Feminismistä, Jane Caro

Australian naiset ovat viime viikkoina käyneet keskustelua tarpeesta brandäta feminismiä uudelleen. Minusta tämä Jane Caron kannanotto kannattaa saattaa myös suomalaisten lukijoiden tietoon. MLT

"First, and most simply, you can't re-brand something that is not a brand. I have worked with brands all my life, so I am very clear about the difference between a brand – something created to be sold in a market – and a philosophy or movement – something created to change the world.

 
Feminism is no more a brand than Catholicism or Islam or liberalism or atheism. All of them are ways of viewing the world. They can – and indeed do – change and evolve over time but via a natural evolution that occurs organically, driven by those who passionately believe, not by the phony, please-everyone, marketing-think that goes into re-branding. Most conventional re-branding exercises, by the way, are not effective. The best and most long-lasting brands are classic brands – Coke, for example. Coke has lots of negative connotations – rots your teeth, makes you fat, only drunk by losers and the children of lousy parents – yet it (usually) loftily ignores all that and goes on being its unhealthy self and selling a motza. The few times it lost its nerve and attempted to re-brand itself – new Coke, cherry Coke, and the appalling Kerry Armstrong Coke-isn't-really-bad-for-kids ad campaign – it came a terrible cropper.
 
Re-branding is an admission of defeat. It accepts the opinion of the critics, of those who do not like or support the original. It tries to win over those who will never be won over and in doing so, not just loses the people who always supported and believed in it, but actively slaps them in the face. That's why actual brands that try to re-brand often fail and also why political movements and philosophies do too. Don't believe me? Just look at the ALP. It's been trying to re-brand itself as a party of the centre for decades and has compromised itself almost out of existence to attract swinging voters (by definition non-loyal users). In so doing it has fundamentally ignored its core supporters, many of whom have quietly walked out the back door and joined the Greens. According to new leader Bill Shorten, only 34 out of 100 voters put the ALP first in the last Federal election.
 
Successful brands are not perfect and do not please everyone, but they have some sort of integrity. Movements and philosophies that aim to change the world must have unassailable integrity – particularly in the face of harsh criticism and hard times. When the going gets tough, the last thing feminism should do is buckle under the pressure and deny its history and its achievements. Then the enemies of feminism really have won. As the great feminist Dale Spender famously put it;
"Feminism has fought no wars. It has killed no opponents. It has set up no concentration camps, starved no enemies, practiced no cruelties. Its battles have been for education, for the vote, for better working conditions.. for safety on the streets... for child care, for social welfare... for rape crisis centers, women's refuges, reforms in the law. If someone says 'Oh, I'm not a feminist,' I ask 'Why? What's your problem?'"
 
To re-brand feminism is to attempt to placate and soothe those that feminism has disturbed and threatened. I understand that for many women – brought up (as we all are) to please, placate and be liked – stubbornly identifying as a feminist takes courage and confidence. For many anything beyond silent agreement is almost impossible. Yet the hard truth is that the more invective is hurled at feminism the more effective it has become because abuse intensifies in proportion to threat. No-one ever gives up power voluntarily, it must be fought for and fighting is hard and quintessentially not-nice. To walk away from the proud 300 year history of feminism via some kind of re-brand (what would we call it - Equalism? Anti-sexism? Women's rights? It was Women's Lib for a while) would be a profound betrayal of all the women who have ever stood up to the abuse and claimed the name.
 
And don't talk to me about young women not being attracted by feminism. They never have been – unless lucky enough to have a feminist mother. Young women believe that things will be different for them. I get that; it is part of being young and optimistic to believe that any difficulties are exaggerated by the generation before you. And pretty young women have a sexual power they think will last forever. What radicalizes women is what always has; ageing, marriage and motherhood. That's when the doors slam shut and when many women suddenly realize just how profoundly they need feminism.
 
Feminism aims to change the world. To do so it cannot play nice and strive for love and approval. It must, as it has always done, remain true to itself in the face of scorn, ridicule and abuse -- even from those whose lives it has immeasurably improved. It must be brave, stubborn and pugnacious. It must continue to speak difficult, uncomfortable truth to power. It must continue to disrupt, disturb and threaten. That's its job."

Jane Caro (born London, 1957) is a social commentator, writer and lecturer based in Australia. Caro migrated to Australia in 1963. She graduated with a Bachelor of Arts in English literature from Macquarie University in 1977.^[1]
Caro has appeared on Channel Seven's Sunrise, ABC television's Q&A and as a regular panelist on The Gruen Transfer. She also undertakes regular radio work. Caro has worked in the advertising industry and lectures in advertising at the School of Humanities and Communication Arts at University of Western Sydney.^[2]
She is on the boards of the NSW Public Education Foundation^[3] and Bell Shakespeare.^[4]
Caro says she is a feminist and atheist.[5

Finanssi-Lontoo ja EU

Monikansallinen Lontoo ja Britannian matokuuri

”Lontoo on ehkä maailman monikansallisin kaupunki”, toteaa lehdistöneuvos Jouni Mölsä Suomen Lontoon suurlähetystöstä. Satoja vuosia kaupunki on ollut laajan muuttoliikkeen kohteena, mikä näkyy katukuvassa eri rotujen ja kansallisuuksia mahtavana kirjona. Tämä asia on briteille tuttu juttu eikä sitä edes huomata arjen rutiineissa. Britannian talouskehityksessä on samoja piirteitä kuin muuallakin Euroopassa ja sen budjettivaje on lähetystöneuvos Sami Pirkkalan mukaan peräti 11 % bruttokansantuotteesta. Julkisen velan ennakoidaan kasvavan lähelle 80 % BKT:sta.

Julkisen talouden vajauksen kuriin saaminen ja tasapainottaminen onkin pääministeri  David Cameronin päätavoitteena kuluvalla hallituskaudella. Talouden elvyttämislääkkeet ovat todella kovat eikä oppositiossa oleva työväenpuolue usko niiden toteutuvan ainakaan ennen vuotta 2016. Hallitus aikoo leikata julkisia menoja 81 miljardilla punnalla, mikä tarkoittaa lähes puolen miljoonan työpaikan karsimista. Suurimmat säästöt sosiaalimenoissa tullaan saavuttamaan sairausmaksujen pituuden lyhentämisellä ja mm. luopumalla hyvätuloisten lapsilisistä. Ohjelman mukaan nostetaan eläkeikä 66 vuoteen ennen 2020. Näin Britannia kulkee samaa latua useimpien EU-maiden kanssa ja ihmeeltä tuntuukin, jos Suomi voi tehdä tästä jatkossa poikkeuksen. Cameronin hallituksen mukaan sen säästöohjelma on tasapuolinen ja kohdistuu yhtä hyvin köyhiin kuin rikkaisiinkin.

Lontoon City ja EU:n talouspolitiikka

Britannia on teollisuuden historiallinen kehto, mutta tuotannon merkitys nykyisellään on marginaalinen. Tavarakaupan kasvattamiseen pyritään silti vaikuttamaan, ja vahvistamaan tuotantoa yrityssektorilla. Maan kauppatase on jo kauan ollut negatiivinen, mutta Britannialla on vahva palvelusektori ja finanssisektorin osuus kansantuotteesta on kolmenkymmen prosentin luokkaa. Tästä johtuu, että Britannia on huolissaan meneillään olevasta massiivisesta finanssialan direktiivivalmistelusta EU:ssa.

”Lontoon etuna finanssikeskuksena on ollut sen mahdollisuus tavoittaa maailman muut finanssikeskukset saman vuorokauden aikana”, kertoo lähetystöneuvos Pirkkala Suomen Lontoon suurlähetystöstä. Jatkossa on vaikeata tietää, mikä merkitys tällä asialla finanssimaailmassa on. Lontoon finanssikeskus-roolilla ja alan suurella merkityksellä Britannian taloudessa on keskeinen vaikutus maan EU-politiikkaan. Nyt kysytään, onko maan EU-ratkaisuilla suljettu pois mahdollisuus vaikuttaa juuri Britannian kannalta keskeisiin talouspoliittisiin asioihin EU:ssa. Britanniahan on jäänyt pois fiskaalisopimuksesta, Euroopan vakuusrahastosta ja monesta muustakin euroon liittyvästä päätöksenteosta. Moni eurokriisiin liittyvä ratkaisu tulee kuitenkin aikanaan vaikuttamaan koko EU:n piirissä.

Hallituksen piirissä on vahva EU-kriittinen ryhmä, mikä vaikeuttaa sen linjavetoja. Toisaalta Britannia on kyllä monin tavoin aktiivisesti mukana EU:n toiminnassa ja se pitää sisämarkkinoita tärkeimpinä markkinoinaan. Tältä osin myönteisyyttä EU:ta kohtaan siis löytyy. Britannia haluaa nyt erityisesti vaikuttaa EU:n rahoitusmarkkinoiden sääntelyä koskeviin päätöksiin. Lontoon Cityssä ollaan huolissaan erilaisista finanssisektorin vakavaraisuuteen, johdannaiskauppaan ja toimintojen läpinäkyvyyteen liittyvistä suunnitelmista, joita EU:ssa on vireillä suuri joukko.

Ns. Tobinin veroa vastustetaan ehdottomasti, vaikka se Ranskan esittämässä muodossaan ei paljonkaan poikkea Britanniassa käytössä olevasta osakekauppaverosta. Britanniassa ei nähdä hyvänä mitään sellaista finanssisektorille kohdistettavaa rasitetta, mitä ei ole maailman muilla talousalueilla. Aihetta huoleen onkin, sillä Britannian osuus maailmankaupassa on pienentynyt myös finanssisektorilla.

1950-luvulla ei Britanniassa uskottu, että dollari voisi syrjäyttää punnan maksuvaluuttana. ”Kultakannasta luopumisen jälkeen ei kuitenkaan mennyt montakaan vuotta, kun dollariekspansia oli toteutunut”, kertoo lähetystöneuvos Pirkkala.  Hallitseva kauppavaluutta on historian myötä vaihtunut monta kertaa. Lontoon Cityn huoli finanssiasemastaan ei ole turha, sillä harva asia rahoitusmarkkinoilla on pysyvää. Nykyisen kehityksen ennustaminen lienee vaikeaa. Kiinasta tullee vuoteen 2020 mennessä jo absoluuttisestikin Yhdysvaltoja suurempi talous. Markkinoilla absoluuttisella koolla on enemmän merkitystä kuin suhteellisella koolla.

Suomen suurlähetystö Lontoossa

Suomen suurlähetystö sijaitsee upealla alueella Belgraviassa, Lontoossa. Lähetystöllä on läheiset yhteydet  pohjoismaiden lähetystöihin sekä muihin alueella sijaitseviin lähetystöihin. Suurlähettiläs Pekka Huhtaniemen käytössä oleva rakennus lähellä Kensingtonin palatsia sijoittuu alueelle, missä residenssiään pitävät mm. Norjan ja Venäjän suurlähettiläät. Alueelle on hakeutunut maailmanluokan miljardöörejä ja mm. formulomamaailman johtaja Ecclestone osti tyttärensä käyttöön hienoa talon.

Kensingtonin residenssin ensimmäinen haltija oli suurlähettiläs Sakari Tuomioja, joka myös oli ensimmäinen kuningatar Elisabetin kohdannut Suomen suurlähettiläs Lontoossa. Tulevat olympialaiset näkyivät myös ohjelmassa ja odotettavissa on mm. Kentin herttuan vierailu Suomen suurlähettilään luona järjestettävässä Helsingin olympialaisia koskevassa muistelutilaisuudessa. Suhteet hoviin ovat siis hyvät.

Suomen kaupan osalta lähetystössä ollaan tyytyväisiä suomalais-brittiläisen kauppakamarin toimintaan. Se perustettiin vajaa kymmenen vuotta sitten, ja lähetystö järjestää sen kanssa yhteisiä verkostoitumistilaisuuksia, joiden tavoitteena on verkottaa ja lisätä suomalaisyritysten yhteyksiä paikalliseen yritysmaailmaan.  Lähetystöllä on tiivis yhteistyö suomalaiseen merimieskirkkoon, mikä on yhä tärkeämpi sosiaalinen tukikohta suomalaisille. Pisa-tutkimuksen suomalaismenestyksen vuoksi lähetystön järjestämät opetusta ja koulujärjestelmää koskevat tilaisuudet ovat myös olleet suosittuja.

Koulutus ja Britannia

Perinteisesti brittiläinen koulutusjärjestelmä koostuu yksityisestä ja julkisesta puolesta. Yksityinen koulu tarjoaa opintien 7-9 prosentille lapsista ja takaa yleensä myös hyvän sijoittumisen työelämään jo pelkästään sen puitteissa solmittujen suhteiden pohjalta. Vanhempien huoli julkisen koulun tulosten heikkouksista on johtanut siihen, että on ryhdytty perustamaan ns. vapaakouluja. Niissä oppilaiden vanhemmilla on mahdollisuus itse vaikuttaa opetusjärjestelmään ja opettajien työhön. Näitä kouluja on tänä vuonna tarkoitus perustaa jo toimivien lisäksi eri puolille maata muutamia satoja. ”Näin ollen Britannian koulujärjestelmä näyttäisi eriytyvän entisestään”, toteaa lehdistöneuvos Mölsä . 

Erot Suomen koulutusjärjestelmään ovat melkoisia. Suomen opettajakunnasta katsotaan 97 prosentin olevan päteviä toimeensa ja kykenevän koulutuksensa puitteissa myös käyttämään tutkimustietoon perustuvaa aineistoa työssään. Samoin suomalaisopettajat voivat varsin itsenäisesti suunnitella opetuksensa sisältöä ja tuntiohjelmia ilman, että heidän toimintaansa koko ajan tarkkailtaisiin kuten Britanniassa. Britanniassa ihmetelläänkin sitä, että Suomi on kyennyt saavuttamaan jatkuvasti huipputason Pisa-tutkimuksissa, vaikka brittiläistä opettajien testausjärjestelmää ei meillä olekaan käytössä. Lähetystön käsityksen mukaan vapaampi järjestelmä tarjoaa mahdollisuuden pitkäjänteiseen toimintaan. Britanniassa ei ole mahdollisuutta poiketa mallista, vaikka siihen olisi tarvettakin eikä opettajilla ole paljonkaan omaa harkintavaltaa työssään.

Hallituksen säästöt koskevat julkista sektoria lähes kauttaaltaan, mutta koulutuksen määrärahoihin ei ole tulossa vähennyksiä. Toisaalta oppilasmäärien kasvu merkitsee oppilasta kohden käytettävissä olevien varojen pienentymistä, joten Britannian talouden matokuuri puraisee myös koulutusta. Toivokaamme vain, että Suomessa ei koulutusmäärärahoja supisteta – koskeehan se suoraan tulevaa sukupolvea ja samalla myös meidän kaikkien hyvinvointia ja tulevaisuutta.

Teksti: Auli Ojala FT, KL

SANL:n hallitusjäsen ja UWEn rahastonhoitaja

Artikkeli perustuu Suomen Lontoon suurlähetystössä lähetystöneuvos Sami Pirkkalan ja lehdistöneuvos Jouni Mölsän kanssa käymiini keskusteluihin sekä sieltä saatuun sähköiseen aineistoon vuonna 2012.

(Tiivistelmä artikkelista on julkaistu SANL:n jäsenlehdessä (Minerva 4/2013).

Väkivalta ei ole yksityisasia

- Kyllä olen saanut ihmetellä, miten se nainen aina palasi kotiinsa, vaikka oli paennut miehensä lyömistä, totesi minulta kynttiläviestin kirjastolla saanut naisihminen.

- Meijän oli lähettävä kottoa vaikka oltiin vielä pieniä lapsia, muisteli vanhus, jonka isä oli ollut juovuspäissään paha perheelleen.

Monia surullisia tarinoita ehdin kuulla maanantaina marketin aulassa, kirjastolla ja kunnantalolla, kun olimme jakamassa Valoa - ei väkivaltaa -kynttiläviestiä sotkamolaisille. Toisaalta useimmat kiittelivät, että vakavaan asiaan kiinnitetään huomiota ja että kynttilän mukana oli saatavana tietoa, mistä löytyy apua. Ehkäisevää apua on verkossakin, mm. www.turvakoti.net.

Kynttiläviesti liittyi YK:n naisiin kohdistuvan väkivallan vastaiseen päivään 25.11., jota vietetään maailmanlaajuisesti. Tämän vuoden viestinauhassa lukee: Yksikin kuolema on liikaa - turvakoti voi pelastaa.

Kajaanin yhdistyksen puheenjohtaja Helena Aaltonen (vas.) esittelee päivän viestiä.

Suomessa kuolee vuosittain noin 20 naista perhesurmissa. Euroopan Neuvoston suositusten mukaisesti jokaisessa maassa pitäisi olla yksi turvakotipaikka 10 000 asukasta kohti. Tämän perusteella Suomessa pitäisi olla yli 500 turvakotipaikkaa, mutta niitä on vain noin 120. Kainuun 6-paikkainen turvakoti on Kajaanissa. Voi kysyä onko se liian kaukana monille turvaa tarvitseville.

Suomi on ratifioimassa vuonna 2014 Euroopan Neuvoston naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisen Istanbulin sopimuksen. Sopimuksen tavoitteena on naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäiseminen ja poistaminen, uhrien suojelu sekä väkivallan tekijöiden saattaminen syytteeseen. Kyseessä on maailmanlaajuisesti laaja-alaisin sopimus naisiin kohdistuvaan väkivaltaan puuttumiseksi. Istanbulin sopimus edellyttää mm. turvakotipaikkojen ja matalan kynnyksen palveluiden riittävää takaamista lähisuhdeväkivallan uhreille.

112-numeroon tai ystävälle pitää uskaltaa soittaa pääsemiseksi pois väkivaltatilanteesta. Väkivalta ei ole sellainen yksityisasia, josta olisi vaiettava. Päin vastoin, uhriksi joutuneen pitää uskaltaa katkaista väkivallan kierre. Ystävien ja naapurien on rohjettava kysyä, voiko olla avuksi, jos aavistaa naisen ja joskus miehen olevan vaikeuksissa.

Maanantain 25.11. naisiin kohdistuvan väkivallan vastainen päivä oli startti YK:n lanseeraamalle 16 päivän toimintajaksolle, joka huipentuu ihmisoikeuksien päivään 10.12., joka on kaiken väkivallan ja syrjinnän vastainen päivä.

Kajaanin Akateemiset naiset valmistelivat Kajaanissa jo 24.11. järjestetyn Nainen, uskalla katkaista väkivallan kierre -tilaisuuden, jossa nähtiin Peter Franzenin elokuva "Tumman veden päällä", kuultiin Ensi- ja turvakotien Oulun yhdistyksen Riitta Pohjoisvirran, Kainuun Soten Saija Salon ja poliisi Ville Hokkasen alustukset sekä käytiin laaja keskustelu. Tilaisuus koettiin hyvin tarpeelliseksi ja ymmärrystä avartavaksi sekä toimintavalmiuksia lisääväksi.

Toivon, että vuosittain jaettava kynttiläviestimme rohkaisee meitä kaikkia toimimaan väkivallan ehkäisemiseksi. Suomessa naisiin kohdistuva väkivalta on muuta Eurooppaa yleisempää ja Kainuu on muuta Suomea väkivaltaisempi.

Kynttilä valaisee, mutta vielä enemmän valaisee ja lämmittää lähimmäisen tuki silloin kun meillä on vaikeuksia.

Helena Aaltonen
Kajaanin Akateemisten Naisten pj.

Kapkaupungin Akateemisilla Naisilla hieno koulutusprojekti

Lauantaiaamun sää 12.10.2013 oli Reetta-tyttärelleni ja minulle ensimmäinen yllätys. Ilma oli todella tuulinen ja kylmä, mitä emme Etelä-Afrikassa osanneet odottaa. Ei muuta kuin kaikki mahdolliset vaatteet päälle ja matkaan kohti Kraaifonteinia.

Toinen yllätys oli positiivinen. Kapkaupungin Akateemiset Naiset olivat kutsuneet meidät tutustumaan projektiinsa Bloekombo Secondary Schooliin. Koulu sijaitsee Kraaifonteinissa köyhällä alueella, mikä tarjoaa vain vähän virikkeitä oppilaille. Kolmatta vuotta jatkuvan ja pian loppuvan projektin tavoite on tukea tyttöjä näiden elämänhallintataidoissa sekä koulukielessä englannissa, joka ei ole tyttöjen äidinkieli. Alkujaan projektiin oli valittu opettajien avulla 60 hyvin menestyvää tyttöä, mutta nyt joukko on pienentynyt kolmasosaan. Kokoontuminen lauantaisin ei jaksa motivoida kaikkia. Mutta se joukko, jonka me tapasimme, oli sitäkin innokkaampaa. Päivän aiheena oli kirjoittaa selostus vierailusta parlamentissa. Luokan varustetaso oli varsin yksinkertainen, mutta vihreä taulu tuntui toimivan hyvin. Tulomme luokkaa katkaisi teeman käsittelyn, sillä kaikki halusivat oppia muutaman sanan suomea.

Juttelimme puolisen tuntia tyttöjen kanssa ja kaikki tuntuivat ymmärtävän, että Etelä-Afrikassa, jossa työttömyysprosentti on 50%, koulutus on ainoa tapa päästä eteenpäin. Kun kuuntelin tyttöjä, vakuutuin siitä, että projektin tavoite, tien avaaminen heille johtaville paikoille, voi toteutua.

Iloiset yllätykset jatkuivat, sillä koulupäivän jälkeen siirryimme Peggy Ipsomin, Kapakaupungin Akateemisten Naisten tiedottajan, kotiin, jonne ilmestyi kahdeksan muuta jäsentä kullakin mukanaan jokin tyypillinen paikallinen leivonnainen. Aikoinaan täysin valkoinen järjestö on muuttumassa selvästi monietniseksi. Järjestön ongelmat ovat samanlaisia kuin meilläkin: varoja projekteihin on vaikeaa saada ja jäsenmäärää pitäisi koko ajan kasvattaa. Vastavalittu puheenjohtaja vaikutti kuitenkin luottavaiselta.

Vastavalittu presidentti Vicky Nembaware ja Hazel Bowen

Yksi ongelma Eetelä-Afrikassa on silti yli muiden. Kaikkea haittaa valtava rikollisuus. Tämäkin kaunis koti, jossa istuimme iltapäivää, oli ns. vartioidulla alueella eli korkean muurin ympäröimälle alueelle ajettiin portista, jossa vartija tarkisti tulijoiden henkilöllisyyden.

Peggy Ipsom ja Hazel Bowen, EteläAfrikan Akat. Naisten Liiton  presidentti

Sama näkyi Stellenboschissa, maan toiseksi vanhimmassa kaupungissa, jossa asuimme runsaan viikon ajan. Kaikki näytti kauniilta, valkoiset talot kuin vanhoilta alueilta Keski-Euroopasta, mutta jokaista taloa ympäröivät muurit. Kaupat menivät kiinni kuudelta ja sen jälkeen kadut hiljenivät. Asuimme yliopiston vierastalossa, jossa makuuhuoneet oli oven lisäksi ”suojattu” kaltereilla.

Näistä kalteriovista meille jäi niin pelottava kokemus, että emme öisin sulkeneet niitä. Olimme juuri tulleet taloon ja menin tyttäreni kanssa katsomaan käytävän päässä olevaa hänelle varattua makuuhuonetta. Tyttäreni kolmivuotias kuopus, jonka valvomisen vuoksi olin matkalla mukana, humautti kalterit kiinni. Puhelimet ja avaimet olivat hallissa kassissa ja ikkunoiden edessä kiinteät kalterit. Paniikki alkoi nousta, kunnes huomasimme, että tilanne ei sentään ollut toivoton. Kalteriovi aukeni toiseen suuntaa eikä suinkaan mennyt itsestään lukkoon. Kuka sanoikaan, että matkailu avartaa!

Yhteys Kapkaupungin Akateemisiin Naisiin antoi hyvän mahdollisuuden kuulla ja nähdä enemmän kuin mitä tavallinen matkaaja näkee. Jokaisen matkoille lähtevän jäsenemme kannattaakin katsoa IFUW:n sivuilta (www.ifuw.org) muiden maiden paikallisjärjestöjä ja ottaa niihin rohkeasti yhteyttä. Myös minä olen CIRinä valmis auttamaan yhteydenotoissa. Toki näin sanoessani toivon, että kun meille tulee vastaavia pyyntöjä kansainvälisiltä sisarjärjestöiltämme, myös meidän jäsenemme olisivat valmiita avaamaan kotiensa ovet.

Teksti ja kuvat:
Marja Liisa Toivanen
CIR (Coordinator of International Relations)

SANL löytyy myös Facebookista ja Twitteristä

Ajankohtaisimmat Suomen Akateemisten Naisten Liiton (SANL) uutiset ja linkit löydät Facebookista ja Twitteristä. Käy tutustumassa!

UWEn 2014 vuosikokouksen valmistelut käynnissä

Euroopan akateemisten naisten  (University Women of Europe, UWE) johto kokoontui 18.10.2013 Pariisiin valmistelemaan seuraavaa AGM-kokousta, joka pidetään Bucarestissa, Romaniassa 4. -7.9.2014. Kokouksen teemana on koulutus ja elinikäinen oppiminen sekä naiset ja väkivalta. Alustava ohjelma valmistuu piakkoin ja yhdyshenkilönä kokousvalmisteluissa toimii Tatiana Isoo Romaniasta.

Kuvassa oikealla on juristi Marie-Jose Jonczy-Montastruc Belgiasta, UWEn puheenjohtaja Edith Lommerse Hollannista ja tohtori Vera John-Mikolajewski Saksasta. Kokous pidettiin Marie-Josen lakiasiantoimistossa Pariisissa. Marie-Jose on Ranskan CIR (Coordinator of International Relations) ja hänen lakiasiaintoimistonsa on erikoistunut auttamaan väkivaltaa kokeneita naisia. Marraskuussa Marie-Jose järjestää Pariisissa naiskirjailjoille kirjallisuustapahtuman, johon naiskirjailijat voivat tuoda teoksiaan ja samalla verkostoitua.

Kuva ja teksti:
Auli Ojala
SANL:n hallitusjäsen ja UWEn rahastonhoitaja (auli.ojala[a]kolumbus.fi)

Tunnelmia IFUWin konferenssista Istanbulissa (16.-22.8.2013)

IFUW eli Akateemisten naisten kansainvälinen liitto järjesti 31. konferenssinsa tällä kertaa Istanbulissa.  EKANista konferenssiin osallistuivat hallituksen jäsenet Heidi Pihlatie, kansainvälisyysvastaava ja SANLin kv-.komitean jäsen, sekä Annemai Lindström, varapuheenjohtaja. Suomalaisten järjestöjen jäseniä oli paikalla kaikkiaan 14.

Istanbul pitkine historioineen tarjosi erinomaiset puitteet konferenssille. Järjestelyt olivat onnistuneet ja tarjosivat paitsi monipuolisen kuvan järjestöön kuuluvien kansallisten järjestöjen toiminnasta ja kiinnostuksenkohteista, myös runsain mitoin mahdollisuuksia syventää ja laajentaa tietoja IFUWista ja sen tavoitteista. 

Eri kansallisuuksien kirjo oli runsas ja innostava. Konferenssiannin ohella ehdimme tutustua myös konferenssi-kaupungin kiinnostavaan historiaan mm.”Fellowship Fund”-risteilyllä, jolla kerättiin varoja stipendejä varten. Yhteisillallinen oli maukas sekoitus turkkilaista kulttuuria ja perinneruokia kansainvälisessä seurassa

 

Oli ilahduttavaa huomata, että meillä, eri maista tulevilla naisilla, mielipiteet ja mielenkiinnon kohteet kohtasivat monissa asioissa. Vaikka naisten ja tyttöjen tilanne vaihtelee suuresti maasta toiseen, tunnelmat ja päämäärät ovat samat. Esimerkkejä siitä, miten eri haasteisiin pyritään vastamaan maailman eri kolkissa, saimme runsain mitoin kahtena teemapäivänä. Itse asiassa mahdollisuuksia oli enemmän kuin ehdimme tiukkaan ohjelmaamme sisällyttää. Olimme valinnet kaksi pääteemaa: sukupuolten välinen tasa-arvo koulutuksessa ja väkivallan kulttuuri uhkana kestävälle kehitykselle. Mukaan mahtui joitakin paneeleja ja esityksiä myös naisjohtajuudesta ja maaltamuuton seurauksista. Egyptin, Afganistanin, Intian ja Turkin esitykset omien maittensa haasteista vetosivat ja nostivat solidaarisuuden tunteet pinnalle, samoin Ruandan ja Sudanin edustajien esitykset ihmiskaupasta.

Meillä ei ollut äänivaltaa tehtäessä päätöksiä IFUWin tulevaisuudesta. Sen hoitivat Suomen viralliset delegaatit. Toki EKANkin osallistui viime keväänä IFUWin toimintastrategiasta ja hallintomallista käytyyn keskusteluun valmisteltaessa Suomen kantoja Istanbulin kokoukseen. Istanbulissa saimme sitten konkreettisen tuntuman IFUWin tulevaisuudesta käytyyn kiihkeään keskusteluun. Kuuntelimme hieman hämmentyneinä väittelyä kahden eri vaihtoehdon paremmuudesta: päämaja Geneveen vai halvempaan Brysseliin, ulkoistetut hallinnolliset tehtävät vai muilla keinoin tehostettu hallintomalli? Tuloksena oli, että päämaja säilyy Genevessä. Vastapainona tälle ratkaisulle on päätös hallinnon keventämisestä. Hallintoneuvoston kokoukset lakkautetaan ja toiminnanjohtajan (ent. pääsihteeri) vastuita kasvatetaan. Budjettia joudutaan tukemaan järjestön investointivaroilla, jotta järjestön varsinaista toimintaa voitaisiin kehittää tehokkaammin. IFUW pyrkii jatkossa saamaan myös yrityksiltä tukea kehitystyöhön.

Istanbulissa valittiin järjestölle myös uusi presidentti, eteläafrikkalainen Catherine Bell, joka seisoo tehtyjen valintojen ja ratkaisujen takana. Katsotaan siis optimistisin mielin tulevaisuuteen.

Meille kahdelle, Annemaille ja minulle, jäi Istanbulista päällimmäiseksi rohkaiseva ja kannustava tunne. Olemme osa suurta kansainvälistä naisten perhettä, jolla on yhteiset haasteet ja tavoitteet. Kyllä me EKANissakin pystymme yhteistyöllä tekemään enemmän tyttöjen ja naisten oikeuksien ja tilan parantamiseksi, ensisijaisesti omassa kunnassamme. Katso ’turinoistamme’ kirjoitus Tyttöjen Talosta, jollainen perustetaan tänä syksynä myös Espooseen. Sen tukemisesta voisi kehkeytyä meille kelpo hanke, joka olisi erinomainen vastaus IFUWin ja kansallisen järjestömme, SANLin, tavoitteille.

Heidi Pihlatie

Espoon-Kauniaisten Akateemiset Naiset ry 

Retki Pukstaaviin vei kirjan ja kirjallisuuden kulttuurihistoriaan

 

Runoilija Kaarlo Sarkian koulukotinakin toimineesta apteekkari A.O. Bäckmanin talosta löytyy mitä kiinnostavin museo – Suomalaisen kirjan museo Pukstaavi. Se löytyy Sastamalan Marttilan kadulta aivan herra Hakkaraisen talon vierestä. Sinne suunnisti myös Tampereen Akateemiset Naiset tilausbussillaan toukokuiselle kevätretkelleen. Retken ohjelmaan kuuluivat kahvit museon Seitsemän veljestä -kahvilassa, tunnin mittainen opastettu kierros museossa, ostoksia museon kaupassa sekä paluumatka läpi kesään heränneen lounaispirkanmaalaisen maiseman. Reitille osuivat myös keskiaikaiset kirkot Tyrvään Pyhän Olavin ja Sastamalan Pyhän Marian kirkot.

Tampereen Akateemiset Naiset ihastelivat Pukstaavin erikoisuutta 1400-luvun lopun ikunaabelia, joka löytyi aivan sattumalta seurakunnan varaston siivouksen yhteydessä.

Kesäkuun lopulla vuonna 2011 avatusta Pukstaavista löytyy myös todellinen kirjaharvinaisuus - vuonna 1485 tai 1486 painettu ikunaabeli, katolinen messukäsikirja Psalterium Dauid Prophete. Se löytyi sattumalta vanhan Sastamalan seurakunnan varastosta, jonne se protestanttisuuden myötä oli tarpeettomana siirretty. Vielä 1500-luvulla papit käyttivät Psalteriumia ahkerasti Pyhän Olavin kirkon toimituksissa.

Pukstaavi on Suomen kirjainstituutin säätiön ylläpitämä valtakunnallinen museo, joka on erikoistunut suomalaisen kirjan ja kirjallisuuden kulttuurihistoriaan. Asiansa museo esittelee yleistajuisesti ja elämyksellisesti. Se popularisoi tiedettä tuoden uusimman tutkimustiedon jokaisen ulottuville. Toiminta pohjautuu yhteistyöhön yliopistojen kanssa. Pukstaavin kirjastoon tallennetaan kirjan kulttuurihistoriaan ja kirjan valmistukseen liittyvää kirjallisuutta. Kirjasto toimii käsikirjastona ja on luetteloitu Pirkanmaan kirjastotietokantaan.

Pukstaavilla on hyvät internet-sivut, joilla on mielenkiintoisesti videon avulla esitelty myös museorakennus Pukstaavin ja sen rakennuttajan historiaa.

Teksti ja kuva

Leena Kuupakko

 

AKATEEMISIIN NAISIIN KOHDISTUVA PERHEVÄKIVALTA - Uusi oppimiskumppanuushanke alkaa

Suomen akateemisten naisten liitto aloittaa syyskuussa uuden elinikäisen oppimisen ohjelman kuuluvan Grundtvig-oppimiskumppanuus-hankkeen teemasta Domestic Violence Met by Educated Women (lyhennettynä DVMEW).

Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön asiantuntija- ja palveluorganisaatio CIMO on hankkeen kansallinen toimija ja se on välittänyt hakemuksemme Euroopan komissiolle, joka on myöntänyt 16.000 euron kansallisen rahoituksen kaksivuotiselle projektille. Projektissa ovat mukana seuraavat eurooppalaiset partnerit: Saksan, Romanian ja Slovenian akateemisten naisten liitot, Konstruktiivisen kasvatustieteen keskus (Saksa / Kiel), Kyrklunds’ Consulting International (Ruotsi) ja Suomen Akateemisten Naisten Liitto. Kaikkiaan hankkeessa on siis kuusi partneria. Näiden partnereiden edustajina, hankkeen suunnittelijoina ja kontaktihenkilöinä ovat olleet: Ana Rodrigues (Saksa), Clementina Timus (Romania), Darja Teran (Slovenia), Elena Dingu-Kyrklund (Kyrklunds’ Consulting International), Peter Krope (Zentrum für Konstruktive Erziehungswissenschaft e.V., Kiel), ja koordinaattori Raija Sollamo (Suomi). Seitsemäskin eli Bulgarian akateemisten naisten liitto oli mukana hakemuksessamme, mutta Bulgarian kansallisessa kilpailussa se jäi varasijalle. Lokakuun loppuun mennessä selviää, nouseeko se varasijalta rahoitettavien osaprojektien joukkoon.

Hyväksymismenettely on monipolvinen: Paitsi että koko projektin pitää saada Euroopan komission hyväksyntä, lisäksi jokaisen maan on saatava omalle osaprojektilleen kansallisen EU-toimistonsa tuki. Kaikki ne kumppanit, jotka nyt on hyväksytty mukaan, saavat 16.000 euron kansallisen rahoituksen. Rahoitus on tarkoitettu liikkuvuuden edistämiseen eli yhteisiin kansainvälisiin kokouksiin osallistumista varten. Hankesuunnitelmassa on kuusi kansainvälistä kokousta: Tukholma, Paderborn, Bucharest, Ljubljana, Sofia ja Helsinki. Mikäli Bulgariaa ei hyväksytä mukaan, Sofian kokous ei ilmeisesti toteudu.

Mihin hankkeessa pyritään?

Kunnianhimoinen päämäärä on nostaa akateemisten naisten kokema perheväkivalta Euroopan laajuiselle agendalle. Oppimiskumppanuushankkeen partnerit tekevät kyselyjä ja pieniä selvityksiä eri maissa, analysoivat tuloksia ja kokoavat tietoja akateemisiin naisiin kohdistuvasta perheväkivallasta. He järjestävät kuusi kansainvälistä ja useita kansallisia kokouksia tästä aiheesta. Loppuraportti kokoaa kaikkien partnereiden yhteiset tulokset. Hankkeen tarkoitus on tuottaa uutta tietoa tästä surullisesta ilmiöstä ja levittää maasta toiseen parhaita käytänteitä perheväkivallan ehkäisemiseksi.

Hanke keskittyy akateemisiin naisiin ja heidän lapsiinsa ja perheenjäseniinsä. Halusimme aloittaa itseämme lähellä olevasta ongelmasta, ovathan kaikki partnerit akateemisia naisia ja heidän järjestöjään. Tosin Konstruktiivisen kasvatustieteen keskuksen ja sen johtajan professori Peter Kropen myötä hankkeeseen tulee myös miesten näkökulmaa ja asiantuntemusta. Naisiin kohdistuva perheväkivalta on niin laaja ja rannaton alue, että halusimme erottaa siitä yhden tarkkarajaisen alueen selvitystyömme kohteeksi.

Hankkeessa kysytään, onko eri EU maiden välillä eroja siinä, miten perheväkivalta ymmärretään ja määritellään. Nämä erot huomioon ottaen projektissa muotoillaan mahdollisimman luotettavia suosituksia siitä, kuinka perheväkivaltaa voidaan välttää ja ehkäistä. Kansainvälinen hanke tuottaa eurooppalaista lisäarvoa. Siinä opitaan toinen toisiltaan parhaita käytänteitä, siinä tullaan tietoisiksi kulttuurisista eroista eri maiden välillä. Kansallinen näkökulma tähän globaaliin ongelmaan olisikin aivan liian suppea, varsinkin vilkkaan maasta maahan muuton takia.

Sekä akateemisina oppijoina, liittojemme jäseninä että luottamushenkilöinä me opimme tuntemaan tämän surullisen ilmiön paremmin ja näemme myös niiden järjestöjen työn tärkeyden, jotka jo nyt taistelevat kaikkea naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan, tarjoavat turvakoteja ja pyrkivät muuttamaan lainsäädäntöä, jotta naisten ja miesten välinen tasa-arvo toteutuisi paremmin ja naiset ja lapset säästyisivät perheväkivallalta ja sen ikäviltä seurauksilta. Hankkeen jälkeen Euroopan akateemisten naisten liitoilla on enemmän tietoa akateemisiin naisiin kohdistuvan perheväkivallan erityispiirteistä ja paremmat mahdollisuudet auttaa ja tukea sen uhreja. Sekä kansalliset että kansainväliset yhteistyöverkostot lujittuvat hankkeen myötä. Vahvoilla eurooppalaisilla verkostoilla on valtaa ja voimaa vaatia ja toimeenpanna muutoksia.

Jokaista SANL:n jäsentä tarvitaan

Koko hankkeen koordinaattorina toimii professori (emerita) Raija Sollamo. Erityisesti sekä Vantaan että Espoon ja Kauniaisten yhdistykset ovat luvanneet olla aktiivisia tässä hankkeessa ja sen toteuttamisessa. Varmasti pyydämme apua muiltakin liiton jäseniltä. Toivottavasti uudesta asiantuntijarekisteristä on apua etsittäessä tähän hankkeeseen päteviä henkilöitä. Luomme tätä hanketta varten kansallisen asiantuntijaverkoston. Tulemme tekemään myös kyselyn kaikille liittomme jäsenille heidän mahdollisesti kokemastaan (tai lähipiirissä näkemästään) perheväkivallasta.
 

Hankkeen koordinaattori emerita professori Raija Sollamo

Perustamme hankkeelle omat www-sivut, joilta kaikki jäsenet ja ulkopuolisetkin voivat seurata hankkeen etenemistä.

Toivon, että kaikki liittomme jäsenet suhtautuisivat hankkeeseen positiivisesti ja olisivat tarvittaessa tukemassa sitä omalla asiantuntemuksellaan.

Raija Sollamo
Hankkeen koordinaattori
raija.sollamo[a]helsinki.fi

Kvinnliga Akademiker i Vasa rf 70-års jubileum 20.4.2013

Kvinnliga Akademiker i Vasa firade sitt 70-års jubileum 20 april 2013 på restaurang il Banco, där 30 personer deltog i festligheterna. Festligheterna inleddes med skön klassisk musik och sång av Ulrica Berg och Katrin Lax. Ordförande för Kvinnliga Akademiker i Vasa Marianne Buss hälsade gästerna välkomna. Förbundets ordförande, professor Helena Ranta från Institutionen för rättsmedicin vid Medicinska fakulteten vid Helsingfors universitet höll festtalet om temat ”Rättvisa för levande – rättvisa för döda” .

Ordförande HvM Marianne Buss gav en kort översikt över föreningens historia. Kvinnliga Akademiker i Vasa bildades 12.4.1943 med 23 medlemmar. Då hette föreningen Akademiskt Bildade Kvinnors Förbund. Stiftande medlemmar var lungläkaren Karin Widnäs, som var ordförande i 21 år, Ingrid West, Lydia Eriksson och Mary Nyqvist. Tandläkare Margaretha Ivars var föreningens ordförande under åren 1984-2006, i sammanlagt 22 år.

Ordförande Marianne Buss citerade Margaretha Ivars som skriver i 50-års historiken: ”Först genom ett ansvar, ett aktivt, personligt och osjälviskt tjänande kan vi komma ett stycke på väg mot en bättre morgondag och utöva ett inflytande på vår världs framtid”. Marianne Buss ville i sitt hälsningstal just lyfta fram dessa värderingar, som genomsyrar hela verksamheten och som Kvinnliga Akademiker i Vasa även framöver vill bistå, den sociala och den moraliska tilliten. Social tillit har stor betydelse i relationer och kommunikationer mellan människor. Den moraliska tilliten bygger på synen på världen som en vänlig plats med välmenande människor.

Ordförande Marianne Buss

Professor Helena Ranta inledde sitt festtal med följande ord: ”Ingen fred utan rättvisa, Ingen rättvisa utan förlåtelse”. Dessa enkla ord påminde henne om ett besök i Kamerun, år 2002, där hon som medlem i ett internationellt team opererade under den katolska kyrkan. En smutsig papperslapp med denna text hängde i Kamerun på en informationstavla bredvid ingången till kyrkan och fäste hennes uppmärksamhet. I hennes tal framkom att man efter krigsslutet år 1945 trodde att närheten till historiens värsta brott, mordet på över sex miljoner judar skulle vara ett tillräckligt vaccin att inget sådant mera sker. Men under våren 1994 mördades 800.000 män, kvinnor och barn i Rwanda under 100 dagars tid, trots internationell tillvaro.

Som en viktig resolution nämnde professor Ranta resolutionen Kvinnor, fred och säkerhet från 1325, vilken antogs av FN:s säkerhetsråd år 2000. Denna resolution syftar till att öka kvinnors deltagande i arbetet med att förebygga och lösa konflikter. En hållbar fred är inte möjligt utan kvinnor, vilka under krig blir utsatta för sexuellt slaveri, våldtäkt och tortyr. Straffriheten för brott mot kvinnor måste upphöra, poängterade Ranta och fortsatte: Domstolar, åklagare och poliser bör utbildas för att bryta könsblindheten.

Professor Helena Ranta (fotograf: Vivi-Ann Myllyniemi)

Rättsmedicinska undersökningar av brott mot mänskliga rättigheter, inklusive fastställande av dödssätt och dödsorsak och en slutlig identifiering av mänskliga kvarlevor är viktiga, inte enbart ur juridisk synvinkel. För den som överlever brott, men som förlorat familjemedlemmar och närstående mänskor är det absolut nödvändigt att få veta vad som hänt med dem. Ranta framförde att dessa mänskor har rätten till vetskap för att kunna bygga upp ett liv på nytt, se mot framtiden och framför allt för att kunna bryta hatets och hämndens onda cirkel ”circulus vitiosus”, som så lätt fortsätter i generationer.

Professor Ranta sammanfattade i sitt festtal att: ”Vi får aldrig tro att förintelsen inte kan komma igen. Folkmord är aldrig en slump. Det vi måste minnas är ”Tystnaden talar sitt språk- att INTE ingripa är

medbrottsligt”.

Kvinnliga Akademiker i Vasa vill tacka professor Helena Ranta för en lärorik och intressant föreläsning, som ökade förståelsen för vilket storartat arbete Ranta utför inom FN och rättsmedicin, för kvinnor och utsatta i världen.

Efter en festlig middag fortsatte lektor Ruth Lawast att delge sina tankar kring   ”Kvinnor jag skulle vilja möta”, där hon som första kvinna lyfte fram Jesu moder, men också kvinnor ur hennes egen släkt, som haft stort inflytande på hennes liv. Också denna spegling var intressant och tankeväckande.

70-års jubiléet och festligheterna avslutades med allsång under ledning av vice ordförande Gun Jakobsson. ”Längtan till landet” ljöd högt i festsalen.

Vasa 15.8.2013

Kvinnliga Akademiker i Vasa rf.

Marianne Buss, ordförande