Toimittaja ja Ph.D. Karmela Bélinki (s. 1947) toimi Suomen Akateemisten Naisten Liitto - Finlands Kvinnliga Akademikers Förbund ry:n puheenjohtajana vuosina 1989- 1991. Kautta edelsi lähes vuosikymmenen aktiivinen hallitusjäsenyys Liitossa. Karmela Bélinki toi Liitossa laajojen verkostojensa ansiosta eri alojen johtavat naiset yhteen ja järjesti useita yhteiskunnallisesti merkittäviä seminaareja. Liiton kunniapuheenjohtajaksi hänet kutsuttiin vuonna 2018, ja siinä tehtävässä hän on osallistunut aktiivisesti Liiton tulevan satavuotisjuhlavuoden (2022) suunnitteluun. Hänellä jos kenellä on perspektiiviä Akateemisten Naisten viime vuosikymmenten toimintaan. Haastattelu toteutettiin sähköpostitse.
1. Milloin ja miksi lähdit mukaan Akateemisten Naisten toimintaan?
Liityin n. 1980 kun Kvinnliga Akademiker i Helsingfors rf:n puheenjohtaja Annlis Österholm pyysi minua asettumaan ehdolle Suomen Akateemisten Naisten Liiton sihteeriksi hänen jälkeensä. Suostuin ja hiukan myöhemmin ajankohtaiseksi tuli valinta ruotsinkieliseksi varapuheenjohtajaksi, jota hoidin vuoteen 1989, jolloin minut valittiin Liiton puheenjohtajaksi.
Liittyessäni Akateemisiin Naisiin olin hyvin nuoresta toiminut sukupuolten tasa-arvon puolesta mm. erilaisissa järjestöissä ja Helsingin kaupunginvaltuustossa, jossa olin hyvässä seurassa mm. tulevan tasavallan presidentti Tarja Halosen, silloisen ministerin ja tulevan presidentin puolison Tellervo Koiviston ja kansanedustaja Jutta Zilliacuksen kanssa. 1970-luku oli yhteiskunnallisen liikehtimisen aikaa ja monet sen ajan osallistujista olivat tulevien vuosikymmenien johtavia kansalaisia.
Olin toiminut 1970-luvulla myös ns. uuden feministiliikkeen parissa Pohjoismaissa, Englannissa ja Yhdysvalloissa. Tämän liikkeen lähtöpiiri oli sangen akateeminen ja ylempään keskiluokkaan pitäytyvä. Pidin sitä mielenkiintoisena, mutta kovin vieraana Suomen oloihin ja minua arvelutti sen naisvaltaisuuteen (vrt. tasavertaisuuteen) pyrkivä arvomaailma. Olin tullessani Liittoon kirjoittanut kaksi tähän arvomaailmaan liittyvää kriittistä kirjaa, joiden lähtökohta oli tutkiva ja vertaileva. Olin leipätyöni ohessa Huvudstadbladetin vakinaisena avustajana ja esiinnyin ahkerasti televisiossa ja erilaisissa lehdissä sekä kirjoittajana että haastateltavana. Vuodesta 1979 olin Yleisradion suomenkielisen Radio 1:n palveluksessa.
Olin aktiivinen erilaisissa naisten ja muissa järjestöissä, olin ollut mm. osakunta-aktiivi ja Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan valtuuskunnassa ja hallituksessa. Olin myös oman seurakuntani eli Helsingin juutalaisen seurakunnan valtuuskunnassa ja hallintoneuvostossa, toisin sanoen suuna ja päänä eri puolilla.
2. Miksi hait Liiton puheenjohtajaksi kaudelle 1989-1991?
Näin Liitolla edellytyksiä yhteiskunnalliseksi vaikuttajaksi, mitä ryhdyin ajamaan heti hallituskauteni alussa. Koko 1980-luvun järjestin Liitossa kevätseminaareja, joiden aiheet olivat eettisesti, kulttuurisesti ja yhteiskunnallisesti ajankohtaisia. Ammattini ja muun toimintani ansiosta minulla oli laajat suhteet, joita hyödynsin kutsumalla seminaarien esiintyjiksi maan johtavia naisia mitä erilaisimmilta aloilta. Seminaarit keräsivät niin paljon yleisöä, että joskus piti avata Tekniska Föreningenin juhlasalin ovet ja jopa ulko-ovet, jotta kaikki mahtuisivat.
Kun Liiton minua edeltävän puheenjohtajan aika päättyi, minut pyydettiin ehdokkaaksi ja olin puheenjohtajana yhden kauden 1989-91 eli kolme vuotta. Suostuin puheenjohtajaksi, koska halusin päättää aktiivisimman kauteni Liitossa nousevien tähtien valossa eikä laskevien.
Kauteni jälkeen toimin vielä akateemisten naisten kansainvälisen liiton eri tehtävissä.
3. Mikä oli sinulle Liiton puheenjohtajuudessa kiinnostavinta? Entä haastavinta?
Kauteni oli sangen haasteellinen. Pidin tärkeänä, että paikallisyhdistykset saisivat läheisemmät suhteet Liittoon ja tein ahkerasti esitelmämatkoja eri puolille maata. Ne olivat itselleni hyvin antoisia ja minua ihastutti tapaamieni yhdistysten jäsenten ja itseni yhteinen kieli, joka perustui akateemiseen opiskelutaustaamme. Ehkä juuri tämä Liiton puheenjohtajan aloitteellisuus vaikutti osaltaan Liiton jäsenmäärän huomattavaan lisäykseen.
Haasteellinen oli myös ensimmäisen puheenjohtajavuoteni aikana järjestetty Liiton emännöimä akateemisten naisten kansainvälisen liiton kokous Espoon Otaniemessä vuonna 1989. Se onnistui sangen hyvin kiitos hyvien järjestelyjen, joka oli Liiton hyvän yhteishengen ja taitavuuden ansiota.
Järjestelyillä oli oma komiteansa, jota johti seuraajani puheenjohtajana, nykyinen Liiton kunniajäsen Sirkka-Liisa Hollmén mitä kunniakkaimmin.
Pidin Liiton kaksikielisyyttä tärkeänä ja pyrin pitämään yleiset kokoukset molemmilla kielillä sekä antamaan mahdollisuuden kommentoida myös ruotsiksi. Pidin kaikki yleisten kokousten puheeni molemmilla kielillä.
Kiinnostavinta puheenjohtajuudessa omana aikanani oli liitossa näkemäni mahdollisuudet jäsenten yhteiskunnalliseen osallistumiseen ja vaikuttamiseen. Kansainvälinen osallistuminen ja yhteyksien ja suhteiden syventäminen oli toinen kiinnostava mahdollisuus. Päämäärät olivat hyvin haasteellisia.
4. Miten näet Akateemisten Naisten ja Liiton toiminnan nyt?
Aika on muuttunut, eikä tämän hetken tilanne suosi vapaaehtoisuutta edellyttävää yhteisöllisyyttä. Tilanne oli jo vallalla ennen koronaa. Useimmilla vapailla yhdistyksillä on sama ongelma, niin kansallisilla kuin kansainvälisilläkin. Tilanteesta voidaan filosofoida ja psykologisoida, mutta oikea avain on kadoksissa.
Tärkeänä pidän Liiton tulevaisuuden kannalta, että Liiton puheenjohtajalla on aikaisempaa kokemusta Liitosta ja sen jäsenyhdistyksistä, että hän on innostava ja jäsenistöä ja hallituksien jäsenten pyrkimyksiä tukeva, että häneen voi samaistua myös ihmisenä. Hänen pitää olla ulospäin kääntyvä ekstrovertti, aloitteellinen ja päätöksellinen.
Teksti: Karmela Bélinki ja Susanna Sulkunen
Arkistojen aarteet -blogisarjassamme ovat aikaisemmin ilmestyneet:
- Akateemiset Naiset jatkuvan oppimisen puolestapuhujina: Dosentti Ritva-Liisa Karvetti (1929–2016)
- Akateemiset Naiset ikääntyvien naisten asialla: Professori Eeva Jalavisto (1909 - 1966)
- Akateemiset Naiset vertaistuen tarjoajina: Professori ja ministeri Inkeri Anttila (1916–2013)
- Akateemiset Naiset kansainvälisyyden ja YK-yhteistyön airueina: Maisteri Alli Wiherheimo (1895–1978)
- Akateemiset Naiset yliopistokoulutuksen lasikattojen särkijöinä: Professori Laimi Leidenius (1877–1938)
- Akateemiset Naiset - 100 vuotta ystävyyttä, sivistystä ja tasa-arvoa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti