Uusia tuulia akateemisten naisten järjestötoimintaan

Akateemisten naisten järjestämistä tilaisuuksista varmaan suuri osa on esitelmiä. Mikä sen virkistävämpää kuin kuulla uusia ja joskus haastaviakin ajatuksia.  Mutta tuoreet ideat ovat kullan arvoisia. Helsingin Akateemisten naisten uusi puheenjohtaja Leena Tiitu oli tälle syyskaudelle järjestänyt musiikkitilaisuuksia hauskalla teemalla Perinteestä ponnistaen – Toiveikkaana tulevaisuuteen.  Yhteistyökumppanina  on ollut Isovanhemmat ry.

Sarjan päätti eilen Pikkuväen Kauneimmat Joululaulut. Oli mieletön tuuli ja piiskaava räntäsade. Kun työnsin vähän toisella vuodella olevan lapsenlapseni rattaita kohti Temppeliaukion kirkkoa epäilin, että olemme ainoat kuulijat.  Mutta erehdyin raskaasti. Kirkossa oli kaikenikäistä väkeä kuin helluntaiepistolassa - näin  sopii kai ilmaista tässä yhteydessä. Paikalle oli tullut juuri niitä, joita ilmoituksessa oli peräänkuulutettu, mummeja ja kummeja  ja nuoria perheitä pienten lasten kanssa.  Kun Pikku-Kakkosen Siina laulatti  joukkoa, tunnelma oli korkealla.  Kun usein tuntuu siltä, että harrastukset vievät aikaa jälkipolvilta, on mukava joskus voida yhdistää kaksi erilaista asiaa.

Helsingin akateemisten naisten uudet ideat eivät suinkaan lopu tähän. Joulun jälkeen yhdistyksen jäsenet aloittavat Auroras-toiminnan, jossa Suomeen muuttaneet koulutetut naiset ja  yhdistyksen jäsenet voivat tavata . Mahtaako juuri Auroras ollut yksi syy, joka on houkutellut Helsingin yhdistykseen viisitoista uutta jäsentä ja lisää on kuulemma tulossa.  Toiminnasta voi lukea lisää kotisivuilta www.auroras.fi.

Vuosi päättyy pian ja edessä on uuden kauden alku. Olisi kiinnostavaa kuulla, mikä Akateemisten Naisten paikallisyhdistyksissä on todettu jäsenistöä ja ennen kaikkea uusien rekrytointia parhaiten palvelevaksi. Kaikki me olemme yhtä mieltä siitä, että SANL tarvitaan. Vahvuutemme on siinä. että emme ole ammattijärjestö, vaan kaikkien koulutettujen naisten asialla.  Vain sanoman levittämiseen tarvitaan vielä vähän nostetta .

MLT

Mitä vikaa julkispalveluissa?

Valtio ja kunnat ovat käynnistäneet hiljaisen vallankumouksen: julkisista hyödykkeistä kuten hoivasta, ja jopa hyvin haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten hoidosta on tehty markkinahyödykkeitä. Vanhojen ihmisten siinä missä päihde- ja mielenterveyskuntoutujien hoiva- ja asumispalveluita on alettu kilpailuttaa kuin mitä tahansa tavaraa (HS 13.10. ja 23.10). Seuraukset ovat usein huolestuttavia. Monilla alalle työntyvillä yrityksillä ei ole kokemusta sosiaalisten tehtävien hoitamisesta eikä työntekijöillä hoivatyön edellyttämää itsenäisyyttä. Julkinen sektori perustuu tyystin yrityksistä poikkeaville arvoille, kuten esimerkiksi yhteisvastuulle, oikeudenmukaisuudelle ja kansalaisten tasapuoliselle kohtelulle ja julkiselle päätöksenteolle.

Markkinahenkistä monituottajamallia on perusteltu valinnanvapaudella, mutta mitä sille on oikeastaan tapahtunut? Aidoilla markkinoilla kuluttaja voi ostaa eettisesti ja ekologisesti tuotettua ruokaa tai sähköä, mutta kuntien luomilla hoivamarkkinoilla hän ei useasti voi valita mitään, vaan saa tyytyä halvimmalla tuotettuun pitkälle standardoituun hoivapalveluun. Kunta pakottaa kansalaiset suurten yritysten hoiva-asiakkaiksi, halusivat he sitä tai eivät. Aito valinta edellyttää, että myös hoivakuluttajalla on oikeus valita halutessaan paikallisen pienyrityksen, julkisen sektorin, järjestön tai seurakunnan tuottamaa palvelua. Mikä monituottajamalli on sellainen, jossa yhdenlainen eli julkinen monopoli korvataan toisenlaisella eli yritysmonopolilla? Miksi monessa kunnassa valinnanvapaus koskee vain tilaajapomoja? Onko kansalaisia johdettu harhaan?

Koska siirtyminen julkispalvelumallista monituottajamalliin vilisee ongelmia, tarvitsemme laajaa julkista keskustelua ja perusteellista tutkimusta siitä, miten palveluja nyt tuotetaan. Ketkä tästä asiantuntija- ja Sitra-vetoisesta hiljaisesta vallankumouksesta hyötyvät ja ketä siitä kärsivät? Onko moraalisesti oikein, että haavoittuvassa asemassa olevia ihmisiä hoivaa palveluntuottaja, jonka tehtävä on voiton maksimointi eikä suinkaan yhteinen hyvä. Miksi pohjoismaisesta palvelumallista halutaan luopua, vaikka se satojen vertailututkimusten mukaan on ollut kustannustehokas,  kansalaisia tasa-arvoistava ja institutionaalista vakautta tehokkaasti ylläpitävä järjestelmä. Miksi päättäjät eivät tunne tutkimuksia? Pohjoismaisen sosiaalipolitiikan taidokuutta on ollut sekin, että järjestöt ja julkinen sektori ovat tehneet hienoa yhteistyötä jo kauan. Näistä periaatteista kannattaisi pitää kiinni, sillä juuri niistä pohjoismainen julkispalvelumalli maailmalla tunnetaan ja siitä syntynyttä osaamista voisi myydä maailmalle osaamisen nopean hukkaamisen sijasta.

Anneli Anttonen

Sosiaalipolitiikan professori

Tampereen yliopisto

Taasko naiset vaiennetaan Afganistan-kokouksessa?

IFUW:n lokakuun UP DATE:issa (www.ifuw.org) on afganilaisten naisten Akateemisten Naisten Maailmanliiton presidentille Marianne Haslegravelle esittämä vetoomus, että Bonnissa 5.12. kokoontuvassa Afganistan-kokouksessa kuuluisi myös naisten ääni.

Viesti toi elävästi mieleeni vuoden 2009 CSW- kokouksen oheistapahtuman, jonka  Afganistanin naiset olivat järjestäneet. Puhujina paikalla oli kaksi upeaa naista, toinen opetusministeri ja toinen rohkeaa kieltä käyttävä naisjärjestöjen edustaja. Kolmas oli maan YK-suurlähettiläs, mies tietenkin. Kaikki kolme puhuivat naisten keskeisestä roolista rauhanprosessissa. Kun tuli kysymysten vuoro, yleisöstä nousi nainen, joka tiedusteli suurlähettiläältä: ”Kun kerran naisten panos on niin tärkeä rauhan aikaansaamisessa, miksi Lontoon Afganistan-kokouksessa ei ollut ainuttakaan afgaaninaista?”  Suurlähettiläs pyöritteli sanoja ja lopuksi tuli esiin varmaan alitajunnasta todellinen löytö: ”Jos naiset esittäisivät asiansa selkeämmin, niin..” En ollut uskoa korviani ja niin vahvistin vielä vierustoverilta, olinko kuullut oikein. Olimme sanattomia.

Nyt ollaan samanlaisen kokouksen kynnyksellä. Marraskuun kolmantena IFUW:N presidentti vetosi kirjeellään kaikkiin akateemisten naisten järjestöihin. On äärettömän tärkeää, että Bonnin kokousta edeltävässä kansalaisfoorumissa kuuluu myös Afganistanin naisten ääni ja että heidän viestinsä tulee myös kokoontuvien ulkoministerien tietoon.

On helppo vetäytyä sen luulon suojaan, että kukapa Suomen Akateemisten Naisten Liittoa kuulisi. Onneksi meillä on jo kokemusta siitä, että EU-elimissä olevat suomalaisedustajat huomaavat saamansa viestit. Toinen asia toki on, miten kuultu muuttuu positiivisiksi teoiksi. Silti aina kannattaa yrittää.

Marianne Haslegrave pyysi jokaista maajärjestöä selvittämään, onko maan ulkoministeri niiden yhdeksänkymmenen maaedustajan joukossa, jotka kokoontuvat Bonniin. Niinpä nyt vain kiireesti nettiin tutkimaan Suomen osanottajatilannetta ja laatimaan kirjelmää!   

ML Toivanen

Koulutus maksulliseksi?

Tasaisin väliajoin maassamme nousee esiin ajatus koulutuksen maksullisuudesta. Viimeksi Helsingin Sanomissa 12.6. taloustieteen professori Matti Virén ehdottaa Britannian mallia, jossa on koulutusmaksuja aletaan periä valmistumisen jälkeen.

Tässä mallissa on useita ongelmia. Ensinnäkin, jos vain korkeakoulutus olisi maksullinen, se voisi vähentää halukkuutta kouluttautua pitkälle, vaikka lahjakkuutta ja motivaatioita muuten olisikin. Hyvä koulutus kuitenkin hyödyttää paitsi yksilöä itseään, koko yhteiskuntaa. Toisekseen, nyky-yhteiskunnassa korkeakoulutus ei todellakaan ole mikään tae työllistymiselle. Korkeakoulutus itsessään on riski jo nytkin, sillä moni joutuu ottamaan opintolainaa, minkä maksaminen on hankalaa pätkä- ja silpputöiden sekä työttömyyden vuorotellessa valmistumisen jälkeen. Harva pystyy nytkään keskittymään opiskeluun ilman lainaa tai työntekoa: yleensä opiskelijat päätyvät tekemään huonosti palkattuja hanttihommia. Sellaisissa maissa, joissa koulutus on maksullista, opiskelijatyttöjen työskentely seksialalla ei ole lainkaan tavatonta.

Kolmas ongelma on sukupuolten välinen tasa-arvo. Yhä suurempi osa korkeakouluopiskelijoista on naisia, mutta naisten on erityisen vaikea työllistyä valmistumisen jälkeen varsinkin vakituisiin työsuhteisiin. Syynä on tietysti työnantajien syrjintä lisääntymisiässä olevia naisia kohtaan. Jos lapsi tai lapset on jo tehty, syrjintä  perustuu pienen lapsen äitiyteen.

Minä aloitin yliopisto-opiskelun monen mutkan jälkeen vasta 25-vuotiaana ja valmistuin kolmikymppisenä laajalla tutkinnolla sekä kiitettävillä papereilla yhteiskuntatieteiden maisteriksi. Pian valmistumiseni jälkeen sain lapsen. Vauvavuoden jälkeen alkoi armoton työnhaku. Pitkään ja tuloksetta. Lapseni on nyt 2,5-vuotias, ja kotiäitiyden lisäksi olen tehnyt satunnaisia kirjoitustöitä kotoa käsin sekä hieman kouluttajan keikkoja viikonloppuisin. Tuloni ovat jääneet todella mitättömiksi: lähinnä kyse on taskurahoista kotihoidontuen päälle. Tässä työnhaun varrella on itketty monet itkut ja olen pohtinut, kannattiko todella opiskella. Nyt onneni on kuitenkin kääntynyt, sillä syksyllä pääsen töihin. Mikä lottovoitto!

Olen lähtöisin työläisperheestä ja olen lähisukuni ensimmäinen maisteri. Arvostan todella paljon sitä, ettei Suomessa ole lukukausimaksuja. Toki koulutus maksaa yhteiskunnalle, mutta emmeköhän me suomalaiset maksa mielellämme veroja maksuttoman koulutuksen takaamiseksi.

Riina Simonen

Kympin tytöt ja kasin pojat

Asuuko viisaus vain miehissä, kysytään HS:n pääkirjoituksessa 30.5 2011. Kysymyksen taustana on  tieto, että kun Oral Hammaslääkäreiden toimitusjohtaja Marina Vahtola  eroaa tehtävästään yhtiön toimitusjohtajana, ei yhdessäkään suomalaisessa pörssiyhtiössä enää ole  johdossa  naista.

Viime viikolla pääkaupunkiseudun akateemisten naisten yhdistysten yhteisessä seminaarissa oli aiheena Kympin tytöt johtajina. Kolmen luennoitsijan sanoma oli HS:n pääkirjoituksen suuntainen; naisen tie johtoon on pitkä ja kivikkoinen.

Julkishallinnossa ja politiikassa naisia on nimitetty johtotehtäviin, mutta todellisesta tasa-arvosta ollaan vielä kaukana. Hyvä esimerkki oli seminaarin yhden luennoitsijan kertoma tapaus: tieteellisen konferenssin viidestäkymmenestä luennoitsijasta yksi oli nainen! Tieteellisestä pätevyydestä ei taatusti ollut kysymys, sillä naiset ovat jo nyt keskimäärin miehiä paremmin koulutettuja. Todennäköisemmin kyseessä on se, mihin HS viittaa pääkirjoituksessaan, asennevamma, joka tuntuu olevan erikoisen syvällä Suomessa.

Vielä ongelmallisempi on tilanne yritysmaailmassa. Siellä vallitsee edelleen kulttuuri, joka suosii miehiä johtoa valittaessa. Käytäntöä voidaan puolustella jopa sillä, että valintojen perusteena on henkilökohtainen pätevyys. Mutta kun pätevyyden kriteerit nousevat miehisestä organisaatiokulttuurista, veljesverkosto osaa nimetä sopivan johtajan jo ennen kuin varsinainen hakuprosessi edes käynnistyy.

HS:n pääkirjoituksen mukaan naisten nostaminen ylimmille paikoille laajentaisi yritysten rekrytointipohjaa. ja auttaisi hahmottamaan maailmaa nykyistä laajemmasta näkökulmasta. Sama koskee luonnollisesti myös julkishallintoa, jossa suuri osa akateemisen koulutuksen saaneista tällä hetkellä työskentelee.

Suomen Akateemisten Naisten Liitto on tänä vuonna panostanut erityisesti nuorten naisten ongelmallisten työtilanteiden esiintuomiseen. Se on tärkeä painopistealue, mutta tarvitaan muutakin.  SANL:n tulee seurata naisten urakehitystä. Ei riitä että hyvin koulutettu nainen saa työn, hänelle täytyy myös taata samat uralla etenemismahdollisuudet kuin miespuolisille kollegoille. 

Meidän tulee verkottua, selvittää mitä osaamista on niin nykyisissä kuin potentiaalisissa jäsenissä, tukea toisimme. Hyvä veli -verkostoja ei pidä lähteä jäljittelemään, mutta osaavat kanssasisaret ansaitsevat tuen. Ei ole yhteiskunnan eikä yksilön etujen mukaista että kympin tytöt häviävät kilpailussa kasin pojille.

Marja Liisa Toivanen

Gendering human rights: Adjusting our language regarding “harmful practices”

Words shape gendered social-cultural and relational thinking. The expression “harmful practices” is often used to refer to gender-based violence. Using the expression “human rights violations” instead of “harmful practices” enacts a rights-based educational approach.

By verbalizing and visibilizing “practices” – a word that means the usual way of doing things – into a human rights “violation” framework, shifts perceptions. Decoding language and perceptions turns such “practices” into “violations”. This helps remove the misogynistic discrimination and stigmatization women and girls suffer because of gender-blaming or blaming-the-victim that occurs globally.

When we refer to acts of gender-based violence, such as harassment, acid burning and domestic sexualized torture, as “human rights violations” and not merely “harmful practices”, we shift these into the human rights framework. For example, sexualized torture is a violation of Article 5 of the Universal Declaration of Human Rights, and of General Recommendation 19/7(b) of the Convention on the Elimination of All Forms of Discrimination Against Women. Both state that no one shall be “subjected to torture or to cruel, inhuman or degrading treatment or punishment”.

Naming the human rights instruments that address the human rights violations delivers these instruments into the awareness of everyday living, immediately introducing people to a rights-based educational experience. This can translate how women and girls think about the violations they suffer, counteracting gender-based discrimination, stigmatization and devaluation as illustrated by an African woman who, after hearing me, a Canadian, talk on non-state torture (NST), said:

“Don’t stop talking … about atrocities that happen to women in your country … which I thought only happened to African women … I thought that there must be something wrong with us … with me as an African woman.”

A rights-based educational approach decodes socio-cultural relational misogynistic cover-ups and challenges the minimization of gender-based violence. For example, in Bangladesh, “eve-teasing” is a coded term that covers up or diminishes misogynistic bullying and harassment of girls, often preventing them from attending school [1]. Using a rights-based approach, “eve-teasing” can be considered a human rights violation under article 19 of the Convention on the Rights of the Child.

Acid burning [2], and domestic sexualized torture [3], can be situated as forms of NST under the Convention against Torture and Other Cruel, Inhuman or Degrading Treatment or Punishment (CAT) thereby claiming women and girls’ human right not to be subjected to torture.

All human rights are women and girls’ human rights – there must not be gender-biased exceptions.

Jeanne Sarson, Canadian Federation

Jeanne Sarson has been a Member-at-Large of the Canadian Federation since 2009.  She is a grass root supporter and human rights defender, researcher, published author and educator focused on the human rights violation of non-state torture in the private sphere. With a colleague she manages the website: www.nonstatetorture.org

Suomen Akateemisten Liiton blogi nyt avattu.

Suomen Akateemisten Naisten Liitto - Finlands Kvinnliga Akademikers Förbund on 20.5.2011. avannut blogin.
  
SANLon  järjestö, jonka tehtävänä on vahvistaa akateemisesti koulutettujen naisten asemaa edistämällä naisten välistä verkostoitumista ja vaikuttamalla aktiivisesti yhteiskunnan kehitykseen.SANL on kaikille akateemisen tutkinnon suorittaneille naisille avoin järjestö. SANL on perustettu vuonna 1922 ja se on poliittisesti sitoutumaton.

Tervetuloa seuraamaan!