torstai 14. maaliskuuta 2019

Nollatoleranssi väkivallalle

Naisiin ja lapsiin kohdistuva väkivalta on globaali ongelma. Sen estäminen on yhteiskunnallinen haaste ja vaativa yhteinen tehtävä. Siihen tarvitaan kaikki mukaan: naisjärjestöt, feministiset ryhmät, ihmisoikeuksien puolustajat, työnantajat, ammattiliitot ja media poliittisten toimijoiden lisäksi. Mutta väkivallan poistaminen ei saa olla vain naisten tehtävä, sanoo Bassina Hakkaoui, Marokon perhe-, tasa-arvo- ja sosiaaliasioista vastaava ministeri. Kun väkivalta on yhteiskunnan rakenteissa, se on samalla hiljaisesti hyväksyttyä. Silloin tarvitaan paljon yhteistyötä ja konkreettisia tekoja tilanteen muuttamiseksi. Työ on aloitettava perheistä ja kasvatuksesta, Hakkaoui korostaa.

Tietoisuuden lisääminen ja ilmiön tunnistaminen ei kuitenkaan riitä. Jos taistelet yksin, puuttuu budjetti ja resurssit muutoksen toteuttamiseksi, toteaa Soledad Murillo, Espanjan tasa-arvoministeri. Naisiin ja lapsiin kohdistuvan väkivallan poistaminen on saatava valtioiden agendalle. Kansalaisjärjestöjä tarvitaan myös seurantaan ja tilanteen raportointiin. Naisia ei saa pitää toisen luokan kansalaisina, Murillo jatkaa.


Naisjärjestöjen keskusliiton pääsihteeri Terhi Heinilä huomauttaa, että vaikka Suomi on tasa-arvotilastoissa neljäntenä, on Suomi kuitenkin Euroopan väkivaltatilastoissa huomattavan korkealla. Myös Suomi tarvitsee lisää toimia naisiin väkivallan vähentämiseksi. Naiset eivät saa olla hiljaa, Heinilä jatkaa. Nettiväkivalta on yleistä ja kohdistuu myös lapsiin. Väkivaltaa kokeneiden naisten tuki on kuitenkin pitkälti naisjärjestöjen ja vapaaehtoistyön varassa. Työ pitää tunnustaa ja se tarvitsee sekä rahoitusta että resursseja. Tarvitsemme nollatoleranssin väkivallalle.

CSW63 side event 11.3.2019: Good practices and moblization of civil society in the fight against gender-based violence - Andorra, Spain, Finland and Morocco


Sari Kuusela
Kansainvälisen toiminnan koordinaattori
Suomen Akateemisten Naisten Liitto
sari.kuusela(a)nodus.fi
Twitter: @KuuselaSari

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti