maanantai 22. lokakuuta 2012

Lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden toiminta turvattava



Suomen Akateemisten Naisten Liitto – Finlands Kvinnliga Akademikers Förbund ry.

piti vuosikokouksensa 20.10.2012, jossa järjestön uudeksi puheenjohtajaksi valittiin professori Helena Ranta Kvinnliga Akademiker i Helsingfors. Hallitukseen toiselle kolmivuotiskaudelle valittiin maisteri Mirja Saarni Tampereen Akateemiset Naiset ja opetusneuvos Marja Liisa Toivanen Vantaan Akateemiset Naiset sekä uudeksi jäseneksi tohtori Leena Tiitu Helsingin Akateemiset Naiset.

Kokous antoi seuraavan julkilausuman: 

LASTENSUOJELUN SOSIAALITYÖNTEKIJÖIDEN TOIMINTA TURVATTAVA

Suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuus ja sosiaalinen turvallisuus rakentuvat lasten ja nuorten hyvinvoinnille. Viime aikoina näkyvyyttä julkisuudessa ovat saaneet runsaasti tilanteet, joissa kasvuympäristö ei ole tukenut lapsen tervettä kehitystä. Suomen valtion lailla säätämät lasten oikeudet suojeluun eivät ole toteutuneet.

Suomen Akateemisten Naisten Liitto on huolestuneena seurannut keskustelua. Syyttävä sormi on osoittanut lastensuojelun sosiaalityöntekijöitä. Vastuu yhteiskunnan epäonnistumisesta on sysätty kuntien naisvaltaiselle sosiaalityölle.

Lastensuojelua ovat arvioineet yleisön ja toimittajien lisäksi lääkärit, psykologit ja kasvatustieteilijät. Sosiaalityöntekijöiden oma ääni on jäänyt vaisuksi, eikä heidän näkökulmansa asioihin ole saanut keskustelussa sijaa.

Akateemisesti koulutetuilla lastensuojelun sosiaalityöntekijöillä on koulutuksensa ja taitojensa puolesta parhaat edellytykset arvioida lasten suojelun tarvetta. Heille tulee antaa siihen riittävät työskentelyedellytykset.

Suomen Akateemisten Naisten liitto haastaa sosiaalityötä opettavat yliopistot ja sosiaalityöntekijöiden ammattijärjestöt Akavassa osallistumaan lasten ja nuorten hyvinvoinnin turvaamisesta käytävään keskusteluun. Tarvitsemme tutkimus- ja kokemustietoa lastensuojelun sosiaalityöstä sekä sen vaikuttavuudesta, onnistumisesta, haasteista ja mahdollisuuksista.

Lasten hyvinvoinnin turvaaminen on ensiarvoisen tärkeä ja kiireellinen tehtävä. Se on koko yhteiskunnan asia.

Sen tehtävän hoitamisessa sosiaalityöntekijät ovat avainasemassa. Siksi heille on lainsäädännöllä ja yhteiskunnan toimenpitein taattava kaikki mahdollinen tuki.
 

Suomen Akateemisten Naisten Liitto – Finlands Kvinnliga Akademikers Förbund ry:n

90-vuotisjuhlavuosikokouksessa Helsingissä 20.10.2012

3 kommenttia:

  1. Hienoa! Joku edes nyt tarttui todella ajankohtaiseen ja tärkeään aiheeseen! Sosiaalityöntekijöillä on aivan liian paljon perheiden ongelmia setvittävänään ja virhelyöntejä tulee! Lapsia on otettu väärin perustein huostaan, eikä aikuissosiaalityö kulje lastensuojelun rinnalla! Perheillä saattaa olla myös suuria taloudellisia ongelmia, jotka eivät tule sosiaalityöntekijöiden tietoon ja perheen velkakierre on valmis! Perheissä tapahtuu myös paljon muita täysin käsittämättömiä asioita, joista lapset kärsivät! Koko lastensuojeluun on saatava lisää perspektiiviä! Koko perhettä on lähdettävä auttamaan, uusin ja innovaatisin keinoin, myös vanhempia työllistämällä!!! Lapsia ei saisi eristää perheistään ja läheisistään , mikä tuntuu olevan myös ajan henki - ja perhe jätetään yksin.

    VastaaPoista
  2. Juurikin näin. Tällä tavoin saadaan sosiaalityöntekijöiden ja etenkin sairaahoitajien ja muun asiaankuuluvan ammattiväen työpaikat säilymään ilman, että tulee mitään konflikteja, kun vanhemmat/huoltajat syyllistetään eikä heille tiedoteta ajoissa asioista. Olen ihmetellyt mikä ihmeen oikeus esimerkiksi 13-vuotiaalla varhaisnuorella on käydä psykologilla ja siitä ei sitten saa kertoa vanhemmille. Jos vanhemmat ovat ns. normaaleita asiansa hoitavia ihmisiä pitäisi jo varhaisessa vaiheessa saada kaikki mukaan lapsen ja nuoren asioiden hoitoon. Näin vanhemmatkin voisivat ja saisivat osallistua ja näyttää, että he pystyvät tekemään asioissa voitavansa. Silloin ei kenellekään jäisi tunnetta, että emme saaneet tehdä mitään tai meille ei kerrottu.

    VastaaPoista
  3. Tällainen pykälä on kuulemma laissa, että jos lapsi/nuori pyytää, että vanhemmille ei koulusta käsin kerrota esimerkiksi psykologilla käyntiä niin sitten niin ei tehdä. Mutta onko tuon ikäinen lapsi/nuori tarpeeksi vanha tajuamaan asian tai mitä se aiheuttaa? Jos hän ajattelee, että ei halua vaivat omilla huolillaan vanhempiaan.
    Tällaisen lakipykälän saisi muuttaa, koska tämä johtaa täysin vääristyneisiin toimintamalleihin, ja juuri siihen ei-toivottavaan vanhemmat ohittavaan hoitoon. Mikä ihmeen asia se psykologilla käynti on, kun kaikki muutkin pikkuhaaverit, ja asiat soitetaan vanhemmille? Minulla on 3 tytärtä, ja kaksi on jo muuttanut kotoa pois, (22- ja 24-vuotiaat). Iloisena voin todeta, että koulujärjestelmä on etenemässä tapaan, että lähes kaikista esimerkiksi terveydenhoitoon liittyvistä asioista tulee tiedote joko nuorimman kautta kotiin tai sitten ollaan kouluun yhteydessä muuten. Suomi on muuttumassa avoimemmaksi, ja kansantauti nimeltä masennus ei saa enää useinkaan lisänimeä "hulluus". Onhan sairaus mielialasairaus eikä kaiketi varsinainen mielisairaus. Ja on kai se seurausta myös yhteiskunnallisten asioiden / yhteiskunnan muutoksesta eikä pelkästään vanhemmista tai huonosta tiedottamisesta.

    VastaaPoista