Johtajuusviestinnän uskomukset myllerryksessä

Johtamisopit ovat aina nivoutuneet yhteiskunnallisiin vaiheisiin. Meneillään olevan neljännen teollisen vallankumouksen, älykkäiden teknologioiden ja tekoälyn vallatessa alaa olennaista ei ole vain tunnistaa erilaisia trendejä vaan osata toimia muuttuvassa maailmassa. Tähän liittyy johtajuusviestinnän muodonmuutos, jossa siirrytään perinteisestä yksisuuntaisesta ”tiedottamisesta” hallitsemattomaan viestintäympäristöön. Jokainen voi viestiä milloin ja missä vain, minkä odotettiin vahvistavan demokratiaa.

Nykyisen informaatioympäristön kääntöpuolena koemme polarisoituvan keskustelukulttuurin, dis-, mis- ja malinformaation leviämisen. Digitaaliset alustat algoritmeineen ja tekoäly nopeuttavat viestintää ja pirstaloivat julkisuuksia ja yleisöjä. Viestintää voidaan käyttää myös vihamielisen vaikuttamisen ja turvallisuuden tunteen horjuttamiseen.

Miten tällaisessa maailmassa johdetaan organisaatioita ja ihmisiä sekä huolehditaan johtajuusviestinnän toimivuudesta? Tarkastelen tätä kolmesta näkökulmasta.

1. Suhteessa toimintaympäristöön johtaminen on jatkuvassa epävarmuudessa tarpomista: koskaan ei voi tietää onko muutos hetkellinen, pidempiaikainen vai jopa ”lopullinen”. Päätöksiä joudutaan tekemään keskeneräisen tiedon varassa. Epävarmoissa olosuhteissa pitäisi kuitenkin lukea heikkoja signaaleja, tulkita niitä ja pyrkiä ennakoimaan tulevaa. Strategia-ajattelu itsessään muokkautuu tiukan tavoitteellisuudesta kohti ketteriä ja joustavia toimintatapoja. Strategiakaudet lyhenevät entisestään.

Epävarmuuden johtaminen vaatii nimenomaan kommunikatiivista eli viestinnällistä johtajuutta. Se on samanaikaisesti viestien ”valuttamista” ylhäältä alas, yhteisen ymmärryksen muodostamista sekä suhteiden rakentamista johtajan ja johdettavien sekä sidosryhmien välillä. Johtajuusviestintä on myös vallankäyttöä ja siksi usein kiisteltyä.

Viestinnän etiikan ja vastuullisuuden painoarvo kasvaa. Kun hybridi mediatila pursuaa virheellistä informaatiota, omien viestien totuudenmukaisuus varmistettava. On varauduttava ottamaan keskeneräisiä asioita puheeksi, varoittamaan tai selventämään asioiden tilaa, joskus aivan selkokielellä. Paineet lähes reaaliaikaiseen kommentointiin kasvavat, mutta samaan aikaan on pysyttävä faktoissa ja erotettava ne mielipiteistä ja oletuksista.

2. Työyhteisöissä epävarmuus työn tulevaisuudesta kasvaa, kun tekoälyn pelätään vievän työpaikkoja. Digitaalinen kuilu digiosaajien ja -osaamattomien välillä voi kasvaa entisestään, kun samoissa tiimeissä työskentelee 1950-luvulla syntyneitä boomereita, vuosituhannen vaihteen milleniaaleja ja Z-sukupolven edustajia, jotka ovat ensimmäinen täysin diginatiivi sukupolvi. He ovat tottuneet elämään verkossa ja verkosta. Heille ovat tärkeitä yksilöllisyys, tasa-arvo, monimuotoisuus ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus. He ovat tottuneet kyseenalaistamaan auktoriteetteja, arvostavat kuulluksi tulemista ja vaikuttamisen mahdollisuuksia.

Kun vanhat johtamismallit eivät toimi, johdon on mukautettava viestintäänsä vuorovaikutteisempaan suuntaan ja kehitettävä samalla omaa digitaalisen viestinnän osaamistaan. Lisäksi johdon vastuulla on se, että teknologioita osataan käyttää läpi organisaation. Etätyön demonisointi kannattaa lopettaa ja keskittää voimavarat siinä kehittymiseen.

3. Globalisaation ihanteiden vastaisesti kulttuurit kilpailevat keskenään tai ovat jopa vihamielisiä toisiaan kohtaan synnyttäen kulttuurisotia. Kulttuuriset takaiskut näkyvät ihmisoikeuksien puutteina tai erilaisina identiteettiin, tasa-arvoon, oikeuslaitoksiin ja sananvapauteen tapahtuvina heikennyksinä ja esimerkiksi tieteen ja taiteen vapauden rajoituksina.

Juhlapuheista huolimatta myös meillä ilmenee esteitä tasa-arvon tiellä. Jokaisen johtajan salkkuun tarvitaan enemmän ymmärrystä ja tietoisia valintoja segregaation ehkäisyyn. Johtajuusviestinnälle ilmiön näkyväksi tekeminen ja siihen tarttuminen tarkoittaa mittavaa haastetta.

Johtajuuden arvomaailmat ovat kulttuurisidonnaisia. Suomalaisen työkulttuurin ihanteissa näyttäytyy pohjoismainen arvojohtajuus, jossa korostuvat ihmislähtöisyys, sukupuolten välinen tasa-arvo, matalat hierarkiat, työn ja vapaa-ajan välinen tasapaino, työn autonomia ja työssä oppiminen sekä yhteisöllisyys. Pohjoismaiden välillä on myös eroja; Suomessa on havaittu muita pohjoismaita enemmän hierarkioita ja muodollisuuksia sekä rajatummin vapaamuotoista viestintää.

Johtajuusviestintä on siis murroksessa, mikä on tervetullut kehityskulku. Edelleen viestintää kuitenkin määritellään kapea-alaisesti tiedottamisena, mikä malli toki toimii yksinkertaisen tiedon siirtämisessä. Sen sijaan syvempää ymmärrystä ja sisäistämistä vaativa tieto, kuten strategiat ja muutokset, kriisit ja konfliktit, vaativat vuorovaikutteista viestintää, jossa ihmiset vaihtavat näkemyksiä, ideoivat ja luovat uutta, osoittavat huoliaan tai toipuvat vastoinkäymisistä. Se toimii organisaatiokulttuurista riippuen yhtä hyvin diginä, hybridinä kuin livenä; joskus tarvitaan myös printtiä. Välinekeskeisyydestä kannattaa siirtyä sidosryhmälähtöisyyteen, jolloin viestintää muokataan vastaanottajien arvostusten, tarpeiden ja odotusten pohjalta.

Tämä edustaa ihmislähtöistä strategista johtajuusviestintää, jonka on laajasti todettu vahvistavan työhyvinvoinnin ja tuottavuuden välistä positiivista suhdetta. Keskeistä on dialogi, joka vahvistaa keskinäistä luottamusta ja rakentaa psykologista turvallisuutta.

Dialogi kuuluu kaikille. Mitä enemmän ihmiset tekevät työssään itsenäisiä päätöksiä, sitä enemmän heidän tulee olla tietoisia viestinnän vaikutuksista ja huomioida se omassa viestinnässään.

Elisa Juholin
Tampereen Akateemiset Naiset ry.


Lähteitä

Fairhurst, G. & Connaughton, S. (2014). Leadership: A communicative perspective. Leadership 10(1), 7–35. https://doi.org/10.1177/1742715013509396

Haavisto, V., Linge, T. & Arasli, H. (2025). Rethinking Nordic leadership: Insights from the Nordic hospitality industry. Scandinavian Journal of Management 41(3), 101430.
https://doi.org/10.1016/j.scaman.2025.101430.

Hautala, M. & Moilanen, P. (2026). Viestintä muokkaa turvallisuutta ja turvallisuus viestintää. Teoksessa Hautala, M. & Moilanen, P. (toim.) ProComma Academic: Turvallinen viestintä. ProCom. http://hdl.handle.net/10138/632482

Johansson, C., Miller, V. & Hamrin, S. (2014). Conceptualizing communicative leadership: A framework for analysing and developing leaders' communication competence. Corporate Communication 19(2), 147–165. https://doi.org/10.1108/CCIJ-02-2013-0007

Juholin, E. & Rydenfelt, H. (toim.) (2025). Procomma Academic: Strateginen viestintä. ProCom. https://doi.org/10.31885/9789526548883

Kauppi, M., Toivanen, M., Känsälä, M. & Yli-Kaitala, K.( 2022). Psykologinen turvallisuus ja uudistava toiminta. Psykologia 57(4), 31–345. https://doi.org/10.62443/psykologia.v57i4.110138

Louekari, L. T. (2026). Charismatic Leadership Communication: A Finnish Perspective. Business and Professional Communication Quarterly, 0(0). https://doi-org.libproxy.helsinki.fi/10.1177/23294906261426273

Matsunaga, M. (2025). Testing the Theory of Communication and Uncertainty Management in the Context of Digital Transformation with Transformational Leadership as a Moderator. International Journal of Business Communication 62(3), 583-607. https://doi.org/10.1177/23294884211023966

Ranki, S. (2024). Tuottavuuden kasvu viriää hyvin toimivissa työyhteisöissä. Akava Works, artikkeli 12/24.

Arvoista tekoihin: Toimintaa kestävän kehityksen YK:n tavoiteohjelman Agenda 2030 tueksi

YK:n kestävän kehityksen tavoitteita on yhteensä 17. Alatavoitteita on yhteensä 169 Kestävä kehitys | Suomen YK-liitto.

Miten itse toimin

Maksan jäsenmaksuja ja lahjoituksia useammallekin järjestölle, joiden katson edustavan arvomaailmaani. Allekirjoitan kannanottoja tavoiteohjelmien mukaisiin kohteisiin sekä maksan yksittäisiä avustuksia tärkeinä pitämiini kohteisiin. Viimeksi UN Women Suomen kautta hätäapukeräykseen Ukrainan naisille ja heidän perheilleen.  

Nostan tässä muutaman keskeisen tavoitteen (ja sitä myötä järjestöjen), joiden parissa olen itse ollut viime vuosina aktiivinen ja tehnyt myös vapaaehtoistyötä:

• ilmastoteot
• rauhan- ja ihmisoikeusteot sekä
•  tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusteot.

Ilmastoisovanhemmissa Ilmastoisovanhemmat ry – Klimatmor- och farföräldrar rf. – Isovanhemmat vaativat ilmastotekoja!

”Ilmastoisovanhemmat vaativat ilmastotekoja” teksti keltaisissa liiveissämme ja huudossamme (”Mitä me vaadimme, ilmastotekoja, milloin, nyt” ja sama ruotsiksi ja englanniksi). kun osallistumme Eduskuntatalon portaille mielenosoitukseen joka perjantai klo 10.15–12.  Itse olen ollut mukana toiminnassa kohta pari vuotta osallistuen ”miekkareihin” keskimäärin kerran tai kaksi kuukaudessa. Olen ”maallikkona” samalla mitä suuremmassa määrin oppimassa ympäristöasioista ja suosittelenkin tutustumaan mm. Juha Kauppisen kirjaan Kertomus maasta – Ratkaisuja ilmastonmuutokseen ja luontokatoon (Siltala 2026).

Vantaan Akateemiset Naiset ry:ssä Vantaan Akateemiset Naiset ry –Viihdy, verkostoidu, vaikuta vastuullisuustyö liittyy tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämiseen ihmisoikeuksien ja rauhan puolustamiseksi sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Paikallisyhdistyksemme on yksi Suomen Akateemisten Naisten Liiton 17 jäsenyhdistyksestä. Olen ollut yhdistyksen jäsen jo lähes 20 vuotta, joista yhdistyksen hallituksessa nyt jo lähes 6 vuotta. Liityin mukaan hyvän ystäväni ja silloisen työkaverini vinkistä, kun tuli mahdolliseksi ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon suoritettuani ja yhdistyksen sääntömuutoksen myötä liittyä mukaan. Sen lisäksi olin aikaisemmin kolme vuotta Liiton hallituksen jäsenenä. Yhdistys on mahdollistanut myös useampien muiden yhdistysten keskinäisen verkostoyhteistyön tekemisen sekä osallistumisen erilaisiin tapaamisiin ja koulutuksiin (mm. Sitra ja YK:n Ystävät) sekä kansallisiin hankkeisiin (mm. VM Kansalliset dialogit) että Vantaan kaupungin osallistamiin omiin hankkeisiin (mm. kaupungin järjestöstrategian rakentamiseen ja järjestöyhteistyön kehittämiseen).  

Maria Akatemian Maria Akatemia | Ihmisten ja yhteisöjen kasvun asiantuntija vapaaehtoisena olen ollut mukana kolmatta vuotta edistämässä valtakunnallisesti kestävää hyvinvointia toimimalla yksilö- ja/tai ryhmämentorina sekä ensin Vanhat vaikuttajat -ryhmän jäsenenä ja myöhemmin ryhmän vertaisohjaajana.

Akatemian tarkoituksena on edistää yksilön ja yhteisöjen henkistä kasvua ja eettisesti kestävää ihmisyyttä sekä kehittää ja toteuttaa kulttuurimuutosta, jossa keskiössä on yhteisöllisyys, yksilöiden erilaisuuden rikastuttama vuorovaikutus ja yhteys sekä elämäkokemukseen perustuva elinikäinen oppiminen. Yhdistyksen yhteiskunnallinen tehtävä on tarttua ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin haasteisiin, jotka nousevat ihmisten arjesta. Toiminnan fokus on ennaltaehkäisevässä työssä, ihmisten kasvun tukemisessa kohti eettisesti kestävää ihmisyyttä.  

Järjestötoiminnassa olen voinut jakaa osaamistani sekä kehittää sitä. Haluan oppia uutta, vaikuttaa ja olla mukana tulevaisuuskestävässä kansalaistoiminnassa, joka on yhteisöllistä, systeemistä ja rohkeasti visioivaa (ks. esim. https://kansalaisareena.fi.)

Merja Leppänen

71-vuotias ruohonjuuritason (järjestö)toimija

Olenko liian vanha työelämään vai liian vanhaksi ajateltu?

Kun täyttää kuusikymmentä, tapahtuu jotain merkillistä: ikä alkaa yhtäkkiä näkyä ihmisten puheessa. Jo pari vuotta sitten eräs mieskollegani kysyi minulta: ”Koskas sinä aiot jäädä eläkkeelle?” Muutama päivä sitten taas kuulin toisen kollegan toteavan jostakin ihmisryhmästä: ”No, loput siellä olivat jotain kuuskymppisiä.” Jäin kiinni tuohon ilmaisuun. Jotain kuuskymppisiä.

Milloin kuusikymppisestä ihmisestä tuli ”jotain”? Ja milloin ikä alkoi tarkoittaa työelämässä automaattisesti vanhaa? Olen huomannut pohtivani, katsotaanko minua jo enemmän työurani lopun kuin osaamiseni kautta. Kysymys ei liity siihen, jaksanko tehdä työtäni tai haluanko oppia uutta. Päinvastoin. Johdan yhä suuria kokonaisuuksia, opiskelen työn ohessa ja kannan vastuuta yhteiskunnallisesti merkittävistä asioista.

Silti ilmassa on jotakin vaikeasti määriteltävää. Ikään kuin oletus siitä, että loppusuora on jo alkanut ja katse pitäisi vähitellen kääntää pois uudesta. Nuorelta kysytään, mitä hän haluaa tehdä tulevaisuudessa. Kuusikymppiseltä kysytään, milloin hän aikoo jäädä eläkkeelle.

Naisena pohdin myös sitä, kohdellaanko ikääntyvää naista työelämässä eri tavalla kuin ikääntyvää miestä. Miehen ikää saatetaan pitää kokemuksen ja arvovallan merkkinä. Naisen kohdalla se voi nopeammin muuttua vihjeeksi siitä, että olisi aika antaa tilaa muille.

Ristiriitaista on, että juuri tässä vaiheessa monen naisen asiantuntijuus, johtamiskokemus ja verkostot ovat vahvimmillaan. On kertynyt suhteellisuudentajua, kykyä tunnistaa olennainen ja rohkeutta sanoa ääneen, mikä toimii ja mikä ei.

Ongelma ei siis välttämättä ole ikä, vaan se, miten sitä tulkitaan. Asenteet näkyvät siinä, kenelle tarjotaan koulutusta, kenet kutsutaan kehittämistehtäviin ja kenen kanssa keskustellaan tulevaisuuden uramahdollisuuksista. Liian helposti saatetaan ajatella, ettei enää kannata aloittaa mitään uutta, jos eläke on jo näköpiirissä. Mutta jos työuraa on jäljellä viisi tai seitsemän vuotta, kyseessä on pitkä aika. Siinä ehtii johtaa suuren muutoksen, rakentaa toimintamallin, opiskella uutta tai kasvattaa seuraavan sukupolven asiantuntijoita.

Ehkä meidän pitäisi miettiä uudelleen koko tapaamme puhua työuran loppupuolesta. Sana ohjaa ajattelemaan, että merkittävimmät asiat ovat jo takana. Mutta entä jos juuri tässä vaiheessa ihmisellä on parhaat valmiudet käyttää osaamistaan viisaasti?

Jokaisella pitää olla oikeus rakentaa oma työuransa ja päättää myös sen päättymisestä. Päätöstä ei pitäisi tehdä kenenkään puolesta katseilla, oletuksilla tai ohimennen lausutuilla kommenteilla.

Työelämä tarvitsee nuorten intoa ja uusia näkökulmia. Mutta se tarvitsee yhtä lailla kokemusta, muistia ja harkintaa. Siksi kuusikymppiseltä naiselta ei pitäisi ensimmäiseksi kysyä, milloin hän aikoo jäädä eläkkeelle. Paljon kiinnostavampaa olisi kysyä, mitä hän haluaisi vielä tehdä.

"Sitä mukaa kuin ikää tulee, alkaa nähdä paremmin.
Silmät huononevat, mutta näkökyky paranee."

Eeva Kilpi

Ulla Ojalammi

Suomen Akateemisten Naisten Liiton hallitusjäsen
Tampereen Akateemiset Naiset ry.

Saksan sisarjärjestömme juhli satavuotista taivaltaan

Deutscher Akademikerinnenbund juhli kesäkuun lopulla satavuotisjuhlavuottaan Berliinissä. Sisarjärjestömme juhlakokouksen teemana olivat vahvat ja oppineet naiset tulevaisuuden rakentajina (Starke Frauen gestalten die Zukunft). Käsiohjelman mukaisesti myös juhlan esiintyjät olivat ansioituneita ja vaikutusvaltaisia naisia.

Yhdistyksen puheenjohtaja, professori Petia Genkova (kuvassa vasemmalla) avasi kokouksen ja toivotti satapäisen osallistujajoukon tervetulleeksi. Tervehdyksiä yhdistykselle esittivät muun muassa tutkimus-, teknologia- ja avaruusasioista vastaava ministeri Dorothee Bär, Max Planck -säätiön pääsihteeri, tohtori Simone Schwanitz sekä liittopresidentin puoliso Elke Büdenbender.

Juhlan pääpuhujina olivat professori Andrea Reichenberger Münchenin teknillisestä yliopistosta sekä professori Ute Klammer Duisburg-Essenin yliopistosta. Professori Klammer toimii myös saman yliopiston Työn ja laadun instituutin johtajana.

Itseäni kiinnostivat erityisesti Bonnin yliopiston data- ja kieliteknologian professori Lucie Flekin näkemykset. Hänen esitelmänsä käsitteli kielimalleja ja tekoälyn käyttöä työelämässä. Tekoäly tarjoaa uusia mahdollisuuksia erityisesti työelämän kehittämiseen ja tiedon hyödyntämiseen.

Erittäin ansiokas oli myös Dresdenin yliopiston sädehoidon ja onkologian professori, lääketieteen tohtori Esther Trotsin esitelmä syövänhoidon uusista edistysaskeleista. Hän käsitteli muun muassa syövän täsmähoidon viimeaikaisia saavutuksia ja tulevaisuuden näkymiä.

Vieressäni istuneen juristin Andrea Ruppin kanssa kävin vilkasta keskustelua naisten asemasta Suomessa ja Saksassa. Keskustelussa tuli esille muun muassa se, että Saksassa juristikunta on edelleen miesvaltainen.

Jokaiselle kokouksen osallistujalle jaettiin Maria von Welseristä kertova kirja. Hän on tehnyt merkittävän uran saksalaisena naisjournalistina ja edelläkävijänä naisten aseman edistämisessä mediassa.

Berliini on miellyttävä ja historiallisesti rikas kaupunki, jonka erinomaiset liikenneyhteydet ja monipuolinen museotarjonta tekevät siitä kiinnostavan matkakohteen. Olisin toivonut, että kokoukseen olisi osallistunut enemmänkin suomalaisia naisia, muutama meitä sentään paikalla oli. Tällä matkalla minulla oli myös mahdollisuus tavata jälleen nuoruudenystävääni Berliinissä, mikä teki vierailusta erityisen mieleenpainuvan.

FT, KL Auli Ojala

Tampereen Akateemiset Naiset ry.

Minun urapolkuni: Oppimisenhalu vie eteenpäin

Suomen Akateemisten Naisten Liiton Urapolkuja-sarjassa Akateemiset Naiset kertovat omasta työurastaan, sen kiinnostavista ja joskus odottamattomistakin käänteistä sekä pohtivat niitä tekijöitä, jotka ovat auttaneet heitä etenemään omalla urallaan. Tutustu siilinjärveläisen tradenomi, YAMK Iida Lukanderin tarinaan. Hänen esimerkkinsä kannustaa kehittämään omaa osaamista ja etsimään rohkeasti uutta suuntaa.

Olen kasvanut akateemisessa perheessä. Äitini oli ekonomi, enoni ekonomi ja varatuomari ja äidin puolen ukkini oli myös ekonomi. Toisaalta taas isän puolelta perintönä on kaupallinen ala muutoin. Asuimme äitini kanssa kahden Nurmeksessa, jonne hän 1980-luvun alussa muutti saatuaan kauppaoppilaitoksesta lehtorin viran. Hänen piti jäädä Nurmekseen vain vuodeksi, mutta vuosi venyikin loppuelämäksi.

Minä parkaisin ensikiljaisuni Pohjois-Karjalan keskussairaalassa syyskuisen pakkasyön jälkeen aikaisin aamulla vuonna 1988. Äiti oli juuri hankkinut 1900-luvun alussa rakennetun talon kauniilta Puu-Nurmeksen alueelta ja remontti valmistui parahiksi meidän kotiinpaluuseemme. Sanoisin, että kotoa tuli kovin vahva opinto-ohjaus kohti ammatillisia opintoja. Olin vielä 2000-luvun alussa sikäli poikkeus, että lukuaineiden keskiarvolla 9 valitsin ammatilliset opinnot. Päädyin kuitenkin ikäluokkani ainoana suorittamaan kaksoistutkinnon ja niinpä valmistuin keväällä 2007 sekä ylioppilaaksi että matkailupalvelujen tuottajaksi. Jo koko kaksoistutkinnon opiskelun ajan olin viikonloput ja loma-ajat töissä paikalliselle liikenneasemalla.

Heinäkuussa 2007 sain tiedon, että olin tullut valituksi Kajaanin ammattikorkeakouluun tradenomiopintoihin sijoituksella 12/250. Pari viikkoa ennen Kajaaniin muuttamistani sain kuulla, että äitini oli sairastunut syöpään, johon hän menehtyi kesäkuussa 2008. Elämäni luonnollisesti heitti kärrinpyöriä tässä vaiheessa, mutta jotenkin sain suruni ja ahdistukseni keskellä kuitenkin rämmittyä tradenomiopinnot kasaan suunniteltuun määräaikaan vuoden 2010 loppuun mennessä. Tein pari vuotta töitä erilaisissa asiakaspalvelutehtävissä, kunnes sain päähäni ryhtyä rekkakuskiksi. En ollut ikinä ennen edes käynyt kuorma-auton kopissa sisällä, mutta hain ja pääsin Ylä-Savon ammattiopistoon yhdistelmäajoneuvonkuljettajan tutkintoa suorittamaan.

Rekkakuskista yrittäjäksi ja jälleen uusiin suuntiin

Rekkakuskin työt alkoivat tammikuussa 2013 saatuani CE-ajoluvan. Ajoin rekkaa siihen saakka, kunnes silloisen työnantajani kuljetussopimus päättyi. Halusin syventää ammattitaitoani lisää ja niinpä suoritin Pohjois-Karjalan ammattiopiston (nyk. Riveria) Valtimon yksikössä puutavaran autokuljetuksen ammattitutkinnon. Taas tein muutaman vuoden töitä rekkahommissa, kunnes väsyin pitkiin työvuoroihin ja aamuöisiin herätyksiin. Seuraavaksi aloin opiskella liikenneopettajan erikoisammattitutkintoa Jyväskylän Gradialla. 

Tein opintoihin kuuluvat harjoitteluni Nurmeksessa vanhassa tutussa autokoulussa, jonka lopulta päädyin ostamaan liiketoimintakaupalla omakseni. Maailma kuitenkin muuttui vauhdilla: tuli koronaepidemia, energiakriisi ja Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan. Yrittäjyyttäni kesti lähes kaksi vuotta, kunnes omalla päätökselläni ajoin osakeyhtiöni konkurssiin. Lyhyen työttömyysjakson jälkeen sain töitä Savon koulutuskuntayhtymästä suunnittelusihteerinä. Havahduin pian siihen, että minulla on työlleni paljon annettavaa ja halusin kehittyä työssäni mahdollisimman hyväksi. Elokuussa 2024 aloitin tradenomi yamk -opinnot Lahdessa, Lappeenrannassa ja verkossa toimivan LAB-ammattikorkeakoulun verkkokampuksella.

Opintoni olivat varsin mielenkiintoisia ja olen sen tyyppinen ihminen, että kun joku on mielenkiintoista, paneudun asiaan täysillä. Niinpä sain vaadittavat 90 opintopistettä kokoon jo alle vuodessa ja tutkintotodistuksen toukokuun 2025 lopussa. 

Jatkuva oppiminen on osa minua 

Valtava tiedon- ja itseni kehittämisen halu ovat määrääviä tekijöitä elämässäni ja niinpä jatkuvasti mietinkin, mitä seuraavaksi opiskelisin. Olen pohtinut tohtoriopintoja, mutta eniten toivoisin, että niitä voisi suorittaa työelämälähtöisesti ammattikorkeakoulussa. Tämän täytyy tulla verenperintönä, sillä äitini oli Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulun (nyk. Karelia amk) Nurmeksen yksikön lehtori ja puolusti viimeisiin päiviinsä saakka ammattikorkeakoulun pysymistä paikkakunnalla. Äidin kuoltua yksikkö kuitenkin lakkautettiin parin vuoden kuluttua.

Jännittävää nähdä, mihin elämä vielä vie, mitä opintoja vielä opiskelen ja minkälaisiin tehtäviin suuntaudun. Urapolkuni on täynnä muutoksia ja pidän niitä rikkautena, olen saanut toimia kovin erilaisissa tehtävissä kovin erilaisten ihmisten joukossa, enkä kadu päivääkään. Mitään en tekisi toisin. Ansioluetteloni on tästä syystä pitkä ja hyvin polveileva, eikä se välttämättä työnhaussa näyttäisi hyvältä, mutta itse koen niin, että urapolkuni on ollut jännittävä ja rikas. 

Kohti uusia ihmisiä, haasteita ja mahdollisuuksia

Yksinhuoltajaäidin lapsena olen hyvin tietoinen naisiin kohdistuvista ristipaineista. Olen myös urallani miesvaltaisilla aloilla saanut omakohtaisesti kokea, millaista on olla naisena töissä perinteisesti miesten ammatteina pidetyissä tehtävissä. Törmäsin sattumalta Suomen Akateemisten Naisten Liiton somemainokseen vasta pari viikkoa sitten ja tutustuttuani liittoon enemmän huomasin jakavani samat arvot. Päätin siis heti liittyä mukaan. Järjestötoiminnasta minulla ei juurikaan ole kokemusta, mutta odotan innolla, mitä kaikkea uutta tämän myötä elämääni saapuukaan.

Harrastan luonnossa liikkumista, voimailulajeja ja ylipäätään liikuntaa paljon ja näin karvan alta nelikymppisenä minusta on kuoriutunut kilpaurheilija vahvalajeissa. Laji on vaativa sekä voimantuoton mutta myös aerobisen kestävyyden kannalta. Se pakottaa keskittymään hetkeen ja unohtamaan kaiken muun. Pidän tätä harrastusta suoranaisena henkireikänäni.

Tulevaisuudelta toivon, että saan mielekkäitä työtehtäviä osakseni, pääsen kouluttautumaan aina vaan lisää ja että pysyisin näin hyvässä fyysisessä kunnossa, jossa nyt olen. Olen vasta löytänyt nimenomaan tämän lajin pariin ja rakastunut siihen hiusten latvoja myöten, joten toivon voivani jatkossakin harrastaa. Toivon myös, että saan elämääni uusia upeita ihmisiä ja kiinnostavia keskusteluja ja että pääsen jollain tavalla vaikuttamaan parempaan tulevaisuuteen erityisesti naisnäkökulmasta.

Iida Lukander

Vaikuttavaa yhteistyötä

Kuten jokainen on varmasti uutisista lukenut, Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (STEA) joutuu leikkaamaan järjestöjen rahoitusta. Koska Suomen Akateemisten Naisten Liitto hallinnoi STEA-rahoitteisia kotoutumistoimintoja, emme ole immuuneja näille leikkauksille. Ensi vuoden rahoituspäätökset tulevat joulukuussa, jolloin olemme tätä hetkeä viisaampia sen suhteen, osuvatko leikkaukset Aurorakseen ja Luetaan yhdessä -verkostoon. STEAn vuosittaisissa tuloksellisuusarvioinneissa kotoutumistoiminnot ovat pärjänneet erittäin hyvin. Olisi erittäin lyhytnäköistä leikata laadukkaasta ja tarpeellisesta kotoutumistyöstä.

Yhtä kaikki kesän ja alkaneen syksyn aikana olen saanut useamman kerran vastata siihen miten järjestöjen tekemä vaikuttamistyö näkyy käytännössä. Koska puolustamme Suomen Akateemisten Naisten Liitossa tasa-arvoa, sivistystä ja rauhaa, meiltä kysytään usein, mitä vaikuttamistyöllämme on saatu aikaan. Samaan aikaan kun yhteiskunta ja rahoittajat peräänkuuluttavat selkeitä suoritepohjaisia mittareita ja nopeita tuloksia, yhteiskunnallisen vaikuttamisen luonne pakenee niitä.

Aivan aluksi haluan kannustaa kaikkia vaikuttamistyöstä kiinnostuneita Akateemisia Naisia asettumaan ehdolle Liiton hallitukseen seuraavalle kolmivuotiskaudelle 2027 - 2029. Hallitusehdokkaiden haku päättyy 1.9., joten tässä on vielä lähes viikko aikaa asettua ehdolle. Liitossa on avoinna myös haku vaikuttamistyöryhmään, jonka tehtävänä on päivittää vaikuttamistyömme paletti jokaisen jäsenemme käyttöön. Vastuuta vaikuttamistyöstä ei voida ulkoistaa sille kuuluisalle Jollekulle Muulle, ei yksin Liiton hallitukselle eikä työntekijälle. Meistä ihan jokaista tarvitaan paremman maailman rakentamisessa. Lue lisää hauista osoitteesta akateemisetnaiset.fi.

Kesän alussa tapasin Liiton toimitusjohtajan Susanna Sulkusen kanssa Eduskunnan naisverkoston, ja olemme sittemmin saaneet verkostolta kutsun jatkokeskusteluun, jossa esittelemme eduskuntapuolueille järjestömme hallitusohjelmatavoitteet. Kyseessä on keskeinen avaus matkalla kohti seuraavia eduskuntavaaleja.

Nämä tapaamiset kansanedustajien kanssa ovat oppikirjaesimerkki vaikuttamistyöstä, sitkeästä maaperän muokkauksesta, jonka lopulliset tulokset voivat näkyä vasta useamman vaalikauden kuluessa. Mutta miten todentaa vaikuttavuus maailmassa, jossa arvot ja rakenteet muuttuvat hitaasti ja jossa uusien tavoitteiden ohella jo saavutettujakin oikeuksia joudutaan taas puolustamaan? Myös poliittiset reunaehdot vaikuttavat: vaikka saimme tärkeimmät tavoitteemme nykyiseen hallitusohjelmaan, niiden tämänhetkinen resurssointi tuskin takaa tavoittelemiamme tuloksia. Joten vaikuttamistyömme jatkuu.

Toisekseen, vaikuttamistyötä tehdään yhdessä muiden järjestöjen kanssa. Kun jokin yhteinen tavoite saavutetaan, yksittäisen järjestön tarkkaa osuutta on lähes mahdotonta erottaa. Yhteistyö kuitenkin moninkertaistaa vaikuttavuuden, sillä yhteinen rintama tuo asialle monin verroin enemmän painoarvoa, resursseja ja näkyvyyttä kuin mitä yksittäinen toimija saavuttaisi.

Kolmanneksi, vaikuttamistyön suurimmat voitot liittyvät usein asioihin, jotka saatiin torjutuksi. Uhkien ennaltaehkäisy kuten joidenkin leikkausten peruminen voi näyttäytyä nollatuloksena, vaikka kyseessä on merkittävä voitto.

Neljänneksi, yhteiskunnallinen muutos vaatii pitkää aikajännettä ja sitkeyttä. Kansainvälisissä pöydissä ja kansallisessa politiikassa saavutettu tulos voi olla vuosikymmenten raivaustyön tulos, jolloin vuosittaisissa tarkasteluissa arviointi jää helposti pelkkien suoritteiden laskemiseen.

Vaikuttamistyön arvioinnissa voidaan toki käyttää myös erilaisia laadullisia menetelmiä. Tuloskartoitus esimerkiksi keskittyy lopputuloksen sijaan muutoksiin avaintoimijoiden toiminnassa ja puhetavoissa. Sen avulla voimme seurata sitä, mitä odotamme ja mitä haluaisimme näkevämme päättäjien toiminnassa eduskuntatapaamisen jälkeen. Prosessijäljitys taas toimii analyyttisena todisteiden keräämisenä. Jos naisjärjestöjen määrittelemä vaalitavoite, käsite tai tutkimustieto päätyy puolueiden vaaliohjelmiin tai hallituksen esityksen perusteluihin, prosessijäljitys osoittaa kytköksen työmme ja päätöksen välillä.

Vaikuttamistyö on siis pikemminkin maaperän muokkausta kuin suoraviivaista suorittamista. Emme aina näe heti, mikä kylvetty siemen itää ja milloin, mutta ilman jatkuvaa läsnäoloamme, asiantuntemustamme, järjestöjen välistä yhteistyötä ja verkostoitumista mikään ei muutu. Ajassa, jossa naisten itsemääräämisoikeutta ja demokratiaa haastetaan Suomessa ja maailmalla, sitkeä ja laajassa rintamassa tehty vaikuttamistyö on tärkeämpää kuin koskaan. Meitä jokaista tarvitaan pitämään huolta siitä, että koulutettujen naisten asiantuntemus kuuluu niissä pöydissä, joissa tulevaisuudestamme päätetään.


Jutta Hartikainen
Suomen Akateemisten Naisten Liitto
Puheenjohtaja

Miksi haluaisin eläkkeelle juuri silloin, kun työ on antoisinta?

Olen aina ihmetellyt ihmisiä, jotka tahtovat eläköityä nuorena. Firettäminen (Financial indepence, retire early), ja varsinkaan tuo jälkimmäinen osa ei ole minusta ollut lainkaan tavoiteltavaa. Säästäminen vanhuuden varalle on tietysti järkevää, mutta jos elää satavuotiaaksi, jää ihan reilusti niitä eläkevuosiakin.

Nuorempana sain kuulla varsinkin keskieurooppalaisilta miehiltä ihmettelyjä siitä, miten neljän lapsen äiti voi Suomessa olla töissä, eikö teillä miehet ansaitse tarpeeksi. Kysyin heiltä, voisiko olla mahdollista, että haluan olla töissä ja että en ole opiskellut pitkää koulutustani turhaan. Tietysti joskus koin syyllisyyttä työssäkäynnistäni, mutta lapsistani kasvoi onneksi itsenäisiä, vastuuntuntoisia aikuisia.

Miten sitten voi pitää itsensä työkykyisenä? Koko työuran ajan on pidettävä huolta omasta henkisestä ja fyysisestä hyvinvoinnista. Olen ajatellut, ettei sitä kukaan tee puolestani. Työura ei ole pikamatka vaan ultrajuoksu, joten voimia pitää sopivasti säästellä ja huolehtia riittävästä levosta ja palautumisesta.

Vaikka kirjoitankin työn tekemisen ilosta, tiedostan hyvin, että juuri nyt moni haluaisi tehdä työtä, mutta ei löydä sitä. Motivaatio ja osaaminen eivät aina riitä, jos työmarkkinat eivät vedä. Siksi pidän tärkeänä, että puhumme paitsi työurien pidentämisestä, myös siitä miten yhä useammalla olisi mahdollisuus päästä tekemään merkityksellistä työtä ja kokea osallisuutta. 

Näin yli kuusikymppisenä juuri työpaikkaa vaihtaneena olen innoissani, Uuden oppiminen onnistuu läpi elämän ja sopivat haasteet pitävät ihmisen mielen virkeänä. Oman työuran tähtihetkiä, onnistumisia ja lasikattojen murtamisia on kiva muistella ja miettiä mitä kaikkea tässä vielä ehtiikään oppia. Työssä voi saada myös sellaisia onnistumisen kokemuksia, joita muilla elämänalueilla ei ehkä saisi.

Mitä työelämässä pitää tapahtua, että ihmiset viihtyisivät pidempään? Tutkimusten mukaan nuoria huolestuttaa työhön, toimeentuloon ja ihmiskunnan tulevaisuuteen liittyvät kysymykset. Kestävyys, terveellisyys, toimiva työyhteisö ja hyvä johtaminen ovat tärkeitä arvoja, ja niiden toivoisin tulevan työkulttuurimme kulmakiviksi. 

Liisa Koskinen #uramummo

Suomen Akateemisten Naisten Liiton hallitusjäsen

Lahden Akateemiset Naiset ry.

Kuva: Heli Mielonen