Kotiin vai osa-aikatyöhön

Pääministeri Kataisen ajatukset siitä, että naisia pitäisi saada vanhempainvapailta töihin ovat herättäneet kiivaan keskustelun. Iltapäivälehti otsikoi suurella fontilla kotiäitien raivostuneen.  Jos ollaan rehellisiä, en usko Kataisen epäilleen kotona lasta hoitavan laiskottelevan.  Sen sijaan epäilen, että hän ei ajatellut loppuun asti ehdottaessa suomalaisille naisille osapäivätyötä. Osapäivätyö näkyy eläkkeessä.  Yhä useampi (liian moni?) avioliitto päättyy eroon. Osapäivätyö ei niin vain olekaan muutettavaksi kokopäiväiseksi. Katainen niin kuin muutkin samoja ehdotuksia tehneet viittaa muiden maiden käytäntöön.  Onko häneltä jäänyt huomaamatta, että monissa Euroopan maissa mies on velvollinen maksamaan eron jälkeen loppuikänsä elatustukea vaimolleen.

Akateemisten Naisten Liiton näkemystä vanhempainvapaaksi, 6kk + 6 kk +6kk siten toteutettuna, että kulut jakautuvat kaikkien työnantajien kesken, kannattaa pitää esillä.   Se on sekä tasa-arvoista että lapsen edun mukaista. Usein erityisesti miehet puolustelevat haluttomuuttaan lastenhoitoon sillä, että eivät voi käyttää nykyisiäkään perhe-etuuksia vaativan työnsä vuoksi. Ehkä niitä vaativampia tehtäviä voisi siirtää hieman myöhempiin vuosiin. Kun eläkeikä nousee, jää vielä riittävästi aikaa stressaantua johtoposteilla.

MLT

Lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden toiminta turvattava

Suomen Akateemisten Naisten Liitto – Finlands Kvinnliga Akademikers Förbund ry.

piti vuosikokouksensa 20.10.2012, jossa järjestön uudeksi puheenjohtajaksi valittiin professori Helena Ranta Kvinnliga Akademiker i Helsingfors. Hallitukseen toiselle kolmivuotiskaudelle valittiin maisteri Mirja Saarni Tampereen Akateemiset Naiset ja opetusneuvos Marja Liisa Toivanen Vantaan Akateemiset Naiset sekä uudeksi jäseneksi tohtori Leena Tiitu Helsingin Akateemiset Naiset.

Kokous antoi seuraavan julkilausuman: 

LASTENSUOJELUN SOSIAALITYÖNTEKIJÖIDEN TOIMINTA TURVATTAVA

Suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuus ja sosiaalinen turvallisuus rakentuvat lasten ja nuorten hyvinvoinnille. Viime aikoina näkyvyyttä julkisuudessa ovat saaneet runsaasti tilanteet, joissa kasvuympäristö ei ole tukenut lapsen tervettä kehitystä. Suomen valtion lailla säätämät lasten oikeudet suojeluun eivät ole toteutuneet.

Suomen Akateemisten Naisten Liitto on huolestuneena seurannut keskustelua. Syyttävä sormi on osoittanut lastensuojelun sosiaalityöntekijöitä. Vastuu yhteiskunnan epäonnistumisesta on sysätty kuntien naisvaltaiselle sosiaalityölle.

Lastensuojelua ovat arvioineet yleisön ja toimittajien lisäksi lääkärit, psykologit ja kasvatustieteilijät. Sosiaalityöntekijöiden oma ääni on jäänyt vaisuksi, eikä heidän näkökulmansa asioihin ole saanut keskustelussa sijaa.

Akateemisesti koulutetuilla lastensuojelun sosiaalityöntekijöillä on koulutuksensa ja taitojensa puolesta parhaat edellytykset arvioida lasten suojelun tarvetta. Heille tulee antaa siihen riittävät työskentelyedellytykset.

Suomen Akateemisten Naisten liitto haastaa sosiaalityötä opettavat yliopistot ja sosiaalityöntekijöiden ammattijärjestöt Akavassa osallistumaan lasten ja nuorten hyvinvoinnin turvaamisesta käytävään keskusteluun. Tarvitsemme tutkimus- ja kokemustietoa lastensuojelun sosiaalityöstä sekä sen vaikuttavuudesta, onnistumisesta, haasteista ja mahdollisuuksista.

Lasten hyvinvoinnin turvaaminen on ensiarvoisen tärkeä ja kiireellinen tehtävä. Se on koko yhteiskunnan asia.

Sen tehtävän hoitamisessa sosiaalityöntekijät ovat avainasemassa. Siksi heille on lainsäädännöllä ja yhteiskunnan toimenpitein taattava kaikki mahdollinen tuki.

 

Suomen Akateemisten Naisten Liitto – Finlands Kvinnliga Akademikers Förbund ry:n

90-vuotisjuhlavuosikokouksessa Helsingissä 20.10.2012

Kunniaväkivalta – kunniatonta raakuutta

Harvoin olen tullut koko päivän seminaarissa istuttuani yhtä vaikuttuneena kotiin kuin tänään. Hanasaaressa pohdittiin jo toiseen kertaan kunniaväkivaltaa.

Vaikka Luetaan yhdessä  -ryhmissä olemme saaneet  läheltä nähdä, miten kunnian nimissä voidaan tuhota naisen/tytön elämä,  silti päivän luennot yllättivät. Voiko olla totta, että Ruotsissa 70 000 nuorta ei saa itse valita puolisoaan?  Kunniamurhia on tapahtunut, isä tappanut tyttärensä ja veli sisarensa. Lisäksi itsemurhatilastot ovat hälyttäviä. Miksi tiettyyn ryhmään kuuluvat tytöt ”putoavat parvekkeelta” tai jäävät moottoritiellä auton alle.

Meillä todistettavia murhia ei ole ainakaan tilastoitu, mutta vähempikin riittää. Tyttöä voidaan pahoinpidellä, pitää suljettuna kotiin tai uhkailla näyttämällä filmejä siitä, miten voi käydä.  Isien, setien ja veljien valvovat silmät ovat kaikkialla. Sen täytyy tuntua tukahduttavalta.

Monen suomalaisen on vaikeaa tajuta, mitä kunniaväkivalta on. Se eroaa muusta perheväkivallasta siinä, että tytön/naisen toiminta voi viedä perheen kunnian. Riittää että tyttö koulussa on viattomasti ihastunut suomalaispoikaan.  Veljen tai serkun on astuttava kehiin. Tyttöä seurataan jatkuvasti, jopa koulumatkalla veli toimii saattajana.  Suomalaisnuorelle tavalliset asiat niin kuin leirikoulu, vaihto-oppilasvuosi tai edes vierailu luokkatoverin kesämökillä ovat jotain, josta tyttöjen ei kannata edes haaveilla.

Opetussuunnitelmia uusitaan taas lähiaikoina. Miten niihin voisi sisällyttää ihmisoikeuskasvatuksen niin, että jokainen – myös väkivaltakulttuurista tuleva nuori – ymmärtäisi, että ihmisellä on oikeus  päättää omaa elämäänsä koskevista asioista.  Opetussuunnitelma ei toteudu ellei opettaja tiedä, mistä on kysymys.  Lasten oikeuksien luetteleminen ei riitä, ne täytyy sisäistää tässä ja nyt. Moni maahanmuuttajanuori indoktrinoituu ajatukseen, että oikeudet eivät koske häntä, sillä yhteisö on päättäjä. Ja miten toimitaan niin, että ristiriitaa vanhempien ja lasten välillä ei kasvateta vaan lisätään ymmärrystä. Vaikka paheksumme kunniaväkivaltaa, on muistettava, että vanhemmat ovat kulttuurinsa tuote. He uskovat tekevänsä oikein. He uskovat, että perheen kunnia voidaan palauttaa vain jos rikkoja surmataan. Tekoa vaatii yhteisö, jota tekijä ei voi vastustaa.

Tärkeää on että poliisit, sosiaalityöntekijät ja opettajat avaavat silmänsä ja näkevät väkivallan, jota harjoitetaan kunnian nimissä. Sen näkeminen on joskus niin ahdistavaa ja oman voimattomuuden tunnustaminen niin raskasta, että tekee mieli sulkea silmät.  Uhan kohteeksi joutunut nuori tarvitsee apua. Sitä voidaan parhaiten antaa, jos auttajat tekevät yhteistyötä.

Kunniaväkivaltaseminaarin luennot löytyvät lähipäivinä Hanasaaren kulttuurikeskuksen sivuilta. Kannattaa käydä katsomassa.
MLT

Paimion Sairaala uuteen nousuun – Kuntoutusparantolaksi!

Kun tuberkuloosi oli 1900-luvun alkupuolella tappava tauti, parantolaverkon rakentaminen katsottiin välttämättömäksi. Ympäri maata parantolat rakennettiin keskelle suomalaista luontoa, järven rannalle tai terveelliselle männikköharjulle, jonka ilmanala muistuttaa raikasta alppi-ilmastoa. Kyse ei ollut vain tartuntavaaran vähentämisestä, vaan ymmärrettiin, että tervehtymisessä auttavat myös kaunis ympäristö ja hyvä mieli.

Varsinais-Suomella oli onni saada Paimion parantolan suunnittelijaksi ennakkoluuloton nuori arkkitehti Alvar Aalto, joka vaimonsa kanssa oli saanut vaikutteita aurinkoisesta Italiasta. He saivat vapaat kädet, ja luomisen iloa riitti niin, että se välittyy nykyäänkin. Heti aulassa astutaan auringonkeltaiselle kumimatolle, joka jatkuu portaita ylös aina seitsemänteen kerrokseen asti. Luonto tulvii sisään lattiasta kattoon ulottuvista ikkunoista niin portaikossa kuin ruoka- ja luentosaleissa. Myös ala-aulassa ja oleskelutiloissa on laajat ikkunapinnat etelään ja luoteeseen.

Potilashuoneet Aalto sijoitti niin, ettei aurinko paista sisään liian voimakkaasti, koska sitä ei pidetty suotavana kuumepotilaalle. Potilashuone oli potilaan kannalta mietitty viimeisen päälle – jopa niin, että raikas tuuletusilmakin tuli epäsuorasti, aiheuttamatta vedon tunnetta. Sairaala on kaikin tavoin suunniteltu viihtyisäksi pitempiä sairaalassaolojaksoja ajatellen. Nyt Paimion parantolan sairaalatoiminta ollaan lopettamassa.

Tuberkuloosi on voitettu, mutta kaikki ei ole silti hyvin. Muita keuhkosairauksia, kuten vaikeaa keuhkoastmaa ja keuhkoahtaumatautia potevat – monet vielä monisairaita – eivät ehdi tervehtyä, kun heidät parin päivän tehokkaan vuodeosastohoidon jälkeen jo kotiutetaan. Sama koskee vanhuksille vaarallista keuhkokuumetta. Kotona odottava hoivaaja saattaa olla itsekin iäkäs ja huonokuntoinen. Mikä siis olisi sopivampi paikka kuin Paimion sairaala vaikkapa keuhkokuumeen jälkitilan hoitoon.

Kotona käytettävien hengityksen apuvälineiden kehitys on 20–30 viime vuoden aikana ollut mullistavaa. Näiden potilasystävällisten laitteiden teho on usein jopa parempi kuin lääkkeiden. Mutta tulokset riippuvat ennen kaikkea siitä, miten hyvin laitteiden käyttöön perehdytetään – oppiminen ei käy kaikilta käden käänteessä. Eräitä erikoisyksiköitä lukuun ottamatta terveyden- tai vanhustenhuollon henkilökunta ei sitä välttämättä hallitse. Parantolalle olisi tässäkin tehtävä.

Keuhkoahtaumataudin ohella uniapnea on kansantauti, jonka tunnistaminen ja hoito tulisi saada kuntoon. Uniapnea-oireyhtymä on keski-ikäisen tai vanhemman väen sairaus. Kun se vielä useimmiten esiintyy muiden sairauksien, kuten verenpainetaudin, sydämen rytmihäiriöiden ja diabeteksen kanssa, sitä on joskus vaikea diagnostisoida. Potilaan elämänlaatu paranisi kuitenkin selkeästi, jos uniapnea hoidettaisiin asianmukaisesti ja potilas omaksuisi maskin ja C-PAP-laitteen käyttöön oikeat rutiinit – esimerkiksi Parantolassa.

Paimion sairaala olisi siis säilytettävä keuhkosairauksien kuntoutusyksikkönä ja kehitettävä uniapneakeskukseksi. Mutta toimintakenttä voisi olla vielä laajempi. Aivoinfarktiin, nivelsairauksiin sekä reumaan liittyvän kuntoutuksen lisäksi Parantola voisi tarjota sijan vaikeista leikkauksista ja syöpähoidoista toipumiseen ja toisaalta ylipainoisten elämäntapakoululle.

Kauniin ympäristön tuomaa mielihyvää ei pidä aliarvioida. Arkkitehtonisessa mielessä Paimion Parantola on koko maailmassa ainutlaatuinen 1930-luvun taideteos, jota käydään katsomassa kaikista modernia arkkitehtuuria ihailevista maista. Olisi häpeä, jos emme voisi esitellä potilaita auttavaa Parantolaa vastaisuudessakin.

Ritva Tammivaara,
dosentti, keuhkosairauksien ja kliinisen fysiologian erikoislääkäri, unilääketieteen erityispätevyys

Sukupuolineutraali suomalainen yhteiskunta?

Yhteiskuntamme saattaa vaikuttaa sukupuolineutraalilta, tasa-arvoiselta ja suvaitsevaiselta – jopa siinä määrin, että jotkut asettavat naisliikkeiden olemassaolonkin kyseenalaiseksi. Kuitenkin tänä vuonna keskikesälläkin on ollut esillä tätä kuvaa vastaan puhuvia uutisia palkkauksesta, väkivallasta ja suomalaisuudesta.

Palkkaus
Suoraan sukupuolten tasa-arvoon liittyvänä kysymyksenä on ollut esillä naisjohtajien miespuolisia kollegojaan kehnompi palkkatilanne. Vaikka sukupuolten väliset palkkaerot ovat esimiestehtävissä kaventuneet, on naisjohtajien mediaanipalkka edelleen vain 77 prosenttia miesjohtajien palkasta. Naisjohtajien pätevyydestä on tutkimusnäyttöä sekä ihmisten johtamisessa, päätöksenteossa että tuottavan tuloksen saavuttamisessa, joten heikommalla johtamisen laadulla ei eroa voida selittää.

Naisten ja miesten väliset palkkaerot ovat todellisuutta myös muissa tehtävissä, ja yksityisellä sektorilla joillakin aloilla palkkaerot ovat jopa kasvaneet. Tilastokeskuksen selvityksistä käy ilmi, että vaikka naiset ovat aiempaa vaativammissa tehtävissä, palkkapussi on ennallaan. Naisten ja miesten välinen palkkaero on pysynyt viimeisen 15 vuoden ajan lähes ennallaan huolimatta siitä, että suurin osa yliopistokoulutuksen saaneista on naisia, että naiset ja miehet hakeutuvat entistä tasaisemmin samoihin ammatteihin, että naisten osuus erityisesti korkeaa ammattitaitoa vaativissa tehtävissä on kasvanut, ja että johtajista jo reilu kolmannes on naisia..

Akateeminen koulutustaso tai ammatinvalinta ei siis olekaan ratkaisu naisten tasa-arvoiseen palkkaukseen. Kaikkein tasa-arvoisinta palkkaus näyttää sen sijaan olevan perinteisesti naisvaltaisilla, vähän koulutusta ja ammattitaitoa vaativissa tehtävissä kuten keittiöapulaisilla ja henkilökohtaisilla avustajilla. Heikomman statuksen ammateissa naisten ja miesten palkkaerot ovat olemattomat – korkeamman statuksen omaavissa suuremmat. Suomalainen työelämäkulttuuri näyttäisikin olevan palkkauksen osalta sukupuolisesti ja hierarkkisesti arvottunutta.

Väkivalta
Suomalaisessa kulttuurissa väkivalta on vahvasti ja monimuotoisesti läsnä niin kaduilla, työpaikoilla kuin kodeissakin. Perheissään ja parisuhteissaan naiset joutuvat miehiä useammin väkivallan tai sen uhan kohteeksi. Useilla paikkakunnilla turvakodit olivat tänä kesänä monta viikkoa viimeistä paikkaa myöden täynnä. Viimeaikaiset useat naisiin ja lapsiin kohdistuvat perhesurmat lienevät saaneet viranomaiset ja naiset valpastumaan perheväkivallan uhatessa.

Lähisuhdeväkivalta on edelleen vahvasti tabu: salattu ja kielletty, häpeää herättävä puheenaihe, vaikka monet - myös akateemisesti koulutetut - naiset kohtaavat sitä päivittäin. Lähes puolet naisista on kohdannut väkivaltaa vähintään kerran entisessä suhteessaan. Suomen toiseksi yleisin henkirikostyyppi on tilanne, jossa entinen tai nykyinen parisuhdekumppani surmaa naisen – Suomessa kuolee 20 - 26 naista vuosittain parisuhdeväkivallan vuoksi. Lähisuhdeväkivalta suomalaisessa kulttuurissa estää naisten ja miesten välistä tasa-arvoa.

Suomalaisuus
Suomalaisuus on kertomuksissa ja mielikuvissa vahvasti maskuliinista. Tämä käy ilmi Sanna Kivimäen väitöskirjasta ’Kuinka tämän tuntisi omaksi maakseen. Suomalaisuuden kulttuurisia järjestyksiä’*, joka tarkastetaan 11.8 Tampereen yliopistossa. Suomalaisuudella on viitattu moniin asioihin: itsenäisyyspäivän paraateihin, saunomiseen, synkkämielisyyteen, Koskenkorvaan ja Kaurismäen elokuviin. Luulisin, että myös perinteisiin sisuun ja Sibeliukseen – perin miehisiin käsitteisiin. Tutkimuksen tavoitteena oli tavoitteena purkaa suomalaisuuteen liittyviä ajattelutapoja ja tehdä näkyväksi ennen kaikkea sukupuoleen, mutta myös sukupuoleen ja luokkaan liittyviä suomalaisuuden järjestyksiä erilaisissa media-aineistoissa. Media ja tutkimus luovat meille vahvoja mielikuvia ja suuntaavat osaltaan ajatteluamme, usein huomaamattammekin. Tärkeää onkin - myös akateemisten naisten näkökulmasta - väitöskirjaan liittyvä pohdinta siitä, miten sukupuoli ja luokka eriarvoisuutta tuottavina kategorioina voitaisiin tehdä näkyväksi mediatutkimuksen opetuksessa. Yhteiskunnallisen eriarvoisuuden lisääntyessä olisi aiempaa tärkeämpää kiinnittää huomiota myös sukupuolen ja yhteiskuntaluokan yhteisvaikutukseen suomalaisessa kulttuurissa.

Mirja Saarni
SANL:n hallituksen jäsen
Tulevaisuustoimikunnan puheenjohtaja
Luetaan yhdessä -verkoston ohjausryhmän puheenjohtaja

*Kivimäen väitöskirja ilmestyy sarjassa Acta Universitatis Tamperensis; 1751, Tampere University Press, Tampere 2012. ISBN 978-951-44-8872-6 ISSN 1455-1616. Väitöskirja ilmestyy myös sähköisenä sarjassa Acta Electronica Universitatis Tamperensis; 1224, Tampere University Press 2012. ISBN 978-951-44-8873-3, ISSN 1456-954X.
http://acta.uta.fi.

Väitöskirjan tilausosoite: Verkkokirjakauppa Granum, http://granum.uta.fi, tai Tiedekirjakauppa TAJU, PL 617, 33014 Tampereen yliopisto, puh. 040 190 9800, e-mail: taju@uta.fi.

Women and Sustainable Europe, HELSINKI 7.-10.6.2012

Euroopan Akateemiset Naiset Vuosaaren Rantapuistossa 8.6.2012

Olin todella iloinen, että seminaarin järjestelytoimikunta oli valinnut juuri Rantapuiston kokouspaikaksi. Maailmalta tulleet vieraamme saivat viettää seminaaripäivänsä ihanan suomalaisen luonnon keskellä, kesäisissä merenrantamaisemissa. Ne, joiden kanssa ennätin jutella, kertoivat tämän olevan ensimmäinen tai toinen kerta Suomessa. Jos se oli toinen, oli ensimmäinen ollut 23 vuotta sitten, vuonna 1989, kun IFUW:n naiset kokoontuivat Helsingissä.

Saimme siis tarjota jotakin ainoalaatuista. Rehevää vihreää luontoa. Valkoisia ja sinisiä hentoja kukkasia polun varrella. Kielon tuoksua ja meren kimallusta.
Eikä seminaarin ohjelmassakaan ollut moittimista. Harvapa saa kutsua estradille oman maansa joka puolella maailmaa tunnetun rouva presidentin. Kuulin monien kiittelevän seminaarin hienoa ohjelmaa ja haluan jakaa joitakin herkkupaloja siitä kanssanne. Toivottavasti esitelmöitsijät ja työpajojen vetäjät tuottavat näille sivuille tai Minervaan tarkempia kuvauksia, siitä mitä kuultiin ja miten työskenneltiin.

Aluksi kolme puheenjohtajaa, SANL – FKAF:n Ritva Tammivaara, UWE/GEFDU:n Griselda Kenyon ja IFUW:N Marianne Haslegrave toivottivat meidät tervetulleeksi. Tunnelma oli lämmin ja innostunut. Pienen varjon siihen tosin heitti Haslegraven terveiset IFUW:n erittäin huonosta taloudellisesta tilanteesta. Hän jopa maalasi eteemme mahdollisuuden IFUW:n toiminnan lopettamisesta, jos talous ei kohennu.

Aloitan kertomalla professori Kiti Müllerin esitelmästä, jossa hän pohti modernin teknologian ja ihmissuhteiden välistä suhdetta. Me elämme valtavassa tietovirrassa. Ohitsemme lipuu koko ajan tiedon palasia, jotka joko kiinnittyvät johonkin meissä tai uivat koskettamatta ohi. Me itse valitsemme itsellemme merkityksellisen tiedon. Olennainen tekijä tässä valinnassa on hippokampus, joka sijaitsee ohimolohkojen sisäosissa. Siellä aivotursossa on meidän pitkäkestoinen muistimme, joka käsittää sekä teoreettisen että kokemukseen perustuvan ymmärtämisen. Siellä on myös tunnetason muisti. Ne ratkaisevat, onko meillä kiinnityspintaa saamaamme tietoon.

Jäin pohtimaan kokemuksen ja tunteiden merkitystä muistamisessa. Huomaan myös, että se näkyy niissä asioissa, joita kirjasin itselleni muistiin esitelmistä. Olisipa hauskaa kuulla, mitä muut muistavat. Siitähän saisimme selville, millä perusteella ”akateeminen nainen” kuulee.
Kiti Müllerin puheenvuorossa minua kosketti ensinnäkin hänen mainintansa käden ja aivojen yhteistyöstä. Müller virkkaa, minä ompelen, tiskaan käsin, hoidan kukkia. Väitöskirjaa tehdessäni istuin lastenhuoneen lattialla ja rakensin legoilla (lapset olivat koulussa ja tarhassa). Siis käsillä tekemiseen kannustaminen kotona ja koulussa on tärkeää aivojen toiminnan kannalta.

Kiehtovaa oli myös se, että tunteet leviävät ihmisjoukossa samalla tavalla kuin virukset levittävät tauteja. Onkohan akateemisten naisten tapaamisissa enemmän myönteisyyttä vai kielteisyyttä. Se ehkä ratkaisee tulevaisuutemme järjestönä. Otan myös työnohjaajana tämän tiedon aktiiviseen käyttöön. Samoin tulen käyttämään työnohjausistunnoissa Kiti Müllerin ajatusta väylästä, millä tiedonsiru saa merkityksen ja muuttuu viisaudeksi.

Myös se, miten Kiti Müller kuvasi taitoamme lukea kasvoista, kädenliikkeistä ja äänensävyistä merkityksellistä tietoa toisistamme, kiinnittyi mieleeni. Pitäisikö tätä lukutaitoa alkaa opettaa? Saavatko lapsemme tarpeeksi ihmiskontakteja oppiakseen ihmislukutaidon?
Seminaarin pääpuhujan presidentti Tarja Halonen kuuleminen on minulle aina merkityksellistä. Kiinnitän hänen persoonaansa paljon tunteita. Hän on minulle ja varmasti monille suomalaisille naisille eräänlainen metafora meidän tasa-arvostamme. Tasa-arvotilanteessamme on toki vielä paljon, paljon tehtävää. Siitä kertoo jo se, että naisjärjestöillä on niin kovin vähän varoja. Perussuomalaisten Tuomas Tähti on ihan hakoteillä väittäessään, että naisjärjestöjen toiminta on näennäistoimintaa, kun kaikki keskeiset tavoitteet on jo saavutettu. (ks. Helsingin Sanomat 9.6.2012 mielipidesivun kirjoitus ”Puolueiden naisjärjestöjä ei enää tarvita”)

Kirjasin Tarja Halosen puheenvuorosta:

Asenne ”se PITÄÄ tehdä” ja ”TEHDÄÄN se” muuttaa maailmaa. Sitä toivon myös akateemisiin naisiin. Kiltteys joutaa roskikseen. Konditionaali on kielletty. Verbit ovat olennaisia. Oletteko kuulleet kiltin tytön muuttaneen maailmaa? OK, onhan se muuttanut, miesten vallan näyttämöksi.
Luodaan uusia perinteitä, jos vanhat eivät meitä miellytä. Tiesittekö, että puoli vuotta riittää asioiden muuttamiseen. Sinä aikana ihmiset ympärilläsi tottuvat siihen, että ”toi Tarja on aina tuollainen”. ”Ei se koskaan tiskaa!” Muutos alkaa yksilöistä.
Käytä luovuuttasi asioiden eteenpäinviemisessä. Etene askel askeleelta. Tee uusilla tavoilla.
Pelkkä teksti, selvitys, artikkeli tai tutkimus ei riitä. Niitä toki tarvitaan taustavoimana, mutta asiat on myös käytännössä toteutettava. Tee se, kun haluat jonkun muuttuvan.
Rohkaise! Tue! Verkostoidu! Kehu nainen päivässä!
Muista, että nainen saa aina normaalin kritiikin ohella erityiskritiikin. Naisella on väärä laukku. Hän on liian lihava tai laiha. Hän on niin hiljainen tai aina äänessä. Hän osaa johtaa tai on aina neuvomassa, määräilemässä.

Pitää laatia nuorille naisille kirja siitä, miten vaikuttaa ja edetä valta-asemiin. Mitä kaikkea naisen polulla voi tulla vastaan ja miten siitä selviää.
Pitää myös tutkia sitä, miten kiintiöt ovat muuttaneet esimerkiksi kunnallispolitiikka. Luulen, että tosi paljon. Ei niitä muuten olisi niin paljon vastustettu. Ja vastustetaan muuten edelleen.

Professori Helena Ranta, yksi suomalaisista ansioituneista naisista kertoi siirtolaisuudesta. Ranta on oivallinen esimerkki siitä, miten meidän korkealaatuinen, tasa-arvoinen koulutusjärjestelmämme voi tätä yhteistä maailmaamme palvella. Hyvin valmisteltu esitelmä tullee pian kokonaisuudessaan esille. Minä jäin pohtimaan, miksi siirtolaisuus on juuri nyt niin suuri ongelma. Ranta toi esille, miten siirtolaisuutta on aina ollut. Ihmiset ovat muuttaneet paikasta toiseen, etsineet itselleen ja lapsilleen parempaa tulevaisuutta jostakin, missä on ollut työtä, viljelysmaata, asiakkaita ja mitä milloinkin. Pitääkö rajat sulkea vai avata kokonaan. Mikä on se joukko, jolle haluamme rakentaa hyvinvointia: minä, perhe, suku, kaupunginosa, kaupunki, maakunta, vaalialue, kansallisvaltio, valtioliitto, maanosa, maapallo vai koko universumi?

Vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet, rohkea nainen, joka uskalsi asettua presidenttiehdokkaaksi ja toimii nyt vähemmistövaltuutettuna, jatkoi Helena Rannan puheenvuoroa laajentamalla näkökulman ihmiskauppaan. Olen niin iloinen, että Biaudet antaa äänen niille miljoonille ihmisille, jotka elävät orjuudessa. Noin 80 % orjista on naisia. Katsokaapa vaikkapa 2010 tehty elokuva The Whistleblower, niin tiedätte enemmän, miten rauhanturvaajat toimivat. Tiesittehän, että myös Suomessa on orjia. Arvaatteko, ketkä käyttävät eniten näiden orjien palveluja? Aivan, suomalaiset hyvinvoivat miehet, joilla on varaa maksaa seksistä.

Eva Biaudet sanoi yhden minulle erittäin tärkeän asian. Naiset ovat niin tolkuttoman hyväuskoisia. Meitä on niin helppo huijata. Tämä koskee myös korkeasti koulutettuja naisia. Me esimerkiksi uskoimme lähes sata vuotta, että naisten asema paranee koulutuksen myötä. Nyt akateemisesti koulutettuja naisia on paljon enemmän kuin miehiä, mutta eipä meitä kuitenkaan näy palkkatilastojen kärjessä tai keskeisissä johtavissa asemissa.

Hienoja, ajatuksia herättäviä esitelmiä. Kiitos järjestelytoimikunnalle!

Iltapäivällä olimme keskusteluryhmissä ja työpajoissa. Valitsin Kiti Müllerin esitelmään perustuvan keskusteluryhmän, koska puheenvuoro oli mielestäni niin kiehtova. Runsaan viidenkymmenen naisen keskusteluryhmä ei voi toimia. Taitava ohjaaja olisi voinut ehkä saada aikaan jonkinlaista jäsentynyttä työskentelyä luomalla pikkuryhmiä ja vaihtamalla istumajärjestyksen rivi-istunnasta pieniin ympyröihin tai suureksi kehäksi. Ehkä – huone oli kyllä pieni siihen.
Keskusteluryhmä siis tarkoitti puheenvuorojen käyttämistä vuorotellen. Kirjasin ylös niitä:
Onko naisten heikko uralla eteneminen aivoperäistä?
Onko naisten ”järki ja tunteet” aivokombinaatio erilainen kuin miehillä.
Naisten suuri käsityöinto on tärkeää. Naiset ovat viisaita.
Facebookissa on hyviä ja huonoja puolia. Saat lähellesi kaukana asuvia mutta myös tuiki tuntemattomia.
Käsipäivän sanominen pitää terveenä: Kosketa 12 ihmistä päivittäin, niin pysyt terveenä.
Pitääkö kaikilla olla tietokone? Pankkiasioiden hoitaminen tai junalippujen ostaminen alkaa olla mahdotonta ilman nettiyhteyttä ja atk-osaamista.
Tietojen kirjaaminen ja sähköposti lukeminen vie monissa töissä enemmän aikaa kuin itse työ. Monet työt alkavat olla pelkkää tiedonvaihtoa. Saammeko siis aikaan jotakin?
Elämän pulssi on paljon nopeampi kuin 20, 50 tai 100 vuotta sitten. Me juoksemme ajan perässä.
Tarvitaanko enää yliopistoja, kun kaikki on netissä? Opinnäytetyötkin voi kopioida sieltä.
Netti myös paljastaa ja murtaa auktoriteetteja – siis lisää demokratiaa.
Sosiaaliset suhteet ovat tärkeitä.
Mistä tiedämme, mikä on totta? Yksilön oma vastuu on suuri.
Kuinka paljon lapset voivat olla netissä?
Hoitavatko robotit meitä, kun olemme vanhoja?
Netti tekee sen, että ihmiset ”tietävät” itse sairautensa jo ennen lääkäriin tuloa. Käsityksen muuttaminen vie lääkäriltä paljon aikaa. Ja kirjaaminen tietty!
Yhteiskunta on todella haavoittuvainen, koska olemme niin riippuvaisia sähköstä.
Internetin kautta kiusataan tavattoman paljon.

Summa summarum: Elämme netin aikaa. Siinä on sekä hyviä että huonoja puolia. Kehitystä ei voi kuitenkaan muuttaa, mutta siihen voi vaikuttaa paljon enemmän ohjaimissa kuin jarrunaisena.
Työpajoista osallistuin UWE:n kymmenvuotisohjelman suunnitteluun kahden ammattitaitoisen konsultin johdolla. Jakauduimme ryhmiin ja saimme selväpiirteisen tehtävän, mutta tila ja aikaraami olivat valitettavasti heikot elementit työskentelyssä. Auditorio ei ole ryhmätyön tila ja 1,5 tuntia aikana täysin mahdoton 50-päisen naisjoukon työskennellä laajan teeman parissa.
Jossain vaiheessa yleisö löi kannat maahan ja kieltäytyi etenemästä. Yhteistä lopputulemaa emme saaneet aikaan.

Tulevaisuuden haasteeksi esitänkin konferenssien työskentelytavan miettimistä uusiksi. Jos on tarkoitus tutustua toisiimme, kuulla hienoja esitelmiä ja työstää niitä työpajoissa, miettiä organisaation tulevaisuuden linjoja, valita luottamusnaisia sekä päättää talousarviosta ja muista järjestöasioista samassa tilaisuudessa, jonkun on muututtava. Ajan tai työtapojen.

Maritta Pohls
Espoon Akateemiset Naiset
SANL – FKAF:n historian kirjoittaja
050 588 8101
maritta.pohls[a]tutkimuksenaika.com
www.tutkimuksenaika.com

Kesäiset terveiset Sveitsistä!

Oma vaihtovuoteni alkaa lähestyä loppuaan, jäljellä on enää viimeinen viikko keskieurooppalaista elämää. Senpä vuoksi ajattelin tiivistää lyhyesti vaihtovuoteni kokemuksia.

Saapuessani Sveitsiin viime vuoden syyskuussa ensimmäiset viikot olivat melkoista tunteiden vuoristorataa. Kaikki täytyi rakentaa alusta: kaveripiiri, opiskelu, arkirutiinit. Nautin olostani Baselissa, mutta samalla oli havaittavissa hieman koti-ikävääkin. Kuitenkin paikallinen ESN (Erasmus Student Network) aloitti tapahtumien järjestämisen heti lukukauden alussa ja uusiin ihmisiin tutustui nopeasti ja helposti.  Täytyi vain itse olla aktiivinen ja osallistua. Oli myös mukava jakaa ensimmäisten viikkojen kokemuksia muiden vaihto-opiskelijoiden kanssa, jotka kävivät läpi täysin samoja tunteita.

Olin suunnitellut vaihtovuoden aikana opiskelevani paljon, mutta kielitaito tuli vastaan. Olin kyllä tietoinen, että opetus tulisi olemaan saksaksi, mutta saatoin hiukan yliarvioida oman tasoni. Syksyllä en saanutkaan juuri kursseja suoritettua, mutta keväällä saksan taitoni kehittyivät huomattavasti. Senpä vuoksi olenkin tyytyväinen, että päätin puolen vuoden vaihdon sijaan olla täyden lukuvuoden kielikylvyssä. Vieraalla kielellä opiskelu vaatii kärsivällisyyttä, sillä se on melko hidasta. Kun alkuun pääsee ja sanavarasto kehittyy, myös opiskelu alkaa sujua sutjakammin.

Aika on kulunut todella nopeasti matkustaessa ja opiskellessa sekä pitäessä hauskaa muiden vaihto-opiskelijoiden kanssa. Sveitsi on sijainniltaan ihanteellinen, sillä täältä on helppo reissata lähes mihin tahansa Keski-Euroopassa. Itse olen saanut matkustuskärpäsen pureman ja reissuja on tullut tehtyä niin Espanjaan, Italiaan kuin Hollantiinkin. Saksa ja Ranska sijaitsevat noin parin kilometrin päässä Baselista, joten ne ovat olleet tasaisin väliajoin tutustumisen kohteina.

Vaihtovuosi on kasvattanut minua ihmisenä valtavasti. Kaiken aloittaminen alusta syksyllä, uusien ihmissuhteiden luominen, vieraalla kielellä pärjääminen uudessa ympäristössä, asioiden järjestely ja hoitaminen sekä matkustaminen ovat opettaneet todella paljon elämästä ja itsestäni. Vaihtoon lähteminen vaati uskallusta, mutta tänne päästyäni en ole katunut hetkeäkään päätöstäni. Vaikka opiskelijavaihtoon lähteminen ei olisi enää ajankohtaista, suosittelen jokaiselle lukijalle silloin tällöin pientä heittäytymistä uuteen ja irrottautumista vanhoista kaavoista – koskaan et voi tietää, mitä maailmalla on elämällesi tarjota J

Kevättä rinnassa!

Olen viime päivinä pohtinut paljon lempivuodenaikojani. Kesä nousi ajatuksissani heti ykköseksi. Mieleeni tulivat sen lämpöisyys ja ilman suloinen pehmeys sekä tummansiniset järvet ja vihreät koivut, kuitenkaan unohtamatta valoisia pitkiä öitä sekä kesäisiä grilliherkkuja. Kuitenkin pidemmälle pohtiessani huomasin pitäväni kaikista vuodenajoista. Syksyssä parasta on ruskan väriloisto ja elämän palautuminen rutiineihinsa vauhdikkaan kesän jälkeen.  Talvessa pidän valkoisesta maisemasta, joka rauhoittaa kiireen keskellä. Tosin lunta ei tarvitsisi liian montaa kuukautta vuodessa olla.

Nyt elän kuitenkin kevättä Sveitsissä. Suomalaisena olen kokenut aikaisen kevään ihmeelliseksi. Helmikuun alusta saakka olen saanut nauttia paljaasta asfaltista jalkojeni alla, tosin maisema on ollut hiukan harmaa, jopa syksymäinen. Maaliskuu hemmotteli minua lämpimillä, lähes 20 asteen keleillään. Luonto puhkesi kukkaan, voi sitä väriloistoa! Kauan odottamani hiirenkorvat ilmestyivät puihin ja keväiset tuoksut täyttivät ilman.  Kaiken luonnon heräämisen keskellä tunnen itsekin herääväni ja piristyväni. Koen saman Suomessa joka kevät, tosin yleensä vasta huhtikuussa tai toukokuussa. Täällä minulta kysytään usein, eivätkö Suomen lumi, pimeys ja kylmyys sekä myöhäinen kevät, masenna minua. Yleensä vastaukseni tähän kysymykseen on ollut ”ei”. Suomalaisena olen tottunut kyseisiin olosuhteisiin ja minulla on keinoni niistä selviämiseen. Oikeastaan en yleensä juurikaan edes ajattele, että Suomen talvi olisi pitkä, sehän on normaalin pituinen minulle.

Kuitenkin keskieurooppalaisen kevään kokeneena, huomaan jaksavani opiskella paljon paremmin. Päivien kirkkaus ja lämpö lataavat minuun energiaa, jota todella tarvitaan. Opiskelijan kevääseen kuuluu siis paljon muutakin, kuin luonnosta nauttiminen. Kevät tarkoittaa usealle kanssasisarelleni samaa kuin stressi. Opinnot ja deadlinet painavat päälle. Työhakemuksia pitää kirjoittaa ja kesätyöpaikkaa tavoitella, jotta saisi arvokasta työkokemusta sekä säästettyä rahaa tulevalle opiskeluvuodelle.

Itselläni ja varmasti monella muullakin kevät on täynnä tavoitteita. Useat tavoitteet liittyvät siis työ- ja opiskeluelämään, mutta myös oman itsensä kehittämiseen. Tavoitellaan sitä ainaista kesäkuntoa tai jonkin uuden taidon oppimista. Luetaan naistenlehdistä kuntoilu- ja ravintovinkkejä, jotka ainakin omalla kohdallani jäävät ainaisen kiireen takia usein toteuttamatta. Luulen, etten ole ainoa, joka kiireen takia unohtaa terveelliset elämäntapansa, juo kahvia litratolkulla jaksaakseen ja ehkä jopa lopulta kokee syyllisyyttä, kun ei olekaan saavuttanut kaikkia itse asettamiaan tavoitteitaan.

Kaiken keväisen kiireen keskellä aion kuitenkin kerrankin pysähtyä. Aion pohtia, mikä oikeastaan on tärkeintä itselleni ja omalle jaksamiselleni. Jospa viikonloppuna en heräisikään herätyskelloon tekemään rästihommia kahvin voimalla, vaan antaisin itselleni tarvittavan unen. Jospa tietokoneella viettämäni päivän sijaan lähtisinkin ulos nauttimaan alkavasta keväästä ja hengittämään raikasta ilmaa. Toivottavasti myös Sinä, hyvä lukija, annat itsellesi aikaa rauhoittua, avata silmäsi ja nauttia ympäristöstäsi sekä itsestäsi. Uskon, että saat siitä todella paljon energiaa. Toivotan Sinulle siis oikein nautinnollista ja mukavaa kevättä!

Anette Luomala

Sveitsittärien maailmassa

Viime viikolla vietettiin kansainvälistä naistenpäivää. Sen kunniaksi haluaisin tuoda esiin seikkoja naisen aseman kehityksestä viime vuosisadoilta tähän päivään. Itse juhlistin naistenpäivää Sveitsissä, jossa opiskelen oikeustieteitä vaihto-oppilaana. Senpä vuoksi haluaisin tutustuttaa Sinut hyvä lukija sveitsittärien maailmaan tuoden mukaan myös kotoisia viittauksia Suomesta.

Itselleni luonnollinen lähestyminen naisen aseman kehitykseen on tietysti lakien kehitys. Sukupuolta koskevat lait ja niiden muutokset luovat rungon naisten ja miesten arkipäivän elämän kehittymiselle. Sekä Sveitsissä että Suomessa oli pitkään vallalla edusmiehisyys eli miehen oikeus ja velvollisuus edustaa oikeustoimissa naista.  Sveitsissä naimattomien naisten edusmiehisyys poistettiin lailla vuonna 1881, kun taas Suomessa oltiin hiukan edellä ja uudistus tapahtui jo vuonna 1864. Naimisissa olevat naiset pääsivät naimattomien kanssa samaan asemaan Sveitsissä vuonna 1912 ja Suomessa 1930-luvun alkupuolella uuden avioliittolain astuttua voimaan.

Suomi on ollut Euroopan edelläkävijä naisten aseman suhteen.   Vuonna 1906 suomalaiset naiset saivat ääni- ja vaalikelpoisuuden ensimmäisinä Euroopassa ja saman vuoden valtiopäivillä valittiin ensimmäiset suomalaiset naisparlamentaarikot. Sveitsi taasen oli Euroopan maista lähes viimeisempiä - naisille äänioikeus liittovaltion asioissa myönnettiin vasta vuonna 1971. Joissakin Sveitsin Kantoneissa äänioikeus naisille suotiin vasta 1990-luvulla.

Mielenkiintoista mielestäni äänioikeuden suhteen on se, että Sveitsissä on vuosisatojen ajan ollut vallalla maailman pisimmälle viety demokratia, ns. suora demokratia.  Kyseinen suora demokratia oli tosin voimassa vain miesten keskuudessa. Miehet päättivät Kantonien laeista eli siis myös naisille myönnettävästä äänioikeudesta. Kun esimerkiksi Suomessa hallitus antoi naisille äänioikeuden, Sveitsissä siitä äänestivät miehet, jotka joutuivat siis luovuttamaan oikeuksiaan naisille.

 Vielä 1900-luvun puolivälin jälkeen Sveitsissä ajateltiin, että naisen paikka on kotona hoitamassa lapsia sekä kotia. Myös naiset ajattelivat jaon sukupuolten välillä olevan kaikkien parhaaksi. He myös kohtelivat lapsiaan eri tavoin. Pojille opetettiin valmiuksia työelämää ja poliittista vuorovaikutusta varten, tytöt saivat lähinnä kotitaloudellista opetusta.  Tästä osoituksena on muun muassa se, että esimerkiksi kouluissa vielä 1970-luvulla tytöt opiskelivat matemaattisten aineiden sijaan kodinhoitoa sekä käsitöitä, kun taas pojat keskittyivät teknillisiin aineisiin.

Naisen rooli kotiäitinä oli siis vahva, eivätkä he itsekään juuri halunneet muutosta vallinneeseen olotilaan. Naisen tuli miellyttää miestään, eikä poliittinen aktiivisuus välttämättä olisi ollut miehen mieleen. Senpä vuoksi naiset pyrkivät vaikuttamaan miehiinsä ja edelleen politiikkaan lähinnä kodin ja perheen kautta.

Edelleenkin työnjako naisten ja miesten välillä näkyy sveitsiläisessä elämänkatsomuksessa.  Työn ja lasten yhteensovittaminen ei ole naiselle helppoa. Sveitsittärellä ei ole samanlaista sosiaalista tukiverkkoa ympärillään kuin suomalaisella naisella. Esimerkiksi äitiysloman pituus Sveitsissä on vain 14 viikkoa, jonka jälkeen naisen on palattava töihin tai luovuttava työpaikastaan. Äitiä tarvitaan kotona, sillä hoitopaikkoja lapsille ei ole juuri tarjolla. Myös kouluikäiset lapset tulevat kesken koulupäivänsä kotiin lounaalle.

Akateemisia naisia oli 1970-luvullla vain noin viidesosa kaikista opiskelijoista. Muut olivat miehiä. Kehitys on kuitenkin ollut kasvussa. Otan esimerkkinä oman alani eli oikeustieteen. 1990-luvulla oikeustieteenopiskelijoista 38 % oli naisia, kun taas vuonna 2010 naisia oli jo 57,5 prosenttia. Kehitys näyttää jatkuvan samansuuntaisena.

Naisten poliittisten oikeuksien myöhäisestä herännäisyydestä huolimatta sveitsiläisen naisen kunnioitus miesten keskuudessa on omaa luokkaansa ja naisella on paljon vaikutusvaltaa perheeseensä. Naiset myös tuntevat oman arvonsa ja se näkyy heidän käytöksessään sekä arvokkaassa olemuksessaan. Arkipäivän elämässä naisten kunnioitus näkyy erityisesti miesten suomina kohteliaisuuksina, kuten ovien avaamisena ja etusijan antamisella naiselle esimerkiksi jonotustilanteissa. Nämä pienet eleet toimivat ainakin itselleni mukavina päivän piristäjinä. Tietysti ihmisten käytös on edellä mainittujen kohteliaisuuksien suhteen yksilöllistä, mutta perusperiaatteena näyttäisi olevan vanha tuttu lausahdus naiset ensin.

 Anette Luomala

Akateemisten Naisten Kansainvälisen järjestön IFUW:n toimintaan kurkistamassa

Osallistuin IFUW:n johdon kokoukseen tarkkailijana 23.-25.2.2012. Kokousten anti ei saisi jäädä vain hallituksen tiedoksi ja siksi matkasta tekemäni selostus on nyt tässä jokaisen jäsenen luettavissa. Erityisen iloinen olisin kommenteista.

Harvoin matkakertomukseen voi liittää sellaisia positiivisia oheiskokemuksia kuin tähän. Jo pelkästään kokoukseen ilmoittautuminen tuotti yllätyksen. Myöhään illalla IFUW:n toimistoon Susan Philipsille lähettämääni viestiin oli jo aamuvarhaisella vastaus. Tervetulotoivotukseen hän oli sisällyttänyt  henkilökohtaisen puhelinnumeronsa, josta tarvittaessa saisin paikanpäällä apua. Harvan kansainvälisen järjestön työntekijöillä on näin henkilö-kohtainen ote tehtäviinsä.

Kutsussa mainittiin, että CIRit saavat osallistua tarkkailijoina hallituksen ja komiteoiden kokouksiin 23.2. ja 25.2. ja että välipäivänä tutustutaan YK:n toimintaan.

Strategiaa laatimaan
Paikanpäällä ilmeni, että suunnitelmat olivat täysin muuttuneet. Paikalle kutsuttu konsultti Jane Goldsmith valjasti koko joukon, hallituksen jäsenet, paikalle tulleet CIRit ja IFUW:n henkilökunnan yhdessä valmistelemaan uutta strategiaa, joka tulee käsittelyyn ensi kesän maailmankonferenssissa Istanbulissa.

Alkajaisiksi Jane Goldsmith ilmoitti neljän suunnittelupäivän tavoitteen. Uusi parempi organisaatio, joka vastaa tämän päivän tavoitteisiin. IFUW:n perustajat olivat aikanaan radikaaleja. Sitä on oltava nytkin, mutta uudella tavalla.
Tärkeintä on lähtökohta. On osattava tehdä oikeat kysymykset: ”keitä me olemme, mitä haluamme saada aikaan ja miksi”. Ja tämä ei riitä, vaan on jatkettava ”miten tavoitteeseen päästään, ketkä on saatava työhön mukaan, mitä se maksaa ja miten tiedämme, että tavoite on saavutettu”.
Kun suunnitelma on valmis, sitä ei tule arkistoida, ei laittaa laatikkoon, vaan seinälle, jotta voimme koko ajan  nähdä olemmeko kulkemassa oikeaan suuntaan. Tämä sopii myös SANL:ään. Vuoden toimintasuunnitelman pitäisi olla, jos ei toimiston seinällä niin ainakin joka kokouksessa toimintamme peilinä.
Strategiatyöskentely noudatti tuttua linjaa, jossa keskeiseksi tulivat arvojen, vision ja mission rakentaminen. Mielenkiintoiseksi työn teki joukko, joka eri kokoonpanoissa pureutui kysymyksiin. Ehdotin ryhmässäni arvoihin läpinäkyvyyttä ja yllätyksekseni se sai yhteisessä arviointivaiheessa eniten pisteitä. On siis niin, että sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla kaivataan lisää tietoa. Tiedon puute ja eräänlainen pienen piirin pyöriminen tuli kärjistetysti esiin kun IFUW:n varapresidentti Anne Nėgre, ranskalainen juristi, varsin tiukasti syytti presidenttiä ja toimistoa siitä, että ei saa tarvitsemaansa tietoa. Tiedonkulku ja läpinäkyvyys ovat jokaisen organisaation kipukohtia ja siksi on toivottavaa, että uudella organisaatiolla, johon strategia tähtää, näitä voitaisiin parantaa.

Lotta Grammatikopoulos, suomalaissyntuisnen IFUW:n taloudenhoitaja


Visioista, missiosta ja arvoista rakennettiin ryhmissä puita. Erityisesti rungot – miten toimitaan – olivat kovin tutun näköisiä. Konsultti kävi tiukasti ongelman kimppuun. Moniko on ollut mukana alle pari vuotta? Ehkä kolme kättä nousi. Moniko kaksikymmentä vuotta? Suuri osa ryhmästä. Konsultin tuomio oli ankara: SAMAT IHMISET EIVÄT VOI LOPUTTOMASTI KEKSIÄ UUTTA. Etsikää uusia jäseniä, kysykää heiltä, kuulkaa ulkopuolisia. Saatatte yllättyä vastauksista.  Useimpien maajärjestöjen ongelma on, että jäsenmäärä vähenee. Yksi syy siihen saattaa olla se, mikä näkyy luottamustehtäväluetteloissa. Samat nimet esiintyvät toistuvasti. On ehkä huolta siitä, että uudet ja nuoret eivät osaa hoitaa asioita, mutta taito kasvaa vain kun saa kokeilla.

Miten myydä hyvä tuote
Toinen mielenkiintoine työtapa oli harjoitella ”elevator statesments” eli miten parin kerroksen välillä voimme hississä kertoa, mikä järjestömme on niin, että kuulija kiinnostuu. On osattava sanoa se, miten me eroamme muista naisjärjestöistä. Järjestöä joka kantaa huolta koulutettujen naisten elämästä tarvitaan. Ei tarvita vain koulutusta, vaan myös koulutuksen mukaista työtä ja siitä sukupuolesta riippumatonta palkkaa. Hyvän tuotteen voi myydä jos uskoo omaan asiaansa.
Me SANL:ssä  pohdimme jäsenrekisteriä  ja osaamispankkia. Samaa pohdittiin myös kokouksessa. Miten saisimme aikaan tietokannan, jossa olisi CV:t niistä jäsenistä, jotka etsivät kansainvälisiä tehtäviä ja miten osaisimme propagoida järjestöämme osaavien, hyvin koulutettujen naisten poolina. Tästä me suomalaiset voisimme ehkä tehdä ehdotuksen Istanbulin kokoukseen.

Olemmeko feministejä
Lauantaipäivänä nousi toinen tulinen keskustelu. Patricia Galeana Herrera, toinen varapresidentti Meksikosta edellytti, että tavoitteissamme mainitaan, että olemme feministejä. Kun kaikki eivät olleet termistä – vaikkakin sen sisällöstä – samaa mieltä, hän alkoi pukea takkiaan päälleen. Taitava konsulttimme sai kuitenkin tunteet viilenemään ja keskustelu jatkui. Uskon että sama kysymys nousee esiin Istanbulissa ja meidän on varauduttava siihen. On tavalla tai toisella satava aikaan ymmärrys, että toimimme ympäristöstämme johtuen eri tavoin, mutta erilaisuus on rikkaus, ei yhteistyön este.
Strategiatyö jäi tältä osin minulta kesken, koska viimeistely 26.-27.2. jäi hallitukselle.
Konsultti on luvannut kirjoittaa strategiaehdotuksen näiden päivien työhön pohjautuen hyvin pian. Toivottavasti se tulee kansallisille järjestöille lausunnolle ennen kuin se viedään Istanbulin kokoukseen 2013.

Seminaari YK:ssa
Perjantaipäivä oli varattu vierailuun YK:ssa. Päivä oli hyvin järjestetty ja saimme kuulla useaa luennoitsijaa kolmesta pääteemasta, vapaaehtoisjärjestöjen tavoista vaikuttaa YK:n työskentelyyn, kansainvälisen työjärjestön ILO:n  ja ihmisoikeusvaltuutetun  toimiston työskentelystä. SANL:ää kiinnostava tieto oli, että maat vuorollaan joutuvat vastaamaan laadittuihin maaraportteihin. IFUW:n avulla voisimme, jos ei laatia, niin osallistua muiden suomalaisten naisjärjestöjen kanssa varjoraportin laadintaan entistä näkyvämmin.
IFUW:lla on konsultaatioasema (consultative  status). Se merkitsee enemmän kuin lupaa käydä kokouksissa, se on oikeuksia ja velvollisuuksia. IFUW:n intressit kohdistuvat erityisesti asiaryhmään naiset – koulutus –ihmisoikeudet. Jotta maajärjestöt voisivat olla aktiivisesti mukana, tarvitaan vähintään kaksi asiaa, on oltava ammatillinen ote ja aloitettava vaikuttamisesta kansallisella tasolla. Ricardo Espinosa, jonka tehtävä on koordinoida vapaaehtoisjärjestöjen toimintaa, oli huolissaan sitä, että järjestöt eivät osaa käyttää mahdollisuuksiaan.  Toiminta on liian harvojen käsissä ja hänen käyttämänsä sanalaskun mukaan ”kokonainen kirjasto häviää, kun vanha mies kuolee”.  Vastuussa olevat eivät ala siirtää tietojaan ja taitojaan nuoremmille tarpeeksi aikaisin.

Tämä kuva osoittaa mitä niin iFUW kuin sen maajärjestöt voivat olla parhaimmillaan. Kolme sukupolvea naisia, jotka jakavat osaamistaan yhteiseksi hyväksi.

.
Kahden CIR vuoteni aikana en ollut päässyt perille mitä tarkoittaa se, että meillä on edustajat ECOSOCissa, ILO:ssa ja UNESCO:ssa. Genevessä neljän edustajan toimintaa koordinoi suomalaissyntyinen Hillevi Perraudin, jota tulen syyskaudella haastattelemaan Minervaan. Näin saamme tarkempaa tietoa siitä, mitä edustaminen merkitsee ja miten me voimme hyödyntää häntä omassa toiminnassamme.

IFUW muutosten edessä
Kokousten hyödyllistä antia ovat henkilökohtaiset keskustelut. IFUW:llä on edessään mielenkiintoisia aikoja. Kokouksen yhteydessä oli pitkäaikaisen ja vuoden alusta eläkkeelle siirtyneen pääsihteerin kunniaksi järjestetyt illalliset. Kun kyselin, milloin uusi pääsihteeri on tarkoitus valita, sain vastauksen että vasta kun strategia on valmis ja tiedetään millaista ihmistä haetaan. Vastaus enteilee mielestäni selkeää strategista ja ehkä myös toiminnallista muutosta.

Marianne Haslegrave ja  Jennifer Strauss (Australia)

 Tällä hetkellä presidentti Marianne Haslegrave hoitaa pääsihteerin tehtäviä 2-3 päivää viikossa. Kaikki kolme muuta työntekijät ovat osa-aikaisia, mutta omien sanojensa ja myös ulkopuolisen silmin ilmeisen työpaljouden vuoksi tekevät huomattavasti enemmän. Auki on todennäköisesti myös se, haluaako Marianne   Haslegrave jatkaa presidenttinä tai haluaako jokin taho hänet vaihtaa. Siitä saattoi olla enteenä syytökset informaatiokatkoksista. Ilmeisesti anglosaksien panos on ollut liian vahva ja siksi esimerkiksi hallitus (Board) ei vastaa jäsenistön koostumusta. Hollantilaiset olivat tulleet paikalle  kymmenen hengen voimalla ja heillä selvästi on intressejä vaikuttaa tulevan toiminnan muotoutumiseen. Ruotsin, Hollannin ja Suomen edustajien välillä vallitsee yksimielisyys tarpeesta vähentää byrokratiaa.

Elevator  Statesment heti käyttöön
Jotain kokouksen annista sain käyttöön miltei välittömästi. Mainitsin edellä ”hissi lauseet”, joilla muutamassa  sekunnissa   vakuutetaan kuulija. Paluumatkalla koneessa viereeni istui 40-kymppinen naisen, jonka kanssa syntyi keskustelu. Hän mainitsi ohimennen haluavansa  nähdä Istanbulin, josta hänen käsissään oleva kirja kertoi. ”Se on todella helppoa ja hyvässä seurassa”, vastasin ja kerroin, että IFUW:n kokous on kesällä 2013 Istanbulissa ja että SANL:sta lähdetään joukolla. Koska tiesin hänen olevan ruotsinkielinen, kehotin menemään Kvinnliga Akademiker i Helsingfors sivuille ja liittymään mukaan. Varmuuden vuoksi lisäsin vielä: Yhdistys on huomattavasti parempi kuin miltä sivujen perusteella luulisi!

Lesson learned
Ei riitä, että kokoukset, joihin osallistumme, ovat vain kiinnostavia. Osallistumisen täytyy myös antaa jotain, josta SANL voi hyötyä.
Tämän neuvottelun tuloksena voisin kirjata seuraavaa:
1.    Strategiaan, jota nyt laaditaan, tulee ottaa aktiivinen ote mielellään jo ennen Istanbulin maailmankonferenssia, mutta viimeistään siellä.  (Istanbulissa on siis 16.-21.8.2013 konferenssi jonne toivottavasti Suomesta lähtee suuri joukko)

2.     Meidän tulee omaa tulevaisuuttamme suunnitellessa ottaa mukaan nuorempia ja uusia jäseniä, joita ei paina historian lasti. Hyödyllistä on myös kuunnella ulkopuolisia, miten he näkevät meidät.


3.    Kansainvälisen komitean tulee kehittää omaa toimintaansa niin, että jaetaan eri kansainvälisten järjestöjen seurantavastuu jäsenille.  Keskusjärjestöjemme (IFUW, UWE) ohella meidän tulee aktiivisesti seurata järjestöjä, joissa olemme tarkkailijoina (ECOSOC, OHCHR, Europen Women´s Lobby, European Council).

4.    Niin tärkeää kuin vaikuttaminen kansainvälisellä tasolla onkin, meidän on aloitettava lähiympäristöstä. Julkilausumat, politiikkojen tapaamiset ja lehtien mielipidekirjoitukset areena, josta käsin voimme toimia.

 Uskon, että ainakin kaksi asiaa tulevat hyödyttämään jäsenistöämme tulevaisuudessa. Uusi strategia tulee olemaan myös SANL:n  jäsenten ohjenuora.  Naisten koulutus ja koulutuksen mukainen työ on oikeus, jonka puolesta tulee toimia eri tasoilla.  Meidän tulee oppia hyödyntämään  niitä kanavia, joiden kautta voimme vaikuttaa niin kansallisiin kuin kansainvälisiin päätöksiin.
Marja Liisa Toivanen CIR, SANL

UWE-konferenssi kokoaa akateemiset naiset Vuosaaren Rantapuistoon kesäkuussa

Kävimme jokunen viikko sitten keskustoimiston väen kanssa katsastamassa University Women of Europe -konferenssimme tilat Helsingin Vuosaaressa. Kokoushotelli Rantapuiston valtti on sen luonnonläheinen sijainti upeine saaristolaismaisemineen. Luontoa on hyödynnetty hienosti myös hotellin arkkitehtuurissa ja sisustuksessa. Erityisen vaikutuksen tähän talven pimeydestä hieman nuukahtaneeseen vierailijaan teki hotellin valoisa avaruus. Kokoustiloja ja ruokasalia hallitsevista suurista ikkunoista tulvi runsaasti valoa, joka pehmensi kauniisti huoneiden puu- ja kivipintoja. Kevään lähestyessä valon määrä kasvaa hitaasti mutta varmasti, ja voimme kesäkuussa odottaa konferenssiimme vieläkin vaikuttavampaa luonnonvalaistusta!

Rantapuisto

 

Rantapuisto

 

Rantapuisto

Paikan päällä pohdimme hotellin henkilökunnan kanssa konferenssin käytännön ratkaisuja. Niistä yksi tärkeimpiä on viikonlopun menu. Yli sadan ihmisen joukkoon mahtuu monenlaisia erityisruokavalioita, mutta niiden yksityiskohtainen etukäteiskartoitus sekä Rantapuiston laaja buffet-valikoima takaavat sen, että kaikki konferenssivieraat pääsevät osalliseksi herkuttelusta.

Rantapuisto

Konferenssin ohjelmaan on varattu hyvin aikaa yhdessäoloon ja rentoutumiseen, uusien ja vanhojen ystävien tapaamiseen. Torstai-iltana kokoonnumme Helsingin kaupungin järjestämälle vastaanotolle, josta suuntaamme Etu-Töölöön Temppeliaukion kirkkoon nauttimaan urkuri Tapio Tiitun konsertista. Konsertti kallion sisään rakennetussa kivikirkossa tulee olemaan elämys!

Helsingin kaupungin matkailu- ja kongressitoimiston materiaalipankki / Markku Juntunen

Perjantai- ja lauantai-illoiksi meille on varattu Rantapuistossa viisituntiset saunavuorot, joiden aikana jokainen ehtii halutessaan käydä myös pulahtamassa läheisessä meressä.

Rantapuisto

Hienojen puitteiden ja hemmottelun lisäksi UWE-konferenssi tarjoaa myös kiinnostavaa asiaa. Perjantaipäivän luennoitsijoiksi ovat varmistuneet kansainvälisissä oikeuslääketieteellisissä tehtävissä ansioitunut professori Helena Ranta, levon merkityksestä aivotyöskentelyssä paljon puhunut aivotutkija, professori Kiti Müller sekä viimeistäänkin juuri päättyneissä presidentinvaaleissa meille kaikille tutuksi tullut vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet.

Luentojen herättämistä ajatuksista keskustellaan luentojen jälkeen kokoontuvissa keskusteluryhmissä. Perjantai-iltapäivällä kokoontuvat myös workshopit, joissa pohditaan niin määräaikaisia työsuhteita, UWE:n tulevaisuutta kuin pohjoismaista yhteistyötäkin. Itse olen erityisen kiinnostunut kuulemaan, mihin suuntaan haluatte liiton kansainvälistä toimintaa kehittää. Samasta teemasta voinemme keskustella lisää vielä myös lauantaisessa UWE:n vuosikokouksessa.

Sunnuntaina pakkaamme kimpsumme ja kampsumme, mutta ennen kuin hyvästelemme toisemme, ehdimme käydä ihastelemassa Helsingin historiallista keskustaa. Ja jos sää suinkin sallii, voimme käydä myös Suomenlinnassa ja nauttia siellä kevyen iltapäiväpiknikin. Olemme hankkineet akateemisille naisille myös edullisia pakettimatkatarjouksia Pietariin, Tallinnaan ja Tukholmaan. Ulkomaiset vieraamme ovat kyselleet lisäksi myös mahdollisuudesta vierailla kylpylöissä ja Lapissa, joten jos olet kiinnostunut yhdistämään konferenssin pieneen lomamatkaan, hyvää matkaseuraa löytyy varmasti!

Käykää oitis katsastamassa konferenssin ohjelma osoitteessa: http://www.uwe2012.net/Program

Konferenssiin tulee ilmoittautua huhtikuun alkuun mennessä.

/SS