tiistai 10. joulukuuta 2019

Ensimmäinen nainen

Lukijoiden suosikiksi kaunokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaista nousi Johanna Venhon romaani Ensimmäinen nainen (WSOY). Johanna Venho on yrittänyt päästä Sylvi Kekkosen pään sisään ja kirjoittanut minä-muotoisen romaanin, jossa Sylvi Kekkonen keskustelee kesällä 1966 kuolleen ystävänsä Marjaleena Vartion kanssa. Kirja sijoittuu pääosin elokuuhun 1966, mutta välillä Sylvi palaa mietteissään aikaisempiinkin aikoihin.


Kirja on hyvin uskottava. Päiväkirjamaisesti se pohtii tapahtumia, kertoo päivien kulumisesta kertomishetkellä sekä muistelee menneitä. Välillä puheenvuoron saa kuvanveistäjä Essi Renvall, joka haluaisi veistää Sylvin pään, mutta ei saa työstä otetta. Renvallin kautta Venho ilmeisesti yrittää luoda ulkopuolista näkökulmaa Sylvi Kekkoseen, mutta melko irrallisilta Renvallin puheenvuorot tuntuvat.

Onko tällainen faktan ja fiktion sekoitus hyvä? Tavallaan on, kiinnostus säilyy ja lukija tuntee suorastaan tirkistelevänsä maan ensimmäisen naisen elämää ja ajatuksia. Mutta ratkaisussa on myös heikkoutensa. Sylvi Kekkoselta jäi muutamia päiväkirjoja, mutta niissä ei oikean elämäkerran mukaan ollut kovin henkilökohtaisia pohdintoja avioliitosta. Hänen ajatuksiinsa romaanissa ei siksi voi täysin luottaa, vaikka ne hyvin todenmukaisilta vaikuttavat.

Sylvi elää miehelleen ja miehensä uralle. Itse hän tyytyy olemaan varjo taustalla, näkymätön, kuulumaton, rujo ja kulunut miehensä varjossa. Pojilleen hän myös elää eikä osaa päästää äitinä irti. Miniät ovat tunkeilijoita ja hän tajuaa itsekin olevansa ilkeän kohtuuton suuttuessaan miniän tekemästä remontista Kampinkadulla. Vai tajuaako? Fiktiotahan tämä on!

Välillä lukiessa tulee sääli, sitten suuttumus: lopeta jo se ruikutus ja valittaminen! Lähde! Ei lähtöön tarvita toista miestä eikä uutta suhdetta. Lähde itsesi vuoksi. Pidät itseäsi perheen koossapitävänä voimana, mutta kun pojilla on omat perheet ja miehellä muita suhteita, ei perhettä enää siinä mielessä ole. Lukijana oikein kutkutti mieltä kuvitellessa, mitä olisi tapahtunut, jos Sylvi Kekkonen tosiaan olisi ottanut eron Urhosta.

Totta, 1960-luvulla ei eroaminen ollut vielä niin yleistä kuin nyt, mutta kyllä Sylvillä silloinkin olisi perusteita ollut. Taloudelliset mahdollisuudet varmaan myös, ja tuskinpa Urho Kekkonen olisi asemassaan voinut ryhtyä taloudellisissa asioissa hankalaksi. Oliko Sylvissä masokistia sen verran, että hän tavallaan nautti tilanteesta, jossa sai pieni pyhimyskehä päänsä päällä olla onneton ja uhrautua, koska oli äiti ja puoliso? Nykypäivän nainen ei voi ymmärtää eikä edes erityisemmin arvostaa hänen valintaansa. Tämän jälkeen täytynee ottaa oikea Sylvin elämäkerta luettavaksi, jotta saa vertailukohdan.

Marketta Holopainen
Suomen Akateemisten Naisten Liiton I varapuheenjohtaja
Eläkkeellä oleva opettaja, FM

keskiviikko 4. joulukuuta 2019

Miehet omivat uskonnon

Ortodoksijuutalainen itkumuurilla
rukouskirja kädessään,
edestakaisin heiluen,
ja synagogassa
Talmudin äärellä
mustissa vaatteissaan,
ohimokiharoissaan,
naiset työnnettyinä
lehterin perälle
pois miesten silmistä.

Vanhoillislestadiolainen mies
seuroissa puhujana,
saarnaamassa synnit anteeksi
Jeesuksen nimessä ja veressä,
määrittelemässä
naisten elämän rajat
ja synnytysten rajattomuuden
naisten kiltisti kuunnellessa.

Miten näin pääsi käymään,
että miehet omivat uskonnon?

Miehet loivat monimutkaisen
sääntöjen kokoelman,
itselleen edullisen,
ja moniportaisen järjestelmän,
jossa jokainen tietää askelmansa,
ketä täytyy totella
ja ketä saa käskeä,
ihan niin kuin armeijassa.

Miesten uskonto on suora viiva,
jota pitkin edetään,
kaikki sivuhaarat ovat harhaoppeja.

Naisten uskonto on suuri ympyrä,
jonka sisään otetaan kaikki,
jotka haluavat tulla.
Sääntöjä voidaan soveltaa
kaikkien parhaaksi,
Raamattua tulkita
lähimmäisen hyväksi.
Naisten verkostot
ulottuvat kaikkiin suuntiin.
Tunnustuskuntarajoja
unohdetaan ja ylitetään.

Uskossa eläminen ei ole teoriaa.


TL, FM Aila Tuula Isotalo
Huittisten Seudun Akateemiset Naiset ry.

Poika joka unohtui – kirja, joka ei unohdu

Kun käsiin osuu kirja, jonka tietää kyntävän mieleen syvän uran, täytyy antaa lukuvinkki muillekin. Tällainen on TM Liisa Seppäsen kirjoittama Poika joka unohtui (Otava 2019, 201 s.). Kirjan mottona on ”Olen pieni pölypallo, joka leijailee ilmassa kenenkään huomaamatta. Pahinta on se, että kukaan aikuinen ei puhu minulle eikä kysy minulta mitään.” Lause kuvaa kirjan päähenkilön, lastenkotiin hylätyn pojan ajatuksia.


Nyt, kun 2000-luku on jatkunut jo kahden vuosikymmenen ajan ja tiedämme tarkkaan lasten henkisen hyvinvoinnin turvaamisen tarpeesta, on vaikea ymmärtää, että vielä 1940-50-luvulla saatettiin lapsi hylätä lastenkotiin, vaikka molemmat vanhemmat olivat elossa, vieläpä samassa kaupungissa. Näin kävi keväällä 1945 kolmivuotiaalle Reijo Salmelle. Isä vei pojan Mikkelin Kenraali Mannerheimin Lastensuojeluliiton lastenkotiin ja jätti hänet sinne. Kukaan ei kertonut, miksi, kukaan ei kysynyt, mitä poika ehkä itse haluaisi eikä kukaan koskaan kertonut hänelle mitään vanhemmista.

Poika kasvoi laitoksessa eikä koskaan nähnyt perhe-elämän arkea, kuinka käydään kaupassa, kuinka kerrotaan tarinoita suvusta ja menneisyydestä, kuinka kohdataan erilaiset tilanteet perheessä. Hän eli päältäpäin normaalia elämää: kävi koulua, kiinnostui urheilusta, keksi erilaisia tapoja ansaita taskurahoja. Elämä oli turvallista ja säännöllistä, mutta täysin vailla tunteita. Käsittämättömältä tuntuu, että hänen menemisistään ja tekemisistään ei kukaan näyttänyt kiinnostuvan. Onneksi pienen Reijon harrastukset näyttävät rajoittuneen normaaleihin pikkupoikain kolttosiin, sillä riski joutua huonoille teille on ollut melkoinen.

1950-luvulla ei lastenkotinuorta mitenkään valmisteltu aikuistumiseen. Aivan sattumalta Reijo kuuli laitoksen johtokunnan mainitsevan hänen nimensä ja keskustelevan siitä, että hän täyttää kohta 16 vuotta ja lastenkotiaika päättyy. Hätä oli suuri: Minne minä menen? Missä asun? Mitä teen?

Neuvokas poika meni kirjastoon kysymään apua ja sai sieltä ammatinvalintaoppaan. Sen avulla löytyi Helsingistä Strömbergin konepajakoulu, joka oli sisäoppilaitos. Sinne oli vaikea päästä, mutta Reijo pääsi ja elämä alkoi kääntyä raiteilleen. Vielä ennen lähtöä Mikkelistä tuli viimeinen nöyryytys. Poika pyysi kaupungilta avustusta junalippuun Helsinkiin, mutta sitä ei annettu. Hänen täytyi lainata matkarahat jalkapallokavereiltaan.

Elämä Helsingissä lähti sujumaan hyvin. Opiskelu kiinnosti ja siitä maksettiin pientä palkkaakin. Reijo pärjäsi, mutta jo jouluna nousi esiin melkoinen ongelma. Oppilasasuntola oli joulun ajan kiinni eikä pojalla ollut paikkaa minne mennä. Hän kuitenkin lähti Mikkeliin, mutta sisu ei antanut mennä kysymään yösijaa lastenkodilta. Ratkaisuksi löytyi aseman odotushuone, jossa voi nukkua yöt lämpimässä (pultsareiden joukossa) ja päivät hän kierteli kaduilla. Hän joutui olemaan nälissään, koska ei koko ikänsä laitoksessa asuneena tiennyt kauppojen aukioloajoista mitään.

Reijon tarinasta saisi nyyhkytarinan tai skandaaliuutisen iltalehtien tyyliin, mutta kirjoittaja on valinnut toisenlaisen ratkaisun. Hän ei mässäile epäkohdilla vaan kirjoittaa tiukan asiallisesti. Reijo itse saa puheenvuoron, asiakirjatekstejä lainataan usein, mikä tuo dokumentaarisuutta, välillä kirjoittaja esittää kriittisiäkin kysymyksiä Reijon kertomuksista. Asiallisen reportaasimainen käsittely säästää lukijan ahdistuneisuudelta, vaikka tarina tietysti koskettaa tunteita hyvin voimakkaasti. Reijo itse on yrittänyt nähdä elämänsä epäkohtien kääntöpuolenkin – ehkä yksinäinen lastenkotielämä varjeli häntä joltain vielä pahemmalta, ja tämä tuo lohtua ankeaan tarinaan.

Marketta Holopainen
Suomen Akateemisten Naisten Liiton I varapuheenjohtaja,
eläkkeellä oleva opettaja, FM

torstai 14. marraskuuta 2019

Yhteistyössä on voimaa - Varsinaissuomalaiset paikallisyhdistykset koolla Salossa ja Turussa

Toukokuussa 2019 nelisenkymmentä naista Salon Akateemiset Naiset ry:stä, Kvinnliga Akademiker i Åboland rf:stä ja Turun Akateemiset Naiset ry:stä kokoontuivat salolaisten kutsusta Salon Halikossa sijaitsevassa Wiurilan kartanossa yhteisen illanvieton merkeissä. Tuon illan tärkeimpänä tavoitteena oli yksinkertaisesti istua saman pöydän ääreen entuudestaan ainakin osin tuntemattomien aktiivien kanssa ja tutustua toisiimme. Meistä kukin kertoi vuorollaan itsestään, työurastaan ja motivaatiostaan toimia omassa yhdistyksessä ja 19 paikallisyhdistyksen yhteenliittymässä, Suomen Akateemisten Naisten Liitossa.

Illanvietto oli seurausta Liiton toimistolla Helsingissä syksyllä 2018 paikallisyhdistyksissä toimivien kansainvälisten asioiden yhteyshenkilöille järjestetystä kokouksesta, jonka yhteydessä lounaisen Suomen jäsenedustajat päättivät edistää toimia, joilla nämä kolme yhdistystä voisivat lähestyä toisiaan.


Toukokuun illassa oli mielenkiintoista ja hyvin virkistävää kuulla eri-ikäisten ja eri puolilta Varsinais-Suomea tulevien naisten kertomuksia. Joukkoon mahtui vuosikymmeniä yhdistysaktiiveina toimineita ja sitten myös niitä, jotka vasta muodostavat käsitystään sekä omasta yhdistyksestä että Liiton toiminnasta. Uskon meille kaikille avautuneen mahdollisuuden reflektoida omia ja toistemme motivaation lähteitä hieman uudesta näkökulmasta. Kartanon sali täyttyi sydämellisistä kohtaamisista ja hetkistä sekä suomen että ruotsin kielellä.

Erilaisia ääniä, samoja tavoitteita


Kuluvan vuoden lokakuussa tapasimme kolmen yhdistyksen kesken toisen kerran ja tällä kertaa kutsujana toimi Åbolandin naiset. Tavoitteena oli asettaa toiminnallemme varovaisia yhteisiä raameja ja tunnustella paikalla olleiden jäsenedustajien mietteitä oman yhdistyksen tilasta ja tulevaisuudesta. Åbolandin edustaja Barbro Kanerva oli valmistellut työpajan, jonka kautta pääsimme kiinni tärkeisiin ydinkysymyksiin: miksi olemme yhdistyksen jäseniä, mitä positiivista ja hyvää näemme yhdistyksen toiminnassa ja millaisia haasteita ja toiveita meillä kullakin on toiminnan kehittämisen suhteen. Olimme sekä armollisia, rehellisiä että vaateliaita vastauksissamme. Väittäisin meidän olleen yllättävänkin avoimia kohtaamaan erilaisia tulokulmia ja siten avoimia myös rakentavalle vuorovaikutukselle.

Vaikka kamppailemme samojen kysymysten parissa, teemme ajatus- ja suunnittelutyötä useimmiten yksin ja oman yhdistyksemme hallitusjäsenten kesken. Oli innoittavaa jakaa ja purkaa ongelmia ja huomata, että myönteisiä asioita kerääntyi keltaisille lapuille huomattavasti enemmän kuin negatiivisia. Ja negatiivisetkin vaikuttivat ennemminkin ratkaistavissa olevilta kysymyksiltä kuin toivottomuudelta. Keskinäinen työmme on vasta aluillaan tässä muodossaan ja seuraava tapaamisemme vuoden 2020 puolella raamittaa jälleen ajatuksiamme yhden askelen eteenpäin. Pitkäjänteisen yhteistyön luominen ei käy hetkessä, mutta kyse onkin prosessista, ei projektista. Yhteistyön hyviä lähteitä tulee vaalia toisia kuunnellen ja antaen tilaa erilaisille näkemyksille.


Kun Itämeren alueen Akateemiset Naiset kokoontuivat lokakuun puolivälissä Tiedekeskus Heurekaan, oli siinä kontekstissa yhtä lailla mahdollista avautua vuorovaikutukselle uusien ja entuudestaan tuttujen ihmisten kanssa. Seminaareissa yhtä tärkeää kuin virallinen ohjelma, on verkostoitua ja kohdata muita. On tärkeää katsoa kulissien taakse ja erinomainen mahdollisuus tähän avautuikin lounaspöydässä, jossa istui valtakunnallisesti ajatellen melko kattava maantieteellinen otos akateemisia naisia eri ikäryhmistä. Keskustelu virisi nopeasti ja pallottelimme ideoilla ja ajatuksilla siitä, mitä yhdistykset voisivat tehdä yhdessä yhteishengen voimistamiseksi. Tunnustelut kiirivät vielä kuluvan syksyn aikana ainakin kansainvälisten asioiden komiteaan ja sitä kautta Liiton hallitukseen.

Näissä tapaamisissa on kyse Liiton ja yhdistysten virallisista ohjelmista, tavoitteista ja poliittisista linjauksista. Ajattelen kestävän pohjan tälle työlle syntyvän ainoastaan voimakkaan ja myönteisen muistijäljen jättävien yhteisten kohtaamisten kautta, kun me kautta Suomen ja joskus valtioiden rajatkin ylittäen, tapaamme ja kohtaamme toisemme avoimina ymmärrykselle ja vuorovaikutukselle.

Liiton voima on sen jäsenyhdistyksissä ja niiden tavoista rakentaa alueellisesti tunnistettavaa toimintaa. Alueiden keskinäisellä yhteistyöllä ja valtakunnallisilla yhteisillä tapaamisilla sekä yhdistysten että Liiton toiminta on rikkaampaa ja sisällöllisesti merkityksellisempää. Voimme oppia toisiltamme ja jakaa toistemme kanssa entuudestaan tuntematonta. Meillä kullakin on oma äänemme ja syymme olla yhdistyksessä. Nämä erilaiset äänet ovat tärkeitä ja niitä tulee kuulla, kuunnella ja ymmärtää.

Elina Tuomarila 
Salon Akateemiset Naiset ry.

Kuvat: Maritta Tammio (Turun Akateemiset Naiset ry.) ja Eva Wahlberg-Jäntti (Kvinnliga Akademiker i Åboland rf.)

perjantai 1. marraskuuta 2019

Uutta intoa urallesi - Kansainvälinen työelämätapahtuma Helsingin kaupungintalolla

Viime tiistai 29.10.2019 oli Suomen Akateemisten Naisten Liitolle vilkas päivä, sillä pian Pasilan työllistymistapahtuman jälkeen järjestimme Helsingin kaupungintalolla Uutta intoa urallesi -työelämätapahtuman. Tapahtuman järjestäjinä olivat Akateemisten Naisten lisäksi koulutettuja maahanmuuttajanaisia tukeva Auroras-verkostomme sekä korkeakouluopiskelijoiden inspiroiva mentorointiyhteisö Women's Career Network Finland.

Tapahtuman avasi yksi WCN Finlandin mentoreista, johdon valmentaja Ira Leppänen Emergystä. Ira kertoi meille yleisönsä osallistaen ja hyvin havinnollistaen tunneälystä ja sen merkityksestä työelämässä. Ira innosti meidät kaikki analysoimaan tarkemmin tunteitamme ja tunnistamaan myönteisten tunteiden voiman myös ongelmanratkaisussa.




Iran innostavan esityksen jälkeen jakauduimme pisteille, joita sai vapaasti kiertää oman kiinnostuksensa mukaan. Akateemisten Naisten, Auroras-verkostomme ja Women's Career Finlandin toimintaan ja aktiiveihin tutustumisen lisäksi tapahtumassa saattoi kartoittaa omia urahaaveitaan, selvittää toisessa maassa suoritettujen tutkintojen kelpoisuutta  Suomessa sekä tutustua Shortcutin start up - ja yrittäjyyskoulutukseen.





Erityisen suositulta pisteeltä vaikutti viestintä- ja vuorovaikutuskouluttaja Petra Alijärven antama perehdytys oman osaamisen tunnistamiseen. Kuuntelin vaikuttuneena sen itsekin. Metodi on yksinkertainen: kerro kaverillesi tilanteesta, jossa olet selviytynyt erityisen hyvin ja kaverisi listaa sinulle, mitä taitoja tuo prosessi sinulta edellytti. Kyllä vain syntyy pitkä lista! Itsehän sitä helposti vain kuvaisi osaamistaan, että tällainen peruspirkkohan minä vain olen. Kannustavaa vertaistukea todella tarvitaan!



Seuraavassa tällaisessa työelämätietoutta tarjoavassa tapahtumassamme voisi hyvin olla yhtenä yhteistyökumppanina myös TE-toimisto, jotta voisimme tarjota korkeakoulutetuille työhankijoille mahdollisimman ajantasaisen kuvan siitä, millaisia palveluja työvoimatoimistolla on heille tarjota. Myös työnhakijoiden jaksamisesta tulisi puhua nykyistä enemmän. Korkeakoulutetuilta työnhakijoilta odotetaan valtavaa omatoimisuutta, vaikka työttömyys syö varsinkin pidempään jatkuttuaan heidän itsetunnostaan sellaisen palan, että he tarvitsivat työnhakutaitojen sparrauksen lisäksi tuntuvaa tukea myös omaan jaksamiseensa.

Jos sinulle tulee mieleen muita ideoita tai toiveita seuraavaan työelämätapahtumaamme, ota rohkeasti yhteyttä.

Teksti ja kuvat: Susanna Sulkunen
sanl.fkaf(a)akateemisetnaiset.fi

Miten järjestöharrastus voi auttaa työllistymisessä?

Suomen Akateemisten Naisten Liitto osallistui tiistaina 29. lokakuuta Työllisyyden palvelutorille Pasilan TE-toimistossa. Työllisyyden palvelutori on TE-toimistojen palvelupiste, josta saa henkilökohtaista neuvontaa työhaun ja koulutuksen kysymyksiin. Palvelupisteet sijaitsevat Espoossa Ison Omenan palvelutorilla, Helsingissä Pasilan TE-toimiston aulassa ja Vantaalla TYP:n tiloissa Vernissakadulla. Niissä järjestetään tapahtumia, joissa voi tutustua erilaisiin hankkeisiin ja potentiaalisiin työnantajiin.

Palvelutorin Tapahtumatiistaissa meillä oli mahdollisuus esitellä korkeakoulutetuille työnhakijoille erilaisia tapoja, joilla järjestöharrastus voi auttaa työllistymään. Kahdessa tunnissa kävijöitä oli runsaasti ja keskustelu oli hyvin vilkasta. Valitettavasti tälläkin kertaa aika tuntui loppuvan kesken, mutta seuraavan kerran Akateemisten Naisten toimintaa esitellään Pasilan TE-toimistossa tiistaina 26.11.2019 klo 10-12. Tule silloin keskustelemaan kanssamme työllistymisestä ja järjestötoiminnasta!


Tässä kootusti lokakuisen tapahtuman keskusteluissa nousseet ajatukset:

Uudet kontaktit - Mietityttääkö alanvalinta tai -vaihto? Haluaisitko tietoa jostain tietystä ammatista, josta sinulla ei ole vielä kokemusta? Haluaisitko kuulla kokemuksia mainosbrosyyrien sijasta suoraan heiltä, jotka työskentelevät tuossa ammatissa? Akateemisissa Naisissa on ammattilaisia useilta eri aloilta ja eri elämänvaiheesta. Tule tutustumaan meihin!

Uudet taidot - Haluaisitko monipuolistaa ansioluetteloasi? Luottamustehtävissä voit kartuttaa mm. johtamis-, organisoimis-, ongelmanratkomis-, viestintä- ja taloustaitoja, joita myös työnantajat arvostavat. Harrastuksesi voi olla paljon enemmän kuin vain yksi lisäviiva CV:ssä!

Uudet työllistymismahdollisuudet - Eivätkö avoimet hakemukset nappaa? Tarvitsisitko kontakteja unelmien työpaikkaasi?

  • Akateemisissa Naisissa voit auttaa organisoimaan omalle paikallisyhdistyksellesi esimerkiksi yritysvierailun, jossa voit kerätä tietoja organisaatiosta työpaikkana samalla, kun tulet itse tutuksi ko. yritykselle. Yritysvierailun jälkeen tehty hakemus on paremmin räätälöity ja vaikeampi ohittaa.
  • Voit myös esimerkiksi luoda kontakteja unelmatyöpaikkaasi haastattelemalla ko. organisaation edustajaa Liiton jäsenlehteen tai blogiin vaikkapa työelämän tasa-arvokysymyksistä.
  • Edelleen voit tuoda omaa ammatillista osaamistasi esille Liiton blogissa sekä koulutus- ja tasa-arvopolitiikkaan kohdistuvassa vaikuttamistyössämme.

Uudet ajatukset - Oletko kyllästynyt vatuloimaan työllistymistäsi yksin? Ryhmässä kokemuksia vaihtamalla ideoita löytyy aivan uudella tavalla. Sehän todettiin myös Pasilassa!

Mitä sinä lisäisit tähän listaan?

Susanna Sulkunen
sanl.fkaf(a)akateemisetnaiset.fi

torstai 3. lokakuuta 2019

Koulutuksen ja työelämän tasa-arvoistaminen hyötyisi kansainvälisestä yhteistyöstä

Suomen hallitus miettii parhaillaan, miten koulutusta pitäisi uudistaa vastaamaan työelämän tarpeita 2030-luvulla (Yle 28.9.2019). Visio 2030 -työn lisäksi hallitusohjelmassa mainitaan osaamisen ja oppimisen tiekartta sekä korkeakoulutuksen saavutettavuussuunnitelma. Näin laaja poliittinen panostus koulutukseen on hyvin tervetullutta.

Korkeakoulutettujen määrän nosto 50 prosenttiin nuorista aikuisista on kunnioitettava tavoite, mutta riittääkö prosentuaalinen tavoite kaiken osaamisen saamiseksi käyttöön? Tässä voimme hyödyntää kansainvälistä yhteistyötä.

Suomalaista työelämää leimaa vahva eriytyminen naisten ja miesten ammatteihin. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2016 suomalaisista palkansaajista vain 9,3 % sijoittui ammatteihin, joissa on tasaisesti naisia ja miehiä.

Ammatillinen eriytyminen noudattaa koulutusalojen sukupuolisegregaatiota. Yhdeksän kymmenestä terveys- ja hyvinvointi­alojen koulutuksen ja kasvatus­tieteiden koulutuksen suorittaneista on naisia, kun taas miehet muodostavat lähes vastaavan enemmistön tekniikan ja ICT-alan suorittaneista.

Yksilön kokeman epätasa-arvon lisäksi koko yhteiskunta häviää, mikäli osaaminen ei kohdennu oikein eikä työvoiman kysyntä ja tarjonta kohtaa markkinoilla. Euroopan tasa-arvoinstituutin mukaan teknistieteellisten, ns. STEM-alojen sukupuolisegregaation purkaminen kasvattaisi EU-maiden bruttokansantuotetta jopa 600-800 miljardia vuoteen 2050 mennessä. Naisvaltaisten alojen vähäisempi arvostus näkyy yhä palkkauksessa ja sitä myöten myös naisten matalimmissa eläkkeissä. Lisäksi naisten ja miesten jakautuminen eri aloille jäykistää työmarkkinoita.

Suomalaiset myös haluavat nykyistä monimuotoisempaa työelämää. Tasa-arvobarometrin 2017 mukaan 76 % miehistä ja 83 % naisista oli sitä mieltä, että teknisten ja ICT-alojen (tietojenkäsittely ja tietoliikenne) työtehtävissä tulisi olla enemmän naisia. Suomalaiset myös arvioivat sekä talouselämän että yritysten hyötyvän, jos johtopaikoilla olisi enemmän naisia (naisista 89 %, miehistä 71 % samaa mieltä).

Suomessa koulutuksen ja työelämän segregaatiota on yritetty purkaa jo kolme vuosikymmentä ilman suurempaa menestystä. Joillekin tämä on todiste tilanteen luonnollisuudesta: tytöt ja pojat ovat pohjimmiltaan erilaisia ja suuntautuvat siksi eri aloille. Tulkintaa puolustetaan myös sillä, että koulutuksen ja työelämän sukupuolen mukainen eriytyminen on kansainvälinen ilmiö, jos kohta Suomessa sukupuolisegregaatio onkin Pohjoismaiden jyrkintä.

Tutkimusten mukaan segregaatiossa ei ole osaamisen puutteesta. Nuorten alavalintaa ohjaavat eri ammateista saadut tiedot ja asenteet. Myös yhteiskunnallisella keskustelulla on merkitystä. Epävarmat nuoret tekevät ”turvallisia” valintoja: vaatii rohkeutta hakeutua vähemmistön edustajaksi alalle, jonka kuulee toistuvasti olevansa nais- tai miesvaltainen. Rakenteellinen syrjintä sekä roolimallien puute pahentavat tilannetta.

Asenteiden ja rakenteiden muuttaminen ei ole helppoa. Suomessa on 1970-2010-luvuilla toteutettu yli 300 kehittämishanketta, joissa on pyritty koulutuksen ja työelämän segregaation lieventämiseen. Hankkeille on tyypillistä, että ne loppuvat kesken hyvin alkaneen työnsä ja että niiden hyvät käytännöt jäävät vaille laajempaa huomiota.

Tutkijoiden mukaan pysyvän muutoksen aikaansaamiseksi on keskityttävä kasvatusinstituutioiden, vapaa-ajan ympäristöjen sekä työelämän asenteiden ja arvojen muuttamiseen.

Poliittinen tahto auttaa pitkälle. Vielä pidemmälle päästään, jos hyödynnetään kansainvälisten verkostojemme tietoa ja kokemusta.

Haasteet Britanniassa ovat hyvin samankaltaisia. Vain 26% STEM-aloilta valmistuvista opiskelijoista ja 22% työvoimasta on naisia. Suurimpien pörssiyhtiöiden johtoryhmissä naisia on 30 prosenttia.

Monimuotoisuus ja tasa-arvo STEM-koulutuksessa ja työelämässä on yksi Britannian hallituksen prioriteeteista. Aiemmin tänä vuonna se julkaisi strategiansa ”Sukupuolten välinen tasa-arvo kaikissa vaiheissa: tiekartta muutokseen”. Tiekartassa sitoudutaan vaikuttamaan sitkeisiin sukupuolittuneisiin esteisiin eri elämänvaiheissa. Britanniassa hyödynnetään myös STEM-lähettiläitä, jotka monipuolistavat mielikuvia tieteellisteknillisten alojen uravaihtoehdoista.

Britanniassa myös tutkimusrahoitus on tietyillä aloilla sidottu tasa-arvon toteutumiseen. Vuonna 2005 perustettu Athena SWAN Charter edistää sukupuolten välistä tasa-arvoa ja tukee naisten asemaa STEM-aloilla korkeakoulutuksessa. Athena SWAN on otettu käyttöön yli 160 yliopistossa ja tutkimuslaitoksessa Britanniassa, Irlannissa ja Australiassa. Britannian suurin kliinisen lääketutkimuksen rahoittaja The National Institute for Health Research vaatii rahoittamiltaan hankkeilta tasa-arvon toteutumisen osoittamista Athena SWAN Charterin kautta. Suomessa tällaista panostusta ei ole vielä nähty. WISE kampanja puolestaan on koonnut verkoston STEM-aloilla työskenteleviä naisia, jotka edistävät sukupuolten välistä tasa-arvoa koulun penkiltä yritysten hallituksiin.

Toimimalla yhdessä ja kansainvälisten kumppanien kanssa vahvistamme yksittäisten toimijoiden vaikutusta, oppimme toisiltamme ja saavut kestävän muutoksen, josta yhteiskunnat hyötyvät sekä taloudellisesti että sosiaalisesti.

Professori Carole Mundell, Chief Scientific Adviser, UK Foreign and Commonwealth Office
Toimitusjohtaja Susanna Sulkunen, Suomen Akateemisten Naisten Liitto

Professori Mundell on pääpuhujana Suomen Akateemisten Naisten Liiton ja sen Itämeren alueen sisarjärjestöjen koulutuksen tasa-arvoseminaarissa, joka järjestetään Tiedekeskus Heurekassa lauantaina 12.10.2019.



Jämställdhet inom utbildning och arbetsliv gynnas av internationellt samarbete


Finlands regering överväger som bäst hur utbildningen kunde förnyas för att bättre svara mot de krav arbetsmarknaden ställer på 2030-talet (Yle 28.9.2019). I regeringsprogrammet nämns förutom arbetet på ”Vision för 2030” en vägkarta för kunskap och lärande och en plan för att göra högskolestudier lättare tillgängliga. En såhär bred politisk satsning på utbildning är mycket välkommen.

En höjning på 50% av högskolestuderande unga vuxna är ett aktningsvärt mål men kommer denna procentuella höjning att räcka till för att få kunskapen att tas i bruk? Här kan vi dra nytta av internationellt samarbete.

Den finländska arbetsmarknaden präglas av en klar uppdelning mellan kvinnliga och manliga yrken. Enligt Statistikcentralen  arbetade år 2016 endast 9,3 %  löntagare i Finland i yrken med lika många kvinnor och män.

Könssegregering av jobben går parallellt med könsegregering inom utbildning. Nio av tio som studerat hälso-och sjukvård och pedagogik är kvinnor medan männen åter är i nästan motsvarande majoritet bland dem studerat teknik och ICT.

Om en individ uppfattar sig som icke jämställd och om kunnandet är felinriktat och om inte utbud av och efterfrågan på arbetskraft möts förlorar hela samhället. Enligt Europeiska institutet för jämställdhet mellan könen kunde man genom att minska klyftorna mellan könen inom utbildningen för vetenskap, teknik, ingenjörsvetenskap (STEM) öka bruttonationalproduktionen för EU-länderna med upp till 600-800 miljarder fram till år 2050. Den lägre uppskattningen av kvinnodominerade yrken märks fortfarande i lönesättning och i och med det också pensionerna. Dessutom leder könsegregation av jobben till en trögare arbetsmarknad.

Finländarna vill också ha ett mångsidigare arbetsliv. Enligt jämställdhetsbarometern år 2017 är 76% av männen och 83% av kvinnorna  av åsikten att det borde finnas fler kvinnor som sysslar med databehandling och teleteknik. Finländarna (kvinnor 89 % , män 71%) anser även att näringslivet och företagen drar nytta av att fler ledarposter besätts av kvinnor.

I Finland har man under 30 år utan större framgång försökt bryta könssegregration inom utbildning och arbetsliv. För en del är detta ett bevis på ett naturligt tillstånd: flickor och pojkar är i grunden olika och söker sig därför till olika branscher. Den här tolkningen  försvaras också med att könssegregering är ett internationellt fenomen även om den i Finland ändå anses vara vara tydligast i Norden.     

Enligt forskningen är segregrering inte fråga om brist på kunskap. Hur ungdomar väljer yrke har att göra med vilken information de fått och vilka förhandsföreställningar de har om olika branscher. Osäkra ungdomar gör ett "säkert” val: det kräver mod att söka sig till ett jobb som alltid ansett vara mans-eller kvinnodominerat och på så sätt bli en minoritetsrepresentant. Situationen försämras också av strukturell segregrering och brist på rollmodeller.

Att råda bot på förhandsföreställningar och strukturer är inte lätt. I Finland har man  under 1970 och 2010 – talen genomfört över 300 utvecklingsprojekt som har gått ut på lindra segregration i utbildning och arbetslivet. Typiskt för projekten har varit att att de avslutats mitt i arbetet efter en lyckad start och att exempel på goda tillämpningar inte ägnats någon större uppmärksamhet.

För att få en bestående förändring till stånd bör man enligt forskarna koncentrera sig på att ändra värderingar och inställningar på utbildningsanstalterna, i arbetslivet och fritidsverksamheten.

En politisk vilja leder långt. Ännu längre leder det om vi drar nytta av våra internationella nätverks know how och erfarenhet.

Utmaningarna i Storbritannien är av liknande slag. Endast 26% av studerande i STEM-branscher och 22 % av arbetskraften består av kvinnor. I de större börsbolagens ledningsgrupper är ca 30 % kvinnor.

Mångfald och jämställdhet i STEM-utbildning och arbetsliv är en av   Storbritanniens regering  prioriteringar. Tidigare i år publicerade regeringen sin strategi ”Jämställdhet mellan könen i alla sammanhang: Ändrad vägkarta”. Med vägkartan vill man påverka sega könssegregerande hinder i olika livskeden. I Storbritannien använder man sig också av STEM-ambassörer som utvecklar och visar på alternativa yrkesval i vetenskapligt-tekniska branscher.

I Storbritannien är också forskningsbidrag på vissa områden  bundna till förverkligande av jämställdhet. Athena SWAN Chartergrundad 2005 befrämjar jämställdhet mellan könen och stöder kvinnornas ställning gällande högskoleutbildning i STEM-branscher. Över 160 universitet och forskningsanstalter i Storbritannien, Irland och Australien har tagit Athena SWAN i bruk. National Institute for Health Research, Storbritanniens största bidragsgivare för klinisk medicinsk forskning kräver av de projekt det stöder via Athena SWAN Charter ett visat förverkligande av jämställdhet. En liknande satsning har vi ännu inte upplevt i Finland. WISE-kampanjen har å sin sida förenat kvinnor som jobbar i STEM-branscher till ett nätverk som befrämjar jämställdhet mellan könen allt från skolbänkarna till företagsstyrelser.

Genom gemensamt arbete och tillsammans med våra samarbetspartners stöder vi enskilda aktörers insatser, lär av varandra och får en hållbar förändring som våra samhällen drar nytta av både ekonomiskt och socialt.

Professor Carole Mundell, Chief Scientific Adviser, , Chief Scientific Adviser, UK Foreign and Commonwelth Office
Verksamhetsledare Susanna Sulkunen, Finlands Kvinnliga Akademikers Förbund.

Professor Mundell är huvudtalare vid seminariet om jämställdhet inom utbildning, arrangerat av Finlands Kvinnliga Akademiska Förbund och dess systerföreningar från Östersjöområdet. Tid och plats 12.10 2019 i Vetenskapscentret Heureka.


(Svensk översättning: Marie-Louise Blåfield)

perjantai 20. syyskuuta 2019

Etätyö – laiskottelua vai tehokasta puurtamista?

Etätyö on toisille maailmoja avaava mahdollisuus. Toisille se on ehkä jopa uhka – ainakin jos odotetaan, että töitä tehdään etänä ainakin joskus.

Etätyöstä on puhuttu ja kirjoitettu paljon, mutta katsotaanpa aihetta työntekijän näkökulmasta.

Itse pystyn etäpäivinä usein keskittymään paremmin ajattelua vaativiin toimiin kuin ammattikorkeakoulu Laurean kampuksella.  Avokonttorit ilman nimettyjä paikkoja luovat välillä hieman haastavan työympäristön. Toki niissä on paljon hyviäkin puolia ja vaihtelevuutta.

Yritän päästä pitämään etäpäivää ainakin kerran viikossa, jotta saan purettua tietokoneen ääressä rauhassa istumista vaativaa työsumaa. Myös moni muu on löytänyt etätyön hyödyt. Eräs kollegani jopa totesi tulevansa kampukselle vain pakosta, koska kotoa käsin työhommat hoituvat sujuvammin.

Etätyö myös auttaa sovittamaan työ- ja perhe-elämää yhteen. Pomodoro –tekniikka (25 min. töitä, 5 min. tauko) mahdollistaa esimerkiksi kotityöt päivän aikana. Asiantuntijatehtävässä olevan ystäväni mukaan etäpäivänä tulee esimerkiksi pestyä pyykkiä, joka edistää kotitöiden hoitamista, mutta sitä tehdessä voi myös miettiä työpulmia. Koneelta välillä nouseminen ja käsillä jotain tekeminen voi nimittäin aukaista luovuushanat.

Hoituvatko työt? Jos aamulla kirjaa ylös päivän tärkeimmän tavoitteen, auttaa se fokusoinnissa etätöissä. Jos joskus on tunne, että muut paheksuvat etätöitä ja ajattelevat sen olevan laiskottelua, siihen auttaa kalenterimerkinnät tehdyistä töistä. Näin voit hyvällä omallatunnolla mennä illalla nukkumaan.

On työntekijöitä, jotka voivat hoitaa työnsä missä tahansa. Heille riittää sopiva taso, jolle läppärin voi laskea. Keskittyminen on loistavalla tasolla vaikkapa maauimalan aurinkoisen pöydän äärellä. Osa ihmisistä kuitenkin tarvitsee ’rutiinin’ työntekoa varten.

Monet valitsevat tulla työpaikalle joka aamu suunnilleen samaan aikaan ja eritoten samaan paikkaan. Nykyaikaisilla kampuksilla he valitsevat usein saman pöydän ja tuolin samasta tilasta, vaikka valinnanvaraa tilojen suhteen voi olla usean rakennuksen verran. Tämä voi toki luoda myös kismaa, jos joku vähemmän työpaikalla viihtyvä sattuu aamulla paikalle ja ottaa päivän ajaksi omakseen paikan, joka on jo jonkun toisen ’henkinen’ työkoti. Tällaista ongelmaa ei toki ole yhteisöissä, joissa vielä on työhuoneet ovineen, ja joissa ei pelkän lokerikon, lainapöydän ja –tuolin turvin työpäiviä tarvitse hoitaa.

Itse pidän siitä, että käytettävissä on monitoimitiloja. Välillä niskoillekin tekee hyvää ottaa läppärityyny syliin koneineen, heittäytyä sohvalle ja nostaa jalat rahille työpaikalla. Tai vaikka istua pari tuntia ideoimassa Fatboyssa ja verrytellä ajatuksia jumppapallon päällä työpöydän ääressä istumisen tai seisomisen sijaan.

Mikä työssä muuttuu?

Valtioneuvoston kanslian (33/2017) raportissa ’Kohti jaettua ymmärrystä työn tulevaisuudesta’ esitetään, että työn murroksessa ei ole kyse siirtymisestä yhdestä tavasta tehdä töitä johonkin toiseen, vaan nykyisestä moneen erilaiseen tapaan. Yksi vahva tapa eri muotoineen on juuri etätyö.

Osaamisen jatkuva päivittäminen on avainasemassa erityisesti hyvinvoinnin turvaamiseksi, kun työtavat ja työn luonne muuttuvat. Etätyössä et aina pääse heti kollegoiden kanssa jakamaan ideoita ja osaamista samalla tavalla kuin toimistoympäristössä.

Sopivat ratkaisut työn muotojen suhteen löytyvätkin kokeiluiden sekä yrityksen ja erehdyksen kautta. Oleellista on linkittää tulevaisuuden visiot ja nykyhetken toimenpiteet ja keskustella toimijoiden muuttuvista rooleista ja vastuista.

Vastuukysymys koskien etätöitä onkin hyvin oleellinen. Työn laatu ei voi kärsiä kotona hengailusta työpäivänä.

Luterilainen virkamoraali yleensä varmistaa, että työt hoidetaan Suomessa etänäkin, vaikka niiden hoitamattomuus ei heti muille näkyisikään. Monella työluuri ja sähköposti ovat avoinna melkein 24/7, ja suurempi ongelma taitaakin olla, ettei firmojen kompensaatiopolitiikka ole ajassa mukana. Täytyisi ymmärtää, että työ liikkuu, ja se ei ole kellosta kiinni. Nämä asiat tulisivat olla selvästi esillä työsopimuksessakin. Tässä ’töitä tehdään tarvittaessa’ –ajassa voit usein tehdä muutaman tunnin aamulla ja loput vaikka illalla.

Etätyö tuskin tulee vähenemään. Päinvastoin se toivon mukaan luo työpaikoille yhä enemmän yrittäjämäistä henkeä. On tärkeää pitää toimenkuvastaan ja hyvästä työn jäljestä huoli yrittäjän tavoin, vaikka pomo on hyvin harvoin niskaan hengittämässä tai edes samassa rakennuksessa.

Työyhteisö pysyy tärkeänä

Etätyön yksi vaara on yhteisöllisyyden puuttuminen, varsinkin jos tiimipalaveritkin ovat vaikka Skypessä.

Valtioneuvoston kanslian (33/2017) raportissa todetaan, että väliaikaisten ja itseorganisoituvien yhteisöiden rooli tulee korostumaan työn tekemisessä tulevaisuudessa. Työtä ei tehdä enää yksinomaan yritysten ja organisaatioiden kautta, vaan lisäksi erilaisten alustojen, asioiden ja projektien ympärille muodostuneiden joustavien ja avoimien yhteisöiden kautta. Tällainen uudenlainen yhteisöllisyys esitetään usein melko mutkattomana asiana, joka vaatii vain hieman lisää vuorovaikutustaitoja, mutta siinä piilee myös poissulkevuuden vaara, jos aina ei muisteta, että siellä ’langan päässäkin’ tehdään töitä.

Itse kokeilin kauniina hellepäivänä talon terassia, jossa silmiä pystyy välillä lepuuttamaan järveä tuijotellen. Työt sujuivat hyvin, mutta usean tunnin yli 10 hengen Skype-tapaaminen tuotti kieltämättä välillä hieman ongelmia. En aina saanut selvää muiden puheesta, suunvuoroa tai minut unohdettiin linjalle.

Valtioneuvoston raportissa todetaankin, että lähtökohtaisesti kenenkään ei tulisi olla irrallinen ympäröivästä yhteisöstään ja ratkaisuiden tulisi olla hyödyllisiä sekä yksilön että yhteisön näkökulmasta. Yksilö ei ole vain korvattavissa oleva osa konetta, vaan elimellinen osa elävää yhteisöä. Vaikka pitää etätyöstä, tulee työntekijän itsekin huolehtia siitä, että on kiinni työyhteisössään myös konkreettisesti.

Tosiasia kuitenkin on, että jo ajatuksena se, että työnteko olisi paikkaan sidottua nykyaikana kaikilla aloilla, on suorastaan älytön, koska ihmistä ei voi pakottaa keksimään. Vanhan kyttäävän pomon aika on ohi, ja tämä itseasiassa lie huojennus pomoillekin! Etätyön johtaminen on sitten aihe, joka tarvitsee oman kirjoitelmansa.

Anne Turunen
Lehtori, TKI-asiantuntija, Laurea AMK
Helsingin Akateemiset Naiset ry.

Lähde: Dufva, M., Halonen, M., Kari, M., Koivisto, T., Koivisto., R., Myllyoja, J. 2017. Kohti jaettua ymmärrystä työn tulevaisuudesta. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja: 33/2017

torstai 25. heinäkuuta 2019

Kenen historiaa muistamme?

Suomessa on viimeisen vuoden aikana käyty vilkasta yhteiskunnallista keskustelua toisen maailman sodan aikana vapaaehtoisina Saksan armeijaan lähteneistä suomalaissotilaista. Syyllistyivätkö suomalaiset sotarikoksiin, olivatko he tietoisia holokaustista ja Saksan Itärintaman julmuuksista? Keskustelu lähti liikkeelle tutkija Andre Swanströmin teoksesta Hakaristin ritarit, ja jatkui Lars Westerlundin Kansallisarkistolle tekemän selvityksen myötä. Tutkimustulokset eivät ole miellyttäneet kaikkia, ja kesällä 2019 keskustelu kävi niin kuumana, että Kansallisarkiston johtaja Jussi Nuorteva kertoi saaneensa törkyviestejä, jopa uhkauksia.

Arkistonhoitajana huomioni kiinnittyy siihen, että vaikka tutkimuksilla ei pystytäkään antamaan mitään lopullista vastausta alussa mainittuihin kysymyksiin, on Suomessa tämmöinen tutkimus mahdollinen. Miksi? Koska Kansallisarkistosta löytyy 76:n suomalaisvapaaehtoisen henkilökohtainen päiväkirja. Kansainvälisesti tämä on ainutlaatuista, eikä vastaavaa tutkimusta pysty tekemään esim. norjalaisista tai tanskalaisista vapaaehtoisista.

Muutama vuosi sitten luin toisen maailmansodan aikaan sijoittuvaa romaania. Hätkähdin, kun heti alkumetreillä esiteltiin kirjan kenties kurjin konna: arkistonhoitaja. Poliisilaitoksen arkistonhoitajalla hän pystyi saamaan ihmisistä selville arkaluonteisia tietoja, ja hän osasi käyttää tietoja karmivalla tavalla väärin. Kun kerron työskenteleväni arkistossa, huomaan ihmisten usein ajattelevan jotain tylsää, pölyistä paikkaa. Kovin harva liittäisi arkistoon sanan valta. Arkistonhoitajan käyttämä valta ei välttämättä näykään välittömästi, mutta se, mitä arkistoissa päätetään tänään säilyttää vaikuttaa merkittävästi tulevaisuudessa käsitykseemme tästä ajasta. Tutkimusta suomalaisista SS-vapaaehtoisistakaan ei voisi tehdä, jos Kansallisarkisto ei olisi päättänyt säilyttää aineistoa. Kansainvälisesti SS-joukkoja on vaikea tutkia, koska aineistoa hävitettiin sodan loppuvaiheessa systemaattisesti.

Historiantutkimusta syytetään usein miesvaltaisuudesta. On totta, että suurin osa tutkimuksesta koskee miehiä. Osa ongelmaa on myös siinä, että naisten tuottamia tai naisia koskevia asiakirjoja on säilynyt vähemmän. Tähän me arkistonhoitajat voimme vaikuttaa jonkin verran. Itse työskentelen Lappeenrannan kaupunginarkistossa. Suurin osa kertyvästä arkistostamme koskee tietysti kaupungin viranomaistoimintaa. Mutta jos historiaa voisi tutkia vain virallisista pöytäkirjoista, jäisi kuva hyvin yksipuoliseksi. Siksi meillä, kuten monessa muussakin kaupunginarkistossa, ylläpidetään myös kotiseutuarkistoa.

Kotiseutuarkistoon talletetaan esimerkiksi paikallisten yhdistysten, yritysten ja yksityishenkilöiden arkistoja. Emme aktiivisesti kartuta arkistoa, mutta otamme niitä vastaan sitä mukaan, kun niitä meille tarjotaan. Edellytyksenä on se, että aineistot ovat käytettävissä arkistossa asioiville tutkijoille ja muille asiakkaille.  Näin kaupungin historia on muutakin, kuin valtuuston päätöksiä ja rakennuslupia. Mutta ovatko naiset edustettuna näissä kotiseutuarkistoissa? Parannettavaa varmasti olisi. Meiltä löytyy Lappeenrannan Akateemisten Naisten arkisto, ja suosittelen muitakin paikallisyhdistyksiä selvittämään oman aineistonsa arkistoinnin mahdollisuuden, jos sitä ei vielä ole tehty. Mutta toivoisin näkeväni arkistoissa myös yksittäisten akateemisten naisten omia arkistoja. Minkälainen aarre juuri sinun henkilökohtainen arkistosi voisikaan olla tutkijalle? Ehkä se antaisi tietoa omasta ammattikunnastasi, ehkä se tarjoaisi arvokkaan näkökulman oman paikkakuntasi historiaan?

Ilona Sidoroff

tiistai 2. huhtikuuta 2019

Kielitaitoa, ystävyyttä ja kotoutumista - Palkitsevaa vapaaehtoistyötä Luetaan yhdessä -verkostossa

Luetaan yhdessä -verkostoa hallinnoi Suomen Akateemisten Naisten Liitto. Slogan Kielitaitoa, ystävyyttä ja kotoutumista kuvaa hyvin Luetaan yhdessä- hankkeen päämääriä ja tavoitteita. Opetuksen fokus on maahanmuuttajanaisten kielitaidon omaksumisessa, opiskelijoiden sosiaalisen toimintakyvyn tukemisessa ja osallisuuden vahvistamisessa. Suomessa toimii noin sata ryhmää, opettajia on yli 600 ja opiskelijoita n. 3 000.

Innostuneena ja hyvin motivoituneena ryhdyin syksyllä 2016 suomen kielen apuopettajaksi Sateenkaari Koto ry:n hallinnoimassa opetuskodissa, joka toimii Kaarinassa. Luetaan yhdessä on hyväksi koettu formaatti auttaa maahanmuuttajanaisia kotoutumaan, integroitumaan ja omaksumaan suomen kieltä. Opetuskotimme on matalan kynnyksen paikka, jonne naiset voivat ottaa myös lapsensa mukaan. Maahanmuuttajanaisia oli aluksi vain viisi mutta nyt keväällä 2019 lukumäärä on jo 23. Kansainvälisestä toiminnasta, vieraista kulttuureista kiinnostuneena ja suomen kielestä aina pitäneenä katsoin, että minulla on tähän toimintaan paljon annettavaa.

Kielikurssilla todetaan aluksi tasotestillä naisten suomen kielen taito, minkä jälkeen kurssilaiset jaetaan kolmeen tasoryhmään. Poikkeuksena perinteisestä Luetaan yhdessä -toiminnasta Sateenkaaren kurssilla noudatetaan sille räätälöityä opetussuunnitelmaa ja tunneilla on läsnäolovelvollisuus. Lukukauden lopussa annetaan todistus oppilaalle kielitestin perusteella.

Miten vapaaehtoistoiminta on vastannut odotuksiani? Tiesin jo alussa, että vapaaehtoisen työ on haasteellista ja oppilaat ovat kielitaidoltaan hyvin eritasoisia. Opetusmateriaali ei ole aina ollut ihan relevanttia ja on osoittautunut aika vaikeaksi. Nyt kolmantena vuonna saamme Mustikkaan tietokoneet työkaluiksemme ja voimme organisoida opetusta mielekkäämmäksi kokonaisuudeksi eriyttämällä. Luetaan yhdessä -toiminnasta poiketen Mustikan ryhmässä meidän vapaaehtoisten lisänä toimii palkattu opettaja. Palkatun vetäjän ansiosta opetus voi olla johdonmukaisempaa, mutta valitettavasti omassa ryhmässäni varsinainen pätevä äidinkielen opettaja on vaihtunut moneen kertaan ja opetuksen painopistealueet ja -sisällöt ovat myös samalla vaihdelleet. Mutta tästä huolimatta kokemukseni ovat olleet positiivisia.

Kaiken kaikkiaan erilaisten kulttuurien kohtaaminen ja maahanmuuttajanaisten kanssa ystävystyminen on ollut palkitsevaa. Olen oppinut Luetaan yhdessä -toiminnassa elämän iloa, rentoa suhtautumista ja myös kiitollisuutta. Suosittelen kaikille Akateemisille Naisille Luetaan yhdessä -toimintaa. Se on avartavaa, palkitsevaa ja merkittävää työtä globaalissa maailmassamme.

Marjatta Rantala
KM, kouluttaja
Turun Akateemiset Naiset ry.

Luetaan yhdessä -verkoston opetusryhmät lötyvät täältä. Tervetuloa mukaan!

tiistai 19. maaliskuuta 2019

Tuottavuutta yrityksiin työhyvinvoinnilla

Tuottavuutta saa todistetusti lisättyä henkilöstön työhyvinvointia parantamalla. Nykyään tästä on paljon hyviä esimerkkejä yritysmaailmasta ja moni yritys myös ottaa aiheen entistä vakavammin.

Työhyvinvoinnin yhteydestä yrityksen tuloksellisuuteen on kirjoitettu paljon. Yleinen näkemys on, että hyvinvoiva työyhteisö on myös tuottava. Työhyvinvointi vaikuttaa mm. työssä jaksamiseen ja työn tehokkuuteen, mutta heijastuu myös asiakastyytyväisyyteen sekä yrityksen työnantajakuvaan. Työterveyslaitoksen mukaan yksi työhyvinvointiin sijoitettu euro tuottaa 6 euroa takaisin. Työhyvinvointiin panostaminen on erinomainen tuottavuuspanostus.

Muun muassa Metropolia ammattikorkeakoulun hanketyössä on kehitetty yhteiskehittämiseen pohjaavaa menetelmää, jossa yrityksen henkilöstö osallistetaan tuottavuuden ja työhyvinvoinnin kehittämisprosessiin. Työyhteisön osallistaminen, työntekijöiden mahdollisuus vaikuttaa yrityksen kehittämiseen ja tulla kuulluksi motivoivat ja sitouttavat henkilöstöä sekä juurruttavat tehdyn työn osaksi työnteon arkea. Työhyvinvoinnin tuloksellinen kehittäminen on pitkäjänteistä ja työnteon arkeen menevää toimintaa, jossa sekä yrityksen johto että henkilöstö tuntevat vastuunsa.

Kun tarkastellaan megatrendejä, työn tulevaisuutta ja elinikäisen oppimisen problematiikkaa erityisesti työn murroksen näkökulmasta, herää kysymys, pitäisikö osaamisen kehittäminen nostaa ensisijaiseksi johtamisdimensioksi? Elinikäisen oppimisen merkitys on suuri ja tärkeimmät tulevaisuuden osaamisen kyvyt liittyvät kaikki kykyyn oppia uutta ja uudistua.

Osallistava yhteistyöskentely ja avoimen dialogin merkitys työyhteisössä kasvaa päivä päivältä. Eri teemoja tulisi tarkastella niin työn, työntekijän kuin työyhteisönkin näkökulmasta. Eri tutkimusten tulosten mukaan työhyvinvointia vahvistavat työntekijöiden näkökulmasta mm. selkeät työtehtävät, työn merkityksellisyys, toimiva palautekulttuuri, vaikutusmahdollisuudet omaan työhön sekä hyvä ilmapiiri ja hyvin toimiva työyhteisö. Kuulostaako tutulta?

Hyvinvoinnista kumpuava kasvu ja kehitys ovat mielenkiintoisia asioita. Jokaisen tulisi myös pysähtyä miettimään omia vahvuuksiaan. Jokaisessa yksilössä piilee potentiaalia, joka voidaan valjastaa entistä paremmin sekä yrityksen että yksilön itsensä eduksi. Mielekästä työtä tekevät ihmiset voivat hyvin ja tekevät parhaan tuloksen. Työn mielekkyyttä ja merkityksellisyyttä voi myös oppia johtamaan. Hyvinvoiva tuottavuus edellyttää sekä yksilön että esimiehen halua ja kykyä kehittyä ja mahdollistaa kehittyminen. On hyvä huomioida, että kieli luo kulttuuria, joten on tärkeää puhua hyvää työstämme ja tulevaisuudestamme. Sen sijaan, että puhumme työelämän muutoksesta, voimme puhua sen uudistumisesta.

Monen nykyaikaisen johtajan tärkein tehtävänsä on ihmisten kehittäminen. Toiminta kehittyy osaamisen kehittymisen myötä ja parhaat tulokset syntyvät yhdessä. Hyvä yritys on myös oppimisympäristö, jossa jokaisella on mahdollisuus kehittyä. Yrityksen strategian tulee myös elää arjessa ja oman yrityksen ja työpaikan ”fiilis” syntyy hyvästä asiakas- ja henkilöstökokemuksesta yhdessä rakentamalla.

Yksi tärkeä työhyvinvoinnin osa-alue on ergonomia ja se ei ole vain fyysistä, vaan myös kognitiivista ja organisatorista. Tavoitteena on vaikuttaa työn tuottavuuteen ja työhyvinvointiin hyödyntämällä osallistavan ergonomian menetelmiä ja sovittamalla toimintajärjestelmä ihmisille sopivaksi. Yhteisen ymmärryksen muodostaminen ja ihmisten sitouttaminen oman työn, työhyvinvoinnin ja tuottavuuden kehittämiseen on ensiarvoisen tärkeää. Eri sidosryhmien on kuitenkin koettava hyötyvänsä muutoksesta jollain tavalla, jotta tuottavuus ja työhyvinvointi voivat toteutua.


Anne Turunen
Helsingin Akateemiset Naiset ry.



maanantai 18. maaliskuuta 2019

Muutama poiminta CSW63:sta

YK:n naisten asemaa käsittelevän toimikunnan (Commission on the Status of Women, CSW) 63. kokouksen pääteemana maaliskuussa 2019 on sosiaaliturvajärjestelmien, julkisten palveluiden saatavuuden ja kestävän infrastruktuurin merkitys sukupuolten tasa-arvolle ja tyttöjen voimaantumiselle. Päivittäin on tarjolla lukuisia mahdollisuuksia kuulla esimerkkejä, saada kuva toimintamalleista ja periaatteista sekä tutustua teemaan liittyviin tavoitteisiin eri maissa. Tässä muutama poiminta CSW63:n ensimmäiseltä viikolta.

Käsite gender viittaa sosiaaliseen sukupuoleen ja sisältää naisiin ja miehiin kohdistetut odotukset ja roolien rajat. Gender kuvaa, mitä miehenä tai naisena oleminen merkitsee tietyssä yhteisössä ja kulttuurissa tiettynä aikakautena. Puheenvuorot herättävät miettimään, millainen gender-osaaminen meillä on. Millä keinoin tasa-arvoa rakennetaan yhteisöön ja miten tunnistat lähtötilanteen ja tarpeelliset mittarit? Miten analyysi tehdään, mitä kannattaa seurata ja mistä tiedät, että olette onnistuneet? Lue lisää vaikka täältä tai täältä.

Sukupolvien välinen vuoropuhelu toteutui erinomaisesti CSW:n High level intergenerational dialogue Hot seat -tilaisuudessa, jossa nuoret naiset toimivat sekä puheenjohtajan että asiantuntijan roolissa ja haastoivat samalla itselleen tärkeistä teemoista YK:n ja UN Womenin johtoa vuoropuheluun. Mikä energian, ilon ja nuorten naisten yhteisjohtajuuden näyttämö ja dialogi vanhemman sukupolven kanssa! Dialogi on keino viedä yhdessä tärkeistä asioita eteenpäin. Mitä teemoja Akateemisissa Naisissa halutaan edistää sukupolvien välisen vuoropuhelun kautta?

Ensi vuonna tulee kuluneeksi neljännesvuosisata Pekingin julistuksesta ja toimintaohjelmasta. Se on myös CSW64:n pääteemana. Naisjärjestöjen Keskusliitto valmistelee tänä keväänä yhteistyössä muiden kansalaisjärjestöjen kanssa Peking +25 -rinnakkaisraportin, joka kokoaa sukupuolten tasa-arvon ja naisten oikeuksien tilan ja vuonna 1995 hyväksytyn YK:n Pekingin naisten oikeuksien julistuksen ja toimintaohjelman periaatteiden toteutumisen Suomessa. Suomen Akateemisten Naisten Liitto osallistuu raportin laadintaan aiheinaan koulutus ja talous. Lue aiheesta lisää täältä.

Sari Kuusela
Coordinator of International Relations, CIR
Suomen Akateemisten Naisten Liitto
sari.kuusela(a)nodus.fi
Twitter: @KuuselaSari

Ps. Ja jos kaipaat päivitystä siihen, mistä kaikesta ihmisoikeuksissa on kyse, lue täältä lisää. Women's rights are human rights!

14th International Helvi Sipilä seminar: My body is mine – how free contraception is linked to empowerment and education


Sali on täynnä naisia eri puolilta maailmaa, kaikki kiinnostuneita kuulemaan sekä Suomen esimerkkejä maksuttomasta ehkäisystä että seksuaali- ja lisääntymisoikeuksista muissa maissa. Ilahduttavan moni kertoo osallistuneensa jo aiempiin Helvi Sipilä -seminaareihimme ja pitävänsä niitä innostavina ja korkeatasoisina. Saimme hyvää palautetta järjestäjinä myös asiapitoisista ja ajattelemaan herättävistä sisällöistä. Pelkkä järjestötyön esittely tai tavoitteiden kuvaus ei riitä. Se mikä saa osallistumaan ovat kiinnostavat ja monipuolisesti käsitellyt aiheet.

Seminaarin avasi pääsihteeri Terhi Heinilä Naisjärjestöjen Keskusliitosta. Suomen Kätilöliiton puheenjohtaja Marjo Lyyra jatkoi otsikolla How free contraception promotes reproductive and sexual rights ja Helsingin kaupungin apulaispormestari Sanna Vesikansa otsikolla Empowering the youth – the politics of free contraception. Edinah Masiyiwan (Executive Director, Women’s Action Group Zimbabwe) aiheena oli Access to contraception: a way to address unsafe abortion in Zimbabwe ja Stacy Dry Laran (Executive Director, Graduate Women International GWI) Revolutionary Effects of Accessible Family Planning. Jill Anami (gender specialist, YWCA Kenya) puhui otsikolla Young women’s transformative leadership and advocacy in SRHR. Seminaarin päätöspuheenvuoron piti tasa-arvosuurlähettiläs Katri Viinikka ulkoministeriöstä. Lopussa oli myös aikaa kysymyksille ja kommenteille.

Esitykset täydensivät erinomaisesti toisiaan, ja Suomen mallit herättivät sekä kiinnostusta että ihailua. Kenian ja Zimbabwen puheenvuorot toivat konkretiaa toisenlaisesta maailmasta mutta kertoivat samalla myös toivoa herättävästä työstä. Ilman kansainvälistä yhteistyötä kuvamme maailmasta olisi kapea ja rajallinen.

Seminaarin hyvä tunnelma oli käsinkosketeltava. Oman lisänsä siihen toi Suomen YK-edustuston upea tila ja näkymä New Yorkin ylle. Tilaisuuden järjestelyt onnistuivat erinomaisesti edustuston tuella, lämmin kiitos siitä erityisesti Sofie Sandströmille ja Christina Kapaselle. Yhteistyö seminaaria valmistelleen työryhmän ja puhujien kanssa osoitti naisten ja innostuksen voiman. Ilman Naisjärjestöjen keskusliiton Terhi Heinilää ja Anniina Vainiota, NNKY:n Anne Pönniä, Nytkiksen Johanna Pakkasta ja Katariina Hyväristä, UN Womenin Elina Nikulaista ja Elina Viitasaarta sekä Akateemisten Naisten Kirsi Jokikokkoa ja Susanna Sulkusta seminaari ei olisi onnistunut näin erinomaisesti. Oli ilo tehdä töitä yhdessä!

Sari Kuusela
Coordinator of International Relations, CIR
Suomen Akateemisten Naisten Liitto
sari.kuusela(a)nodus.fi
Twitter: @KuuselaSari

Ps. Seminaarin tallenne löytyy verkosta. CSW-viikon ja Helvi Sipilä -seminaarin twiitit löytyvät mm. tunnisteilla #CSW63, #FinlandCSW, #akateemisetnaiset, #naisjärjestöt, #nnky, #ywca ja @NytkisRy. Lisäksi kuvia ja blogeja on myös Akateemisten Naisten FB-sivulla.

torstai 14. maaliskuuta 2019

YK:n pääsihteeri Antonio Guterres: Ajatteleeko joku todella, että naiset olisivat vähemmän osaavia kuin miehet?

”Haluan olla isona presidentti. En Irlannin, vaan koko maailman.” Pienen tytön toiveen kertoi YK:n Commission on the Status of Women, CSW-kokouksen puheenjohtaja, Geraldine Byrne Nason ja jatkoi pohtimalla, että entä jos sellainen tehtävä olisi ja siinä olisi nainen?

Ajatusleikki on kiehtova. Millaiseksi maailma muuttuisi, jos keskeisissä tehtävissä olisikin nainen? Vai ovatko nykyiset rakenteet ja kulttuuri niin vahvat, että vaikutus jäisi vähäiseksi? Riittääkö yksi tai muutama nainen muuttamaan maailman?

Jokaisella on merkitystä, mutta muutosta kukaan ei saa aikaan yksin. ”Naisten oikeuksien kokouksen voisi yhtä hyvin nimetä kokoukseksi vallanjakoon liittyen”, sanoi YK:n pääsihteeri Antonio Guterres heti puheensa aluksi. Miksi valta on naisten aseman ja oikeuksien ytimessä? Valta antaa aseman, mahdollisuuden ja paikan toimia, mutta onnistumiseen tarvitaan myös osaamista, yhteistyötaitoja ja halua vaikuttaa.

”Ajatteleeko joku todella,  että naiset olisivat vähemmän osaavia kuin miehet?” Guterresin kysymyksen voi kuulla yhtä hyvin aitona, toteavana, epäilynä kuin ironianakin. Sävystä riippumatta kysymys saa pohtimaan, millaisena itse näkee todellisuuden ympärillään. Tasa-arvoisena ja jokaista arvostavana? Arvio osaamisesta ja kyvyistä tehdään jollain muulla perusteella kuin näyttöjen mukaan? Yksittäistapaukset yleistetään ja liitetään ne omien ennakkokäsitysten todisteiksi? Kokeeko joskus olevansa stereotyyppisen ajattelun ympäröimä?

Guterresin ja Byrne Nasonin kysymykset ovat herättäviä. Vaihda mielikuvissasi naisten ja miesten tehtäviä keskenään, ja kerro tarina siitä, mitä tulee tapahtumaan. Ja ennen kuin katsot ympärillesi tarkemmin nähdäksesi, ajatteleeko joku naisten olevan vähemmän osaavia kuin miesten tai päinvastoin, kuuntele sisintäsi. Mitä itse ajattelet? Sillä ajatukset muuttuvat teoiksi ennen kuin huomaakaan.

Opening of the CSW session 11.3.2019

Sari Kuusela
Kansainvälisen toiminnan koordinaattori
Suomen Akateemisten Naisten Liitto
sari.kuusela(a)nodus.fi
Twitter: @KuuselaSari

Nollatoleranssi väkivallalle

Naisiin ja lapsiin kohdistuva väkivalta on globaali ongelma. Sen estäminen on yhteiskunnallinen haaste ja vaativa yhteinen tehtävä. Siihen tarvitaan kaikki mukaan: naisjärjestöt, feministiset ryhmät, ihmisoikeuksien puolustajat, työnantajat, ammattiliitot ja media poliittisten toimijoiden lisäksi. Mutta väkivallan poistaminen ei saa olla vain naisten tehtävä, sanoo Bassina Hakkaoui, Marokon perhe-, tasa-arvo- ja sosiaaliasioista vastaava ministeri. Kun väkivalta on yhteiskunnan rakenteissa, se on samalla hiljaisesti hyväksyttyä. Silloin tarvitaan paljon yhteistyötä ja konkreettisia tekoja tilanteen muuttamiseksi. Työ on aloitettava perheistä ja kasvatuksesta, Hakkaoui korostaa.

Tietoisuuden lisääminen ja ilmiön tunnistaminen ei kuitenkaan riitä. Jos taistelet yksin, puuttuu budjetti ja resurssit muutoksen toteuttamiseksi, toteaa Soledad Murillo, Espanjan tasa-arvoministeri. Naisiin ja lapsiin kohdistuvan väkivallan poistaminen on saatava valtioiden agendalle. Kansalaisjärjestöjä tarvitaan myös seurantaan ja tilanteen raportointiin. Naisia ei saa pitää toisen luokan kansalaisina, Murillo jatkaa.


Naisjärjestöjen keskusliiton pääsihteeri Terhi Heinilä huomauttaa, että vaikka Suomi on tasa-arvotilastoissa neljäntenä, on Suomi kuitenkin Euroopan väkivaltatilastoissa huomattavan korkealla. Myös Suomi tarvitsee lisää toimia naisiin väkivallan vähentämiseksi. Naiset eivät saa olla hiljaa, Heinilä jatkaa. Nettiväkivalta on yleistä ja kohdistuu myös lapsiin. Väkivaltaa kokeneiden naisten tuki on kuitenkin pitkälti naisjärjestöjen ja vapaaehtoistyön varassa. Työ pitää tunnustaa ja se tarvitsee sekä rahoitusta että resursseja. Tarvitsemme nollatoleranssin väkivallalle.

CSW63 side event 11.3.2019: Good practices and moblization of civil society in the fight against gender-based violence - Andorra, Spain, Finland and Morocco


Sari Kuusela
Kansainvälisen toiminnan koordinaattori
Suomen Akateemisten Naisten Liitto
sari.kuusela(a)nodus.fi
Twitter: @KuuselaSari

maanantai 4. helmikuuta 2019

On koulutettava ammattilaisia, jotka voivat auttaa kunniaan liittyvästä väkivallasta kärsiviä uhreja

Mikä on kunniaan liittyvä väkivalta -ja alistaminen?


Kunniaan liittyvä väkivalta on myös Suomessa olemassa oleva ongelma, joka on puhuttanut erityisesti viime aikoina. Kunniaan liittyvään väkivaltaan liittyvät syyt ovat vanhanaikainen ajattelutapa sekä perheen ja suvun elämäntavat ja perinteet. Usein uhrit ovat nuoria tyttöjä, mutta myös nuoria poikia, joilta vaaditaan sitoutumista ja kunnioitusta suvun sovittuja elämäntapoja kohtaan. Ongelma syntyy silloin, kun nuoret tytöt ja myös pojat haluavat elää elämäänsä niin kuin he haluavat, vaikka se tarkoittaisi, että he käyttäytyvät perheen perinnettä vastaan. Uskotaan, että suku on menettänyt kunniansa, kun yhdessä sovittuja sääntöjä on rikottu. Nähdään, että väkivalta ja alistaminen olisivat keinoja palauttaa suvun kunnia. Näin ei tietenkään ole.

Pakkoavioliitto, lapsiavioliitto sekä tyttöjen sukuelinten silpominen ovat esimerkkejä kunniaan liittyvästä väkivallasta. Yksinkertainen kätteleminen miehen kanssa voi johtaa kunniaan liittyvään väkivaltaan ja jopa murhaan. Se on tapahtunut Ruotsissa. Kunniaan liittyvän väkivallan avulla pystytään jopa rajoittamaan tyttöjen mahdollisuuksia koulutukseen ja työelämään.

Miksi on vaikea puhua kunniaan liittyvästä väkivallasta?


Kunniaan liittyvää väkivaltaa on vaikeaa identifioida, ja usein halutaan tehdä siitä maahanmuuttajien oma ongelma, eli se ignoroidaan. Tai se nähdään väkivaltana yleisellä tasolla. Ihmiset ovat myös usein tietämättömiä kunniaan liittyvästä väkivallasta, vaikka se onkin olemassa yhteiskunnassamme. Mutta siitä on myös erittäin vaikeaa puhua, vaikka asiasta tiedettäisiin.

Aiheesta keskusteleminen herättää tunteita ja pelkoa seurauksista sekä reaktioista, jotka voivat syntyä asian esille nostamisen yhteydessä. He, jotka haluavat auttaa, eivät halua leimautua rasisteiksi. He eivät myöskään halua antaa eväitä rasisteille, jotka ratsastavat monikulttuurisuuteen liittyvällä ennakkoluuloisuudella ja epätietoisuudella.

Uhrit eivät itse uskalla kertoa tilanteestaan julkisuudessa, mutta toivovat jonkun tekevän sen heidän puolestaan. Emme saa jättää uhria yksin. On erityisen tärkeää, että tästä asiasta pystytään puhumaan avoimesti ja rakentavasti. Ei ole tarkoitus leimata ketään tai mitään ihmisryhmää, vaan ajatus on löytää ratkaisuja ja auttaa uhreja ja heidän perheitään. Tämä vaatii rohkeutta, jota toivomme löytyvän meistä kaikista.

Miten kunniaan liittyvään väkivaltaan puututaan? 


Saadaksemme muutoksia aikaan yhteiskunnassa, ongelmista on voitava puhua avoimesti, rehellisesti, rohkeasti ja rakentavasti. Suomen Akateemisten Naisten Liitto vaatii, että kunniaan liittyvä väkivalta otettaisiin vakavasti ja siihen puututtaisiin. On ryhdyttävä toimenpiteisiin ennen kuin ilmiö eskaloituu ja kehittyy entistä vaikeammaksi. Suomessa ei ole asiantuntevaa viranomaista, joka voisi ymmärtää tätä ongelmaa, tai jonka puoleen uhrit voisivat tarvittaessa kääntyä. Siksi on koulutettava sellaisia ammattilaisia, jotka voivat auttaa tästä ongelmasta kärsiviä ihmisiä. Pidämme myös erittäin tärkeänä, että kouluissa ja muissa instituutioissa kiinnitetään huomiota tähän ongelmaan liittyviin ilmiöihin, ja niistä ilmoitettaisiin välittömästi viranomaisille.

Tyttöjen silpomiskieltoon liittyvä aloite onkin kerännyt yli 50 000 allekirjoitusta. Toivottavasti se tulee eduskuntaan käsiteltäväksi. Toivomme, että silloin käydään kunnon keskustelua sekä silpomisesta että kunniaan liittyvästä väkivallasta. Nämä on kriminalisoitava.

Pahinta ei ole se, että kunniaan liittyvä väkivalta on olemassa, vaan se, että siitä ei haluta puhua eikä siihen puututa.  Eri kulttuureja on tietysti kunnioitettava ja jokaisella on oikeus elää elämänsä niin kuin hän haluaa, mutta rajoja ei saa ylittää. Väkivallan käyttö kulttuurin ja perinteiden nimissä ei ole hyväksyttävää. On hyvä muistaa, että puhumme ihmisoikeuksista ja ihmisarvosta, ja niiden puolustaminen on aina oikein ja tärkeää.

FT Veronica Kalhori
Suomen Akateemisten Naisten Liiton hallitusjäsen
veronicakalhori(a)yahoo.com

Utbilda professionella som kan hjälpa offer för hedervåld- och förtryck 


Vad är hedersrelaterat våld- och förtryck?


Hedersrelaterat våld är även i Finland ett förekommande problem som har diskuterats på sistone. Hedersrelaterat våld har med gammalmodigt tankesätt och familjens livsstil och traditioner att göra. Offren är ofta unga tjejer, men även unga pojkar som måste leva enligt familjens och släktens  överenskomna livsstil och gemensamma regler. Problem uppstår när unga tjejer och pojkar vill leva sitt liv som de vill, även om det innebär att de beter sig mot familjetraditionen. Släkten tycks ha  förlorat sin heder när de överenskomna reglerna bryts. Man tror då att med hjälp av våld och förtryck kunde släkten återfå sin heder. Så är det förstås inte.

Arrangerat - och tvångsäktenskap, barnäktenskap och kvinnlig könsstympning är exempel på hedersrelaterat våld. Enkel handskakning med en man kan leda till hedersrelaterat våld och till och med mord. Det har hänt i Sverige. Med hjälp av hedersrelaterat våld-och förtryck kan man till och med begränsa flickors möjlighet till utbildning och arbetsliv.

Varför är det svårt att prata om hedersrelaterat våld- och förtryck?


Det är svårt att identifiera hedersrelaterat våld och man vill ofta göra det till invandrarnas eget problem, det vill säga det ignoreras. Eller så ses det som våld i allmänhet. Människor är också ofta omedvetna om hedersrelaterat våld, även om det existerar i vårt samhälle. Men det är överhuvudtaget mycket svårt att prata om det även om man visste mycket om det.

Diskussionen kring hedersvåld ger upphov till rädsla för de konsekvenser och reaktioner som kan uppstå när man tar upp problemet. De som vill hjälpa vill inte bli stämplade som rasister. De vill inte heller ge utrymme till dom som vill rida på fördomar och okunskap om mångkulturalism.

Offren är själva rädda för att berätta för allmänheten om deras situation, men de önskar att någon gör det för dem. Vi får inte lämna offren ensamma. Det är oerhört viktigt att kunna prata öppet och konstruktivt om detta problem. Det är absolut inte meningen att stigmatisera någon eller någon grupp, utan tanken är att hitta lösningar och hjälpa offren och deras familjer. Detta kräver mod som förhoppningsvis finns hos oss alla.

Hur hanterar man hedersrelaterat våld- och förtryck?


För att kunna åstadkomma förändringar i samhället bör man kunna tala öppet, ärligt, modigt och konstruktivt om existerande problem. Finlands Kvinnliga Akademikers Förbund kräver att hedersrelaterat våld-och förtryck tas på allvar. Man ska vidta åtgärder för att bekämpa det innan fenomenet eskalerar och blir svårare. Det finns inte behöriga myndigheter i Finland som i grund och botten kunde förstå detta problem eller till vem offret kunde vända sig när det är nödvändigt. Det är därför nödvändigt att utbilda professionella som kan hjälpa människor som drabbas av detta problem. Det är också av stor betydelse att man fäster uppmärksamhet vid fenomenet i skolor och andra institutioner och att man  omedelbart informerar myndigheterna.

Medborgarinitiativet om förbud av flickors könsstympning har samlat över 50 000 underskrift. Förhoppningsvis kommer initiativet till riksdagen för behandling. Vi hoppas att det blir en ordentlig debatt om både könsstympning och hedersrelaterat våld. Dessa ska kriminaliseras.

Det värsta är inte att det finns hedersrelaterat våld-och förtryck, utan det värsta är att man inte vill tala om det eller göra något åt det. Naturligtvis ska olika kulturer respekteras och var och en har rätt att leva sitt liv precis som hen  vill, men gränser får inte överskridas. Användningen av våld i kultur och traditions namn är fullkomligt oacceptabel. Det är bra att komma ihåg att vi pratar om mänskliga rättigheter och mänsklig värdighet, och att försvara dessa är alltid rätt och viktigt.

FD Veronica Kalhori
Suomen Akateemisten Naisten Liitto - Finlands Kvinnliga Akademikers Förbund ry:s styrelsemedlem
E-post: veronicakalhori(a)yahoo.com

perjantai 11. tammikuuta 2019

Eläkeikäisten korkeasti koulutettujen naisten hyvinvoinnin edistämisessä tähdättävä yhteiskunnallisessa muutoksessa mukana pysymiseen

Korkeasti koulutettujen eläkeikäisten naisten määrä on nousussa. Helsingissä 65 vuotta täyttäneistä naisista 43 % on korkeakoulutettuja ja tulevien 20 vuoden aikana jo yli puolet. Korkea koulutustaso ennustaa tuoreen opinnäytetyön (YAMK) mukaan laaja-alaisesti omaa aktiivisuutta ja voimavaroja terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä. Eri toimijoiden rooliksi hyvinvoinnin edistämistyössä nousee muutoksessa mukana pysymisen mahdollistaminen. Halu pysyä kiinni yhteiskunnallisessa muutoksessa takaa eläkeikäisten mahdollisuutta elää toisista riippumatonta arkea pidempään ikämuutosten jo ilmaantuessa.

Korkeasti koulutetut eläkeikäiset naiset kantavat vastuun hyvinvoinnistaan


Korkeasti koulutettujen naisten hyvinvoinnille tunnusomaisia ovat opinnäytetyön tulosten valossa monipuoliset voimavarat kaikilla hyvinvoinnin osa-alueilla. Oma rooli hyvinvoinnin edistämisessä on tiedostettu ja saatavilla olevaa tietoa osataan hyödyntää. Siinä missä fysiologiset ikämuutokset ja muutokset läheissuhteissa näyttäytyvät vääjäämättöminä hyvinvoinnin toteutumista heikentävinä tekijöinä koulutustaustasta riippumatta, tahto pysyä mukana muutoksessa ja laaja mielenkiinto yhteiskunnallisiin asioihin näyttäytyvät voimavaroina, joita korkea koulutustausta vahvasti tukee. Ajassa ja muutoksessa mukana pysyminen puolestaan mahdollistavat itsenäisen, toisista riippumattoman arjen jatkumisen fyysisten ikämuutosten jo ilmaannuttua.

Järjestötoiminnalla keskeinen rooli ajassa pysymisen ja älyllisyyden tukemisessa


Aiempien tutkimusten mukaisesti järjestötoiminta tukee ikääntyneiden hyvinvointia vahvistamalla osallisuutta ja sosiaalisia kontakteja. Järjestötoiminnan uudeksi keinoksi hyvinvoinnin edistämistyössä nousevat toimintamuodot, jotka tukevat ajassa ja muutoksessa mukana pysymistä sekä älyllisyyttä.

Nopeasti muuttuvassa yhteiskunnassa tarve ajankohtaisen tiedon omaksumiselle ja taitojen kehittämiselle koskettaa kaikkia ikäryhmiä. Eläkeiässä haasteiksi voivat nousta relevantin tiedon etsiminen tietotulvasta, sopivan keskustelufoorumin löytäminen sekä ikämuutokset, jotka rajoittavat osallistumista. Haasteena järjestötoimijoilla onkin jatkossa kehittää toimintamalleja, jotka vastaavat korkeasti koulutettujen eläkeikäisten tiedon tarpeeseen ja kannustavat osallistumaan toimintaan ja tilaisuuksiin ikärajoitteista huolimatta.

Lisätiedot
Terveydenhoitaja (Ylempi AMK) Mari Häkkinen
e-mail: mari.hakkinen1(a)gmail.com

Kirjoittaja Mari Häkkinen valmistui tutkintonimikkeellä Terveydenhoitaja (Ylempi AMK) Sosiaali- ja terveyspalveluiden johtamisen koulutusohjelmasta 18.12.2018 Metropolia Ammattikorkeakoulun Sosiaali- ja terveysalan koulutusyksiköstä. Hänen opinnäytetyönsä "Ikääntyneiden korkeasti koulutettujen naisten hyvinvointi – Helsingin Akateemiset Naiset ry:n eläkeikäisten jäsenten hyvinvointi ja sen edistämiseen liittyvät toiveet järjestötoiminnalle" toteutettiin Helsingin Akateemiset Naiset ry:n tilaustyönä ja tulokset perustuvat kohdejärjestön kymmenen eläkeikäisen jäsenen haastatteluaineistoon.

Opinnäytetyö on luettavissa Theseus-tietokannassa.