Lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden toiminta turvattava

Suomen Akateemisten Naisten Liitto – Finlands Kvinnliga Akademikers Förbund ry.

piti vuosikokouksensa 20.10.2012, jossa järjestön uudeksi puheenjohtajaksi valittiin professori Helena Ranta Kvinnliga Akademiker i Helsingfors. Hallitukseen toiselle kolmivuotiskaudelle valittiin maisteri Mirja Saarni Tampereen Akateemiset Naiset ja opetusneuvos Marja Liisa Toivanen Vantaan Akateemiset Naiset sekä uudeksi jäseneksi tohtori Leena Tiitu Helsingin Akateemiset Naiset.

Kokous antoi seuraavan julkilausuman: 

LASTENSUOJELUN SOSIAALITYÖNTEKIJÖIDEN TOIMINTA TURVATTAVA

Suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuus ja sosiaalinen turvallisuus rakentuvat lasten ja nuorten hyvinvoinnille. Viime aikoina näkyvyyttä julkisuudessa ovat saaneet runsaasti tilanteet, joissa kasvuympäristö ei ole tukenut lapsen tervettä kehitystä. Suomen valtion lailla säätämät lasten oikeudet suojeluun eivät ole toteutuneet.

Suomen Akateemisten Naisten Liitto on huolestuneena seurannut keskustelua. Syyttävä sormi on osoittanut lastensuojelun sosiaalityöntekijöitä. Vastuu yhteiskunnan epäonnistumisesta on sysätty kuntien naisvaltaiselle sosiaalityölle.

Lastensuojelua ovat arvioineet yleisön ja toimittajien lisäksi lääkärit, psykologit ja kasvatustieteilijät. Sosiaalityöntekijöiden oma ääni on jäänyt vaisuksi, eikä heidän näkökulmansa asioihin ole saanut keskustelussa sijaa.

Akateemisesti koulutetuilla lastensuojelun sosiaalityöntekijöillä on koulutuksensa ja taitojensa puolesta parhaat edellytykset arvioida lasten suojelun tarvetta. Heille tulee antaa siihen riittävät työskentelyedellytykset.

Suomen Akateemisten Naisten liitto haastaa sosiaalityötä opettavat yliopistot ja sosiaalityöntekijöiden ammattijärjestöt Akavassa osallistumaan lasten ja nuorten hyvinvoinnin turvaamisesta käytävään keskusteluun. Tarvitsemme tutkimus- ja kokemustietoa lastensuojelun sosiaalityöstä sekä sen vaikuttavuudesta, onnistumisesta, haasteista ja mahdollisuuksista.

Lasten hyvinvoinnin turvaaminen on ensiarvoisen tärkeä ja kiireellinen tehtävä. Se on koko yhteiskunnan asia.

Sen tehtävän hoitamisessa sosiaalityöntekijät ovat avainasemassa. Siksi heille on lainsäädännöllä ja yhteiskunnan toimenpitein taattava kaikki mahdollinen tuki.

 

Suomen Akateemisten Naisten Liitto – Finlands Kvinnliga Akademikers Förbund ry:n

90-vuotisjuhlavuosikokouksessa Helsingissä 20.10.2012

Kunniaväkivalta – kunniatonta raakuutta

Harvoin olen tullut koko päivän seminaarissa istuttuani yhtä vaikuttuneena kotiin kuin tänään. Hanasaaressa pohdittiin jo toiseen kertaan kunniaväkivaltaa.

Vaikka Luetaan yhdessä  -ryhmissä olemme saaneet  läheltä nähdä, miten kunnian nimissä voidaan tuhota naisen/tytön elämä,  silti päivän luennot yllättivät. Voiko olla totta, että Ruotsissa 70 000 nuorta ei saa itse valita puolisoaan?  Kunniamurhia on tapahtunut, isä tappanut tyttärensä ja veli sisarensa. Lisäksi itsemurhatilastot ovat hälyttäviä. Miksi tiettyyn ryhmään kuuluvat tytöt ”putoavat parvekkeelta” tai jäävät moottoritiellä auton alle.

Meillä todistettavia murhia ei ole ainakaan tilastoitu, mutta vähempikin riittää. Tyttöä voidaan pahoinpidellä, pitää suljettuna kotiin tai uhkailla näyttämällä filmejä siitä, miten voi käydä.  Isien, setien ja veljien valvovat silmät ovat kaikkialla. Sen täytyy tuntua tukahduttavalta.

Monen suomalaisen on vaikeaa tajuta, mitä kunniaväkivalta on. Se eroaa muusta perheväkivallasta siinä, että tytön/naisen toiminta voi viedä perheen kunnian. Riittää että tyttö koulussa on viattomasti ihastunut suomalaispoikaan.  Veljen tai serkun on astuttava kehiin. Tyttöä seurataan jatkuvasti, jopa koulumatkalla veli toimii saattajana.  Suomalaisnuorelle tavalliset asiat niin kuin leirikoulu, vaihto-oppilasvuosi tai edes vierailu luokkatoverin kesämökillä ovat jotain, josta tyttöjen ei kannata edes haaveilla.

Opetussuunnitelmia uusitaan taas lähiaikoina. Miten niihin voisi sisällyttää ihmisoikeuskasvatuksen niin, että jokainen – myös väkivaltakulttuurista tuleva nuori – ymmärtäisi, että ihmisellä on oikeus  päättää omaa elämäänsä koskevista asioista.  Opetussuunnitelma ei toteudu ellei opettaja tiedä, mistä on kysymys.  Lasten oikeuksien luetteleminen ei riitä, ne täytyy sisäistää tässä ja nyt. Moni maahanmuuttajanuori indoktrinoituu ajatukseen, että oikeudet eivät koske häntä, sillä yhteisö on päättäjä. Ja miten toimitaan niin, että ristiriitaa vanhempien ja lasten välillä ei kasvateta vaan lisätään ymmärrystä. Vaikka paheksumme kunniaväkivaltaa, on muistettava, että vanhemmat ovat kulttuurinsa tuote. He uskovat tekevänsä oikein. He uskovat, että perheen kunnia voidaan palauttaa vain jos rikkoja surmataan. Tekoa vaatii yhteisö, jota tekijä ei voi vastustaa.

Tärkeää on että poliisit, sosiaalityöntekijät ja opettajat avaavat silmänsä ja näkevät väkivallan, jota harjoitetaan kunnian nimissä. Sen näkeminen on joskus niin ahdistavaa ja oman voimattomuuden tunnustaminen niin raskasta, että tekee mieli sulkea silmät.  Uhan kohteeksi joutunut nuori tarvitsee apua. Sitä voidaan parhaiten antaa, jos auttajat tekevät yhteistyötä.

Kunniaväkivaltaseminaarin luennot löytyvät lähipäivinä Hanasaaren kulttuurikeskuksen sivuilta. Kannattaa käydä katsomassa.
MLT

Paimion Sairaala uuteen nousuun – Kuntoutusparantolaksi!

Kun tuberkuloosi oli 1900-luvun alkupuolella tappava tauti, parantolaverkon rakentaminen katsottiin välttämättömäksi. Ympäri maata parantolat rakennettiin keskelle suomalaista luontoa, järven rannalle tai terveelliselle männikköharjulle, jonka ilmanala muistuttaa raikasta alppi-ilmastoa. Kyse ei ollut vain tartuntavaaran vähentämisestä, vaan ymmärrettiin, että tervehtymisessä auttavat myös kaunis ympäristö ja hyvä mieli.

Varsinais-Suomella oli onni saada Paimion parantolan suunnittelijaksi ennakkoluuloton nuori arkkitehti Alvar Aalto, joka vaimonsa kanssa oli saanut vaikutteita aurinkoisesta Italiasta. He saivat vapaat kädet, ja luomisen iloa riitti niin, että se välittyy nykyäänkin. Heti aulassa astutaan auringonkeltaiselle kumimatolle, joka jatkuu portaita ylös aina seitsemänteen kerrokseen asti. Luonto tulvii sisään lattiasta kattoon ulottuvista ikkunoista niin portaikossa kuin ruoka- ja luentosaleissa. Myös ala-aulassa ja oleskelutiloissa on laajat ikkunapinnat etelään ja luoteeseen.

Potilashuoneet Aalto sijoitti niin, ettei aurinko paista sisään liian voimakkaasti, koska sitä ei pidetty suotavana kuumepotilaalle. Potilashuone oli potilaan kannalta mietitty viimeisen päälle – jopa niin, että raikas tuuletusilmakin tuli epäsuorasti, aiheuttamatta vedon tunnetta. Sairaala on kaikin tavoin suunniteltu viihtyisäksi pitempiä sairaalassaolojaksoja ajatellen. Nyt Paimion parantolan sairaalatoiminta ollaan lopettamassa.

Tuberkuloosi on voitettu, mutta kaikki ei ole silti hyvin. Muita keuhkosairauksia, kuten vaikeaa keuhkoastmaa ja keuhkoahtaumatautia potevat – monet vielä monisairaita – eivät ehdi tervehtyä, kun heidät parin päivän tehokkaan vuodeosastohoidon jälkeen jo kotiutetaan. Sama koskee vanhuksille vaarallista keuhkokuumetta. Kotona odottava hoivaaja saattaa olla itsekin iäkäs ja huonokuntoinen. Mikä siis olisi sopivampi paikka kuin Paimion sairaala vaikkapa keuhkokuumeen jälkitilan hoitoon.

Kotona käytettävien hengityksen apuvälineiden kehitys on 20–30 viime vuoden aikana ollut mullistavaa. Näiden potilasystävällisten laitteiden teho on usein jopa parempi kuin lääkkeiden. Mutta tulokset riippuvat ennen kaikkea siitä, miten hyvin laitteiden käyttöön perehdytetään – oppiminen ei käy kaikilta käden käänteessä. Eräitä erikoisyksiköitä lukuun ottamatta terveyden- tai vanhustenhuollon henkilökunta ei sitä välttämättä hallitse. Parantolalle olisi tässäkin tehtävä.

Keuhkoahtaumataudin ohella uniapnea on kansantauti, jonka tunnistaminen ja hoito tulisi saada kuntoon. Uniapnea-oireyhtymä on keski-ikäisen tai vanhemman väen sairaus. Kun se vielä useimmiten esiintyy muiden sairauksien, kuten verenpainetaudin, sydämen rytmihäiriöiden ja diabeteksen kanssa, sitä on joskus vaikea diagnostisoida. Potilaan elämänlaatu paranisi kuitenkin selkeästi, jos uniapnea hoidettaisiin asianmukaisesti ja potilas omaksuisi maskin ja C-PAP-laitteen käyttöön oikeat rutiinit – esimerkiksi Parantolassa.

Paimion sairaala olisi siis säilytettävä keuhkosairauksien kuntoutusyksikkönä ja kehitettävä uniapneakeskukseksi. Mutta toimintakenttä voisi olla vielä laajempi. Aivoinfarktiin, nivelsairauksiin sekä reumaan liittyvän kuntoutuksen lisäksi Parantola voisi tarjota sijan vaikeista leikkauksista ja syöpähoidoista toipumiseen ja toisaalta ylipainoisten elämäntapakoululle.

Kauniin ympäristön tuomaa mielihyvää ei pidä aliarvioida. Arkkitehtonisessa mielessä Paimion Parantola on koko maailmassa ainutlaatuinen 1930-luvun taideteos, jota käydään katsomassa kaikista modernia arkkitehtuuria ihailevista maista. Olisi häpeä, jos emme voisi esitellä potilaita auttavaa Parantolaa vastaisuudessakin.

Ritva Tammivaara,
dosentti, keuhkosairauksien ja kliinisen fysiologian erikoislääkäri, unilääketieteen erityispätevyys