tiistai 10. joulukuuta 2019

Ensimmäinen nainen

Lukijoiden suosikiksi kaunokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaista nousi Johanna Venhon romaani Ensimmäinen nainen (WSOY). Johanna Venho on yrittänyt päästä Sylvi Kekkosen pään sisään ja kirjoittanut minä-muotoisen romaanin, jossa Sylvi Kekkonen keskustelee kesällä 1966 kuolleen ystävänsä Marjaleena Vartion kanssa. Kirja sijoittuu pääosin elokuuhun 1966, mutta välillä Sylvi palaa mietteissään aikaisempiinkin aikoihin.


Kirja on hyvin uskottava. Päiväkirjamaisesti se pohtii tapahtumia, kertoo päivien kulumisesta kertomishetkellä sekä muistelee menneitä. Välillä puheenvuoron saa kuvanveistäjä Essi Renvall, joka haluaisi veistää Sylvin pään, mutta ei saa työstä otetta. Renvallin kautta Venho ilmeisesti yrittää luoda ulkopuolista näkökulmaa Sylvi Kekkoseen, mutta melko irrallisilta Renvallin puheenvuorot tuntuvat.

Onko tällainen faktan ja fiktion sekoitus hyvä? Tavallaan on, kiinnostus säilyy ja lukija tuntee suorastaan tirkistelevänsä maan ensimmäisen naisen elämää ja ajatuksia. Mutta ratkaisussa on myös heikkoutensa. Sylvi Kekkoselta jäi muutamia päiväkirjoja, mutta niissä ei oikean elämäkerran mukaan ollut kovin henkilökohtaisia pohdintoja avioliitosta. Hänen ajatuksiinsa romaanissa ei siksi voi täysin luottaa, vaikka ne hyvin todenmukaisilta vaikuttavat.

Sylvi elää miehelleen ja miehensä uralle. Itse hän tyytyy olemaan varjo taustalla, näkymätön, kuulumaton, rujo ja kulunut miehensä varjossa. Pojilleen hän myös elää eikä osaa päästää äitinä irti. Miniät ovat tunkeilijoita ja hän tajuaa itsekin olevansa ilkeän kohtuuton suuttuessaan miniän tekemästä remontista Kampinkadulla. Vai tajuaako? Fiktiotahan tämä on!

Välillä lukiessa tulee sääli, sitten suuttumus: lopeta jo se ruikutus ja valittaminen! Lähde! Ei lähtöön tarvita toista miestä eikä uutta suhdetta. Lähde itsesi vuoksi. Pidät itseäsi perheen koossapitävänä voimana, mutta kun pojilla on omat perheet ja miehellä muita suhteita, ei perhettä enää siinä mielessä ole. Lukijana oikein kutkutti mieltä kuvitellessa, mitä olisi tapahtunut, jos Sylvi Kekkonen tosiaan olisi ottanut eron Urhosta.

Totta, 1960-luvulla ei eroaminen ollut vielä niin yleistä kuin nyt, mutta kyllä Sylvillä silloinkin olisi perusteita ollut. Taloudelliset mahdollisuudet varmaan myös, ja tuskinpa Urho Kekkonen olisi asemassaan voinut ryhtyä taloudellisissa asioissa hankalaksi. Oliko Sylvissä masokistia sen verran, että hän tavallaan nautti tilanteesta, jossa sai pieni pyhimyskehä päänsä päällä olla onneton ja uhrautua, koska oli äiti ja puoliso? Nykypäivän nainen ei voi ymmärtää eikä edes erityisemmin arvostaa hänen valintaansa. Tämän jälkeen täytynee ottaa oikea Sylvin elämäkerta luettavaksi, jotta saa vertailukohdan.

Marketta Holopainen
Suomen Akateemisten Naisten Liiton I varapuheenjohtaja
Eläkkeellä oleva opettaja, FM

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti