Viihdy, verkostoidu ja vaikuta - Akateemiset Naiset Utrechtissä 27. - 30.8.2015

Akateemisten Naisten Euroopan kattojärjestön, University Women of Europe, UWE:n konferenssi ja vuosikokous järjestettiin tänä vuonna elokuun lopussa Utrechtissa, Alankomaissa. Utrecht on viehättävä ja vireä yliopistokaupunki, jossa on tosin katsottava tarkasti, ettei jää vauhdilla kurvailevien polkupyöräilijöiden alle. Utrechtin yliopisto on perustettu jo vuonna 1636. Asukkaita Utrechtissa on yli 300 000 ja yliopiston ansiosta suuri osa väestöstä kuuluu ikäryhmään 20 - 30 vuotta.

Kuvassa Utrechtin tuomiokirkon torni.

Konferenssin teemana oli verkostoituminen – The Art of Networking – Skills, Styles and Values. Konferenssin ehdottomasti kiinnostavin esitys omasta mielestäni oli Natossa poliittisena neuvonantajana toimivan Catherine Roylen vauhdikas ja viihdyttävä esitys. Catherine on kokenut diplomaatti, joka palvellut niin Latinalaisessa Amerikassa kuin Afganistanissa. Hänen kanssa juttelimme myöhemmin viinilasin äärellä kaikesta mahdollisesta, mutta ei toki Natoon liittymisestä.

Tässä loistavat verkostoitujat Catherine Royle ja Ritva Tammivaara.

Suomen Akateemisten Naisten Liiton uutena CIRrinä (Coordinator of International Relations) kiinnostavaa oli tietenkin päästä kuulemaan Akateemisten Naisten kansainvälisen kattojärjestön Graduate Women Internationalin (GWI) toiminnanjohtajan Daniele Castlen terveiset UWE:n vuosikokouksen osallistujille. Daniele keskittyi puheenvuorossaan tuomaan esiin GWI:ssä tehdyt uudistukset, joista yksi on tietenkin järjestön nimenmuutos. GWI on panostanut myös jäsenpalveluihin ja on tuottanut paljon uutta materiaalia ja työkaluja vaikuttamiseen, varainhankintaan ja viestintään. GWI on myös aktivoitunut erilaisissa hankkeissa. Joka kolmas vuosi järjestettävä maailmankonferenssi kokoaa ensi kesänä tyttöjen ja naisten koulutuksesta kiinnostuneet tahot Kapkaupunkiin, Etelä-Afrikkaan. Lisätietoja maailmanjärjestön toiminnasta löydät GWI:n verkkosivuilta www.graduatewomen.org.

GWI:n toiminnanjohtaja Daniele Castle.

Konferenssin jälkeen oli mahdollisuus lyhyeen veneajeluun Utrechtin kanaaleissa.

UWE:n varsinaisessa vuosikokouksessa Suomi oli hyvin esillä. UWE:n rahastonhoitajana toimineen Auli Ojalan toimikauden päättyessä valittiin UWE:n hallituksenjäseneksi ja rahastonhoitajaksi seuraavaksi kolmivuotiskaudeksi kansainvälinen suomalainen, FM Elina Glenday. Elina sai vaalissa suuren äänten enemmistön.

Elina Glenday, UWE:n uusi rahastonhoitaja ja hallituksen jäsen.

Vuosikokouksen kohokohta oli kuitenkin kansainvälisen Jans Gremmée -palkinnon jakaminen ja myös siinä meillä suomalaisilla oli aihetta juhlaan, sillä arvostettu tunnustuspalkinto myönnettiin emeritaprofessori Raija Sollamolle hänen ansiokkaastaan työstään kansianvälisessä Domestic Violence Met by Educated Women -hankkeessa.

Professori ja Jans Gremmée -palkinnon saaja Raija Sollamon kiitospuhe.

Matkan viimeisenä päivänä oli kiire lentokentälle ja takaisin koti- Suomeen, mutta vierailimme kuitenkin vielä Kasteel de Haar -linnassa, joka oli kuin suoraan sadusta.

Tähän matkakertomukseni loppuun lisään vielä muutaman ajatuksen siitä, miksi me suomalaiset Akateemiset Naiset olemme ja miksi meidän pitää olla mukana kansainvälisessä toiminnassa:

Suomalaiset akateemisesti koulutetut naiset ovat aina olleet eturintamassa edistämässä tyttöjen ja naisten mahdollisuuksia koulutukseen kaikkialla maailmassa. Jokainen meistä on hyötynyt korkeatasoisesta koulutuksesta ja päässyt sen turvin rakentamaan hyvää ja turvallista elämää. Meidän on pidettävä huolta siitä, että sama mahdollisuus on kaikilla tytöillä kaikkialla. Tästä syystä meidän on oltava mukana kansainvälisissä järjestöissä, sillä tämä tavoite on edelleen valitettavan kaukana liian monen tytön osalta.

Marita Salo
Coordinator of International Relations, CIR
maritasalo123(a)gmail.com

”Anna lapselle lukuaikaa” - Kirjailija Jenni Haukio vieraili 13.4.2015 Hyvinkäällä

Liki 80 innokasta naista oli kokoontunut huhtikuisena maanantaina taidemuseolle Hyvinkään Akateemisten Naisten järjestämään kirjallisuusiltaan kuuntelemaan illan kirjailijavierasta.

Hyvinkään Akateemisten Naisten puheenjohtaja Raija Sertti haastatteli tämän vuoden esiintyjää, joka oli kirjailija Jenni Haukio. Hän olikin käynyt toissa kesänä äitinsä kanssa Hyvinkäällä, äidin mummo oli asunut perheineen täällä.

Kuvassa (vas.) Raija Sertti, Jenni Haukio ja Tuula Honkanen-Laine.

Heti alkuun saimme kuulla Haukion esittämänä huhtikuisen Sinä kuulet sen soiton –runon.

”Perheessämme luettiin paljon. Kirjastossa kävimme monta kertaa viikossa.
Luin valtavasti. Viisikot, Vihervuoren Annat, Mestaritontun seikkailut, Neiti Etsivät.
Runous puhutteli, Pablo Nerudan teos Andien mainingit avasi minulle tien moderniin runouteen. Myös Eeva Kilpi, Helena Anhava, Märta Tikkanen ovat innostaneet. Vietin lapsuuteni ja nuoruuteni Porissa, 20-kesäisenä lähdin opiskelemaan valtio-oppia Turkuun, jossa valmistuin valtiotieteen maisteriksi”, kertoi Jenni Haukio.

Jo parin vuoden iässä Jenni Haukio lausui äidin iloksi pikkuriimejä.

Teinityttönä hän kirjoitti tuntojaan piiloon pöytälaatikkoon kuten muutkin tuon ikäiset.
17-vuotiaana Jenni Haukio osallistui modernin runon kurssille.

Haukio voitti esikoisrunokokoelmaan Paitasi on pujahtanut ylleni 1999 valtakunnallisen Runo-Kaarina -kilpailun. Sitä seurasivat Siellä minne kuuluisi vihreää ja maata 2003 ja Sinä kuulet sen soiton 2009.

Kun Jenni Haukio kirjoittaa runojaan, hän haluaa olla yksin, kotona, hiljaisuudessa. Kirjoitusprosessi on hidasta ja työlästä, kuitenkin viimeisteltyä, korjattavaa ei juuri ole.

Luonto merkitsee paljon. Hän näkee kaikki elämän yksityiskohdat luonnossa. Haukio ei halua selittää tekstejään, vaan jättää lukijalle tilaa oivaltaa itse.

Uusi eläinteemainen runokokoelma on työn alla. Ilmestymisajankohta on toivottavasti lähivuosina.

Tämä vuosi on Suomessa Kirjan vuosi. Tasavallan presidentti toimii kirjavuoden suojelijana. Alkuvuodesta presidenttipari julkisti suomalaisille haasteen: "Anna lapselle lukuaikaa”. Kaikkien aikuisten tulisi tarjota lapsille mielenkiintoista luettavaa, antaa lukuvinkkejä ja lukea yhdessä. Lukeminen kehittää tunneälyä paremmin kuin mikään muu.

Turun kirjamessut täyttää tänä vuonna 25 vuotta ja on alansa vanhin tapahtuma Suomessa. Kirjamessujen ohjelmapäällikkönä Jenni Haukio vastaa koko messutapahtuman ohjelmistosta. Kolmen päivän aikana on 450 ohjelmanumeroa ja 700 esiintyjää kymmenellä eri ohjelmalavalla. Suurin osa esiintyjistä on kotimaisia prosaisteja. Haukion on tiedettävä, mitä Suomessa julkaistaan. Kuka kirjailija kiinnostaa, mitkä kirjatyypit ja lajit olisivat 25 000 kävijälle mieleen. Tämän vuoksi Haukio lukee paljon, etupäässä kotimaista proosaa. Myös lapset on otettu tapahtumassa huomioon; 7 000 koululaista onkin tulossa perjantain tapahtumiin. Tämän vuoden teemamaa on Ruotsi ja teema-alueet Saamenmaa ja Kustavi. Turun kirjamessut, ”tapahtuma, jolla on sydän”, järjestetään 2.-4.10.2015.

Lämminhenkisen tilaisuuden lopuksi kirjailija Jenni Haukio signeerasi runokirjojaan ihastuneille kuulijoilleen ja sai taidekaupungin tervehdyksenä kukkakimpun sijaan Japanilainen puutarha -taideteoksen Hyvinkään Akateemisten Naisten jäseneltä, kuvataiteilija Tuula Honkanen-Laineelta ja Helene Schjerbeckistä kertovan kirjan Hyvinkään taidemuseolta.

Teksti: Tuula Honkanen-Laine

Kaksoisuhriutumisen kokemuksia ja katteettomia lupauksia: kokemukset parisuhdeväkivallasta ja ulkopuolisten reaktioista suhteessa valtiollisiin lupauksiin

Tampereen Akateemiset Naiset ry. myönsi tammikuussa 2015 kolme 300 euron stipendiä ansiokkaalle pro gradu -tutkielmalle. Perusteena on, että pro gradu -tutkielma on ajankohtainen ja yhdistyksen keskeisen tavoitteen - sukupuolten tasa-arvon edistämisen - kannalta tärkeä. Yksi palkinnon saajista oli Eija Eronen, joka tutki pro gradu -työssään naisten kokemuksia parisuhdeväkivallan uhrina olemisesta ja ulkopuolisten reaktioista, Keväällä 2015 valmistuneessa Suomen Akateemisten Naisten Liiton teettämässä kyselytutkimuksessa selvisi, että joka neljäs suomalaisista korkeakoulutetuista naisista on kokenut joskus parisuhdeväkivaltaa.

Käsittelin pro gradu -tutkielmassani naisten kokemuksia parisuhdeväkivallan uhrina olemisesta ja ulkopuolisten reaktioista. Määrittelin ulkopuolisiksi kaikki ihmiset, jotka kohtaavat parisuhdeväkivallan uhreja. Lähtökohtani oli huoli siitä, että heidän reaktionsa voivat joissakin tilanteissa saada aikaan kaksoisuhriutumisen kokemuksia.

Kaksoisuhriutumisen käsite viittaa yhtäältä väkivallan uhriksi joutumiseen ja toisaalta uhrin kokemaan sivuutetuksi ja ulossuljetuksi tulemiseen (ks. McWilliams 1998, 140; Perttu 1999, 31). Selvitin, olivatko ulkopuolisten reaktiot johtaneet kokemuksiin kaksoisuhriutumisesta.

Kontekstoin naisten kokemuksia valtiollisiin lupauksiin. Nämä lupaukset merkitsevät ensinnäkin säädöksiin, poliittisiin ohjelmiin ja kansainvälisiin sopimuksiin kirjattuja sitoumuksia valtiollisesta huolenpidosta. Toisekseen ne viittaavat sekä sukupuolisopimukseen että universalismin ideaan, sillä nekin pitävät sisällään kansalaisille luvattuja oikeuksia.

Tarkastelin naisten kokemuksia eksistentiaalisen fenomenologian tulokulmasta. Tutkielman aineistona olivat kahdeksan (N=8) parisuhdeväkivallan uhriksi joutuneen naisen syvähaastattelut. Haastattelin kerran jokaista informanttia. Haastattelutaltioinneista muodostui yhteensä 322 sivun laajuinen tekstiaineisto (fontti 11, rivinväli 1,15). Analysoin aineiston hyödyntäen Juha Perttulan (1995) Amedeo Giorgin (1985a, 1985b) fenomenologisesta analyysimetodista tekemää sovellusta.

Tutkimustulosten mukaan kokemukset väkivallan uhrina olemisesta vaikuttivat useiden naisten elämään paitsi voimakkaasti myös pitkän aikaa. Koettu väkivalta heikensi heidän ihmissuhteitaan ja henkilökohtaista hyvinvointiaan. Vaikka väkivalta loppui, sen seuraukset eivät hävinneet minnekään.

Naisten kokemat ulkopuolisten reaktiot olivat vaihtelevia. Joissakin tilanteissa ne näyttivät johtaneen kaksoisuhriutumisen kokemuksiin. Nämä kokemukset palautuivat lähinnä koettuun puuttumattomuuteen, epäoikeudenmukaiseen ja loukkaavaan kohteluun tai väkivallan vähättelyyn.

Näytti siltä, että valtiolliset lupaukset tulivat parhaiten lunastetuiksi siellä, missä parisuhdeväkivaltaa oltiin totuttu käsittelemään. Naiset kokivat tulleensa autetuiksi erityisesti turvakodeissa, yksilökeskusteluissa ja vertaistukiryhmissä. Vastaavasti lupauksia näytti rikkoontuneen pääasiassa niissä paikoissa ja niiden henkilöiden vaikutuksesta, joiden toiminta ei keskittynyt väkivaltaproblematiikkaan. Naiset kokivat kohtaamattomuutta toiveidensa ja erityisesti sosiaaliviranomaisten ja poliisin toiminnan välillä.

Vaikutti siltä, että valtiolliset lupaukset eivät taanneet tasa-arvon toteutumista avun hakemisessa ja saamisessa. Naisten kokemukset autetuksi tulemisesta näyttivät palautuneen joiltain osin siihen, missä ja kenen kanssa he asioivat. Osa informanteista teki rikoksia ja kärsi päihdeongelmista väkivaltaisen parisuhteen aikana. He saattoivat olla muita heikommassa asemassa avun hakemisen ja saamisen suhteen.

Tutkimustulosten avulla voidaan ymmärtää parisuhdeväkivallan dynamiikkaa naisten näkökulmasta. Niitä on mahdollista hyödyntää myös parisuhdeväkivallan uhreille kohdennettujen palveluiden suunnittelussa ja kehittämisessä.

Eija Eronen
Tampereen yliopisto

Lähteet
Perttula, Juha (1995) Kokemus psykologisena tutkimuskohteena. Johdatus fenomenologiseen psykologiaan. Tampere: Suomen fenomenologinen instituutti, SUFI-tutkimuksia 14.
Giorgi, Amedeo (1985a) Sketch of a Psychological Phenomenological Method. Teoksessa Amedeo Giorgi (toim.) Phenomenology and Psychological Research. Pittsburg: Duquesne University, 8–22.
Giorgi, Amedeo (1985b) The Phenomenological Psychology of Learning and Verbal Learning Tradition. Teoksessa Amedeo Giorgi (toim.) Phenomenology and Psychological Research. Pittsburg: Duquesne University, 23–85.
McWilliams, Monica (1998) Violence against Women in Societies under Stress. Teoksessa R. Emerson Dobash & Russell P. Dobash (toim.) Rethinking Violence against Women. Thousand Oaks: SAGE, 111–140.
Perttu, Sirkka (1999) Perheväkivalta auttamistyössä. Opas ammattihenkilöstölle. Helsinki: Ensi- ja turvakotien liitto, Ensi- ja turvakotien liiton julkaisu 21.

Kansainvälisyyden hyöty?

Uudessa CIRin tehtävässäni olen ollut useissa kokouksissa, joissa melkeinpä jokaisessa on keskusteltu siitä, mitä jäsenmaksulla saa ja miksi SANL-FKAF on mukana kansainvälisessä toiminnassa. Tätä haluan lähteä kanssanne pohtimaan.

Onko meillä koto-Suomessa joku kolkka, johon kansainvälisyys ei ulotu? Entä onko joku meistä työssä alalla, jossa kansainvälisyys ei näy millään tavalla nyt eikä tulevaisuudessa? Onko meistä jollakin suku, ystävä- ja tuttavapiiri ilman ripaustakaan kansainvälisyyttä? Ovatko lapset tai lapsenlapset olleet vaihto-oppilaina tai opiskelemassa ulkomailla? Interrailillä? Reppureissulla? Onko tuttavapariskunta puhunut muutosta etelän lämpöön talveksi? Onko ystävä mukana työporukassa, jolla on kummilapsi Afrikassa? Kansainvälisyys on useimpien arjessa läsnä monella tavalla, mutta siitä ei tehdä numeroa. Se on kudottu sisään tähän elämämme kankaaseen.

Suomi on kerta toisensa jälkeen kärjessä, kun listataan maailman parhaita maita asua ja elää.  Naisten mahdollisuudet koulutukseen ja sen myötä mielekkääseen työhön eivät ole vähäisiä asioita näissä arvioinneissa ja kaikki Pohjoismaat pääsevät listoilla korkealle. Aina näin ei meilläkään ole ollut. Kun joissakin maissa tyttöjen mahdollisuus koulunkäyntiin, akateemisesta loppututkinnosta puhumattakaan, on edelleen vain unelma niin paras ymmärrys asian tärkeydestä samoin kuin sen vaikeudesta on varmasti jokaisella akateemisen koulutuksen saaneella naisella. Ilman mahdollisuutta kouluttautumiseen meidän jokaisen elämä samoin ympäröivä yhteiskunta näyttäytyisi nyt melko toisenlaisena.

Akateemisten Naisten kansainvälinen komitea valitsi tämän vuoden kärkiteemaksi globaalikasvatuksen, jossa halutaan nostaa esiin globaalit kehityskysymykset ja yksilön vaikutusmahdollisuudet. Globaalikasvatus lisää ymmärrystä siitä, miten jokainen meistä on kytköksissä maailmanlaajuisiin kysymyksiin. Globaalikasvatus myös rohkaisee globaalin oikeudenmukaisuuden edistämiseen omalla toiminnalla ja valinnoilla.

Järjestötyö ja kansalaisvaikuttaminen perustuvat työhön, jota tehdään paikallisella tasolla, valtakunnan tasolla ja kansainvälisesti. Nämä eri tasot tarvitaan, jotta saadaan voimaa ja vaikuttavuutta tärkeiden asioiden edistämiseen. Siksi globaalikasvatus sopii hyvin SALN-FKAF:n teemaksi, sillä meille tärkeät kysymykset ovat kriittisiä maailmanlaajuisesti mutta edelleen ajankohtaisia myös paikallisesti.

Palataan hetkeksi takaisin tekstin alkuun ja pohditaan itse kukin, ei sitä että saammeko tarpeeksi vastinetta jäsenmaksulle, vaan sitä että teemmekö tarpeeksi?

Marita Salo
CIR - Coordinator of International Relations
maritasalo123(a)gmail.com

Julkaistu jäsenlehti Minervassa 2/2015.

Pelkoa, nöyryyttämistä ja mustelmia - Joka neljäs korkeakoulutettu nainen parisuhdeväkivallan uhri

Euroopan Unionin perusoikeusviraston (FRA:n) vuonna 2014 teettämän selvityksen mukaan suomalaisnaisista joka kolmas on kokenut fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa nykyisen tai entisen kumppanin taholta (EU:n laajuinen tutkimus naisiin kohdistuvasta väkivallasta 2014). Suomessa naisiin kohdistuvaa väkivaltaa on tutkittu erityisesti vuosina 1997 ja 2005 kerätyillä kansallisilla kyselytutkimuksilla, joista kävi ilmi, että joka viides nainen on joutunut joskus nykyisen kumppanin tekemän parisuhdeväkivallan tai väkivallalla uhkailun kohteeksi. (Heiskanen & Piispa 1998; Piispa et al.2005). Vuoden 1997 tutkimuksen mukaan korkeakoulutetut naiset olivat yksi suurimmista parisuhdeväkivaltaa nykyisessä suhteessaan kokevista ryhmistä: joka neljännellä oli korkeakoulutus. 

Keväällä 2015 valmistuneessa Suomen Akateemisten Naisten Liiton (SANL-FKAF) teettämässä kyselytutkimuksessa selvisi, että joka neljäs korkeakoulutetuista naisista on kokenut joskus parisuhdeväkivaltaa. Tutkimus oli osa SANL-FKAF:n koordinoimaa, Euroopan komission alaista Domestic Violence Met by Educated Women -hanketta (DVMEW) (2013-2015), joka on kahden vuoden ajan kartoittanut korkeakoulutettujen naisten kokemaa parisuhdeväkivaltaa viidessä Euroopan maassa. Hanke on osa elinikäiseen oppimiseen perustuvaa Grundtvig-oppimiskumppanuushanketta, Lifelong Learning Programme. Kyselylomakkeen ja tulosten analysoinnin on suorittanut teologian kandidaatti Maiju Pitkänen. Kyselystä ja sen tuloksista vastaa yksin Maiju Pitkänen, ei esimerkiksi Euroopan Komissio.

DMEW kyselytutkimus 2015

Tutkimukseen osallistuneet

Suomalainen tutkimusaineisto kerättiin sähköisellä kyselylomakkeella vuodenvaihteessa 2014-2015. Vastaaminen oli täysin anonyymia. Tämän lisäksi kaksi kyselyyn osallistunutta suostui haastateltavaksi kasvokkain.

Kyselyyn vastasi 302 naista, jotka olivat iältään 24-81-vuotiaita. Suurin ikäryhmä oli 35-44-vuotiaat. Suurimmalla osalla vastanneista oli maisterin tutkinto (66 %) tai tohtorin tutkinto (21 %). Alempi ammattikorkeakoulututkinto oli seitsemällä, alempi yliopistotutkinto neljällä ja ylempi ammattikorkeakoulututkinto kolmella prosentilla vastanneista.

Kyselyyn vastanneista reilu neljännes (27 %) oli joskus kokenut parisuhdeväkivaltaa. Kuusi prosenttia (19 naista) oli kyselyyn vastaamishetkellä väkivaltaisessa suhteessa ja 21 % (63 naista) oli aiemmin ollut väkivaltaisessa suhteessa.

Tulosten analyysi

Sähköisen kyselylomakkeen vastaukset analysointiin SPSS tilasto-ohjelmalla (Statistical Package for the Social Sciences). Tässä artikkelissa esitettävien tulosten analyysissa on käytetty frekvenssejä sekä ristiintaulukointia. Kyselylomake sisälsi myös runsaasti kysymyksiä avoimilla vastauksilla. Avoimia vastauksia kertyi 110 tulostettua sivua. Lisäksi äänitetyt haastattelut on litteroitu. Naisten avoimet vastaukset sekä haastattelut täydentävät määrällistä aineistoa.

Parisuhdeväkivallan muodot ja yleisyys

Hankkeessa parisuhdeväkivalta määriteltiin henkiseksi, fyysiseksi, seksuaaliseksi, sosiaaliseksi sekä taloudelliseksi väkivallaksi. Kyselyssä käytettiin pitkälti samoja kysymyspatteristoja kuin aiemmassa suomalaisessa tutkimuksessa. (Heiskanen & Piispa 1998; Piispa et al. 2005).

Tuloksista selvisi, että yleisimpiä väkivallan muotoja vuonna 2015 olivat kiinni tarttuminen ja liikkumisen estäminen, läimäisy, potkiminen, nyrkillä lyöminen sekä seksuaalinen väkivalta. Myös kuristaminen ja pään hakkaaminen johonkin olivat yleisiä väkivallan muotoja. Nöyryyttävä nimittely, vähättely sekä väkivallalla uhkailu oli yleistä. Neljännes parisuhdeväkivaltaa kokeneista vastaajista kertoi kumppanin tuhoavan tahallaan yhteistä omaisuutta, ja viidennes, ettei nainen saa tehdä itsenäisiä päätöksiä perheen raha-asioissa.

Sosiaalinen ja taloudellinen väkivalta

Tuloksista selviää, että väkivaltaisissa suhteissa käytetään väkivallattomia suhteita huomattavasti enemmän erilaisia pelottelun ja rajaamisen keinoja. Naisen elämää rajataan estämällä häntä viettämästä sosiaalista elämää, rajoittamalla rahankäyttöä ja työnhakua sekä uhkailemalla itsetuholla tai lasten vahingoittamisella. Nämä ovat harvinaisia väkivallattomissa parisuhteissa.

Yleisimpiä väkivaltaisen suhteen ominaisuuksia olivat, että mies nimittelee lannistaakseen ja nöyryyttääkseen naista, mies on mustasukkainen eikä halua naisen puhuvan muiden miesten kanssa ja mies vaatii saada tietää, mihin nainen menee, kenen kanssa ja milloin hän palaa. Huomattavaa on, että joka neljäs väkivaltaisessa suhteessa kyselyhetkellä olevista tai joskus olleista kertoo miehen vahingoittavan tahallaan yhteistä omaisuutta.   Naiset kertoivat myös taloudellisesta kiristämisestä, taloudellisesta hyväksikäytöstä, seksuaalisesta väkivallasta rahankäytön kontrollilla, astioiden ja tavaroiden heittämisestä seinään, tavaroiden särkemisestä, naisen omaisuuden rikkomisesta sekä vasta remontoidun huoneen tuhoamisesta. Verrattuna vuoden 2005 tulokseen taloudellisen kontrollin käyttö on korostunut. Tulokseen voi vaikuttaa vuoden 2015 otoksen pieni koko eivätkä tulokset ole suoraan vertailukelpoisia. Tulokset antavat kuitenkin kiinnostavaa tietoa korkeakoulutettujen naisten kokeman parisuhdeväkivallan erityispiirteistä.

Henkinen, fyysinen ja seksuaalinen väkivalta

Yleisintä henkistä väkivaltaa oli vähättely ja nimittely. Yleisimpiä fyysisen väkivallan muotoja olivat liikkumisen estäminen, läimäisy sekä potkiminen. Jopa joka kolmas (32 %) joskus väkivaltaisessa suhteessa olleista kertoi, että mies on painostanut, pakottanut tai yrittänyt pakottaa seksuaaliseen kanssakäymiseen. Vastaajista 40 % vastasi miehen käyttäytyneen väkivaltaisesti muulla tavalla. Muita tapoja olivat esimerkiksi raivoaminen ja huutaminen, mies ei ole suostunut pysäyttämään autoa pyydettäessä, mies on kohdellut nöyryyttävästi esimerkiksi heittämällä avaimet naisen jalkoihin julkisella paikalla, naisen repiminen vastentahtoisesti pois asunnosta, astioiden rikkominen tai avun epääminen hädän hetkellä.

Väkivallan muodot esiteltiin heti kyselyn alussa, jonka jälkeen naisen piti arvioida, onko hän kokenut väkivaltaa parisuhteessaan. Vaikka useampaakin vastaajaa oli läimäisty, nimitelty, tartuttu kiinni ja estetty liikkumasta, he vastasivat, etteivät ole kokeneet parisuhdeväkivaltaa. Tämä kertoo, että parisuhteen sisällä tapahtuvaa väkivaltaa on vaikea tunnistaa tai tunnustaa väkivallaksi.

Väkivallan yleisyys

Kyselyhetkellä väkivaltaisessa suhteessa olleista 29 % kertoi väkivallan olevan jatkuvaa. Aiemmin väkivaltaisessa suhteessa olleista 39 % kertoi väkivallan olleen jatkuvaa. Jopa 80 % kyselyhetkellä väkivaltaisessa suhteessa olleista kertoi, että väkivaltaa esiintyi kaksi kertaa tai useammin viimeisen vuoden aikana.

Häpeää ja haavoja – parisuhdeväkivallan seuraukset

Tyypillisimmät parisuhdeväkivallan henkiset seuraukset olivat ongelmat miessuhteissa, häpeä sekä pelko. Lisäksi yli puolet väkivaltaa kokeneista koki masennusta sekä itsetunnon laskua. Turtuminen sekä ongelmat opinnoissa ja työelämässä olivat myös tyypillisiä seurauksia. Tyypillisimmät fyysiset vammat olivat mustelma tai ruhje, haava, sijoiltaan meno sekä hiusten lähtö repimisen seurauksena.

Avun hakeminen ja tyytyväisyys saatuun apuun

Naiset hakivat useimmiten apua lähipiiristään, eli ystävältä, sukulaiselta tai perheenjäseneltä. Myös terveyskeskuksesta tai lääkäristä haettiin usein apua. Tyytyväisimpiä naiset olivat ystävän ja sukulaisen apuun. Virastoista ainoastaan turvakodin ja lakiasiain- tai oikeusaputoimiston apuun oltiin poikkeuksetta tyytyväisiä. Etenkin tapauksen vähättely, häpeä ja koston pelko estivät naisia hakemasta apua.

”Puhuminen auttoi, se siirsi vastuun ja häpeän tekijälle” – eroon väkivallasta

Naiset, jotka eivät enää kyselyhetkellä olleet väkivaltaisessa suhteessa, arvioivat, että paras keino väkivallan vähentämiseksi olisi julkisuus eli asian esille tuominen erilaisissa foorumeissa. Toiseksi parhaaksi keinoksi naiset arvioivat eroamisen. Lisäksi naiset uskoivat, että asiasta valistaminen ja opettaminen muun muassa koulussa auttaisivat sekä väkivallan uhreja että tekijöitä tunnistamaan väkivaltaa ajoissa. Naiset myös toivoivat, että asiasta kysyttäisiin rutiininomaisesti esimerkiksi neuvolassa. ”Väkivalta loppui vasta siihen kertaan, kun siitä tuli julkinen asia,” kertoi yksi vastaaja.

Ongelmat purkautuvat väkivaltana – miksi kumppani lyö

Naisilta kysyttiin, miksi mies on heidän arvionsa mukaan väkivaltainen parisuhteessa. Lähes joka kolmas (30 %) uskoi miehen väkivallan johtuvan miehen omassa lapsuudessa kokemasta väkivallasta. Joka neljäs uskoi, että miehen alkoholin väärinkäyttö aiheuttaa väkivaltaisuuden. Joka viides arvioi väkivaltaisuuden johtuvan miehen mielenterveysongelmista. Yleisiä naisten arvioimia syitä olivat myös miehen heikko itsetunto sekä mustasukkaisuus.

Nöyryyttäminen ja taloudellinen väkivalta korkeakoulutettujen kokeman parisuhdeväkivallan erityispiirteitä

Nimittely ja nöyryyttäminen olivat nykyisessä parisuhteessa paljon yleisempiä korkeakoulutettujen parissa kuin vuoden 2005 otoksessa. Tämän lisäksi suurimmat erot koskivat taloudellista kontrollia, omaisuuden tahallista vahingoittamista sekä itsetuholla uhkailua.  Oma otokseni on niin pieni, etteivät tulokset ole vertailukelpoisia. Tulokset voivat kuitenkin antaa suuntaa. Vertailu antaisi ymmärtää, että tietynlainen alistaminen ja taloudellinen hallitseminen ovat yleisempiä korkeakoulutettujen naisten kuin kaikkien naisten nykyisissä parisuhteissa. Myös DVMEW-hankkeen partnerimaan Slovenian teettämän kyselytutkimuksen tuloksissa henkisen ja taloudellisen väkivallan käyttö korostuivat yleisyyden osalta muihin väkivallan muotoihin nähden (Slovenian kyselytutkimus 2014). Selvää on, ettei koulutus suojaa väkivallalta, vaan kuka tahansa sosiaalisesta asemasta riippumatta voi joutua parisuhdeväkivallan uhriksi. Erityisesti henkiset seuraukset ovat vakavia ja pitkäaikaisia, eikä väkivaltaan haeta apua häpeän ja pelon takia. Uhri jää yksin ja väkivalta pitkittyy.

Puhuminen pelastaa

Tehokas keino väkivallan vähentämiseksi olisi asiasta puhuminen julkisesti. Tällöin sekä väkivallan uhrit että tekijät oppisivat tunnistamaan väkivaltaisia piirteitä varhaisemmassa vaiheessa ja mahdollisesti hakemaan apua. Eristetty ja henkisesti alistettu nainen ei välttämättä tunnista väkivaltaa väkivallaksi, ennen kuin saa tilanteeseensa perspektiiviä puhumalla vaikkapa ystävän tai terveyskeskuslääkärin kanssa. Turtuneen uhrin on vaikea hakea apua – rutiininomainen kysyminen naiselta esimerkiksi lääkärissä tai neuvolassa voisi olla ensi askel ongelman myöntämiseen ja väkivallasta eroon pääsemiseen. Myös ystävä tai perheenjäsen voi rohkaistua kysymään, onko naisella kaikki hyvin. Tyytyväisimpiä naiset olivat juuri ystävältä saamaansa apuun.


KIRJOITTAJA
Teologian kandidaatti Maiju Pitkänen, Helsingin yliopisto

KIRJALLISUUS
Slovenian kyselytutkimus. http://akateemisetnaiset.fi/wp-content/uploads/2014/11/Kolman-2015-05-08.pdf (Luettu 4.8.2015).
EU:n laajuinen tutkimus naisiin kohdistuvasta väkivallasta. Tutkimustulokset lyhyesti: http://fra.europa.eu/sites/default/files/fra-2014-vaw-survey-at-a-glance-oct14_fi.pdf. (Luettu 23.7.2015.)
Heiskanen,Markku & Piispa, Minna 1998: Usko, toivo, hakkaus. Kyselytutkimus miesten naisille tekemästä väkivallasta. Tilastokeskus. Oy Edita Ab. Helsinki.
Piispa, Minna & Heiskanen, Markku & Kääriäinen, Juha & Sirén Reino 2006: Naisiin kohdistunut väkivalta 2005. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen julkaisuja 225. Hakapaino Oy. Helsinki
Suomen Akateemisten Naisten Liiton verkkosivut http://akateemisetnaiset.fi
www.akateemisetnaiset.fi/hankkeet/domestic-violence/ (Luettu 5.12.2014.)

WOMENTO-mentoroinnilla naisten osaaminen käyttöön

Väestöliitto käynnisti vuonna 2011 maahanmuuttajanaisten työuramentoroinnin. Tavoitteena on luoda koulutetuille maahanmuuttajanaisille ammatillisia verkostoja ja tukea heidän kotoutumistaan, kielitaitoaan ja työllistymistään.

Suomeen muuttaneet koulutetut naiset ovat usein tulleet tänne perhesyistä. Naisen hyvinvoinnin kannalta on merkittävää, voiko hän käyttää uudessa maassa osaamistaan ja osallistua työmarkkinoille. Yhteiskunnan kannalta on tärkeää tunnistaa ja hyödyntää täällä jo oleva osaaminen.

Suomalaiseen yhteiskuntaan on vaikeaa päästä mukaan, jos ei ole työelämässä. Maahanmuuttajien työttömyys on noin kolminkertainen verrattuna suomalaisten työttömyyteen ja ero on vielä suurempi korkeakoulutettujen kohdalla.

Väestöliiton WOMENTO-hankkeen ydin on vapaaehtoisuuteen perustuva mentori-aktori- malli.  Aktori on omalle alalleen työllistymään pyrkivä maahanmuuttajanainen ja mentori on samalla ammattialalla Suomessa työskentelevä tai vastaavan koulutuksen saanut nainen. Malli perustuu tasa- arvoisuuteen ja henkilökohtaiseen vuorovaikutukseen kahden ammattilaisen välillä. Parityöskentelyä tuetaan ryhmätyöskentelyllä, jossa ajatuksia ja kokemuksia voidaan vaihtaa useamman henkilön kesken.

Hanke on ollut eritäin suosittu. Alkuvaiheen jälkeen sekä aktoreita että mentoreita on ilmoittautunut mukaan enemmän kuin on voitu ottaa.  Maahanmuuttajanaiset kaipaavat ammatillisia verkostoja, jotka auttavat heitä eteenpäin. Suomalaisnaisten motiivina taas on halu tehdä jotain merkityksellistä ja jakaa ammatillista hiljaista tietoa.

Kyseessä on perinteisestä poikkeava vapaaehtoistyön muoto, joka ajallisesti rajallisena (noin yksi vuosi) on mahdollinen myös työelämässä oleville.

Mukana on ollut yhteensä yli 200 henkilöä pääkaupunkiseudulla, Turussa ja Porvoossa.

Työllistymisen kannalta tulokset ovat erinomaisia. Noin kolmasosa koulutetuista maahanmuuttajanaisista työllistyi omalle alalleen, noin viidesosa sai omaa ammattiosaamistaan vastaavan harjoittelupaikan. Loput saivat koulutuspaikan, perustivat oman yrityksen tai onnistuivat hankkimaan apurahan tai pääsivät muuten tavoitteeseensa.  Kaikki pitivät tärkeänä hankkeen tarjoamaa sosiaalista kanssakäymistä ja verkostoja.  Kielitaito ja rohkeus käyttää suomen kieltä vahvistuivat ja sen myötä osallisuus suomalaiseen yhteiskuntaan parani.

Väestöliitto jatkaa hanketta, vaikka RAY:lta saatu tuki pieneni tänä vuonna hyvistä tuloksista huolimatta. Liitto toivoo, että WOMENTO -mentorointi  leviäisi myös  muiden organisaatioiden työkaluksi. Voisivatko Akateemisten Naisten paikallisyhdistykset tarttua haasteeseen?

Helena Hiila-O’Brien
Helsingin Akateemisten Naiset ry:n puheenjohtaja
Väestöliiton toimitusjohtaja 2002 – 2014

Aina vain automatisoidaan...

Helsingin aseman vessaankin pääsee pian vain kolikkoautomaatin avulla, kertoo HS pikku-uutisessaan 23.5.2015. Mistähän vielä voisi keksiä keinoja tehdä pienipalkkaisista työntekijöistä sosiaalitoimen asiakkaita tai ainakin lisäpäitä työnhakijoiden kasvavaan joukkoon?

Kävimme pari viikkoa sitten Englannissa ja Skotlannissa. Pienelläkin metroasemalla oli lipunmyyjä ja vielä toinen henkilö neuvomassa matkailijoita. Juniakin kuljettivat ihan aidot ihmiset, ei robotit.

Jostain lehdestä luin tänään, että osa lähijunien matkustajista pelkää matkustamista ilta-aikaan. Ei niinkään junissa, vaan asemilla. Lipunmyyjä toisi turvaa.

Kovin harvassa ovat Suomessa kahvilat, joissa ostos tuodaan pöytään ja likaiset astiat korjataan pois. Liikeyritys säästää siirtämällä kulunsa yhteiskunnalle, sillä toimeentulo- ja vuokratukeen ei tarvitse paljon lisätä, kun jo voidaan palkata kahvila-apulainen.

En periaatteessa vie ainakaan maaseudun ABC-ruokaloissa astioitani itse telineeseen ja odotan, että minua tultaisiin moittimaan. Olen ajatellut silloin kysyä, pitäisikö minun myös tulla keittiöön tekemään salaatti! Maalla nuoren on kaupunkialueitakin vaikeampaa saada työtä ja siksi en halua viedä työtilaisuutta. 

IKEA kertoo oikein seinällä ja ruoka ja kahvi ovat halvempaa siksi, että luotetaan itsepalveluun. Eli ei palkata ihmistä avuksi, vaikka erityisesti vanhukset ja monen lapsen kanssa liikkuvat sitä todella tarvitsevat. Olisin - ja uskon että moni muukin olisi - valmis maksamaan muutaman kymmensenttisen lisää annoksesta, jos tietäisin, että se tuo työpaikan jollekulle työttömälle. 

Marja Liisa Toivanen
Vantaan Akateemiset Naiset