katselin muita työpaikkoja sillä määräaikainen työ ei tuntunut itselle tarpeeksi varmalta. Lopulta löysin itseni samaisen vuoden joulukuussa työskentelemässä toistaiseksi voimassa olevalla sopimuksella varahenkilöstöstä lähihoitajana, vaikkei minun koskaan pitänyt palata niihin töihin. 

Tässä vaiheessa olin haudannut ajatuksen jatko-opinnoista ja päättänyt keskittyä uuteen työhöni. Ehdin olla alle kaksi viikkoa uudessa työssäni lähihoitajana, kun sain ilmoituksen sähköpostiin, että olin saanut sairaanhoitajan monimuoto-opintoihin paikan ammattikorkeakouluun. Koulu alkoi kuukauden kuluttua ilmoituksesta. Lähdin kouluun asenteella, että käyn sen hitaasti omaan tahtiini, sillä olihan minulla uusi lähihoitajan työ ja perhe myös huolehdittavana eikä minulla ollut kiire mihinkään. 

Keväällä 2023 hyödynsin mahdollisuutta opintovapaaseen kahdeksan viikon ajan kahta palkatonta työharjoittelua varten omasta varahenkilöstön työstäni. Muun ajan tein töitä 100% työajalla ja mukautin työharjoittelut palkalliseksi työnkierron ja oman aktiivisuuden avulla. Viimeisen harjoittelun myötä jäin työlomalle varahenkilöstön työstä ja siirryin töihin nykyiseen työpaikkaani vuodeosastolle määräaikaiseksi sairaanhoitajaksi. Koulu loppui syksyllä ja paperit sain käteen alle 2,5 vuoden opiskelulla. Pian sanoin myös irti varahenkilöstön lähihoitajan työni ja allekirjoitin sairaanhoitajan työsopimuksen toistaiseksi voimassa olevana vuodeosastolle.

Osastonhoitajan sijaisuus ja lähiesihenkilötyön opinnot

Vuoden 2023 lähestyessä loppua silloinen osastonhoitajamme kysyi minulta olisinko kiinnostunut sijaistamaan häntä seuraavan vuoden. Vastasin kysymykseen saman tien myöntävästi, koska tiesin ettei vastaavaa mahdollisuutta tulisi uudelleen. Perehdytyksen jälkeen siirryin helmikuun alussa 2024 sairaanhoitajan työstäni virkaasijaistavaksi osastonhoitajaksi ja aloitin oppisopimuksella lähiesihenkilöopinnot. 

Viimeinen vuosi on ollut vauhdikas ja täynnä yllätyksiä. Olen myös nyt ymmärtänyt miksi aina sanotaan, että elämämme tapahtumat valmistelevat aina meitä, jotain varten. Ja että puoliso on se elämämme peruskallio, johon nojata. Lapsillemme olen sanonut, ettei tarvitse tietää miksi tulee isona. Se selviää kyllä varmasti aikanaan. Tärkeintä on, että uskaltaa kokeilla ja yrittää. 

Piia Mäkelä

Minun urapolkuni: Monipuolinen kielitaito ja rohkeus avaa ovia

Suomen Akateemisten Naisten Liiton Urapolkuja-sarjassa Akateemiset Naiset kertovat omasta työurastaan, sen kiinnostavista ja joskus odottamattomistakin käänteistä sekä pohtivat niitä tekijöitä, jotka ovat auttaneet heitä etenemään omalla urallaan. Tutustu kielitaitoisen diplomi-insinööri Leena Lindqvistin (Helsingin Akateemiset Naiset ry.) kansainväliseen tarinaan. Hänen esimerkkinsä kannustaa rohkeaan alanvaihtoon ja ulkomailla työskentelyyn. 

Kuva: Leena Lindqvistiin kotialbumi. 

Mitkä ovat olleet työurasi käännekohtia?

Olin ollut 10 vuotta rakennusmateriaaliteollisuudessa, kun 1990-luvun alussa alalla tapahtui merkittäviä muutoksia laman ja Venäjän kaupan romahtamisen vuoksi. Työnantajani Lohja Oy myytiin kilpailijalle Partekille, eikä innostavia vaihtoehtoja ollut tarjolla. Olin työssäni päässyt luomaan kontakteja Keski-Eurooppaan, ja kohtalaisen nopeasti löysin työpaikan Etelä-Saksasta ja vuotta myöhemmin Belgiasta. 

Etenin uralla Belgiassa, ja huomasin arvojeni alkavan olla enemmän ja enemmän ristiriidassa työnantajan arvojen kanssa, jouduin pienehkön tytäryhtiön toimitusjohtajana viemään eteenpäin emoyhtiön päätöksiä, joita en aina hyväksynyt. Ehkä myös väsyin olemaan monessa paikassa ainoa nainen.

Päätin jättää alan, haaveena oli siirtyä kehitysyhteistyöhön Afrikkaan. Sen toteuttaminen ei ollut helppoa, CV:ni herätti ennakkoluuloja alan järjestöissä eikä minulla ollut minkäänlaista koulutusta tai kokemusta alalla saati Afrikasta. Lopulta pääsin VSO-järjestön vapaaehtoiseksi Management Adviseriksi valtion HIV &AIDS -varoja ja -hankkeita Etelä-Etiopiassa koordinoivaan terveysministeriön toimistoon ja sen jälkeen kansainvälisiin järjestöihin ensin hallintovastuuseen ja myöhemmin aluejohtotehtäviin

Millaisia ura- tai opiskeluvalintoja olet tehnyt, jotka näin jälkikäteen katsottuna ovat auttaneet sinua saamaan työsi?

Olen rakennusalan diplomi-insinööri. Merkittävää uralleni oli, että professori ehdotti minulle diplomityötä Lohja Oy:ltä. Rakennusmateriaaliteollisuus sopi minulle ja antoi kiinnostavan uran. 

Luulen myös, että oli oikein, että valitsin alan, joka tuntui minulle sopivalta. Valitsin opiskelusuuntani, koska insinöörin ei tarvitse opetella ulkoa, aina voi käyttää lähdekirjallisuutta, ja koska rakennukset ovat isoja ja konkreettisia. Valintaani ihmeteltiin, koska rakennusosastolle oli helppo päästä, ja papereillani olisi voinut harkita muutakin. 

Päätös vaihtaa kokonaan uudelle alalle oli erinomainen päätös. Sain 40-vuotiaaana oppia uuden alan. Opin valtavasti maailmasta ja itsestäni. 

Mitkä tekijät ja/tai ominaisuudet ovat auttaneet sinua työllistymisessäsi korkeakoulusta valmistumisen jälkeen?

Minuun uskottiin perheessäni, kannustettiin olemaan rohkea, uskomaan itseeni. Se on tukenut minua ammatillisen itsetunnon rakentamisessa. 

Olen ollut ennakkoluuloton työpaikkojen valinnassa, samalla valiten paikan, jossa on jotain, mikä minulle on tärkeää, inspiroivaa. 

Se, että olin nainen rakennusmateriaaliteollisuudessa, auttoi, että jäin mieleen. 

Kielitaitoni (suomi, englanti, hollanti, ranska, ruotsi, saksa) on ollut avuksi.  Olen myös aina Afrikassa opiskellut alkeet paikallisesta kielestä. 

Mikä sai sinut aikoinaan innostumaan järjestötoiminnasta?

Palasin Suomeen 26 ulkomaan vuoden jälkeen, ja halusin uusia verkostoja. Akateemiset Naiset on ensimmäinen järjestökokemukseni. 

Miten varmistat oman jaksamisesi työn, luottamustehtävien ja harrastusten ristipaineessa?

Minulle on ollut aina luonnollista ymmärtää oman jaksamiseni rajat. Parissa jaksossa työelämässä se on ollut koetuksella, Belgiassa ja Kongossa, hyvin erilaisissa tilanteissa. En oikein muista, miten selvisin. 

Belgiassa auttoi erinomainen joogaryhmä ja sieltä saadut opit. Välillä suljin työpaikalla oveni pariksi minuutiksi, ja hengitin. Maanantai-iltaisin pidin huolen, että ehdin joogaan.  

Kongossa sain erinomaista tukea ja arvostusta Saksassa olevilta johtajilta. Auttoi, että tilanteeni tiedostettiin. Mutta kuinka kestin 12 tuntisia työpäiviä useamman kuukauden, en tiedä. Lauantaina tein vain aamupäivät töitä ja sunnuntaisin en lainkaan. Ehkä nuo sunnuntait mieheni ja ystävien kanssa pelastivat minut?  Iso merkitys molemmissa on myös ollut tiimilläni. Minun johtamiseeni on uskottu, ja sitä on tuettu. 

Mistä haaveilet tulevaisuudessa?

En ole enää työelämässä vakinaisesti. Teen vapaaehtoistyötä maahanmuuttajien parissa. Haaveilen maailmasta, jossa kaikkien ihmisoikeudet toteutuvat. 

Leena Lindqvist

Minun urapolkuni: Työläisperheestä korkeakoulutukseen sekä työelämästä vanhaksi vaikuttajanaiseksi

Suomen Akateemisten Naisten Liiton (SANL) Urapolkuja-sarjassa Akateemiset Naiset kertovat omasta työurastaan, sen kiinnostavista ja joskus odottamattomistakin käänteistä sekä pohtivat niitä tekijöitä, jotka ovat auttaneet heitä etenemään omalla urallaan. Tutustu tradenomi, YAMK Merja Leppäsen (Vantaan Akateemiset Naiset ry.) tarinaan. Hän kannustaa omalla esimerkillään rohkeaan alanvaihtoon ja jatkuvaan oppimiseen.

Kuva: Merja Leppäsen kotialbumi

Opinto-, työ- ja vapaaehtoistyöpolut

Toteutan jatkuvan oppimisen ideaa ja olen kulkenut matkaa kansa- sekä keskikoulun ja lukion kautta opistotason opintoihin yo-merkonomiksi, välillä työssä oppien sekä omaehtoisia että erilaisia kulloisenkin työnantajan tarjoamia koulutuksia läpikäyden. Myöhemmin hakeuduin ammattikorkeakouluun tradenomiopintoihin. Sen jälkeen taas työelämässä oppimista ensin pankkisektorilla lähinnä henkilöstön kehittämistehtävissä ja sitten ammattiyhdistyksessä toimistopäällikön tehtävissä. Sitten heti kun tuli mahdolliseksi, hakeuduin jatko-opiskelijaksi suorittamaan ylempää ammattikorkeakoulututkintoa (2007). Valmistumisen jälkeen pystyin hakeutumaan opettajaopintoihin ja pätevöitymään ammatilliseksi opettajaksi, jonka jälkeen vielä 56-vuotiaana työllistyin kolmannelle työuralleni ammatilliseen oppilaitokseen kouluttajaksi. 

Nyt olen ollut yhteensä yli 40 vuoden työuran jälkeen kuudetta vuotta eläkkeellä. Toki toimin edelleen aktiivisesti erilaisissa vapaaehtoistöissä, niistä mainitakseni mentorointi, työnohjaus ja erilaiset muut ohjaukset ja valmennukset hybridimallilla. Osaamispääomaani täydentää kokemukset ja vaikuttaminen eri järjestöjen erilaisissa tehtävissä ja rooleissa. Olen toiminut puheen- ja varapuheenjohtajana, sihteerinä, jäsenenä, asiantuntijana ja vapaaehtoisena. Toimin edelleen aktiivisesti muutamassa yhdistyksessä, joista Vantaan Akateemiset Naiset ry:n hallitusjäsenenä (alkaen 2021) minun tehtäväkseni on langennut sihteerinä toimiminen sekä amk-yhteyksien edistäminen. SANL:n hallituksessa olen toiminut nyt kolmatta vuotta ja päässyt vaikuttamaan useammassakin työryhmässä sekä muissa naisverkostoissa. 

Minulle on elämässä arvokasta kehittämisen ja kehittymisen lisäksi edistää tasa-arvoa ja monimuotoisuutta sekä osallisuutta ja yhteisöllisyyttä. SANL:n hallituksessa olen ollut vaikuttamassa vuonna 2022 sääntömuutokseen ja vuonna 2023 Liiton uuden strategian luomiseen. Pyrin osallistumisellani edistämään ja kehittämään kaikkien korkeakoulutettujen naisten asemaa Suomessa. Lisäksi voin SANL:n hallitusjäsenenä toimia AMK-sektorin esillä pitäjänä (siksi kerron tarinaani tässä). Lisäksi olen jäsenenä tai kuukausilahjoittajana useassa tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta sekä rauhaa ja ihmisoikeuksia edistävään yhdistyksessä (UN Woman Suomi, Pelastakaa Lapset, Lääkärit Ilman Rajoja, SPR, Greenpeace, Amnesty International ja Maria Akatemia sekä Pakolaisneuvonta (kannatusjäsen).    

Muu aktiivisuus 

Pääharrastukseni on ollut ja on edelleen itsensä kehittäminen osallistumalla erilaisiin kehittäviin ryhmiin (esim. Maria Akatemian Vanhat vaikuttajat ryhmään) ja koulutuspäiviin (mm. Amnesty Internationalin Suomen osaston iltapäiväkahveille ja Sitran tulevaisuuswebinaareihin). Käyn joogassa viikoittain ja ulkoilen päivittäin. Teen myös vapaaehtoistyötä eli tilauksesta valmennan, työnohjaan ja mentoroin yksilöitä tai ryhmiä. Olen hankkinut myös MIELI Suomen Mielenterveys ry:n MTEA1 ja 2-ohjaajapätevyydet, joten olen tehnyt kyseisiä valmennuksia ns. pro bonona. Lisäksi olen toiminut Suomen Enneagrammi ry:n hallituksen puheenjohtajana ja varapuheenjohtajana yhteensä neljä vuotta ja jäsenenä vuodet 1996–2018 sekä Suomen Työnohjaajat ry:n jäsenenä vuodesta 2009 aina vuoteen 2018. Eläkkeelle jäätyäni liityin jäseneksi HSP Suomi ry:hyn ja toimin yhdistyksessä reilun vuoden ajan vapaaehtoistoimijana ja kokemusasiantuntijana sekä hallituksen jäsenenä. 

Taustaa ja tulevaisuuden haaveita

Kirjoitan mitä kirjoitan siksi, että koen tarpeelliseksi kertoa omasta elämästäni ja vaikeistakin kokemuksistani mahdollisimman kiihkottomasti mutta rehellisesti unohtamatta sitä tosiasiaa, että ne ovat minun tarinoitani/kertomuksiani. Tärkeää on sekä tunnistaa ja tunnustaa asioita, jotta niistä voi jotain oppia.

Mikäli elän satavuotiaaksi, voin jakaa elämäni vaikka viiteen 20 vuoden jaksoon, ja jaksojen sisällä tutkiskella elämän käännekohtia, siirtymäriittejä, joilla on erityistä merkitystä ainakin itselle. Ensimmäisen jakson aikana näitä siirtymiä ovat mm. syntymäni vuonna 1955, kansakoulun aloittaminen 1962, ylioppilaaksi pääseminen 1973 ja ensimmäisen avioliiton 1975. Toisen kaksikymmentävuotiskauden aikana vuonna 1978 yo-merkonomiksi valmistuminen sekä lapsieni syntyminen 1980 ja 1983. Kolmannella jaksolla avioero 1997 ja uudelleen avioituminen 2003 sekä ammattikorkeakoulututkinto 2002 ja ylempi ammattikorkeakoulututkinto 2007. Nykyisellä neljännellä jaksolla olen kerennyt jo tulla triplamummiksi 2015, 2017 ja 2022, sairastanut suolistosyövän vuonna 2016 ja tervehtynyt siitä sekä jäänyt eläkkeelle vuonna 2018. Nyt haaveenani on nauttia olemassaolon vapaudesta, sillä sellaiseen ylellisyyteen ei aiemmissa jaksoissa ole ollut ”varaa” tai mahdollisuutta. Ans kattoon päädynkö myös viidennelle jaksolle vuoden 2035 jälkeen...        

Yli 40 vuoden työrupeaman kolme työuraa sijoittuvat ensimmäiselle, toiselle ja kolmannelle jaksolle; lähes 30 vuotta pankkisektorilla erilaisissa tehtävissä, joista 12 vuotta henkilöstön kehittäjänä, järjestösektorilla kuusi vuotta toimistopäällikkönä ja lopuksi opetusalalla ammatillisena opettajana kahdeksan vuotta. Järjestösektorilta sain aikanaan potkut ”tuotannollisiin ja taloudellisiin seikkoihin” vedoten ja olin siinä yhteydessä parisen kuukautta työttömänä. Edellä mainitut, koviksikin kokemani tapahtumat ovat näin jälkeenpäin arvokkaita opin kannalta. Yleisesti voinen sanoa, että mikään työsuhde ei ole ollut helppo itselleni eikä varmaan muillekaan. Ehkä seesteisin ja parhaaksi kokemani työsuhde oli kuitenkin viimeinen eli ammatillinen opettajuus, jossa sain kokea olevani hyväksytty ja tehdä merkityksellistä työtä. Tosin loppuaikana oppilaitoselämäkin muuttui ammatillisen koulutuksen reformin ja organisaatiomuutoksen takia perin haastavaksi. Onneksi pääsin ajoissa pois, eläkkeelle.

Palautetta ja kehittymistä

Olen säästänyt muiston erään noin puolen vuoden valmennusprosessin lopusta vuodelta 2012, jossa minulle muiden antama palaute ”selkäpaperille” kuului näin: ”syvällinen, ajatteleva, symppis, rauhallinen, olet todella älykäs ja tuot aina mielenkiintoisia pointteja, mukava tapaus, analysoiva, idearikas, oikeudenmukainen, ammattitaitoisen pirteä, oli hauska tutustua, mukava, ihastuttava ihminen”. Edellinen on minulle hämmentävää luettavaa, kun itse muistan ja muistelen enemmänkin, miten olisin parempi ja pystyvämpi ihminen mm. ihmissuhteissani ja kaikessa mitä teen ja miten olen sekä miten elän elämääni. Ympäristöstä saamani palaute on aika usein elämäni varrella ollut vähintäänkin harmaan sävyistä, jopa murhaavaa. Esimerkkinä vaikka ”tunneterroristi, uhriutuva, perskärpänen (riippuvainen), kompleksinen, pitäisi olla pätevämpi, ressukka, väritön, vapaamatkustaja”. Uskokoon ken tahtoo, kyse on samasta ihmisestä, minun tarinastani...  Oma arvioni itsestäni on mm. tyypillisesti provosoituminen, valikoituminen syntipukiksi, tuen hakeminen luotettavalta kollegalta tai ammattiauttajalta – toki myös vuorostaan tarjoan mielelläni apua tarvitsevalle. Olen ilmeisen erityisherkkä ja auttajapersoona (enneagrammi persoonallisyystyyleissä 2), jonka tässä ajassa on haastavaa elää sekä itsensä että muiden, etenkin autoritääristen henkilöiden kanssa. Lena Andersson ilmaisee kirjassaan Enpä usko osuvasti, että ”Vain niitä nöyryytetään, jotka suostuvat siihen.”    

Kehittyminen ja kehittäminen ovat elämässäni arvokkaita, ja niiden eteen olenkin tehnyt erityisen paljon töitä. Olen opiskellut työelämän ohessa vuosikymmeniä erilaisissa yhteyksissä mm. toiminnallisia menetelmiä, psyko- ja sosiodraamaa sekä ryhmäanalyysiä, tradenomiksi ja tradenomi yamk:ksi, työnohjaajaksi ja prosessikonsultiksi sekä ammatilliseksi opettajaksi. Lisäksi itsensä kehittämiselle tärkeitä kehittymispolkuja ovat olleet enneagrammi-persoonallisuustyylien sekä mielenterveyden ensiapu -ohjaajuudet, slow dow:n ja uniseminaari (Social dreaming) -ryhmät, retriitit ja mindfulness sekä erityisherkkyyden kokemusasiantuntijuus.          

Olen muuten sitä mieltä, että me vanhat naiset olemme vahvasti vaikuttajia sekä lähipiirissä että maailmalla, kunhan meidän annetaan sitä olla. Meissä on ”henkistä/kollektiivista isoäitiyttä”. Emme siksi suostu näkymättömiksi, toisen luokan kansalaisiksi. 

Helsingissä on puolalaisen Tadeusz Rozewiczin runoon perustuva taideteos Monumentti tavallisille: Radoslaw Gryta. Tässä hänen runonsa:

Minä pidän vanhoista naisista,
rumista naisista,
motkottavista mummoista. He ovat maan suola. He eivät inhoa inhimillisiä jätteitä. He tuntevat rakkauden ja uskon,
mitalin kääntöpuolen. Hamlet riuhtoo verkossa,
Faust näyttelee alhaista ja naurettavaa roolia,
Raskolnikov iskee kirveellä. Jumala kuolee.
Vanhat naiset nousevat niin kuin joka päivä,
aamun sarastaessa ostavat leipää, viiniä, kalaa.

Sivilisaatio kuolee.
Vanhat naiset nousevat aamun sarastaessa,
avaavat ikkunat, siivoavat roskat.

Ihminen kuolee.
Vanhat naiset pesevät ruumiit, hautaavat kuolleet,
istuttavat kukkia haudoille. Minä pidän vanhoista naisista,
ryppyisistä naisista,
motkottavista mummoista. He uskovat ikuiseen elämään. He näkevät pelkuruuden ja sankaruuden,
suuruuden ja pienuuden,
oikeissa suhteissa arkipäivän vaatimuksiin. Heidän poikansa löytävät Amerikan,
tuhoutuvat Thermopylaissa,
kuolevat risteillä,
valloittavat avaruuden.

Vanhat naiset ovat pyhien kissojen pyhiä muumioita. He ovat pieniä kurttuisia,
kuivuneita lähteitä,
hedelmiä
tai lihavia munanmuotoisia Buddhia. Kun he kuolevat,
silmästä virtaa kyynel,
joka yhtyy suunpielessä
nuoren tytön
hymyyn.

Lopuksi

Kiitän suomalaista hyvinvointivaltiota ja kanssaihmisiä, koko lähipiiriäni vanhana naisena hyvin elossa olemisestani, entisiä työtovereitani sekä nykyisiä että entisiä ystäviäni elämänviisauksista ja yhdessä kasvamisesta. Kiitän myös erilaisia ryhmiä ja organisaatioita, joissa olen saanut olla, ja tulen edelleen olemaan, mukana vaikuttamistyössä ja kasvamassa itsekin. Sillä elän ns. uutta vanhuutta, jossa korjataan satoa tässä elämässä ei missään paratiisissa kuoleman jälkeen. Elän ja edelleen kehityn, esimerkiksi vapaaehtoistehtävä pitää elossa! 

Me vanhat (naiset) tarvitsemme hoivaa ja läsnäoloa. Olemme edelläkävijöitä elämämme kanssa, 70 vuotta uusi 50 vuotta. Mitä muuta se tarkoittaa kuin lookkia? Väittämä, että vanha nainen on syvimmin häpäisty, jollei ainakin ohitettu täällä. Miten saada tyttöjen ja naisten aggressio ja halu omaan käyttöön? Ikääntyessä painopiste on sisäisessä valossa ja löytyy kokemusta mistä jakaa, vrt esim. Aira Samulin tai Rafael Wardi, jotka kuolemaansa asti yli 90-vuotiaiksi saakka olivat edelleen aktiivisia ja tekivät taidetta tai vrt. Martti Ahtisaari rauhanneuvottelijana tai Helena Ranta sotarikostutkijana. 

Haetaan toivottavasti uutta rohkeaa puhetta, taitavaa keskustelua ja tekemistä vanhenemisesta. Olemme roolimalleja: aktiivisia tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusasioissa sekä rauhan- ja ihmisoikeustyössä. Näemme eri sukupolvet vuorovaikutuksessa, mukana toki särmät, kyseenalaistaminen, ihmettely, uteliaisuus, valppaana olo ja jatkuva oppiminen. Olemme myös tarinankertojia ja rinnalla kulkijoita. Siksi tämänkin kirjoittamiseni voi nähdä rakkaudellisena tekona. Toki on hyvä muistaa ja ymmärtää, että eri ihmiset ottavat sen eri tavalla vastaan.

Merja Leppänen

Työura

• Opettajana ja kouluttajana 2010–2018. Työnantaja Omnia ammattiopisto ja Omnia aikuisopisto.
• Järjestön toimistopäällikkönä 2004–2010. Työnantaja Suomen Kauppaopettajat – Handelslärarna i Finland SKO ry, joka kuuluu Opetusalan ammattijärjestöön OAJ:hin.
• Pankkimaailman työkokemusta Suomen Yhdyspankissa (myöhemmin Nordeassa) yhteensä 28 vuotta, josta 12 vuotta henkilöstön kehittämisyksikössä sisäisenä kouluttajana/koulutussuunnittelijana/projektipäällikkönä/osaamisen konsulttina.

Koulutus

• Näyttötutkintomestari, Hamk, AOKK, 2012
• Ammatillinen opettajakorkeakoulu, HAAGA-HELIA AOKK, verkkokurssi 2009–2010
• Tradenomi YAMK, Yrittäjyys ja liiketoimintaosaaminen, Lahden amk, 2007
• Tietojohtamisen erikoistumisopinnot, Laurea amk, 2003
• Tradenomi, Liiketalous ja hallinto, Laurea amk, 2003
• Työnohjaajakoulutus, Sosiaalipedagoginen keskus, 1998
• Yo-merkonomi, Suomen Liikemiesten kauppaopisto, 1977

Minun urapolkuni: Ihmettelyn taito vie eteenpäin

Suomen Akateemisten Naisten Liiton Urapolkuja-sarjassa Akateemiset Naiset kertovat omasta työurastaan, sen kiinnostavista ja joskus odottamattomistakin käänteistä sekä pohtivat niitä tekijöitä, jotka ovat auttaneet heitä etenemään omalla urallaan. TtT Päivi Vuokila-Oikkosen (Oulun Akateemiset Naiset ry.) nykyiseen tutkimustyöhön voit tutustua lähemmin torstaina 14.9.2023 klo 17.00 - 18.30, jolloin kokoonnumme Tutkija kylässä -zoomiin. Lue lisää: https://akateemisetnaiset.fi/tapahtumat/tulevat/. 

Luullakseni äidinmaidossa minulle siirtyi ajatus heikomman puolella olemisesta. Asuimme vanhempieni työn vuoksi kehitysvammalaitoksen ja mielisairaalan alueilla. Lapsena leikin kaikenlaisten lasten kanssa. Jokaista tarvittiin, että saimme pelin tai leikin aikaan. Opin erilaisuutta kasvamalla erilaisten ihmisen kanssa.

Äitini ohjeisti, että naisella pitää olla ammatti, työ ja oma tili.  Minulle tärkeää on myös mielenterveys. Mielenterveys on ihmisen hyvinvoinnin ja toimintakyvyn perusta. Jokaisella, myös mielenterveyssairaudesta kärsivällä, on mielenterveyttä. Mielenterveyden osaaminen kiehtoi ja menin sairaanhoitajakouluun, mutta tiesin erikoistuvani psykiatriaan. Ihmisen mieli kiehtoi, ja sitä olenkin sitten opiskellut vuosia ja aina on saanut oppia uutta.

Yksi urani merkittävä tapahtuma oli, kun isäni suositteli minua Kemin terveydenhoito-oppilaitokseen opettajaksi ja aloitin opettajauran sijaisena ilman opettajan koulutusta.  Havaitsin, että kalvojani kopioimalla opiskelijat eivät opi. Havainto vei minut Oulun yliopistoon oppimaan oppimista, ja sen mahdollisti aikuisopintoraha. Professori Sirpa Janhoselta opin, että oppiminen vaatii työtä ja ajattelun kehittymistä.  Kalvot ja tussin väri eivät olleet merkittäviä, vaan opiskelijoiden oppimisen mahdollistaminen.  Perehdyin vuoropuheluun ja opetusmenetelmäni vaihtuivat opiskelijoita osallistaviin työpajoihin. Opettajaksi valmistumisen jälkeen uudistin seminaarit osallistavimmiksi.   

Kiinnostukseni yhteistyötä kohtaan kasvoi edelleen. Muistelin psykiatrisessa sairaalassa työskentelyäni.  Muistelin, että harvoin minulla oli tunne yhteistyön onnistumisesta, siis siitä, että potilas ja hänen läheisensä tulivat kuulluiksi.  Minusta tuntui, asiat oli jo päätetty ja tulos oli määritelty etukäteen.  Siispä aloin tutkia psykiatrisen hoidon hoitoneuvotteluja, mitä siellä puhutaan ja mitä on sanaton viestintä.  Aiheesta syntyi väitöskirja, jossa kehitin yhteistyöosaamisesta. Tein väitöskirjan Oulun yliopistossa ja päätin lähteä ammattikorkeakouluun edistämään yhteistyöosaamisen oppimista. Halusin muuttaa työskentelytapoja ja menetelmiä potilas- ja asiakaslähtöisiksi siis ihmislähtöisiksi.

Ammattikorkeakoulun yhtenä lakisääteisenä tehtävänä on työelämän kehittäminen, ja Diakonia-ammattikorkeakoulussa olen saanut kehittää erilaisia muutosta vaativia asioita yhdessä niiden kanssa, joita muutos koskee. Opin työssäni, etten kiinnostu ongelmista, vaan tavoitteista, positiivisuudesta ja ratkaisuista.  Tärkein asia on muutoksessa ihmisten ajattelutavan muutos. Niinpä opiskelin edelleen ratkaisukeskeiseksi työelämän kehittäjäksi, työnohjaajaksi ja valmentajaksi.  Kehittämisessä haluan korostaa mielenterveyttä ja sen edistämistä, yhdessä tekemistä, kokeilemista, ratkaisujen mahdollistamista ja osallisuutta. Ratkaisukeskeisyyteen liitin myös voimavaralähtöisyyden, systeemisyyden ja resilienssin. Huomasin saaneeni välineitä ymmärtää maailmaa ja muuttaa sitä yhdessä muutosta haluavien kanssa. 

Monet asiat, joita olen ihmetellyt, ovat kuljettaneet minua uuden oppimiseen.  Uusi kehittämisen aihio antaa mahdollisuuden hypätä tuntemattomaan ja oppia uutta.  Kun pääsen uuteen kehittämishankkeeseen, se on uskomattoman kiehtova tunne tuntemattoman edessä. Kuin hyppäisin kylmään veteen. Aluksi on epämääräisyys ja kaaos, ja kuitenkin toivo ja tieto, että yhdessä tekeminen kantaa ja yhteinen prosessi synnyttää lopputuloksen.  

Erityisasiantuntija, TtT Päivi Vuokila-Oikkonen
X (Twitter): @paivivo
LinkedIn: https://www.linkedin.com/in/paivi-vuokila-oikkonen/ 

Minun urapolkuni: Sitkeys ja halu oppia uutta vie eteenpäin

Suomen Akateemisten Naisten Liiton Urapolkuja-sarjassa Akateemiset Naiset kertovat omasta työurastaan, sen kiinnostavista ja joskus odottamattomistakin käänteistä sekä pohtivat niitä tekijöitä, jotka ovat auttaneet heitä etenemään omalla urallaan.  OTM, FM, MSSc. Terhi Raikas (Kouvolan Akateemiset Naiset ry.) sai oman alan töitä ensimmäistä kertaa silloin, kun hän aloitti ympäristöteknologian opinnot ammattikorkeakoulussa. Lue Terhin monipuolisesta urapolusta ja  tutustu hänen uusimpaan aluevaltaukseensa, keväällä 2023 julkaistuun ensimmäiseen romaaniin.

Mitkä ovat olleet työurasi käännekohtia?

Työurani tärkein käännekohta oli, kun palasin pahalaatuisen kasvaimen leikkaamisen jälkeen sairauslomalta töihin. Sen lisäksi, että työkaveri valitteli kovaan ääneen, kuinka kehtasin tulla töihin, vaikka olin jäänyt lomalle ja jättänyt muut ihmiset hoitamaan työni, koko ajatus vanhoihin töihin palaamisesta tuntui henkisesti väärältä. Olin useamman vuoden työskennellyt rikos- ja ulkomaalaislakimiehenä, koska en ollut löytänyt työtä ympäristölakimiehenä. Niinpä soitinkin kotipuoleen ja ilmoitin vanhemmilleni, että en jaksaisi enää, vaan hakisin ympäristöinsinööriksi ammattikorkeakouluun. Meni alle kaksi kuukautta opintojeni aloituksesta, kun sain ensimmäisen oman alan työpaikan Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ympäristölakimiehenä. Nyt olen ollut siellä vähän yli vuoden ja voin vihdoin sanoa, että olen oikeassa paikassa.

Millaisia ura- tai opiskeluvalintoja olet tehnyt, jotka näin jälkikäteen katsottuna ovat auttaneet sinua saamaan työsi?

Olin aiemmalta koulutukseltani ympäristölakimies (OTM), venäjän kääntäjä (FM) ja kv. oikeuteen erikoistunut valtiotieteilijä (M.Soc.Sc.) sekä hallintotieteen tohtoriopiskelija, mutta tällä tutkintoyhdistelmällä en ollut saanut oman alan töitä. Ensimmäisen oman alan työn ympäristölakimiehenä sain, kun aloitin ympäristöteknologian AMK-opinnot. Parhaat valinnat ovatkin olleet erikoistua ympäristöoikeuteen, tehdä ympäristötieteen sivuaine- ja opinnot AMK:ssa. Syksyllä 2023 jatkan kiertotalouden diplomi-insinööriopinnoissa sekä alan opettaa ympäristötiedettä Turun yliopistossa.

Mitkä tekijät ja/tai ominaisuudet ovat auttaneet sinua työllistymisessäsi korkeakoulusta valmistumisen jälkeen?

Sitkeys. Olen hakenut aktiivisesti työpaikkoja sekä halunnut oppia koko ajan uutta. En ole jättänyt opintoja ensimmäiseen tutkintoon, vaan olen aina katsonut, että voin jatkaa oppimista opiskelemalla lisää. Parasta on ollut koko ajan selkeästi tietää, mitä haluan elämälläni tehdä. Jo ala-asteen 4H-kerhossa ympäristöasiat olivat mielenkiintoisia, ja lukion ympäristöryhmästä alkaen on ura ympäristölakimiehenä ollut ns. se oma juttu. Siksi onkin ollut parasta aina yrittää eteenpäin, vaikkei olisi saanutkaan elämässä mieleisiä asioita tehdyksi.

Mikä sai sinut aikoinaan innostumaan järjestötoiminnasta?

Kiinnostus yhteiskunnallisista ja tärkeistä asioista ja toive saada vaikuttaa. Biologiäiti on kasvattanut minut kiinnostumaan ympäristöstä, ja niinpä kiinnostuin jo lukioon mennessä koulun ympäristöryhmästä.

Miten varmistat oman jaksamisesi työn, luottamustehtävien ja harrastusten ristipaineessa?

Isäni sanoisi, että painan täysillä koko ajan osaamatta rentoutua, mutta todellisuudessa nautin järjestövaikuttamisesta täysin rinnoin ja se on parasta vapaa-ajan tekemistä (tosin hieman pelottaa, jos hän onkin oikeassa). Aihepiiri on niin rakas, että teen väitöskirjaanikin ympäristöjärjestöjen roolista Suomen lainvalmistelussa ja -käytössä. Jaksamista tukee myös kirjoittaminen. Vilkas mielikuvitukseni on aina saanut minut rakastamaan fiktion kirjoittamista, ja niinpä sainkin toukokuussa 2023 julkaistuksi ensimmäisen oman romaanini.

Mistä haaveilet?

Haaveilen siitä, että voin jatkossa vaikuttaa paremmin siihen, että Suomessa otetaan tarkemmin huomioon ympäristöasiat ja ihmisoikeudet.

Terhi Raikas

Minun urapolkuni: Tärkeintä on oma motivaatio

Suomen Akateemisten Naisten Liiton Urapolkuja-sarjassa Akateemiset Naiset kertovat omasta työurastaan, sen kiinnostavista ja joskus odottamattomistakin käänteistä sekä pohtivat niitä tekijöitä, jotka ovat auttaneet heitä etenemään omalla urallaan. Tutustu YTM, MBA Pauliina Söderholmin (Helsingin Akateemiset Naiset ry.) tarinaan sote- ja kasvatusalalta. Hän kannustaa omalla esimerkillään olemaan rohkea ja tavoitteellinen. Oman osaamisen kehittäminen motivoi ja vie uralla eteenpäin. Uutta oppii myös järjestöharrastuksessa.

Aloitin ensimmäisessä kesätyöpaikassani hevostallilla 12-vuotiaana. Olin kyllästynyt kotonaoloon ja television katseluun vanhempieni ollessa töissä, ja marssin reippaasti hevostallille kysymään saisinko työtodistusta vastaan auttaa tallilla. Tuon kesän hoidin ja ruokin hevosia sekä tein muita tallitöitä saaden hieman rahaa ja hyvän työtodistuksen.

Sote- ja kasvatusalan opintojani suunnitellessani pääsin työharjoitteluun hoitolaitokseen, jossa kuntoutettiin vaikeasti kuntoutuvia potilaita. Työpaikallamme oli hyvä tekemisen meininki ja työtavat, joissa oli nuorelle opiskelijalle turvalliset raamit. Työharjoittelun ja kesätöiden jälkeen sain jäädä hoitolaitokseen töihin opintojeni ohella.

Kun valmistuin ajallaan, jatkoin samalla tavalla aina kohti tavoitteitani, joita olivat persoonani mukainen työtehtävä ja koulutukseni mukainen palkka.

Kun aloitin lähiesihenkilönä ja toimistovastaavana, opettelin vapaa-ajallani työehtosopimukset, työturvallisuus- ja työsuojeluasiat sekä kävin kurssin esihenkilötyön alkeista. Alaisikseni sain korkeakoulutettuja, itseäni vanhempia tai saman ikäisiä naisia ja miehiä.

Näin jälkikäteen ajatellen en koskaan kokenut esihenkilötyötä kiinnostavana. Olin olettanut, että siinä pitäisi kuunnella muiden murheita ja ohjailla korjailla toisten mokia, kun lähinnä halusin syventyä vain omaan työtehtävääni. Onnekseni olen koko työurani saanut työskennellä kokeneiden esihenkilöiden kanssa ja olen voinut oppia myös heiltä. 

Ne ajat, jolloin tein vähemmän töitä, syystä tai toisesta, opettelin hakemaan tukea erilaisista verkostoista ja kehittämään itseäni maksuttomissa koulutuksissa, webinaareissa ja koulutuspäivillä. Tutustuin uusiin ihmisiin, joita on ollut mukava tavata vielä vuosiakin ensitapaamisemme jälkeen.

Itseni kehittämisen sekä työurallani etenemisen kannalta on ollut tärkeää, että olen saanut ja tietysti valinnut itseäni kiinnostavia koulutuksia ja työtehtäviä. Itseni kehittäminen vapaa-ajalla ja esimerkiksi järjestöharrastukseni ovat olleet olennainen osa ansioluetteloani ja hissipuhettani eli esittelyäni. 

Olen työskennellyt järjestöjen luottamustehtävissä ja aktiivina sekä eri hallituksissa 17-vuotiaasta lähtien. Järjestöaktiivin rooli on antanut minulle paremman ansioluettelon, suosittelijoita, sekä myös omien opintojen kurssien hyväksilukuja.

Minulla on työelämää vielä 25 vuotta jäljellä, mutta mikäli terveys vain sallii, tulen varmastikin työskentelemään aina. Samojen töiden saman alan parissa on tarkoitus jatkaa, ehkä jossain vaiheessa astetta taas korkeammalta nykyistä vaativampaa työtä tehden. Haluan tehdä haasteellisen motivoivaa työtä, jossa saan korostaa myönteisen ratkaisukeskeisyyden ja itsensä kannustamisen merkitystä. 

Pauliina Söderholm
Päiväkodin johtaja, seksuaaliterapeutti
www.linkedin.com/in/pauliina-soderholm