torstai 15. marraskuuta 2012

Kotiin vai osa-aikatyöhön





Pääministeri Kataisen ajatukset siitä, että naisia pitäisi saada vanhempainvapailta töihin ovat herättäneet kiivaan keskustelun. Iltapäivälehti otsikoi suurella fontilla kotiäitien raivostuneen.  Jos ollaan rehellisiä, en usko Kataisen epäilleen kotona lasta hoitavan laiskottelevan.  Sen sijaan epäilen, että hän ei ajatellut loppuun asti ehdottaessa suomalaisille naisille osapäivätyötä. Osapäivätyö näkyy eläkkeessä.  Yhä useampi (liian moni?) avioliitto päättyy eroon. Osapäivätyö ei niin vain olekaan muutettavaksi kokopäiväiseksi. Katainen niin kuin muutkin samoja ehdotuksia tehneet viittaa muiden maiden käytäntöön.  Onko häneltä jäänyt huomaamatta, että monissa Euroopan maissa mies on velvollinen maksamaan eron jälkeen loppuikänsä elatustukea vaimolleen.

Akateemisten Naisten Liiton näkemystä vanhempainvapaaksi, 6kk + 6 kk +6kk siten toteutettuna, että kulut jakautuvat kaikkien työnantajien kesken, kannattaa pitää esillä.   Se on sekä tasa-arvoista että lapsen edun mukaista. Usein erityisesti miehet puolustelevat haluttomuuttaan lastenhoitoon sillä, että eivät voi käyttää nykyisiäkään perhe-etuuksia vaativan työnsä vuoksi. Ehkä niitä vaativampia tehtäviä voisi siirtää hieman myöhempiin vuosiin. Kun eläkeikä nousee, jää vielä riittävästi aikaa stressaantua johtoposteilla.
MLT

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti