Puheenjohtaja Kirsi Jokikokon kiitos

KTM Kirsi Jokikokko (Oulun Akateemiset Naiset ry.) on toiminut Suomen Akateemisten Naisten Liiton puheenjohtajana viimeiset kuusi vuotta. Liiton sääntöjen mukaan hallitustehtävässä voi toimia vain kaksi kolmevuotista kautta, joten Kirsin työ Liiton puheenjohtajana tulee nyt päätökseen. Julkaisemme hänen jäsenlehti Minervaan elokuussa 2024 kirjoittamansa kolumnin. Lämpimät kiitokset Kirsi upeasta työstäsi Akateemisten Naisten hyväksi!  

Hyvät Akateemiset Naiset

Tapahtumarikas kesä on kääntymässä syksyksi ja kirjoitan teille viimeistä Minerva-kolumniani Liiton puheenjohtajana. On ollut suuri ilo ja kunnia luotsata tätä yli sata vuotta vanhaa järjestöä yhdessä teidän kaikkien kanssa. Vaikka järjestöllämme on ikää ja jäsenistömmekin ikääntyy, olemme silti pysyneet hyvin ajan hermolla alati muuttuvassa toimintaympäristössä. Kuusi vuotta sitten en olisi ehkä uskonut kuinka notkeasti otimme digiloikan vuoden 2020 aikana ja omaksuimme uusia työkaluja niin paikallisyhdistyksissä kuin valtakunnallisessa toiminnassamme.

Puheenjohtajakauteni aikana olemme myös päivittäneet Liiton strategiaa, tuo prosessi on auttanut ainakin itseäni kirkastamaan sanomaamme sekä ymmärtämään, miksi tämä järjestö on edelleen olemassa ja miksi sen toiminta on edelleen merkityksellistä. Voin hyvällä omallatunnolla sanoa, että kuluneet kuusi vuotta ovat olleet yhdessä tekemisen ja toiminnan kehittämisen aikaa. Monista haasteista huolimatta olemme saaneet aikaan paljon hyvää, ja olen siitä hyvin kiitollinen kaikille toiminnassa mukana olleille. Erityiskiitokseni haluan osoittaa Liitomme toimitusjohtajalle, Liiton kotoutumistyön toiminnanjohtajalle, muille työntekijöille sekä kaikille kanssani keskushallituksessa toimineille akateemisille naisille. Olette olleet minulle tärkeitä ja toivon yhteistyömme jatkuvan tulevaisuudessakin jossain toisessa muodossa.

Suomalaista järjestökenttää koettelevat tällä hetkellä valtavat paineet, erityisesti rahoitusleikkausten vuoksi. Monen valtionrahoitteisen järjestön toiminta uhkaa hiipua jo tulevana syksynä ja uskon myös, että kilpailu vapaaehtoistyötä tekevistä jäsenistä eri järjestöjen välillä kiristyy entisestään. Me akateemiset naiset olemme kuitenkin mielestäni hyvässä asemassa verrattuna moneen muuhun järjestöön. Olemme onnistuneet luomaan toimivia prosesseja, joita voidaan pyörittää vapaaehtoisvoimin, ja meillä on aktiivisia jäseniä niin paikallisyhdistyksissä kuin valtakunnallisessa toiminnassakin. Olemme myös rakentaneet vahvan ja toimivan yhteistyöverkoston useiden muiden järjestöjen kanssa. Meitä arvostetaan ja pidetään luotettavana yhteistyökumppanina. Hyvä kulukuri on ollut meille itsestäänselvyys jo vuosien ajan eikä toimintamme ole pelkästään ulkopuolisen rahoituksen varassa. Upeat työntekijämme ovat aktiivisesti seuranneet järjestökentän muutoksia ja kartoittaneet mahdollisia vaihtoehtoisia rahoitusmalleja. Optimistina uskon vahvasti, että akateemisten naisten järjestö selviää tulevista vuosista ja toimintamme jatkuu. On kuitenkin tärkeää, että toiminnan jatkuvaan parantamiseen kiinnitetään edelleen huomioita, toimintatapoja tulee haastaa, uusia keinoja otetaan käyttöön, tarvittaessa vanhoista luopuen.

Haluan kiittää teitä kaikkia akateemisia naisia ja toivotan onnea ja menestystä tälle järjestölle. Vaikka puheenjohtajakauteni päättyy, en hyvästele teitä. Olen edelleen ylpeä voidessani sanoa olevani akateemisten naisten jäsen.

Kirsi Jokikokko

kirsi.jokikokko(a)gmail.com

Suomen tulee tukea Syyrian naisia ja vähemmistöjä

Syyrian diktatuurihallinnon joulukuun alussa kaataneet jihadistit ovat luvanneet syyrialaisille parempaa hallintoa, mutta naisten ja vähemmistöjen asema sen lopulta kertoo, millainen valta Syyriaan seuraavaksi muodostuu. Kansainvälisen yhteisön tukea tarvitaan maassa edelleen.

”En tiedä, pitääkö minun nyt laittaa huivi päähän”. Damaskoksessa asuvan naisen kommentti (Yle 7.12.2024) kuvaa hyvin sitä epävarmuutta, joka liittyy Syyrian presidentti Bashar al-Assadin hallinnon kaataneeseen koalitioon ja sen aikeisiin.

Vuonna 2011 alkaneen kansannousun jälkeen Syyria on tullut tunnetuksi paitsi al-Assadin diktatuurista, myös useista jihadistijärjestöistä. Damaskoksessa valtaa pitää nyt Hayat al-Sham (HTS), jonka EU, Yhdysvallat ja YK määrittävät terroristijärjestöksi. Human Rights Watch on edelleen vuonna 2024 raportoinut HTS:n pidättäneen ja kiduttaneen arvostelijoitaan hallitsemillaan alueilla. 

Tällä viikolla HTS:n lausunnot ovat olleet sovittelevia. Moni kommentaattori on myös muistuttanut, että HTS on taistellut Isisiä vastaan ja katkonut julkisesti siteensä al-Qaidaan. Samaan aikaan presidentinlinnaa vartioivat asemiehet ovat kertoneet toimittajille ihailevansa Afganistanin Taleban-hallintoa.

Lopulta kaikki puheet punnitaan käytännössä. Syyrian uuden hallinnon tulee osoittaa, että naisia ja vähemmistöjä suojellaan ja että niiden ihmisoikeuksia kunnioitetaan. Uuden hallinnon tulee myös toimeenpanna YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselma 1325 ”Naiset, rauha ja turvallisuus” ja ottaa syyrialaisnaiset mukaan suunnittelemaan maansa tulevaisuutta.

Sisällissota on laajentanut naisten roolia

YK:n turvallisuusneuvoston vuonna 2000 yksimielisesti hyväksymä Naiset, rauha ja turvallisuus -päätöslauselma pyrkii vahvistamaan naisten roolia ja päätösvaltaa konfliktien ehkäisyssä, ratkaisemisessa ja rauhan rakentamisessa sekä lisäämään naisten turvallisuutta konflikteissa. YK:n jäsenvaltioiden lisäksi päätöslauselmaa toimeenpanevat kansainväliset yhteistyöjärjestöt kuten EU ja Nato.

Syyrian pitkään jatkunut sisällissota on laajentanut maan naisten perinteistä roolia. Kun miehet ovat osallistuneet aseellisiin taisteluihin, naiset ovat ottaneet heidän paikkansa yhteiskunnassa. Perheen elatusvastuu on siirtynyt naisille ja osin lasten opetuskin. Naiset ovat neuvotelleet paikallisista tulitauoista ja koulujen avaamisesta jihadistien kanssa sekä perustaneet yhteistyöorganisaatioita, jotka ovat esimerkiksi auttaneet naisia löytämään vankeina olevia perheenjäseniään.

Syyrialaisnaisten tekemää ruohonjuuritason rauhantyötä on tuettu myös kansainvälisesti. Kun maan sisällissota joskus päättyy, kylien ja kaupunkien naisilla tulee olemaan merkittävä rooli Syyrian jälleenrakentamisessa.

Kansainvälisen yhteisön tukea tarvitaan edelleen

Monipuolisesta ruohonjuurityöstään huolimatta Syyrian naisille on suotu vain vähän poliittista päätösvaltaa. Heinäkuussa 2024 pidetyissä parlamenttivaaleissa maan 250-jäseniseen parlamenttiin valittiin vain 24 naista. Sama marginalisointi näkyi 2010-luvun rauhanneuvotteluissa, joihin naisia nostettiin lähinnä YK:n tuella. 

Nyt Syyrialla on mahdollisuus aitoon muutokseen, kun sotaa pakoon lähteneet syyrialaiset harkitsevat kotiinpaluutaan mm. Pohjoismaissa, Saksassa ja Turkissa.

HTS on kertonut olevansa valmis yhteistyöhön niiden maiden kanssa, jotka eivät puolusta al-Assadia. Yhdysvallat on asettanut suhteiden ehdoksi terrorismin tuomitsemisen, kemiallisten aseiden tuhoamisen ja naisten sekä vähemmistöjen oikeuksien kunnioittamisen. Tämän pitäisi olla myös Suomen viesti.

Susanna Sulkunen
Suomen Akateemisten Naisten Liiton toimitusjohtaja
sanl.fkaf(a)akateemisetnaiset.fi

Ihmisoikeudet ovat rauhan, turvallisuuden ja toimivan talouden perusta

Hyvää kansainvälistä ihmisoikeuksien päivää.

Elämme maailmassa, jossa turvallisuus, ihmisoikeudet ja mahdollisuudet ihmisarvoiseen elämään horjuvat. Erityisesti naisia ja vähemmistöjä haastetaan nyt joka suunnalta. Globaali talous on turbulenssissa, useita sotia ja konflikteja on käynnissä eri puolilla maailmaa ja anti-gender-liike vahvistaa rivejään, ilmastonmuutoksesta nyt puhumattakaan. 

Välillä mieleni tekisi vain kaivautua peiton alle talviunille ja pakoon kaikkia näitä haasteita. Mutta se ei kuitenkaan auta kuin hetken, sillä vahvin toivo ja muutos syntyy yhdessä tekemisestä.

Naisten ihmisoikeuksien edistyminen ei ole koskaan ollut lineaarista. Joka kerta, kun olemme voineet ottaa askeleen eteenpäin, meidät on pakotettu ottamaan askel tai pari taaksepäin tai sivulle. 

Tänäänkään emme voi jäädä sivusta seuraamaan naisten ihmisoikeuksien globaalia ja kansallista haastamista. Meidän tulee olla yhdessä määrätietoisia ja rohkeita ja muistuttaa koko maailmaa siitä, että ihmisoikeudet ovat rauhan, turvallisuuden ja toimivan talouden perusta, eivät niiden vastakohta tai vaihtoehto. Naisten työntämisestä takaisin hellan ja nyrkin väliin ei hyödy kukaan. 

Kun kaikkien ihmisoikeudet on huomioitu ja niitä myös kunnioitetaan, luodaan samalla vahva kivijalka yhteiskunnan hyvinvoinnille ja resilienssille, jotka kantavat meitä kaikkia vaikeinakin aikoina. 

Kun kaikki saavat yhdenvertaisesti kouluttautua ja työskennellä, luodaan hyvät edellytykset rauhanomaiselle yhteiskunnalle ja erilaisten perheiden sekä valtion taloudelliselle hyvinvoinnille. 

Kohdatkaamme siis kaikki ihmiset ihmisoikeuksien arvoisina ihmisinä, sillä ihmisoikeudet kuuluvat meille kaikille.

Ovatkohan kaikki meistä lukeneet YK:n ihmisoikeusjulistuksen (1948)? Sen jokainen artikla on tärkeä, mutta erityisesti muistan sen viimeisen, 30. artiklan:

“Mitään tässä julistuksessa ei saa tulkita niin, että valtio, ryhmä tai yksityinen henkilö voi sen perusteella katsoa oikeudekseen tehdä sellaista, mikä voisi hävittää tässä määriteltyjä oikeuksia ja vapauksia.” 

TtT Jutta Hartikainen

Suomen Akateemisten Naisten Liiton kansainvälisten asioiden koordinaattori 2021 - 2024

Minun urapolkuni: Tärkeintä on tuki ja kannustus

Suomen Akateemisten Naisten Liiton Urapolkuja-sarjassa Akateemiset Naiset kertovat omasta työurastaan, sen kiinnostavista ja joskus odottamattomistakin käänteistä sekä pohtivat niitä tekijöitä, jotka ovat auttaneet heitä etenemään omalla urallaan. Tutustu TtT Jutta Hartikaisen (Kouvolan Akateemiset Naiset ry.) tarinaan sukunsa ensimmäisenä tohtorina. Koulutiellä kamppailussaan häntä kannustivat omat vanhemmat. Opinnot ja sotealan työ innostivat myös yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen, jota hän tekee mm. Akateemisissa Naisissa.  

Olen tilastopoikkeama. Minulla ei ole akateemista sukutaustaa enkä ole käynyt lukiota. Tohtori minusta kuitenkin tuli. Perheen ulkopuolinen maailmakaan ei antanut viitettä myöhemmästä tutkimusurastani. Kotipaikkakunnallani ajateltiin yleisesti, että tehtaalla työskentelevien lapset menevät myös tehtaalle töihin. Ei ollut tarvetta kouluttautumiselle tai ainakaan ammattikoulua korkeammille opinnoille, saihan tehtaalta hyvää palkkaa ja varman työn, josta saattoi jäädä sen ajan koittaessa eläkkeelle.

Koulunkäyntiäni vaikeutti lukihäiriö, joka diagnosoitiin minulla vasta toisen asteen jatko-opinnoissani. Lukemiseni oli koulussa hidasta ja minun oli ajoittain vaikea ymmärtää lukemaani. 1980-luvulla lukihäiriötä ei vielä tunnettu hyvin, ja monet opettajat leimasivat minut laiskaksi tai jopa tyhmäksi. Tämä vaikutti luonnollisesti myös siihen, mihin suuntaan minua koulussa kannustettiin. Yläkoulun opinto-ohjaajan mielestä minun kannatti hakeutua siivoojaksi.

Kaikki kunnia siivoojille, mutta tiesin, että sille alalle minusta ei olisi. Peruskoulun jälkeen pääsin kauppaoppilaitokseen lukemaan merkantin tutkintoa. Kauppiksessa huomasin, että kun oli kannustavat opettajat ja mielenkiintoinen aine, jaksoin lukea tenttiin ja sain hyviä numeroita. Nappasin jopa mestarimyyjäpalkinnon! 

Kaupallinen ala oli ensimmäinen alavalintani, mutta en sille työllistynyt. Äitini rohkaisemana hain opiskelemaan lähihoitajaḱsi. Tämä alavalinta osoittautui minulle oikeaksi ja jatkoin valmistumiseni jälkeen suoraan ammattikorkeakouluun terveydenhoitajaopintoihin.

Kielten opiskelukin alkoi sujua. Olin ollut lähihoitajaopinnoissa vaihdossa Tukholmassa Suomi-Kodilla ja sieltä oli jäänyt kipinä opiskeluvaihtoon. Tarragonassa Espanjassa ja Brightonissa Englannissa viettämäni kuukaudet olivat valtava buusti itsetunnolleni ja rohkeudelleni. Suomeen palattuani valmistuin kaksioisrekisteröinnillä terveydenhoitaja-sairaanhoitaja-tutkinnolla kiitettävin arvosanoin. 

Sittemmin työskentelin terveyskeskuksen vastaanotolla ja päivityksessä. Sote-sektori tuli niinä vuosina minulle monipuolisesti tutuksi. Nautin työstäni, mutta samalla halusin opiskella lisää ja kehittää osaamistani. Keskustelin asiasta myös vanhempieni kanssa. Isäni rohkaisi minua hakemaan yliopistoon. Hän sanoi, että tukisi minua niin pitkälle opinnoissani kuin vain haluaisin edetä. Voisi kai sanoa, että loppu on historiaa. 

Hain opiskelemaan Kuopion, Turun, Tampereen ja Oulun yliopistoihin. Ilokseni minut hyväksyttiin niihin kaikkiin. Valitsin Kuopion yliopiston. Nautin terveystieteiden opinnoistani, jotka olivat kytköksissä hoitotyöni käytäntöihin. Opinnot myös haastoivat omaa ajatteluani, ja meillä oli mahtava opiskeluporukka, jossa sain olla oma itseni. 

Kuopiossa tein graduni maahanmuuttajahoitajien akkulturaatiosta suomalaiseen työpaikkakulttuuriin, ja myöhemmin väitöskirjassani tutkin maahanmuuttajahoitajien vanhustenhoitotyöhön perehdyttämistä. 

Myöhemmin olen opiskellut myös Helsingin yliopistossa soten maisteriopinnot ja työnnellyt tutkijatohtorina tutkien pakolaistaustaisten maahanmuuttajien digitaitoja ja niiden vaikutusta julkispalveluiden digipalveluiden saatavuuteen ja saavutettavuuteen. 

Opiskelu ei ole ollut minulle missään vaiheessa helppoa, mutta vahvalla motivaatiollani ja vanhempieni kannustamana olen puurtanut eteenpäin. 

Jälkeenpäin kuulin, että lukihäiriöni vuoksi minulla olisi ollut Kuopion yliopistossa mahdollisuus saada häiriötön tila ja lisäaikaa kirjoittamiseen tenteissä ja kypsyyskokeessa. Ajat olivat jo tuolloin muuttuneet kouluvuosistani ja hyvä niin.

Olen iloinen, että tänä päivänä lukihäiriö tunnistetaan koulussa varhain eikä siitä kärsiviä oppilaita enää lannisteta eikä leimata. Opinnonohjauksen kehittämiseen on myös panostettu. Se on tärkeää, sillä kaikilla lapsilla tulisi olla kannustavia ja turvallisia aikuisia elämässään.

Oma polveileva koulutieni ja urapolkuni ovat antaneet minulle kimmokkeen yhteiskunnalliseen vaikuttamistyöhöni. Olen toiminut mm. Kymenlaakson aluevaltuutettuna, palvelulautakunnan puheenjohtajana sekä usean naisjärjestön hallituksessa. Luottamustehtäväni ovat syventäneet ymmärrystäni moniammatillisen yhteistyön vaikuttavuudesta.

Akateemisiin Naisiin liityin vuonna 2019, jolloin perustin yhdessä kouvolalaisten aktiivien kanssa Kouvolan Akateemiset Naiset ry:n. Akateemisissa Naisissa olen voinut vaikuttaa monipuolisesti kotimaiseen ja kansainväliseen koulutus- ja tasa-arvopolitiikkaan. Osallistuminen YK:n naisten asiaa käsittelevän toimikunnan vuosittaisiin kokouksiin on avannut silmäni konservatiivisille pyrkimyksille heikentää naisten ihmisoikeuksia, joihin kuuluvat myös oikeus koulutukseen ja työhön.

Olen avoin kaikelle uudelle ja odotan innolla, mihin urapolkuni tästä etenee. Erityisesti järjestökentän työtehtävät kiinnostavat minua.

Jutta Hartikainen

hartikainenjutta@gmail.com

Minun urapolkuni: Tärkeintä on monitieteellisyys

Suomen Akateemisten Naisten Liiton Urapolkuja-sarjassa Akateemiset Naiset kertovat omasta työurastaan, sen kiinnostavista ja joskus odottamattomistakin käänteistä sekä pohtivat niitä tekijöitä, jotka ovat auttaneet heitä etenemään omalla urallaan. Tutustu KL, ESH Tarja Ruoholinna-Jakosen (Porin Akateemiset Naiset ry.) tarinaan terveydenhuollon alalta. Hän kannustaa omalla esimerkillään monitieteellisyyteen ja rohkeaan alanvaihtoon. Omaa osaamistaan voi käyttää ja kehittää myös vapaaehtoistyössä.  

Aloitin urapolkuni rottinki- ja pajuhuonekaluja myyvässä yrityksessä. Perustin oman sisustusalan yrityksen vuonna 1980. Kun sen toiminta päättyi, löysin tieni sattumalta keskussairaalan teho-osaston sihteeriksi. Tuolloin päätin hankkia koulutuksen, joka työllistäisi. Aloitin sairaanhoitajan opinnot ja lopulta erikoistuin anestesiologiaan.

Sairaanhoitajan työn jälkeen hain yliopistoon opiskelemaan kasvatustieteitä. Alan monipuolisuus kiinnosti minua, ja opiskelin aikuiskasvatuksen ja pedagogiikan opinnot. Kasvatustieteiden lisäksi opiskelin hallintoa, sosiaalipolitiikkaa, psykologiaa ja hoitotieteitä, ja niitä hyödynsin poikkitieteellisessä lisensiaatintyössänikin. Opintojeni jälkeen työskentelin kaksikymmentä vuotta aikuiskoulutuksessa terveydenhuollon opettajana sekä yliopiston tutoropettajana.

Opintoni ovat mahdollistaneet perheeni, yhteiskunnan koulutustuet sekä oma jaksamiseni.

Halu oppia uutta on ollut elämäni johtotähti. Opinnot ovat rakentaneet identiteettiäni, antaneet varmuutta arjen ongelmien ratkomiseen sekä työelämässä pärjäämiseen. Kannustan monitieteellisyyteen, sillä se avaa monia ovia työmarkkinoilla.  

Olen aina työskennellyt opintojeni ohessa. Muutamana vuonna nostin opintolainaa ja sain opintotukea sekä aikuisopintotukea.

Hyödynsin myös eri yliopistojen tarjoamia avoimen yliopiston opintoja. Näin opinnot eivät vieneet aikaa perheeltäni, koska tuolloin oli vielä läsnäolopakko päiväsaikaan. Kysyin kerran tyttäriltäni, että miltä heistä on tuntunut, kun olen opiskellut niin paljon heidän aikanaan. Hetken oli hiljaista, johon he vastasivat, ”Äiti, älä nyt loukkaannu, mutta emme kyllä muista, että olisit koskaan lukenut tai tehnyt jotain tehtäviä”. Siitä päättelin, että opiskelut eivät ole haitanneetkaan heitä. Itse näen, että opiskeluni on hyödyntänyt perhettäni suuresti.

Tällä hetkellä toimin esihenkilöiden ja työyhteisöjen valmentajana sekä Porin Akateemiset Naiset ry:n varapuheenjohtajana. Järjestötoiminta on monipuolista ja antoisaa, ja yhdistyksen luottamustehtävässä saan käyttää laaja-alaisesti omaa osaamistani yhteisömme hyväksi.

Katson luottavaisena mitä tulevaisuus tuo tullessaan ja olen kiitollinen kaikesta siitä mitä olen jo saavuttanut.

Esikoisteokseni Sateenvarjon alla, tutkimusmatka johtajuuteen ilmestyi tänä vuonna. Se on kirjoitettu sinulle, joka haluat kehittää työyhteisöäsi, löytää uusia luovia tapoja oppia sekä avartaa ajatuksiasi.

Työn ja oppimisen iloa,

Tarja Ruoholinna-Jakonen     
Terveydenhuollon opettaja ja johdon valmentaja

Minun urapolkuni: Tärkeintä on oma motivaatio

Suomen Akateemisten Naisten Liiton Urapolkuja-sarjassa Akateemiset Naiset kertovat omasta työurastaan, sen kiinnostavista ja joskus odottamattomistakin käänteistä sekä pohtivat niitä tekijöitä, jotka ovat auttaneet heitä etenemään omalla urallaan. Tutustu YTM, MBA Pauliina Söderholmin (Helsingin Akateemiset Naiset ry.) tarinaan sote- ja kasvatusalalta. Hän kannustaa omalla esimerkillään olemaan rohkea ja tavoitteellinen. Oman osaamisen kehittäminen motivoi ja vie uralla eteenpäin. Uutta oppii myös järjestöharrastuksessa.

Aloitin ensimmäisessä kesätyöpaikassani hevostallilla 12-vuotiaana. Olin kyllästynyt kotonaoloon ja television katseluun vanhempieni ollessa töissä, ja marssin reippaasti hevostallille kysymään saisinko työtodistusta vastaan auttaa tallilla. Tuon kesän hoidin ja ruokin hevosia sekä tein muita tallitöitä saaden hieman rahaa ja hyvän työtodistuksen.

Sote- ja kasvatusalan opintojani suunnitellessani pääsin työharjoitteluun hoitolaitokseen, jossa kuntoutettiin vaikeasti kuntoutuvia potilaita. Työpaikallamme oli hyvä tekemisen meininki ja työtavat, joissa oli nuorelle opiskelijalle turvalliset raamit. Työharjoittelun ja kesätöiden jälkeen sain jäädä hoitolaitokseen töihin opintojeni ohella.

Kun valmistuin ajallaan, jatkoin samalla tavalla aina kohti tavoitteitani, joita olivat persoonani mukainen työtehtävä ja koulutukseni mukainen palkka.

Kun aloitin lähiesihenkilönä ja toimistovastaavana, opettelin vapaa-ajallani työehtosopimukset, työturvallisuus- ja työsuojeluasiat sekä kävin kurssin esihenkilötyön alkeista. Alaisikseni sain korkeakoulutettuja, itseäni vanhempia tai saman ikäisiä naisia ja miehiä.

Näin jälkikäteen ajatellen en koskaan kokenut esihenkilötyötä kiinnostavana. Olin olettanut, että siinä pitäisi kuunnella muiden murheita ja ohjailla korjailla toisten mokia, kun lähinnä halusin syventyä vain omaan työtehtävääni. Onnekseni olen koko työurani saanut työskennellä kokeneiden esihenkilöiden kanssa ja olen voinut oppia myös heiltä. 

Ne ajat, jolloin tein vähemmän töitä, syystä tai toisesta, opettelin hakemaan tukea erilaisista verkostoista ja kehittämään itseäni maksuttomissa koulutuksissa, webinaareissa ja koulutuspäivillä. Tutustuin uusiin ihmisiin, joita on ollut mukava tavata vielä vuosiakin ensitapaamisemme jälkeen.

Itseni kehittämisen sekä työurallani etenemisen kannalta on ollut tärkeää, että olen saanut ja tietysti valinnut itseäni kiinnostavia koulutuksia ja työtehtäviä. Itseni kehittäminen vapaa-ajalla ja esimerkiksi järjestöharrastukseni ovat olleet olennainen osa ansioluetteloani ja hissipuhettani eli esittelyäni. 

Olen työskennellyt järjestöjen luottamustehtävissä ja aktiivina sekä eri hallituksissa 17-vuotiaasta lähtien. Järjestöaktiivin rooli on antanut minulle paremman ansioluettelon, suosittelijoita, sekä myös omien opintojen kurssien hyväksilukuja.

Minulla on työelämää vielä 25 vuotta jäljellä, mutta mikäli terveys vain sallii, tulen varmastikin työskentelemään aina. Samojen töiden saman alan parissa on tarkoitus jatkaa, ehkä jossain vaiheessa astetta taas korkeammalta nykyistä vaativampaa työtä tehden. Haluan tehdä haasteellisen motivoivaa työtä, jossa saan korostaa myönteisen ratkaisukeskeisyyden ja itsensä kannustamisen merkitystä. 

Pauliina Söderholm
Päiväkodin johtaja, seksuaaliterapeutti
www.linkedin.com/in/pauliina-soderholm

Ruotsalainen aatelisnainen sotavankina Venäjällä 1808-1809

Kesälomalukemistoni koostui tänä vuonna pitkälti historiallisista elämäkerroista ja dekkareista. Lähemmäksi ensiksi mainittua lajityyppiä osuu sastamalalaisen toiminnanjohtaja Petri Rinteen suomeksi kääntämä teos Ruotsin kuninkaallisen kansalliskirjaston kokoelmista. Päiväkirja sotavankivuosiltani Venäjällä 1808-1809 (SKS 2024) on 19-vuotiaan Adelaide von Hauswolffin kirjoittama teos ajalta, jolloin hän oli isänsä kanssa sotavankeina Venäjällä. von Hauswolffin päiväkirjan luokse Rinteen on johdattanut sukututkimus: Rinteen isoisän isoisän isoäiti ja tämän puoliso toimivat von Hauswolffien kamaripalvelijoina sodan jälkeen.

Kuva: SKS

Adelaide von Hauswolffin päiväkirja on kiinnostava katsaus nuoren aatelisnaisen elämään varsin poikkeuksellisissa olosuhteissa 1800-luvun alussa, jolloin Ruotsi ja Venäjä sotivat keskenään Ranskan keisari Napoleon Bonaparten myötävaikutuksella. Historiankirjoituksessamme tuo sota tunnetaan nimellä Suomen sota ja sen päätteeksi Suomi siirtyi Ruotsin vallan alaisuudesta Venäjän keisarikunnan autonomiseksi suuriruhtinaskunnaksi.   

Gustaf von Hauswolff työskenteli linnamajurina Viaporissa, nykyisessä Suomenlinnassa Helsingissä. Kun merilinnoitus antautui venäläisille toukokuussa 1808, vietiin sitä puolustaneet ruotsalaisupseerit sotavankeuteen Venäjälle. Adelaide von Hauswolf ei halunnut erota isästään, vaan vaati päästä tämän mukaan.  

Päiväkirja alkaa siitä heinäkuisesta päivästä, jolloin Adelaide von Hauswolff sai kuulla isänsä joutumisesta sotavankeuteen. Pian alkoi lähes kuukauden mittainen matka Viipurin ja Pietarin kautta Novgorodiin, josta tuli perheen majapaikka seuraavaan kevääseen saakka. Viimeinen päiväkirjamerkintä on huhtikuulta 1809, jolloin von Hauswolffit olivat jo palanneet Helsinkiin. 

Adelaide von Hauswolff kirjoitti päiväkirjaansa Suomeen jääneelle parhaalle ystävälleen. Nuoret olivat ennakoineet, etteivät he voisi kirjoittaa toisilleen huonojen postiyhteyksien vuoksi, mikä osoittautuikin vuoden mittaan todeksi. Muutaman kirjeen he saivat toimitettua toisilleen yhteisten tuttaviensa kautta.  

Aatelisille sotavankeus Venäjällä ei ollut sellaista kurjuutta kuin mitä nykylukija saattaisi olettaa. Erillisen ja suljetun vankileirin sijaan von Hauswolffit asuivat viranomaisten osoittaman isäntäperheen luona ja saivat liikkua Novgorodin kaupungissa vapaasti. 

Talven mittaan Adelaide von Hauswolff tutustui paikallisiin aatelisiin ja kävi oopperassa, naamiaisissa, näytelmäilloissa ja tanssiaisissa. Hän oppi myös auttavasti puhumaan venäjää. Gustaf von Hauswolffia eivät seurapiirit juuri kiinnostaneet, ja tyttärensä kuvauksissa tämä potee lähinnä koti-ikävää heidän majapaikassaan.

Henkilökohtaisista tunnoistaan Adelaide von Hauswolff ei päiväkirjassaan kovinkaan syvällisesti kerro. Hän on kuitenkin utelias ja tarkkanäköinen, ja hän kuvaa paljon paikallisten tapoja, arkea ja juhlia. Akateemisia Naisia kiinnostanee erityisesti hänen kuvauksensa edistyksellisistä, kaikille avoimista ja maksuttomista tyttökouluista. 

Teoksen jälkikirjoituksen on kirjoittanut Cecilia Bååth-Holmberg vuonna 1912, jolloin von Hauswolffin päiväkirja julkaistiin ensimmäisen kerran. Jälkikirjoitus on omanlaisensa silmäys tuon vuosisadan alun ruotsalaiseen nationalismiin, jossa Suomen menetys katsottiin venäläisten lahjomien maanpettureiden syyksi. Rinne on sijoittanut Bååth-Holmbergin kommentaarin viisaasti teoksen loppuun. Näin lukijalle jää mahdollisuus tutustua ensin Adelaide von Hauswolffin omiin ajatuksiin ennen kuin luettu teksti saa uuden tulkintakehyksen siitä, mitä von Hauswolffeille tapahtui ennen ja jälkeen Suomen sodan.

Susanna Sulkunen

Tiesithän, että Akateemisten Naisten jäsenet voivat tarjota omia tekstejään tähän Suomen Akateemisten Naisten Liiton ylläpitämään Akateemiset naiset -blogiin? Lähetä tekstisi kuvineen Liiton toimistoon: sanl.fkaf@akateemisetnaiset.fi. Sana on vapaa!