On meidän vuoromme auttaa - Suomi juhlii 60 vuotta kestänyttä YK-jäsenyyttään

Finlandia-talolla oli 9.12.2015 juhlava vaan ei pönäkkä tilaisuus sen kunniaksi, että Suomi on ollut 60 vuotta YK:n jäsenenä. Harvoin saa samassa tilaisuudessa kuulla niin montaa huippupoliitikkoa kuin tuolloin. Jossain oli etukäteen kritisoitu sitä, että naisten osuus juhlassa jäisi vähemmistöön. Näin ei onneksi ollut, vaan puhujalista oli hyvin tasapuolinen. Tosiasia kuitenkin on, että sekä pääministeri että ulkoministeri ja tasavallan presidentti ovat miehiä. Niin myös YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon. Mutta juhlassa kuultiin myös Elisabeth Rehniä, Paula Vannista, Maria Lohelaa ja Marjatta Rasia.

Tasa-arvo ja naisten oikeudet ovat olleet YK:n toiminnassa keskeisiä tavoitteita. Pääsihteeri Ban Ki-moon ylistikin Suomea tasa-arvon mallimaana. Puheessaan hän jopa onnitteli Presidentti Sauli Niinistöä siitä, että hän on päässyt presidentiksi vaikka on mies. Hän oli kuullut jutun, jonka mukaan presidentti Tarja Halosen aikaan suomalaiset pikkupojat luulivat, ettei heistä voi tulla presidenttiä, koska ovat poikia.

Me akateemiset naiset olemme ylpeitä Helvi Sipilän urasta YK:n apulaispääsihteerinä. Suomalaisten naisten menestys YK:ssa jatkui hänen jälkeensäkin. Mainitsen vain esimerkkeinä Marjatta Rasin, Elisabeth Rehnin ja Paula Vannisen. Vanninen on ehkä vähemmän tunnettu Verifinin johtaja, joka johti YK:n Syyrian kemiallisia aseita koskevaa tutkimusta. Presidentti Tarja Halosella on luonnollisesti tärkeä rooli YK:n Kestävä kehitys -ohjelman vetäjänä.

Sauli Niinistö muistutti puheessaan, että Suomi sai sodan jälkeen UNICEF:lta lasten jalkineita 50 000 paria, jotta suomalaislapset voisivat käydä talvellakin koulua. Muutakin apua saimme. Nyt on meidän vuoromme auttaa hädänalaisia. Heitä pääsihteeri Ki-moonin mukaan on enemmän kuin koskaan ennen toisen maailmansodan jälkeen: 60 miljoonaa ihmistä on eri syistä joutunut lähtemään kotiseudultaan. Syynä voi olla sota tai pienempi konflikti, ympäristön elinkelvottomuus, sorto uskonnon, rodun tai  ihonvärin vuoksi. Osalla vain ei ole työ- ja muita mahdollisuuksia jäädä kotiseudulleen. Kyse on globaalista ilmiöstä, josta Suomikin on saanut osansa. Vastuu on ihmiskunnan yhteinen.

Poliitikot niin kansainvälisellä kuin kansallisellakin tasolla yrittävät ratkaista monimutkaisia ongelmia. Mitä me tavalliset kansalaiset voimme tehdä? Eduskunnan puhemies Maria Lohela vetosi kuulijoihin toteamalla, että voimme jokainen pienillä teoilla auttaa hädässä olevia ja antaa mahdollisuuksia kehitysmaiden naisille ostamalla heidän tuotteitaan vaikkapa joululahjoiksi.Voimme myös tukea YK:n työtä tai kehitysyhteistyötä useiden järjestöjen kautta. Tämä olisikin erityisen tärkeää nyt, kun hallitus on leikannut kehitysyhteistyömäärärahoja. Tänä jouluna voisimme tavaran sijasta antaakin toisenlaisen lahjan.

Helena Hiila-O'Brien
Suomen Akateemisten Naisten Liiton hallitusjäsen
Helsingin Akateemiset naiset ry:n puheenjohtaja

Onko työelämän tasa-arvo vain sanahelinää?

OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen tarttuu (Kauppalehti 2.11.2015) tärkeään asiaan, nimittäin miesten ja naisten palkkaeroihin. Huolimatta siitä, millä sektorilla nainen työskentelee, palkkaero suhteessa miehiin pysyy samana. Miksi näin on? Naiset ovat koulutuksellisesti paremmin koulutettuja, mutta miehiä korkeampi koulutus ei kuitenkaan takaa parempaa palkkaa saati sitten kavenna palkkaeroja. Erot miesten ja naisten palkoissa näkyvät jopa miesvaltaisilla ict-aloilla puhumattakaan naisvaltaisten alojen palkoissa, jotka koulutuksesta huolimatta laahaavat jäljessä ja kasvattavat eroa, koska miehet eivät edes hakeudu näille aloille niiden pienen palkan vuoksi. Esimerkkinä mainittakoon vaikkapa lastentarhaopettajat.

Epätasa-arvoistavia rakenteita voidaan korjata hyvällä tasa-arvosuunnittelulla. Tasa-arvolain mukaan yli 30 henkilön työpaikoilla on tehtävä tasa-arvosuunnitelma ainakin joka toinen vuosi. Työmarkkinajärjestöt ovat laatineet tämän työn tueksi myös päivitetyn tarkistuslistan. Hallitusohjelmassa tasa-arvosta ei mainita sanallakaan. Yhdyn Olli Luukkaisen toteamukseen kirjoituksessaan: ”Niin kauan kuin jo saavutetusta tasa-arvosta on tv-ruudussa kertomassa hallituksesta vain miehiä, on viesti epäuskottava”. Nyt kaikki työmarkkina- ja kansalaisjärjestöt yhdessä ajamaan tasa-arvoisempaa palkkapolitiikkaa! Olemme ansainneet tasa-arvoisemman palkan ja eläkkeet!

FT, KL Auli Ojala
Tampereen Akateemiset Naiset ry:n hallitusjäsen

Lahden Akateemiset Naiset ry. täytti 60 vuotta

Lahden Akateeemisten Naisten yhdistys juhli kuutta vuosikymmentään lokakuun 12. päivänä ravintola Rouxin tiloissa. Läsnä oli runsaasti yhdistyksen jäseniä sekä neljä kutsuvierasta SANL-FKAF:n puheenjohtajan  Helena Rannan johdolla. Muut kutsuvueraaat olivat yhdistyksemme entinen jäsen Ritva Salmi sekä kaksi "isoa siskoa" Heinolasta. Heinolan Akateeemiset Naiset ovat lahtalaisten isoja siskoja siksi, että seminaarikaupunkiin Heinolaan perustettiin Akateemiset Naiset puoli vuotta ennen suurempaa Lahtea.

Syntymäpäiväjuhlan avasi lahtelaisen pitkään vaikuttaneen naiskuoro Filiannan oktetti, joka lauloi naisia koskettavia lauluja. Kuorossa on mukana Lahden yhdistyksen puheenjohtaja Liisa Koskinen.

Juhlassa palkittiin kaksi Lahden yhdistyksen pitkaikaista aktiivijäsentä, Eeva Honkasalo ja Ritva Salmi. Eevalle myönnettiin Lahden paikallisyhdistyksen kunniajäsenyys, mikä oli varsin paikallaan siihen nähden, että Eeva on tällä hetkellä Lahden yhdistyksen pitkäaikaisin jäsen. Eeva on ollut erityisen uuttera luottamustehtävien hoitaja, ja hän toimii edelleenkin Lahden yhdistyksen rahastonhoitajana ja jäsenrekisterin ylläpitäjänä. Lisäksi Eeva on  edustanut Lahtea monissa Akateemisten Naisten kansainvälisissä kokouksissa.

Ritva Salmi pitää kiitospuhetta

Nykyisin pääkaupunkiseudulla vaikuttava Ritva Salmi palkittiin puolestaan Liiton kunniamerkillä. Ritvan ansiolista Akateemisissa Naisissa on vaikuttava:  hän on toiminut Lahden paikallisyhdistyksen puheenjohtajana, varapuheenjohtajana sekä sihteerinä. Lisäksi Ritva on ollut Liiton keskushallituksen jäsen vuosina 2005 - 2013, ja on tuona aikana ehtinyt toimmia Liiton 2. varapuheenjohtajana sekä suomenkielisenä sihteerinä. Liito keskushallitus halusi palkita hänet eritoten siitä ansiokkaasta ja uraauurtavasta työstä, jota hän on viime vuosina tehnyt Liiton tulevaisuustoimikunnassa sekä tasa-arvotyöryhmässä.

Lahden Akateemiset Naiset ovat ylpeitä osaavista naisistaan ja yhteisistä vuosistaan! Tulkoot molempia lisää.

Teksti: Ulla Kivekäs
Kuvat: Sirkka Koskinen

Naiset työskentelevät taas loppuvuoden ilman palkkaa

Sukupuolten välisen palkkatasa-arvon peruslähtökohta on selkeä. Samasta – ja samanarvoisesta – työstä on maksettava sama palkka sukupuolesta riippumatta. Yksinkertaisen tavoitteen saavuttaminen on silti osoittautunut suomalaisessa työelämässä kaikkea muuta kuin yksinkertaiseksi.

Naisten säännöllisen työajan palkka oli Tilastokeskuksen vuoden 2015 toisen neljänneksen perusteella keskimäärin 83,4 % miesten palkasta. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK on halunnut konkretisoida sukupuolen välistä palkkaeroa kertomalla, mitä ero tarkoittaa vuosipalkassa. Naiset häviävät tänäkin vuonna keskimäärin 7600 euroa, vain koska he ovat naisia. STTK on vuodesta 2011 lähtien viettänyt Naisten palkkapäivää. Sen ajankohta määrittyy naisten ja miesten välisen palkkaeron kehityksen mukaan. Sitä vietetään päivänä, jolloin naisten kuluvan kalenterivuoden palkanmaksun voidaan katsoa päättyvän. Loppuvuoden naiset työskentelevät siis palkatta!

Tänä vuonna Naisten palkkapäivä on laskennallisesti sunnuntaina 1.11., mutta vietämme sitä jo etukäteen perjantaina 30.10. Sukupuolten välinen epätasa-arvo palkkauksessa on laaja ongelma, jonka kitkeminen vaatii laajaa yhteistyötä. Naisten palkkapäivässä on tänäkin vuonna mukana laaja verkosto kumppaneita, joista jokainen toimii ja ottaa osaa keskusteluun itselleen luontevimmalla tavalla.

Tasa-arvoinen palkkaus on oikeudenmukaisen, laadukkaan ja tuottavan työelämän perusta. Palkkatasa-arvolla on myös vankka juridinen perusta Suomea velvoittavissa kansainvälisissä sitoumuksissa sekä kansallisessa lainsäädännössä. Tästä huolimatta, naisten ja miesten välinen palkkaero kuroutuu tuskallisen hitaasti. Sukupuolten välinen palkkaero on usean eri tekijän summa, mutta niihin kaikkiin voidaan vaikuttaa. Ei ole mitään hyväksyttäviä perusteita esimerkiksi sille, että naisvaltaisten alojen arvostus on euroissa mitattuna heikompaa kuin miesvaltaisten alojen. On hyvä muistaa, että samapalkkaisuustavoitteen toteutumisesta hyötyvät kaikki, niin työnantajat, palkansaajat, työpaikat, työmarkkinat, kuin koko yhteiskunta.

Sukupuolten välistä palkkaeroa voidaan kaventaa erilaisin keinoin. Tehokkaimpia niistä ovat työ- ja virkaehtosopimusratkaisut, tehtävän vaativuuden arviointiin perustuvat palkkausjärjestelmät, tasa-arvosuunnitelmat ja niihin sisältyvät palkkakartoitukset sekä naisten työuralla etenemisen tukeminen. Myös perhevapaiden tasaisempi jakautuminen äitien ja isien kesken sekä mahdollisuus parempaan työ- ja perhe-elämän tasapainoon edistäisivät pitkällä tähtäimellä palkkatasa-arvoa.

Palkkatasa-arvon tavoittelua tulee jatkaa tulevaisuudessa entistä tehokkaammin ja entistä sinnikkäämmin. Vaikka tavoitteen saavuttaminen on vaikeaa, se ei ole mahdotonta, jos kaikki osapuolet sitoutuvat siihen aidosti.  Vielä koittaa päivä, jolloin emme enää puhu ”naisten eurosta”, vaan kaikkien euro on samansuuruinen.

Anja Lahermaa

Pienen yhdistyksen suuri juhla

Lappeenrannan Akateemiset Naiset ry. juhli 60-vuotista taivaltaan 13.10.2015. Pari vuotta sitten yhdistyksen kokouksessa pohdittiin, järjestetäänkö juhla, tehdäänkö jotain muuta vai sivuutetaanko merkkipäivä hiljaisuudessa. Juhlaan päädyttiin yksimielisesti. Silloin myös todettiin, että historiikki pitäisi saada aikaan. Raija Heikkonen ilmoittautui halukkaaksi historiantutkijaksi, ja Marketta Holopainen lupasi tulla mukaan. Kuvakirja olisi mukava historiikin muoto, koska siitä jää jotain konkreettisempaa kuin pelkistä puheista, ja kuvakirjojen teko on nykyisin helppoa.

Viime keväänä ryhdyttiin tosimielellä puuhaan. Kävimme kaupunginarkistossa penkomassa vanhoja papereita, lähetimme jäsenkyselyjä, keräsimme listoja kokousten aiheista ja retkistä. Pyysimme kuville käyttölupia aina Yhdysvaltoja ja eduskuntaa myöten! Huomasimme, että alkuvuosien pöytäkirjat ovat jääneet jonkun sihteerin tai puheenjohtajan arkistoon eikä niistä ole yhdistyksellä mitään tietoa. Vasta 1960-luvun puolestavälistä oli pöytäkirjoja saatavilla.

Näistäkin aineksista saatiin 48-sivuinen kirja kasaan. Se jakaantuu viiteen osaan. Aluksi on hyvin lyhyesti esittely yhdistyksen synnystä ja historiasta, maailmalla ja Suomessa. Sen jälkeen valotetaan hieman perustamisvuotta 1955, sen tapahtumia ja paikallisvärin vuoksi Lappeenrannan silloista kaupunkikuvaa. Kolmanneksi kerrotaan kokousten aiheista. Ne ovatkin todella laaja-alaisia ja liikkuvat  Oder-Neisse-linjasta Kalevalan lukuun dramaturgin ja kätilön silmin, kouluneuvostovaaleista maakuntalauluihin.

Neljäs jakso käsittelee yhdistyksen tekemiä matkoja ja retkiä. Vuonna 1967 neljä yhdistyksen jäsentä osallistui IFUW:n järjestämään Egyptin matkaan, ja siitä on kirjassa Minervassa julkaistu selostus ja kuvia. Muutama kuva yhdistyksen 30-vuotisjuhlistakin löytyi, mutta suurin osa kertoo 1990-2000-lukujen retkistä. Lopuksi vielä yhdistyksen jäsenet saavat suunvuoron ja kertovat, mikä sai heidät liittymään, mitä yhdistys on heille antanut ja mitä he toiminnalta odottavat.

Historiikintekijät vauhdissa kehumassa kirjaansa.

Historiikki oli kuitenkin vain osa juhlaamme. Illalla kello kuuden aikaan alkoi jäseniämme saapua Lappeenrannan Linnoituksessa olevaan Katariinan kahvilaan, jonka portailla tunnelmallinen kynttilälyhty valaisi pimenevää iltaa. Sisällä kauniisti katetut pöydät odottivat tulijoita.

Puheenjohtajamme Elisa Bloigu toivotti vieraat tervetulleiksi  ja kohotimme maljan yhdistyksemme 60 vuodelle. Sen jälkeen Karjalan Laulu-Veikkojen kvartetti lauloi meille kaksi kaunista serenadia. Keskushallituksen tervehdystä tuomaan ja palkitsemismerkkejä jakamaan olimme saaneet peräti valtakunnallisen Liiton puheenjohtajan Helena Rannan, jonka puheenvuoron jälkeen kvartetti kajautti ylioppilasalaulun, kolmannen serenadin ja vielä ruokahalun herättäjäksi ryyppylaulun.

Sua tervehdin...

Herkullinen, runsas juhlaillallinen viimeistään irrotti kielenkannat, ja puheensorina salissa oli melkoinen. Paikalla oli runsaat 20 henkeä, mukana myös muutamia entisiä jäseniä, jotka tulivat verestämään muistojaan.

Alkupaloja ennen paistiin pääsemistä.

Kun lopuksi vielä oli nautittu täytekakkukahvit, oli kolmisen tuntia vierähtänyt ja tuli kotiinlähdön aika. Kotiin lähtiessä tuli mieleeni vanha sanonta: ”Ihan tulj suu hyvänmakuseks, kun sain kanssais haastella.” Näin varmaan oli monen muunkin mielestä.

Marketta Holopainen
Lappeenrannan Akateemiset Naiset ry.

Kestävän kehityksen SANL-FKAF

Globalisaation jälkimainingeissa yleistyi Euroopassakin ilmiö, joka korostaa paluuta paikallisuuteen. Näin Suomessakin. Mutta juuri kun olimme mukavasti asettumassa nojatuoleihimme rajojemme sisällä täällä Euroopan vintillä, yhtenä päivänä havahduimme siihen, että kylissämme ja kaupungeissamme liikkuu ennätysmäärin ulkomaalaisia, joiden tapoja ja tottumuksia emme tunne.

Olimmeko valmiita tähän kansainvälisyyteen? Miten me Suomen Akateemisten Naisten Liitossa ja paikallisjärjestöissä suhtaudumme yhä voimistuvaan keskinäiseen yli totuttujen rajojen vyöryvään vuorovaikutukseen ja keskinäiseen riippuvuuteen? Onko meillä riittävästi kansainvälistä kompetenssia?

Järjestömme ajaa yleistä tasa-arvoa ja koulutusta kaikille ihmisille sukupuolesta, iästä, kansallisuudesta, uskonnosta huolimatta. SANL:n yhteydessä toimii Auroras- ja Luetaan yhdessä -verkostot, jotka ovat jo vuosien ajan tehneet arvokasta työtä maahanmuuttajien kotouttamiseksi. Ne ovat tehneet sitä, mitä meidän jokaisen suomalaisen tulisi nyt tehdä: ottaa oikeudenmukaisesti ja avoimesti vastaan ihminen, joka etsii uutta elinmahdollisuutta maassamme.

Kansainvälinen kompetenssi on osa yleisiä elämän taitoja. Etenkin nykyisessä tilanteessa, jossa eri kulttuurit ja uskonnot ryhtyvät Suomessakin entistä laajemmalla pohjalla rakentamaan yhteistä tulevaisuutta, valmiudet kansainvälisiin kohtaamisiin ovat elintärkeitä. Nyt on innovoitava myös uusia avauksia siihen, miten me koulutamme toinen toistamme tähän kansainväliseen kohtaamiseen, omista arvoistamme kiinni pitäen ja toisen arvoja kunnioittaen.

Ennätysmäärä pakolaisia, yli 60 miljoonaa, osoittaa, että joku perusasia maailmassa on muuttunut - tai epäonnistunut. Onko ihmisen kunnioittaminen ja elämän arvokkuus kadonnut?  Entä ihmisten välinen vuoropuhelu? Epäonnistuneen dialogin tuloksena syntyneitä kansainvälisiä konflikteja ratkaisemaan lähetetään edelleen sotilaita saappaineen, kun tarve on sovittelijoista ja neuvottelijoista.

Kansainvälinen keskusjärjestömme Graduate Women International, GWI (aik. IFUW) perustettiin vuonna 1919 ja se pyrki osaltaan rauhan ylläpitämiseen. Tämän katsottiin olevan mahdollista luomalla verkostoja eri maiden akateemisten naisten välille. Jo heti alussa järjestöllämme oli kansainvälinen fokus.

Verkostoituminen kansainvälisiin toimijoihin on avain myös Suomen Akateemisten Naisten liiton tulevaisuuteen. Käpertyminen omiin lokeroihin Suomessa ei pysäytä jo alkanutta  kehitystä vaan tulevaisuus on jo tänään toisenlainen. Nuoret luovat kansainvälisiä verkostojaan toimiessaan twittereissä, instagrameissa ja facebookeissa. On myös huolehdittava, että SANL-FKAF:ssä on tulevaisuus heillekin.

Niini Vartia-Paukku
Liiton kansainvälisten asioiden komitean jäsen,
Hallitusehdokas

Viihdy, verkostoidu ja vaikuta - Akateemiset Naiset Utrechtissä 27. - 30.8.2015

Akateemisten Naisten Euroopan kattojärjestön, University Women of Europe, UWE:n konferenssi ja vuosikokous järjestettiin tänä vuonna elokuun lopussa Utrechtissa, Alankomaissa. Utrecht on viehättävä ja vireä yliopistokaupunki, jossa on tosin katsottava tarkasti, ettei jää vauhdilla kurvailevien polkupyöräilijöiden alle. Utrechtin yliopisto on perustettu jo vuonna 1636. Asukkaita Utrechtissa on yli 300 000 ja yliopiston ansiosta suuri osa väestöstä kuuluu ikäryhmään 20 - 30 vuotta.

Kuvassa Utrechtin tuomiokirkon torni.

Konferenssin teemana oli verkostoituminen – The Art of Networking – Skills, Styles and Values. Konferenssin ehdottomasti kiinnostavin esitys omasta mielestäni oli Natossa poliittisena neuvonantajana toimivan Catherine Roylen vauhdikas ja viihdyttävä esitys. Catherine on kokenut diplomaatti, joka palvellut niin Latinalaisessa Amerikassa kuin Afganistanissa. Hänen kanssa juttelimme myöhemmin viinilasin äärellä kaikesta mahdollisesta, mutta ei toki Natoon liittymisestä.

Tässä loistavat verkostoitujat Catherine Royle ja Ritva Tammivaara.

Suomen Akateemisten Naisten Liiton uutena CIRrinä (Coordinator of International Relations) kiinnostavaa oli tietenkin päästä kuulemaan Akateemisten Naisten kansainvälisen kattojärjestön Graduate Women Internationalin (GWI) toiminnanjohtajan Daniele Castlen terveiset UWE:n vuosikokouksen osallistujille. Daniele keskittyi puheenvuorossaan tuomaan esiin GWI:ssä tehdyt uudistukset, joista yksi on tietenkin järjestön nimenmuutos. GWI on panostanut myös jäsenpalveluihin ja on tuottanut paljon uutta materiaalia ja työkaluja vaikuttamiseen, varainhankintaan ja viestintään. GWI on myös aktivoitunut erilaisissa hankkeissa. Joka kolmas vuosi järjestettävä maailmankonferenssi kokoaa ensi kesänä tyttöjen ja naisten koulutuksesta kiinnostuneet tahot Kapkaupunkiin, Etelä-Afrikkaan. Lisätietoja maailmanjärjestön toiminnasta löydät GWI:n verkkosivuilta www.graduatewomen.org.

GWI:n toiminnanjohtaja Daniele Castle.

Konferenssin jälkeen oli mahdollisuus lyhyeen veneajeluun Utrechtin kanaaleissa.

UWE:n varsinaisessa vuosikokouksessa Suomi oli hyvin esillä. UWE:n rahastonhoitajana toimineen Auli Ojalan toimikauden päättyessä valittiin UWE:n hallituksenjäseneksi ja rahastonhoitajaksi seuraavaksi kolmivuotiskaudeksi kansainvälinen suomalainen, FM Elina Glenday. Elina sai vaalissa suuren äänten enemmistön.

Elina Glenday, UWE:n uusi rahastonhoitaja ja hallituksen jäsen.

Vuosikokouksen kohokohta oli kuitenkin kansainvälisen Jans Gremmée -palkinnon jakaminen ja myös siinä meillä suomalaisilla oli aihetta juhlaan, sillä arvostettu tunnustuspalkinto myönnettiin emeritaprofessori Raija Sollamolle hänen ansiokkaastaan työstään kansianvälisessä Domestic Violence Met by Educated Women -hankkeessa.

Professori ja Jans Gremmée -palkinnon saaja Raija Sollamon kiitospuhe.

Matkan viimeisenä päivänä oli kiire lentokentälle ja takaisin koti- Suomeen, mutta vierailimme kuitenkin vielä Kasteel de Haar -linnassa, joka oli kuin suoraan sadusta.

Tähän matkakertomukseni loppuun lisään vielä muutaman ajatuksen siitä, miksi me suomalaiset Akateemiset Naiset olemme ja miksi meidän pitää olla mukana kansainvälisessä toiminnassa:

Suomalaiset akateemisesti koulutetut naiset ovat aina olleet eturintamassa edistämässä tyttöjen ja naisten mahdollisuuksia koulutukseen kaikkialla maailmassa. Jokainen meistä on hyötynyt korkeatasoisesta koulutuksesta ja päässyt sen turvin rakentamaan hyvää ja turvallista elämää. Meidän on pidettävä huolta siitä, että sama mahdollisuus on kaikilla tytöillä kaikkialla. Tästä syystä meidän on oltava mukana kansainvälisissä järjestöissä, sillä tämä tavoite on edelleen valitettavan kaukana liian monen tytön osalta.

Marita Salo
Coordinator of International Relations, CIR
maritasalo123(a)gmail.com

”Anna lapselle lukuaikaa” - Kirjailija Jenni Haukio vieraili 13.4.2015 Hyvinkäällä

Liki 80 innokasta naista oli kokoontunut huhtikuisena maanantaina taidemuseolle Hyvinkään Akateemisten Naisten järjestämään kirjallisuusiltaan kuuntelemaan illan kirjailijavierasta.

Hyvinkään Akateemisten Naisten puheenjohtaja Raija Sertti haastatteli tämän vuoden esiintyjää, joka oli kirjailija Jenni Haukio. Hän olikin käynyt toissa kesänä äitinsä kanssa Hyvinkäällä, äidin mummo oli asunut perheineen täällä.

Kuvassa (vas.) Raija Sertti, Jenni Haukio ja Tuula Honkanen-Laine.

Heti alkuun saimme kuulla Haukion esittämänä huhtikuisen Sinä kuulet sen soiton –runon.

”Perheessämme luettiin paljon. Kirjastossa kävimme monta kertaa viikossa.
Luin valtavasti. Viisikot, Vihervuoren Annat, Mestaritontun seikkailut, Neiti Etsivät.
Runous puhutteli, Pablo Nerudan teos Andien mainingit avasi minulle tien moderniin runouteen. Myös Eeva Kilpi, Helena Anhava, Märta Tikkanen ovat innostaneet. Vietin lapsuuteni ja nuoruuteni Porissa, 20-kesäisenä lähdin opiskelemaan valtio-oppia Turkuun, jossa valmistuin valtiotieteen maisteriksi”, kertoi Jenni Haukio.

Jo parin vuoden iässä Jenni Haukio lausui äidin iloksi pikkuriimejä.

Teinityttönä hän kirjoitti tuntojaan piiloon pöytälaatikkoon kuten muutkin tuon ikäiset.
17-vuotiaana Jenni Haukio osallistui modernin runon kurssille.

Haukio voitti esikoisrunokokoelmaan Paitasi on pujahtanut ylleni 1999 valtakunnallisen Runo-Kaarina -kilpailun. Sitä seurasivat Siellä minne kuuluisi vihreää ja maata 2003 ja Sinä kuulet sen soiton 2009.

Kun Jenni Haukio kirjoittaa runojaan, hän haluaa olla yksin, kotona, hiljaisuudessa. Kirjoitusprosessi on hidasta ja työlästä, kuitenkin viimeisteltyä, korjattavaa ei juuri ole.

Luonto merkitsee paljon. Hän näkee kaikki elämän yksityiskohdat luonnossa. Haukio ei halua selittää tekstejään, vaan jättää lukijalle tilaa oivaltaa itse.

Uusi eläinteemainen runokokoelma on työn alla. Ilmestymisajankohta on toivottavasti lähivuosina.

Tämä vuosi on Suomessa Kirjan vuosi. Tasavallan presidentti toimii kirjavuoden suojelijana. Alkuvuodesta presidenttipari julkisti suomalaisille haasteen: "Anna lapselle lukuaikaa”. Kaikkien aikuisten tulisi tarjota lapsille mielenkiintoista luettavaa, antaa lukuvinkkejä ja lukea yhdessä. Lukeminen kehittää tunneälyä paremmin kuin mikään muu.

Turun kirjamessut täyttää tänä vuonna 25 vuotta ja on alansa vanhin tapahtuma Suomessa. Kirjamessujen ohjelmapäällikkönä Jenni Haukio vastaa koko messutapahtuman ohjelmistosta. Kolmen päivän aikana on 450 ohjelmanumeroa ja 700 esiintyjää kymmenellä eri ohjelmalavalla. Suurin osa esiintyjistä on kotimaisia prosaisteja. Haukion on tiedettävä, mitä Suomessa julkaistaan. Kuka kirjailija kiinnostaa, mitkä kirjatyypit ja lajit olisivat 25 000 kävijälle mieleen. Tämän vuoksi Haukio lukee paljon, etupäässä kotimaista proosaa. Myös lapset on otettu tapahtumassa huomioon; 7 000 koululaista onkin tulossa perjantain tapahtumiin. Tämän vuoden teemamaa on Ruotsi ja teema-alueet Saamenmaa ja Kustavi. Turun kirjamessut, ”tapahtuma, jolla on sydän”, järjestetään 2.-4.10.2015.

Lämminhenkisen tilaisuuden lopuksi kirjailija Jenni Haukio signeerasi runokirjojaan ihastuneille kuulijoilleen ja sai taidekaupungin tervehdyksenä kukkakimpun sijaan Japanilainen puutarha -taideteoksen Hyvinkään Akateemisten Naisten jäseneltä, kuvataiteilija Tuula Honkanen-Laineelta ja Helene Schjerbeckistä kertovan kirjan Hyvinkään taidemuseolta.

Teksti: Tuula Honkanen-Laine

Kaksoisuhriutumisen kokemuksia ja katteettomia lupauksia: kokemukset parisuhdeväkivallasta ja ulkopuolisten reaktioista suhteessa valtiollisiin lupauksiin

Tampereen Akateemiset Naiset ry. myönsi tammikuussa 2015 kolme 300 euron stipendiä ansiokkaalle pro gradu -tutkielmalle. Perusteena on, että pro gradu -tutkielma on ajankohtainen ja yhdistyksen keskeisen tavoitteen - sukupuolten tasa-arvon edistämisen - kannalta tärkeä. Yksi palkinnon saajista oli Eija Eronen, joka tutki pro gradu -työssään naisten kokemuksia parisuhdeväkivallan uhrina olemisesta ja ulkopuolisten reaktioista, Keväällä 2015 valmistuneessa Suomen Akateemisten Naisten Liiton teettämässä kyselytutkimuksessa selvisi, että joka neljäs suomalaisista korkeakoulutetuista naisista on kokenut joskus parisuhdeväkivaltaa.

Käsittelin pro gradu -tutkielmassani naisten kokemuksia parisuhdeväkivallan uhrina olemisesta ja ulkopuolisten reaktioista. Määrittelin ulkopuolisiksi kaikki ihmiset, jotka kohtaavat parisuhdeväkivallan uhreja. Lähtökohtani oli huoli siitä, että heidän reaktionsa voivat joissakin tilanteissa saada aikaan kaksoisuhriutumisen kokemuksia.

Kaksoisuhriutumisen käsite viittaa yhtäältä väkivallan uhriksi joutumiseen ja toisaalta uhrin kokemaan sivuutetuksi ja ulossuljetuksi tulemiseen (ks. McWilliams 1998, 140; Perttu 1999, 31). Selvitin, olivatko ulkopuolisten reaktiot johtaneet kokemuksiin kaksoisuhriutumisesta.

Kontekstoin naisten kokemuksia valtiollisiin lupauksiin. Nämä lupaukset merkitsevät ensinnäkin säädöksiin, poliittisiin ohjelmiin ja kansainvälisiin sopimuksiin kirjattuja sitoumuksia valtiollisesta huolenpidosta. Toisekseen ne viittaavat sekä sukupuolisopimukseen että universalismin ideaan, sillä nekin pitävät sisällään kansalaisille luvattuja oikeuksia.

Tarkastelin naisten kokemuksia eksistentiaalisen fenomenologian tulokulmasta. Tutkielman aineistona olivat kahdeksan (N=8) parisuhdeväkivallan uhriksi joutuneen naisen syvähaastattelut. Haastattelin kerran jokaista informanttia. Haastattelutaltioinneista muodostui yhteensä 322 sivun laajuinen tekstiaineisto (fontti 11, rivinväli 1,15). Analysoin aineiston hyödyntäen Juha Perttulan (1995) Amedeo Giorgin (1985a, 1985b) fenomenologisesta analyysimetodista tekemää sovellusta.

Tutkimustulosten mukaan kokemukset väkivallan uhrina olemisesta vaikuttivat useiden naisten elämään paitsi voimakkaasti myös pitkän aikaa. Koettu väkivalta heikensi heidän ihmissuhteitaan ja henkilökohtaista hyvinvointiaan. Vaikka väkivalta loppui, sen seuraukset eivät hävinneet minnekään.

Naisten kokemat ulkopuolisten reaktiot olivat vaihtelevia. Joissakin tilanteissa ne näyttivät johtaneen kaksoisuhriutumisen kokemuksiin. Nämä kokemukset palautuivat lähinnä koettuun puuttumattomuuteen, epäoikeudenmukaiseen ja loukkaavaan kohteluun tai väkivallan vähättelyyn.

Näytti siltä, että valtiolliset lupaukset tulivat parhaiten lunastetuiksi siellä, missä parisuhdeväkivaltaa oltiin totuttu käsittelemään. Naiset kokivat tulleensa autetuiksi erityisesti turvakodeissa, yksilökeskusteluissa ja vertaistukiryhmissä. Vastaavasti lupauksia näytti rikkoontuneen pääasiassa niissä paikoissa ja niiden henkilöiden vaikutuksesta, joiden toiminta ei keskittynyt väkivaltaproblematiikkaan. Naiset kokivat kohtaamattomuutta toiveidensa ja erityisesti sosiaaliviranomaisten ja poliisin toiminnan välillä.

Vaikutti siltä, että valtiolliset lupaukset eivät taanneet tasa-arvon toteutumista avun hakemisessa ja saamisessa. Naisten kokemukset autetuksi tulemisesta näyttivät palautuneen joiltain osin siihen, missä ja kenen kanssa he asioivat. Osa informanteista teki rikoksia ja kärsi päihdeongelmista väkivaltaisen parisuhteen aikana. He saattoivat olla muita heikommassa asemassa avun hakemisen ja saamisen suhteen.

Tutkimustulosten avulla voidaan ymmärtää parisuhdeväkivallan dynamiikkaa naisten näkökulmasta. Niitä on mahdollista hyödyntää myös parisuhdeväkivallan uhreille kohdennettujen palveluiden suunnittelussa ja kehittämisessä.

Eija Eronen
Tampereen yliopisto

Lähteet
Perttula, Juha (1995) Kokemus psykologisena tutkimuskohteena. Johdatus fenomenologiseen psykologiaan. Tampere: Suomen fenomenologinen instituutti, SUFI-tutkimuksia 14.
Giorgi, Amedeo (1985a) Sketch of a Psychological Phenomenological Method. Teoksessa Amedeo Giorgi (toim.) Phenomenology and Psychological Research. Pittsburg: Duquesne University, 8–22.
Giorgi, Amedeo (1985b) The Phenomenological Psychology of Learning and Verbal Learning Tradition. Teoksessa Amedeo Giorgi (toim.) Phenomenology and Psychological Research. Pittsburg: Duquesne University, 23–85.
McWilliams, Monica (1998) Violence against Women in Societies under Stress. Teoksessa R. Emerson Dobash & Russell P. Dobash (toim.) Rethinking Violence against Women. Thousand Oaks: SAGE, 111–140.
Perttu, Sirkka (1999) Perheväkivalta auttamistyössä. Opas ammattihenkilöstölle. Helsinki: Ensi- ja turvakotien liitto, Ensi- ja turvakotien liiton julkaisu 21.

Kansainvälisyyden hyöty?

Uudessa CIRin tehtävässäni olen ollut useissa kokouksissa, joissa melkeinpä jokaisessa on keskusteltu siitä, mitä jäsenmaksulla saa ja miksi SANL-FKAF on mukana kansainvälisessä toiminnassa. Tätä haluan lähteä kanssanne pohtimaan.

Onko meillä koto-Suomessa joku kolkka, johon kansainvälisyys ei ulotu? Entä onko joku meistä työssä alalla, jossa kansainvälisyys ei näy millään tavalla nyt eikä tulevaisuudessa? Onko meistä jollakin suku, ystävä- ja tuttavapiiri ilman ripaustakaan kansainvälisyyttä? Ovatko lapset tai lapsenlapset olleet vaihto-oppilaina tai opiskelemassa ulkomailla? Interrailillä? Reppureissulla? Onko tuttavapariskunta puhunut muutosta etelän lämpöön talveksi? Onko ystävä mukana työporukassa, jolla on kummilapsi Afrikassa? Kansainvälisyys on useimpien arjessa läsnä monella tavalla, mutta siitä ei tehdä numeroa. Se on kudottu sisään tähän elämämme kankaaseen.

Suomi on kerta toisensa jälkeen kärjessä, kun listataan maailman parhaita maita asua ja elää.  Naisten mahdollisuudet koulutukseen ja sen myötä mielekkääseen työhön eivät ole vähäisiä asioita näissä arvioinneissa ja kaikki Pohjoismaat pääsevät listoilla korkealle. Aina näin ei meilläkään ole ollut. Kun joissakin maissa tyttöjen mahdollisuus koulunkäyntiin, akateemisesta loppututkinnosta puhumattakaan, on edelleen vain unelma niin paras ymmärrys asian tärkeydestä samoin kuin sen vaikeudesta on varmasti jokaisella akateemisen koulutuksen saaneella naisella. Ilman mahdollisuutta kouluttautumiseen meidän jokaisen elämä samoin ympäröivä yhteiskunta näyttäytyisi nyt melko toisenlaisena.

Akateemisten Naisten kansainvälinen komitea valitsi tämän vuoden kärkiteemaksi globaalikasvatuksen, jossa halutaan nostaa esiin globaalit kehityskysymykset ja yksilön vaikutusmahdollisuudet. Globaalikasvatus lisää ymmärrystä siitä, miten jokainen meistä on kytköksissä maailmanlaajuisiin kysymyksiin. Globaalikasvatus myös rohkaisee globaalin oikeudenmukaisuuden edistämiseen omalla toiminnalla ja valinnoilla.

Järjestötyö ja kansalaisvaikuttaminen perustuvat työhön, jota tehdään paikallisella tasolla, valtakunnan tasolla ja kansainvälisesti. Nämä eri tasot tarvitaan, jotta saadaan voimaa ja vaikuttavuutta tärkeiden asioiden edistämiseen. Siksi globaalikasvatus sopii hyvin SALN-FKAF:n teemaksi, sillä meille tärkeät kysymykset ovat kriittisiä maailmanlaajuisesti mutta edelleen ajankohtaisia myös paikallisesti.

Palataan hetkeksi takaisin tekstin alkuun ja pohditaan itse kukin, ei sitä että saammeko tarpeeksi vastinetta jäsenmaksulle, vaan sitä että teemmekö tarpeeksi?

Marita Salo
CIR - Coordinator of International Relations
maritasalo123(a)gmail.com

Julkaistu jäsenlehti Minervassa 2/2015.

Pelkoa, nöyryyttämistä ja mustelmia - Joka neljäs korkeakoulutettu nainen parisuhdeväkivallan uhri

Euroopan Unionin perusoikeusviraston (FRA:n) vuonna 2014 teettämän selvityksen mukaan suomalaisnaisista joka kolmas on kokenut fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa nykyisen tai entisen kumppanin taholta (EU:n laajuinen tutkimus naisiin kohdistuvasta väkivallasta 2014). Suomessa naisiin kohdistuvaa väkivaltaa on tutkittu erityisesti vuosina 1997 ja 2005 kerätyillä kansallisilla kyselytutkimuksilla, joista kävi ilmi, että joka viides nainen on joutunut joskus nykyisen kumppanin tekemän parisuhdeväkivallan tai väkivallalla uhkailun kohteeksi. (Heiskanen & Piispa 1998; Piispa et al.2005). Vuoden 1997 tutkimuksen mukaan korkeakoulutetut naiset olivat yksi suurimmista parisuhdeväkivaltaa nykyisessä suhteessaan kokevista ryhmistä: joka neljännellä oli korkeakoulutus. 

Keväällä 2015 valmistuneessa Suomen Akateemisten Naisten Liiton (SANL-FKAF) teettämässä kyselytutkimuksessa selvisi, että joka neljäs korkeakoulutetuista naisista on kokenut joskus parisuhdeväkivaltaa. Tutkimus oli osa SANL-FKAF:n koordinoimaa, Euroopan komission alaista Domestic Violence Met by Educated Women -hanketta (DVMEW) (2013-2015), joka on kahden vuoden ajan kartoittanut korkeakoulutettujen naisten kokemaa parisuhdeväkivaltaa viidessä Euroopan maassa. Hanke on osa elinikäiseen oppimiseen perustuvaa Grundtvig-oppimiskumppanuushanketta, Lifelong Learning Programme. Kyselylomakkeen ja tulosten analysoinnin on suorittanut teologian kandidaatti Maiju Pitkänen. Kyselystä ja sen tuloksista vastaa yksin Maiju Pitkänen, ei esimerkiksi Euroopan Komissio.

DMEW kyselytutkimus 2015

Tutkimukseen osallistuneet

Suomalainen tutkimusaineisto kerättiin sähköisellä kyselylomakkeella vuodenvaihteessa 2014-2015. Vastaaminen oli täysin anonyymia. Tämän lisäksi kaksi kyselyyn osallistunutta suostui haastateltavaksi kasvokkain.

Kyselyyn vastasi 302 naista, jotka olivat iältään 24-81-vuotiaita. Suurin ikäryhmä oli 35-44-vuotiaat. Suurimmalla osalla vastanneista oli maisterin tutkinto (66 %) tai tohtorin tutkinto (21 %). Alempi ammattikorkeakoulututkinto oli seitsemällä, alempi yliopistotutkinto neljällä ja ylempi ammattikorkeakoulututkinto kolmella prosentilla vastanneista.

Kyselyyn vastanneista reilu neljännes (27 %) oli joskus kokenut parisuhdeväkivaltaa. Kuusi prosenttia (19 naista) oli kyselyyn vastaamishetkellä väkivaltaisessa suhteessa ja 21 % (63 naista) oli aiemmin ollut väkivaltaisessa suhteessa.

Tulosten analyysi

Sähköisen kyselylomakkeen vastaukset analysointiin SPSS tilasto-ohjelmalla (Statistical Package for the Social Sciences). Tässä artikkelissa esitettävien tulosten analyysissa on käytetty frekvenssejä sekä ristiintaulukointia. Kyselylomake sisälsi myös runsaasti kysymyksiä avoimilla vastauksilla. Avoimia vastauksia kertyi 110 tulostettua sivua. Lisäksi äänitetyt haastattelut on litteroitu. Naisten avoimet vastaukset sekä haastattelut täydentävät määrällistä aineistoa.

Parisuhdeväkivallan muodot ja yleisyys

Hankkeessa parisuhdeväkivalta määriteltiin henkiseksi, fyysiseksi, seksuaaliseksi, sosiaaliseksi sekä taloudelliseksi väkivallaksi. Kyselyssä käytettiin pitkälti samoja kysymyspatteristoja kuin aiemmassa suomalaisessa tutkimuksessa. (Heiskanen & Piispa 1998; Piispa et al. 2005).

Tuloksista selvisi, että yleisimpiä väkivallan muotoja vuonna 2015 olivat kiinni tarttuminen ja liikkumisen estäminen, läimäisy, potkiminen, nyrkillä lyöminen sekä seksuaalinen väkivalta. Myös kuristaminen ja pään hakkaaminen johonkin olivat yleisiä väkivallan muotoja. Nöyryyttävä nimittely, vähättely sekä väkivallalla uhkailu oli yleistä. Neljännes parisuhdeväkivaltaa kokeneista vastaajista kertoi kumppanin tuhoavan tahallaan yhteistä omaisuutta, ja viidennes, ettei nainen saa tehdä itsenäisiä päätöksiä perheen raha-asioissa.

Sosiaalinen ja taloudellinen väkivalta

Tuloksista selviää, että väkivaltaisissa suhteissa käytetään väkivallattomia suhteita huomattavasti enemmän erilaisia pelottelun ja rajaamisen keinoja. Naisen elämää rajataan estämällä häntä viettämästä sosiaalista elämää, rajoittamalla rahankäyttöä ja työnhakua sekä uhkailemalla itsetuholla tai lasten vahingoittamisella. Nämä ovat harvinaisia väkivallattomissa parisuhteissa.

Yleisimpiä väkivaltaisen suhteen ominaisuuksia olivat, että mies nimittelee lannistaakseen ja nöyryyttääkseen naista, mies on mustasukkainen eikä halua naisen puhuvan muiden miesten kanssa ja mies vaatii saada tietää, mihin nainen menee, kenen kanssa ja milloin hän palaa. Huomattavaa on, että joka neljäs väkivaltaisessa suhteessa kyselyhetkellä olevista tai joskus olleista kertoo miehen vahingoittavan tahallaan yhteistä omaisuutta.   Naiset kertoivat myös taloudellisesta kiristämisestä, taloudellisesta hyväksikäytöstä, seksuaalisesta väkivallasta rahankäytön kontrollilla, astioiden ja tavaroiden heittämisestä seinään, tavaroiden särkemisestä, naisen omaisuuden rikkomisesta sekä vasta remontoidun huoneen tuhoamisesta. Verrattuna vuoden 2005 tulokseen taloudellisen kontrollin käyttö on korostunut. Tulokseen voi vaikuttaa vuoden 2015 otoksen pieni koko eivätkä tulokset ole suoraan vertailukelpoisia. Tulokset antavat kuitenkin kiinnostavaa tietoa korkeakoulutettujen naisten kokeman parisuhdeväkivallan erityispiirteistä.

Henkinen, fyysinen ja seksuaalinen väkivalta

Yleisintä henkistä väkivaltaa oli vähättely ja nimittely. Yleisimpiä fyysisen väkivallan muotoja olivat liikkumisen estäminen, läimäisy sekä potkiminen. Jopa joka kolmas (32 %) joskus väkivaltaisessa suhteessa olleista kertoi, että mies on painostanut, pakottanut tai yrittänyt pakottaa seksuaaliseen kanssakäymiseen. Vastaajista 40 % vastasi miehen käyttäytyneen väkivaltaisesti muulla tavalla. Muita tapoja olivat esimerkiksi raivoaminen ja huutaminen, mies ei ole suostunut pysäyttämään autoa pyydettäessä, mies on kohdellut nöyryyttävästi esimerkiksi heittämällä avaimet naisen jalkoihin julkisella paikalla, naisen repiminen vastentahtoisesti pois asunnosta, astioiden rikkominen tai avun epääminen hädän hetkellä.

Väkivallan muodot esiteltiin heti kyselyn alussa, jonka jälkeen naisen piti arvioida, onko hän kokenut väkivaltaa parisuhteessaan. Vaikka useampaakin vastaajaa oli läimäisty, nimitelty, tartuttu kiinni ja estetty liikkumasta, he vastasivat, etteivät ole kokeneet parisuhdeväkivaltaa. Tämä kertoo, että parisuhteen sisällä tapahtuvaa väkivaltaa on vaikea tunnistaa tai tunnustaa väkivallaksi.

Väkivallan yleisyys

Kyselyhetkellä väkivaltaisessa suhteessa olleista 29 % kertoi väkivallan olevan jatkuvaa. Aiemmin väkivaltaisessa suhteessa olleista 39 % kertoi väkivallan olleen jatkuvaa. Jopa 80 % kyselyhetkellä väkivaltaisessa suhteessa olleista kertoi, että väkivaltaa esiintyi kaksi kertaa tai useammin viimeisen vuoden aikana.

Häpeää ja haavoja – parisuhdeväkivallan seuraukset

Tyypillisimmät parisuhdeväkivallan henkiset seuraukset olivat ongelmat miessuhteissa, häpeä sekä pelko. Lisäksi yli puolet väkivaltaa kokeneista koki masennusta sekä itsetunnon laskua. Turtuminen sekä ongelmat opinnoissa ja työelämässä olivat myös tyypillisiä seurauksia. Tyypillisimmät fyysiset vammat olivat mustelma tai ruhje, haava, sijoiltaan meno sekä hiusten lähtö repimisen seurauksena.

Avun hakeminen ja tyytyväisyys saatuun apuun

Naiset hakivat useimmiten apua lähipiiristään, eli ystävältä, sukulaiselta tai perheenjäseneltä. Myös terveyskeskuksesta tai lääkäristä haettiin usein apua. Tyytyväisimpiä naiset olivat ystävän ja sukulaisen apuun. Virastoista ainoastaan turvakodin ja lakiasiain- tai oikeusaputoimiston apuun oltiin poikkeuksetta tyytyväisiä. Etenkin tapauksen vähättely, häpeä ja koston pelko estivät naisia hakemasta apua.

”Puhuminen auttoi, se siirsi vastuun ja häpeän tekijälle” – eroon väkivallasta

Naiset, jotka eivät enää kyselyhetkellä olleet väkivaltaisessa suhteessa, arvioivat, että paras keino väkivallan vähentämiseksi olisi julkisuus eli asian esille tuominen erilaisissa foorumeissa. Toiseksi parhaaksi keinoksi naiset arvioivat eroamisen. Lisäksi naiset uskoivat, että asiasta valistaminen ja opettaminen muun muassa koulussa auttaisivat sekä väkivallan uhreja että tekijöitä tunnistamaan väkivaltaa ajoissa. Naiset myös toivoivat, että asiasta kysyttäisiin rutiininomaisesti esimerkiksi neuvolassa. ”Väkivalta loppui vasta siihen kertaan, kun siitä tuli julkinen asia,” kertoi yksi vastaaja.

Ongelmat purkautuvat väkivaltana – miksi kumppani lyö

Naisilta kysyttiin, miksi mies on heidän arvionsa mukaan väkivaltainen parisuhteessa. Lähes joka kolmas (30 %) uskoi miehen väkivallan johtuvan miehen omassa lapsuudessa kokemasta väkivallasta. Joka neljäs uskoi, että miehen alkoholin väärinkäyttö aiheuttaa väkivaltaisuuden. Joka viides arvioi väkivaltaisuuden johtuvan miehen mielenterveysongelmista. Yleisiä naisten arvioimia syitä olivat myös miehen heikko itsetunto sekä mustasukkaisuus.

Nöyryyttäminen ja taloudellinen väkivalta korkeakoulutettujen kokeman parisuhdeväkivallan erityispiirteitä

Nimittely ja nöyryyttäminen olivat nykyisessä parisuhteessa paljon yleisempiä korkeakoulutettujen parissa kuin vuoden 2005 otoksessa. Tämän lisäksi suurimmat erot koskivat taloudellista kontrollia, omaisuuden tahallista vahingoittamista sekä itsetuholla uhkailua.  Oma otokseni on niin pieni, etteivät tulokset ole vertailukelpoisia. Tulokset voivat kuitenkin antaa suuntaa. Vertailu antaisi ymmärtää, että tietynlainen alistaminen ja taloudellinen hallitseminen ovat yleisempiä korkeakoulutettujen naisten kuin kaikkien naisten nykyisissä parisuhteissa. Myös DVMEW-hankkeen partnerimaan Slovenian teettämän kyselytutkimuksen tuloksissa henkisen ja taloudellisen väkivallan käyttö korostuivat yleisyyden osalta muihin väkivallan muotoihin nähden (Slovenian kyselytutkimus 2014). Selvää on, ettei koulutus suojaa väkivallalta, vaan kuka tahansa sosiaalisesta asemasta riippumatta voi joutua parisuhdeväkivallan uhriksi. Erityisesti henkiset seuraukset ovat vakavia ja pitkäaikaisia, eikä väkivaltaan haeta apua häpeän ja pelon takia. Uhri jää yksin ja väkivalta pitkittyy.

Puhuminen pelastaa

Tehokas keino väkivallan vähentämiseksi olisi asiasta puhuminen julkisesti. Tällöin sekä väkivallan uhrit että tekijät oppisivat tunnistamaan väkivaltaisia piirteitä varhaisemmassa vaiheessa ja mahdollisesti hakemaan apua. Eristetty ja henkisesti alistettu nainen ei välttämättä tunnista väkivaltaa väkivallaksi, ennen kuin saa tilanteeseensa perspektiiviä puhumalla vaikkapa ystävän tai terveyskeskuslääkärin kanssa. Turtuneen uhrin on vaikea hakea apua – rutiininomainen kysyminen naiselta esimerkiksi lääkärissä tai neuvolassa voisi olla ensi askel ongelman myöntämiseen ja väkivallasta eroon pääsemiseen. Myös ystävä tai perheenjäsen voi rohkaistua kysymään, onko naisella kaikki hyvin. Tyytyväisimpiä naiset olivat juuri ystävältä saamaansa apuun.


KIRJOITTAJA
Teologian kandidaatti Maiju Pitkänen, Helsingin yliopisto

KIRJALLISUUS
Slovenian kyselytutkimus. http://akateemisetnaiset.fi/wp-content/uploads/2014/11/Kolman-2015-05-08.pdf (Luettu 4.8.2015).
EU:n laajuinen tutkimus naisiin kohdistuvasta väkivallasta. Tutkimustulokset lyhyesti: http://fra.europa.eu/sites/default/files/fra-2014-vaw-survey-at-a-glance-oct14_fi.pdf. (Luettu 23.7.2015.)
Heiskanen,Markku & Piispa, Minna 1998: Usko, toivo, hakkaus. Kyselytutkimus miesten naisille tekemästä väkivallasta. Tilastokeskus. Oy Edita Ab. Helsinki.
Piispa, Minna & Heiskanen, Markku & Kääriäinen, Juha & Sirén Reino 2006: Naisiin kohdistunut väkivalta 2005. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen julkaisuja 225. Hakapaino Oy. Helsinki
Suomen Akateemisten Naisten Liiton verkkosivut http://akateemisetnaiset.fi
www.akateemisetnaiset.fi/hankkeet/domestic-violence/ (Luettu 5.12.2014.)

WOMENTO-mentoroinnilla naisten osaaminen käyttöön

Väestöliitto käynnisti vuonna 2011 maahanmuuttajanaisten työuramentoroinnin. Tavoitteena on luoda koulutetuille maahanmuuttajanaisille ammatillisia verkostoja ja tukea heidän kotoutumistaan, kielitaitoaan ja työllistymistään.

Suomeen muuttaneet koulutetut naiset ovat usein tulleet tänne perhesyistä. Naisen hyvinvoinnin kannalta on merkittävää, voiko hän käyttää uudessa maassa osaamistaan ja osallistua työmarkkinoille. Yhteiskunnan kannalta on tärkeää tunnistaa ja hyödyntää täällä jo oleva osaaminen.

Suomalaiseen yhteiskuntaan on vaikeaa päästä mukaan, jos ei ole työelämässä. Maahanmuuttajien työttömyys on noin kolminkertainen verrattuna suomalaisten työttömyyteen ja ero on vielä suurempi korkeakoulutettujen kohdalla.

Väestöliiton WOMENTO-hankkeen ydin on vapaaehtoisuuteen perustuva mentori-aktori- malli.  Aktori on omalle alalleen työllistymään pyrkivä maahanmuuttajanainen ja mentori on samalla ammattialalla Suomessa työskentelevä tai vastaavan koulutuksen saanut nainen. Malli perustuu tasa- arvoisuuteen ja henkilökohtaiseen vuorovaikutukseen kahden ammattilaisen välillä. Parityöskentelyä tuetaan ryhmätyöskentelyllä, jossa ajatuksia ja kokemuksia voidaan vaihtaa useamman henkilön kesken.

Hanke on ollut eritäin suosittu. Alkuvaiheen jälkeen sekä aktoreita että mentoreita on ilmoittautunut mukaan enemmän kuin on voitu ottaa.  Maahanmuuttajanaiset kaipaavat ammatillisia verkostoja, jotka auttavat heitä eteenpäin. Suomalaisnaisten motiivina taas on halu tehdä jotain merkityksellistä ja jakaa ammatillista hiljaista tietoa.

Kyseessä on perinteisestä poikkeava vapaaehtoistyön muoto, joka ajallisesti rajallisena (noin yksi vuosi) on mahdollinen myös työelämässä oleville.

Mukana on ollut yhteensä yli 200 henkilöä pääkaupunkiseudulla, Turussa ja Porvoossa.

Työllistymisen kannalta tulokset ovat erinomaisia. Noin kolmasosa koulutetuista maahanmuuttajanaisista työllistyi omalle alalleen, noin viidesosa sai omaa ammattiosaamistaan vastaavan harjoittelupaikan. Loput saivat koulutuspaikan, perustivat oman yrityksen tai onnistuivat hankkimaan apurahan tai pääsivät muuten tavoitteeseensa.  Kaikki pitivät tärkeänä hankkeen tarjoamaa sosiaalista kanssakäymistä ja verkostoja.  Kielitaito ja rohkeus käyttää suomen kieltä vahvistuivat ja sen myötä osallisuus suomalaiseen yhteiskuntaan parani.

Väestöliitto jatkaa hanketta, vaikka RAY:lta saatu tuki pieneni tänä vuonna hyvistä tuloksista huolimatta. Liitto toivoo, että WOMENTO -mentorointi  leviäisi myös  muiden organisaatioiden työkaluksi. Voisivatko Akateemisten Naisten paikallisyhdistykset tarttua haasteeseen?

Helena Hiila-O’Brien
Helsingin Akateemisten Naiset ry:n puheenjohtaja
Väestöliiton toimitusjohtaja 2002 – 2014

Aina vain automatisoidaan...

Helsingin aseman vessaankin pääsee pian vain kolikkoautomaatin avulla, kertoo HS pikku-uutisessaan 23.5.2015. Mistähän vielä voisi keksiä keinoja tehdä pienipalkkaisista työntekijöistä sosiaalitoimen asiakkaita tai ainakin lisäpäitä työnhakijoiden kasvavaan joukkoon?

Kävimme pari viikkoa sitten Englannissa ja Skotlannissa. Pienelläkin metroasemalla oli lipunmyyjä ja vielä toinen henkilö neuvomassa matkailijoita. Juniakin kuljettivat ihan aidot ihmiset, ei robotit.

Jostain lehdestä luin tänään, että osa lähijunien matkustajista pelkää matkustamista ilta-aikaan. Ei niinkään junissa, vaan asemilla. Lipunmyyjä toisi turvaa.

Kovin harvassa ovat Suomessa kahvilat, joissa ostos tuodaan pöytään ja likaiset astiat korjataan pois. Liikeyritys säästää siirtämällä kulunsa yhteiskunnalle, sillä toimeentulo- ja vuokratukeen ei tarvitse paljon lisätä, kun jo voidaan palkata kahvila-apulainen.

En periaatteessa vie ainakaan maaseudun ABC-ruokaloissa astioitani itse telineeseen ja odotan, että minua tultaisiin moittimaan. Olen ajatellut silloin kysyä, pitäisikö minun myös tulla keittiöön tekemään salaatti! Maalla nuoren on kaupunkialueitakin vaikeampaa saada työtä ja siksi en halua viedä työtilaisuutta. 

IKEA kertoo oikein seinällä ja ruoka ja kahvi ovat halvempaa siksi, että luotetaan itsepalveluun. Eli ei palkata ihmistä avuksi, vaikka erityisesti vanhukset ja monen lapsen kanssa liikkuvat sitä todella tarvitsevat. Olisin - ja uskon että moni muukin olisi - valmis maksamaan muutaman kymmensenttisen lisää annoksesta, jos tietäisin, että se tuo työpaikan jollekulle työttömälle. 

Marja Liisa Toivanen
Vantaan Akateemiset Naiset

Budget Cuts in Europe - Do Women Pay the Price Again?

THE INTERNATIONAL HELVI SIPILÄ SEMINAR series addresses challenging issues that affect women and their lives globally and locally in the 21st century. The first International Helvi Sipilä Seminar was organized at the CSW50 in 2006 by the Finnish Federation of University Women (FFUW) in collaboration with four other Finnish Women’s organizations to honor the work of Minister Helvi Sipilä.
 
At the CSW59, with the title Gender, Power and Economy, the seminar focused on the important role that women have in world economies. One of the seminar speakers was Dr. Päivi Mattila whose speech we publish here in full. In her presentation Budget Cuts in Europe – Do Women Pay the Price Again?, Päivi Mattila explored the negative impact of austerity measures, which are often carried out without proper analysis, on everyday lives of millions and how they increase women’s care responsibilities. Mattila points out that governments must be held accountable for their duty to ensure economic and social rights for all, and calls for leadership that recognizes and acknowledges old and new privileges and powers.

"Ladies and gentlemen, distinguished feminists, 

Twenty years ago hope was in the air. It filled those of us who were lucky and privileged to participate in the Beijing conference and the nearby NGO Forum in Huaroi. As a young student and activist, I was one of those around 50 000 participants. With much emotion, I listened to Helvi Sipilä speak in the opening ceremony in the Beijing stadium. Later, I got to know her and learn from her, as so many others did.

Not only hope but also solidarity, the incredible stamina of women's rights activists and hard work has resulted in many gains. As governments agreed to do in Beijing, they have invested more on ensuring access of girls to primary education, maternal mortality has decreased in many places, and violence against women criminalised in many countries.  These gains are meaningful and relevant, and can be celebrated.

But most of what was decided in Beijing in relation to women and economy, is missing even in the Governments' plans and strategies, not to talk about results or achievements. Yesterday, I was listening to the Governments' speeches in the General Assembly Hall here at the UN. Few, if any country explicitly mentioned women's economic and social rights, nor made commitments to respect these rights, for example by providing adequate basic services to all women and girls. This is even more concerning since an economic crisis is hitting hard on many regions of the world.

Worryingly, as confirmed by the UN Secretary-General's assesment report on the implementation of Beijing Platform of Action, economy seems to escape the gender equality talk and walk.

Today, other speakers, sisters from Belize and Mexico, will discuss their regions, so I will speak about what is happening in Europe. Difficult economic situation has led goverments across Europe to set in place strict austerity measures. Massive cuts on public spending are being carried out in the countries hardest hit, such as Greece, Spain and Portugal. This is, to some extent, understandable and inevitable. But once again, almost no prior assessments of how these measures affect different people, were made.

This is astonishing given that so much has been written about the negative impact on women of the Structural Adjument Programmes that were forced upon many so called developing countries in the 1980s. Economic and financial institutions and goverments should have learnt that cuts in public health services, in education, in electricity and in social protection impact women and men in different ways. Research has already shown - thanks heaven for feminist researchers - that the crisis in Europe has had significant gendered consequences. Women of different minorities, such as migrant women, disabled women or ethnic minorities have been particularly affected.

In Greece, the impact on human rights, was studied by the International Federation for Human Rights, our umberella organisation and the Hellenic League for Human Rights, our sister organisation in Greece. Central Bank of Europe, the IMF and the European Union governments provided loans to Greece against extreme austerity measures. The study showed that practically no analysis of potential consequences for human rights or gendered consequences was made before deciding on these structural measures.

In Greece, massive unemployment combined with cuts in basic services, led to unprecedented poverty rates and homelessness. While the situation led to an increased need for health care, cuts precisely in the health sector were among the heaviest, with devastating consequences. Because subsidised health insurance was cut from the unemployed, people simply could not afford health care nor medicine they would have needed. This led to a dire lack of hospital beds, causing estimated at least two hundred annual deaths. Malaria reappeared after many decades. Cuts on institutional care increased care responsibility at home, carried out by women more than men.

The study showed that these measures led to a clear violation of binding international human rights conventions, such as the CEDAW convention and Convention on Economic, Social and Cultural Rights. Many of the consequences in Greece were highly gendered and led to violations on women's rights, as has also been noted by the CEDAW committee.

How is it possible that the banker men -maybe there were some women too - were allowed to decide on measures which would clearly breach against agreed international human rights standards? Not only the Government of Greece but also other member states of the European Commission member and the IMF are bound by international human rights principles.

Curiously, while Greece had to cut spending in all sectors, cuts in its defence budget were relatively much lower than in health.

Of course, European countries have tried to mitigate the negative consequences of the economic crisis. One way has been job creation. However, job creation in several countries has concentrated on male-dominated sectors such as construction, not on female-dominated sectors such as health care or education.

In my own country, Finland, several legislative initiatives have been made during the past couple of years that would be detrimental to many women and children. There have been attempts to cut on the subjective right of children to public child care, fought by women's movement decades ago, and on child allowances. These iniatives have so far been rejected because of hard work of women's NGOs and women's rights advocates in the administration. But unfortunately they are likely to be tabled again.

Ladies and gentlemen, the economic measures implemented across Europe are not only about economic crisis. There are broad on-going shifts in Europe from relatively women-friendly welfare state logic to market-logic with, for example, increased privatisation of health care. This shift may have positive and negative consequences, and needs to be carefully analysed from a gender perspective. On a global scale, power appears to be escaping from politically elected institutions to corporations.

Also, concept like 'flexibility' within the labour markets has contradictory implications for women.
Flexible practices such as shorter working hours may make combination of work and family life easier. However, some labour market reforms to increase flexibility have meant, for example, that it easier to sack people or more difficult to breastfeed during the work day.

Do women lose on economic reforms and austerity measures? This is not a rhetorical question. Many women lose, but not all them, not all of us.

Since Beijing, the concepts of multiple discrimination and intersectionality, have helped us to understand how gender based discrimination intersects with discrimination based on class, ethnicity, religion, caste, age, being able or disabled, sexual orientation and so on. One of the lessons I have learnt during my almost 25 years of involvement, is that some women have their economic and social rights well established, but most do not. The major dividing line does not only go between countries of the global South and North, or North Europe and South Europe. There are poor women and rich women in all countries, just as there are poor and rich men. This is something we women have to acknowledge if we are to understand gender, power and economy and to fight injustice. A particular responsibility of us Northern women, including well-meaning NGOs, is to finally let go of the generalisation of 'Third world women'. Women of the South, cannot be described as one homogenous suffering mass, just like European women cannot be considered as one wealthy group.

Many women and men with higher income in Finland appear blind to the everyday realities of the poor. What may seem like a minor few euros cut in child allowance for some, equals to buying food for three days for others. A female minister responsible for social protection recently showed blatant ignorance of these realities by making a gross underestimation of how many people have a lower than average income in Finland. Blindness to economic inequality prevents true feminist change.

In Finland, elderly women on minimum pension, many women in single-parent households, large part of long-time unemployed women or women in atypical employment are poor, at least in economic terms. The income level of persons with immigrant background, but in particular immigrant women, is clearly lower than of so called native Finns.

We need to look beyond the average. A pan-European study showed that older migrant women and disabled women have greater difficulties in access to health services that they are in principle entitled to. Girls of the Roma minority have very little possibility to attend primary education in several European countries. The Governments must provide basic services to everyone. If they fail to do so, they must be held accountable.

Sisters and brothers, we must get hold of the economic and financial institutions, we must confront the finance ministries with our demands just as we have successfully pushed so many other ministries, in other sectors. We must bring feminist struggles into those tables where financial decisions are being made.

Friends, there are three important documents in my hand: Beijing platform of action, the Convention on Economic, Social and Cultural rights, and the Convention on the Elimination of All Forms of Discrimination Against Women. They are jewels, but their full potential has yet to be achieved. I believe something we can do more effectively as non-governmental organisations, is to challenge the governments by bringing more cases of potential violations of economic and social rights against them. Of course, human rights and women rights groups are doing this already. We are also using regional human rights instruments such as the European Social Charter, but I believe this work can be enhanced. The governments must ensure that the human rights structures here at the UN have proper resources. Otherwise, the beautiful human rights will not be effective.

While we speak here in this seminar, organised to honour Helvi Sipilä and her work, Governments are renewing their commitment to Beijing Platform of Action in the General Assembly hall. That is fine and necessary. But, the governments and their economic advisers should also read the Platform of Action, including sections on 'poverty' and 'economy' more carefully. I know they busy, but so are we.

Good news, my friends. Women are on the streets again. For example, in Greece and Spain, people are marching in masses against the consequences of austerity measures. As a diverse women's movement, we have to make sure that such resistance has a strong women's rights angle. We have the knowledge of how to push through issues that no one likes first. Social and economic rights are human rights, and they belong to all women and girls. Thank you."

Päivi Mattila
New York 12 March 2015

Oppia Ruotsista: Yhteistoiminnalliset menetelmät koulutuksen kehittämisessä

Ovannåkersin kunnassa on asukkaita 11 417. Tämä Ruotsin pienkunta on elinkeinorakenteeltaan vahvasti teollisuus- ja pienyritysvaltainen. Kunta onkin panostanut yrittäjyysmyönteiseen ilmaston luomiseen ja yrittää edelleen houkutella lisää yrittäjiä ja investointihalukkaita sijoittajia kuntaan. 

Ovannåkers panostaa myös koulutukseen. Kunta aloitti yhteistyöprojektin kahden Gävlen korkeakoulun tutkijan ja Alfakoulun välillä 2012, ja projektia jatkettiin ainakin vuoteen 2015 saakka. Projektin toimintatavat ja teoreettinen pohja mukailee variaatioteoriaan pohjautuvaa Learning study -oppimismenetelmää, toimintatapatutkimusta tai yhteistoiminnallista oppimista. Näissä opetusmenetelmissä oppiminen mielletään jaksotetuksi prosessiksi, jossa opetus ja oppilaiden oppiminen luovat edellytykset suunnitteluun, vaikutusten arviointiin, dokumentointiin ja kehitystyöhön. Kaiken tämän tarkoituksena on muuttaa opetuksen ja oppimisen toimintatapoja positiiviseen yrittäjämäiseen oppimisen suuntaan.

Mielenkiintoista Ovannåkersin projektissa on se, että se toteutettiin kahden oppiaineen välillä - matematiikan ja biologian. Projektin tutkimuskohteena ovat kuudennen luokan oppilaat ja tiiviisti yhteistyössä heitä opettavat luokanopettajat. Oppiminen kouluissa ei tapahdu ainejakoisesti, vaan se voidaan liittää kahden oppiaineen väliseksi oppimisprosessiksi, joka puolestaan lisää opettajien välistä yhteistyötä sekä oppilaan ja opettajan oppimista. Tällaista oppimisen mallia tukee myös tuleva oma opetussuunnitelmamme, jossa oppilaiden oppiminen ja yhteistyö on nostettu opetussuunnitelman keskiöön. Näin ollen se voisi olla malli oppilaan laaja-alaisesta oppimisesta ja osaamisesta, jota opetussuunnitelmamme korostaa. Mallia voitaisiin myös osin soveltaa tutkimaani Yrityskylä-oppimiskonseptiin, jossa ainakin yhtenäiskouluissa aineenopettajan ja luokanopettajan yhteistyötä voitaisiin kehittää.

Projektin kuvaus  

Kahden oppiaineen ja yliopiston tutkijoiden (matematiikka ja biologia) ja luokanopettajien projektin kuvaus noudattaa seuraavaa toimintatutkimuksen sykliä:

1. Määritellään mitä teemme ja missä voisimme parantaa opetusta ja oppimista.

2. Miten arvioidaan projektin etenemistä ja opetuksen tuloksia?

3. Miten toteutetaan oppimisyhteistyötä?

4. Miten kehitetään eri käytäntöjen ja yhteyksien ymmärtämistä? Miten taataan oppilaan aktiivinen osallistuminen, uudet ohjauspuitteet ja panostukset osaamiseen ja jatkuvaan tutkimus- ja kehitystyöhön.

5. Uusien kysymysten kehittäminen. Huomioitavaa on että edellä mainittu kuvaus on jatkuva sykli, oppimisprosessi. 

Projektin läpivienti ja alustavat keskustelut kouluissa

Aluksi opettajat kuvailivat tutkijoille, miten he opettavat kuudesluokkalaisia biologiassa ja matematiikassa. Lisäksi he kertoivat, miten oppilaat ymmärsivät eri yhteydet, esimerkiksi matematiikan ja algebran välisen yhteyden ja mitkä kohdat olivat ongelmakohtia oppilaiden oppimisessa.

Seuraavassa vaiheessa opettajille esiteltiin Australiassa kehitelty suunnittelutyökalu Content Representation (CoRe). Tämän suunnittelutyökalun tavoitteena on kohdistaa sitä käyttävien opettajien huomio oikeisiin asioihin oppimisessa. CoRe työkalu sisältää joukon kysymyksiä, jotka nostavat esiin tärkeitä opetusnäkökulmia oppimisessa.

1. Mitä oppilaiden pitäisi ymmärtää?

2. Miksi oppilaiden on tärkeää osata tämä?

3. Mitä osia asiasta oppilaiden ei vielä tarvitse tietää?

4. Tuntuuko jokin asia esim. käsitteen opetuksessa vaikealta määrittää tai kuvata?

5. Miten selvität oppilaiden mielikuvan ja näkemyksen käsitteistä?

Tämän jälkeen opettajat kirjaavat ajatuksensa yhteen suunnittelumuistioon.

Seuraavassa vaiheessa opettajat olivat jatkuvassa yhteydessä projektin tutkijoiden kanssa. Opettajat suunnittelivat yhdessä opetuksen vaiheittaisen etenemisen ja käsitteiden oikea-aikaisen selvittämisen biologiassa ja matematiikassa. Ryhmä selvitti keskenään kysymykset, jotka tuottivat vaikeuksia ja joissa opettajat kokivat vaikeuksia. Erilaisin testein mitattiin oppilaiden osaamista ennen ja jälkeen opetuksen. Matematiikan ja biologian opetus oli samaa mitä ennenkin, mutta sen suunnitteluun ja palautteen keräämiseen panostettiin jatkuvana prosessina työryhmässä.

Tutkimusryhmä ja yliopiston opettajat kokoontuivat vuoden kuluessa useita kertoja keskustelemaan tuloksista ja menetelmistä. Kaikki keskustelut nauhoitettiin ja nauhojen perusteella laadittiin muistio projektin käytettäväksi. 

Projektin arviointi

Projektia arvioitiin mukana oleville opettajille tehdyn kyselyn ja analysoinnin perusteella. Tulokset otettiin huomioon seuraavalla kerralla opetusohjelmassa. Yhteistyötä päätettiin jatkaa painottaen oppilaiden kykyjen ja valmiuksien kehittämistä ja arvioimista opetussuunnitelmien keskeisissä osissa.

Projektin arvioimiseksi haluttiin vastauksia seuraaviin kysymyksiin:

Mitä opettajat pitivät tärkeänä projektin toteutuksessa?

Miten opettajat katsoivat projektin vaikuttaneen heidän opetusmenetelmiin ja oppilaiden oppimistuloksiin?

Projektin pidettiin hyvin tärkeänä jatkokoulutuksen, tekniikan, opettajien ja tutkijoiden ja rehtoreiden yhteistyössä. Samoin pidettiin tärkeänä tulosten mittaamisessa kehiteltyjä menetelmiä. Kun oppimistulokset ja opetusmenetelmät paranivat, koettiin projekti luonnollisesti merkittäväksi. Hyvänä pidettiin myös sitä, että projekti nidottiin yhteen luonnontieteen ja tekniikan jatkokoulutukseen. Koska tutkijat kouluttivat opettajia vaikeaksi todetuissa kohdissa opetussuunnitelmassa, saatiin heti avuksi tutkijoiden uusia menetelmiä ja ideoita.

Suunnittelutyökalut (CoRe) koettiin aluksi vaikeina, kun opettajat eivät tienneet miten niitä käytetään. Kuitenkin todettiin, että ilman niitä ei olisi päästy yhtä hyviin tuloksiin.

Erityisen tärkeänä pidettiin sitä, että rehtorit antoivat hankkeelle organisatorista tukea. 

Projektin vaikuttavuus

Opettajat olivat tyytyväisiä kollegiaalisen yhteistyön vahvistumisesta ja ennestään hyvä yhteistyö parani entisestään. Hanke loi mallin tulevaisuuden yhteistyölle. Projekti auttoi opettajia vahvistamaan omaa osaamistaan edustamissaan aineissa, mm. jatkokoulutuksen kautta. Tämä on lisännyt heidän uskoaan omaan itseensä ja parantanut opetusta. Nekin opettajat, jotka eivät osallistuneet koulutukseen tai projektiin, saivat tukea osallistumalla ainekohtaisiin keskusteluihin ja tutustumalla sisältöihin ja opetusstrategioihin. Projektin mukana tietoisuus esillä olevista aineista parani ja opettajat saivat tietoa testeistä ja opetusmenetelmistä.

Projekti
a) lisäsi kollegiaalista yhteistyötä, jatkuva kehittämisen malli

b) lisäsi aineosaamista opetuksessa ja lisäsi itseluottamusta opetettavasta aineesta

c) paransi tietoa oppilaiden oppimisesta

d) paransi oppilaiden motivaatiota ja oppimistuloksia

e) paransi tietoisuutta eri oppiaineiden käsitteistä, kehityskulusta matematiikassa ja biologiassa. 

Esimerkkejä oppilaiden ja opettajien oppimisesta

Opettajien mielestä edistyminen biologiassa oli vaikeampaa kuin matematiikassa. Esimerkiksi fotosynteesin ymmärtäminen vaatii tietoa kaasuista. Kaasujen ymmärtämistä selviteltiin mm. etsimällä tietoa netistä ennen ja jälkeen testejä. Asiaa valaistiin mm. valokuvalla tyhjästä ja täydestä ilmapallosta kiinnitettynä vaakaan. 

Loppuarvioinnissa tarvittiin useita tekijöitä onnistuneen hankkeen läpiviemiseksi, ennen kaikkea yhteistyötä opettajien ja tutkijoiden ja oppilaiden välillä.

Opettajien osaaminen ja aineenhallinta kehittyi.  He saivat uuden mallin kehittää opetusta ja oppimista. Oppilaat saivat paremman käsityksen opetuksesta ja eri aineisiin liittyvistä käsitteistä ja ennen kaikkea oppilaat saivat käsityksen omasta oppimisestaan.

Yhteenvetona opettajatiimi kirjasi:  ”Tutkijoiden tapaaminen ja selkeä agenda ovat tarjonneet positiivisen panoksen päivittäiseen työhömme. Tutkijoiden pitämistä miniluennoista ja seminaareista on ollut meille hyötyä. Jatkamme projektin tapaan työmateriaalin dokumentoimista ja pidämme hanketta käynnissä. Se on meille kultakaivos tulevaisuuttakin ajatellen. Kollegiaalinen opetusyhteistyö on tulevaisuuden tekijä ja tuntuu hyvältä osallistua yhteistyöhän. Saamme jakaa ideoita ja pyrimme yhdessä ratkaisemaan tulevia ongelmia.” 

Tutkijoiden näkemyksiä projektista

Tutkijoille hanke on osoittanut, miten eri aineiden kesken tehtävä yhteistyö voi tuoda uusia toimintatapoja sekä parantaa oppimistuloksia ja aineenhallintaa, vaikkakin oppiaineet olisivatkin näennäisesti etäällä toisistaan. Tämä malli perustuu yliopiston tutkijoiden ja käytännön opettajien väliseen yhteistyöhön ja yhdessä oppimiseen. 

Mielestäni malli tukee tutkijoiden ja opettajien välistä yhteistyötä ja on loistava esimerkki tutkimustiedon jalkauttamisesta käytännön koulutyöhön. Huomioitavaa on myös se, että projekti ei maksanut koululle mitään. Toivon tällaisia malleja myös Suomeen joka koulutustasolla!


FT, KL Auli Ojala

Kirjoittaja työskentelee Tampereen perusopetuksen hallinnossa Yrityskylä -tutkijana.

 

Lähteet: 

Artikkeli perustuu Gävlen korkeakoulusta saatuun aineistoon ja keskusteluihin projektin tutkijoiden kanssa joulukuussa 2014. Projektiryhmään kuuluivat Iiris Attorps (matem.tutkija), Maria Borg, Cristina Davidsson, Marianna Ericson, Linda Gollas, Lillemor Hjalmarsson, Eva Kellner (biologian tutkija), Bodi Kvick, Caroline Nilsson, Helen Strömberg ja Anna Sjöström.

Loughran,J.J., Muhlhall,P., & Berry, A. (2004) In serach of pedagogical content knowledge in science:developing ways of articulating and documenting professional practice. Journal of Research in Science Teaching 4 (4).

Persson, A. (2008) Så gör vi I Ovannåkers kommun. Nämnaren 2008:2.

Rönnerman, K. (2012) Aktionsforskning i praktiken – förskola och skola på vetenskaplig grund. Lund: Studentlitteratur.

Timperley, H. (2013) Det professionella lärandets inneboende kraft. Lund: Studentlitteratur.