Kun korona-aikana pitää lenkillekin lähteä yksin, mietin, antaisivatko äänikirjat uutta potkua ulkoiluun. Päätin kokeilla, ostin tukevasti päässä pysyvät kuulokkeet, latasin puhelimeen
Pirkko Koskenkylän Pohjantuulet-sarjan ensimmäisen osan ja lähdin ulos.
Pohjantuuli on romaani, jota voisi kutsua viihderomaaniksikin, mutta mielestäni se on paljon enemmän. Puitteet ovat monista muista kirjoista tutut: on kaksi tyttöä, jotka ystävystyvät ja ystävyys kantaa heitä läpi elämän. Alku tuntui siis tavanomaiselta ja jopa tylsältä. Henkilöitä oli paljon ja heitä esiteltiin pitkään ja hartaasti. Mutta kun tarina lähti etenemään, seurasin sitä todella kiinnostuneena.
Tarina alkaa Uusikaarlepyystä vuonna 1858, jolloin kaupunki palaa lähes kokonaan. Toinen päähenkilö, Anna, on nuorena hukkuneen merimiehen tytär, ja hänen äitinsä on miehensä kuoleman jälkeen tehnyt jotain tavatonta. Hän on anonut lupaa saada perustaa leipomo kaupunkiin ja harjoittaa leipurin ammattia.
Itsenäinen ammatinharjoittaminen ei ollut naisille itsestään selvä oikeus, kun miesvaltaiset ammattikunnat vartioivat reviireitään kuin koirat luutaan. Nuorelta leskeltä ei kuitenkaan lupaa kehdattu evätä, ja niin Matilda-äiti sai perustaa leipomonsa.
Toinen päähenkilö, Aune, tulee Oulusta. Hänen äitinsä on jättänyt perheensä miehen kelvottomien edesottamusten takia ja lähtenyt kotiseudulleen, ja kun isä päättää lähteä Amerikkaan etsimään uutta elämää, Aune päätyy ensin äitinsä luo ja jossain vaiheessa samaan palveluspaikkaan Annan kanssa.
Tyttöjen kohtalot muodostuvat hyvin erilaisiksi. Hiljainen, rauhallinen ja kiltti Anna rakastuu merimieheen, joka kuitenkin viipyy poissa vuosikausia ilman elonmerkkejä. Lopulta Anna lähtee Pälkäneelle asti lapsenpiiaksi, kokee lyhyen ja epärealistisen rakkauden ja joutuu palaamaan kotiin aviottoman lapsen kanssa.
Aune päätyy Tampereelle pumpulienkeliksi ja ponnistelee sieltä yhteiskunnassa ylöspäin päätyen lopulta jopa Jyväskylän seminaariin saakka.
Tarkemmin tyttöjen vaiheita on turha kuvailla. Kirjailija kuljettaa heitä läpi monenlaisien kohtaloiden ja kaikissa käänteissä ovat Suomen historian vaiheet vahvasti mukana. Aune tunnettiin Suorasuuna jo Finlaysonin tehtaassa työskennellessään ja myöhemmin hän yhä voimakkaammin alkaa ajaa naisten ja lasten aseman kohentamista.
Aunea ihmetyttää yhä uudestaan, kuinka laki, jonka pitäisi olla kaikille sama, kohtelee naisten ja miesten oikeuksia niin eri tavoin.
Kirjan päähenkilöiden ja heidän jälkeläistensä kanssa seurataan Suomen tapahtumia halki vuosikymmenten. Kuullaan suomen kielen heikosta arvostuksesta, suomenmielisyydestä, sortokausista, yleislakosta, eduskuntauudistuksesta ja sitten tuleekin jo jääkäriliikkeen ja vuoden 1918 vuoro. Niiden jälkeen alkaa itsenäisen valtion rakentaminen, kieltolain aika ja viimein kauan odotettu avioliittolain uudistus vuonna 1930. Siihen saakka nainen oli tarvinnut aviomiehensä luvan työssä käymiseen ja miehellä oli ollut oikeus vaimon kiinteään omaisuuteen. Ei sarja vielä tähänkään pääty. Sen mukana eletään vielä 1930-luvun lama ja sotavuodet aina vuoteen 1948 saakka. Ihan loppupuolella kirjailija itse syntyy mukaan romaaniin, joten ilmeisesti tässä on ollut hänen sukunsa henkilöitä esikuvana ja innoittajana.
Alussa kysyin, antaisiko kirja uutta potkua ulkoiluun. Vastaus on kyllä! Välillä tyyli tosin tuntui niin opettavaiselta, että tokko olisin jaksanut kaikkea lukea, mutta kuunnellessa reilu tunti ja 5-6 km sauvakävelyä kului huomaamatta. (Pari kertaa yritin kuunnella kotona sängyn päällä loikoillen, mutta nukahdin.) Huomasin ihan odottavani, että pääsen taas kuulemaan lisää. Ja kuulemista riittää: kirjasarjassa on seitsemän osaa ja jokaisessa kuunneltavaa n. seitsemän tuntia. Nyt sarja loppui ja jatkan uudella haasteella – saksankielisen romaanin kuuntelulla!
Marketta Holopainen
Lappeenrannan Akateemiset Naiset ry.
