Valtio ja kunnat ovat käynnistäneet hiljaisen vallankumouksen: julkisista hyödykkeistä kuten hoivasta, ja jopa hyvin haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten hoidosta on tehty markkinahyödykkeitä. Vanhojen ihmisten siinä missä päihde- ja mielenterveyskuntoutujien hoiva- ja asumispalveluita on alettu kilpailuttaa kuin mitä tahansa tavaraa (HS 13.10. ja 23.10). Seuraukset ovat usein huolestuttavia. Monilla alalle työntyvillä yrityksillä ei ole kokemusta sosiaalisten tehtävien hoitamisesta eikä työntekijöillä hoivatyön edellyttämää itsenäisyyttä. Julkinen sektori perustuu tyystin yrityksistä poikkeaville arvoille, kuten esimerkiksi yhteisvastuulle, oikeudenmukaisuudelle ja kansalaisten tasapuoliselle kohtelulle ja julkiselle päätöksenteolle.
Markkinahenkistä monituottajamallia on perusteltu valinnanvapaudella, mutta mitä sille on oikeastaan tapahtunut? Aidoilla markkinoilla kuluttaja voi ostaa eettisesti ja ekologisesti tuotettua ruokaa tai sähköä, mutta kuntien luomilla hoivamarkkinoilla hän ei useasti voi valita mitään, vaan saa tyytyä halvimmalla tuotettuun pitkälle standardoituun hoivapalveluun. Kunta pakottaa kansalaiset suurten yritysten hoiva-asiakkaiksi, halusivat he sitä tai eivät. Aito valinta edellyttää, että myös hoivakuluttajalla on oikeus valita halutessaan paikallisen pienyrityksen, julkisen sektorin, järjestön tai seurakunnan tuottamaa palvelua. Mikä monituottajamalli on sellainen, jossa yhdenlainen eli julkinen monopoli korvataan toisenlaisella eli yritysmonopolilla? Miksi monessa kunnassa valinnanvapaus koskee vain tilaajapomoja? Onko kansalaisia johdettu harhaan?
Koska siirtyminen julkispalvelumallista monituottajamalliin vilisee ongelmia, tarvitsemme laajaa julkista keskustelua ja perusteellista tutkimusta siitä, miten palveluja nyt tuotetaan. Ketkä tästä asiantuntija- ja Sitra-vetoisesta hiljaisesta vallankumouksesta hyötyvät ja ketä siitä kärsivät? Onko moraalisesti oikein, että haavoittuvassa asemassa olevia ihmisiä hoivaa palveluntuottaja, jonka tehtävä on voiton maksimointi eikä suinkaan yhteinen hyvä. Miksi pohjoismaisesta palvelumallista halutaan luopua, vaikka se satojen vertailututkimusten mukaan on ollut kustannustehokas, kansalaisia tasa-arvoistava ja institutionaalista vakautta tehokkaasti ylläpitävä järjestelmä. Miksi päättäjät eivät tunne tutkimuksia? Pohjoismaisen sosiaalipolitiikan taidokuutta on ollut sekin, että järjestöt ja julkinen sektori ovat tehneet hienoa yhteistyötä jo kauan. Näistä periaatteista kannattaisi pitää kiinni, sillä juuri niistä pohjoismainen julkispalvelumalli maailmalla tunnetaan ja siitä syntynyttä osaamista voisi myydä maailmalle osaamisen nopean hukkaamisen sijasta.
Anneli Anttonen
Sosiaalipolitiikan professori
Tampereen yliopisto
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti