perjantai 1. marraskuuta 2019

Miten järjestöharrastus voi auttaa työllistymisessä?

Suomen Akateemisten Naisten Liitto osallistui tiistaina 29. lokakuuta Työllisyyden palvelutorille Pasilan TE-toimistossa. Työllisyyden palvelutori on TE-toimistojen palvelupiste, josta saa henkilökohtaista neuvontaa työhaun ja koulutuksen kysymyksiin. Palvelupisteet sijaitsevat Espoossa Ison Omenan palvelutorilla, Helsingissä Pasilan TE-toimiston aulassa ja Vantaalla TYP:n tiloissa Vernissakadulla. Niissä järjestetään tapahtumia, joissa voi tutustua erilaisiin hankkeisiin ja potentiaalisiin työnantajiin.

Palvelutorin Tapahtumatiistaissa meillä oli mahdollisuus esitellä korkeakoulutetuille työnhakijoille erilaisia tapoja, joilla järjestöharrastus voi auttaa työllistymään. Kahdessa tunnissa kävijöitä oli runsaasti ja keskustelu oli hyvin vilkasta. Valitettavasti tälläkin kertaa aika tuntui loppuvan kesken, mutta seuraavan kerran Akateemisten Naisten toimintaa esitellään Pasilan TE-toimistossa tiistaina 26.11.2019 klo 10-12. Tule silloin keskustelemaan kanssamme työllistymisestä ja järjestötoiminnasta!


Tässä kootusti lokakuisen tapahtuman keskusteluissa nousseet ajatukset:

Uudet kontaktit - Mietityttääkö alanvalinta tai -vaihto? Haluaisitko tietoa jostain tietystä ammatista, josta sinulla ei ole vielä kokemusta? Haluaisitko kuulla kokemuksia mainosbrosyyrien sijasta suoraan heiltä, jotka työskentelevät tuossa ammatissa? Akateemisissa Naisissa on ammattilaisia useilta eri aloilta ja eri elämänvaiheesta. Tule tutustumaan meihin!

Uudet taidot - Haluaisitko monipuolistaa ansioluetteloasi? Luottamustehtävissä voit kartuttaa mm. johtamis-, organisoimis-, ongelmanratkomis-, viestintä- ja taloustaitoja, joita myös työnantajat arvostavat. Harrastuksesi voi olla paljon enemmän kuin vain yksi lisäviiva CV:ssä!

Uudet työllistymismahdollisuudet - Eivätkö avoimet hakemukset nappaa? Tarvitsisitko kontakteja unelmien työpaikkaasi?

  • Akateemisissa Naisissa voit auttaa organisoimaan omalle paikallisyhdistyksellesi esimerkiksi yritysvierailun, jossa voit kerätä tietoja organisaatiosta työpaikkana samalla, kun tulet itse tutuksi ko. yritykselle. Yritysvierailun jälkeen tehty hakemus on paremmin räätälöity ja vaikeampi ohittaa.
  • Voit myös esimerkiksi luoda kontakteja unelmatyöpaikkaasi haastattelemalla ko. organisaation edustajaa Liiton jäsenlehteen tai blogiin vaikkapa työelämän tasa-arvokysymyksistä.
  • Edelleen voit tuoda omaa ammatillista osaamistasi esille Liiton blogissa sekä koulutus- ja tasa-arvopolitiikkaan kohdistuvassa vaikuttamistyössämme.

Uudet ajatukset - Oletko kyllästynyt vatuloimaan työllistymistäsi yksin? Ryhmässä kokemuksia vaihtamalla ideoita löytyy aivan uudella tavalla. Sehän todettiin myös Pasilassa!

Mitä sinä lisäisit tähän listaan?

Susanna Sulkunen
sanl.fkaf(a)akateemisetnaiset.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti