Yliopistoissa tarvitaan avoimet kriteerit irtisanomisille

Akateemisten Naisten maailmanjärjestön Graduate Women Internationalin tiedotteesta osui äsken silmääni minulle entuudestaan tuntemattoman verkoston, Scholars at Risk, seminaari. Aikaisemmin niin innolla koulutuksen nimeen vannoneessa Suomessa otsikko on ollut tänä keväänä täyttä totta. Tuskin meillä tutkijat ovat hengenvaarassa, mutta turvalliselta ei todellakaan tunnu yliopistoissamme työskentelevien tilanne. Irtisanomiset ovat vieneet yliopistoista työnilon, ehkä pahiten Helsingistä.

Omasta kokemuksesta tiedän, että irtisanomistiedon välittäminen ei ollut helppoa 1990-luvullakaan. Minulla ei ollut mitään ennakkokoulutusta asian hoitamiseen, mutta jo terve maatiaisjärki sanoi, että sähköposti/kirjelappunen tai työtilan aula tiedotustilana ei tullut kysymykseen. Veronmaksajana kyselen, mitä on saatu aikaan johtamiskoulutukseen upotetuilla varoilla, jos yliopiston työntekijä saa tiedon irtisanomisestaan sähköpostilla, jota voi odottaa klo 15.00 - 15.15 tai jos tietoa jaetaan suuressa salissa, missä ei ole minkäänlaista yksityisyydensuojaa. Ei todellakaan voi puhua HR-osaamisen korkeasta laadusta!

Ainakin osa tehtäviin jääneistä oli saanut Helsingin yliopistolta myös ohjeen olla puhumatta irtisanomista. Miksi tällainen salaperäisyys? Yliopistojen virkojen täytössä arvioinneista ja arvioijien soveltuvuudesta ollaan tarkkoja. Avoimet, selvät kriteerit tarvitaan myös irtisanomisiin.  Ei kuka tahansa pysty arvioimaan kenen tahansa kompetenssia.

Sukupuolten tasa-arvon nimiin vannotaan myös yliopistojen hallinnossa. Jos irtisanomisien perusteista ei saa puhua, niin miten voimme olla varmoja, että kohteeksi joutuneet ovat vain ”sattumalta” 50+ naisia.

Irtisanotuissa on ymmärtääkseni runsaasti hallintohenkilöstöä. On helppo sanoa, että Helsingin yliopiston hallinto on paisunut vuosien kuluessa. Ajateltiinko tehtävien yhdistämistä? Olisiko ollut mahdollista siirto toiseen yksikköön?  En tunne riittävästi yliopistojen hallintoa, mutta kokemuksesta tiedän, että ”teknisen hallintohenkilöstön” vähentäminen harvoin lisää tehokkuutta. Taitava tutkija ei aina ole loistava matkalaskujen tai tiedotteen tekijä.

Olen onnellisesti eläkkeellä. Silti ajattelen, että sen paremmin minä kuin muutkaan SANL-FKAF:n jäsenet emme saisi pysyä hiljaa. En missään tapauksessa vastusta Suomen hallituksen ajatuksia siitä, että Suomessa on säästettävä. En vaadi eläkeläisten taitetun indeksin poistamista. Puhun innokkaasti palvelujen ostamisen puolesta. En vain usko, että koulutuksessa säästäminen tuottaa hyvän tuloksen. Sisaret, vastataan myös silloin, kun ei kysytä!

Marja Liisa Toivanen
Vantaan Akateemiset Naiset ry:n puheenjohtaja

marjatoivanen[a]hotmail.com