tiistai 8. elokuuta 2023
Juhlapuheissa tasa-arvo ja jatkuva oppiminen, hallitusohjelmassa naisten hyödyntämän aikuiskoulutustuen leikkaus
torstai 27. heinäkuuta 2023
Korkeakoulutetut naiset tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden sekä ihmisoikeuksien ja rauhan asialla
Vuosi 2022 oli Suomen Akateemisten Naisten Liiton 100. juhlavuosi. Tuolloin mm. päivitimme sekä Liiton säännöt että paikallisyhdistysten mallisäännöt paremmin tähän aikaan sopiviksi. Varsinaiset muutokset tulivat sääntöjen kohtiin 2–3, joissa korostuu tehtävä kansainvälisellä ja kansallisella sekä paikallisella tasolla edistää tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta sekä puolustaa ihmisoikeuksia ja rauhaa. Liiton toimijat ja osa paikallisyhdistysten aktiiveista on jo täydessä työn touhussa näiden edellä mainittujen isojen ja tärkeiden asioiden parissa. Liiton uuden kansainvälisen strategian ja rakenteilla olevan Liiton uuden strategian (v 2024-2026) tavoitteellisen toiminnan ytimessä ovat sääntömuutoksen sisältämät asiat. Toivottavasti kaikki paikallisyhdistykset muuttavat vuoden 2023 puolella sääntönsä uusien mallisääntöjen mukaisiksi (PRH:n muutosmaksun saa Liitolta takaisin) sekä suuntaavat mahdollisuuksien mukaan omaa ja yhteistyökumppaneiden kanssa tehtävää toimintaa muutosten edellyttämään suuntaan. Liiton keskushallituksen jäsenet ja paikallisyhdistysten hallitusten jäsenet sekä muut aktiivit voivat tässä tehdä tiiviisti nyt syyskauden alkaessa yhteistyötä. Tukea saa myös Liiton toimistosta.
Oman kokemukseni pohjalta suosittelen lämpimästi, että sinä yliopistossa tai ammattikorkeakoulussa opiskeleva tai jo tutkinnon suorittanut nainen liityt jäseneksi joko oman paikkakuntasi paikallisyhdistykseen tai Liiton jäseneksi ja tulet mukaan kehittämään toimintaa. Saman toiveen voi myös suunnata teille jo jäseninä oleville, joiden aktiivista panosta kaivataan ympäri valtakunnan.
Liitto on toiminut jo pitkään eri yhteistyökumppaneiden (esimerkiksi YK:n tasa-arvojärjestö Suomen UN Womenin ja Naisjärjestöjen Keskusliiton kanssa) ja paljon onkin saatu aikaiseksi. Tosiasia on kuitenkin se, että maailman tila haastaa meitä yhä monimutkaisemmilla asioilla, joten tulevaisuudessa meillä ja yhteistyökumppaneillamme riittää edelleen runsaasti töitä. Tosiasia on myös se, että tarvitsemme lisää toimijoita mukaan edistämään etenkin tyttöjen ja naisten asemaa sekä maailmalla että meillä kotimaassa.
Ja vielä viittaus tämän kesän jo perinteeksi käyneeseen Helena Ranta Forumiin, jossa käsiteltiin tällä kertaa Ukrainan sotaa ja millä edellytyksillä Ukrainaan saadaan kestävä rauha. Erittäin tärkeäksi mainittiin mm. sotarikollisten rankaiseminen, traumojen purkaminen, henkinen ja fyysinen jälleenrakentaminen sekä naisten osallistuminen rauhansopimisen muotoiluun. Saimme muistutuksen myös siitä, miten me kaikki yksilöinä, kansalaisjärjestöinä ja valtioiden tasolla voimme vaikuttaa. Pidetään keskustelua yllä. Ei turruta tilanteeseen eikä väsytä tukemiseen. Katso Helena Ranta Forumin kiinnostavasta keskustelusta jälkitiedote HRF:n sivuilta.
Naiset muutosvoimana maailmassa
Merja Leppänen
Liiton hallitusjäsen ja Vantaan Akateemiset Naiset ry:n hallitusjäsen
tiistai 25. heinäkuuta 2023
Akateemiset Naiset EU:n ja eurooppalaisen rauhanrakentamisen syntysijoilla Metzissä
Vuonna 1980 perustettu University Women of Europe, UWE edistää Akateemisten Naisten eurooppalaisten maajärjestöjen yhteistyötä sekä tekee vaikuttamistyötä eurooppalaisen koulutuksen, rauhan ja tasa-arvon puolesta. Suomen Akateemisten Naisten Liiton kansainvälisten asioiden koordinaattori Jutta Hartikainen ja toimitusjohtaja Susanna Sulkunen osallistuivat Liiton edustajina UWEN Meet and Greet -tapahtumaan, jota emännöi tänä vuonna Lorrainen paikallisyhdistys Ranskan Metzissä.
Järjestömme jäsenkyselyt ovat kertoneet jo vuosia samaa: kansainvälinen toiminta kiinnostaa eniten niitä jäseniä, jotka ovat joskus rohkaistuneet osallistumaan Akateemisten Naisten kansainvälisiin tapahtumiin. Tämän olen saanut huomata itsekin. Kun Liitto lähti mukaan Italian maajärjestön vetämään Erasmus+-hankkeeseen syksyllä 2019, odotin yhteistyöltä lähinnä uusia oppeja omaan tasa-arvotyöhömme. Kolmessa vuodessa tiedon määrä toki kasvoi, mutta samalla monista hankepartnereistamme tuli hyviä ystäviäni, joiden tapaamisesta Metzissä sain iloa ja virtaa moneksi viikoksi ennen ja jälkeen tapaamisen. Eri-ikäisten ja eritaustaisten naisten kohtaamiset, elämäntarinat ja ajatustenvaihto on Akateemisten Naisten vahvuus niin Suomessa kuin kansainvälisillä areenoillakin. Nämä UWEN vuosittaiset Meet and Greet -tapahtumat sekä vuosikokoukset ja konferenssit ovat avoimia kaikille Akateemisille Naisille. Kannustan lämpimästi lähtemään mukaan viihtymään, verkostoitumaan ja vaikuttamaan! UWEN seuraava konferenssi ja vuosikokous järjestetään Turkin Izmirissä 5. - 7.10.2023. Early bird -ilmoittautuminen on avoinna 25.8.2023 saakka.
Metzissä meitä oli kesä-heinäkuun vaihteessa koolla yli 40 jäsentä eri puolilta Eurooppaa. Perjantaina kokoonnuimme yhteiselle iltapalalle, jossa Catherine Thuet, Lorrainen paikallisyhdistyksen puheenjohtaja, ja Anne Negre, UWEN puheenjohtaja, toivottivat meidät tervetulleiksi ja kertoivat meille tulevan viikonlopun ohjelmasta.
![]() |
Perjantai-illan tunnelmaa. Kuva: Jutta Hartikainen |
![]() |
Catherine ja Anne |
![]() |
Liiton toimitusjohtaja Susanna Sulkunen ja UWEN entinen rahastonhoitaja Auli Ojala Kuva: Auli Ojala |
Viihdyimme Jutta Hartikaisen ja Auli Ojalan kanssa ranskalais-irlantilaisen delegaation seurassa, kunnes yhteinen iltamme päättyi ikävän lyhyeen Metziin julistetun ulkonaliikkumiskiellon vuoksi. Eri puolilla Ranskaa järjestettiin tuolla viikolla mellakoiksi yltyneitä tukimielenosoituksia, koska liikennepoliisi oli surmannut 17-vuotiaan rodullistetun pojan ilman minkäänlaista syytä. Rasismi oli illalla puheenaiheena useimmissa ellei kaikissa pöytäseurueissa.
![]() |
Auli Ojala tilaisuuden ranskalaisten emäntien kanssa. Kuva: Auli Ojala |
Lauantaina tutustuimme EU:n syntyhistoriaan ja eurooppalaiseen rauhanrakentamiseen Robert Schumanin kotimuseossa Metzin ulkopuolella. Ranskan ulkoministerinä toisen maailmansodan jälkeen toiminutta Schumania kutsutaan Euroopan yhdentymishankkeen isäksi, sillä hän laati kuuluisan Schumanin julistuksen (1950) Euroopan yhdistämiseksi ja tulevien sotien estämiseksi. Vanhat viholliset Ranska ja Saksa muodostavat nykyään EU:n ytimen ja Schumanin julistuksen toukokuista julkaisupäivää juhlitaan vuosittain Eurooppa-päivänä. Schumanin tarina antoi meille toivoa rauhan takaisinsaamisesta Eurooppaan ja muistutti miten paljon positiivista yksikin ihminen voi saada aikaan tehtäväänsä sitoutuessaan.
![]() |
Saimme opastuksen Schumanin kotimuseoon. |
![]() |
Jutta Hartikainen Suomesta ja Roxana Petrescu Romanian maajärjestöstä. |
![]() |
Schumanin kodin puutarha ihastutti vehreydellään. |
Lorrainen alueen naiset eivät juuri jää Schumanille toiseksi. Schumanin kotimuseossa kuulimme myös historioitsija Pierre Brasmen esitelmän Lorrainen alueen lasikattojen rikkojista, joista hän on kirjoittanut teoksen Femmes d'exception en Lorraine (Le Papillon rouge éditeur, 2018). Akateemisille Naisille luennon mieleenpainuvin osa oli toimittaja Julie-Victoire Daubién tarina. Daubié oli ensimmäinen ranskalaisesta yliopistosta valmistunut nainen, joka joutui taistelemaan opiskelupaikastaan naisilta vielä 1800-luvulla kielletyssä yliopistomaailmassa. Lyonin yliopisto lopulta hyväksyi hänen hakemuksensa, mutta tutkintotodistuksensa hän sai vasta, kun Ranskan keisarinna Eugénie puuttui virkamiehistön viivyttelyyn vuonna 1862. Daubié jatkoi myöhemmin työtään tasa-arvon parissa, ja vaati naisille äänioikeutta ja samaa palkkaa kuin miehille. Daubién tohtorintutkielma jäi kesken hänen menehdyttyä tuberkuloosiin.
![]() |
Pierre Bresme ja Catherine Thuet. Kuva: Roxana Petrescu |
Luennon herättämistä ajatuksista keskusteltiin yhteisellä lounaalla ja myöhemmin illallisella, jossa myös kypsyttelimme uutta Erasmus+-hankeideaa. Naisiin kohdistuvan väkivallan vastainen, ns. Istanbulin sopimus on ollut viime vuosina vastatuulessa Euroopassa, ja olemme pohtineet, josko saisimme eurooppalaisten sisarjärjestöjemme kanssa sen toimeenpanoon lisää vauhtia nyt, kun EU liittyi mukaan sopimukseen. Järjestämme hankeideasta syksyllä vielä erillisen verkkokeskustelutilaisuuden. Jos olet kiinnostunut aiheesta, olethan yhteydessä minuun: sanl.fkaf(a)akateemisetnaiset.fi
Susanna Sulkunen
tiistai 18. heinäkuuta 2023
The roots of academic women and the Jokaisenoikeus
By recognising the importance of our roots and nurturing them, we gain more understanding and strength to support others. When a person experiences rootlessness, their sense of self begins to "simulacrumize", i.e. to become a copy without knowledge or sense of origin. As Joonas Konstig (2023) also wrote in his column, this can lead to people without roots being easier to push in the desired direction. Indeed, humans seem to be pacing back and forth, swept along by various trends.
One way of looking at rootlessness is the rural-urban dichotomy. It is worth recognising that this division and confrontation has, for certain reasons, been needlessly maintained and reinforced and used as a policy-making tool. People living in rural areas were associated with a certain way of communicating and the use of dialects. This can also be seen through the Whorf hypothesis (the linguistic relativity hypothesis), according to which the structure of a language influences the worldview or cognition of its speakers, and thus people's perceptions are relative to the language spoken. In other words, the language spoken by people influences how we think about reality. The idea can be extended to mean that when we lose our dialect and its expressions, we may also lose our way of structuring and understanding the world. If we have no roots and no sense of origin, we may find it difficult to perceive our place in the world. And because language expresses locality, it is linked to people's history and past.
Taking the "words out of your mouth" cuts you off from your own cultural heritage. The link is lost with those who have used these words and expressions in the past, the people on whose shoulders we now stand. Add to this the time people spend on 'social media' and it is no wonder that we feel disconnected or anxious. When people feel disconnected or try to achieve the goals set by others, they are vulnerable and susceptible to various influences, even harmful ones, to find a sense of meaning.
Alongside the thinning of place and cultural identity, people's relationship with nature is also disappearing or changing. We no longer recognize the importance of nature for ourselves and our well-being, and we have lost or are losing the invisible space associated with our relationship with nature (Mikita 2013). It is becoming clumsy and fragile, and people may be left without an experience of nature or the experience becomes negative.
If one's identity is not found through nature, language or place, life becomes frustrating and distancing. Forming and maintaining a relationship with nature should be seen as a human right, not just Jokaisenoikeus. Let us recognise our roots, let us try to make nature observable and enjoyable in our daily lives. Nature provides explanations and answers to life and humanity, it offers refreshment and recovery. Sense of belonging leads us not to agree to be pushed and controlled by anyone mentally or physically. Academic women have roots to which we can cling, but we can not stumble over them. But roots must also have room to grow, because they have an important role to play. As well as storing and transporting nutrients, roots anchor the tree firmly and sustainably to the ground. That's the kind of resilience and growth we need as the winds of the world blow around us.
So let's support things that help women both to identify their roots and to grow them. Building a strong identity based on one's cultural heritage, studies, work, hobbies, family or geographical location. We have the right for Jokaisenoikeus, but it is also an obligation to look after the environment and ensure its future growth. In this way, we also help young girls and women to identify what is important and what supports their growth towards education and academia.
Doctor of Health Science Varpu Wiens
Meri-Lapin Akateemiset Naiset ry.
keskiviikko 31. toukokuuta 2023
Globaalin tasa-arvon saavuttaminen ei saa viedä 300 vuotta
Tätä kirjoittaessani Suomessa käydään hallitusneuvotteluita. Neuvotteluihin osallistuvat puolueet miettivät säästökohteita ja järjestöavustukset ovat mukana listalla. Järjestöjen tekemä työ on kuitenkin hyvin kustannusvaikuttavaa, ja maailmanlaajuista vaikuttamistyötä tehdään hyvin pienillä vapaaehtoisresursseilla. Tästä yhtenä esimerkkinä käy Suomen Akateemisten Naisten Liiton edustajien osallistuminen YK:n naisten asemaa käsittelevän toimikunnan (Commisson on the Status of Women, CSW) kokoukseen New Yorkiin.
Suomen Akateemisten Naisten Liiton kansainvälisten asioiden koordinaattori Jutta Hartikainen ja Liiton varapuheenjohtaja Pauliina Inervo osallistuivat Liiton edustajina YK:n CSW67-istuntoon New Yorkissa 4.-11.3.2023. Istuntoon osallistui yhteensä yli 8 000 osallistujaa (avauspäivän luku) noin 700 kansalaisjärjestöstä ympäri maailman.
Syy sille, miksi osallistuimme CSW:hen oli Liiton vuosittain yhdessä Naisjärjestöjen Keskusliiton, NNKY-liiton, NYTKIS ry:n ja Suomen UN Womenin kanssa CSW:n yhteydessä järjestämä International Helvi Sipilä Seminar. Saimme vuorossaan jo 17. seminaarillemme virallisen sivutapahtuman statuksen, ja tilaisuus pidettiin Suomen pysyvässä YK-edustustossa 9.3.2023. Seminaarimme aiheena oli tällä kertaa teknologia ja naisten oikeudet. Puitteet seminaarille olivat loistavat ja yhteistyö lähetystön kanssa erittäin sujuvaa. Vaikka seminaari pidettiin eri paikassa kuin istunnon päätapahtumat, keräsi se kuitenkin salin täyteen kuulijoita. Lisäksi tapahtuma striimattiin Liiton YouTube-kanavan kautta ja tallennettiin. Striimiä seurasi noin 60 henkilöä. Tallenteet olivat Liiton sivustolla kahden viikon ajan keräten vielä lisää katsojia. Seminaaripuheet ovat edelleen luettavissa Liiton verkkosivuilta.
Seminaarin esitykset täydensivät hienosti toisiaan ja Suomen toimet digitalisaation tasa-arvon edistämisessä herättivät kiinnostusta. Puhuttelevin puheenvuoro kuultiin kuitenkin videotervehdyksenä Afganistanista. Koskettavia oli myös kertomukset siitä, kuinka bangladeshilaisen perheen pojalle oli ostettu tietokone, mutta perheen tytöt eivät saaneet sitä käyttää. Voimaannuttavaa oli kuitenkin kuulla, että kielloista huolimatta tytöt olivat käyttäneet salaa tietokonetta ja nyt vuosia myöhemmin yksi heistä oli tasa-arvoaktivisti ja puhumassa seminaarissamme tyttöjen asemasta ja oikeuksista.CSW-istunnon avauspuheenvuorossaan YK:n pääsihteeri Antonio Guterres totesi, että tasa-arvon toteutuminen maailmanlaajuisesti vie nykyvauhdilla jopa 300 vuotta. Vaikka monissa yhteyksissä on korostettu sitä, että Suomessa sukupuolten välinen tasa-arvo on huippuluokkaa kansainvälisillä mittareilla mitattuna, niin omalta osaltaan se konkretisoitui istunnon yhteydessä monin tavoin. Useissa puheenvuoroissa keskityttiin sellaisten asioiden korostamiseen, joita meillä on totuttu pitämään itsestään selvyyksinä tai normaalikäytänteenä, kuten esimerkiksi tyttöjen oikeuteen käydä koulua tai siihen, että tytöillä ja pojilla on yhtäläinen mahdollisuus käyttää digitaalisia viestintä välineitä. Puheenvuorot kertoivat karua kieltä eri maiden nykytilasta ja siitä taistelusta, joita aktivistit käyvät tyttöjen ja naisten yhtäläisten oikeuksien puolesta yhteiskunnan eri tasoilla.
Jäimme kaipaamaan lisää konkretiaa siihen, mitä sekä yksilön, yhteisöjen ja valtioiden tasolla voitaisiin tehdä tasa-arvon edistämiseksi. Yhdessä puheenvorossa sentään haastettiin kaikki naisiin kohdistuvaa vähättelyä verkossa havaitsevat miehet puuttumaan tilanteeseen ilmoittamalla kyseiselle henkilölle, ettei käytös ja puhe ole suotavaa.
Myös Suomella on vielä paljon tehtävää tasa-arvon saavuttamiseksi. Koulutuksen ja työelämän segregaatio asettaa suuren haasteen tasa-arvon toteutumiselle, eikä suomalaisnaisen eurokaan ole vielä samaa tasoa kuin miehen euro. Väkivaltatilastot kertovat nekin karua kieltään naisten asemasta ja turvallisuudesta Suomessa.
CSW-istunnossa kävi selväksi myös se, että maailmalla ei vielä olla valmiita puhumaan yhdenvertaisuudesta tai intersektionaalisuudesta. Toimia sukupuolten välisen tasa-arvon edistämiseksi tarvitaan paljon ennen kuin voidaan siirtyä seuraavalle tasolle. Tässä Suomella on merkittävä rooli. Olemme arvostettuja maailmalla juuri siksi, että uskallamme nostaa keskusteluihin myös vaikeita ja tunteita herättäviä aiheita.
Huomionarvoista CSW-istunnon osalta oli myös se, että istuntoon ei osallistunut edustajia niistä maista, joissa ihmisoikeusloukkaukset ja erityisesti naisiin kohdistuva syrjintä ja väkivalta on suurinta. Tähän lienee monia syitä, kuten se, että Yhdysvaltain maahantulokäytänteet ovat erittäin tiukkoja, ja WTC-iskujen jälkeen erityisesti Lähi-idän alueelta tulevien on lähes mahdotonta saada viisumia. Sama koskee tiettyjä Afrikan ja Aasian maita. Lisäksi Venäjän hyökkäyssota Ukrainaa vastaan on edelleen kiristänyt viisumikäytäntöjä.Myös maat, joissa naisten asema on erityisen huono, kuten Afganistan, ovat haastavia. Sillä vaikka vielä onnistuisi saamaan viisumin, niin matkustuslupa joko perheen tai valtion puolesta ei välttämättä onnistu. Kun tähän kaikkeen vielä lisätään se, että matkustaminen New Yorkiin maksaa paljon ja että New York on yksi maailman kalleimmista kaupungeista, rajaa se omalta osaltaan osallistumista kaikista heikoimmassa asemassa olevilta osallistujilta. Näiden asioiden takia olisi hyvä miettiä sitä, että voisiko CSW-istuntoa järjestää välillä muuallakin kuin YK:n päämajassa.
CSW istuntoon osallistuminen oli monella tapaa silmiä avaavaa. Pian alamme jo valmistautua järjestökentällä ensi vuoden CSW-istuntoon ja 18. Helvi Sipilä -seminaarimme järjestämiseen. Seminaarin teemat tulevat edelleen YK:n CSW:ltä. Ensi vuoden seminaarin teemat ovat nyt varmistuneet ja ne liittyvät köyhyyden tasa-arvovaikutuksiin, tästä yhtenä esimerkkinä voisi olla vaikkapa sukupuolitietoinen budjetointi. Kokoonnumme vielä kesäkuun aikana yhdessä muiden seminaarin järjestelyihin osallistuvien naisjärjestöjen kanssa työstämään seminaarin teemoja omaan konseptiimme sopiviksi ja samalla miettimään seminaarikonseptimme kehittämistä. Nähtyämme Pauliinan kanssa millainen CSW-istunto on, meidän on helpompi miettiä sitä, miten voimme omaa osuuttamme kehittää suhteessa koko tapahtumaan. Toivomme voivamme lisätä seminaarin vuorovaikutteisuutta ja tunnettuutta ennen kuin seminaarimme saavuttaa 20 vuoden merkkipylvään vuonna 2026.
Teksti: Jutta Hartikainen
Kuvat: Pauliina Inervo
maanantai 29. toukokuuta 2023
Päihittääkö Viro Suomen yrittäjäkasvatuksessa?
17th International Technology, Education and Development Conference pidettiin Valenciassa, Espanjassa 6.–8. maaliskuuta 2023. Liki 700 konferenssin osanottajaa eri puolilta maailmaa kokoontuivat keskustelemaan siitä, miten teknologian avulla voidaan vaihtaa tietoja, opetusta, hyviä käytänteitä ja pedagogisia malleja maasta ja maanosasta toiseen.
Konferenssin pääpuhujat tulivat Yhdysvalloista: Dr Jose Antonio Bowen (American Association of Colleges and Universities) ja Dr Michael Wesch (University of Kansas). Molemmat korostivat digitaalisen oppimisen ja tiedonsiirron merkitystä oppimisprosessissa. Muut konferenssiesitelmät esittelivät laajasti erilaista oppimista, mm. robottioppimista, käänteistä oppimista, insinöörioppimista, korona-ajan digitaalista etäoppimista sekä nykyisin melko uutta digitaalista oppimista esimerkiksi terveydenhoidossa.
Itse osallistuin yrittäjyyskasvatusosioon, jonka puheenjohtaja oli Dr Ülle Kesli Tarton yliopistosta. Hän kertoi, että Suomi on ollut heille kuin isoveli yrittäjyyskasvatuksessa. Tässä yrittäjyyskasvatus-istunnossa oli pelillisyys vahvasti läsnä. Hollannin mallissa esiteltiin peliä, jolla voidaan opettaa yrittäjyyskasvatusta koko Euroopassa. Oma esitykseni käsitteli oppilaiden oppimiskokemuksia Yrityskylä Pirkanmaan kontekstissa. Kokemukset siitä ovat olleet hyvin myönteisiä ja taloudelliset käsitteet tässäkin mallissa opitaan pelillisesti oppitunnilla.
Vaan onko Viro jo menossa Suomen ohi yrittäjyyskasvatuksessa? Viron opettajakoulutuksessa näkyy vahvasti yrittäjyyskasvatus, ja yrittäjyyspainotteisia luokkia, yläkouluja ja toisen asteen oppilaitoksia on siellä Suomea enemmän. Missä viipyy Suomen koulutusjärjestelmän yrittäjyyspainotteisuus? Yrittäjäkasvatus olisi ainakin pienten kuntien etu, koska sillä voidaan saada nuoret pysymään kotipaikkakunnallaan, kun jo kouluaikana on rakennettu työelämäyhteyksiä.
FT, KL Auli Ojala
Ojala osallistui konferenssiin esitelmällään Students´ experiences of working skills by Me & MyCity project.
torstai 6. huhtikuuta 2023
Nepalin sisaret kiittävät SANL:n tuesta – Thaiban ja Chapagaon kylien koulutusprojekti onnistui erittäin hyvin
Suomen Akateemisten Naisten Liiton (SANL) tavoitteena on vahvistaa käytännön yhteistyötä eri maiden sisarjärjestöjen kanssa. Liiton joulukeräysten ensimmäiseksi kohdemaaksi valittiin Nepal ja Nepal Association of University Women. Liitto toteutti Suomessa ensimmäisen joulukeräyksen 2020 - 2021, toisen vuotta myöhemmin ja viimeisimmän nyt vuodenvaihteessa 2022 - 2023. Tarkoituksena on tukea sisarjärjestömme toimintaa heidän omista lähtökohdistaan ja tarpeistaan käsin. Näin voidaan vaikuttaa todellisiin muutoksiin paikallisten naisten elämässä.
SANL:n jäsenten tuella Nepalin maajärjestö toteutti Thaiban ja Chapagaon kylissä projektin Economic empowerment of disadvantaged women in rural households. Koulutukseen osallistui yhteensä 38 naista, joilla ei ole ollut mahdollisuutta käydä koulua. Naisten lukutaidon, erilaisten käytännön taitojen, taloudellisen osaamisen, vertaistuen ja tasa-arvon vahvistaminen ovat tärkeitä naisten, heidän perheidensä ja koko kyläyhteisön hyvinvoinnin kannalta.
Koulutusprojekti aloitettiin Thaiban ja Chapagaon kylissä keväällä 2021. Aluksi oli edessä tilojen etsiminen, koulutarvikkeiden hankinta sekä kouluttajakoulutus. Thaiban ja Chapagaon kylien naisia opetettiin lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan sekä valmistamaan mm. pikkelsejä ja saippuaa torilla myytäväksi. Koulutuksessa perehdyttiin myös säästämiseen ja rahan lainaamiseen sekä yhdessä työskentelyyn. Ohjelman lopussa helmikuussa 2023 naisten käyttöön luovutetun pienen alkupääoman turvin he voivat nyt aloittaa pienimuotoista tuotteiden myyntiä torilla.
Vuodet 2021-2022 olivat koronavuosia, jolloin myös projekti keskeytyi useita kertoja. Ohjelmaan sisällytettiin tässä vaiheessa Covid19 -tietoa sekä stressin käsittelyä, jotka olivat erittäin tärkeä osa koulutusta kriittisenä pandemian aikana.
Koulutus on saatu onnellisesti päätökseen alkuvuodesta 2023. Kaikki 38 naista olivat mukana ohjelman loppuun saakka. Matkan varrella olevista haasteista huolimatta projekti onnistui erittäin hyvin. Siitä kiitos Nepalin maajärjestölle, paikalliselle projektiryhmälle, opettajille ja tietysti ahkerille ja sinnikkäille koulutuksessa mukana oleville Thaiban ja Chapagaon naisille.
Nepalin maajärjestö tulee pitämään yhteyttä näihin kyliin varsinaisen koulutuksen jälkeenkin seuraten projektin onnistumista. Tavoitteena on edesauttaa kestävää kehitystä kylissä ja saada aikaan pysyvä muutos naisten elämässä kohti parempaa.
Viimeisimmän Suomessa järjestetyn joulukeräyksen turvin työtä jatketaan seuraavaksi Satungalin kylässä, Chandragirin hallinnollisella alueella Kathamandun ulkopuolella, jossa 26 naista saa samansisältöistä koulutusta kuin Thaiban ja Chapagaon naiset. Projekti tulee kestämään vuoden.
Mrs. Ramita Suwall, Nepalin maajärjestön puheenjohtaja, lähettää kaikille suomalalaisille Akateemisille Naisille suuret kiitokset tuesta sanoin: “Thank you the Finnish Federation of Graduate Women for believing in us and being with us all through the project”.
Näihin sanoihin on helppo yhtyä - suuret kiitokset Akateemiset Naiset!
Teksti: Heli Isohookana ja Christine Ek-Kommonen
Suomen Akateemisten Naisten Liiton kansainvälisyystyöryhmä
Kuvat: Ramita Suwal ja Nepal Association of University Women
Vår systerförening i Nepal tackar FKAF för det stöd de fått - Projektet för skolning av kvinnor i byarna Chapagao och Thaiba har varit en succé
Suomen Akateemisten Naisten Liitto - Finlands Kvinnliga Akademikers Förbund ry. har som mål att stärka sitt samarbete med olika systerföreningar utomlands och valde Kvinnliga Akademiker I Nepal (Nepal Association of University Women NAUW) som sin första samarbetspartner i Förbundets nya julinsamlingar.
FKAF genomförde tre julinsamlingar bland sina medlemmar, den första 2020-2021, den andra ett år senare och den senaste under senaste december 2022 - januari 2023.
Vår avsikt är att understödja vår systerförening i dess verksamhet så som de har planerat och på basen av de förutsättningar och behov som finns. Genom vårt gemensamma projekt hoppas vi kunna bidra till verkliga förändringar i de lokala kvinnornas liv.
Kvinnliga Akademiker i Nepal genomförde projektet Economic empowerment of disadvantaged women in rural households i byarna Thaiba och Chapagao. Inalles deltog 38 kvinnor som inte hade haft möjlighet att gå i skola i projektet. Läskunnighet, olika praktiska färdigheter, kännedom om ekonomi och kamratstöd leder till jämlikhet och bidrar därmed inte bara till kvinnornas utan hela familjens välbefinnande.
Projektet påbörjades våren 2021 med stöd från FKAF I byarna Thaiba och Chapagao. Till en början gällde det att hitta lokaliteter för verksamheten och att skaffa undervisningsmaterial samt att skola lärarna, Tot (Teaching of Trainers).
Kvinnorna i Thaiba och Chapagao undervisades i läsning, skrivning och räkning samt i att framställa pickles och tvål som skulle säljas på torgen. Kvinnorna fick också lära sig hur man kan spara och låna pengar samt vikten av gott samarbete. Då programmet närmade sig slutet, våren 2023, fick kvinnorna ett litet startkapital med vars hjälp de nu kan börja en småskalig försäljning av sina produkter på torgen.
Åren 2021-2022 präglades av Covid19 pandemin vilket ledde till att projektet måste avbrytas flera gånger. I detta skede beslöt man att ta med upplysning om Covid19 och om hur man kan handskas med stress. Detta utgjorde en mycket viktig del av undervisningen under det kritiska skedet av pandemin.
Trots många utmaningar under programmets lopp roddes projektet lyckligt i hamn under våren 2023 och alla 38 kvinnor slutförde sin utbildning. Projektet lyckades tack vare de Kvinnliga Akademikerna I Nepal, de lokala projektgrupperna, lärarna och inte minst tack vare de flitiga och ihärdiga deltagarna från Thaiba och Chapagao.
Kvinnliga Akademiker i Nepal kommer att upprätthålla kontakten med dessa byar också efter den egentliga undervisningsperioden för att följa med hur projektet utvecklas. Målsättningen är att stödja hållbar utveckling i byarna och att få till stånd en bestående förändring till det bättre i kvinnornas liv.
Nu fortsätter Kvinnliga Akademiker i Nepal sitt arbete i byn Satungal i kommunen Chandragiri utanför Katmandu. I Satungal kommer 26 kvinnor att undervisas i samma ämnen som kvinnorna i Thaiba och Chapagao. FKAFs medlemmar stöder också detta ettåriga projekt som påbörjades i februari 2023.
MRS. Ramita Suwall, president of NAUW, tackar alla medlemmar I FKAF för understödet med följande ord: “Thank you the Finnish Federation of Graduate Women for believing in us and being with us all through the project”.
Text: Heli Isohookana och Christine Ek-Kommonen
Bilder: Ramita Suwal och Kvinnliga Akademiker i Nepal