Lukutaitoja rakentamassa: Luetaan yhdessä

Lukuvuonna 2013 – 14 keräsin tutkimusaineistoa ammatillista lisensiaatintyötäni varten eräässä pääkaupunkiseudun Luetaan yhdessä-opetusryhmässä. Kokemus oli silmiä avaava: Tila oli täynnä vieraita kasvoja, jotka nauroivat ja puhuivat eri kieliä. Pöydän ääressä ympärilläni oli ryhmä naisia, joiden kanssa minulla oli niukasti yhteistä kieltä ja joille minun oli tarkoitus avata lukemisen ja kirjoittamisen saloja. Minulla ei ollut kokemusta opettamisesta tai koulutusta tehtävään, tutkimusideani alkoi tuntua keinotekoiselta ja olin aivan pihalla. Lyhyesti: vuodesta oli muodostumassa suurenmoinen seikkailu.

Lukuvuoden aikana käsitykseni lukutaidosta muuttui radikaalisti. Olin lähtenyt tutkimaan lukutaitoa kuin mitattavaa suuretta, jonka oletin lisääntyvän vuoden aikana ja jolla arvelin olevan vaikutuksia ihmisten osallisuuden kokemuksiin. Huomasin kuitenkin jo ensimmäisten viikkojen aikana, että tällaisia tuloksia en pystyisi löytämään. Osa opiskelijoista oli ollut ryhmässä jo aiempina vuosina, eikä heidän lukutaidossaan voinut huomata selviä muutoksia. Sen sijaan aloin kiinnittää huomiota siihen, mitä kaikkea he saivat aikaan: hoitivat perheasioita ja ostivat sohvia, järjestivät lääkäriaikoja ja tapasivat ystäviä. Monet seurasivat ajankohtaisia asioita ja olivat kiinnostuneita suomalaisista tavoista, ja kaikilla oli valtava määrä sellaista tietoa ja kokemusta, joka oli minulle aivan uutta. Kukin opiskelija oli omassa arjessaan taitava ja toimintakykyinen, ja kuvitelmani itsestäni heidän osallisuuttaan lisäämässä alkoi näyttää nololta ja alentuvalta.

Uusi lukutaitotutkimus näkee lukutaidon pikemminkin sosiaalisena ilmiönä kuin sarjana opittuja ja mitattavia taitoja. Keskeistä on tarkastella lukemiseen liittyviä sosiaalisia kytkentöjä ja opiskelijan elämäntilannetta samalla muistaen, että aikuisella oppijalla on aina tietoa ja taitoja joltain alalta. Tutkimuksessani lukeminen näkyi yhteisenä tekemisenä, johon vaikuttivat ryhmän sisäiset tekijät, opiskelijan arki ja laajemmat kulttuuriset tekijät.

Samalla opiskelijoiden yhteiset keskustelut ja opetuksen ohessa tapahtuva muu toiminta alkoivat vaikuttaa hyvin tärkeiltä. Ryhmässä toteutui oppimiselle tärkeä turvallinen tila, jossa opiskelijat viihtyivät yhdessä ja jossa he saivat toisiltaan ja opettajilta tukea. Osa eteni vuoden aikana opinnoissaan ja jatkoi virallisille kursseille, osa jäi ryhmään seuraavaksikin vuodeksi. Jokunen jäi pois vuoden aikana kukin omista syistään. Kuitenkin ryhmä tuntui olevan kaikille merkittävä, ja jonain kevätlukukauden päivänä huomasin äkkiä syksyllä aakkosia harjoitelleiden ryhmäläisten kirjaimellisesti lukevan yhdessä: toisiaan tukien ja neuvoen, keskustellen ja luoden yhteistä ymmärrystä tekstistä.

Tutkimuksen myötä opin, että aina mitattava edistyminen ei ole tärkeintä. Sitäkin tarvitaan: taitotasojen asettaminen ja tavoitteellinen opettaminen ovat olennaisia asioita silloin, kun opiskelija pyrkii jatkamaan opintoja ja pääsemään työelämään. Luetaan yhdessä –toiminnan voima on kuitenkin siinä hyväksyvässä ja turvallisessa ilmapiirissä, jossa opiskelija voi jättää arkensa vaatimuksissa oppitunteja väliin ja tulla taas uudelleen menettämättä paikkaansa. Ammattiopettajat ansaitsevat oman arvostuksensa, ilman muuta. Tärkeitä ovat kuitenkin myös vapaaehtoiset, jotka antavat aikaansa ja kohtaavat opiskelijat ihmisinä viikko toisensa jälkeen. Tämä näkyy Luetaan yhdessä -toiminnassa silloinkin, kun ryhmän kokoonpano muuttuu joka kerta eikä kellään ole kynää tai kun viime kerrasta ei tunnu jääneen mieleen mitään ja jonkun puhelin soi koko ajan. Opiskelijat ovat arvokkaita riippumatta työelämäpotentiaalistaan ja jatkosuunnitelmistaan, ja ryhmissä on tilaa kaikille. 

Tutkimus herätti minussa monia ajatuksia opetusmateriaaleista ja resursseista, mutta lopulta tärkeintä oli kuitenkin hyväksyvä ja kannustava yhdessäolo. Näin kevätlukukauden lopulla toivon, että jokainen vapaaehtoinen opettaja katsoo taaksepäin kuluneeseen lukuvuoteen arvostaen ja ylpeänä itsestään. Teidän ansiostanne moni opiskelija on saanut kokea iloa ja onnistumista ja nähdä välillä kovin kylmästä Suomesta lämpimän puolen. Mikä voisi olla sen hienompaa?

Silja Remes, YTL