Kansainvälinen arkemme

Suomen Akateemisten Naisten Liitto yhdistää 18 paikallisyhdistystä ja kolme sukupolvea eri alojen osaajia ympäri Suomen. Lisäksi meillä on 65 sisarjärjestöä, joiden kanssa teemme yhteistyötä EU:ssa ja YK:ssa. Liiton kansainvälisyystyöryhmässä toimivat vapaaehtoiset lupautuivat kertomaan, millaista heidän kansainvälinen arkensa on Suomessa. Tervetuloa mukaan toimintaamme täällä ja maailmalla!

 

"Kuulun Oulun Akateemisten Naisten hallitukseen ja toimin  yhdistyksen kansainvälisten asioiden yhteyshenkilönä. Koulutukseltani olen kauppatieteiden tohtori ja terveystieteiden maisteri. Opiskeluaikana sain mahdollisuuden työskennellä kesäisin Ruotsissa. Se oli minulle ensimmäinen kosketus kansainvälisyyteen. Siitä lähtien sydämeni on sykkinyt kansainvälisyydelle.

Viimeiset parikymmentä vuotta toimin ammattikorkeakoulussa lehtorin työn ohella myös kansainvälisenä koordinaattorina. Työnkuvaani kuului lähettää suomalaisia opiskelijoita ulkomaille ja toivottaa ulkomaiset vaihto-opiskelijat tervetulleiksi Suomeen. 

On ollut hienoa nähdä, miten opiskelijavaihto tekee opiskelijoista avoimempia ja ymmärtäväisempiä muita kulttuureja kohtaan. Samoin opettajavaihdot eri maiden yliopistoissa ovat olleet avartavia kokemuksia.

Lehtorin työn ohella tein vapaaehtoistyötä hyväntekeväisyysjärjestössä  ja hoidin kansainvälisiä suhteita. Niinpä perheessämme on ollut vaihto-oppilaita Amerikasta, Kanadasta, Australiasta ja Euroopan eri maista.

Eläkkeelle jäätyäni kansainvälisyys kiehtoo edelleenkin. Osaamisalueeni liittyy hyvinvointiin, valmentamiseen ja yrittäjyyskasvatukseen. Tavoitteenani on edistää köyhien naisten hyvinvointia ja tasa-arvoa yhteistyössä heidän kanssa."

Helinä

 

"Kansainvälisintä arjessani lienee kotikielemme ranska, mieheni kieli. Valitettavasti tällä hetkellä tapaamme pääasiassa Whatsapp-puheluissa, koska hän on töissä kotimaassaan, Guineassa, Länsi-Afrikassa.

Vapaaehtoisena tapaan maahanmuuttajia, turvapaikanhaijoita ja paperittomia. Annan käännösapua ja tuen suomen opettelussa ja työnhaussa. Lisäksi olen mukana keskustelemassa muutamissa Afrikkaan suunnitteilla olevissa kehityshankkeissa.

Mutta kyllähän tavallinen arki Helsingissä on kuitenkin aika suomalaista, valitettavasti. Maahanmuuttajat ja me täällä aina olleet kohtaamme lähinnä palveluissa. Minulla on ilokseni ystäviä, joita olen tavannut työskennelläni eri puolilla Afrikkaa ja Eurooppaa. On upeaa, että voin tavata heitä  paitsi Suomessa myös Euroopassa liikkuessani. Esimerkiksi nyt viikonloppuna menen Frankfurtiin, koska mieheni on siellä työmatkalla. Tapaamme myös entisen kollegani, ystävämme Etelä-Saksasta ja saksalais-ranskalaisen ystavämme Kinshasan ajoilta. Ihania keskusteluja tiedossa! Ja viime viikonloppuna olin totta kai mielenosoituksessa rasismia vastaan.

Antoisia ovat myös viestittely ja puhelut afrikkalaisten ystävieni ja entisten kollegoitteni kanssa silloin tällöin. Tässä huomaan valtavan kehityksen internetin saatavuuden paranemisessa Afrikassa. Kun 2005 aloitin Etiopiassa, silloin oli vain puhelin ja kalliit puhelut, 2006 loppuvuodesta saimme työpaikalle Skypen. Nyt jokaisella on älypuhelin."

Leena

 

"Tänään voi mennä Internetiin. Päivittäin. Yötä päivää. Arkena, viikonloppuna ja pyhisin. Missä päin Suomea vain. Saada lähes koko maailma kylään, jopa syrjäiseen kesäpaikkaan.

Voi istua nojatuoliin ja lukea, katsoa, kuunnella www-sivuilla tietoverkkojen tarjontaa.

Olla kiitollinen aikansa kieltenopetuksesta. Joskus myös ylen (sic) annista.

Lisätä tieto-tuskaansa viiveettä, raaoilla uutisilla. Olla pohdittujen vaikuttamisten kohde. Tai osallistua.

Kun seuraa reaaliajassa eri maissa, eri kohderyhmille tarkoitettuja uutisia, asemoi yhtäkkiä omaa arkea, verkostoja ja osallistumista uudella tavoin.

Kun aiemmin, hitauden aikana, työnä oli kansainvälinen koordinointi, ehti vierailijasta tulla oma yksilönsä. Myöhempi yhteydenpito olisi siten pohjannut henkilökohtaiseen tuntemiseen ja tiedonvaihdon luotettavuus olisi ollut korkea. Kai harmi, että kynnys vierailunjälkeiseen kanssakäymiseen oli puhelimitse, kirjeitse, sähkeitse suomalaisen korkea. Omia kansainvälisiä kontaktihenkilöitä on vähän.

Onneksi on yhdistyksiä. Suomen Akateemisten Naisten Liitossa voi tutustua niin oman maan itä-pohjois-etelä -jäsenistöön kuin ulkomaisten sisarjärjestöjen korkeakouluttautuneisiin. Tavataan ja tervehditään, verkossa.

Näin tuumaili kansainvälisestä arjestaan tänään Maarit"

 

"Olen ammatiltani ammattikorkeakoulun kielten opettaja, joten kansainvälisyys kuuluu olennaisena osana jokapäiväiseen arkeeni. Opetan kieliä ja kulttuuritietoutta, minkä tavoitteena on saada opiskelijat solmimaan kansainvälisiä suhteita ja työllistymään kansainvälisissä yrityksissä. Osa opiskelijoista tulee Suomen ulkopuolelta.

Maailman politiikka on vaikuttanut työhöni paljon, sillä venäjän kielen opettaminen ja Venäjä-yhteistyö on muuttunut enemmän pohjoismaiseksi yhteistyöksi. Olen toiminut monissa hankkeissa, joissa on luotu verkostoja ja yhteistyömahdollisuuksia eri maiden korkeakoulujen välille. Olen ollut monta kertaa opettajavaihdossa parantamassa omaa kielitaitoani ja oppimassa uutta ja kehittämässä omaa ammattitaitoani.

Tällä hetkellä olen mukana myös maahanmuuttajien työllistymistä edistävässä hankkeessa, joka ei varsinaisesti liity kielitaidon parantamiseen vaan enemmän kotouttamisen ja työllistymisen tukemiseen. Toisen hankkeen kautta pääsen käymään Islannissa kartoittamassa pohjoismaisen yhteistyön laajentamismahdollisuuksia.

Toimin Kouvolan Akateemisissa Naisissa ja haluan omalta osaltani edistää kotikansainvälistymistä ja olla mukana kehittämässä suomalaisnaisten ja maahanmuuttajanaisten verkostoja.

Suomen Akateemisten Naisten Liiton kansainvälisyysryhmään liityin siksi, että saan vähän laajempaa perspektiiviä SANLin toimintaan ja vaikutusmahdollisuuksiin.

Minulla on neljä tytärtä, joiden toivon kauttani oppivan avointa ja ennakkoluulotonta suhtautumista kansainvälisyyteen ja naisten aseman kehittämiseen."

Marja-Liisa

 

 

Ihmettelyn taito vie eteenpäin

Suomen Akateemisten Naisten Liiton Urapolkuja-sarjassa Akateemiset Naiset kertovat omasta työurastaan, sen kiinnostavista ja joskus odottamattomistakin käänteistä sekä pohtivat niitä tekijöitä, jotka ovat auttaneet heitä etenemään omalla urallaan. TtT Päivi Vuokila-Oikkosen (Oulun Akateemiset Naiset ry.) nykyiseen tutkimustyöhön voit tutustua lähemmin torstaina 14.9.2023 klo 17.00 - 18.30, jolloin kokoonnumme Tutkija kylässä -zoomiin. Lue lisää: https://akateemisetnaiset.fi/tapahtumat/tulevat/. 

Luullakseni äidinmaidossa minulle siirtyi ajatus heikomman puolella olemisesta. Asuimme vanhempieni työn vuoksi kehitysvammalaitoksen ja mielisairaalan alueilla. Lapsena leikin kaikenlaisten lasten kanssa. Jokaista tarvittiin, että saimme pelin tai leikin aikaan. Opin erilaisuutta kasvamalla erilaisten ihmisen kanssa.

Äitini ohjeisti, että naisella pitää olla ammatti, työ ja oma tili.  Minulle tärkeää on myös mielenterveys. Mielenterveys on ihmisen hyvinvoinnin ja toimintakyvyn perusta. Jokaisella, myös mielenterveyssairaudesta kärsivällä, on mielenterveyttä. Mielenterveyden osaaminen kiehtoi ja menin sairaanhoitajakouluun, mutta tiesin erikoistuvani psykiatriaan. Ihmisen mieli kiehtoi, ja sitä olenkin sitten opiskellut vuosia ja aina on saanut oppia uutta.

Yksi urani merkittävä tapahtuma oli, kun isäni suositteli minua Kemin terveydenhoito-oppilaitokseen opettajaksi ja aloitin opettajauran sijaisena ilman opettajan koulutusta.  Havaitsin, että kalvojani kopioimalla opiskelijat eivät opi. Havainto vei minut Oulun yliopistoon oppimaan oppimista, ja sen mahdollisti aikuisopintoraha. Professori Sirpa Janhoselta opin, että oppiminen vaatii työtä ja ajattelun kehittymistä.  Kalvot ja tussin väri eivät olleet merkittäviä, vaan opiskelijoiden oppimisen mahdollistaminen.  Perehdyin vuoropuheluun ja opetusmenetelmäni vaihtuivat opiskelijoita osallistaviin työpajoihin. Opettajaksi valmistumisen jälkeen uudistin seminaarit osallistavimmiksi.   

Kiinnostukseni yhteistyötä kohtaan kasvoi edelleen. Muistelin psykiatrisessa sairaalassa työskentelyäni.  Muistelin, että harvoin minulla oli tunne yhteistyön onnistumisesta, siis siitä, että potilas ja hänen läheisensä tulivat kuulluiksi.  Minusta tuntui, asiat oli jo päätetty ja tulos oli määritelty etukäteen.  Siispä aloin tutkia psykiatrisen hoidon hoitoneuvotteluja, mitä siellä puhutaan ja mitä on sanaton viestintä.  Aiheesta syntyi väitöskirja, jossa kehitin yhteistyöosaamisesta. Tein väitöskirjan Oulun yliopistossa ja päätin lähteä ammattikorkeakouluun edistämään yhteistyöosaamisen oppimista. Halusin muuttaa työskentelytapoja ja menetelmiä potilas- ja asiakaslähtöisiksi siis ihmislähtöisiksi.

Ammattikorkeakoulun yhtenä lakisääteisenä tehtävänä on työelämän kehittäminen, ja Diakonia-ammattikorkeakoulussa olen saanut kehittää erilaisia muutosta vaativia asioita yhdessä niiden kanssa, joita muutos koskee. Opin työssäni, etten kiinnostu ongelmista, vaan tavoitteista, positiivisuudesta ja ratkaisuista.  Tärkein asia on muutoksessa ihmisten ajattelutavan muutos. Niinpä opiskelin edelleen ratkaisukeskeiseksi työelämän kehittäjäksi, työnohjaajaksi ja valmentajaksi.  Kehittämisessä haluan korostaa mielenterveyttä ja sen edistämistä, yhdessä tekemistä, kokeilemista, ratkaisujen mahdollistamista ja osallisuutta. Ratkaisukeskeisyyteen liitin myös voimavaralähtöisyyden, systeemisyyden ja resilienssin. Huomasin saaneeni välineitä ymmärtää maailmaa ja muuttaa sitä yhdessä muutosta haluavien kanssa. 

Monet asiat, joita olen ihmetellyt, ovat kuljettaneet minua uuden oppimiseen.  Uusi kehittämisen aihio antaa mahdollisuuden hypätä tuntemattomaan ja oppia uutta.  Kun pääsen uuteen kehittämishankkeeseen, se on uskomattoman kiehtova tunne tuntemattoman edessä. Kuin hyppäisin kylmään veteen. Aluksi on epämääräisyys ja kaaos, ja kuitenkin toivo ja tieto, että yhdessä tekeminen kantaa ja yhteinen prosessi synnyttää lopputuloksen.  

Erityisasiantuntija, TtT Päivi Vuokila-Oikkonen
X (Twitter): @paivivo
LinkedIn: https://www.linkedin.com/in/paivi-vuokila-oikkonen/ 

Juhlapuheissa tasa-arvo ja jatkuva oppiminen, hallitusohjelmassa naisten hyödyntämän aikuiskoulutustuen leikkaus

Hallitusohjelmaan kirjattu päätös lakkauttaa aikuiskoulutustuki on herättänyt laajalti vastustusta. Aikuiskoulutustuki on ollut vuosittain noin 30 000 suomalaiselle tärkeä työssä jaksamisen tuki, koska sen avulla on ollut mahdollista pätevöityä oman alan muihin tehtäviin tai kouluttautua kokonaan uudelle alalle. 

Työministeri Arto Satonen (HS 31.7.2023) on puolustanut leikkauspäätöstä sillä, että valtiovarainministeriö on arvioinut aikuiskoulutustuen lakkauttamisen lisäävän työllisyyttä 8 000 hengellä. Lisäksi koulutukseen ja työmarkkinoihin perehtynyt Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen (Etla) tutkimuspäällikkö Hanna Virtanen (Yle 12.7.2023) arvioi, että tuki valuu nykyisin isolta osin niille, joilla menee työelämässä jo ennestään hyvin. Tällä viitataan siihen, että työssäkäyville tarkoitettua aikuiskoulutustukea ovat käyttäneet enimmäkseen (61 %) jo valmiiksi korkeakoulutetut. On arvioitu, että korkeakoulutetuilla lisäkoulutus ei keskimäärin nosta ansiotasoa tai paranna työllisyyttä.

Leikkauspäätöksestä seurannut vastalauseiden myrsky on tuonut mediassa esiin tukea käyttäneiden omat kokemukset tuen hyödyllisyydestä. Hallituksen laskelmissa olisikin ollut hyvä arvioida jo etukäteen myös sitä, paljonko enimmillään 15 kuukauden poissaolon työmarkkinoilta salliva aikuiskoulutustuki on lisännyt tukea käyttäneiden työssäjaksamista, siis työelämässä mukana pysymistä. Työllisyysrahaston kyselyn vastaajista yli puolet kertoi kuormituksen nykytyössä olleen syy lähteä opiskelemaan. (IL 29.7.2023) Olisiko parempi, että jatkossa siirryttäisiinkin sairaslomalle tai ennenaikaiselle eläkkeelle? 

Etlassa tehty selvitys (2018) osoittaa, että aikuiskoulutustuki edistää merkittävästi koulutukseen osallistumista ja lisää ammatinvaihtoa. Etlan lehdistötiedotteessa todettiin, että "Suomessa on käynnissä laaja ammattirakenteiden muutos. Aikuiskoulutustuki voisi auttaa siihen sopeutumisessa, jos sitä käyttäisivät nykyistä useammin ihmiset, joiden työllisyyttä uhkaa teknologinen kehitys tai toimintojen siirtäminen ulkomaille." 

Ongelma ei siis olekaan aikuiskoulutustuessa, vaan siinä ketkä sitä käyttävät. Sen sijaan, että palkansaajien ja työnantajien maksamista työttömyysvakuutusmaksuista rahoitettavaa aikuiskoulutustukea pyrittäisiin kehittämään nykyistä inklusiivisemmaksi, se viedään pois sitä jo nyt hyödyntäviltä koulutushaluisilta naisilta, joita on 76 % tuen käyttäjistä. 

Samalla tullaan vaikeuttaneeksi sote-alojen työvoimapulaa. Aikuiskoulutustukea jakavan Työllisyysrahaston tutkimuksen mukaan kolmannes tuen saajista hakee sitä sote-alan koulutukseen. Heistä yli 60 prosenttia kouluttautuu kokonaan toiselta alalta. (Yle 2.8.2023)

Julkisessa keskustelussa verovaroin kustannettavat, naisvaltaiset hoiva-alat nähdään usein pelkkinä kuluerinä. Varsinkin silloin, kun palkankorotuksiin pitäisi löytyä rahaa. On häpeällistä, että jatkossa näillä aloilla oma pätevöityminenkin pitäisi maksaa itse. Miten käynee alojen jo nyt heikolle vetovoimalle. Harva perheellinen tai asuntovelallinen selviää opintovapaalla opintotuella, jonka määrä on 1.8.2023 alkaen ollut 279,38 euroa kuussa. Opiskella voi myös työttömänä, jos TE-toimisto valintaa puoltaa, mutta opinnot on keskeytettävä, mikäli työllistyy ennen niiden loppuunsaattamista. 

Nämä vaihtoehdot eivät kuulosta pohjoismaiselta mahdollisuuksien tasa-arvolta eivätkä myöskään niiltä poliitikkojen juhlapuheilta, joissa jatkuvan oppimisen on katsottu olevan vastaus osaajapulaan.

Susanna Sulkunen

Suomen Akateemisten Naisten Liiton toimitusjohtaja

Korkeakoulutetut naiset tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden sekä ihmisoikeuksien ja rauhan asialla

Vuosi 2022 oli Suomen Akateemisten Naisten Liiton 100. juhlavuosi. Tuolloin mm. päivitimme sekä Liiton säännöt että paikallisyhdistysten mallisäännöt paremmin tähän aikaan sopiviksi. Varsinaiset muutokset tulivat sääntöjen kohtiin 2–3, joissa korostuu tehtävä kansainvälisellä ja kansallisella sekä paikallisella tasolla edistää tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta sekä puolustaa ihmisoikeuksia ja rauhaa. Liiton toimijat ja osa paikallisyhdistysten aktiiveista on jo täydessä työn touhussa näiden edellä mainittujen isojen ja tärkeiden asioiden parissa. Liiton uuden kansainvälisen strategian ja rakenteilla olevan Liiton uuden strategian (v 2024-2026) tavoitteellisen toiminnan ytimessä ovat sääntömuutoksen sisältämät asiat. Toivottavasti kaikki paikallisyhdistykset muuttavat vuoden 2023 puolella sääntönsä uusien mallisääntöjen mukaisiksi (PRH:n muutosmaksun saa Liitolta takaisin) sekä suuntaavat mahdollisuuksien mukaan omaa ja yhteistyökumppaneiden kanssa tehtävää toimintaa muutosten edellyttämään suuntaan. Liiton keskushallituksen jäsenet ja paikallisyhdistysten hallitusten jäsenet sekä muut aktiivit voivat tässä tehdä tiiviisti nyt syyskauden alkaessa yhteistyötä. Tukea saa myös Liiton toimistosta. 

Oman kokemukseni pohjalta suosittelen lämpimästi, että sinä yliopistossa tai ammattikorkeakoulussa opiskeleva tai jo tutkinnon suorittanut nainen liityt jäseneksi joko oman paikkakuntasi paikallisyhdistykseen tai Liiton jäseneksi ja tulet mukaan kehittämään toimintaa. Saman toiveen voi myös suunnata teille jo jäseninä oleville, joiden aktiivista panosta kaivataan ympäri valtakunnan.  

Liitto on toiminut jo pitkään eri yhteistyökumppaneiden (esimerkiksi YK:n tasa-arvojärjestö Suomen UN Womenin ja Naisjärjestöjen Keskusliiton kanssa) ja paljon onkin saatu aikaiseksi. Tosiasia on kuitenkin se, että maailman tila haastaa meitä yhä monimutkaisemmilla asioilla, joten tulevaisuudessa meillä ja yhteistyökumppaneillamme riittää edelleen runsaasti töitä. Tosiasia on myös se, että tarvitsemme lisää toimijoita mukaan edistämään etenkin tyttöjen ja naisten asemaa sekä maailmalla että meillä kotimaassa. 

Ja vielä viittaus tämän kesän jo perinteeksi käyneeseen Helena Ranta Forumiin, jossa käsiteltiin tällä kertaa Ukrainan sotaa ja millä edellytyksillä Ukrainaan saadaan kestävä rauha. Erittäin tärkeäksi mainittiin mm. sotarikollisten rankaiseminen, traumojen purkaminen, henkinen ja fyysinen jälleenrakentaminen sekä naisten osallistuminen rauhansopimisen muotoiluun. Saimme muistutuksen myös siitä, miten me kaikki yksilöinä, kansalaisjärjestöinä ja valtioiden tasolla voimme vaikuttaa. Pidetään keskustelua yllä. Ei turruta tilanteeseen eikä väsytä tukemiseen. Katso Helena Ranta Forumin kiinnostavasta keskustelusta jälkitiedote HRF:n sivuilta.

Naiset muutosvoimana maailmassa
Merja Leppänen
Liiton hallitusjäsen ja Vantaan Akateemiset Naiset ry:n hallitusjäsen

Akateemiset Naiset EU:n ja eurooppalaisen rauhanrakentamisen syntysijoilla Metzissä

Vuonna 1980 perustettu University Women of Europe, UWE edistää Akateemisten Naisten eurooppalaisten maajärjestöjen yhteistyötä sekä tekee vaikuttamistyötä eurooppalaisen koulutuksen, rauhan ja tasa-arvon puolesta. Suomen Akateemisten Naisten Liiton kansainvälisten asioiden koordinaattori Jutta Hartikainen ja toimitusjohtaja Susanna Sulkunen osallistuivat Liiton edustajina UWEN Meet and Greet -tapahtumaan, jota emännöi tänä vuonna Lorrainen paikallisyhdistys Ranskan Metzissä. 

Järjestömme jäsenkyselyt ovat kertoneet jo vuosia samaa: kansainvälinen toiminta kiinnostaa eniten niitä jäseniä, jotka ovat joskus rohkaistuneet osallistumaan Akateemisten Naisten kansainvälisiin tapahtumiin. Tämän olen saanut huomata itsekin. Kun Liitto lähti mukaan Italian maajärjestön vetämään Erasmus+-hankkeeseen syksyllä 2019, odotin yhteistyöltä lähinnä uusia oppeja omaan tasa-arvotyöhömme. Kolmessa vuodessa tiedon määrä toki kasvoi, mutta samalla monista hankepartnereistamme tuli hyviä ystäviäni, joiden tapaamisesta Metzissä sain iloa ja virtaa moneksi viikoksi ennen ja jälkeen tapaamisen. Eri-ikäisten ja eritaustaisten naisten kohtaamiset, elämäntarinat ja ajatustenvaihto on Akateemisten Naisten vahvuus niin Suomessa kuin kansainvälisillä areenoillakin. Nämä UWEN vuosittaiset Meet and Greet -tapahtumat sekä vuosikokoukset ja konferenssit ovat avoimia kaikille Akateemisille Naisille. Kannustan lämpimästi lähtemään mukaan viihtymään, verkostoitumaan ja vaikuttamaan! UWEN seuraava konferenssi ja vuosikokous järjestetään Turkin Izmirissä 5. - 7.10.2023. Early bird -ilmoittautuminen on avoinna 25.8.2023 saakka.

Metzissä meitä oli kesä-heinäkuun vaihteessa koolla yli 40 jäsentä eri puolilta Eurooppaa. Perjantaina kokoonnuimme yhteiselle iltapalalle, jossa Catherine Thuet, Lorrainen paikallisyhdistyksen puheenjohtaja, ja Anne Negre, UWEN puheenjohtaja, toivottivat meidät tervetulleiksi ja kertoivat meille tulevan viikonlopun ohjelmasta. 

Perjantai-illan tunnelmaa. Kuva: Jutta Hartikainen

Catherine ja Anne

Liiton toimitusjohtaja Susanna Sulkunen ja UWEN entinen rahastonhoitaja Auli Ojala
Kuva: Auli Ojala

Viihdyimme Jutta Hartikaisen ja Auli Ojalan kanssa ranskalais-irlantilaisen delegaation seurassa, kunnes yhteinen iltamme päättyi ikävän lyhyeen Metziin julistetun ulkonaliikkumiskiellon vuoksi. Eri puolilla Ranskaa järjestettiin tuolla viikolla mellakoiksi yltyneitä tukimielenosoituksia, koska liikennepoliisi oli surmannut 17-vuotiaan rodullistetun pojan ilman minkäänlaista syytä. Rasismi oli illalla puheenaiheena useimmissa ellei kaikissa pöytäseurueissa.

Auli Ojala tilaisuuden ranskalaisten emäntien kanssa.
Kuva: Auli Ojala

Lauantaina tutustuimme EU:n syntyhistoriaan ja eurooppalaiseen rauhanrakentamiseen Robert Schumanin kotimuseossa Metzin ulkopuolella. Ranskan ulkoministerinä toisen maailmansodan jälkeen toiminutta Schumania kutsutaan Euroopan yhdentymishankkeen isäksi, sillä hän laati kuuluisan Schumanin julistuksen (1950) Euroopan yhdistämiseksi ja tulevien sotien estämiseksi. Vanhat viholliset Ranska ja Saksa muodostavat nykyään EU:n ytimen ja Schumanin julistuksen toukokuista julkaisupäivää juhlitaan vuosittain Eurooppa-päivänä. Schumanin tarina antoi meille toivoa rauhan takaisinsaamisesta Eurooppaan ja muistutti miten paljon positiivista yksikin ihminen voi saada aikaan tehtäväänsä sitoutuessaan.   

Saimme opastuksen Schumanin kotimuseoon.

Jutta Hartikainen Suomesta ja Roxana Petrescu Romanian maajärjestöstä.

Schumanin kodin puutarha ihastutti vehreydellään.

Lorrainen alueen naiset eivät juuri jää Schumanille toiseksi. Schumanin kotimuseossa kuulimme myös historioitsija Pierre Brasmen esitelmän Lorrainen alueen lasikattojen rikkojista, joista hän on kirjoittanut teoksen Femmes d'exception en Lorraine (Le Papillon rouge éditeur, 2018). Akateemisille Naisille luennon mieleenpainuvin osa oli toimittaja Julie-Victoire Daubién tarina. Daubié oli ensimmäinen ranskalaisesta yliopistosta valmistunut nainen, joka joutui taistelemaan opiskelupaikastaan naisilta vielä 1800-luvulla kielletyssä yliopistomaailmassa. Lyonin yliopisto lopulta hyväksyi hänen hakemuksensa, mutta tutkintotodistuksensa hän sai vasta, kun Ranskan keisarinna Eugénie puuttui virkamiehistön viivyttelyyn vuonna 1862. Daubié jatkoi myöhemmin työtään tasa-arvon parissa, ja vaati naisille äänioikeutta ja samaa palkkaa kuin miehille. Daubién tohtorintutkielma jäi kesken hänen menehdyttyä tuberkuloosiin. 

Pierre Bresme ja Catherine Thuet.
Kuva: Roxana Petrescu

Luennon herättämistä ajatuksista keskusteltiin yhteisellä lounaalla ja myöhemmin illallisella, jossa myös kypsyttelimme uutta Erasmus+-hankeideaa. Naisiin kohdistuvan väkivallan vastainen, ns. Istanbulin sopimus on ollut viime vuosina vastatuulessa Euroopassa, ja olemme pohtineet, josko saisimme eurooppalaisten sisarjärjestöjemme kanssa sen toimeenpanoon lisää vauhtia nyt, kun EU liittyi mukaan sopimukseen. Järjestämme hankeideasta syksyllä vielä erillisen verkkokeskustelutilaisuuden. Jos olet kiinnostunut aiheesta, olethan yhteydessä minuun: sanl.fkaf(a)akateemisetnaiset.fi

UWEN uutisista pysyt parhaiten ajan tasalla, kun otat UWEN seurantaan Facebookissa tai Twitterissä.

Susanna Sulkunen

The roots of academic women and the Jokaisenoikeus

By recognising the importance of our roots and nurturing them, we gain more understanding and strength to support others. When a person experiences rootlessness, their sense of self begins to "simulacrumize", i.e. to become a copy without knowledge or sense of origin. As Joonas Konstig (2023) also wrote in his column, this can lead to people without roots being easier to push in the desired direction. Indeed, humans seem to be pacing back and forth, swept along by various trends.

One way of looking at rootlessness is the rural-urban dichotomy. It is worth recognising that this division and confrontation has, for certain reasons, been needlessly maintained and reinforced and used as a policy-making tool. People living in rural areas were associated with a certain way of communicating and the use of dialects. This can also be seen through the Whorf hypothesis (the linguistic relativity hypothesis), according to which the structure of a language influences the worldview or cognition of its speakers, and thus people's perceptions are relative to the language spoken. In other words, the language spoken by people influences how we think about reality. The idea can be extended to mean that when we lose our dialect and its expressions, we may also lose our way of structuring and understanding the world. If we have no roots and no sense of origin, we may find it difficult to perceive our place in the world. And because language expresses locality, it is linked to people's history and past. 

Taking the "words out of your mouth" cuts you off from your own cultural heritage. The link is lost with those who have used these words and expressions in the past, the people on whose shoulders we now stand. Add to this the time people spend on 'social media' and it is no wonder that we feel disconnected or anxious. When people feel disconnected or try to achieve the goals set by others, they are vulnerable and susceptible to various influences, even harmful ones, to find a sense of meaning.

Alongside the thinning of place and cultural identity, people's relationship with nature is also disappearing or changing. We no longer recognize the importance of nature for ourselves and our well-being, and we have lost or are losing the invisible space associated with our relationship with nature (Mikita 2013). It is becoming clumsy and fragile, and people may be left without an experience of nature or the experience becomes negative.

If one's identity is not found through nature, language or place, life becomes frustrating and distancing. Forming and maintaining a relationship with nature should be seen as a human right, not just Jokaisenoikeus. Let us recognise our roots, let us try to make nature observable and enjoyable in our daily lives. Nature provides explanations and answers to life and humanity, it offers refreshment and recovery. Sense of belonging leads us not to agree to be pushed and controlled by anyone mentally or physically.  Academic women have roots to which we can cling, but we can not stumble over them. But roots must also have room to grow, because they have an important role to play. As well as storing and transporting nutrients, roots anchor the tree firmly and sustainably to the ground. That's the kind of resilience and growth we need as the winds of the world blow around us.

So let's support things that help women both to identify their roots and to grow them. Building a strong identity based on one's cultural heritage, studies, work, hobbies, family or geographical location. We have the right for Jokaisenoikeus, but it is also an obligation to look after the environment and ensure its future growth. In this way, we also help young girls and women to identify what is important and what supports their growth towards education and academia.

Doctor of Health Science Varpu Wiens

Meri-Lapin Akateemiset Naiset ry.

Globaalin tasa-arvon saavuttaminen ei saa viedä 300 vuotta

Tätä kirjoittaessani Suomessa käydään hallitusneuvotteluita. Neuvotteluihin osallistuvat puolueet miettivät säästökohteita ja järjestöavustukset ovat mukana listalla. Järjestöjen tekemä työ on kuitenkin hyvin kustannusvaikuttavaa, ja maailmanlaajuista vaikuttamistyötä tehdään hyvin pienillä vapaaehtoisresursseilla. Tästä yhtenä esimerkkinä käy Suomen Akateemisten Naisten Liiton edustajien osallistuminen YK:n naisten asemaa käsittelevän toimikunnan (Commisson on the Status of Women, CSW) kokoukseen New Yorkiin.

Suomen Akateemisten Naisten Liiton kansainvälisten asioiden koordinaattori Jutta Hartikainen ja Liiton varapuheenjohtaja Pauliina Inervo osallistuivat Liiton edustajina YK:n CSW67-istuntoon New Yorkissa 4.-11.3.2023. Istuntoon osallistui yhteensä yli 8 000 osallistujaa (avauspäivän luku) noin 700 kansalaisjärjestöstä ympäri maailman. 

Syy sille, miksi osallistuimme CSW:hen oli Liiton vuosittain yhdessä Naisjärjestöjen Keskusliiton, NNKY-liiton, NYTKIS ry:n ja Suomen UN Womenin kanssa CSW:n yhteydessä järjestämä International Helvi Sipilä Seminar. Saimme vuorossaan jo 17. seminaarillemme virallisen sivutapahtuman statuksen, ja tilaisuus pidettiin Suomen pysyvässä YK-edustustossa 9.3.2023. Seminaarimme aiheena oli tällä kertaa teknologia ja naisten oikeudet. Puitteet seminaarille olivat loistavat ja yhteistyö lähetystön kanssa erittäin sujuvaa. Vaikka seminaari pidettiin eri paikassa kuin istunnon päätapahtumat, keräsi se kuitenkin salin täyteen kuulijoita. Lisäksi tapahtuma striimattiin Liiton YouTube-kanavan kautta ja tallennettiin. Striimiä seurasi noin 60 henkilöä. Tallenteet olivat Liiton sivustolla kahden viikon ajan keräten vielä lisää katsojia. Seminaaripuheet ovat edelleen luettavissa Liiton verkkosivuilta. 

Seminaarin esitykset täydensivät hienosti toisiaan ja Suomen toimet digitalisaation tasa-arvon edistämisessä herättivät kiinnostusta. Puhuttelevin puheenvuoro kuultiin kuitenkin videotervehdyksenä Afganistanista. Koskettavia oli myös kertomukset siitä, kuinka bangladeshilaisen perheen pojalle oli ostettu tietokone, mutta perheen tytöt eivät saaneet sitä käyttää. Voimaannuttavaa oli kuitenkin kuulla, että kielloista huolimatta tytöt olivat käyttäneet salaa tietokonetta ja nyt vuosia myöhemmin yksi heistä oli tasa-arvoaktivisti ja puhumassa seminaarissamme tyttöjen asemasta ja oikeuksista. 

CSW-istunnon avauspuheenvuorossaan YK:n pääsihteeri Antonio Guterres totesi, että tasa-arvon toteutuminen maailmanlaajuisesti vie nykyvauhdilla jopa 300 vuotta. Vaikka monissa yhteyksissä on korostettu sitä, että Suomessa sukupuolten välinen tasa-arvo on huippuluokkaa kansainvälisillä mittareilla mitattuna, niin omalta osaltaan se konkretisoitui istunnon yhteydessä monin tavoin. Useissa puheenvuoroissa keskityttiin sellaisten asioiden korostamiseen, joita meillä on totuttu pitämään itsestään selvyyksinä tai normaalikäytänteenä, kuten esimerkiksi tyttöjen oikeuteen käydä koulua tai siihen, että tytöillä ja pojilla on yhtäläinen mahdollisuus käyttää digitaalisia viestintä välineitä. Puheenvuorot kertoivat karua kieltä eri maiden nykytilasta ja siitä taistelusta, joita aktivistit käyvät tyttöjen ja naisten yhtäläisten oikeuksien puolesta yhteiskunnan eri tasoilla. 

Jäimme kaipaamaan lisää konkretiaa siihen, mitä sekä yksilön, yhteisöjen ja valtioiden tasolla voitaisiin tehdä tasa-arvon edistämiseksi. Yhdessä puheenvorossa sentään haastettiin kaikki naisiin kohdistuvaa vähättelyä verkossa havaitsevat miehet puuttumaan tilanteeseen ilmoittamalla kyseiselle henkilölle, ettei käytös ja puhe ole suotavaa. 

Myös Suomella on vielä paljon tehtävää tasa-arvon saavuttamiseksi. Koulutuksen ja työelämän segregaatio asettaa suuren haasteen tasa-arvon toteutumiselle, eikä suomalaisnaisen eurokaan ole vielä samaa tasoa kuin miehen euro. Väkivaltatilastot kertovat nekin karua kieltään naisten asemasta ja turvallisuudesta Suomessa. 

CSW-istunnossa kävi selväksi myös se, että maailmalla ei vielä olla valmiita puhumaan yhdenvertaisuudesta tai intersektionaalisuudesta. Toimia sukupuolten välisen tasa-arvon edistämiseksi tarvitaan paljon ennen kuin voidaan siirtyä seuraavalle tasolle. Tässä Suomella on merkittävä rooli. Olemme arvostettuja maailmalla juuri siksi, että uskallamme nostaa keskusteluihin myös vaikeita ja tunteita herättäviä aiheita. 

Huomionarvoista CSW-istunnon osalta oli myös se, että istuntoon ei osallistunut edustajia niistä maista, joissa ihmisoikeusloukkaukset ja erityisesti naisiin kohdistuva syrjintä ja väkivalta on suurinta. Tähän lienee monia syitä, kuten se, että Yhdysvaltain maahantulokäytänteet ovat erittäin tiukkoja, ja WTC-iskujen jälkeen erityisesti Lähi-idän alueelta tulevien on lähes mahdotonta saada viisumia. Sama koskee tiettyjä Afrikan ja Aasian maita. Lisäksi Venäjän hyökkäyssota Ukrainaa vastaan on edelleen kiristänyt viisumikäytäntöjä. 

Myös maat, joissa naisten asema on erityisen huono, kuten Afganistan, ovat haastavia. Sillä vaikka vielä onnistuisi saamaan viisumin, niin matkustuslupa joko perheen tai valtion puolesta ei välttämättä onnistu. Kun tähän kaikkeen vielä lisätään se, että matkustaminen New Yorkiin maksaa paljon ja että New York on yksi maailman kalleimmista kaupungeista, rajaa se omalta osaltaan osallistumista kaikista heikoimmassa asemassa olevilta osallistujilta. Näiden asioiden takia olisi hyvä miettiä sitä, että voisiko CSW-istuntoa järjestää välillä muuallakin kuin YK:n päämajassa.

CSW istuntoon osallistuminen oli monella tapaa silmiä avaavaa. Pian alamme jo valmistautua järjestökentällä ensi vuoden CSW-istuntoon ja 18. Helvi Sipilä -seminaarimme järjestämiseen. Seminaarin teemat tulevat edelleen YK:n CSW:ltä.  Ensi vuoden seminaarin teemat ovat nyt varmistuneet ja ne liittyvät köyhyyden tasa-arvovaikutuksiin, tästä yhtenä esimerkkinä voisi olla vaikkapa sukupuolitietoinen budjetointi. Kokoonnumme vielä kesäkuun aikana yhdessä muiden seminaarin järjestelyihin osallistuvien naisjärjestöjen kanssa työstämään seminaarin teemoja omaan konseptiimme sopiviksi ja samalla miettimään seminaarikonseptimme kehittämistä. Nähtyämme Pauliinan kanssa millainen CSW-istunto on, meidän on helpompi miettiä sitä, miten voimme omaa osuuttamme kehittää suhteessa koko tapahtumaan. Toivomme voivamme lisätä seminaarin vuorovaikutteisuutta ja tunnettuutta ennen kuin seminaarimme saavuttaa 20 vuoden merkkipylvään vuonna 2026. 

Teksti: Jutta Hartikainen

Kuvat: Pauliina Inervo