Kansainvälinen arkemme

Suomen Akateemisten Naisten Liitto yhdistää 18 paikallisyhdistystä ja kolme sukupolvea eri alojen osaajia ympäri Suomen. Lisäksi meillä on 65 sisarjärjestöä, joiden kanssa teemme yhteistyötä EU:ssa ja YK:ssa. Liiton kansainvälisyystyöryhmässä toimivat vapaaehtoiset lupautuivat kertomaan, millaista heidän kansainvälinen arkensa on Suomessa. Tervetuloa mukaan toimintaamme täällä ja maailmalla!

 

"Kuulun Oulun Akateemisten Naisten hallitukseen ja toimin  yhdistyksen kansainvälisten asioiden yhteyshenkilönä. Koulutukseltani olen kauppatieteiden tohtori ja terveystieteiden maisteri. Opiskeluaikana sain mahdollisuuden työskennellä kesäisin Ruotsissa. Se oli minulle ensimmäinen kosketus kansainvälisyyteen. Siitä lähtien sydämeni on sykkinyt kansainvälisyydelle.

Viimeiset parikymmentä vuotta toimin ammattikorkeakoulussa lehtorin työn ohella myös kansainvälisenä koordinaattorina. Työnkuvaani kuului lähettää suomalaisia opiskelijoita ulkomaille ja toivottaa ulkomaiset vaihto-opiskelijat tervetulleiksi Suomeen. 

On ollut hienoa nähdä, miten opiskelijavaihto tekee opiskelijoista avoimempia ja ymmärtäväisempiä muita kulttuureja kohtaan. Samoin opettajavaihdot eri maiden yliopistoissa ovat olleet avartavia kokemuksia.

Lehtorin työn ohella tein vapaaehtoistyötä hyväntekeväisyysjärjestössä  ja hoidin kansainvälisiä suhteita. Niinpä perheessämme on ollut vaihto-oppilaita Amerikasta, Kanadasta, Australiasta ja Euroopan eri maista.

Eläkkeelle jäätyäni kansainvälisyys kiehtoo edelleenkin. Osaamisalueeni liittyy hyvinvointiin, valmentamiseen ja yrittäjyyskasvatukseen. Tavoitteenani on edistää köyhien naisten hyvinvointia ja tasa-arvoa yhteistyössä heidän kanssa."

Helinä

 

"Kansainvälisintä arjessani lienee kotikielemme ranska, mieheni kieli. Valitettavasti tällä hetkellä tapaamme pääasiassa Whatsapp-puheluissa, koska hän on töissä kotimaassaan, Guineassa, Länsi-Afrikassa.

Vapaaehtoisena tapaan maahanmuuttajia, turvapaikanhaijoita ja paperittomia. Annan käännösapua ja tuen suomen opettelussa ja työnhaussa. Lisäksi olen mukana keskustelemassa muutamissa Afrikkaan suunnitteilla olevissa kehityshankkeissa.

Mutta kyllähän tavallinen arki Helsingissä on kuitenkin aika suomalaista, valitettavasti. Maahanmuuttajat ja me täällä aina olleet kohtaamme lähinnä palveluissa. Minulla on ilokseni ystäviä, joita olen tavannut työskennelläni eri puolilla Afrikkaa ja Eurooppaa. On upeaa, että voin tavata heitä  paitsi Suomessa myös Euroopassa liikkuessani. Esimerkiksi nyt viikonloppuna menen Frankfurtiin, koska mieheni on siellä työmatkalla. Tapaamme myös entisen kollegani, ystävämme Etelä-Saksasta ja saksalais-ranskalaisen ystavämme Kinshasan ajoilta. Ihania keskusteluja tiedossa! Ja viime viikonloppuna olin totta kai mielenosoituksessa rasismia vastaan.

Antoisia ovat myös viestittely ja puhelut afrikkalaisten ystävieni ja entisten kollegoitteni kanssa silloin tällöin. Tässä huomaan valtavan kehityksen internetin saatavuuden paranemisessa Afrikassa. Kun 2005 aloitin Etiopiassa, silloin oli vain puhelin ja kalliit puhelut, 2006 loppuvuodesta saimme työpaikalle Skypen. Nyt jokaisella on älypuhelin."

Leena

 

"Tänään voi mennä Internetiin. Päivittäin. Yötä päivää. Arkena, viikonloppuna ja pyhisin. Missä päin Suomea vain. Saada lähes koko maailma kylään, jopa syrjäiseen kesäpaikkaan.

Voi istua nojatuoliin ja lukea, katsoa, kuunnella www-sivuilla tietoverkkojen tarjontaa.

Olla kiitollinen aikansa kieltenopetuksesta. Joskus myös ylen (sic) annista.

Lisätä tieto-tuskaansa viiveettä, raaoilla uutisilla. Olla pohdittujen vaikuttamisten kohde. Tai osallistua.

Kun seuraa reaaliajassa eri maissa, eri kohderyhmille tarkoitettuja uutisia, asemoi yhtäkkiä omaa arkea, verkostoja ja osallistumista uudella tavoin.

Kun aiemmin, hitauden aikana, työnä oli kansainvälinen koordinointi, ehti vierailijasta tulla oma yksilönsä. Myöhempi yhteydenpito olisi siten pohjannut henkilökohtaiseen tuntemiseen ja tiedonvaihdon luotettavuus olisi ollut korkea. Kai harmi, että kynnys vierailunjälkeiseen kanssakäymiseen oli puhelimitse, kirjeitse, sähkeitse suomalaisen korkea. Omia kansainvälisiä kontaktihenkilöitä on vähän.

Onneksi on yhdistyksiä. Suomen Akateemisten Naisten Liitossa voi tutustua niin oman maan itä-pohjois-etelä -jäsenistöön kuin ulkomaisten sisarjärjestöjen korkeakouluttautuneisiin. Tavataan ja tervehditään, verkossa.

Näin tuumaili kansainvälisestä arjestaan tänään Maarit"

 

"Olen ammatiltani ammattikorkeakoulun kielten opettaja, joten kansainvälisyys kuuluu olennaisena osana jokapäiväiseen arkeeni. Opetan kieliä ja kulttuuritietoutta, minkä tavoitteena on saada opiskelijat solmimaan kansainvälisiä suhteita ja työllistymään kansainvälisissä yrityksissä. Osa opiskelijoista tulee Suomen ulkopuolelta.

Maailman politiikka on vaikuttanut työhöni paljon, sillä venäjän kielen opettaminen ja Venäjä-yhteistyö on muuttunut enemmän pohjoismaiseksi yhteistyöksi. Olen toiminut monissa hankkeissa, joissa on luotu verkostoja ja yhteistyömahdollisuuksia eri maiden korkeakoulujen välille. Olen ollut monta kertaa opettajavaihdossa parantamassa omaa kielitaitoani ja oppimassa uutta ja kehittämässä omaa ammattitaitoani.

Tällä hetkellä olen mukana myös maahanmuuttajien työllistymistä edistävässä hankkeessa, joka ei varsinaisesti liity kielitaidon parantamiseen vaan enemmän kotouttamisen ja työllistymisen tukemiseen. Toisen hankkeen kautta pääsen käymään Islannissa kartoittamassa pohjoismaisen yhteistyön laajentamismahdollisuuksia.

Toimin Kouvolan Akateemisissa Naisissa ja haluan omalta osaltani edistää kotikansainvälistymistä ja olla mukana kehittämässä suomalaisnaisten ja maahanmuuttajanaisten verkostoja.

Suomen Akateemisten Naisten Liiton kansainvälisyysryhmään liityin siksi, että saan vähän laajempaa perspektiiviä SANLin toimintaan ja vaikutusmahdollisuuksiin.

Minulla on neljä tytärtä, joiden toivon kauttani oppivan avointa ja ennakkoluulotonta suhtautumista kansainvälisyyteen ja naisten aseman kehittämiseen."

Marja-Liisa

 

 

Minun urapolkuni: Ihmettelyn taito vie eteenpäin

Suomen Akateemisten Naisten Liiton Urapolkuja-sarjassa Akateemiset Naiset kertovat omasta työurastaan, sen kiinnostavista ja joskus odottamattomistakin käänteistä sekä pohtivat niitä tekijöitä, jotka ovat auttaneet heitä etenemään omalla urallaan. TtT Päivi Vuokila-Oikkosen (Oulun Akateemiset Naiset ry.) nykyiseen tutkimustyöhön voit tutustua lähemmin torstaina 14.9.2023 klo 17.00 - 18.30, jolloin kokoonnumme Tutkija kylässä -zoomiin. Lue lisää: https://akateemisetnaiset.fi/tapahtumat/tulevat/. 

Luullakseni äidinmaidossa minulle siirtyi ajatus heikomman puolella olemisesta. Asuimme vanhempieni työn vuoksi kehitysvammalaitoksen ja mielisairaalan alueilla. Lapsena leikin kaikenlaisten lasten kanssa. Jokaista tarvittiin, että saimme pelin tai leikin aikaan. Opin erilaisuutta kasvamalla erilaisten ihmisen kanssa.

Äitini ohjeisti, että naisella pitää olla ammatti, työ ja oma tili.  Minulle tärkeää on myös mielenterveys. Mielenterveys on ihmisen hyvinvoinnin ja toimintakyvyn perusta. Jokaisella, myös mielenterveyssairaudesta kärsivällä, on mielenterveyttä. Mielenterveyden osaaminen kiehtoi ja menin sairaanhoitajakouluun, mutta tiesin erikoistuvani psykiatriaan. Ihmisen mieli kiehtoi, ja sitä olenkin sitten opiskellut vuosia ja aina on saanut oppia uutta.

Yksi urani merkittävä tapahtuma oli, kun isäni suositteli minua Kemin terveydenhoito-oppilaitokseen opettajaksi ja aloitin opettajauran sijaisena ilman opettajan koulutusta.  Havaitsin, että kalvojani kopioimalla opiskelijat eivät opi. Havainto vei minut Oulun yliopistoon oppimaan oppimista, ja sen mahdollisti aikuisopintoraha. Professori Sirpa Janhoselta opin, että oppiminen vaatii työtä ja ajattelun kehittymistä.  Kalvot ja tussin väri eivät olleet merkittäviä, vaan opiskelijoiden oppimisen mahdollistaminen.  Perehdyin vuoropuheluun ja opetusmenetelmäni vaihtuivat opiskelijoita osallistaviin työpajoihin. Opettajaksi valmistumisen jälkeen uudistin seminaarit osallistavimmiksi.   

Kiinnostukseni yhteistyötä kohtaan kasvoi edelleen. Muistelin psykiatrisessa sairaalassa työskentelyäni.  Muistelin, että harvoin minulla oli tunne yhteistyön onnistumisesta, siis siitä, että potilas ja hänen läheisensä tulivat kuulluiksi.  Minusta tuntui, asiat oli jo päätetty ja tulos oli määritelty etukäteen.  Siispä aloin tutkia psykiatrisen hoidon hoitoneuvotteluja, mitä siellä puhutaan ja mitä on sanaton viestintä.  Aiheesta syntyi väitöskirja, jossa kehitin yhteistyöosaamisesta. Tein väitöskirjan Oulun yliopistossa ja päätin lähteä ammattikorkeakouluun edistämään yhteistyöosaamisen oppimista. Halusin muuttaa työskentelytapoja ja menetelmiä potilas- ja asiakaslähtöisiksi siis ihmislähtöisiksi.

Ammattikorkeakoulun yhtenä lakisääteisenä tehtävänä on työelämän kehittäminen, ja Diakonia-ammattikorkeakoulussa olen saanut kehittää erilaisia muutosta vaativia asioita yhdessä niiden kanssa, joita muutos koskee. Opin työssäni, etten kiinnostu ongelmista, vaan tavoitteista, positiivisuudesta ja ratkaisuista.  Tärkein asia on muutoksessa ihmisten ajattelutavan muutos. Niinpä opiskelin edelleen ratkaisukeskeiseksi työelämän kehittäjäksi, työnohjaajaksi ja valmentajaksi.  Kehittämisessä haluan korostaa mielenterveyttä ja sen edistämistä, yhdessä tekemistä, kokeilemista, ratkaisujen mahdollistamista ja osallisuutta. Ratkaisukeskeisyyteen liitin myös voimavaralähtöisyyden, systeemisyyden ja resilienssin. Huomasin saaneeni välineitä ymmärtää maailmaa ja muuttaa sitä yhdessä muutosta haluavien kanssa. 

Monet asiat, joita olen ihmetellyt, ovat kuljettaneet minua uuden oppimiseen.  Uusi kehittämisen aihio antaa mahdollisuuden hypätä tuntemattomaan ja oppia uutta.  Kun pääsen uuteen kehittämishankkeeseen, se on uskomattoman kiehtova tunne tuntemattoman edessä. Kuin hyppäisin kylmään veteen. Aluksi on epämääräisyys ja kaaos, ja kuitenkin toivo ja tieto, että yhdessä tekeminen kantaa ja yhteinen prosessi synnyttää lopputuloksen.  

Erityisasiantuntija, TtT Päivi Vuokila-Oikkonen
X (Twitter): @paivivo
LinkedIn: https://www.linkedin.com/in/paivi-vuokila-oikkonen/ 

Minun urapolkuni: Monipuolinen kielitaito ja rohkeus avaa ovia

Suomen Akateemisten Naisten Liiton Urapolkuja-sarjassa Akateemiset Naiset kertovat omasta työurastaan, sen kiinnostavista ja joskus odottamattomistakin käänteistä sekä pohtivat niitä tekijöitä, jotka ovat auttaneet heitä etenemään omalla urallaan. Tutustu kielitaitoisen diplomi-insinööri Leena Lindqvistin (Helsingin Akateemiset Naiset ry.) kansainväliseen tarinaan. Hänen esimerkkinsä kannustaa rohkeaan alanvaihtoon ja ulkomailla työskentelyyn. 

Kuva: Leena Lindqvistiin kotialbumi. 

Mitkä ovat olleet työurasi käännekohtia?

Olin ollut 10 vuotta rakennusmateriaaliteollisuudessa, kun 1990-luvun alussa alalla tapahtui merkittäviä muutoksia laman ja Venäjän kaupan romahtamisen vuoksi. Työnantajani Lohja Oy myytiin kilpailijalle Partekille, eikä innostavia vaihtoehtoja ollut tarjolla. Olin työssäni päässyt luomaan kontakteja Keski-Eurooppaan, ja kohtalaisen nopeasti löysin työpaikan Etelä-Saksasta ja vuotta myöhemmin Belgiasta. 

Etenin uralla Belgiassa, ja huomasin arvojeni alkavan olla enemmän ja enemmän ristiriidassa työnantajan arvojen kanssa, jouduin pienehkön tytäryhtiön toimitusjohtajana viemään eteenpäin emoyhtiön päätöksiä, joita en aina hyväksynyt. Ehkä myös väsyin olemaan monessa paikassa ainoa nainen.

Päätin jättää alan, haaveena oli siirtyä kehitysyhteistyöhön Afrikkaan. Sen toteuttaminen ei ollut helppoa, CV:ni herätti ennakkoluuloja alan järjestöissä eikä minulla ollut minkäänlaista koulutusta tai kokemusta alalla saati Afrikasta. Lopulta pääsin VSO-järjestön vapaaehtoiseksi Management Adviseriksi valtion HIV &AIDS -varoja ja -hankkeita Etelä-Etiopiassa koordinoivaan terveysministeriön toimistoon ja sen jälkeen kansainvälisiin järjestöihin ensin hallintovastuuseen ja myöhemmin aluejohtotehtäviin

Millaisia ura- tai opiskeluvalintoja olet tehnyt, jotka näin jälkikäteen katsottuna ovat auttaneet sinua saamaan työsi?

Olen rakennusalan diplomi-insinööri. Merkittävää uralleni oli, että professori ehdotti minulle diplomityötä Lohja Oy:ltä. Rakennusmateriaaliteollisuus sopi minulle ja antoi kiinnostavan uran. 

Luulen myös, että oli oikein, että valitsin alan, joka tuntui minulle sopivalta. Valitsin opiskelusuuntani, koska insinöörin ei tarvitse opetella ulkoa, aina voi käyttää lähdekirjallisuutta, ja koska rakennukset ovat isoja ja konkreettisia. Valintaani ihmeteltiin, koska rakennusosastolle oli helppo päästä, ja papereillani olisi voinut harkita muutakin. 

Päätös vaihtaa kokonaan uudelle alalle oli erinomainen päätös. Sain 40-vuotiaaana oppia uuden alan. Opin valtavasti maailmasta ja itsestäni. 

Mitkä tekijät ja/tai ominaisuudet ovat auttaneet sinua työllistymisessäsi korkeakoulusta valmistumisen jälkeen?

Minuun uskottiin perheessäni, kannustettiin olemaan rohkea, uskomaan itseeni. Se on tukenut minua ammatillisen itsetunnon rakentamisessa. 

Olen ollut ennakkoluuloton työpaikkojen valinnassa, samalla valiten paikan, jossa on jotain, mikä minulle on tärkeää, inspiroivaa. 

Se, että olin nainen rakennusmateriaaliteollisuudessa, auttoi, että jäin mieleen. 

Kielitaitoni (suomi, englanti, hollanti, ranska, ruotsi, saksa) on ollut avuksi.  Olen myös aina Afrikassa opiskellut alkeet paikallisesta kielestä. 

Mikä sai sinut aikoinaan innostumaan järjestötoiminnasta?

Palasin Suomeen 26 ulkomaan vuoden jälkeen, ja halusin uusia verkostoja. Akateemiset Naiset on ensimmäinen järjestökokemukseni. 

Miten varmistat oman jaksamisesi työn, luottamustehtävien ja harrastusten ristipaineessa?

Minulle on ollut aina luonnollista ymmärtää oman jaksamiseni rajat. Parissa jaksossa työelämässä se on ollut koetuksella, Belgiassa ja Kongossa, hyvin erilaisissa tilanteissa. En oikein muista, miten selvisin. 

Belgiassa auttoi erinomainen joogaryhmä ja sieltä saadut opit. Välillä suljin työpaikalla oveni pariksi minuutiksi, ja hengitin. Maanantai-iltaisin pidin huolen, että ehdin joogaan.  

Kongossa sain erinomaista tukea ja arvostusta Saksassa olevilta johtajilta. Auttoi, että tilanteeni tiedostettiin. Mutta kuinka kestin 12 tuntisia työpäiviä useamman kuukauden, en tiedä. Lauantaina tein vain aamupäivät töitä ja sunnuntaisin en lainkaan. Ehkä nuo sunnuntait mieheni ja ystävien kanssa pelastivat minut?  Iso merkitys molemmissa on myös ollut tiimilläni. Minun johtamiseeni on uskottu, ja sitä on tuettu. 

Mistä haaveilet tulevaisuudessa?

En ole enää työelämässä vakinaisesti. Teen vapaaehtoistyötä maahanmuuttajien parissa. Haaveilen maailmasta, jossa kaikkien ihmisoikeudet toteutuvat. 

Leena Lindqvist