Miksi tasa-arvo ei jo tule?

Viimeistään Minna Canthin ja tasa-arvon päivä sai kansanedustajaehdokkaat puhumaan tasa-arvosta, lausumaan Canthin osuvia mietelauseita ja järjestämään tilaisuuksia Canthin hengessä. Hyvä niin. Se on osoitus myös siitä, että tasa-arvon merkitystä ei ole kokonaan unohdettu. Tosin puolueiden vaalityö on osoittanut, että sivuäänet ovat koventuneet ja sukupuolten moninaisuus aiheuttaa pelkoa ja törkyistä huutelua nettisivuilla. 

Uusi hallitus saa tehtäväkseen laatia uuden hallituksen tasa-arvo-ohjelman. Toivotaan, että hallitus nostaa sen yhdeksi kärkitehtäväkseen. Suomi on ollut pitkään tasa-arvon mallimaa, ja tämän postauksen kirjoituspäivänä julkaistun raportin mukaan myös kuudetta kertaa maailman onnellisin kansa. Mutta useat asiat kuten palkkaero, vahva segregaatio eli koulutus- ja työmarkkinoiden kahtiajako miesten ja naisten aloihin sekä naisiin kohdistuva väkivalta osoittavat, että työtä tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden eteen on vielä tehtävä.

Sukupuolten välinen tasa-arvo toteutuu nykyvauhdilla vasta 300 vuoden päästä. Näin totesi YK:n pääsihteeri António Guterres naisten asemaa käsittelevän toimikunnan (Commission on the Status of Women, CSW) avajaispuheenvuorossa YK:n päämajassa New Yorkissa maaliskuussa 2023.

Näin voi ollakin, jos sukupuolten välisen tasa-arvon edistäminen jätetään erilaisten tapahtumien varaan kuten esimerkiksi kansainvälisen naistenpäivän, erilaisten projektien, vaalilupausten, hallituksen tasa-arvo-ohjelman lupauksiin.

Olen seurannut pitkään työni kautta sukupuolten tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistymistä ja edistämistä. Vuosikymmenestä toiseen toistui julkipuheessa kysymys, miksi sukupuolen mukainen segregaatio on Suomessa niin voimakasta ja miksi se toistuu aina uusien sukupolvien koulutus- ja urapoluissa? 

Keskustelu aiheesta näytti jumiutuneen yksilökeskeiseen puheeseen, jossa korostetaan kaikkien mahdollisuutta valita ja tehdä ihan mitä vain. Muutosta asiassa ei selvästi saataisi vain hokemalla samaa ja toivomalla nuorten yhtäkkiä muuttavan kaiken. Näin on toimittu vuosikymmeniä. Tyttöjä ja poikia on kehotettu tekemään erilaisia uravalintoja segregaation lieventämiseksi ja sitten on jääty odottamaan, että tapahtuu muutosta. Mutta mitään ei sitten tapahtunutkaan. Aikuiset eivät hoitaneet omaa tehtäväänsä. (Aiheesta lisää: https://www.kaikkienduuni.fi/)

Vuosien tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustyön tuloksena niin Suomessa kuin kansainvälisesti on kuitenkin syntynyt hyviä käytäntöjä. Uskon itse vahvasti koulutukseen ja siihen, että sen myötä tietoisuus lisääntyy. Oman työni kautta syntynyt kokemus vahvistaa asiaa.

Suomen Akateemisten Naisten Liitto esittää hallitusohjelmatavoitteissaan 2023-2027, että Suomeen perustettaisiin seuraavalla hallituskaudella valtakunnallinen segregaation purku- ja ehkäisytoimenpideohjelma, joka tähtäisi pysyvien segregaatiota purkavien rakenteiden ja resurssien luomiseen. Tämä ohjelma tulisi toteuttaa valtion ja kuntien hallinnon sekä koulutusjärjestelmän kaikilla asteilla.

Lisäksi Liitto edellyttää, että valtion, aluehallinnon ja kuntien viranomaisille sekä kansanedustajille ja valtuutetuille tarjotaan säännöllisesti tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskoulutusta. Laaja koulutusinterventio olisi erinomainen toimenpide asian edistämiseksi. Itse lisään tähän vielä vaateen koulutusten pakollisuudesta. Koska tasa-arvo on ihmisoikeus eikä mielipidekysymys.

Suomalaisessa tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustyössä tulee toteuttaa EU:n määrittämää sukupuolten tasa-arvon kaksoisstrategiaa, joka edellyttää sukupuolten tasa-arvon valtavirtaistamisen ja erityisten sukupuolten tasa-arvoa koskevien toimintalinjojen ja toimenpiteiden, myös positiivisten erityistoimien yhdistämistä. Jotta tasa-arvo ottaisi pidempiä askeleita, tarvitaan jämäköitä ja konkreettisia toimenpiteitä.  

Kevätterveisin Nuasjärven rannalta,
Marja-Leena (Marle) Haataja

Suomen Akateemisten Naisten Liiton hallitusjäsen
Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusasiantuntija