tiistai 27. maaliskuuta 2018

”Tuliko läksyjä?” kysyvät Anneli ja Raija - Lappeenrannan Akateemiset Naiset auttavat koululaisia Me-talossa

Lappeenrannassa kauppakeskus Oprin toiseen kerrokseen avattiin kaksi vuotta sitten Me-talo, joka on tarkoitettu kaikkien kaupunkilaisten käyttöön ja sen tarkoitus on edistää asukkaiden hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä. Eri puolelle Suomea perustetuissa Me-taloissa pyritään katkaisemaan lasten, nuorten ja perheiden syrjäytymiskierre. Lappeenrannassa toimintaa johtaa ja koordinoi Lappeenrannassa ennestään toimiva Nicehearts-yhdistys. Lappeenrannan Me-talo tarjoaa kahtena päivänä viikossa iltapäivätoimintaa alakouluikäisille. Koululaiset saavat välipalaa ja paikan vakituinen henkilökunta järjestää heille erilaista ikäisilleen sopivaa toimintaa klo 13-16.

Lappeenrannan Akateemiset Naiset ry:n puheenjohtaja Raija Heikkonen huomasi Me-taloon tutustuessaan ilmoituksen läksynurkkatoiminnasta osana iltapäivätoimintaa. Raija hoksasi, että siinäpä yhdistyksellemme oiva tilaisuus auttaa ja edistää opiskelumyönteisyyttä. Yhdistyksestämme löytyi heti neljä vapaaehtoista tutustumisjaksolle Me-talon toimintaan ja läksynurkkaan, ja seuraavana syksynä aloimme auttaa tarvitsevia läksytehtävien tekemisessä. Kymmenisen lasta kaupungin keskustan alueen kouluista käy viikoittain siellä koulun jälkeen. 

Koululaiset ovat olleet vastaanottavaisia ja myönteisiä. He eivät ole varsinaisesti tarvinneet suurtakaan apua tehtävien tekemisessä eikä kyse ole tukiopetuksesta. Joskus lapset tarvitsevat apua tehtäviin rauhoittumiseen. Useinkin he vastaavat: ”Ei tullut läksyä”, ”Tein jo koulussa” tai ”Teen ne kotona”. Nuo vastaukset hyväksymme ja myös sen, että lapsi lapsella voi tarve vain levätä vähän aikaa koulusta tultuaan. Meillä on aina takataskussa jotakin kielellisesti kehittävää; sanaleikkejä tai pikku tietokilpailuja. Annelilla on opetustyönsä ajoilta hyviä kokemuksia sanakilpailuista kielen oppimisen innostajana ja häneltä syntyy myös helposti materiaalia niihin. Vietämme usein iltapäivää läksyjen jälkeen pöydän ääressä juttelemassa ja seuraamassa koululaisten askartelua. Hauskaa on ollut osallistua vaikka pienenpienien helmien yhdistämiseen kuvioiksi (Hama-helmet) ja iloita siitä, että sorminäppäryys on vielä eläkkeellä ollessa tallella. Joskus tärkein antimme lapsille on kuuntelevan aikuisen läsnäolo koulupäivän jälkeen.

Olemme itsekin oppineet yhtä sun toista. Mielenkiintoista on ollut seurata esimerkiksi nykyisten alakoululaisten matematiikan tehtävien ratkaisumalleja yhtälölaskuissa. Eräs ekaluokkalainen rakensi kerran läksyjen jälkeen loistavan temppuradan. Siihen kuului hulavanne, yhdellä jalalla hyppiminen, kärrynpyörä, roomalainen kärrynpyörä ja tasapainolauta. Raija lähti kotiin päivän jumppatreenit tehneenä!

Me-talossa tapahtuu paljon ja myös iltapäivähoitopäivinä siellä on samanaikaisesti muutakin toimintaa. Esimerkiksi sairaanhoitajaopiskelijat pitävät terveyskioskia, jossa saa mittauttaa verenpaineen tai verensokerin. Runebergin päivänä mielenterveysseura tarjosi hyvän mielen torttukahvit. Joskus kuuluu takahuoneesta yhteislaulua tai pianonsoittoa. Joskus siellä on ollut taidenäyttely. Me-talossa tapaa mielenkiintoisia ihmisiä, ohikulkumatkalla olevia kaupunkilaisia, alan ammattilaisia sekä opiskelijoita harjoittelujaksoillaan. Tervetuloa tutustumaan!

Anneli Kankkunen ja Raija Heikkonen
Lappeenrannan Akateemiset Naiset ry.

1 kommentti:

  1. Tarpeellista ja taatusti myös palkitsevaa toimintaa. Toivoisin, että yhä useampi jäsenistämme käyttäisi osaamistaan muiden hyödyksi.

    VastaaPoista