”Mitä? Oliko Albert Einsteinilla rouvakin?” Näin reagoi muuan ystäväni, kun kerroin hänelle lukuvuorossa olevasta kirjastani. Kysymys nauratti, sillä aivan samalla tavalla olin ajatellut, kun näin kirjan nimen ensimmäistä kertaa. Vastaus on kyllä, jopa kaksi vihittyä vaimoa, ja tämän kirjan päähenkilö oli niistä ensimmäinen.
Mileva ”Mitza” Maric oli syntynyt Serbiassa v. 1875. Kirjan mukaan hänellä oli synnynnäinen lonkkavaurio, jonka vuoksi hän ontui. Tämä esti vanhempien mukaan avioliittomahdollisuudet, sillä vanhoillisessa Serbiassa ei yksikään mies halunnut ”epämuodostunutta” vaimoa. Isä Maric oli kuitenkin edistyksellinen mies ja huomasi jo varhain tyttärensä älykkyyden, ja kannusti tätä käymään koulua. Perhe muutti jopa pienestä kotikaupungistaan Zagrebiin, jotta Mitza pääsisi lukioon.
Vuonna 1898 Mileva onnistui rikkomaan yhden lasikaton: hän läpäisi Zürichin teknillisen korkeakoulun pääsytutkinnon ja lähti opiskelemaan fysiikkaa ainoana naisena vuosikurssillaan. Aika pian alkoi samalla kurssilla opiskeleva Albert Einstein kiinnittää huomiota nuoreen naiseen, jota hän piti jopa lahjakkaampana kuin itseään. Opiskelu ei ollut helppoa, sillä ennakkoluulot naisten opiskelua kohtaan yleensä ja varsinkin matematiikan ja fysiikan opintoja kohtaan olivat vahvat. Lisäksi innokas kosija häiritsi Milevan mielenrauhaa, sillä hän oli lujasti päättänyt, ettei mikään saa estää häntä luomasta omaa uraa.
Viimein tunteet kasvoivat liian voimakkaiksi, ja Milevan oli annettava periksi. Lisäksi Albert lupasi, että heistä tulisi erilainen, boheemi aviopari, joka tekisi jatkossakin työtä yhdessä. Mutta ei enempää juonipaljastuksia!
Marie Benedict on vuonna 1968 syntynyt juristi, joka on ryhtynyt kirjoittamaan osittain fiktiivisiä romaaneja miehensä varjoon jääneistä naisista. Mileva Maricin lisäksi hän on kirjoittanut Clementine Churchillista, elokuvatähti Hedy Lamarrista ja nyt tammikuussa pitäisi ilmestyä romaani Agatha Christiestä. Mielestäni kirjailija tavoittaa ajankuvan erittäin hyvin. Tapojen muodollisuus, jäykkä puhuttelutyyli, tervehdykset niiauksineen ja kumarruksineen tuntuvat juuri sellaisilta kuin 1800-1900 -lukujen taitteessa voi kuvitella niiden olleen. Esimerkiksi kihlaukseensa saakka nämä kaksi opiskelijatoveria ovat Neiti Maric ja Herra Einstein – ja nämä tiedot perustuvat heidän kirjeisiinsä.
Myös opiskelu, professorien ennakkoluulot ja naisopiskelijan väheksyminen sekä toisaalta opiskelijoiden vilkkaat keskustelut Zürichin kahviloissa, tuntuvat erittäin todellisilta. Kuin huomaamattaan kirjaa alkaa lukea kuin faktaa.
Mutta entä sitten, kun monien vaikeuksien jälkeen avioliiton arki koittaa? Muuttuiko nerokas Albert Einstein luonteeltaan todella niin paljon kuuluisuuden myötä? Oliko Milevan oma lahjakkuus todella vielä suurempaa kuin Albertin? Siinä tuskin on mitään kummeksumista, että Milevan nimi jätettiin julkaisuista pois – hänhän oli ”vain nainen” – mutta olisiko Albert sallinut sen vastustelematta tapahtua tai jopa tahallaan tehnyt niin? Albert, joka oli luvannut tukea vaimonsa uraa? Nerouteen liittyy hyvin usein itsekeskeisyys, ja romaanin edetessä Albert Einstein muuttuu todella narsistiseksi paskiaiseksi (anteeksi sanavalinta, mutta osuvampaa en keksi). Mikä on fiktiota, mikä faktaa? Raja hämärtyy, mutta faktan puolesta puhuu ehkä se, että avioeron myötä Mileva vaati ja sai itselleen kaikki Albertin Nobel-palkinnon tuottamat tulot. Tai ei vain itselleen, sillä näillä rahoilla hän varmisti pojilleen hyvän koulutuksen.
Vaikka hieman epäilyjä kirjan todenmukaisuudesta nousee mieleen, romaani oli mielestäni erittäin kiinnostavaa luettavaa. Milevan tarina on uskottava ja surullinenkin, mutta se kertoo myös sinnikkyydestä ja siitä, että jos valitsee elämässä väärin, on aina mahdollisuus tehdä uusi valinta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti