Minun urapolkuni: Monipuolinen kielitaito on vahvuus

Suomen Akateemisten Naisten Liiton Urapolkuja-sarjassa Akateemiset Naiset kertovat omasta työurastaan, sen kiinnostavista ja joskus odottamattomistakin käänteistä sekä pohtivat niitä tekijöitä, jotka ovat auttaneet heitä etenemään omalla urallaan. Tutustu Johanna Tigertin (Rauman Akateemiset Naiset ry.) tarinaan opetus- ja tutkimusmaailmasta. Hän kannustaa omalla esimerkillään opiskelemaan kieliä ja työskentelemään yhdenvertaisemman maailman puolesta.

Olen soveltavan kielitieteen tohtori, Turun yliopiston kasvatustieteen yliopistonlehtori ja melko tuore paluumuuttaja Yhdysvalloista. Kasvoin työväenluokkaisessa perheessä, jossa monikielisyys oli luonnollinen osa arkea. Suomenkielisessä perheessämme vitsailtiin ruotsiksi ja rehenneltiin Etelä-Pohjanmaan murteella, ja opiskelin useita vieraita kieliä, kuten englantia, venäjää ja saksaa. Nuorena suhtauduin kieliin kuitenkin ennen kaikkea kommunikaatiovälineinä. En vielä ajatellut niiden olevan keskeinen osa identiteettiäni, vaan pidin niitä taitoina, jotka voisivat avata mahdollisuuksia tulevaisuudessa. Vasta myöhemmin olen ymmärtänyt, kuinka vahvasti monikielisyys on vaikuttanut minuun ja ohjannut uraani ja tutkimustani - research is me-search, niin kuin englanniksi sanotaan.

Suoritin ensimmäisen maisterintutkintoni Joensuussa, ja opintojen aikana olin alkanut nähdä kielten merkityksen monitahoisuuden. Opiskelin venäjää ja vietin vaihto-opiskeluvuoden Virossa, missä tutustuin Venäjällä asuvien suomensukuisten kielivähemmistöjen tilanteeseen. Näin, kuinka marin ja komin sukuiset opiskelukaverini kamppailivat kansansa ja kielensä säilymisen puolesta. Tuolloin ymmärsin ensimmäistä kertaa, ettei kielen asema yhteiskunnassa ole itsestäänselvyys, vaan siihen vaikuttavat valtasuhteet, historia ja politiikka.

Valmistumiseni jälkeen muutin Yhdysvaltoihin silloisen amerikkalaisen puolisoni kanssa. Pitkään koin olevani ennen kaikkea suomalainen, vaikka asuinkin toisessa maassa. Säilytin tiiviit yhteydet Suomeen ja käytin suomen kieltä päivittäin, varsinkin muutaman vuoden päästä syntyneiden lasteni kanssa. Samalla tiedostin, että maahanmuuttajakokemukseni oli monella tavalla etuoikeutettu. Valkoisena ja korkeasti koulutettuna maahanmuuttajana en kohdannut samanlaista syrjintää kuin monet muut, enkä joutunut luopumaan suomalaisuudestani tullakseni hyväksytyksi. Tämä sai minut pohtimaan identiteettiä, kuulumista ja sitä, miten yhteiskunta määrittelee ihmisiä erilaisten luokitusten kautta.

Heti Yhdysvaltojen-vuosieni alkuun, todettuani ettei suomalaisella venäjän kielen maisterintutkinnolla löytyisi koulutusta vastaavaa työtä, kouluttauduin uudelleen englanti toisena kielenä -opettajaksi. Työskentelin noin kymmenen vuotta alakouluissa monikielisten oppilaiden parissa. Työssäni kohtasin tilanteita, joissa monikielisten oppilaiden tarpeita ei aina ymmärretty tai arvostettu. Näin myös, kuinka perheiden kotikieliä vähäteltiin ja kuinka oma ammattiryhmäni jäi kouluyhteisöissä marginaaliin. Kokemukset olivat turhauttavia, mutta ne herättivät minussa vahvan halun kehittää opettajankoulutusta ja koulutusjärjestelmää oikeudenmukaisempaan suuntaan.

Tämän vuoksi hakeuduin väitöskirjaopintoihin ja suuntauduin tutkijan sekä opettajankouluttajan uralle. Väitöskirjassani, joka hyväksyttiin Marylandin yliopistossa vuonna 2017, tutkin suomalais-amerikkalaisia perheitä, jotka kasvattivat lapsiaan Yhdysvalloissa. Havaitsin, että monet vanhemmat pitivät suomen kieltä tärkeänä osana lastensa suomalaisen identiteetin säilyttämistä. He pyrkivät tietoisesti tarjoamaan lapsilleen suomenkielisiä kirjoja, elokuvia ja sosiaalisia ympäristöjä. Tämä sai minut edelleen pohtimaan, kuinka vahvasti kieli ja identiteetti voivat kietoutua yhteen erityisesti maahanmuuton kontekstissa. Väitökseni jälkeen sain töitä apulaisprofessorina University of Massachusetts Lowell -yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnasta.

Väitöskirja-aiheeni olin valinnut oikeastaan puhtaasti oman mielenkiintoni perusteella, mutta opettajankouluttajaksi minut valittiin varmaankin siksi, että minulla oli siihen mennessä vahvaa tutkimus- ja opetusnäyttöä nimen omaan opettajankoulutuksesta. Myöhemmässä tutkimuksessani olen nimittäin keskittynyt siihen, miten opettajia voidaan valmistaa työskentelemään monikielisten oppilaiden kanssa aiempaa paremmin. Olen ollut mukana kehittämässä käytänteitä, joiden avulla opettajat voivat tukea oppilaidensa oppimista, hyvinvointia ja osallisuutta. Samalla minulle on tullut yhä selvemmäksi, että tehokas opetus edellyttää paitsi pedagogisia taitoja, myös kykyä tunnistaa ja haastaa koulutuksen eriarvoistavia rakenteita.

Suomeen palasin vuonna 2023. Hain paikkaa, joka oli alun perin suunnattu uskontotieteiden asiantuntijalle, mutta kielellisesti ja kulttuurisesti vastuullisen pedagogiikan ja tutkimuksen osaamiseni oli vahvuus hakuprosessissa. Nykyisessä työssäni pyrin auttamaan tulevia opettajia ymmärtämään, että kieli kuuluu kaikkiin oppiaineisiin. Riippumatta siitä, opettavatko he matematiikkaa, luonnontieteitä tai taideaineita, heidän tulee tukea oppilaidensa kielen kehitystä. Samalla rohkaisen opettajaopiskelijoita tarkastelemaan kriittisesti kielellisen ja kulttuurisen moninaisuuden ja yhdenvertaisuuden kysymyksiä. Pyrin työssäni rakentamaan koulutusta, jossa monikielisten ja maahanmuuttajataustaisten oppilaiden kielet, kulttuurit ja identiteetit nähdään arvokkaina voimavaroina.

Tulevaisuudessa haluan olla aktiivisesti mukana yhdenvertaisuuden edistämisessä paitsi työn, myös järjestötoiminnan kautta. Kuuluin jo Yhdysvalloissa asuessani American Association of University Women -yhdistykseen, ja Raumalle muutettuani liityin luonnollisesti Rauman Akateemiset Naiset ry:hyn.

Johanna Tigert

Rauha ja tasa-arvo eivät synny itsestään: kansalaisyhteiskunnan ja verkostojen merkitys korostuu epävarmassa maailmassa

Suomen Naiset, rauha ja turvallisuus -verkoston 20-vuotisjuhlaseminaari kokosi 30.10.2026 Helsinkiin päättäjiä, asiantuntijoita ja kansalaisyhteiskunnan toimijoita keskustelemaan naisten oikeuksien, rauhan ja turvallisuuden tulevaisuudesta. Juhlaseminaarin keskusteluissa nousivat esiin huoli kansainvälisen sääntöpohjaisen järjestelmän heikkenemisestä, tasa-arvokehityksen puolustamisen välttämättömyydestä sekä kansalaisyhteiskunnan ja verkostojen merkityksestä aikana, jolloin rauhan ja ihmisoikeuksien edistäminen kohtaa yhä suurempia haasteita.

Seminaarin keskusteluista välittyi vahva viesti: saavutettuja oikeuksia ei voida pitää itsestäänselvyytenä. Rauhan ja tasa-arvon edistäminen vaatii pitkäjänteistä työtä, yhteistyötä ja ennen kaikkea rohkeutta pitää ääntä.

Kansalaisyhteiskunta järjen äänenä ja oikeuksien puolustajana

Seminaarin ensimmäisessä meppien paneelissa keskusteltiin kansalaistoiminnan merkityksestä, sääntöpohjaisen kansainvälisen järjestelmän tilasta sekä Euroopan unionin mahdollisuuksista edistää Naiset, rauha ja turvallisuus -agendaa. Seminaariin kutsuttiin kaikki Suomen europarlamentaarikot, ja panelisteina nähtiin Ville Niinistö (vihr.) ja Jussi Saramo (vas.). Meppien paneelin juonsi työelämäprofessori, VTT Kaari Mattila Itä-Suomen yliopistosta.

Jussi Saramo kuvasi Euroopassa käynnissä olevaa identiteettisotaa, jonka keskeisiä ilmenemismuotoja ovat hänen mukaansa naisviha ja siirtolaisviha. Tällaisessa tilanteessa kansalaisyhteiskunnan tehtävänä on pitää järjen ääntä kuuluvilla. Ville Niinistö puolestaan nosti esiin yleishyödyllisten järjestöjen toimintaan kohdistuvan mustamaalaamisen. Järjestöjen työtä ja riippumatonta ääntä tarvitaan erityisesti silloin, kun ihmisoikeuksia ja kansainvälisiä pelisääntöjä kyseenalaistetaan.

Keskustelussa korostui myös huoli siitä, että vuosikymmenten aikana saavutettuja oikeuksia ollaan haastamassa. Vaikka oikeusjärjestelmän ja ihmisoikeuksien tulisi kehittyä eteenpäin, nykyinen kehitys ei aina kulje tähän suuntaan.

Naisten osallistuminen rauhanprosesseihin on tästä konkreettinen esimerkki. Kun naiset ovat mukana rauhanneuvotteluissa, saavutettu rauha kestää tutkimusten mukaan todennäköisemmin pidempään. Silti naisten pääsy rauhanneuvottelujen ytimeen on edelleen suuri haaste. Paneelissa todettiin, että YK:n tuoreiden lukujen mukaan vain noin viisi prosenttia rauhanprosessien osallistujista on naisia ja jopa 80 prosentissa prosesseista ei ole mukana yhtään naista.

Kyse ei siis ole vain edustuksellisuudesta tai tasa-arvosta, vaan myös rauhan ja turvallisuuden edellytyksistä.

Euroopan unionin vastuulla on johdonmukainen Naiset, rauha ja turvallisuus -politiikka

Euroopan unionin roolia Naiset, rauha ja turvallisuus -agendan edistämisessä tarkasteltiin kriittisesti. Meppien keskustelussa nousi esiin, ettei EU:lla ole riittävän yhtenäistä yhteistä agendaa naisten, rauhan ja turvallisuuden kysymyksissä. Myös unionin kyky edistää rauhaa on heikentynyt.

EU:n vaikutusmahdollisuudet eivät rajoitu kuitenkaan kovaan ulkopolitiikkaan. Taloussuhteet, kehitysyhteistyö, koulutus ja kauppa tarjoavat keinoja vaikuttaa myös vaikeissa konfliktitilanteissa. Esimerkiksi Afganistanissa EU voisi käyttää taloudellista vaikutusvaltaansa suhteessa naapurimaihin ja edellyttää kaiken tukensa yhteydessä naisten ja tyttöjen oikeuksien edistämistä.

Keskustelussa nostettiin esiin myös tyttöjen koulutuksen merkitys. Se on ollut yksi Suomen kansainvälisen vaikuttamistyön painopisteistä, ja sen asemaa tulisi puolustaa myös tulevaisuudessa.

Erityistä huolta herättivät tulevat EU:n rahoitusratkaisut. Unionin pitkän aikavälin budjettia koskevissa neuvotteluissa on vaarana, että tutkimus- ja kehitysrahoitus sekä globaalit rahoitusinstrumentit vähenevät. Jos samalla luovutaan rahoituksen temaattisista korvamerkinnöistä, naisten oikeuksien ja tasa-arvon edistämisen vaikuttavuus voi heikentyä entisestään.

Keskustelussa muistutettiin, ettei turvallisuutta pidä tarkastella ainoastaan puolustuksen näkökulmasta. Ilmasto, oikeusvaltio ja naisten asema ovat yhtä lailla turvallisuuskysymyksiä. Naisten rooli kuuluu myös kovaan turvallisuuteen, eikä sitä voida rajata erilliseksi tasa-arvoteemaksi.

Keskustelussa käsiteltiin myös EU:n ulkopolitiikan johdonmukaisuutta. Ihmisoikeuksien puolustamisen tulisi näkyä johdonmukaisesti eri maissa ja tilanteissa. Esimerkiksi poliittisten vankien vapauttaminen, lasten kaappausten lopettaminen ja vankien kidutuksen vastustaminen ovat kysymyksiä, joissa EU:n tulisi toimia johdonmukaisesti.

Myös viisumipolitiikka nousi esiin käytännön esteenä kansalaisyhteiskunnan kansainväliselle yhteistyölle. Yksioikoinen tai sattumanvaraiselta vaikuttava viisumipolitiikka voi estää ihmisoikeustyötä ja vaikeuttaa esimerkiksi Keski-Aasian kansalaisyhteiskuntatoimijoiden tapaamista. EU:n ja sen jäsenmaiden tulisi olla kumppaneita niille, jotka tekevät työtä rauhan ja ihmisoikeuksien puolesta.

Naisten osallistuminen turvallisuuspoliittiseen päätöksentekoon on rakenteellinen kysymys

Meppien keskustelussa pohdittiin myös sitä, miksi naisten näkökulma jää edelleen usein turvallisuuspoliittisen päätöksenteon ulkopuolelle.

Turvallisuuspolitiikka on perinteisesti mielletty miehiseksi alueeksi, ja politiikan eri teemat ovat osittain eriytyneet sukupuolen mukaan. Vaikka EU:n rakenteissa on pyritty lisäämään naisten edustusta, jäsenmaiden omat valinnat ja toimintatavat vaikuttavat siihen, miten tasa-arvo käytännössä toteutuu.

Keskustelussa esitettiin, että naisten edustusta tulisi vahvistaa myös EU-tason rakenteellisilla ratkaisuilla, esimerkiksi kiintiöillä. Samalla tarvitaan miespoliitikkojen aktiivista sitoutumista tasa-arvon edistämiseen.

Esille nousi myös digitaalisten alustojen ja teknologiajättien valta. Niiden toiminta voi lisätä yhteiskunnallista polarisaatiota ja vahvistaa sukupuolten välisiä vastakkainasetteluja. Tämäkin osoittaa, että naisten oikeudet ja tasa-arvo liittyvät yhä tiiviimmin laajempiin turvallisuuskysymyksiin.

Verkostot ovat rauhantyötä ja niiden yhteistyöllä on historia ja tulevaisuus

Seminaarin jälkimmäisessä osuudessa katse käännettiin verkostojen merkitykseen. Mikä merkitys yhteistyöllä on rauha- ja turvallisuustyössä juuri nyt? Miten verkosto voi toimia päättäjien kirittäjänä ja varmistaa, ettei Naiset, rauha ja turvallisuus -agenda jää juhlapuheiden tasolle?

Keskustelijoina olivat verkoston perustajajäsenistä entinen kansanedustaja, VTM Terhi Nieminen-Mäkynen ja emeritaprofessori Helena Ranta sekä verkoston jäsenjärjestöistä Abilis-säätiön puheenjohtaja Amu Urhonen, African Caren perustaja Batulo Essak sekä Suomen Nuoret, rauha ja turvallisuus -verkoston ohjausryhmän puheenjohtaja Anthony Fedorov. Keskustelun moderoi Suomen Naiset, rauha ja turvallisuus -verkoston ohjausryhmän jäsen, Amnestyn asiantuntija Hanne Lyytikkä.

Keskustelijoiden  puheenvuoroissa korostui yhteinen näkemys: verkostot ja yhteistoiminta ovat itsessään rauhantyötä. Yhteistyön avulla voidaan yhdistää erilaisia tietoja, kokemuksia ja osaamista. Kun kansalaisjärjestöt, tutkijat, asiantuntijat ja päättäjät toimivat yhdessä, mahdollisuudet vaikuttaa kasvavat. Verkosto tuo yhteen sekä ruohonjuuritason kokemuksen että päätöksenteon asiantuntemuksen.

Suomen Naiset, rauha ja turvallisuus -verkoston tausta ulottuu kansainvälisen naisten oikeuksia koskevan yhteistyön alkuvaiheisiin. Vuonna 1975 järjestettiin ensimmäinen naisten maailmankonferenssi Meksikossa, jonka käynnistämisessä YK:n apulaispääsihteerillä, suomalaisella Helvi Sipilällä oli merkittävä rooli. Tätä seurasi ns. naisten vuosikymmen vuosina 1979–1985 ja kansainvälisten verkostojen vahvistuminen muun muassa UNIFEMin kautta.

Vuoden 1995 Pekingin maailmankonferenssi kokosi yhteen noin 40 000 järjestöjen edustajaa ja johti naisten asemaa koskevan 12 kohdan toimintaohjelman julkistamiseen. Vuonna 2000 YK:n turvallisuusneuvosto hyväksyi päätöslauselman 1325 "Naiset, rauha ja turvallisuus", joka loi kansainvälisen perustan naisten osallistumisen, oikeuksien ja suojelun vahvistamiselle konfliktien ehkäisyssä ja ratkaisemisessa. Suomi oli ensimmäinen maa, joka laati päätöslauselman pohjalta kansallisen toimintaohjelman. Nykyisin kansallisia toimintaohjelmia on laadittu jo yli sadassa maassa.

Pitkästä historiasta huolimatta yksi keskeinen haaste on säilynyt: naisten pääsy rauhanvälityksen ja rauhanneuvottelujen ytimeen.

Verkoston tehtävänä on pitää päättäjät vastuullisina

Miten verkosto voi tulevaisuudessa vaikuttaa siihen, että naisten oikeudet ja osallistuminen pysyvät poliittisella asialistalla? Paneelissa korostettiin, ettei nykyisessä tilanteessa saa antaa periksi. On etsittävä päättäjien joukosta niitä, jotka ovat valmiita puolustamaan tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia. Samalla tarvitaan uusia tapoja saada miehiä mukaan työhön ja vaikuttajamiehiä käyttämään asemaansa naisten osallistumisen vahvistamiseksi.

Kansalaisjärjestöjen tehtäväksi nähtiin myös vahtikoirana toimiminen. Järjestöihin on kertynyt vuosikymmenten aikana kansallista muistia, kokemusta ja asiantuntemusta, jota tarvitaan päätöksenteon arvioinnissa. Verkoston tehtävänä on muistuttaa päättäjiä tehdyistä sitoumuksista ja vaatia niiden toteuttamista.

Erityistä huomiota tulee kiinnittää myös naisten moninaisuuteen. Maahanmuuttajanaisten näkökulman sisällyttäminen kansalliseen Naiset, rauha ja turvallisuus -toimintaohjelmaan on tärkeä askel, mutta osallistumisen tulee näkyä myös käytännössä. Osaavien maahanmuuttajanaisten asiantuntemusta on hyödynnettävä päätöksenteossa.

Keskustelussa muistutettiin, että nykyinen tilanne ei ole poikkeuksellisen toivoton, vaikka haasteet ovat suuria. Rauha ja tasa-arvo kiinnostavat edelleen monia. Eri vähemmistöjen ja toimijoiden väliltä voidaan löytää yhteisiä tavoitteita, joiden puolesta on mahdollista tehdä yhteistyötä ja pitää ääntä.

Millainen Suomi meillä on vuonna 2046?

Yksi seminaarin kiinnostavimmista teemoista oli yhteinen unelmointi. Millaisessa Suomessa elämme vuonna 2046, kun verkosto juhlii 40-vuotista taivaltaan? 

Puheenvuoroissa rakentui Suomi, jossa päättäjät ymmärtävät naisten oikeuksien ja osallistumisen merkityksen. Pitkäjänteisen työn tuloksena osaavilla maahanmuuttajanaisilla on todellinen mahdollisuus osallistua päätöksentekoon.

Unelmoitiin myös Suomesta, jossa väkivalta naisia kohtaan on kadonnut ja jossa syrjäytyneet nuoret miehet ovat löytäneet turvallisia yhteisöjä ja tiloja. Tasa-arvo ei olisi enää erillinen tavoite, vaan läpileikkaava osa yhteiskunnan rakenteita ja toimintaa.

Kansainvälisesti Suomen nähtiin vaikuttavan aktiivisesti rauhanvälitykseen ja siviilikriisinhallintaan. Suomella olisi merkittävä rooli siinä, että yhä useammat maat liittyvät mukaan Naiset, rauha ja turvallisuus -työhön.

Tulevaisuuden Suomessa myös rakenteet olisivat kunnossa: osallistumista mahdollistavat järjestelmät ja riittävä rahoitus tukisivat työtä, ja tutkimuksella sekä koulutuksella olisi vahva asema. Samalla naisten ihmisoikeuksien puolustajien asema olisi vahvistunut.

Unelmat eivät kuitenkaan toteudu itsestään. Niiden eteen on tehtävä työtä jo tänään.

Toivo syntyy yhteistyöstä

Seminaarin lopuksi Suomen Naiset, rauha ja turvallisuus -verkoston puheenjohtaja Elina Korhonen kiteytti verkoston merkityksen toteamalla, että ilman verkostoa Suomella ei olisi näin hyvää kansallista Naiset, rauha ja turvallisuus -toimintaohjelmaa.

Tämä kertoo paljon kansalaisyhteiskunnan ja pitkäjänteisen yhteistyön voimasta. Verkostot eivät ainoastaan kokoa ihmisiä yhteen, vaan ne rakentavat osaamista, ylläpitävät muistia, tuovat uusia näkökulmia päätöksentekoon ja varmistavat, että vaikeinakin aikoina tärkeät kysymykset pysyvät esillä.

Verkoston 20-vuotisjuhlaseminaarin keskeinen viesti oli selkeä: saavutetuista oikeuksista on pidettävä kiinni, naisten osallistumista on vahvistettava ja kansalaisyhteiskunnan äänen on kuuluttava. Tarvitsemme johdonmukaista politiikkaa, riittäviä resursseja ja laajaa yhteistyötä.

Maailmanpolitiikan epävarmuuden keskellä toivo ei tarkoita vaikeuksien sivuuttamista. Se tarkoittaa uskoa siihen, että yhdessä voimme vaikuttaa tulevaisuuden suuntaan.

Mikä antaa toivoa? Me. Yhteistyö.

Jutta Hartikainen

Kristina Heikel

Tiina Mellas

Suomen Akateemisten Naisten Liitto

Suomen Naiset, rauha ja turvallisuus -verkosto on vuodesta 2006 toiminut asiantuntijaverkosto, jonka tarkoitus on edistää naiset, rauha ja turvallisuus -teemoja Suomessa. Verkostoon kuuluu 30 järjestöjäsentä ja yli 200 tutkija-, asiantuntija- ja henkilöjäsentä. Verkostoa koordinoi UN Women Suomi. Suomen Akateemisten Naisten Liitto on ollut verkoston jäsen vuodesta 2013.

Euroopan Akateemiset Naiset kokoontuivat Bukarestissa 2.-4.10.2026

Miltä näyttää naisten johtajuuden tulevaisuus? Miten voimme vahvistaa naisten näkyvyyttä, tasa-arvoa ja vaikutusmahdollisuuksia Euroopassa? Näitä kysymyksiä pohdittiin Akateemisten Naisten eurooppalaisen kattojärjestön, University Women of Europe, UWEn konferenssissa ja vuosikokouksessa. UWEn tilaisuudet tarjoavat asiantuntijatietoa, uusia näkökulmia, keskustelua ja kulttuurielämyksiä sekä mahdollisuuden vaihtaa ajatuksia eri maista tulevien naisten kanssa.

Johtajuutta, näkyvyyttä ja uusia ajatuksia

UWEn konferenssin teemana oli uuden aikakauden naisjohtajuus. Konferenssin pääpuhuja oli Dina Loghin, European Women’s Lobby, EWL:n https://womenlobby.org/ romanialainen puheenjohtaja ja pitkän linjan tasa-arvovaikuttaja. Puheessaan Loghin korosti, että tarvitsemme vanhojen hierarkkisten mallien rinnalle osallistavaa, yhteistyöhön perustuvaa johtajuutta, jossa erilaiset osaajat pääsevät vaikuttamaan. Loghin perusti 1990-luvulla Șanse Egale pentru Femei -järjestön, joka ajaa naisten tasa-arvoisia mahdollisuuksia ja oli mukana rakentamassa romanialaisten naisjärjestöjen verkostoa. Apulaisprofessorinakin työskennellyt Loghin on lisäksi kirjoittanut useita tasa-arvoalan koulutusoppaita ja -oppimateriaaleja. Ansaitusti hänelle myönnettiin konferenssissa UWE Award 2026 -tunnustuspalkinto hänen arvokkaasta ja pitkästä työstään naisten aseman parantamiseksi.

UWEn puheenjohtaja Başak Ovacık ja Dina Loghin

Loghinin esityksen jälkeen kuulimme Carmen Ciulianin esityksen Romanian huomattavien naisten museosta (Muzeul Femeilor Remarcabile https://muzeulfemeilorremarcabile.ro/ ). Kyseessä on verkkosivusto, joka kunnioittaa niiden Romanian historian merkittävien naisten saavutuksia, jotka ovat jääneet historiankirjoituksessa miesten varjoon. Suomessa samaa tehtävää hoitaa Naisten ääni -verkkosivusto, johon on koottu jo yli 1400 elämäkertaa. https://www.naistenaani.fi/

Kahvitauon jälkeen käytiin paneelikeskustelu, jossa tarkasteltiin naisten näkyvyyttä, johtajuutta ja osallistumista. Keskustelua johti Cristina Lascu, ja panelisteina toimivat Monica Eugeniu, Aurora Martin ja Ancuța Hansen. Voit katsoa keskustelusta tehtyjä videoklippejä Romanian maajärjestön Facebook-sivulla: https://www.facebook.com/profile.php?id=100064834475581

Iltapäivän työpajoissa pääsimme vielä keskustelemaan naisten näkyvyydestä, johtajuudesta ja tulevaisuuden rakentamisessa. Konferenssipäivän lopuksi vierailimme yhdessä Romanian Cotroceni-kansallismuseossa.

Vuosikokous rakentaa tulevaisuutta

Lauantaina kokoonnuimme UWEn vuosikokoukseen. Vuosikokous on tärkeä hetki pysähtyä tarkastelemaan kulunutta vuotta: mitä olemme yhdessä tehneet, mitä olemme saavuttaneet ja ennen kaikkea, mihin haluamme seuraavaksi suunnata.

Kulunut vuosi on ollut UWElle aktiivinen ja monella tavalla uudistuva. Kansainvälinen yhteistyö on vahvistunut ja eurooppalainen verkostomme kasvaa: Bulgaria ja Pohjois-Makedonia liittyivät uusina jäsenmaina mukaan, ja uusia kansallisia järjestöjä on kehitteillä myös muualla Euroopassa. Nyt maajärjestöjä on 22.

Ensi vuonna UWE vahvistaa digitaalista yhteisöään, järjestää webinaareja ja kehittää yhteistyötään ja edunvalvontaa muiden eurooppalaisten tasa-arvotoimijoiden kanssa. UWE on eurooppalaisten naisjärjestöjen kattojärjestön, European Women’s Lobbyn EWL:n jäsen ja pyrkii vahvistamaan yhteistyötään sen kanssa.

Vaikuttamisteemoista UWEn vuosikokouksessa nostettiin esiin verkossa tapahtuva sukupuoleen perustuva väkivalta. Digitaalinen maailma tarjoaa valtavasti mahdollisuuksia yhteydenpitoon ja vaikuttamiseen, mutta samalla se tuo mukanaan uusia väkivallan ja syrjinnän muotoja. Tähän keskusteluun UWE haluaa tuoda Akateemisten Naisten näkökulmaa.

UWE on mukana myös laajemmissa eurooppalaisissa verkostoissa ja rakenteissa. Yhteistyötä tehdään Euroopan neuvostossa sekä sen kansainvälisten kansalaisjärjestöjen konferenssissa (Conference of International Non-Governmental Organisations (INGOs) of the Council of Europe, CINGO).

Kansainvälisen vaikuttamistyön lisäksi UWE tarjoaa jäsenille monia muitakin osallistumistapoja. UWEn webinaareissa voi kuulla asiantuntijoita ja keskustella ajankohtaisista aiheista, kuten tekoälystä ja tasa-arvosta. Kansainvälisiin tapaamisiin osallistuminen puolestaan auttaa ymmärtämään, millaisia kysymyksiä Akateemiset Naiset kohtaavat eri puolilla Eurooppaa ja mitä voimme oppia toisiltamme.

Tervetuloa Sveitsiin ja Britanniaan

UWE täyttää tänä vuonna 45 vuotta. Pitkä historia kertoo yhteistyön voimasta, mutta verkoston tulevaisuus rakentuu tämän päivän osallistujista. Kansainvälinen toiminta ei kuulu vain maajärjestöjen hallitusten edustajille: jokaisen jäsenen osaaminen, kokemukset ja ideat ovat arvokkaita.

Osallistuminen ei myöskään aina tarkoita matkustamista. Jo verkkotilaisuuteen liittyminen voi avata uusia näkökulmia, synnyttää kiinnostavia keskusteluja ja tuoda yhteyksiä eri puolille Eurooppaa.

Ensi vuoden tapaamiset ovat jo tiedossa:

- Meet & Greet Luzernissa 23.–25.4.2027
- Konferenssi ja vuosikokous Manchesterissa 8.–10.10.2027

Laitathan päivämäärät muistiin ja seuraat UWEn somekanavia, niin pysyt ajan tasalla webinaareista ja muista tapahtumista:
https://www.facebook.com/UniversityWomenofEurope
https://www.instagram.com/universitywomeneurope/

Minulle tämä oli ensimmäinen kerta UWEn tapahtumassa ja suosittelen kokemusta lämpimästi. UWE tarjoaa meille kaikille mahdollisuuden oppia, verkostoitua ja vaikuttaa yhdessä muiden eurooppalaisten Akateemisten Naisten kanssa. Jokainen osallistuja vahvistaa yhteistä ääntämme ja vie tasa-arvotyötä eteenpäin ja yli rajojen.

Marjo Kaarteenaho-Kaukonen
Suomen Akateemisten Naisten Liiton hallitusjäsen
Oulun Akateemiset Naiset ry.

(Alla kuvassa vasemmalla)

Kaikkien osaaminen käyttöön: Ammattisegregaation purku vaatii rakenteellisia muutoksia

Suomen Akateemisten Naisten Liiton toimitusjohtaja Susanna Sulkunen piti seuraavan puheen Eduskunnan naisverkoston tilaisuudessa 14.10.2026, jonne hänet oli kutsuttu Liiton puheenjohtaja Jutta Hartikaisen kanssa.

Kiitos kutsusta tulla esittelemään hallitusohjelmatavoitteemme Eduskunnan Naisverkostolle. Korkeakoulutettujen naisten tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusjärjestönä Suomen Akateemisten Naisten Liitto kantaa erityistä huolta suomalaisen koulutuksen ja työelämän tilasta.

Kiitos teille, joiden puolueiden vaaliohjelmissa on jo koulutuksen ja työelämän sukupuolen mukaisen eriytymisen eli segregaation purkaminen. Teille muille haluan vielä kertoa tänään, miksi segregaation purkaminen on niin tärkeää.

Koulutus periytyy edelleen Suomessa voimakkaasti eivätkä korkeakouluopiskelijat heijasta suomalaisen yhteiskunnan moninaisuutta. Korkeakouluopintojen pariin päätyvät ennen kaikkea korkeakoulutettujen vanhempien lapset. Korkeakoulukelpoiset työläis- ja maahanmuuttajaperheiden nuoret ovat aliedustettuja ryhmiä yliopistoissa. Samoin miesten määrä vähenee yliopistoissa.

Miehet opiskelevat kuitenkin edelleen enemmistönä tekniikan aloilla ja tietojenkäsittelyssä, kun taas naiset ovat enemmistönä kasvatus-, sekä sosiaali- ja terveysaloilla.

Suomalainen tasa-arvokehitys on erityisen heikkoa luonnontieteissä ja insinööritieteissä. Ns. STEM-aloilla (Science, Technology, Engineering and Mathematics) työskentelevistä naisten osuus on meillä edelleen vain alle kolmannes, kun taas muualla Euroopassa naisten osuus on tuplaantunut sitten vuoden 2008. Samoin Pohjoismaissa ja Baltiassa naisten osuus STEM-aloilla työskentelevistä on selvästi korkeampi kuin Suomessa. Kyse ei siis ole tasa-arvoisen Pohjolan ”luonnollisesta” ja ”muuttumattomasta” sivutuotteesta.

Kun tarkastellaan suomalaista työelämää kokonaisuudessaan, kuva on vielä synkempi. Neljässä vuosikymmenessä ääripäissä eli täysin naisten ja miesten ammateissa on tapahtunut lientymistä nais- ja miesenemmistöisiksi ammateiksi, mikä on hyvä, joskin hidas kehityskulku, mutta kokonaiskuva on edelleen se, että vain alle 10 prosenttia suomalaisista palkansaajista työskentelee ns. tasa-ammateissa. Tässä EU-tilastossa olemme pohjalla.

Ammattisegregaatio ei katoa itsestään. Sen purkaminen vaatii pysyviä ja valtakunnallisia ratkaisuja.

Koko yhteiskunta hyötyy, kun kaikkien osaaminen saadaan käyttöön ja tuottavuus paranee. Segregaation purkaminen auttaa vastaamaan osaajapulaan, parantaa alueellista elinvoimaa sekä edistää yhdenvertaisuutta ja työyhteisöjen hyvinvointia. Eri aloista tulee houkuttelevampia kaikille, kun puretaan sukupuolittuneita käsityksiä siitä, kenelle ala sopii. 

Olisi myös koko kansantalouden etu, jos alat eivät olisi niin eriytyneitä. Microsoftin selvityksen mukaan EU:n bruttokansantuote voisi kasvaa 9 miljardilla eurolla, jos teknologia-alalla olisi yhtä paljon naisia kuin miehiä.

Sukupuolen mukainen eriytyminen alkaa jo tyttöjen ja poikien erilaisista oppiaine- ja koulutusalavalinnoista kouluissa ja oppilaitoksissa.

Opinto-ohjaus on tärkeää, mutta opo on vain yksi opettaja muiden joukossa. Koko opettajakunnan pitäisi kantaa vastuuta siitä, miten he kannustavat nuorta. Nuoret tulevat hyvin erilaisista lähtökohdista peruskouluun eikä kaikkien nuorten vanhemmilla ole samoja valmiuksia lapsensa koulunkäynnin tukemiseen ja seuraamiseen.

Segregaatiota ei pureta vain kannustamalla tyttöjä teknisille aloille tai naisia paremmin palkattuihin tehtäviin. Tarvitsemme muutoksia ohjaukseen, koulutuksen käytäntöihin, rekrytointiin ja työelämän toimintamalleihin.

Meidän huolenamme on, että segregaation purku jää jatkossakin hankkeiksi ja selvityksiksi. Nyt valtiolla käynnissä olevat hankkeet Kansallinen segregaation seuranta ja tietopohja ja Koulutuksen, yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon kehittämisohjelma ovat tärkeitä vain, jos niiden tuloksia hyödynnetään myös seuraavalla hallituskaudella ja jos saamme luvatun poikkihallinnollisen, kansallisen segregaation torjuntaohjelman. Toivomme, että se tarkoittaa pysyviä rakenteita kaikille koulutusasteille. Toivomme, että katsomme muihin Pohjoismaihin ja kokeilemme rohkeasti niissä onnistuneita käytäntöjä.

Lopuksi korostamme, että ammattisegregaatio ylläpitää myös palkkaepätasa-arvoa. Naisen euron kehitys tasa-arvolain voimaantulosta 1986 tähän päivään on kuin kuolleen ihmisen sydänkäyrä, niin heikkoa kehitys on ollut.

Palkkaerot ja palkkauksen eriarvoisuutta ylläpitävät rakenteet heikentävät naisten taloudellista itsenäisyyttä, pienentävät eläkkeitä ja lisäävät köyhyysriskiä erityisesti vanhuudessa.

Odotamme, että EU:n palkka-avoimuusdirektiivi toimeenpannaan seuraavalla hallituskaudella kunnianhimoisesti ja varmistetaan, että palkkaeroja voidaan tunnistaa ja korjata käytännössä. Tasa-arvovaltuutetun esiin nostamat ongelmat direktiivin toimeenpanossa Suomessa tulee ottaa vakavasti. Samalla on hyvä katsoa jälleen muihin Pohjoismaihin kuten Islantiin, jossa palkkatasa-arvo ja ammattisegregaation lieventäminen on pidemmällä kuin täällä.

Kiitos.

Suomen Akateemisten Naisten Liiton hallitusohjelmatavoitteet 2027-2031 löytyvät osoitteesta https://akateemisetnaiset.fi/

Johtajuusviestinnän uskomukset myllerryksessä

Johtamisopit ovat aina nivoutuneet yhteiskunnallisiin vaiheisiin. Meneillään olevan neljännen teollisen vallankumouksen, älykkäiden teknologioiden ja tekoälyn vallatessa alaa olennaista ei ole vain tunnistaa erilaisia trendejä vaan osata toimia muuttuvassa maailmassa. Tähän liittyy johtajuusviestinnän muodonmuutos, jossa siirrytään perinteisestä yksisuuntaisesta ”tiedottamisesta” hallitsemattomaan viestintäympäristöön. Jokainen voi viestiä milloin ja missä vain, minkä odotettiin vahvistavan demokratiaa.

Nykyisen informaatioympäristön kääntöpuolena koemme polarisoituvan keskustelukulttuurin, dis-, mis- ja malinformaation leviämisen. Digitaaliset alustat algoritmeineen ja tekoäly nopeuttavat viestintää ja pirstaloivat julkisuuksia ja yleisöjä. Viestintää voidaan käyttää myös vihamielisen vaikuttamisen ja turvallisuuden tunteen horjuttamiseen.

Miten tällaisessa maailmassa johdetaan organisaatioita ja ihmisiä sekä huolehditaan johtajuusviestinnän toimivuudesta? Tarkastelen tätä kolmesta näkökulmasta.

1. Suhteessa toimintaympäristöön johtaminen on jatkuvassa epävarmuudessa tarpomista: koskaan ei voi tietää onko muutos hetkellinen, pidempiaikainen vai jopa ”lopullinen”. Päätöksiä joudutaan tekemään keskeneräisen tiedon varassa. Epävarmoissa olosuhteissa pitäisi kuitenkin lukea heikkoja signaaleja, tulkita niitä ja pyrkiä ennakoimaan tulevaa. Strategia-ajattelu itsessään muokkautuu tiukan tavoitteellisuudesta kohti ketteriä ja joustavia toimintatapoja. Strategiakaudet lyhenevät entisestään.

Epävarmuuden johtaminen vaatii nimenomaan kommunikatiivista eli viestinnällistä johtajuutta. Se on samanaikaisesti viestien ”valuttamista” ylhäältä alas, yhteisen ymmärryksen muodostamista sekä suhteiden rakentamista johtajan ja johdettavien sekä sidosryhmien välillä. Johtajuusviestintä on myös vallankäyttöä ja siksi usein kiisteltyä.

Viestinnän etiikan ja vastuullisuuden painoarvo kasvaa. Kun hybridi mediatila pursuaa virheellistä informaatiota, omien viestien totuudenmukaisuus varmistettava. On varauduttava ottamaan keskeneräisiä asioita puheeksi, varoittamaan tai selventämään asioiden tilaa, joskus aivan selkokielellä. Paineet lähes reaaliaikaiseen kommentointiin kasvavat, mutta samaan aikaan on pysyttävä faktoissa ja erotettava ne mielipiteistä ja oletuksista.

2. Työyhteisöissä epävarmuus työn tulevaisuudesta kasvaa, kun tekoälyn pelätään vievän työpaikkoja. Digitaalinen kuilu digiosaajien ja -osaamattomien välillä voi kasvaa entisestään, kun samoissa tiimeissä työskentelee 1950-luvulla syntyneitä boomereita, vuosituhannen vaihteen milleniaaleja ja Z-sukupolven edustajia, jotka ovat ensimmäinen täysin diginatiivi sukupolvi. He ovat tottuneet elämään verkossa ja verkosta. Heille ovat tärkeitä yksilöllisyys, tasa-arvo, monimuotoisuus ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus. He ovat tottuneet kyseenalaistamaan auktoriteetteja, arvostavat kuulluksi tulemista ja vaikuttamisen mahdollisuuksia.

Kun vanhat johtamismallit eivät toimi, johdon on mukautettava viestintäänsä vuorovaikutteisempaan suuntaan ja kehitettävä samalla omaa digitaalisen viestinnän osaamistaan. Lisäksi johdon vastuulla on se, että teknologioita osataan käyttää läpi organisaation. Etätyön demonisointi kannattaa lopettaa ja keskittää voimavarat siinä kehittymiseen.

3. Globalisaation ihanteiden vastaisesti kulttuurit kilpailevat keskenään tai ovat jopa vihamielisiä toisiaan kohtaan synnyttäen kulttuurisotia. Kulttuuriset takaiskut näkyvät ihmisoikeuksien puutteina tai erilaisina identiteettiin, tasa-arvoon, oikeuslaitoksiin ja sananvapauteen tapahtuvina heikennyksinä ja esimerkiksi tieteen ja taiteen vapauden rajoituksina.

Juhlapuheista huolimatta myös meillä ilmenee esteitä tasa-arvon tiellä. Jokaisen johtajan salkkuun tarvitaan enemmän ymmärrystä ja tietoisia valintoja segregaation ehkäisyyn. Johtajuusviestinnälle ilmiön näkyväksi tekeminen ja siihen tarttuminen tarkoittaa mittavaa haastetta.

Johtajuuden arvomaailmat ovat kulttuurisidonnaisia. Suomalaisen työkulttuurin ihanteissa näyttäytyy pohjoismainen arvojohtajuus, jossa korostuvat ihmislähtöisyys, sukupuolten välinen tasa-arvo, matalat hierarkiat, työn ja vapaa-ajan välinen tasapaino, työn autonomia ja työssä oppiminen sekä yhteisöllisyys. Pohjoismaiden välillä on myös eroja; Suomessa on havaittu muita pohjoismaita enemmän hierarkioita ja muodollisuuksia sekä rajatummin vapaamuotoista viestintää.

Johtajuusviestintä on siis murroksessa, mikä on tervetullut kehityskulku. Edelleen viestintää kuitenkin määritellään kapea-alaisesti tiedottamisena, mikä malli toki toimii yksinkertaisen tiedon siirtämisessä. Sen sijaan syvempää ymmärrystä ja sisäistämistä vaativa tieto, kuten strategiat ja muutokset, kriisit ja konfliktit, vaativat vuorovaikutteista viestintää, jossa ihmiset vaihtavat näkemyksiä, ideoivat ja luovat uutta, osoittavat huoliaan tai toipuvat vastoinkäymisistä. Se toimii organisaatiokulttuurista riippuen yhtä hyvin diginä, hybridinä kuin livenä; joskus tarvitaan myös printtiä. Välinekeskeisyydestä kannattaa siirtyä sidosryhmälähtöisyyteen, jolloin viestintää muokataan vastaanottajien arvostusten, tarpeiden ja odotusten pohjalta.

Tämä edustaa ihmislähtöistä strategista johtajuusviestintää, jonka on laajasti todettu vahvistavan työhyvinvoinnin ja tuottavuuden välistä positiivista suhdetta. Keskeistä on dialogi, joka vahvistaa keskinäistä luottamusta ja rakentaa psykologista turvallisuutta.

Dialogi kuuluu kaikille. Mitä enemmän ihmiset tekevät työssään itsenäisiä päätöksiä, sitä enemmän heidän tulee olla tietoisia viestinnän vaikutuksista ja huomioida se omassa viestinnässään.

Elisa Juholin
Tampereen Akateemiset Naiset ry.


Lähteitä

Fairhurst, G. & Connaughton, S. (2014). Leadership: A communicative perspective. Leadership 10(1), 7–35. https://doi.org/10.1177/1742715013509396

Haavisto, V., Linge, T. & Arasli, H. (2025). Rethinking Nordic leadership: Insights from the Nordic hospitality industry. Scandinavian Journal of Management 41(3), 101430.
https://doi.org/10.1016/j.scaman.2025.101430.

Hautala, M. & Moilanen, P. (2026). Viestintä muokkaa turvallisuutta ja turvallisuus viestintää. Teoksessa Hautala, M. & Moilanen, P. (toim.) ProComma Academic: Turvallinen viestintä. ProCom. http://hdl.handle.net/10138/632482

Johansson, C., Miller, V. & Hamrin, S. (2014). Conceptualizing communicative leadership: A framework for analysing and developing leaders' communication competence. Corporate Communication 19(2), 147–165. https://doi.org/10.1108/CCIJ-02-2013-0007

Juholin, E. & Rydenfelt, H. (toim.) (2025). Procomma Academic: Strateginen viestintä. ProCom. https://doi.org/10.31885/9789526548883

Kauppi, M., Toivanen, M., Känsälä, M. & Yli-Kaitala, K.( 2022). Psykologinen turvallisuus ja uudistava toiminta. Psykologia 57(4), 31–345. https://doi.org/10.62443/psykologia.v57i4.110138

Louekari, L. T. (2026). Charismatic Leadership Communication: A Finnish Perspective. Business and Professional Communication Quarterly, 0(0). https://doi-org.libproxy.helsinki.fi/10.1177/23294906261426273

Matsunaga, M. (2025). Testing the Theory of Communication and Uncertainty Management in the Context of Digital Transformation with Transformational Leadership as a Moderator. International Journal of Business Communication 62(3), 583-607. https://doi.org/10.1177/23294884211023966

Ranki, S. (2024). Tuottavuuden kasvu viriää hyvin toimivissa työyhteisöissä. Akava Works, artikkeli 12/24.

Arvoista tekoihin: Toimintaa kestävän kehityksen YK:n tavoiteohjelman Agenda 2030 tueksi

YK:n kestävän kehityksen tavoitteita on yhteensä 17. Alatavoitteita on yhteensä 169 Kestävä kehitys | Suomen YK-liitto.

Miten itse toimin

Maksan jäsenmaksuja ja lahjoituksia useammallekin järjestölle, joiden katson edustavan arvomaailmaani. Allekirjoitan kannanottoja tavoiteohjelmien mukaisiin kohteisiin sekä maksan yksittäisiä avustuksia tärkeinä pitämiini kohteisiin. Viimeksi UN Women Suomen kautta hätäapukeräykseen Ukrainan naisille ja heidän perheilleen.  

Nostan tässä muutaman keskeisen tavoitteen (ja sitä myötä järjestöjen), joiden parissa olen itse ollut viime vuosina aktiivinen ja tehnyt myös vapaaehtoistyötä:

• ilmastoteot
• rauhan- ja ihmisoikeusteot sekä
•  tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusteot.

Ilmastoisovanhemmissa Ilmastoisovanhemmat ry – Klimatmor- och farföräldrar rf. – Isovanhemmat vaativat ilmastotekoja!

”Ilmastoisovanhemmat vaativat ilmastotekoja” teksti keltaisissa liiveissämme ja huudossamme (”Mitä me vaadimme, ilmastotekoja, milloin, nyt” ja sama ruotsiksi ja englanniksi). kun osallistumme Eduskuntatalon portaille mielenosoitukseen joka perjantai klo 10.15–12.  Itse olen ollut mukana toiminnassa kohta pari vuotta osallistuen ”miekkareihin” keskimäärin kerran tai kaksi kuukaudessa. Olen ”maallikkona” samalla mitä suuremmassa määrin oppimassa ympäristöasioista ja suosittelenkin tutustumaan mm. Juha Kauppisen kirjaan Kertomus maasta – Ratkaisuja ilmastonmuutokseen ja luontokatoon (Siltala 2026).

Vantaan Akateemiset Naiset ry:ssä Vantaan Akateemiset Naiset ry –Viihdy, verkostoidu, vaikuta vastuullisuustyö liittyy tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämiseen ihmisoikeuksien ja rauhan puolustamiseksi sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Paikallisyhdistyksemme on yksi Suomen Akateemisten Naisten Liiton 17 jäsenyhdistyksestä. Olen ollut yhdistyksen jäsen jo lähes 20 vuotta, joista yhdistyksen hallituksessa nyt jo lähes 6 vuotta. Liityin mukaan hyvän ystäväni ja silloisen työkaverini vinkistä, kun tuli mahdolliseksi ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon suoritettuani ja yhdistyksen sääntömuutoksen myötä liittyä mukaan. Sen lisäksi olin aikaisemmin kolme vuotta Liiton hallituksen jäsenenä. Yhdistys on mahdollistanut myös useampien muiden yhdistysten keskinäisen verkostoyhteistyön tekemisen sekä osallistumisen erilaisiin tapaamisiin ja koulutuksiin (mm. Sitra ja YK:n Ystävät) sekä kansallisiin hankkeisiin (mm. VM Kansalliset dialogit) että Vantaan kaupungin osallistamiin omiin hankkeisiin (mm. kaupungin järjestöstrategian rakentamiseen ja järjestöyhteistyön kehittämiseen).  

Maria Akatemian Maria Akatemia | Ihmisten ja yhteisöjen kasvun asiantuntija vapaaehtoisena olen ollut mukana kolmatta vuotta edistämässä valtakunnallisesti kestävää hyvinvointia toimimalla yksilö- ja/tai ryhmämentorina sekä ensin Vanhat vaikuttajat -ryhmän jäsenenä ja myöhemmin ryhmän vertaisohjaajana.

Akatemian tarkoituksena on edistää yksilön ja yhteisöjen henkistä kasvua ja eettisesti kestävää ihmisyyttä sekä kehittää ja toteuttaa kulttuurimuutosta, jossa keskiössä on yhteisöllisyys, yksilöiden erilaisuuden rikastuttama vuorovaikutus ja yhteys sekä elämäkokemukseen perustuva elinikäinen oppiminen. Yhdistyksen yhteiskunnallinen tehtävä on tarttua ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin haasteisiin, jotka nousevat ihmisten arjesta. Toiminnan fokus on ennaltaehkäisevässä työssä, ihmisten kasvun tukemisessa kohti eettisesti kestävää ihmisyyttä.  

Järjestötoiminnassa olen voinut jakaa osaamistani sekä kehittää sitä. Haluan oppia uutta, vaikuttaa ja olla mukana tulevaisuuskestävässä kansalaistoiminnassa, joka on yhteisöllistä, systeemistä ja rohkeasti visioivaa (ks. esim. https://kansalaisareena.fi.)

Merja Leppänen

71-vuotias ruohonjuuritason (järjestö)toimija

Olenko liian vanha työelämään vai liian vanhaksi ajateltu?

Kun täyttää kuusikymmentä, tapahtuu jotain merkillistä: ikä alkaa yhtäkkiä näkyä ihmisten puheessa. Jo pari vuotta sitten eräs mieskollegani kysyi minulta: ”Koskas sinä aiot jäädä eläkkeelle?” Muutama päivä sitten taas kuulin toisen kollegan toteavan jostakin ihmisryhmästä: ”No, loput siellä olivat jotain kuuskymppisiä.” Jäin kiinni tuohon ilmaisuun. Jotain kuuskymppisiä.

Milloin kuusikymppisestä ihmisestä tuli ”jotain”? Ja milloin ikä alkoi tarkoittaa työelämässä automaattisesti vanhaa? Olen huomannut pohtivani, katsotaanko minua jo enemmän työurani lopun kuin osaamiseni kautta. Kysymys ei liity siihen, jaksanko tehdä työtäni tai haluanko oppia uutta. Päinvastoin. Johdan yhä suuria kokonaisuuksia, opiskelen työn ohessa ja kannan vastuuta yhteiskunnallisesti merkittävistä asioista.

Silti ilmassa on jotakin vaikeasti määriteltävää. Ikään kuin oletus siitä, että loppusuora on jo alkanut ja katse pitäisi vähitellen kääntää pois uudesta. Nuorelta kysytään, mitä hän haluaa tehdä tulevaisuudessa. Kuusikymppiseltä kysytään, milloin hän aikoo jäädä eläkkeelle.

Naisena pohdin myös sitä, kohdellaanko ikääntyvää naista työelämässä eri tavalla kuin ikääntyvää miestä. Miehen ikää saatetaan pitää kokemuksen ja arvovallan merkkinä. Naisen kohdalla se voi nopeammin muuttua vihjeeksi siitä, että olisi aika antaa tilaa muille.

Ristiriitaista on, että juuri tässä vaiheessa monen naisen asiantuntijuus, johtamiskokemus ja verkostot ovat vahvimmillaan. On kertynyt suhteellisuudentajua, kykyä tunnistaa olennainen ja rohkeutta sanoa ääneen, mikä toimii ja mikä ei.

Ongelma ei siis välttämättä ole ikä, vaan se, miten sitä tulkitaan. Asenteet näkyvät siinä, kenelle tarjotaan koulutusta, kenet kutsutaan kehittämistehtäviin ja kenen kanssa keskustellaan tulevaisuuden uramahdollisuuksista. Liian helposti saatetaan ajatella, ettei enää kannata aloittaa mitään uutta, jos eläke on jo näköpiirissä. Mutta jos työuraa on jäljellä viisi tai seitsemän vuotta, kyseessä on pitkä aika. Siinä ehtii johtaa suuren muutoksen, rakentaa toimintamallin, opiskella uutta tai kasvattaa seuraavan sukupolven asiantuntijoita.

Ehkä meidän pitäisi miettiä uudelleen koko tapaamme puhua työuran loppupuolesta. Sana ohjaa ajattelemaan, että merkittävimmät asiat ovat jo takana. Mutta entä jos juuri tässä vaiheessa ihmisellä on parhaat valmiudet käyttää osaamistaan viisaasti?

Jokaisella pitää olla oikeus rakentaa oma työuransa ja päättää myös sen päättymisestä. Päätöstä ei pitäisi tehdä kenenkään puolesta katseilla, oletuksilla tai ohimennen lausutuilla kommenteilla.

Työelämä tarvitsee nuorten intoa ja uusia näkökulmia. Mutta se tarvitsee yhtä lailla kokemusta, muistia ja harkintaa. Siksi kuusikymppiseltä naiselta ei pitäisi ensimmäiseksi kysyä, milloin hän aikoo jäädä eläkkeelle. Paljon kiinnostavampaa olisi kysyä, mitä hän haluaisi vielä tehdä.

"Sitä mukaa kuin ikää tulee, alkaa nähdä paremmin.
Silmät huononevat, mutta näkökyky paranee."

Eeva Kilpi

Ulla Ojalammi

Suomen Akateemisten Naisten Liiton hallitusjäsen
Tampereen Akateemiset Naiset ry.