Lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden toiminta turvattava

Suomen Akateemisten Naisten Liitto – Finlands Kvinnliga Akademikers Förbund ry.

piti vuosikokouksensa 20.10.2012, jossa järjestön uudeksi puheenjohtajaksi valittiin professori Helena Ranta Kvinnliga Akademiker i Helsingfors. Hallitukseen toiselle kolmivuotiskaudelle valittiin maisteri Mirja Saarni Tampereen Akateemiset Naiset ja opetusneuvos Marja Liisa Toivanen Vantaan Akateemiset Naiset sekä uudeksi jäseneksi tohtori Leena Tiitu Helsingin Akateemiset Naiset.

Kokous antoi seuraavan julkilausuman: 

LASTENSUOJELUN SOSIAALITYÖNTEKIJÖIDEN TOIMINTA TURVATTAVA

Suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuus ja sosiaalinen turvallisuus rakentuvat lasten ja nuorten hyvinvoinnille. Viime aikoina näkyvyyttä julkisuudessa ovat saaneet runsaasti tilanteet, joissa kasvuympäristö ei ole tukenut lapsen tervettä kehitystä. Suomen valtion lailla säätämät lasten oikeudet suojeluun eivät ole toteutuneet.

Suomen Akateemisten Naisten Liitto on huolestuneena seurannut keskustelua. Syyttävä sormi on osoittanut lastensuojelun sosiaalityöntekijöitä. Vastuu yhteiskunnan epäonnistumisesta on sysätty kuntien naisvaltaiselle sosiaalityölle.

Lastensuojelua ovat arvioineet yleisön ja toimittajien lisäksi lääkärit, psykologit ja kasvatustieteilijät. Sosiaalityöntekijöiden oma ääni on jäänyt vaisuksi, eikä heidän näkökulmansa asioihin ole saanut keskustelussa sijaa.

Akateemisesti koulutetuilla lastensuojelun sosiaalityöntekijöillä on koulutuksensa ja taitojensa puolesta parhaat edellytykset arvioida lasten suojelun tarvetta. Heille tulee antaa siihen riittävät työskentelyedellytykset.

Suomen Akateemisten Naisten liitto haastaa sosiaalityötä opettavat yliopistot ja sosiaalityöntekijöiden ammattijärjestöt Akavassa osallistumaan lasten ja nuorten hyvinvoinnin turvaamisesta käytävään keskusteluun. Tarvitsemme tutkimus- ja kokemustietoa lastensuojelun sosiaalityöstä sekä sen vaikuttavuudesta, onnistumisesta, haasteista ja mahdollisuuksista.

Lasten hyvinvoinnin turvaaminen on ensiarvoisen tärkeä ja kiireellinen tehtävä. Se on koko yhteiskunnan asia.

Sen tehtävän hoitamisessa sosiaalityöntekijät ovat avainasemassa. Siksi heille on lainsäädännöllä ja yhteiskunnan toimenpitein taattava kaikki mahdollinen tuki.

 

Suomen Akateemisten Naisten Liitto – Finlands Kvinnliga Akademikers Förbund ry:n

90-vuotisjuhlavuosikokouksessa Helsingissä 20.10.2012

Kunniaväkivalta – kunniatonta raakuutta

Harvoin olen tullut koko päivän seminaarissa istuttuani yhtä vaikuttuneena kotiin kuin tänään. Hanasaaressa pohdittiin jo toiseen kertaan kunniaväkivaltaa.

Vaikka Luetaan yhdessä  -ryhmissä olemme saaneet  läheltä nähdä, miten kunnian nimissä voidaan tuhota naisen/tytön elämä,  silti päivän luennot yllättivät. Voiko olla totta, että Ruotsissa 70 000 nuorta ei saa itse valita puolisoaan?  Kunniamurhia on tapahtunut, isä tappanut tyttärensä ja veli sisarensa. Lisäksi itsemurhatilastot ovat hälyttäviä. Miksi tiettyyn ryhmään kuuluvat tytöt ”putoavat parvekkeelta” tai jäävät moottoritiellä auton alle.

Meillä todistettavia murhia ei ole ainakaan tilastoitu, mutta vähempikin riittää. Tyttöä voidaan pahoinpidellä, pitää suljettuna kotiin tai uhkailla näyttämällä filmejä siitä, miten voi käydä.  Isien, setien ja veljien valvovat silmät ovat kaikkialla. Sen täytyy tuntua tukahduttavalta.

Monen suomalaisen on vaikeaa tajuta, mitä kunniaväkivalta on. Se eroaa muusta perheväkivallasta siinä, että tytön/naisen toiminta voi viedä perheen kunnian. Riittää että tyttö koulussa on viattomasti ihastunut suomalaispoikaan.  Veljen tai serkun on astuttava kehiin. Tyttöä seurataan jatkuvasti, jopa koulumatkalla veli toimii saattajana.  Suomalaisnuorelle tavalliset asiat niin kuin leirikoulu, vaihto-oppilasvuosi tai edes vierailu luokkatoverin kesämökillä ovat jotain, josta tyttöjen ei kannata edes haaveilla.

Opetussuunnitelmia uusitaan taas lähiaikoina. Miten niihin voisi sisällyttää ihmisoikeuskasvatuksen niin, että jokainen – myös väkivaltakulttuurista tuleva nuori – ymmärtäisi, että ihmisellä on oikeus  päättää omaa elämäänsä koskevista asioista.  Opetussuunnitelma ei toteudu ellei opettaja tiedä, mistä on kysymys.  Lasten oikeuksien luetteleminen ei riitä, ne täytyy sisäistää tässä ja nyt. Moni maahanmuuttajanuori indoktrinoituu ajatukseen, että oikeudet eivät koske häntä, sillä yhteisö on päättäjä. Ja miten toimitaan niin, että ristiriitaa vanhempien ja lasten välillä ei kasvateta vaan lisätään ymmärrystä. Vaikka paheksumme kunniaväkivaltaa, on muistettava, että vanhemmat ovat kulttuurinsa tuote. He uskovat tekevänsä oikein. He uskovat, että perheen kunnia voidaan palauttaa vain jos rikkoja surmataan. Tekoa vaatii yhteisö, jota tekijä ei voi vastustaa.

Tärkeää on että poliisit, sosiaalityöntekijät ja opettajat avaavat silmänsä ja näkevät väkivallan, jota harjoitetaan kunnian nimissä. Sen näkeminen on joskus niin ahdistavaa ja oman voimattomuuden tunnustaminen niin raskasta, että tekee mieli sulkea silmät.  Uhan kohteeksi joutunut nuori tarvitsee apua. Sitä voidaan parhaiten antaa, jos auttajat tekevät yhteistyötä.

Kunniaväkivaltaseminaarin luennot löytyvät lähipäivinä Hanasaaren kulttuurikeskuksen sivuilta. Kannattaa käydä katsomassa.
MLT

Paimion Sairaala uuteen nousuun – Kuntoutusparantolaksi!

Kun tuberkuloosi oli 1900-luvun alkupuolella tappava tauti, parantolaverkon rakentaminen katsottiin välttämättömäksi. Ympäri maata parantolat rakennettiin keskelle suomalaista luontoa, järven rannalle tai terveelliselle männikköharjulle, jonka ilmanala muistuttaa raikasta alppi-ilmastoa. Kyse ei ollut vain tartuntavaaran vähentämisestä, vaan ymmärrettiin, että tervehtymisessä auttavat myös kaunis ympäristö ja hyvä mieli.

Varsinais-Suomella oli onni saada Paimion parantolan suunnittelijaksi ennakkoluuloton nuori arkkitehti Alvar Aalto, joka vaimonsa kanssa oli saanut vaikutteita aurinkoisesta Italiasta. He saivat vapaat kädet, ja luomisen iloa riitti niin, että se välittyy nykyäänkin. Heti aulassa astutaan auringonkeltaiselle kumimatolle, joka jatkuu portaita ylös aina seitsemänteen kerrokseen asti. Luonto tulvii sisään lattiasta kattoon ulottuvista ikkunoista niin portaikossa kuin ruoka- ja luentosaleissa. Myös ala-aulassa ja oleskelutiloissa on laajat ikkunapinnat etelään ja luoteeseen.

Potilashuoneet Aalto sijoitti niin, ettei aurinko paista sisään liian voimakkaasti, koska sitä ei pidetty suotavana kuumepotilaalle. Potilashuone oli potilaan kannalta mietitty viimeisen päälle – jopa niin, että raikas tuuletusilmakin tuli epäsuorasti, aiheuttamatta vedon tunnetta. Sairaala on kaikin tavoin suunniteltu viihtyisäksi pitempiä sairaalassaolojaksoja ajatellen. Nyt Paimion parantolan sairaalatoiminta ollaan lopettamassa.

Tuberkuloosi on voitettu, mutta kaikki ei ole silti hyvin. Muita keuhkosairauksia, kuten vaikeaa keuhkoastmaa ja keuhkoahtaumatautia potevat – monet vielä monisairaita – eivät ehdi tervehtyä, kun heidät parin päivän tehokkaan vuodeosastohoidon jälkeen jo kotiutetaan. Sama koskee vanhuksille vaarallista keuhkokuumetta. Kotona odottava hoivaaja saattaa olla itsekin iäkäs ja huonokuntoinen. Mikä siis olisi sopivampi paikka kuin Paimion sairaala vaikkapa keuhkokuumeen jälkitilan hoitoon.

Kotona käytettävien hengityksen apuvälineiden kehitys on 20–30 viime vuoden aikana ollut mullistavaa. Näiden potilasystävällisten laitteiden teho on usein jopa parempi kuin lääkkeiden. Mutta tulokset riippuvat ennen kaikkea siitä, miten hyvin laitteiden käyttöön perehdytetään – oppiminen ei käy kaikilta käden käänteessä. Eräitä erikoisyksiköitä lukuun ottamatta terveyden- tai vanhustenhuollon henkilökunta ei sitä välttämättä hallitse. Parantolalle olisi tässäkin tehtävä.

Keuhkoahtaumataudin ohella uniapnea on kansantauti, jonka tunnistaminen ja hoito tulisi saada kuntoon. Uniapnea-oireyhtymä on keski-ikäisen tai vanhemman väen sairaus. Kun se vielä useimmiten esiintyy muiden sairauksien, kuten verenpainetaudin, sydämen rytmihäiriöiden ja diabeteksen kanssa, sitä on joskus vaikea diagnostisoida. Potilaan elämänlaatu paranisi kuitenkin selkeästi, jos uniapnea hoidettaisiin asianmukaisesti ja potilas omaksuisi maskin ja C-PAP-laitteen käyttöön oikeat rutiinit – esimerkiksi Parantolassa.

Paimion sairaala olisi siis säilytettävä keuhkosairauksien kuntoutusyksikkönä ja kehitettävä uniapneakeskukseksi. Mutta toimintakenttä voisi olla vielä laajempi. Aivoinfarktiin, nivelsairauksiin sekä reumaan liittyvän kuntoutuksen lisäksi Parantola voisi tarjota sijan vaikeista leikkauksista ja syöpähoidoista toipumiseen ja toisaalta ylipainoisten elämäntapakoululle.

Kauniin ympäristön tuomaa mielihyvää ei pidä aliarvioida. Arkkitehtonisessa mielessä Paimion Parantola on koko maailmassa ainutlaatuinen 1930-luvun taideteos, jota käydään katsomassa kaikista modernia arkkitehtuuria ihailevista maista. Olisi häpeä, jos emme voisi esitellä potilaita auttavaa Parantolaa vastaisuudessakin.

Ritva Tammivaara,
dosentti, keuhkosairauksien ja kliinisen fysiologian erikoislääkäri, unilääketieteen erityispätevyys

Sukupuolineutraali suomalainen yhteiskunta?

Yhteiskuntamme saattaa vaikuttaa sukupuolineutraalilta, tasa-arvoiselta ja suvaitsevaiselta – jopa siinä määrin, että jotkut asettavat naisliikkeiden olemassaolonkin kyseenalaiseksi. Kuitenkin tänä vuonna keskikesälläkin on ollut esillä tätä kuvaa vastaan puhuvia uutisia palkkauksesta, väkivallasta ja suomalaisuudesta.

Palkkaus
Suoraan sukupuolten tasa-arvoon liittyvänä kysymyksenä on ollut esillä naisjohtajien miespuolisia kollegojaan kehnompi palkkatilanne. Vaikka sukupuolten väliset palkkaerot ovat esimiestehtävissä kaventuneet, on naisjohtajien mediaanipalkka edelleen vain 77 prosenttia miesjohtajien palkasta. Naisjohtajien pätevyydestä on tutkimusnäyttöä sekä ihmisten johtamisessa, päätöksenteossa että tuottavan tuloksen saavuttamisessa, joten heikommalla johtamisen laadulla ei eroa voida selittää.

Naisten ja miesten väliset palkkaerot ovat todellisuutta myös muissa tehtävissä, ja yksityisellä sektorilla joillakin aloilla palkkaerot ovat jopa kasvaneet. Tilastokeskuksen selvityksistä käy ilmi, että vaikka naiset ovat aiempaa vaativammissa tehtävissä, palkkapussi on ennallaan. Naisten ja miesten välinen palkkaero on pysynyt viimeisen 15 vuoden ajan lähes ennallaan huolimatta siitä, että suurin osa yliopistokoulutuksen saaneista on naisia, että naiset ja miehet hakeutuvat entistä tasaisemmin samoihin ammatteihin, että naisten osuus erityisesti korkeaa ammattitaitoa vaativissa tehtävissä on kasvanut, ja että johtajista jo reilu kolmannes on naisia..

Akateeminen koulutustaso tai ammatinvalinta ei siis olekaan ratkaisu naisten tasa-arvoiseen palkkaukseen. Kaikkein tasa-arvoisinta palkkaus näyttää sen sijaan olevan perinteisesti naisvaltaisilla, vähän koulutusta ja ammattitaitoa vaativissa tehtävissä kuten keittiöapulaisilla ja henkilökohtaisilla avustajilla. Heikomman statuksen ammateissa naisten ja miesten palkkaerot ovat olemattomat – korkeamman statuksen omaavissa suuremmat. Suomalainen työelämäkulttuuri näyttäisikin olevan palkkauksen osalta sukupuolisesti ja hierarkkisesti arvottunutta.

Väkivalta
Suomalaisessa kulttuurissa väkivalta on vahvasti ja monimuotoisesti läsnä niin kaduilla, työpaikoilla kuin kodeissakin. Perheissään ja parisuhteissaan naiset joutuvat miehiä useammin väkivallan tai sen uhan kohteeksi. Useilla paikkakunnilla turvakodit olivat tänä kesänä monta viikkoa viimeistä paikkaa myöden täynnä. Viimeaikaiset useat naisiin ja lapsiin kohdistuvat perhesurmat lienevät saaneet viranomaiset ja naiset valpastumaan perheväkivallan uhatessa.

Lähisuhdeväkivalta on edelleen vahvasti tabu: salattu ja kielletty, häpeää herättävä puheenaihe, vaikka monet - myös akateemisesti koulutetut - naiset kohtaavat sitä päivittäin. Lähes puolet naisista on kohdannut väkivaltaa vähintään kerran entisessä suhteessaan. Suomen toiseksi yleisin henkirikostyyppi on tilanne, jossa entinen tai nykyinen parisuhdekumppani surmaa naisen – Suomessa kuolee 20 - 26 naista vuosittain parisuhdeväkivallan vuoksi. Lähisuhdeväkivalta suomalaisessa kulttuurissa estää naisten ja miesten välistä tasa-arvoa.

Suomalaisuus
Suomalaisuus on kertomuksissa ja mielikuvissa vahvasti maskuliinista. Tämä käy ilmi Sanna Kivimäen väitöskirjasta ’Kuinka tämän tuntisi omaksi maakseen. Suomalaisuuden kulttuurisia järjestyksiä’*, joka tarkastetaan 11.8 Tampereen yliopistossa. Suomalaisuudella on viitattu moniin asioihin: itsenäisyyspäivän paraateihin, saunomiseen, synkkämielisyyteen, Koskenkorvaan ja Kaurismäen elokuviin. Luulisin, että myös perinteisiin sisuun ja Sibeliukseen – perin miehisiin käsitteisiin. Tutkimuksen tavoitteena oli tavoitteena purkaa suomalaisuuteen liittyviä ajattelutapoja ja tehdä näkyväksi ennen kaikkea sukupuoleen, mutta myös sukupuoleen ja luokkaan liittyviä suomalaisuuden järjestyksiä erilaisissa media-aineistoissa. Media ja tutkimus luovat meille vahvoja mielikuvia ja suuntaavat osaltaan ajatteluamme, usein huomaamattammekin. Tärkeää onkin - myös akateemisten naisten näkökulmasta - väitöskirjaan liittyvä pohdinta siitä, miten sukupuoli ja luokka eriarvoisuutta tuottavina kategorioina voitaisiin tehdä näkyväksi mediatutkimuksen opetuksessa. Yhteiskunnallisen eriarvoisuuden lisääntyessä olisi aiempaa tärkeämpää kiinnittää huomiota myös sukupuolen ja yhteiskuntaluokan yhteisvaikutukseen suomalaisessa kulttuurissa.

Mirja Saarni
SANL:n hallituksen jäsen
Tulevaisuustoimikunnan puheenjohtaja
Luetaan yhdessä -verkoston ohjausryhmän puheenjohtaja

*Kivimäen väitöskirja ilmestyy sarjassa Acta Universitatis Tamperensis; 1751, Tampere University Press, Tampere 2012. ISBN 978-951-44-8872-6 ISSN 1455-1616. Väitöskirja ilmestyy myös sähköisenä sarjassa Acta Electronica Universitatis Tamperensis; 1224, Tampere University Press 2012. ISBN 978-951-44-8873-3, ISSN 1456-954X.
http://acta.uta.fi.

Väitöskirjan tilausosoite: Verkkokirjakauppa Granum, http://granum.uta.fi, tai Tiedekirjakauppa TAJU, PL 617, 33014 Tampereen yliopisto, puh. 040 190 9800, e-mail: taju@uta.fi.

Women and Sustainable Europe, HELSINKI 7.-10.6.2012

Euroopan Akateemiset Naiset Vuosaaren Rantapuistossa 8.6.2012

Olin todella iloinen, että seminaarin järjestelytoimikunta oli valinnut juuri Rantapuiston kokouspaikaksi. Maailmalta tulleet vieraamme saivat viettää seminaaripäivänsä ihanan suomalaisen luonnon keskellä, kesäisissä merenrantamaisemissa. Ne, joiden kanssa ennätin jutella, kertoivat tämän olevan ensimmäinen tai toinen kerta Suomessa. Jos se oli toinen, oli ensimmäinen ollut 23 vuotta sitten, vuonna 1989, kun IFUW:n naiset kokoontuivat Helsingissä.

Saimme siis tarjota jotakin ainoalaatuista. Rehevää vihreää luontoa. Valkoisia ja sinisiä hentoja kukkasia polun varrella. Kielon tuoksua ja meren kimallusta.
Eikä seminaarin ohjelmassakaan ollut moittimista. Harvapa saa kutsua estradille oman maansa joka puolella maailmaa tunnetun rouva presidentin. Kuulin monien kiittelevän seminaarin hienoa ohjelmaa ja haluan jakaa joitakin herkkupaloja siitä kanssanne. Toivottavasti esitelmöitsijät ja työpajojen vetäjät tuottavat näille sivuille tai Minervaan tarkempia kuvauksia, siitä mitä kuultiin ja miten työskenneltiin.

Aluksi kolme puheenjohtajaa, SANL – FKAF:n Ritva Tammivaara, UWE/GEFDU:n Griselda Kenyon ja IFUW:N Marianne Haslegrave toivottivat meidät tervetulleeksi. Tunnelma oli lämmin ja innostunut. Pienen varjon siihen tosin heitti Haslegraven terveiset IFUW:n erittäin huonosta taloudellisesta tilanteesta. Hän jopa maalasi eteemme mahdollisuuden IFUW:n toiminnan lopettamisesta, jos talous ei kohennu.

Aloitan kertomalla professori Kiti Müllerin esitelmästä, jossa hän pohti modernin teknologian ja ihmissuhteiden välistä suhdetta. Me elämme valtavassa tietovirrassa. Ohitsemme lipuu koko ajan tiedon palasia, jotka joko kiinnittyvät johonkin meissä tai uivat koskettamatta ohi. Me itse valitsemme itsellemme merkityksellisen tiedon. Olennainen tekijä tässä valinnassa on hippokampus, joka sijaitsee ohimolohkojen sisäosissa. Siellä aivotursossa on meidän pitkäkestoinen muistimme, joka käsittää sekä teoreettisen että kokemukseen perustuvan ymmärtämisen. Siellä on myös tunnetason muisti. Ne ratkaisevat, onko meillä kiinnityspintaa saamaamme tietoon.

Jäin pohtimaan kokemuksen ja tunteiden merkitystä muistamisessa. Huomaan myös, että se näkyy niissä asioissa, joita kirjasin itselleni muistiin esitelmistä. Olisipa hauskaa kuulla, mitä muut muistavat. Siitähän saisimme selville, millä perusteella ”akateeminen nainen” kuulee.
Kiti Müllerin puheenvuorossa minua kosketti ensinnäkin hänen mainintansa käden ja aivojen yhteistyöstä. Müller virkkaa, minä ompelen, tiskaan käsin, hoidan kukkia. Väitöskirjaa tehdessäni istuin lastenhuoneen lattialla ja rakensin legoilla (lapset olivat koulussa ja tarhassa). Siis käsillä tekemiseen kannustaminen kotona ja koulussa on tärkeää aivojen toiminnan kannalta.

Kiehtovaa oli myös se, että tunteet leviävät ihmisjoukossa samalla tavalla kuin virukset levittävät tauteja. Onkohan akateemisten naisten tapaamisissa enemmän myönteisyyttä vai kielteisyyttä. Se ehkä ratkaisee tulevaisuutemme järjestönä. Otan myös työnohjaajana tämän tiedon aktiiviseen käyttöön. Samoin tulen käyttämään työnohjausistunnoissa Kiti Müllerin ajatusta väylästä, millä tiedonsiru saa merkityksen ja muuttuu viisaudeksi.

Myös se, miten Kiti Müller kuvasi taitoamme lukea kasvoista, kädenliikkeistä ja äänensävyistä merkityksellistä tietoa toisistamme, kiinnittyi mieleeni. Pitäisikö tätä lukutaitoa alkaa opettaa? Saavatko lapsemme tarpeeksi ihmiskontakteja oppiakseen ihmislukutaidon?
Seminaarin pääpuhujan presidentti Tarja Halonen kuuleminen on minulle aina merkityksellistä. Kiinnitän hänen persoonaansa paljon tunteita. Hän on minulle ja varmasti monille suomalaisille naisille eräänlainen metafora meidän tasa-arvostamme. Tasa-arvotilanteessamme on toki vielä paljon, paljon tehtävää. Siitä kertoo jo se, että naisjärjestöillä on niin kovin vähän varoja. Perussuomalaisten Tuomas Tähti on ihan hakoteillä väittäessään, että naisjärjestöjen toiminta on näennäistoimintaa, kun kaikki keskeiset tavoitteet on jo saavutettu. (ks. Helsingin Sanomat 9.6.2012 mielipidesivun kirjoitus ”Puolueiden naisjärjestöjä ei enää tarvita”)

Kirjasin Tarja Halosen puheenvuorosta:

Asenne ”se PITÄÄ tehdä” ja ”TEHDÄÄN se” muuttaa maailmaa. Sitä toivon myös akateemisiin naisiin. Kiltteys joutaa roskikseen. Konditionaali on kielletty. Verbit ovat olennaisia. Oletteko kuulleet kiltin tytön muuttaneen maailmaa? OK, onhan se muuttanut, miesten vallan näyttämöksi.
Luodaan uusia perinteitä, jos vanhat eivät meitä miellytä. Tiesittekö, että puoli vuotta riittää asioiden muuttamiseen. Sinä aikana ihmiset ympärilläsi tottuvat siihen, että ”toi Tarja on aina tuollainen”. ”Ei se koskaan tiskaa!” Muutos alkaa yksilöistä.
Käytä luovuuttasi asioiden eteenpäinviemisessä. Etene askel askeleelta. Tee uusilla tavoilla.
Pelkkä teksti, selvitys, artikkeli tai tutkimus ei riitä. Niitä toki tarvitaan taustavoimana, mutta asiat on myös käytännössä toteutettava. Tee se, kun haluat jonkun muuttuvan.
Rohkaise! Tue! Verkostoidu! Kehu nainen päivässä!
Muista, että nainen saa aina normaalin kritiikin ohella erityiskritiikin. Naisella on väärä laukku. Hän on liian lihava tai laiha. Hän on niin hiljainen tai aina äänessä. Hän osaa johtaa tai on aina neuvomassa, määräilemässä.

Pitää laatia nuorille naisille kirja siitä, miten vaikuttaa ja edetä valta-asemiin. Mitä kaikkea naisen polulla voi tulla vastaan ja miten siitä selviää.
Pitää myös tutkia sitä, miten kiintiöt ovat muuttaneet esimerkiksi kunnallispolitiikka. Luulen, että tosi paljon. Ei niitä muuten olisi niin paljon vastustettu. Ja vastustetaan muuten edelleen.

Professori Helena Ranta, yksi suomalaisista ansioituneista naisista kertoi siirtolaisuudesta. Ranta on oivallinen esimerkki siitä, miten meidän korkealaatuinen, tasa-arvoinen koulutusjärjestelmämme voi tätä yhteistä maailmaamme palvella. Hyvin valmisteltu esitelmä tullee pian kokonaisuudessaan esille. Minä jäin pohtimaan, miksi siirtolaisuus on juuri nyt niin suuri ongelma. Ranta toi esille, miten siirtolaisuutta on aina ollut. Ihmiset ovat muuttaneet paikasta toiseen, etsineet itselleen ja lapsilleen parempaa tulevaisuutta jostakin, missä on ollut työtä, viljelysmaata, asiakkaita ja mitä milloinkin. Pitääkö rajat sulkea vai avata kokonaan. Mikä on se joukko, jolle haluamme rakentaa hyvinvointia: minä, perhe, suku, kaupunginosa, kaupunki, maakunta, vaalialue, kansallisvaltio, valtioliitto, maanosa, maapallo vai koko universumi?

Vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet, rohkea nainen, joka uskalsi asettua presidenttiehdokkaaksi ja toimii nyt vähemmistövaltuutettuna, jatkoi Helena Rannan puheenvuoroa laajentamalla näkökulman ihmiskauppaan. Olen niin iloinen, että Biaudet antaa äänen niille miljoonille ihmisille, jotka elävät orjuudessa. Noin 80 % orjista on naisia. Katsokaapa vaikkapa 2010 tehty elokuva The Whistleblower, niin tiedätte enemmän, miten rauhanturvaajat toimivat. Tiesittehän, että myös Suomessa on orjia. Arvaatteko, ketkä käyttävät eniten näiden orjien palveluja? Aivan, suomalaiset hyvinvoivat miehet, joilla on varaa maksaa seksistä.

Eva Biaudet sanoi yhden minulle erittäin tärkeän asian. Naiset ovat niin tolkuttoman hyväuskoisia. Meitä on niin helppo huijata. Tämä koskee myös korkeasti koulutettuja naisia. Me esimerkiksi uskoimme lähes sata vuotta, että naisten asema paranee koulutuksen myötä. Nyt akateemisesti koulutettuja naisia on paljon enemmän kuin miehiä, mutta eipä meitä kuitenkaan näy palkkatilastojen kärjessä tai keskeisissä johtavissa asemissa.

Hienoja, ajatuksia herättäviä esitelmiä. Kiitos järjestelytoimikunnalle!

Iltapäivällä olimme keskusteluryhmissä ja työpajoissa. Valitsin Kiti Müllerin esitelmään perustuvan keskusteluryhmän, koska puheenvuoro oli mielestäni niin kiehtova. Runsaan viidenkymmenen naisen keskusteluryhmä ei voi toimia. Taitava ohjaaja olisi voinut ehkä saada aikaan jonkinlaista jäsentynyttä työskentelyä luomalla pikkuryhmiä ja vaihtamalla istumajärjestyksen rivi-istunnasta pieniin ympyröihin tai suureksi kehäksi. Ehkä – huone oli kyllä pieni siihen.
Keskusteluryhmä siis tarkoitti puheenvuorojen käyttämistä vuorotellen. Kirjasin ylös niitä:
Onko naisten heikko uralla eteneminen aivoperäistä?
Onko naisten ”järki ja tunteet” aivokombinaatio erilainen kuin miehillä.
Naisten suuri käsityöinto on tärkeää. Naiset ovat viisaita.
Facebookissa on hyviä ja huonoja puolia. Saat lähellesi kaukana asuvia mutta myös tuiki tuntemattomia.
Käsipäivän sanominen pitää terveenä: Kosketa 12 ihmistä päivittäin, niin pysyt terveenä.
Pitääkö kaikilla olla tietokone? Pankkiasioiden hoitaminen tai junalippujen ostaminen alkaa olla mahdotonta ilman nettiyhteyttä ja atk-osaamista.
Tietojen kirjaaminen ja sähköposti lukeminen vie monissa töissä enemmän aikaa kuin itse työ. Monet työt alkavat olla pelkkää tiedonvaihtoa. Saammeko siis aikaan jotakin?
Elämän pulssi on paljon nopeampi kuin 20, 50 tai 100 vuotta sitten. Me juoksemme ajan perässä.
Tarvitaanko enää yliopistoja, kun kaikki on netissä? Opinnäytetyötkin voi kopioida sieltä.
Netti myös paljastaa ja murtaa auktoriteetteja – siis lisää demokratiaa.
Sosiaaliset suhteet ovat tärkeitä.
Mistä tiedämme, mikä on totta? Yksilön oma vastuu on suuri.
Kuinka paljon lapset voivat olla netissä?
Hoitavatko robotit meitä, kun olemme vanhoja?
Netti tekee sen, että ihmiset ”tietävät” itse sairautensa jo ennen lääkäriin tuloa. Käsityksen muuttaminen vie lääkäriltä paljon aikaa. Ja kirjaaminen tietty!
Yhteiskunta on todella haavoittuvainen, koska olemme niin riippuvaisia sähköstä.
Internetin kautta kiusataan tavattoman paljon.

Summa summarum: Elämme netin aikaa. Siinä on sekä hyviä että huonoja puolia. Kehitystä ei voi kuitenkaan muuttaa, mutta siihen voi vaikuttaa paljon enemmän ohjaimissa kuin jarrunaisena.
Työpajoista osallistuin UWE:n kymmenvuotisohjelman suunnitteluun kahden ammattitaitoisen konsultin johdolla. Jakauduimme ryhmiin ja saimme selväpiirteisen tehtävän, mutta tila ja aikaraami olivat valitettavasti heikot elementit työskentelyssä. Auditorio ei ole ryhmätyön tila ja 1,5 tuntia aikana täysin mahdoton 50-päisen naisjoukon työskennellä laajan teeman parissa.
Jossain vaiheessa yleisö löi kannat maahan ja kieltäytyi etenemästä. Yhteistä lopputulemaa emme saaneet aikaan.

Tulevaisuuden haasteeksi esitänkin konferenssien työskentelytavan miettimistä uusiksi. Jos on tarkoitus tutustua toisiimme, kuulla hienoja esitelmiä ja työstää niitä työpajoissa, miettiä organisaation tulevaisuuden linjoja, valita luottamusnaisia sekä päättää talousarviosta ja muista järjestöasioista samassa tilaisuudessa, jonkun on muututtava. Ajan tai työtapojen.

Maritta Pohls
Espoon Akateemiset Naiset
SANL – FKAF:n historian kirjoittaja
050 588 8101
maritta.pohls[a]tutkimuksenaika.com
www.tutkimuksenaika.com

Kesäiset terveiset Sveitsistä!

Oma vaihtovuoteni alkaa lähestyä loppuaan, jäljellä on enää viimeinen viikko keskieurooppalaista elämää. Senpä vuoksi ajattelin tiivistää lyhyesti vaihtovuoteni kokemuksia.

Saapuessani Sveitsiin viime vuoden syyskuussa ensimmäiset viikot olivat melkoista tunteiden vuoristorataa. Kaikki täytyi rakentaa alusta: kaveripiiri, opiskelu, arkirutiinit. Nautin olostani Baselissa, mutta samalla oli havaittavissa hieman koti-ikävääkin. Kuitenkin paikallinen ESN (Erasmus Student Network) aloitti tapahtumien järjestämisen heti lukukauden alussa ja uusiin ihmisiin tutustui nopeasti ja helposti.  Täytyi vain itse olla aktiivinen ja osallistua. Oli myös mukava jakaa ensimmäisten viikkojen kokemuksia muiden vaihto-opiskelijoiden kanssa, jotka kävivät läpi täysin samoja tunteita.

Olin suunnitellut vaihtovuoden aikana opiskelevani paljon, mutta kielitaito tuli vastaan. Olin kyllä tietoinen, että opetus tulisi olemaan saksaksi, mutta saatoin hiukan yliarvioida oman tasoni. Syksyllä en saanutkaan juuri kursseja suoritettua, mutta keväällä saksan taitoni kehittyivät huomattavasti. Senpä vuoksi olenkin tyytyväinen, että päätin puolen vuoden vaihdon sijaan olla täyden lukuvuoden kielikylvyssä. Vieraalla kielellä opiskelu vaatii kärsivällisyyttä, sillä se on melko hidasta. Kun alkuun pääsee ja sanavarasto kehittyy, myös opiskelu alkaa sujua sutjakammin.

Aika on kulunut todella nopeasti matkustaessa ja opiskellessa sekä pitäessä hauskaa muiden vaihto-opiskelijoiden kanssa. Sveitsi on sijainniltaan ihanteellinen, sillä täältä on helppo reissata lähes mihin tahansa Keski-Euroopassa. Itse olen saanut matkustuskärpäsen pureman ja reissuja on tullut tehtyä niin Espanjaan, Italiaan kuin Hollantiinkin. Saksa ja Ranska sijaitsevat noin parin kilometrin päässä Baselista, joten ne ovat olleet tasaisin väliajoin tutustumisen kohteina.

Vaihtovuosi on kasvattanut minua ihmisenä valtavasti. Kaiken aloittaminen alusta syksyllä, uusien ihmissuhteiden luominen, vieraalla kielellä pärjääminen uudessa ympäristössä, asioiden järjestely ja hoitaminen sekä matkustaminen ovat opettaneet todella paljon elämästä ja itsestäni. Vaihtoon lähteminen vaati uskallusta, mutta tänne päästyäni en ole katunut hetkeäkään päätöstäni. Vaikka opiskelijavaihtoon lähteminen ei olisi enää ajankohtaista, suosittelen jokaiselle lukijalle silloin tällöin pientä heittäytymistä uuteen ja irrottautumista vanhoista kaavoista – koskaan et voi tietää, mitä maailmalla on elämällesi tarjota J

Kevättä rinnassa!

Olen viime päivinä pohtinut paljon lempivuodenaikojani. Kesä nousi ajatuksissani heti ykköseksi. Mieleeni tulivat sen lämpöisyys ja ilman suloinen pehmeys sekä tummansiniset järvet ja vihreät koivut, kuitenkaan unohtamatta valoisia pitkiä öitä sekä kesäisiä grilliherkkuja. Kuitenkin pidemmälle pohtiessani huomasin pitäväni kaikista vuodenajoista. Syksyssä parasta on ruskan väriloisto ja elämän palautuminen rutiineihinsa vauhdikkaan kesän jälkeen.  Talvessa pidän valkoisesta maisemasta, joka rauhoittaa kiireen keskellä. Tosin lunta ei tarvitsisi liian montaa kuukautta vuodessa olla.

Nyt elän kuitenkin kevättä Sveitsissä. Suomalaisena olen kokenut aikaisen kevään ihmeelliseksi. Helmikuun alusta saakka olen saanut nauttia paljaasta asfaltista jalkojeni alla, tosin maisema on ollut hiukan harmaa, jopa syksymäinen. Maaliskuu hemmotteli minua lämpimillä, lähes 20 asteen keleillään. Luonto puhkesi kukkaan, voi sitä väriloistoa! Kauan odottamani hiirenkorvat ilmestyivät puihin ja keväiset tuoksut täyttivät ilman.  Kaiken luonnon heräämisen keskellä tunnen itsekin herääväni ja piristyväni. Koen saman Suomessa joka kevät, tosin yleensä vasta huhtikuussa tai toukokuussa. Täällä minulta kysytään usein, eivätkö Suomen lumi, pimeys ja kylmyys sekä myöhäinen kevät, masenna minua. Yleensä vastaukseni tähän kysymykseen on ollut ”ei”. Suomalaisena olen tottunut kyseisiin olosuhteisiin ja minulla on keinoni niistä selviämiseen. Oikeastaan en yleensä juurikaan edes ajattele, että Suomen talvi olisi pitkä, sehän on normaalin pituinen minulle.

Kuitenkin keskieurooppalaisen kevään kokeneena, huomaan jaksavani opiskella paljon paremmin. Päivien kirkkaus ja lämpö lataavat minuun energiaa, jota todella tarvitaan. Opiskelijan kevääseen kuuluu siis paljon muutakin, kuin luonnosta nauttiminen. Kevät tarkoittaa usealle kanssasisarelleni samaa kuin stressi. Opinnot ja deadlinet painavat päälle. Työhakemuksia pitää kirjoittaa ja kesätyöpaikkaa tavoitella, jotta saisi arvokasta työkokemusta sekä säästettyä rahaa tulevalle opiskeluvuodelle.

Itselläni ja varmasti monella muullakin kevät on täynnä tavoitteita. Useat tavoitteet liittyvät siis työ- ja opiskeluelämään, mutta myös oman itsensä kehittämiseen. Tavoitellaan sitä ainaista kesäkuntoa tai jonkin uuden taidon oppimista. Luetaan naistenlehdistä kuntoilu- ja ravintovinkkejä, jotka ainakin omalla kohdallani jäävät ainaisen kiireen takia usein toteuttamatta. Luulen, etten ole ainoa, joka kiireen takia unohtaa terveelliset elämäntapansa, juo kahvia litratolkulla jaksaakseen ja ehkä jopa lopulta kokee syyllisyyttä, kun ei olekaan saavuttanut kaikkia itse asettamiaan tavoitteitaan.

Kaiken keväisen kiireen keskellä aion kuitenkin kerrankin pysähtyä. Aion pohtia, mikä oikeastaan on tärkeintä itselleni ja omalle jaksamiselleni. Jospa viikonloppuna en heräisikään herätyskelloon tekemään rästihommia kahvin voimalla, vaan antaisin itselleni tarvittavan unen. Jospa tietokoneella viettämäni päivän sijaan lähtisinkin ulos nauttimaan alkavasta keväästä ja hengittämään raikasta ilmaa. Toivottavasti myös Sinä, hyvä lukija, annat itsellesi aikaa rauhoittua, avata silmäsi ja nauttia ympäristöstäsi sekä itsestäsi. Uskon, että saat siitä todella paljon energiaa. Toivotan Sinulle siis oikein nautinnollista ja mukavaa kevättä!

Anette Luomala