Suomen Akateemisten Naisten Liiton Urapolkuja-sarjassa Akateemiset Naiset kertovat omasta työurastaan, sen kiinnostavista ja joskus odottamattomistakin käänteistä sekä pohtivat niitä tekijöitä, jotka ovat auttaneet heitä etenemään omalla urallaan. Tutustu kielitaitoisen diplomi-insinööri Leena Lindqvistin (Helsingin Akateemiset Naiset ry.) kansainväliseen tarinaan. Hänen esimerkkinsä kannustaa rohkeaan alanvaihtoon ja ulkomailla työskentelyyn.
 | |
|
Mitkä ovat olleet työurasi käännekohtia?
Olin ollut 10 vuotta rakennusmateriaaliteollisuudessa, kun 1990-luvun alussa alalla tapahtui merkittäviä muutoksia laman ja Venäjän kaupan romahtamisen vuoksi. Työnantajani Lohja Oy myytiin kilpailijalle Partekille, eikä innostavia vaihtoehtoja ollut tarjolla. Olin työssäni päässyt luomaan kontakteja Keski-Eurooppaan, ja kohtalaisen nopeasti löysin työpaikan Etelä-Saksasta ja vuotta myöhemmin Belgiasta.
Etenin uralla Belgiassa, ja huomasin arvojeni alkavan olla enemmän ja enemmän ristiriidassa työnantajan arvojen kanssa, jouduin pienehkön tytäryhtiön toimitusjohtajana viemään eteenpäin emoyhtiön päätöksiä, joita en aina hyväksynyt. Ehkä myös väsyin olemaan monessa paikassa ainoa nainen.
Päätin jättää alan, haaveena oli siirtyä kehitysyhteistyöhön Afrikkaan. Sen toteuttaminen ei ollut helppoa, CV:ni herätti ennakkoluuloja alan järjestöissä eikä minulla ollut minkäänlaista koulutusta tai kokemusta alalla saati Afrikasta. Lopulta pääsin VSO-järjestön vapaaehtoiseksi Management Adviseriksi valtion HIV &AIDS -varoja ja -hankkeita Etelä-Etiopiassa koordinoivaan terveysministeriön toimistoon ja sen jälkeen kansainvälisiin järjestöihin ensin hallintovastuuseen ja myöhemmin aluejohtotehtäviin
Millaisia ura- tai opiskeluvalintoja olet tehnyt, jotka näin jälkikäteen katsottuna ovat auttaneet sinua saamaan työsi?
Olen rakennusalan diplomi-insinööri. Merkittävää uralleni oli, että professori ehdotti minulle diplomityötä Lohja Oy:ltä. Rakennusmateriaaliteollisuus sopi minulle ja antoi kiinnostavan uran.
Luulen myös, että oli oikein, että valitsin alan, joka tuntui minulle sopivalta. Valitsin opiskelusuuntani, koska insinöörin ei tarvitse opetella ulkoa, aina voi käyttää lähdekirjallisuutta, ja koska rakennukset ovat isoja ja konkreettisia. Valintaani ihmeteltiin, koska rakennusosastolle oli helppo päästä, ja papereillani olisi voinut harkita muutakin.
Päätös vaihtaa kokonaan uudelle alalle oli erinomainen päätös. Sain 40-vuotiaaana oppia uuden alan. Opin valtavasti maailmasta ja itsestäni.
Mitkä tekijät ja/tai ominaisuudet ovat auttaneet sinua työllistymisessäsi korkeakoulusta valmistumisen jälkeen?
Minuun uskottiin perheessäni, kannustettiin olemaan rohkea, uskomaan itseeni. Se on tukenut minua ammatillisen itsetunnon rakentamisessa.
Olen ollut ennakkoluuloton työpaikkojen valinnassa, samalla valiten paikan, jossa on jotain, mikä minulle on tärkeää, inspiroivaa.
Se, että olin nainen rakennusmateriaaliteollisuudessa, auttoi, että jäin mieleen.
Kielitaitoni (suomi, englanti, hollanti, ranska, ruotsi, saksa) on ollut avuksi. Olen myös aina Afrikassa opiskellut alkeet paikallisesta kielestä.
Mikä sai sinut aikoinaan innostumaan järjestötoiminnasta?
Palasin Suomeen 26 ulkomaan vuoden jälkeen, ja halusin uusia verkostoja. Akateemiset Naiset on ensimmäinen järjestökokemukseni.
Miten varmistat oman jaksamisesi työn, luottamustehtävien ja harrastusten ristipaineessa?
Minulle on ollut aina luonnollista ymmärtää oman jaksamiseni rajat. Parissa jaksossa työelämässä se on ollut koetuksella, Belgiassa ja Kongossa, hyvin erilaisissa tilanteissa. En oikein muista, miten selvisin.
Belgiassa auttoi erinomainen joogaryhmä ja sieltä saadut opit. Välillä suljin työpaikalla oveni pariksi minuutiksi, ja hengitin. Maanantai-iltaisin pidin huolen, että ehdin joogaan.
Kongossa sain erinomaista tukea ja arvostusta Saksassa olevilta johtajilta. Auttoi, että tilanteeni tiedostettiin. Mutta kuinka kestin 12 tuntisia työpäiviä useamman kuukauden, en tiedä. Lauantaina tein vain aamupäivät töitä ja sunnuntaisin en lainkaan. Ehkä nuo sunnuntait mieheni ja ystävien kanssa pelastivat minut? Iso merkitys molemmissa on myös ollut tiimilläni. Minun johtamiseeni on uskottu, ja sitä on tuettu.
Mistä haaveilet tulevaisuudessa?
En ole enää työelämässä vakinaisesti. Teen vapaaehtoistyötä maahanmuuttajien parissa. Haaveilen maailmasta, jossa kaikkien ihmisoikeudet toteutuvat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti