Olin lapsena 4H-yhdistyksen aktiivinen kerholainen ja myöhemmin myös aktiivinen kerho- sekä leiriohjaaja. Tutuiksi tulivat myös erilaiset kilpailut ja tapahtumien järjestäminen. Lapsuudessa olin paljon isäni mukana hänen toimiessa aktiivisesti seura- ja yhdistystoiminnassa, kunnan luottamustehtävissä päätyönsä sekä sivutoimisen yrittäjyyden ohessa. Ja useamman kerran olen ollut myös äidin mukana auttamassa iltatöissä, perhepäivähoidossa olevia lapsia leikittämässä tai mansikoita myyntiin poimimassa. Yrittäjää minusta ei silti koskaan (ainakaan vielä) ole tullut.
Lähihoitajasta varhaiskasvatukseen
Ylä-asteiässä touhusin mukana monessa: oli 4H-toimintaa, koululehteä ja työtä niin kaupassa kuin kahvilassa. Ylä-asteen jälkeen päädyin lukioon, mutta tekevälle ihmiselle lukio on kovin tylsä paikka. Jotain täytyi siis keksiä ja minähän keksin: ammattilukiota. Äitini menehtyessä syöpään lukioni aloituksen alkumetreillä näin läheltä hoitajien työskentelyä ja sieltä se pieni kipinä ehkä hoitoalaa kohtaan heräsi. Lopulta valmistuin pienen kylän lukiosta ylioppilaaksi ja samalla lähihoitajaksi 3,5 vuodessa. Siinä opintojen ja muun ohessa ehdin myös rakastua ja hankkia yhteisen omakotitalon. Ja koiran.
Jonkin aikaa työskentelin lähihoitajana, kunnes muutaman mutkan kautta päädyin ikäihmisten parista työskentelemään lasten pariin varhaiskasvatukseen. Sieltä heräsi kipinä ja tarve opiskella lastenohjaajaksi, jotta saisin omaa ammattitaitoani vahvistettua. Menimme naimisiin ja saimme perheenlisäystä, kun esikoisemme syntyi 2013. Samalla omakotitalo vaihtui toiseen. Siinä äitiyslomalla sitten oli hyvin aikaa tehdä lastenohjaajan tutkinto loppuun sekä pyörittää oman kunnan äideille aktiivista toimintaa.
Äitiyslomani jälkeen palasin varhaiskasvatuksen töihin. Lapsi lähti hoitoon ja mies ahersi tehtaalla. Minulla lastenhoitajan töitä riitti, mutta vain pienissä pätkissä ja puolen vuoden työsopimus tuntui jo lottovoitolta. Elettiin rauhallista ja tyytyväistä perhe-elämää useampi vuosi ja ainoa urahaave minulle oli vakituinen työ. Vannoin, etten palaa enää ikäihmisten tai sairaanhoidon pariin
Vuosi 2017 vaihtui ja odotin perheemme kuopusta kesäkuussa syntyväksi. Loppiaisena saimme ikäviä uutisia, joiden myötä jouduimme sanomaan jäähyväiset omalle isälleni helmikuun alussa. Sen myötä päädyimme muuttamaan koko perhe takaisin tyhjäksi jääneeseen lapsuudenkotiini ja hankimme myös toisen koiran. Myös kuopuksemme aikainen äitiysloma loppui ja pääsin töihin jälleen varhaiskasvatukseen. Siinä myös sitten yhdistystoiminta jatkui vapaa-ajalla kyläyhdistyksessä ja paikallisessa MLL-yhdistyksessä. Töiden puolesta työsopimukset olivat jo pidempiä, mutta uhka varhaiskasvatuksen uudistuksista sai miettimään jatko-opintoja ammattikorkeakoulussa.
Sairaanhoitajan ammattikorkeakouluopinnot
Hain keväällä 2021 ammattikorkeakouluun sosionomiksi pääsemättä kouluun. Jatkoin töitä entiseen tapaan ja päätin hakea syksyllä uudelleen. Syksyn haun yhteydessä laitoin myös sairaanhoitajan tutkinnon toiseksi vaihtoehdoksi. Samaan aikaan katselin muita työpaikkoja sillä määräaikainen työ ei tuntunut itselle tarpeeksi varmalta. Lopulta löysin itseni samaisen vuoden joulukuussa työskentelemässä toistaiseksi voimassa olevalla sopimuksella varahenkilöstöstä lähihoitajana, vaikkei minun koskaan pitänyt palata niihin töihin.
Tässä vaiheessa olin haudannut ajatuksen jatko-opinnoista ja päättänyt keskittyä uuteen työhöni. Ehdin olla alle kaksi viikkoa uudessa työssäni lähihoitajana, kun sain ilmoituksen sähköpostiin, että olin saanut sairaanhoitajan monimuoto-opintoihin paikan ammattikorkeakouluun. Koulu alkoi kuukauden kuluttua ilmoituksesta. Lähdin kouluun asenteella, että käyn sen hitaasti omaan tahtiini, sillä olihan minulla uusi lähihoitajan työ ja perhe myös huolehdittavana eikä minulla ollut kiire mihinkään.
Keväällä 2023 hyödynsin mahdollisuutta opintovapaaseen kahdeksan viikon ajan kahta palkatonta työharjoittelua varten omasta varahenkilöstön työstäni. Muun ajan tein töitä 100% työajalla ja mukautin työharjoittelut palkalliseksi työnkierron ja oman aktiivisuuden avulla. Viimeisen harjoittelun myötä jäin työlomalle varahenkilöstön työstä ja siirryin töihin nykyiseen työpaikkaani vuodeosastolle määräaikaiseksi sairaanhoitajaksi. Koulu loppui syksyllä ja paperit sain käteen alle 2,5 vuoden opiskelulla. Pian sanoin myös irti varahenkilöstön lähihoitajan työni ja allekirjoitin sairaanhoitajan työsopimuksen toistaiseksi voimassa olevana vuodeosastolle.
Osastonhoitajan sijaisuus ja lähiesihenkilötyön opinnot
Vuoden 2023 lähestyessä loppua silloinen osastonhoitajamme kysyi minulta olisinko kiinnostunut sijaistamaan häntä seuraavan vuoden. Vastasin kysymykseen saman tien myöntävästi, koska tiesin ettei vastaavaa mahdollisuutta tulisi uudelleen. Perehdytyksen jälkeen siirryin helmikuun alussa 2024 sairaanhoitajan työstäni virkaasijaistavaksi osastonhoitajaksi ja aloitin oppisopimuksella lähiesihenkilöopinnot.
Viimeinen vuosi on ollut vauhdikas ja täynnä yllätyksiä. Olen myös nyt ymmärtänyt miksi aina sanotaan, että elämämme tapahtumat valmistelevat aina meitä, jotain varten. Ja että puoliso on se elämämme peruskallio, johon nojata. Lapsillemme olen sanonut, ettei tarvitse tietää miksi tulee isona. Se selviää kyllä varmasti aikanaan. Tärkeintä on, että uskaltaa kokeilla ja yrittää.
Piia Mäkelä
