Minun urapolkuni: Tärkeintä on tuki ja kannustus

Suomen Akateemisten Naisten Liiton Urapolkuja-sarjassa Akateemiset Naiset kertovat omasta työurastaan, sen kiinnostavista ja joskus odottamattomistakin käänteistä sekä pohtivat niitä tekijöitä, jotka ovat auttaneet heitä etenemään omalla urallaan. Tutustu TtT Jutta Hartikaisen (Kouvolan Akateemiset Naiset ry.) tarinaan sukunsa ensimmäisenä tohtorina. Koulutiellä kamppailussaan häntä kannustivat omat vanhemmat. Opinnot ja sotealan työ innostivat myös yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen, jota hän tekee mm. Akateemisissa Naisissa.  

Olen tilastopoikkeama. Minulla ei ole akateemista sukutaustaa enkä ole käynyt lukiota. Tohtori minusta kuitenkin tuli. Perheen ulkopuolinen maailmakaan ei antanut viitettä myöhemmästä tutkimusurastani. Kotipaikkakunnallani ajateltiin yleisesti, että tehtaalla työskentelevien lapset menevät myös tehtaalle töihin. Ei ollut tarvetta kouluttautumiselle tai ainakaan ammattikoulua korkeammille opinnoille, saihan tehtaalta hyvää palkkaa ja varman työn, josta saattoi jäädä sen ajan koittaessa eläkkeelle.

Koulunkäyntiäni vaikeutti lukihäiriö, joka diagnosoitiin minulla vasta toisen asteen jatko-opinnoissani. Lukemiseni oli koulussa hidasta ja minun oli ajoittain vaikea ymmärtää lukemaani. 1980-luvulla lukihäiriötä ei vielä tunnettu hyvin, ja monet opettajat leimasivat minut laiskaksi tai jopa tyhmäksi. Tämä vaikutti luonnollisesti myös siihen, mihin suuntaan minua koulussa kannustettiin. Yläkoulun opinto-ohjaajan mielestä minun kannatti hakeutua siivoojaksi.

Kaikki kunnia siivoojille, mutta tiesin, että sille alalle minusta ei olisi. Peruskoulun jälkeen pääsin kauppaoppilaitokseen lukemaan merkantin tutkintoa. Kauppiksessa huomasin, että kun oli kannustavat opettajat ja mielenkiintoinen aine, jaksoin lukea tenttiin ja sain hyviä numeroita. Nappasin jopa mestarimyyjäpalkinnon! 

Kaupallinen ala oli ensimmäinen alavalintani, mutta en sille työllistynyt. Äitini rohkaisemana hain opiskelemaan lähihoitajaḱsi. Tämä alavalinta osoittautui minulle oikeaksi ja jatkoin valmistumiseni jälkeen suoraan ammattikorkeakouluun terveydenhoitajaopintoihin.

Kielten opiskelukin alkoi sujua. Olin ollut lähihoitajaopinnoissa vaihdossa Tukholmassa Suomi-Kodilla ja sieltä oli jäänyt kipinä opiskeluvaihtoon. Tarragonassa Espanjassa ja Brightonissa Englannissa viettämäni kuukaudet olivat valtava buusti itsetunnolleni ja rohkeudelleni. Suomeen palattuani valmistuin kaksioisrekisteröinnillä terveydenhoitaja-sairaanhoitaja-tutkinnolla kiitettävin arvosanoin. 

Sittemmin työskentelin terveyskeskuksen vastaanotolla ja päivityksessä. Sote-sektori tuli niinä vuosina minulle monipuolisesti tutuksi. Nautin työstäni, mutta samalla halusin opiskella lisää ja kehittää osaamistani. Keskustelin asiasta myös vanhempieni kanssa. Isäni rohkaisi minua hakemaan yliopistoon. Hän sanoi, että tukisi minua niin pitkälle opinnoissani kuin vain haluaisin edetä. Voisi kai sanoa, että loppu on historiaa. 

Hain opiskelemaan Kuopion, Turun, Tampereen ja Oulun yliopistoihin. Ilokseni minut hyväksyttiin niihin kaikkiin. Valitsin Kuopion yliopiston. Nautin terveystieteiden opinnoistani, jotka olivat kytköksissä hoitotyöni käytäntöihin. Opinnot myös haastoivat omaa ajatteluani, ja meillä oli mahtava opiskeluporukka, jossa sain olla oma itseni. 

Kuopiossa tein graduni maahanmuuttajahoitajien akkulturaatiosta suomalaiseen työpaikkakulttuuriin, ja myöhemmin väitöskirjassani tutkin maahanmuuttajahoitajien vanhustenhoitotyöhön perehdyttämistä. 

Myöhemmin olen opiskellut myös Helsingin yliopistossa soten maisteriopinnot ja työnnellyt tutkijatohtorina tutkien pakolaistaustaisten maahanmuuttajien digitaitoja ja niiden vaikutusta julkispalveluiden digipalveluiden saatavuuteen ja saavutettavuuteen. 

Opiskelu ei ole ollut minulle missään vaiheessa helppoa, mutta vahvalla motivaatiollani ja vanhempieni kannustamana olen puurtanut eteenpäin. 

Jälkeenpäin kuulin, että lukihäiriöni vuoksi minulla olisi ollut Kuopion yliopistossa mahdollisuus saada häiriötön tila ja lisäaikaa kirjoittamiseen tenteissä ja kypsyyskokeessa. Ajat olivat jo tuolloin muuttuneet kouluvuosistani ja hyvä niin.

Olen iloinen, että tänä päivänä lukihäiriö tunnistetaan koulussa varhain eikä siitä kärsiviä oppilaita enää lannisteta eikä leimata. Opinnonohjauksen kehittämiseen on myös panostettu. Se on tärkeää, sillä kaikilla lapsilla tulisi olla kannustavia ja turvallisia aikuisia elämässään.

Oma polveileva koulutieni ja urapolkuni ovat antaneet minulle kimmokkeen yhteiskunnalliseen vaikuttamistyöhöni. Olen toiminut mm. Kymenlaakson aluevaltuutettuna, palvelulautakunnan puheenjohtajana sekä usean naisjärjestön hallituksessa. Luottamustehtäväni ovat syventäneet ymmärrystäni moniammatillisen yhteistyön vaikuttavuudesta.

Akateemisiin Naisiin liityin vuonna 2019, jolloin perustin yhdessä kouvolalaisten aktiivien kanssa Kouvolan Akateemiset Naiset ry:n. Akateemisissa Naisissa olen voinut vaikuttaa monipuolisesti kotimaiseen ja kansainväliseen koulutus- ja tasa-arvopolitiikkaan. Osallistuminen YK:n naisten asiaa käsittelevän toimikunnan vuosittaisiin kokouksiin on avannut silmäni konservatiivisille pyrkimyksille heikentää naisten ihmisoikeuksia, joihin kuuluvat myös oikeus koulutukseen ja työhön.

Olen avoin kaikelle uudelle ja odotan innolla, mihin urapolkuni tästä etenee. Erityisesti järjestökentän työtehtävät kiinnostavat minua.

Jutta Hartikainen

hartikainenjutta@gmail.com