Akateemiset Naiset verkostojen rakentajina: Ph.D. Karmela Bélinki

Toimittaja ja Ph.D. Karmela Bélinki (s. 1947) toimi Suomen Akateemisten Naisten Liitto - Finlands Kvinnliga Akademikers Förbund ry:n puheenjohtajana vuosina 1989- 1991. Kautta edelsi lähes vuosikymmenen aktiivinen hallitusjäsenyys Liitossa. Karmela Bélinki toi Liitossa laajojen verkostojensa ansiosta eri alojen johtavat naiset yhteen ja järjesti useita yhteiskunnallisesti merkittäviä seminaareja. Liiton kunniapuheenjohtajaksi hänet kutsuttiin vuonna 2018, ja siinä tehtävässä hän on osallistunut aktiivisesti Liiton tulevan satavuotisjuhlavuoden (2022) suunnitteluun. Hänellä jos kenellä on perspektiiviä Akateemisten Naisten viime vuosikymmenten toimintaan. Haastattelu toteutettiin sähköpostitse.

1. Milloin ja miksi lähdit mukaan Akateemisten Naisten toimintaan?

Liityin n. 1980 kun Kvinnliga Akademiker i Helsingfors rf:n puheenjohtaja Annlis Österholm pyysi minua asettumaan ehdolle Suomen Akateemisten Naisten Liiton sihteeriksi hänen jälkeensä. Suostuin ja hiukan myöhemmin ajankohtaiseksi tuli valinta ruotsinkieliseksi varapuheenjohtajaksi, jota hoidin vuoteen 1989, jolloin minut valittiin Liiton puheenjohtajaksi.

Liittyessäni Akateemisiin Naisiin olin hyvin nuoresta toiminut sukupuolten tasa-arvon puolesta mm. erilaisissa järjestöissä ja Helsingin kaupunginvaltuustossa, jossa olin hyvässä seurassa mm. tulevan tasavallan presidentti Tarja Halosen, silloisen ministerin ja tulevan presidentin puolison Tellervo Koiviston ja kansanedustaja Jutta Zilliacuksen kanssa. 1970-luku oli yhteiskunnallisen liikehtimisen aikaa ja monet sen ajan osallistujista olivat tulevien vuosikymmenien johtavia kansalaisia.

Olin toiminut 1970-luvulla myös ns. uuden feministiliikkeen parissa Pohjoismaissa, Englannissa ja Yhdysvalloissa. Tämän liikkeen lähtöpiiri oli sangen akateeminen ja ylempään keskiluokkaan pitäytyvä. Pidin sitä mielenkiintoisena, mutta kovin vieraana Suomen oloihin ja minua arvelutti sen naisvaltaisuuteen (vrt. tasavertaisuuteen) pyrkivä arvomaailma. Olin tullessani Liittoon kirjoittanut kaksi tähän arvomaailmaan liittyvää kriittistä kirjaa, joiden lähtökohta oli tutkiva ja vertaileva. Olin leipätyöni ohessa Huvudstadbladetin vakinaisena avustajana ja esiinnyin ahkerasti televisiossa ja erilaisissa lehdissä sekä kirjoittajana että haastateltavana. Vuodesta 1979 olin Yleisradion suomenkielisen Radio 1:n palveluksessa.

Olin aktiivinen erilaisissa naisten ja muissa järjestöissä, olin ollut mm. osakunta-aktiivi ja Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan valtuuskunnassa ja hallituksessa. Olin myös oman seurakuntani eli Helsingin juutalaisen seurakunnan valtuuskunnassa ja hallintoneuvostossa, toisin sanoen suuna ja päänä eri puolilla.

2. Miksi hait Liiton puheenjohtajaksi kaudelle 1989-1991?

Näin Liitolla edellytyksiä yhteiskunnalliseksi vaikuttajaksi, mitä ryhdyin ajamaan heti hallituskauteni alussa. Koko 1980-luvun järjestin Liitossa kevätseminaareja, joiden aiheet olivat eettisesti, kulttuurisesti ja yhteiskunnallisesti ajankohtaisia. Ammattini ja muun toimintani ansiosta minulla oli laajat suhteet, joita hyödynsin kutsumalla seminaarien esiintyjiksi maan johtavia naisia mitä erilaisimmilta aloilta. Seminaarit keräsivät niin paljon yleisöä, että joskus piti avata Tekniska Föreningenin juhlasalin ovet ja jopa ulko-ovet, jotta kaikki mahtuisivat.

Kun Liiton minua edeltävän puheenjohtajan aika päättyi, minut pyydettiin ehdokkaaksi ja olin puheenjohtajana yhden kauden 1989-91 eli kolme vuotta. Suostuin puheenjohtajaksi, koska halusin päättää aktiivisimman kauteni Liitossa nousevien tähtien valossa eikä laskevien.

Kauteni jälkeen toimin vielä akateemisten naisten kansainvälisen liiton eri tehtävissä.

3. Mikä oli sinulle Liiton puheenjohtajuudessa kiinnostavinta? Entä haastavinta?

Kauteni oli sangen haasteellinen. Pidin tärkeänä, että paikallisyhdistykset saisivat läheisemmät suhteet Liittoon ja tein ahkerasti esitelmämatkoja eri puolille maata. Ne olivat itselleni hyvin antoisia ja minua ihastutti tapaamieni yhdistysten jäsenten ja itseni yhteinen kieli, joka perustui akateemiseen opiskelutaustaamme. Ehkä juuri tämä Liiton puheenjohtajan aloitteellisuus vaikutti osaltaan Liiton jäsenmäärän huomattavaan lisäykseen.

Haasteellinen oli myös ensimmäisen puheenjohtajavuoteni aikana järjestetty Liiton emännöimä akateemisten naisten kansainvälisen liiton kokous Espoon Otaniemessä vuonna 1989. Se onnistui sangen hyvin kiitos hyvien järjestelyjen, joka oli Liiton hyvän yhteishengen ja taitavuuden ansiota.

Järjestelyillä oli oma komiteansa, jota johti seuraajani puheenjohtajana, nykyinen Liiton kunniajäsen Sirkka-Liisa Hollmén mitä kunniakkaimmin.

Pidin Liiton kaksikielisyyttä tärkeänä ja pyrin pitämään yleiset kokoukset molemmilla kielillä sekä antamaan mahdollisuuden kommentoida myös ruotsiksi. Pidin kaikki yleisten kokousten puheeni molemmilla kielillä.

Kiinnostavinta puheenjohtajuudessa omana aikanani oli liitossa näkemäni mahdollisuudet jäsenten yhteiskunnalliseen osallistumiseen ja vaikuttamiseen. Kansainvälinen osallistuminen ja yhteyksien ja suhteiden syventäminen oli toinen kiinnostava mahdollisuus. Päämäärät olivat hyvin haasteellisia.

4. Miten näet Akateemisten Naisten ja Liiton toiminnan nyt?

Aika on muuttunut, eikä tämän hetken tilanne suosi vapaaehtoisuutta edellyttävää yhteisöllisyyttä. Tilanne oli jo vallalla ennen koronaa. Useimmilla vapailla yhdistyksillä on sama ongelma, niin kansallisilla kuin kansainvälisilläkin. Tilanteesta voidaan filosofoida ja psykologisoida, mutta oikea avain on kadoksissa.

Tärkeänä pidän Liiton tulevaisuuden kannalta, että Liiton puheenjohtajalla on aikaisempaa kokemusta Liitosta ja sen jäsenyhdistyksistä, että hän on innostava ja jäsenistöä ja hallituksien jäsenten pyrkimyksiä tukeva, että häneen voi samaistua myös ihmisenä. Hänen pitää olla ulospäin kääntyvä ekstrovertti, aloitteellinen ja päätöksellinen. 

Teksti: Karmela Bélinki ja Susanna Sulkunen

Arkistojen aarteet -blogisarjassamme ovat aikaisemmin ilmestyneet:

• Akateemiset Naiset jatkuvan oppimisen puolestapuhujina: Dosentti Ritva-Liisa Karvetti (1929–2016)
• Akateemiset Naiset ikääntyvien naisten asialla: Professori Eeva Jalavisto (1909 - 1966)
• Akateemiset Naiset vertaistuen tarjoajina: Professori ja ministeri Inkeri Anttila (1916–2013)
• Akateemiset Naiset kansainvälisyyden ja YK-yhteistyön airueina: Maisteri Alli Wiherheimo (1895–1978)
• Akateemiset Naiset yliopistokoulutuksen lasikattojen särkijöinä: Professori Laimi Leidenius (1877–1938)
• Akateemiset Naiset - 100 vuotta ystävyyttä, sivistystä ja tasa-arvoa

Akateemiset Naiset jatkuvan oppimisen puolestapuhujina: Dosentti Ritva-Liisa Karvetti (1929–2016)

Akateemisten Naisten kansallinen ja kansainvälinen toiminta on paljosta velkaa dosentti Ritva-Liisa Karvetille, joka toimi Suomen Akateemisten Naisten Liiton puheenjohtajana vuosina 1974–1977 ja Akateemisten Naisten Kansainvälisen Liiton puheenjohtajana vuosina 1986–1989. Kaiken kaikkiaan Ritva-Liisa Karvetti hoiti lähes kaksi vuosikymmentä erilaisia Akateemisten Naisten kansainvälisiä tehtäviä. Kiitokseksi ansiokkaasta työstään hänet kutsuttiin kansallisen liiton kunniapuheenjohtajaksi vuonna 1997 ja tuossa tehtävässä hän palveli Akateemisia Naisia aina viimeisiin päiviinsä saakka.

Virkistävää vaikuttamistyötä

Kun Ritva-Liisa Karvetti aloitti työnsä Liiton puheenjohtajana vuonna 1974, hän kirjoitti jäsenlehti Minervaan paikallisyhdistysten miellyttävään yhdessäoloon perustuvasta, omalle jäsenkunnalle suunnatusta toimintamallista. Hän katsoi tällaisen toiminnan täysin oikeutetuksi, mutta rohkaisi paikallisyhdistyksiä laajentamaan oman piirinsä myös ulkopuoliseen yhteiskuntaan. Hän uskoi, että Akateemiset Naiset voisivat hyödyttää yhteiskuntaa aktiivisuudellaan ja toisaalta saada itse virikkeitä ja uutta sisältöä toimintaansa. 

Liiton tunnuslause ”Viihdy, verkostoidu ja vaikuta” henkilöityi hyvin Ritva-Liisa Karvetissa: hän osallistui mielellään sekä yhdistysten kulttuuritapahtumiin että maailmanjärjestön konferensseihin. Lisäksi hän otti mielellään vastuuta yhteisten asioiden ajamisesta ja innosti yhdistyssisariaan vaikuttamistyöhön.

Järjestötyössä kehittyy ja oppii uutta

Ritva-Liisa Karvetti osoitti omalla esimerkillään, että järjestötyössä saattoi sekä hyödyntää että kehittää omia taitojaan. Kansainvälisen liiton puheenjohtajuuden jättäessään hän muisteli omaa esiintymisjännitystään, josta oli kärsinyt ensimmäisissä kansainvälisissä kokouksissaan. Sinnikäs ja rohkea hakeutuminen suurten yleisöjen eteen auttoi häntä lopulta sietämään omaa jännitystään hyvin.

Suomen Akateemisten Naisten Liiton puheenjohtajana Karvetti katsoi, että kansallisen liiton tuli tukea ja kouluttaa paikallisyhdistysten luottamushenkilöitä ja hänen puheenjohtajakaudellaan Liitto tarjosi paikallisyhdistyksille muun muassa kokoustekniikan koulutusta. 

Karvetista oli tärkeää huolehtia, että paikallishallituksissa oli monenlaista osaamista ja että yhdessä tekemisen ilot ja vastuut jakaantuivat niissä tasaisesti. Näin kukaan ei kuormittunut liikaa eikä yhdistys kaatunut siihen, jos hallituksesta jäikin joku sivuun elämäntilanteensa muututtua.

Vastuumme maailmasta

Ritva-Liisa Karvetin puheenjohtajakaudella alettiin myös tiedottaa aikaisempaa enemmän Akateemisten Naisten kansainvälisestä toiminnasta. Hän pyrki innostamaan yhdistysten jäseniä ottamaan aktiivisesti vastuuta yhteiskunnan asioista omassa kotimaassa ja koko maailmassa. Hän toivoi useassa yhteydessä, että Akateemiset Naiset eivät vaikenisi, sillä koulutetuilla naisilla oli ”suoraselkäisyyttä ja objektiivisuutta”. Karvetti painotti myös naisjärjestöjen yhteistyön merkitystä. 

Karvetti teki paljon työtä, jotta Liitosta muodostuisi vahva yhteiskunnallinen vaikuttaja.  Keinoina olivat erilaiset koulutukset, vuosikokousesitelmät ja Minervassa julkaistut kirjoitukset. 

Projekti -77 ja Suomalaisia vaikuttajanaisia

Ritva-Liisa Karvetti otti myös kotimaassa käyttöön maailmanjärjestön suosimat vuositeemat. Vuonna 1976 vuositeemana oli Koulutetun naisen vastuu ja vuonna 1977 Akateeminen Nainen vaikuttajana. Uusia yhteistyökumppaneita löytyi mm. Akavasta ja STTK:sta. Akateemisten Naisten Projekti -77 johti yhteistyöhön Yleisradion kanssa ja projektin aloitteesta ja suunnittelun pohjalta Yle lähetti syksyllä 1977 ohjelmasarjan ”Nainen tänään”. Projektiin osallistui 13 paikallisyhdistystä ja niiden toiminta sai runsaasti tilaa paikallisissa sanomalehdissä. Samalla yhteistyö muiden naisjärjestöjen kanssa virisi ja vahvistui. Jokainen paikallisyhdistys lahjoitti oman paikkakuntansa kirjastolle Helsingin paikallisyhdistyksen 50-vuotisjuhlavuonnaan julkaiseman kirjan Suomalaisia vaikuttajanaisia (WSOY 1977). Teoksessa kerrottiin 21 suomalaisen vaikuttajanaisen tarina, joiden toivottiin kannustavan muita naisia rohkeisiin uravalintoihin.

Tutkimustyö ja kansainvälisyys innoittavat 

Ensimmäisen puheenjohtajakautensa päätteeksi Ritva-Liisa Karvetti ilmoitti, ettei enää jatkaisi puheenjohtajana. Hän halusi valmistella väitöskirjaansa. Karvetti väitteli vuonna 1979 maa- ja metsätaloustieteiden tohtoriksi tutkimuksella Ravitsemusneuvonnan vaikutus sydäninfarktipotilaiden ruoankäyttöön ja ravinnonsaantiin. Myös kansainväliset tehtävät veivät yhä enemmän Karvetin aikaa. Hänet oli valittu kansainvälisen liiton kulttuuriasiain komitean puheenjohtajaksi ja pian hän aloitti myös kansainvälisen liiton varapuheenjohtajana. 

Vuonna 1989 Suomen maajärjestö sai tilaisuuden emännöidä Akateemisten Naisten maailmankonferenssin jo toisen kerran historiansa aikana. Edellisestä Helsingissä pidetystä konferenssista oli kulunut 30 vuotta. Konferenssi oli myös hieno päätös Ritva-Liisa Karvetin kolmivuotiselle toimikaudelle IFUW:n puheenjohtajana. Espoon Dipolissa järjestettyyn konferenssiin osallistui noin tuhat naista ja heidän runsas sata seuralaistaan joka puolelta maailmaa, 45 maasta. 

Perintö elää Liiton tulevaisuustyössä

Läksiäiskirjeessään maailmanjärjestön jäsenille Ritva-Liisa Karvetti kiitti järjestötyön eteen tuomista haasteista ja muistutti, ettei yliopistotutkinto taannut enää samanlaista menestystä kuin ennen. Sen lisäksi tarvittiin jatkuvaa valmiutta kehittää omaa osaamista. Sama päti myös järjestötoimintaan. Tarvittiin yhteistyötä ja uusia ideoita pitämään järjestö edelleen relevanttina. Tämä Ritva-Liisa Karvetin aatteellinen perintö elää edelleen muun muassa Liiton tulevaisuustyössä. Voit tutustua siihen Akateemisten Naisten seuraavilla Torstaikahveilla, jotka järjestetään 25.11.2021 klo 18.00 – 19.00 Zoomissa. Tervetuloa mukaan!

Susanna Sulkunen
Suomen Akateemisten Naisten Liiton toimitusjohtaja
sanl.fkaf(a)akateemisetnaiset.fi

Lähteet:

Hoskola, Helena 1997: Osaavat osallistujat: SANL-FKAF 1922 - 1997. Helsinki: Suomen Akateemisten Naisten Liitto.

Pohls, Maritta 2013: Korkeasti koulutetut naiset: Suomen Akateemisten Naisten Liiton historia. Helsinki: SKS

Arkistojen aarteet -blogisarjassamme ovat aikaisemmin ilmestyneet:

• Akateemiset Naiset ikääntyvien naisten asialla: Professori Eeva Jalavisto (1909 - 1966)
• Akateemiset Naiset vertaistuen tarjoajina: Professori ja ministeri Inkeri Anttila (1916–2013)
• Akateemiset Naiset kansainvälisyyden ja YK-yhteistyön airueina: Maisteri Alli Wiherheimo (1895–1978)
• Akateemiset Naiset yliopistokoulutuksen lasikattojen särkijöinä: Professori Laimi Leidenius (1877–1938)
• Akateemiset Naiset - 100 vuotta ystävyyttä, sivistystä ja tasa-arvoa

Biofiktiota Aino ja Alvar Aallosta

Jari Järvelä on paneutunut arkkitehti Aino Marsio-Aallon elämään ja työskentelyyn romaanissaan aino a. Kirjan lopussa hän valottaa sitä, kuinka alkoi perehtyä kuuluisan miehen rinnalla sivuun jääneen Aino Aallon elämään ja halusi antaa Ainolle puheenvuoron: miltä tuntuu olla nainen, jonka elämäntyön arvostusta kuvaa lehdessä julkaistu uutinen 50-vuotispäivistä. Sen mukaan Aino oli auttanut miestään useissa suunnittelutöissä ja lisäksi harrastanut erilaisten kodinesineiden ja -tekstiilien suunnittelua.

Tulos on ristiriitainen. Järvelä on kyllä oikeassa. Aino Aalto teki valtavan elämäntyön. Hän oli täysin pätevä ammatissaan ja ajan tapojen mukaan hänen työskentelyään aliarvioitiin. Arkkitehtitoimisto Alvar Aallossa Aino oli järki ja käytännöllisyys, kun huippuunsa arvostettu Alvar oli epäkäytännöllinen tuuliviiri.

Alkuun kuuntelin kirjaa elämäkertana ja ihmettelin katkeruutta, joka Ainon puheista kumpuaa. Romaanin alussa Aino puhuu haudastaan ja toteaa, että parasta mitä hän on tehnyt, oli kuolla. Jatkossa, kun hän kertoo elämästään ja kirjoittaa ajatuksiaan ”Käpyvihkoonsa” (kirjailijan mielikuvitusta), kummastutti jatkuva Alvarin nälviminen ja piikittely. Voiko ihminen elää 26 vuotta miehen rinnalla ja työtoverina, jos halveksii tätä?

Sitten törmäsin käsitteeseen biofiktio, joka tarkoittaa sitä, että oikean ihmisen elämää suurelta osin kuvitellaan, kirjailija voi käsitellä sen tapahtumia miten haluaa ja laittaa ihmiset käyttäytymään ja puhumaan kuten haluaa. Se hieman helpotti ja jatkoin kuuntelua rennommin, kun historialliset virheet eivät enää niin  häirinneet. Kirja oli kiinnostava ja hauskakin.

Biofiktio ei sinänsä ole mikään uusi asia. Jo 1930-luvulla Helvi Hämäläinen aiheutti myrskyn romaanillaan Säädyllinen murhenäytelmä, jonka päähenkilöt olivat hyvin aikalaistensa tunnistettavissa, mutta jonka tapahtumat loukkasivat heitä syvästi. Sama ongelma tulee aino a:n kohdalla. Järvelä sanoo, että monissa kirjan tapahtumissa on tosipohjaa ja hän on kuullut tarinoita Alvar Aallosta haastatellessaan tämän tunteneita ihmisiä. Silti kuuntelijana välillä suorastaan inhotti. Lukija/kuuntelija ei todellakaan tiedä, mikä on faktaa, mikä fiktiota, ja oli niin tai näin, joitakin juttuja pidän suorastaan loukkaavina. Suuri arkkitehti on tässä romaanissa pudotettu jalustaltaan ja pudottajana – oikeastaan murskaajana – on hänen pitkäaikainen puolisonsa, joka katkerana tilittää tunteitaan. Samaan aikaan on Aaltojen lapsenlapsi julkaissut kirjan pariskunnan kirjeiden pohjalta ja todennut, että Aino ja Alvar rakastivat toisiaan, Alvar arvosti Ainon työtä ja halusi nostaa tämän ansiot omiensa rinnalle. Vaikka kuinka tuntisin itseni oikeaksi kukkahattutädiksi, en täysin ymmärrä biofiktion sanomaa. Suurmiestä saa toki arvostella, mutta hyvän maun voisi silti säilyttää ja tehdä selvemmin eroa oikean ja keksityn välille.

Marketta Holopainen

Lappeenrannan Akateemiset Naiset ry.

Mentorointi avain kehittymiseen

Jäätyäni yli 40 vuoden jälkeen työeläkkeelle kaipasin jotain uutta tekemistä, jossa saatoin käyttää omasaamistani toisten hyväksi. Antoisa mahdollisuus tähän avautui erään ammattijärjestön toiminnassa, jossa saatoin ryhtyä mentoriksi esihenkilöille. Mentorointia harkitsevia rohkaisen lähtemään mukaan. Riittää, että olet aidosti kiinnostunut mentoroinnissa kohtaamistasi ihmisistä. Se kantaa pitkälle!

Mitä mentorointi on?

Kyseisen mentoriohjelman tavoite oli pohtia kunkin aktorin omaa ura-askelta mentorointiryhmissä. Sen lisäksi, että jokaisella aktorilla oli oma, yksilöllinen tarpeensa ja tavoitteensa ohjelman aikana, osallistujat pääsivät kuulemaan myös muiden samantyyppisissä työtehtävissä työskentelevien ajatuksia työelämästä ja työurasta. Ryhmämentoroinnin avulla osallistujat pääsivät oppimaan muilta ryhmän jäseniltä sekä jakamaan omia kokemuksiaan ja ajatuksiaan muille ryhmäläisille. Ryhmässä toimimisen tarkoitus oli mahdollistaa vertaisoppiminen ja tasavertaisen dialogin syntyminen. Omaan mentorointiryhmään tutustumisen lisäksi ohjelmassa haluttiin edistää laajemmin jäsenten verkostoitumista muihin oman ammattijärjestön jäseniin.

Mentorointiohjelman ryhmien teemoiksi oli valittu hanke- ja projektiammattilaiset, HR-ammattilaiset, esihenkilöt, hallintoammattilaiset, järjestöammattilaiset sekä seikkailija-moniosaajat. Itse toimin sekä pilottiohjelmassa että seuraavan vuoden ohjelmassa esihenkilöiden mentorina. Ohjelman ryhmämentoroinnissa oli olennaista, että selkeä rakenne ja viitekehys mahdollisti tavoitteellisen työskentelyn kunkin aktorin yksilöllisten ura-askeleiden ratkaisemiseksi. Jokainen aktori valitsi itselleen oman tavoitteensa ja/tai työuran seuraavan askeleen, jota työstettiin yhdessä mentorointiryhmissä.

Mentorointiryhmän ohjelma

Ohjelman rakenne, jossa tapaamiset noin kuukauden puolentoista välein ja siten prosessiin kului aikaa noin yhdeksän kuukautta:

1. tapaaminen: tutustuminen sekä ennakkotehtävä oma elämänkaari ja ura-askel

2. tapaaminen: oman elämänkaaren ja ura-askeleen esittely sekä ura-askeleen pilkkomistehtävä

3. tapaaminen: puhelimitse mentori kunkin aktorin kanssa erikseen, jolloin vapaamuotoista keskustelua aktorin kulloisenkin tilanteen ja tarpeen mukaan

4. tapaaminen: omien resurssien ja voimavarojen kartoitus ura-askeleen ratkaisusuunnitelman eri vaiheisiin sekä pohdintatehtävä ”Mitä tehdä jos/kun suunnitelma ei etenekään tavoitellulla tavalla”  

5. tapaaminen: Ratkaisuvaihtoehtojen yhteinen tarkastelu ja pohdinta miten ne ovat muuttuneet ohjelman aikana sekä pohdintatehtävä ”Kuka olet sitten kun ura-askel on ratkaistu?”

6. tapaaminen: Mitä itse kukin sai ryhmästä itselleen mukaan ja miten aikoo jatkaa valitsemallaan tiellä sekä miten mahdollisesti halutaan jatkaa yhteydenpitoa?

Apuna käsikirja ja idealiite

Mentorointiohjelman laatijat (ammattijärjestön ja yhteistyöjärjestön edustajat) olivat luoneet mentoreille ja auktoreille tueksi ohjelmaoppaan (ryhmämentorointiohjelman käsikirja). Mentorina sain lisäksi käyttööni idealiitteen, jonka tarkoituksena oli tukea tapaamisten sisältöjen suunnittelua ja toteutuksia sekä tarjota ideoita harjoituksiksi joko sellaisenaan tai soveltaen mitkä koin tarpeellisiksi.  

Mentorin rooli

Mentorina toimin siten, että 

· kuuntelin

· kysyin

· kuuntelin

· kerroin

ja sain aikaan luottamuksellisen ilmapiirin sekä kohtaavan ja tuloksellisen vuorovaikutuksen kaikkien kesken. Lisäksi mentorina oli tärkeää olla kärsivällinen ja siten antaa prosessille aikaa sekä tukea.

Yhteiset säännöt

Mentorointiryhmän säännöt luotiin yhdessä heti ensi tapaamisessa ja tässä esimerkki siitä:

Mitä tarvitsen/toivon ryhmältäni

⦁ keskustelua kokemuksista, käytännöistä, virikkeistä

⦁ kommentteja ja ajatuksia aktorit & mentori = > oivalluksia

⦁ myönteistä/valoisaa puolta, mahdollisuuksia, vinkkejä, arvojen käsittelyä

⦁ tarinat, caset työssä, miten ratkaistu => oletko ajatellut (että)..., minulle tulee mieleen...

⦁ kysyminen => tiedänkö mitä haluan, mikä vielä mahdollista?

⦁ luottamuksellisuus

⦁ kuuleminen ja kunnioittava ote.

Aktorit ilmaisivat, että luottamuksellisuus ja rehellisyys, kyky kritiikin vastaanottamiseen ja antamiseen ja tuloksellisuuden arviointi etenkin viimeisellä tapaamiskerralla olivat tärkeitä. Esihenkilöt kokivat itselleen tärkeäksi arvojen mukaisen elämän, oman osaamisen sanoittamisen ja oikeuden tulla kuulluksi omana itsenään työelämässä. He totesivat myös, että matka on tärkeä ei itse päämäärä. Lisäksi heidän tarkastelussaan oli alusta asti haluaako olla asiantuntija vai johtaja.

Reflektointi: Mitä kokemuksesta jäi?

Ohjelman loppupuolella kukin kirjoitti (ohjelman sekä aktorit että mentorit) vielä itselleen kirjeen, joka postitettiin kotiosoitteeseen puolen vuoden kuluttua luettavaksi. Tässä oman kirjeen sisältö itselleni:

"Moi, tässä kevään kynnyksellä aatokseni 'lentää' viime syksystä alkaneeseen pilottiohjelmaan liittyen mentorointiin. Olin riemuissani, kun tarjoutui tilaisuus ryhtyä mentoriksi esihenkilöille. Olin jäänyt yli 40 vuoden jälkeen työeläkkeelle ja kaipasin jotain uutta tekemistä. Syyskuussa tapasin ryhmän ensimmäisen kerran ja tapaaminen oli lähinnä järjestäytymistä. Ryhmään tuli mukaan vielä viides jäsen toisella tapaamiskerralla lokakuussa. Ryhmä toimi tosi hyvin. Kolmas kerta oli puhelinohjaus yksilöllisesti. Joka kerta olen kokenut, että ryhmä on ollut aktiivinen ja toinen toistaan tukeva. Yksi on joutunut jäämään vakavan sairauden takia pois, mutta on silti oltu yhteydessä. Toivoisin, että ryhmä jollain lailla antaisi kuulua itsestään noin 0,5 vuoden jälkeen. Katsotaan sitten haluavatko. Olen halukas jatkamaan mentorina ohjelmassa, jos niin halutaan (ainakin toistaiseksi). Mitä olen oppinut prosessissa? Sitä että luota itseesi ja luota ryhmään. Ole aidosti kiinnostunut kaikista niin se kantaa pitkälle. Terv. Merja-mentori"

Kerron mielelläni lisää kokemuksestani. Ota yhteyttä: merjalepp(a)gmail.com

Merja Leppänen

Vantaan Akateemiset Naiset ry:n hallitusjäsen

Akateemiset Naiset ikääntyvien naisten asialla: Professori Eeva Jalavisto (1909–1966)

Tasa-arvotyössä turhaudumme helposti yhteiskunnallisen muutoksen hitauteen. Kansainvälisissä vertailuissa Suomi kyllä loistaa tasa-arvon mallimaana, mutta lähemmässä tarkastelussa ongelmia löytyy mm. lainsäädännöstämme, hoivavastuusta, turvallisuudesta, koulutuksesta ja työelämästä. Professori Eeva Jalaviston tarina antaa toivoa muistuttaessaan, miten suuri vaikutus yksittäisellä ihmisellä voi olla tieteelliseen tutkimukseen, järjestökenttään sekä koko yhteiskuntaan. 

Meille Akateemisille Naisille Jalavisto on tuttu Liiton pitkäaikaisena puheenjohtajana (1956 - 1963) ja vanhainkotirahastomme taustavaikuttajana. Laajemmalti hänet tunnetaan uraauurtavana vanhuudentutkijana ja vanhusten terveydellisten ja sosiaalisten olojen aktiivisena puolestapuhujana. Ne teemat, joista Jalavisto puhui väsymättä 1940- ja 1950-luvulla, ovat nykyään suomalaisen vanhustyön valtavirtaa.

Tie fysiologian professoriksi

Eeva Jalaviston (ent. Elmgren) innostus luonnon- ja lääketieteeseen lienee jo lapsuudenkodin peruja, sillä hänen isänsä Robert Elmgren toimi tuberkuloosiparantolan ylilääkärinä. Jalavisto valmistui ylioppilaaksi vuonna 1919 ja tohtoriksi vuonna 1935. 

Jalaviston väitöskirja käsitteli lihastuntoa ja työskennellessään Helsingin yliopiston fysiologian laitoksella hän teki useita opintomatkoja ulkomaille. Jalavisto kokosi ympärilleen joukon innostuneita oppilaita, joiden vastuulla fysiologian tieteellinen kehitys Suomessa tuli seuraavina vuosikymmeninä suurelta osin olemaan. Myös fysiologian opetus uudistettiin Jalaviston johdolla ajan tarpeita vastaavaksi. Vuonna 1949 hänet nimitettiin fysiologian ylimääräiseksi henkilökohtaiseksi professoriksi ja tuota virkaa hän hoiti ennenaikaiseen kuolemaansa saakka.

Gerontologian uranuurtaja ja Vanhustyön keskusliiton perustaja

Sotavuosien jälkeen Eeva Jalavisto kiinnostui maailmalla orastavasta vanhuuden ja vanhenemisen tutkimuksesta, gerontologiasta. Jalavisto tarkasteli vanhenemista sekä biologisena että sosiaalisena ilmiönä. Perustavanlaatuisissa, pääosin tilastollisin menetelmin suoritetuissa tutkimuksissa hän selvitteli pitkäikäisyyteen vaikuttavia perinnöllisiä ja toiminnallisia tekijöitä. Fyysisen ja henkisen aktiivisuuden säilyttämisen merkitys elinkyvylle oli hänen tärkeimpiä tutkimustuloksiaan ja lempiteemojaan.

Jalavisto toimi pitkään vanhuustutkimuksen edistämiseksi perustetussa Societas Gerontologica Fennicassa, ja seura jakaa edelleen Eeva Jalavisto -palkintoja sekä järjestää Eeva Jalavisto -symposiumeja. Jalaviston aloitteesta perustettu Vanhainsuojelun keskusliitto (sittemmin Vanhustyön keskusliitto) edistää vanhusten terveydellisiä, sosiaalisia ja taloudellisia oloja. Jalavisto toimi järjestön ensimmäisenä puheenjohtajana 1949–1954.

Akateemisten Naisten vanhainkotihanke

1940-luvulla Jalavisto nousi myös Helsingin Akateemiset Naiset ry:n puheenjohtajaksi ja vuonna 1956 hänet valittiin Suomen Akateemisten Naisten Liiton puheenjohtajaksi. Myös Akateemisissa Naisissa Jalavisto edisti ikääntyvien asiaa, ja tarttui toimeen, kun Tampereen Akateemiset Naiset ry:n jäsen, lehtori Anna-Liisa Heikinheimo ehdotti Liitolle vuonna 1962 oman vanhainkodin perustamista. Liiton vuosikokous asetti komitean viemään asiaa eteenpäin Jalaviston puheenjohdolla. Hanketta perusteltiin sillä, että ”yhteiskunnan ylläpitämiin vanhainkoteihin ei ’meikäläinen’ hevin pääse.” Todettiin myös, että moni jäsen tekee vielä eläkkeellä ollessaan tutkimustyötä, jolloin on hyvä olla vapaana taloudenpidosta. 

Hankkeen tavoitteena oli rakentaa vanhainkoti 40-50 yksinasuvalle jäsenelle ja sen alustavaksi kustannusarvioksi laskettiin 1,5 miljoonaa markkaa. Suunniteltu vanhainkoti nimettiin Emma Irene -kodiksi. Tällä haluttiin kunnioittaa Suomen ensimmäisen naismaisterin (1882) Emma Irene Åströmin muistoa. Samaa nimeämisperinnettä noudatettiin vuonna 1966, jolloin Jalavisto kuoli, ja rahaston nimeksi tuli Eeva Jalaviston vanhainkotirahasto. 

Akateemisen Naiset uskoivat vanhainkotihankkeeseen ja keräsivät siihen ahkerasti rahaa 1960-luvun puolivälissä. Vuosikymmenen lopulla vanhainkodille saatiin tonttilahjoitus Liitossa aktiivisesti toimineelta ekonomi Kyllikki Leinolta. Vantaan Hiekkaharjussa sijainneelle tontille ei kuitenkaan valitettavasti saatu tarvittua rakennuslupaa, joten Leinon luvalla tontti myytiin 1980-luvun alussa ja varoilla ostettiin kolme huoneistoa, kaksi Kalevankadun senioritalosta ja yksi Tammisalon palvelutalosta. Keskustelu Liitossa oli jo siirtynyt vanhainkodista kohti senioritaloja ja palveluasuntoja, koska rahaston vähäriskinen omaisuuden kerryttäminen ei näyttänyt ehtivän saavuttaa yhä suuremmiksi karkaavia oman vanhainkodin kustannuksia.  

2021: Ikääntyvien Akateemisten Naisten fyysiset ja henkiset voimavarat

Vuonna 2021 keskustelu vanhainkotirahaston tarkoituksesta on elvytetty jälleen, kun rahastolle on laadittu strategia. Samalla rahaston hoitokunta on laatinut juristin kanssa rahastolle uudet säännöt. Niissä rahaston pääpainoa ehdotetaan siirrettäväksi asumisen tukemisesta ikääntyvien naisten henkisten ja fyysisten vomavarojen lisäämiseen. 

Fyysisen ja henkisen aktiviteetin säilyttämisen merkitys elinkyvylle oli Eeva Jalaviston tärkeimpiä tutkimustuloksia ja lempiteemoja. Hänen mukaansa ”tieteen tehtävä ei ollut vain lisätä vuosia elämään, vaan mikä tärkeämpää, elämää vuosiin”. Professori Jalavisto oli aikaansa edellä puhuessaan vanhusten määrän lisääntymisestä ja eliniän pidentymisestä sekä varoittaessaan eteen tulevista ongelmista, jos ikäihmisten terveydenhuoltoon ja hyvinvointiin ei kiinnitetty tarpeeksi huomiota.  

Keskustelu jatkuu Liiton 99. vuosikokouksessa, joka järjestetään 20.11.2021 Kemissä. Tervetuloa mukaan! 

Susanna Sulkunen
Suomen Akateemisten Naisten Liiton toimitusjohtaja
sanl.fkaf(a)akateemisetnaiset.fi

Lähteet:

Hirsjärvi, Eva: "Jalavisto, Eeva". Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. Studia Biographica 4. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1997– (viitattu 30.9.2021) Julkaisun pysyvä tunniste URN:NBN:fi-fe20051410; artikkelin pysyvä tunniste http://urn.fi/urn:nbn:fi:sks-kbg-006846 (ISSN 1799-4349, verkkojulkaisu)

Pohls, Maritta 2013: Korkeasti koulutetut naiset: Suomen Akateemisten Naisten Liiton historia. Helsinki: SKS.

Arkistojen aarteet -blogisarjassamme ovat aikaisemmin ilmestyneet:

• Akateemiset Naiset vertaistuen tarjoajina: Professori ja ministeri Inkeri Anttila (1916–2013)
• Akateemiset Naiset kansainvälisyyden ja YK-yhteistyön airueina: Maisteri Alli Wiherheimo (1895–1978)
• Akateemiset Naiset yliopistokoulutuksen lasikattojen särkijöinä: Professori Laimi Leidenius (1877–1938)
• Akateemiset Naiset - 100 vuotta ystävyyttä, sivistystä ja tasa-arvoa

Akateemiset Naiset vertaistuen tarjoajina: Professori ja ministeri Inkeri Anttila (1916–2013)

Sotavuosien jälkeen perustettiin ripeästi kymmenen uutta Akateemisten Naisten paikallisyhdistystä eri puolille Suomea. Niistä edelleen toiminnassa ovat Heinolan, Lahden, Lappeenrannan, Porin ja Tampereen yhdistykset. Uusien yhdistysten perustaminen oli Liiton puheenjohtajaksi vuonna 1953 valitulle dosentti Inkeri Anttilalle sydämen asia, sillä hän tiesi omasta kokemuksesta, miten tärkeitä paikalliset verkostot olivat uudelle paikkakunnalle oman tai miehensä työn perässä muuttaneelle naiselle. Anttila arvosti myös Akateemisten Naisten kansainvälistä yhteistyötä aikana, jolloin suomalaisilla ei ollut valuuttasäännöstelyssä paljonkaan mahdollisuuksia matkustella ulkomailla. Vuonna 1959 maailma saatiin Suomeen kylään, kun Helsingissä järjestettiin Akateemisten Naisten maailmanjärjestön konferenssi.

Hyvä tukiverkosto 

Inkeri Anttilan (o.s. Metsämies, 1916–2013) tarina on poikkeuksellisen, oman aikansa normeja uhmanneen naisen tarina. Anttilan nuoruudessa kodin ulkopuolisen elämän katsottiin kuuluvan miehille ja kodin sisäpuolisen elämän naisille. Vaikka koulutettujen naisten määrä kasvoi vuosi vuodelta, suurin osa keskiluokan naisista jäi lasten syntymän jälkeen kotiin, mikä teki naisen taloudellisesti riippuvaisiksi miehestään. Ennen vuoden 1957 kansaneläkelakia naimisissa olevilla naisilla ei ollut vanhuudessaan mitään yhteiskunnan tarjoamaa henkilökohtaista taloudellista turvajärjestelmää. He olivat täysin riippuvaisia aviomiehensä hyvästä tahdosta.

Oikeustieteessä oltiin yleisesti sitä mieltä, että naiselle riitti alempi oikeustutkinto, mutta Inkeri Anttila suoritti rohkeasti ylemmän oikeustutkinnon vuonna 1936 ja edelleen lakitieteen kandidaatin tutkinnon vuonna 1937 Helsingin yliopistossa. Tämän jälkeen hän seurasi lääkäripuolisoaan Sulo Anttilaa maaseudun keuhkoparantoloihin, ja perheeseen syntyi kolme lasta. 

Inkeri Anttila ei kuitenkaan jättänyt opintojaan perheen perustamisen myötä, vaan jatkoi opiskelua aina tohtorintutkintoon saakka. Tähän hänelle soi mahdollisuuden äitinsä tarjoama lastenhoitoapu sekä miehensä tuki, joka mahdollisti kokopäiväisen kotiapulaisen palkkaamisen.

Tiedonjano, verkostot ja vertaistuki

Akateemisten Naisten jäseneksi Anttila liittyi vuonna 1947. Hän oli itse oman alansa pioneeri Suomen ensimmäisenä naispuolisena oikeustieteen tohtorina ja arvosti yhdistystoiminnan tuomia verkostoitumismahdollisuuksia vertaistensa kanssa. Akateemisten Naisten erityisansioksi hän katsoi kansainvälisyyden sekä mahdollisuuden tutustua eri alojen osaajiin.

Anttila ei ollut näkemyksessään yksin. Vuonna 1950 Suomessa oli 11 500 akateemisen loppututkinnon suorittanutta naista, joista noin kymmenen prosenttia kuului johonkin Akateemisten Naisten yhdistykseen. Syyt yhdistystoimintaan osallistumiseen olivat pitkälti samat kuin nykyäänkin: tiedonjano, verkostot ja vertaistuki. 

Myös esikuvilla oli merkitystä. Anttila ihaili Suomen Akateemisten Naisten Liiton aikaisempia puheenjohtajia, maisteri Alli Wiherheimoa ja tohtori Elsa Enäjärvi-Haaviota, mutta innoitti myös itse puheenjohtajakaudellaan 1953–1955 paikallisyhdistyksiin tarmokkaita naisia, jotka kutsuivat toimintaan mukaan tuttavapiirinsä samanhenkisiä osaajia. 

Maailmankonferenssi 1959 

Vuonna 1959 näitä osaajia tarvittiin, kun Akateemisten Naisten maailmanjärjestön konferenssi toi Suomeen 600 ulkomaista ja 200 kotimaista vierasta. Yhteisten ponnistelujen määrä oli mittava ja konferenssin valmisteluvastuu jaettiin järjestössä monille eri ryhmille: finanssit (ekonomi Lahja Piha), retkeily (maisteri Armi Ailas), majoitus (maisteri Maire Kalanti), juhlat (maisteri Irma Koskimies), tiedotus (maisteri Alli Wiherheimo), erikoisalat (dosentti Ruth Wegelius) ja kanslia sekä neuvonta (maisteri Sirkka-Liisa Norkko-Turja). Valmistelua johti yliopettaja Eeva Riikonen. 

Myös konferenssin rahoitus kerättiin pitkälti vapaaehtoisvoimin. Paikallisyhdistykset järjestivät maksullisia esitelmä-, elokuva- ja kirjallisuustilaisuuksia sekä myivät Liiton painattamia joulukortteja. Konferenssivarojen ylijäämästä muodostettiin Liitolle stipendirahasto, josta riitti vuosien ajan stipendejä opinnäytteisiin ja post doc -tutkimuksiin. 

Konferenssin jälkeen osa vieraista matkusteli Suomessa ja tutustui paikallisyhdistyksiin. Valtaosa vieraista oli kiinnostunut kulttuurista. Heitä vietiin Sibelius-Akatemiaan, Otavan ja WSOY:n kustantamoihin, Ainolaan, Ateneumiin, yliopiston kirjastoon, valtionarkistoon ja kaupunkikierroksille. Muita erityisryhmiä olivat luonnontieteilijät, pedagogit ja lääketieteilijät sekä talouselämästä ja sosiaalisesta toiminnasta kiinnostuneet. Kaikkiin ryhmiin riitti kymmeniä osallistujia ja osallistujilta saatu palaute oli ylistävää. 

YK-yhteistyössä kohti humaanimpaa maailmaa

Suomen Akateemisten Naisten Liitto jatkoi konferenssiponnistuksen jälkeen aktiivista osallistumista maailmanjärjestön YK-toimintaan. Liitto järjesti 1950-luvun lopulla kyselyn naisten pääsystä korkeampaan koulutukseen sekä laati raportin naisten toimimista juristin, arkkitehdin ja insinöörin ammateissa. Vuonna 1962 valmistui raportti naisten osa-aikatyöstä. Vuonna 1964 Liitto selvitti vieraiden kielten opettamista Suomessa, tyttöjen oppikoulu- ja ammattikoulukoulutusta, keski-ikäisen akateemisen naisen työllistymistä, korkeakoulujen sisäänpääsyvaatimuksia, korkeamman opetuksen viimeaikaista kehitystä Suomessa sekä ulkomaisen akateemisen tutkinnon suorittaneiden osuutta Liiton jäsenistä. 

Myös Inkeri Anttilalle YK tuli hyvin tutuksi. Vuonna 1961 Anttilasta tuli rikosoikeuden professori ensimmäisenä naisena Pohjoismaissa ja vuonna 1975 Anttilasta tuli Suomen ensimmäinen naispuolinen oikeusministeri. Tuossa tehtävässä toimiessaan hänet valittiin YK:n kriminaalipoliittisen maailmankongressin puheenjohtajaksi. Edelleen vuonna 1982 hänet nimitettiin YK:n Euroopan kriminaalipoliittisen instituutin HEUNI:n johtajaksi ja hän jatkoi tehtävässä vuoteen 1986 saakka. Vuonna 1992 Anttila sai työstään YK:n pääsihteerin tunnustuspalkinnon. Tämä ei ollut ihme, sillä kuten toinen tunnettu suomalainen YK-osaaja, varatuomari Helvi Sipilä totesi professori Anttilasta: "Oi, hän oli hurja, aivan uskomaton, rohkea, mitään pelkäämätön ja hän onnistui aina kaikessa."

Susanna Sulkunen

Suomen Akateemisten Naisten Liiton toimitusjohtaja

sanl.fkaf(a)akateemisetnaiset.fi

Lähde:

Pohls, Maritta 2013: Korkeasti koulutetut naiset: Suomen Akateemisten Naisten Liiton historia. Helsinki: SKS.

Jos miehet synnyttäisivät

Jos miehet joutuisivat synnyttämään

siitä saisi palkkaa.

Synnyttäminen olisi jonkinlainen rituaali tai riitti.

Miehet keksisivät jonkin hierarkkisen järjestelmän

jossa synnyttäneet saisivat erilaisia arvonimiä.

Tehokkaat ehkäisymenetelmät olisi keksitty

jo kolmetuhatta vuotta sitten

abortin saisi helposti

kukaan ei raiskaisi

maapallon väkiluku ei kasvaisi.

Meitä olisi kohtuullinen määrä.

Aila Tuula Isotalo

Säkylä

Huittisten Seudun Akateemiset Naiset ry.

Akateemiset Naiset kansainvälisyyden ja YK-yhteistyön airueina: Maisteri Alli Wiherheimo (1895–1978)

Elokuussa 1939 Akateemiset Naiset eri puolilta maailmaa kokoontuivat Tukholmassa pidettyyn International Federation of University Women, IFUW:n (nyk. Graduate Women International, GWI:n) konferenssiin. Tilaisuuden viimeisenä iltana yhteishenkeä nostatettiin laulamalla yhteislauluja eri kielillä. Kun maailmanjärjestön perustajajäsen Virginia Gildersleeve matkusti laivalla Tukholmasta takaisin Yhdysvaltoihin, Saksa hyökkäsi Puolaan ja toinen maailmansota alkoi. Vain muutama kuukausi myöhemmin ammuttiin Mainilan laukaukset ja sota laajeni Suomeen. Suomen Akateemisten Naisten Liitto sai länsimaisilta sisarjärjestöiltä avustuksia ja paketteja, joiden tulo lakkasi jatkosotaan, jolloin Suomi liittoutui natsi-Saksan kanssa. Kotiliesi-lehden pitkäaikaisena päätoimittajana tunnetuksi tulleen Alli Wiherheimon johdolla Liitto elvytti onnistuneesti kansainväliset suhteensa jatkosodan jälkeen ja osallistui aktiivisesti Akateemisten Naisten yhteistyöhön YK:n kanssa.

Sotavuosina 1939–1945 Suomen Akateemisten Naisten Liiton toiminta oli hyvin pienimuotoista, ja jäsentilaisuuksista järjestettiin vain sääntömuotoiset vuosikokoukset. Monet Akateemiset Naiset osallistuivat Lotta Svärd -järjestön toimintaan ja osa ilmoittautui Naisten työvalmiusliiton välittämiin tehtäviin. Helsingforsin paikallisyhdistys järjesti ensiapukursseja, joille otettiin myös Liiton ulkopuolisia osallistujia.

Liiton sotavuosien voimahahmo oli filosofian maisteri Alli Wiherheimo (1895–1978), joka toimi Liiton puheenjohtajan vuosina 1939–1947. Jälkipolvet tuntevat Wiherheimon parhaiten Kotiliesi-lehden pitkäaikaisena päätoimittajana, mutta Akateemisissa Naisissa hänet muistetaan monipuolisesta kielitaidostaan ja uutterasta työstään kansainvälisillä yhteistyöfoorumeillamme. Wiherheimo allekirjoitti maailmanjärjestön vuonna 1919 perustaneiden naisten näkemyksen, jonka mukaan korkeakoulutus velvoitti Akateemisia Naisia toimimaan paremman maailman eteen. Liiton tuli Wiherheimon mielestä tukea naisia myös niissä maissa, joissa naiset olivat vasta aloittelemassa akateemisuuden tavoittelua. 

Kun sota päättyi vuonna 1945, Liitto otti Wiherheimon johdolla yhteyttä maailmanjärjestöön ja toivoi maailman naisilta keskinäistä ymmärrystä. Maailmanjärjestö halusi uudistaa yhteytensä Euroopan ja maailman Akateemisten Naisten kanssa, jotta naiset voisivat taas työskennellä yhdessä edistääkseen kansainvälistä ystävyyttä ja ymmärrystä. Suomen jatkosodan aikainen liittolaisuus natsi-Saksan kanssa oltiin valmiita ohittamaan, mutta Liiton hallitusjäsenen, filosofian maisteri Armi Hallstén-Kallian maailmanjärjestön johto vaati eroamaan henkisen yhteistyön komitean puheenjohtajan tehtävästä. Hallstén-Kallian natsisympatiat olivat liikaa sodan voittaneiden liittoutuneiden valtioiden naisille. Hallstén-Kallia suljettiin pois myös Suomen Naisten Kansallisliiton (nyk. Naisjärjestöjen Keskusliiton) toiminnasta. 

Kansallissosialisteja tukevissa akselivaltioissa ei ollut suvaittu arjalaiseen järjestelmään kuulumattomia yhdistyksiä ja monien Akateemisten Naisten maajärjestöjen toiminta oli hiipunut. Maailmansodan päätyttyä Akateemiset Naiset järjestäytyivät uudestaan Espanjassa, Italiassa, Itävallassa, Kreikassa ja Saksassa. Rautaesiripun taakse jäävissä maissa (Bulgaria, Jugoslavia, Puola, Tšekkoslovakia ja Unkari) Akateemisten Naisten toiminta puolestaan hyytyi nyt pitkäksi aikaa. 

Alli Wiherheimon puheenjohtajakauden lopulla Akateemisten Naisten maailmanjärjestö sai tarkkailija-aseman YK:n talous- ja sosiaalineuvosto ECOSOCista ja sittemmin myös neuvoa-antavan aseman kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö Unescosta. Lisäksi IFUW sai huomioitsijat kaikkiin YK:n elimiin. YK keräsi kansalaisjärjestöjen verkostojen avulla tietoja eri maiden oloista, ja IFUW:n pysyvän päämajan pystyttäminen Geneveen vahvisti yhteistyötä YK:n kanssa entisestään. Akateemisten Naisten erityisen huomion kohteena oli YK:n naisten asemaa käsittelevä toimikunta (Commission on the Status of Women, CSW), jossa varatuomari Helvi Sipilä toimi Suomen edustajana koko 1960-luvun. Sipilä oli tuttu vieras myös Akateemisten Naisten tapahtumissa 1970- ja 1980-luvulla ja tätä historiaa Liitto kunnioittaa edelleen järjestämällä vuosittain International Helvi Sipilä Seminar -tilaisuuden CSW-kokouksen yhteydessä New Yorkissa. Liiton yhteistyökumppaneita tapahtumassa ovat Naisjärjestöjen Keskusliitto, NYTKIS, Suomen NNKY-liitto ja Suomen UN Women.

Myöskään Alli Wiherheimoa ei Akateemisissa Naisissa unohdettu. Puheenjohtajakautensa jälkeen Wiherheimo kutsuttiin Liiton kunniajäseneksi vuonna 1955. Hänen työnsä naisjärjestökentällä jatkui ja toi hänelle vuonna 1972 myös Naisjärjestöjen Keskusliiton kunniapuheenjohtajuuden. Naisten kouluttautumisen puolesta puhunut Wiherheimo testamenttasi omaisuuttaan Suomen Akateemisten Naisten Liitolle ja Suomen Kulttuurirahastolle ja hänen perintönsä turvin naisten tekemää kielten tutkimusta tuetaan edelleenkin. 

Susanna Sulkunen
Suomen Akateemisten Naisten Liiton toimitusjohtaja
sanl.fkaf(a)akateemisetnaiset.fi

Lähde:
Pohls, Maritta 2013: Korkeasti koulutetut naiset: Suomen Akateemisten Naisten Liiton historia. Helsinki: SKS.

Naisten koulutusprojekti Nepalissa aloitettiin Akateemisten Naisten tuella

Nepalin Akateemisten Naisten puheenjohtaja Ramita Suwal lähettää kaikille Suomen Akateemisten Naisten Liiton jäsenille lämpimät kiitokset Liiton joulukeräyksestä ja arvokkaasta rahallisesta panoksesta Nepalin naisten hyväksi. Keräyksen tuotto on mahdollistanut naisten koulutusprojektin aloittamisen Kathmandun lähellä Godawarin hallinnollisella alueella.  

Nepalin Akateemisten Naisten pj  Mrs. Ramita Suwal (3. vas), Godawarin alueen vara-aluejohtaja (2. vas), opettajia ja järjestön jäseniä.

Projekti on kokonaisuudessaan kolmivuotinen ja ensimmäinen vuosi 2021 on nyt lähtenyt käyntiin. Huhtikuun alussa toteutettiin ensin kouluttajakoulutus (Training of Trainers, ToT), jossa oli seitsemän osallistujaa, joilla on kokemusta lukutaidottomien naisten opettamisesta.

Kolmivuotinen projekti alkoi kouluttajien koulutuksella ja perehdytyksellä.

Godawarin alueella koulutus toteutetaan sekä Chapagaun että Thaiban kylässä. Molempiin ryhmiin on valittu 20 naista, joilla ei aiemmin ole ollut mahdollisuutta käydä koulua. Niinpä ensimmäisessä kolmen kuukauden jaksossa keskitytään lukutaidon kehittämiseen. Tämän jälkeen perehdytään työllistymisen parantamiseen ja mikroyrittäjyyden perusteisiin (economic empowerment).

Chapagaun kylän osallistujanaisia kouluttajien (vas) ja Ramita Suwalin sekä projektikoordinaattori Bina Maharjanin seurassa (oik).

Chapagaun kylässä projekti aloitettiin huhtikuun alkupuolella ja Thaiban kylässä huhtikuun loppupuolella. Valitettavasti koronan vuoksi projekti on toistaiseksi keskeytetty, mutta sitä jatketaan heti kun mahdollista. 

Thaiban kylässä naisten koulutus alkoi huhtikuun lopulla 2021.

On hienoa, että projekti ehti organisoitua ja alkaa – valittiin opettajat ja osallistujat, löydettiin sopivat koulutustilat, hankittiin kirjoja ja koulutarvikkeita ja ehdittiin kokoontua muutaman kerran. Myös alueen julkisen hallinnon johto on pitänyt avauksissa tervehdyksensä. 

Tästä on helppo jatkaa, kun koronatilanne sen sallii. Toivotaan, että se on pian, joten kuulemme heistä sitten jälleen.

Teksti:  Heli Isohookana ja Christine Ek-Kommonen
Kuvat:  Ramita Suwal ja Nepalin Akateemiset Naiset

Utbildningsprojektet för kvinnor i Nepal har startat med stöd från Kvinnliga Akademiker

Ordföranden för Nepals akademiska kvinnor, Ramita Suwal, sänder ett varmt tack till alla medlemmar i Finlands Kvinnliga Akademikers Förbund för Förbundets julinsamlingen och för det värdefulla ekonomiska stödet för Nepals kvinnor. Insamlingens medel har gjort det möjligt att starta utbildningsprojekt för kvinnor i närheten av Katmandu i Godawari området.

Nepals akademiska kvinnors ordförande Mrs. Ramita Suwal (tredje från vänster), vice kommunchefen för Godawari (andra från vänster), de övriga är lärare och föreningens medlemmar.

Projektet sträcker sig över tre år med början år 2021. I början av April förverkligades först utbildningen av sju lärare (Training of Trainers, ToT) som alla har erfarenhet av att undervisa kvinnor som inte kan läsa.

Det treåriga projektet började med lärarnas utbildning och introduktion.

På Godawari området förverkligas undervisningen i två byar, Chapagau och Thaiba. Till vardera gruppen har valts 20 kvinnor som inte har haft möjlighet att gå i skola tidigare. Sålunda koncentreras undervisningen under de tre första månaderna på att utveckla läskunnigheten. Efter denna period bekantar man sig med möjligheterna att förbättra sysselsättningen och grunderna till mikroföretagsamhet (economic empowerment).

Deltagarna i byn Chapagau och lärarna (till vänster),  Ramita Suwal och projekt kordinator Bina Maharajani (till höger).

Enligt planerna startade projektet i byn Chapagau i början av April och i byn Thaiba i slutet av April. Tyvärr har man på grund av koronaviruset varit tvungen att avbryta projektet men det kommer att fortsätta genast då det är möjligt.

I byn Thaiba började projektet i slutet av april 2021.

Det är positivt att man hann planera och påbörja projektet – välja lärarna och deltagarna, hitta lämpliga undervisningslokaliteter, skaffa böcker och annat undervisningsmaterial. Lyckligtvis hann man till och med samlas några gånger.

Vid öppnandet av kurserna har ledare för den regionala förvaltningen deltagit med hälsningstal.

Nu är det lätt att fortsätta när koronasituationen gör det möjligt. Vi hoppas att det blir snart och att vi får höra mera om hur projektet löper.

Text: Heli Isohookana och Christine Ek-Kommonen

Bilder: Ramita Suwal och Kvinnliga Akademiker i Nepal

Akateemiset Naiset yliopistokoulutuksen lasikattojen särkijöinä: Professori Laimi Leidenius (1877–1938)

Suomen Akateemisten Naisten Liiton perustaminen (1922) sai alkusysäyksensä uudesta kansainvälisestä järjestöstä, International Federation of University Women, IFUW:sta (nyk. Graduate Women International, GWI), mutta järjestömme historian alkutaival on yhtä lailla myös Helsingin yliopiston naisopiskelijoiden historiaa. 

Naiset saivat alkuun opiskella vain erioikeudella

Naisten yliopisto-opinnot tulivat mahdollisiksi 1870-luvulla, mutta vielä pitkään sen jälkeenkin naisopiskelija oli poikkeus yliopistossa. Tätä poikkeuksellisuutta alleviivasi se, että naisten täytyi opiskeluoikeuden saadakseen anoa Pietarista erivapautta sukupuolestaan. Linjauksen perusteluissa vedottiin Venäjän valtakunnan osien yhdenmukaiseen kohteluun. Kun keisari hylkäsi vuonna 1873 kaksi erivapausanomusta, kesti kaksitoista vuotta ennen kuin seuraava nainen uskaltautui tekemään saman anomuksen.

Erivapauspäätöksessä todettiin, että yliopistossa opiskelevilla naisilla ei ollut oikeutta osakuntien jäsenyyteen. Taustalla vaikutti ajan siveysajattelu. Helsingin yliopiston naisopiskelijat perustivat vuonna 1887 oman kerhon nimeltä De kvinnliga. Kerhoon kuuluivat mm. filosofian ylioppilas Tekla Hultin ja lääketieteen ylioppilas Karolina Eskelin. Myöhemmin heistä tuli Suomen kaksi ensimmäistä naistohtoria. De kvinnliga -kerho toimi aina vuosisadan vaihteeseen saakka, kunnes naiset päästettiin osakuntiin. 

Kerholle tuli vielä muutama seuraaja. Näiden varhaisten yhteenliittymien eetoksena oli naisten keskinäinen vuorovaikutus, yhteistyö ja ajatustenvaihto. Nykyään Akateemisissa Naisissa kutsumme toimintamme kulmakiviä verkostoitumiseksi, vertaistueksi ja yhteisöllisyydeksi. Tarve keskustella eri alojen naiserityisistä haasteista ei ole kadonnut sadassa vuodessa mihinkään. 

Helsingin yliopiston ensimmäinen naisprofessori ja Liiton kolmas puheenjohtaja

Vuonna 1927 Suomen Akateemisten Naisten Liiton puheenjohtajaksi valittiin lääketieteen tohtori Laimi Leidenius. Vain muutamaa vuotta myöhemmin hänestä tuli Helsingin yliopiston ensimmäinen naispuolinen professori. Nimitys oli sitäkin merkittävämpi lääketieteen alalla, jossa hän oli Pohjoismaiden ensimmäinen naisprofessori. 

Leideniusta voi kiittää rohkeudesta ja sinnikkyydestä paitsi lasikaton särkijänä, myös oman aikansa alanvaihtajana. Leidenius valmistui tyttökoulun jälkeen ensin kielten opettajaksi ja tuossa ammatissa hän keräsi opiskelurahoja, kunnes saattoi aloittaa haaveilemansa lääketieteen opinnot. Lääketieteen lisensiaatiksi hän valmistui vuonna 1908 ja kirurgian tohtoriksi vuonna 1918. Leidenius teki elämäntyönsä gynekologina ja hänet tunnetaan erityisesti äitiyshuollon ja vastasyntyneiden hoidon kehittäjänä.

Liiton puheenjohtajana Leidenius oli suosittu ja toimi tehtävässään kymmenen vuotta. Naisemansipaation kannalta 1930-luku oli hiljaista aikaa Suomessa ja eduskunnassa naisia oli vasta alle kymmenen prosenttia. Liitossa naisten yhteiskunnallista asemaa edistettiin pitämällä esillä naisesikuvia, joihin Leidenius itsekin lukeutui.

Leidenius piti usein yleistajuisia esitelmiä ja julkaisi alaansa liittyviä kirjoituksia. Hän matkusti työnsä puolesta paljon, ja esitteli maailmalla poikkeuksellista suomalaista äitiyshuoltoa myös Akateemisille Naisille IFUW:n Krakovan konferenssissa 1930-luvulla. 

Laman ja kansallissosialismin varjo

1930-luvun historiaan yhdistetään yleismaailmallinen lama ja kansallissosialismin nousu. Myös Akateemisten Naisten maailmankonferenssissa jouduttiin keskustelemaan Saksan tilanteesta, kun Saksan maajärjestön oli ollut pakko hyväksyä Saksassa säännöt, joissa ei-arjalaiset jäsenet suljettiin pois. Konferenssissa käydyssä keskustelussa päädyttiin siihen, että Akateemisten Naisten sääntöjen mukaan ketään ei saanut sulkea toiminnan ulkopuolelle rotuun, uskontoon tai poliittiseen mielipiteeseen liittyvistä syistä. Saksan maajärjestö hajosi pian tämän päätöksen jälkeen.

Myös lama vaikeutti Akateemisten Naisten toimintaa monessa maassa, mutta stipendejä pyrittiin silti jakamaan. Leideniuksen 60-vuotispäiväksi Liitossa kerättiin erillinen stipendirahasto vuonna 1937 ja rahaston ensimmäinen stipendi luovutettiin keväällä 1941. 

Akateemisuus ei saa kuolettaa naista

Puheenjohtajakautensa päätyttyä Leidenius kutsuttiin Liiton kunniajäseneksi. Adressin mukaan Leideniuksen perintö ”velvoitti Liittoa alati pyrkimään toiminnassaan suuntaan, jossa akateemisuus ei saanut kuolettaa naista eikä nainen pintapuolistuttaa akateemista totuudenetsintää.” Edelleen hänen seuraajansa mukaan Leideniuksen perintö velvoitti jokaista akateemista naista tekemään Leideniuksen lailla parhaansa ja ”näkemään kärsivän kanssaihmisen ja vähäosaiset sosiaaliset ryhmät”. 

Leidenius ei ole unohtunut Akateemisissa Naisissa, mutta muistetaan häntä edelleen muuallakin. Vuonna 1992 hänet ikuistettiin postimerkkiin ja vuodesta 2009 suomalainen lääkäriseura Duodecim on jakanut hänen nimeään kantavaa tunnustuspalkintoa.

Susanna Sulkunen
Suomen Akateemisten Naisten Liiton toimitusjohtaja
sanl.fkaf(a)akateemisetnaiset.fi

Lähteet:

Hietala, Marjatta ja Leikola, Anto 1997: ”Leidenius, Laimi”. Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. Studia Biographica 4. Helsinki: SKS. (viitattu 20.5.2021)

Pohls, Maritta 2013: Korkeasti koulutetut naiset: Suomen Akateemisten Naisten Liiton historia. Helsinki: SKS.

Akateemiset Naiset - 100 vuotta ystävyyttä, sivistystä ja tasa-arvoa

Suomen Akateemisten Naisten Liitto – Finlands Kvinnliga Akademikers Förbund ry. juhlii toukokuussa 2022 satavuotista taivaltaan. Olemme aloittaneet juhlavalmistelut uudistamalla verkkosivumme ja logomme. Uutta sivustoamme tullaan päivittämään aktiivisesti seuraavina viikkoina. Jos huomaat sivustossa olennaisia puutteita, kuulemme niistä mielellämme: sanl.fkaf(a)akateemisetnaiset.fi.

Kolmen viisaan naisen kohtaaminen

Järjestömme synnystä voimme kiittää kolmea viisasta naista: newyorkilaista Barnard Collegen johtajaa Virginia Gildersleeveä sekä kirjallisuuden professori Caroline Spurgeonia ja historian lehtori Rose Sidgwickiä Britanniasta. Nämä korkeasti koulutetut ystävykset miettivät ensimmäisen maailmansodan päätyttyä, mitä he voisivat tehdä ehkäistääkseen uuden sodan syttymisen. He olivat vakuuttuneita siitä, että sodat loppuisivat, kun eri maiden ihmiset tutustuisivat toisiinsa henkilökohtaisesti. 

Gildersleeven, Spurgeonin ja Sidgwickin vahva usko verkostoitumiseen ja naisten kouluttautumisen haluun johti vuonna 1919 Akateemisten Naisten maailmanjärjestön, International Federation of University Women, IFUW (nyk. Graduate Women International, GWI), perustamiseen. Kattojärjestön ensimmäisiksi jäseniksi tulivat Yhdysvaltoihin, Britanniaan ja Kanadaan vastikään perustetut Akateemisten Naisten maajärjestöt.

IFUW:n konferenssi 1921

Anglosaksisista maista kutsu kiiri ympäri maailman, ja kutsu on otettu ilolla vastaan: tänä päivänä Akateemiset Naiset toimivat jo 65 maassa. 

Suomen maajärjestön synty

Suomessa Akateemiset Naiset järjestäytyivät Helsingin ruotsinkielisen tyttölyseon englannin kielen lehtorin Carin Roseniuksen aloitteesta. Hän oli kuullut maailmanjärjestön synnystä Lontoon matkallaan vuonna 1921 ja saman vuoden toukokuussa noin 30 korkeakoulutettua naista kokoontui Helsingissä. Kokouksessa laadittiin Suomen Akateemisesti Sivistyneitten Naisten Yhdistys - Finlands Akademiskt Bildade Kvinnors Föreningin sääntöluonnos. Samalla tehtiin periaatteellinen päätös liittymisestä kansainväliseen liittoon. 

Järjestön ensimmäinen pöytäkirjallinen kokous pidettiin vuotta myöhemmin 11.5.1922, ja tätä päivämäärää pidämme Liiton perustamispäivänä. Ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Helsingin yksityisen ruotsinkielisen tyttökoulun kielten opettaja, tohtori Jenny af Forselles. Kesällä 1922 Suomen maajärjestö osallistui ensimmäistä kertaa maailmanjärjestön konferenssiin, joka pidettiin Pariisissa. Liittoa konferenssissa edusti lehtori Rosenius. 

Nykyisen liittomuotonsa järjestömme sai vuonna 1927, jolloin puheenjohtaja, tohtori Kaino W. Oksasen johdolla perustettiin Akateemisesti Sivistyneitten Naisten Liitto ry. - Akademiskt Bildade Kvinnors Förbund rf. Samalla helsinkiläiset Akateemiset Naiset jakaantuivat kieliryhmittäin erillisiin paikallisyhdistyksiin, jotka liittyivät Liiton jäseniksi. Liiton nimi vakiintui nykyiseen muotoonsa ilmeisesti 1950-luvulla.

Edelläkävijöiden tie vapauteen ja vastuuseen

Liiton ensimmäisten vuosikymmenten puheenjohtajat olivat oman alansa edelläkävijöitä. Heidän johtamanaan Liitto ja sen jäsenyhdistykset kannustivat naisia opiskelemaan ja vaikuttamaan yhteiskunnassa. Se tehtiin verkostoitumalla ja nostamalla esikuvallisia naisia yleiseen tietoisuuteen.

Usko naisten kouluttautumisen haluun ja koulutuksen tärkeys elämän rakenteissa ovat olleet suomalaisen naisliikkeen ydintä. Koulutus oli tie vapauteen ja irti perhevallasta, koska se tarjosi naisille mahdollisuuden päästä työelämään, jos avioliittoa ei tullut solmituksi. Koulutuksesta muodostui tytöille annettava aineeton perintö. Koulutuksen avulla naiset myös pyrkivät saamaan jalansijan yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen.

Kansainvälinen yhteistyö oli suomalaisille Akateemisille Naisille hyvin tärkeää, kun ensimmäiset naiset raivasivat tietään akateemiseen maailmaan ja pitivät yllä kielitaitoaan. Myöhemmin YK-yhteydet pitivät jäsenemme kansainvälisen tasa-arvokeskustelun aallonharjalla.

Tiedon ja ystävyyden lamppu

Akateemisten Naisten lamppulogon suunnitteli GWI:n mukaan Norjan maajärjestö Oslossa vuonna 1924 pidettyyn Akateemisten Naisten konferenssiin. Samassa tilaisuudessa logosta tehtiin maailmanjärjestön ja sen jäsenjärjestöjen virallinen logo. 

Öljylamppu on maailmalla varsin yleinen tunnus erilaisissa akateemisissa palkinnoissa. Yliopistojen ohella sitä ovat käyttäneet myös monet sairaanhoitajien ammattiin yhdistettävät järjestöt. Lampun tarina pohjaa tarinaan muinaisesta Egyptistä, jossa lamppu ja sen valo symboloivat tiedon ikuista liekkiä. Kerrotaan myös, että antiikin Kreikan filosofi Diogenes kantoi tällaista lamppua etsiessään rehellistä ihmistä, tietoa ja totuutta. Akateemisissa Naisissa lamppua on kutsuttu tiedon ja ystävyyden lampuksi.

Verkkosivu-uudistuksemme yhteydessä halusimme uudistaa logomme perinteitä kunnioittaen. Uuden logon on suunnitellut meille Johanna Vuorinen. 

Susanna Sulkunen
Liiton toimitusjohtaja

Lähteet:

GWI 2019: "GWI History". https://graduatewomen.org/who-we-are/our-story/ (Käyty sivustolla 14.5.2021)

Pohls, Maritta 2013: Korkeasti koulutetut naiset: Suomen Akateemisten Naisten Liiton historia. SKS: (Tätä historiateosta voi tilata Liiton toimistolta jäsenhintaan 10 euroa. Posti- ja lähetyskulut lisätään hintaan.) 

Kvinnliga Akademiker – 100 år vänskap, bildning och jämställdhet

Vår organisation blev till tack vare tre kloka kvinnor: Ledaren för Barnard College, Virginia Gildersleeve, litteraturprofessorn Caroline Spurgeon och historielektorn Rose Sidgwick. De här högt utbildade vännerna funderade vid slutet av första världskriget på vad de skulle kunna göra för att hindra ett nytt krig. De var övertygade om att krig skulle ta slut när människor från olika världsdelar skulle lära känna varandra personligt.

Gildersleeves, Spurgeons och Sidgwicks starka tro på betydelsen av nätverk och kvinnornas utbildning ledde till att Kvinnliga Akademikers världsorganisation, International Federation of University Women, IFUW (nuförtiden Graduate Women International, GWI) grundades år 1919. De första medlemmarna i takorganisationen var Kvinnliga Akademikers nya landsorganisationer i USA, Storbritannien och Kanada.

Kallelsen från de anglosaxiska länderna togs emot med glädje runt om i världen: idag har Kvinnliga Akademiker verksamhet i 65 länder.

Uppkomsten av landsorganisationen i Finland

I Finland kom initiativet till Kvinnliga Akademikers landsorganisation från Carin Rosenius, lektor i engelska vid Helsingfors svenskspråkiga flicklyceum. Hon hade hört om grundandet av världsorganisationen under sin resa till London år 1921 och redan samma år samlades cirka 30 högt utbildade kvinnor i Helsingfors. På sammanträdet utarbetade de ett förslag till reglerna för Suomen Akateemisesti Sivistyneitten Naisten Yhdistys - Finlands Akademiskt Bildade Kvinnors Förening. Samtidigt fattades det ett beslut att gå med i det internationella förbundet.

Det första sammanträdet med protokoll hölls ett år senare den 11 maj 1922 och det här betraktar vi som datumet för Förbundets grundande. Doktor Jenny af Forselles, lektor i språk vid Helsingfors privata svenskspråkiga flickskola valdes till den första ordföranden.

Sommaren 1922 deltog Finlands landsorganisation i världsorganisationens konferens för första gången i Paris. Lektor Rosenius representerade Förbundet på konferensen.

Vår organisation fick den nuvarande förbundsformen år 1927 då Akateemisesti Sivistyneitten Naisten Liitto ry. - Akademiskt Bildade Kvinnors Förbund rf. grundades under ledning av ordföranden doktor Kaino W. Oksanen. Samtidigt delades helsingforsborna enligt språkgrupper i skilda lokalföreningar som blev medlemmar i Förbundet. Förbundets namn blev förmodligen vedertaget under 1950-talet.

Banbrytarnas väg till frihet och ansvar

Ordförandena under Förbundets första årtiondena var föregångare i sina egna yrken. Under deras styre uppmuntrade Förbundet och dess medlemsföreningar kvinnor att studera och påverka i samhället. Det gjorde de genom att nätverka och lyfta fram kvinnliga förebilder till allmän kännedom.

Tron på att kvinnor vill utbilda sig och att utbildning spelar en viktig roll i livet har varit i kärnan i  den finska kvinnorörelsen. Utbildning var en väg till frihet från familjens makt över kvinnor för det gav dem en möjlighet att komma in i arbetslivet om de inte gifte sig. Utbildning blev till ett immateriellt arv för flickorna och genom utbildningen kunde kvinnor sträva efter möjligheter att påverka i samhället.

Internationellt samarbete var viktigt för Kvinnliga Akademiker när de första kvinnorna försökte komma in i den akademiska världen och upprätthålla sina språkkunskaper. Senare har kontakterna till FN gjort att våra medlemmar varit aktiva i den aktuella internationella diskussionen om jämställdhet.

Kunskapens och vänskapens lampa

Kvinnliga Akademikers logo var enligt GWI designad av Norges landsorganisation till Kvinnliga Akademikers konferens i Oslo år 1924. För samma evenemang gjordes lampan till världsorganisationens och medlemsorganisationernas officiella logo.

Oljelampan är en rätt så vanlig symbol för olika akademiska pris. Utöver olika universitet har lampan också använts av många organisationer som har anknytning till sjuksköterskeyrket. Lampans historia går tillbaka till gamla Egypten där lampan och dess ljus symboliserade kunskapens eviga låga. Dessutom berättas det att den grekiske filosofen Diogenes bar en sådan lampa när han letade efter en ärlig människa, kunskap och sanning. I Kvinnliga Akademiker har man kallat lampan för kunskapens och vänskapens lampa.

Under jubileumsåret vill vi förnya vår logo men samtidigt respektera traditionerna. Den nya logon är designad av Johanna Vuorinen.

Svensk översättning: Saara Telinkangas och Ulla Nyberg

Källor:

GWI 2019: "GWI History": https://graduatewomen.org/who-we-are/our-story/ (Hämtad 14.5.2021)

Pohls, Maritta 2013: Korkeasti koulutetut naiset: Suomen Akateemisten Naisten Liiton historia. SKS: (Denna publikation kan beställas från Förbundets kansli till medlemspriset 10 euro. Postavgifter tillkommer.)

Mielen hyvinvoinnin rakennuspuita

Hyvää elämää! Näillä sanoilla hyvästeli minut pitkäaikainen työtoverini, kun jokunen vuosi sitten vaihdoin uuteen työpaikkaan. Toivotus pysäytti miettimään, millaiselle pohjalle hyvää elämää itse asiassa voisi rakentaa. Mihin kannattaisi kiinnittää huomiota, jotta päivittäinen elämä soljuisi mahdollisimman mukavasti? Mitä sen eteen voisi itse tehdä? 

Kaikki tiedämme lukuisia pieniä nautintoja, joilla voimme ilahduttaa mieltämme hetkeksi tai juhlistaa arkea. Niillä on toki paikkansa. Entä jos luodataankin hiukan pidemmälle, mielen hyvinvoinnin pitkäkestoiseen tukemiseen omassa arjessa ja kaiken keskellä?  Professori Martin Seligman, positiivisen psykologian isähahmo, jakaa moniin tutkimuksiin perustuvaa viisautta.  Hän toteaa, että meillä kaikilla on välineet paitsi selviytymiseen, myös kukoistukseen. Hänen mukaansa mielen hyvinvoinnin rakentajina toimii viisi tukipilaria, joista jokainen on tutkimuksin mitattavissa –  ja mikä ilahduttavaa – myös jokaisen opittavissa. 

Erityisesti nyt, kun koronaväsymys alkaa jo monia painaa, nousee omasta mielen hyvinvoinnista huolehtiminen arvoon arvaamattomaan. Kukin meistä voi tehdä sen eteen paljon.  Myönteisyyttään voi kasvattaa tekemällä jokaiseen päivään tilaa iloa ja tyytyväisyyttä tuottaville asioille, vaikka ihan pienillekin. 

Myönteiset tunteet vakauttavat haasteissa

Ilo, kiitollisuus, mielenrauha, innostus tai vaikkapa toiveikkuus tuovat mielelle tasapainoa silloin, kun kohtaamme haasteita ja huolia. Myönteisten tunteiden huomaaminen ja niiden äärelle pysähtyminen kannattaa ottaa tavaksi, sillä aikaa myöten se tuottaa useita muitakin hyviä vaikutuksia. Myönteisten tunteiden kokemisen on havaittu rakentavan ja laajentavan huomiokykyämme, ajatteluamme ja oppimistamme sekä sosiaalisia suhteitamme. Millaisia myönteisiä tunteita huomaat kokeneesi viime päivinä? Mikä niitä aiheutti?  Onko arjessasi riittävästi aikaa iloa tuottaville asioille – ihan pienillekin? Ellei tällaista ole vielä löytynyt, mikä olisi ensimmäinen askel, jonka voit ottaa, että tuota aikaa alkaisi löytyä?

Mielekäs tekeminen, uppoutuminen ja sitoutuminen tuo flow-kokemusta 

Itsensä likoon laittaminen ja itselle merkityksellisten asioiden tekeminen on usein energisoivaa ja voimaannuttavaa. Uppoutuminen mieluisaan ja hyvin sujuvaan tekemiseen harrastuksissa, työssä tai vaikkapa kotiaskareissa saa meidät käyttämään omia vahvuuksiamme ja lisää näin käsitystä omasta pystyvyydestämme. Ehkä olet löytänyt flow-kokemuksen, jossa aika lentää ja uppoudut täysin johonkin mielenkiintoiseen käyttämällä hallitsemaasi taitoa, jonka saavuttaminen on edellyttänyt jonkin verran ponnistelua? Tai kokenut flow´ta vaikkapa antoisassa keskustelussa, jossa käytät tietojasi ja oivallat jotain uutta?  Voisiko tällaista kokemusta saada hiukan lisää?  Elvyttäisitkö jonkin mieluisan harrastuksen tai kokeilisitko uutta, jossa voit seurata omaa kehittymistäsi tavoite kerrallaan?  

Myönteisten ihmissuhteiden voima

Myös yhdessä tekeminen ja asioiden jakaminen synnyttävät mielen hyvinvointia. Martin Seligman toteaa, että liitämme onnellisuuden hetket yleensä aina jollain tavoin muihin ihmisiin. Myönteisiä ihmissuhteita luonnehtii esimerkiksi se, että jaamme niissä vastavuoroisesti lämpöä ja välittämistä, tuemme toisiamme ja tulemme hyväksytyksi omana itsenämme. Tällaista vuorovaikutusta voi myös syntyä aivan hetkellisesti ja ventovieraankin ihmisen kanssa. Siinä hyvä kohtaaminen saattaa  synnyttää molempien hyväksi kokeman yhteyden, josta jää mieluisa muisto. Lähtisitkö keräilemään tällaisia kohtaamisen hetkiä?  

Merkityksellisyys vie arvojen lähteille

Se, mikä kullekin tuo elämään merkityksellisyyttä ja missä voi kokea olevansa osa jotain itseään suurempaa, vaihtelee paljon. Mukanaolo arvokkaiden asioiden edistämisessä ja niihin paneutuminen tuo merkityksellisyyden tunnetta. Koronan aikaan olemme saaneet nähdä, kuinka omia arvojaan voi toteuttaa hyvillä teoilla, vaikkapa naapuriavun muodossa. Merkityksellisyyttä voi myös syntyä siitä, että rakennamme siltaa ja ymmärrystä sukupolvien välille – vaikkapa sukututkimuksen muodossa. Huolien, mutta myös ilonaiheiden jakaminen toisten kanssa voi luoda yhteisiä, merkityksellisiä hetkiä. Ehkä juuri nyt olisi otollinen ajankohta pohtia sitä, mitkä asiat itseä kannattelevat tai tekevät elämästä vaikeissakin hetkissä elämisen arvoista.  

Aikaansaamisen upea tunne

Itse asetetut ja omilta tuntuvat tavoitteet luovat toiveikkuutta ja saavat meidät katsomaan eteenpäin. Niillä on taipumus tuoda  – vähän kerrallaankin toteutuessaan – tyytyväisyyttä, onnistumisen kokemuksia ja mielekkyyttä arkeen. Ikäihmisillä on vahvana etunaan elämän aikana jo kertyneet aikaansaannokset, suuret ja pienet. Heillä on usein myös taitoa huomata ja iloita pieniltäkin tuntuvien asioiden onnistumisesta. Omia ja muiden aikaansaannoksia kannattaa ihan jokaisen pysähtyä ihailemaan, ja niistä puhuminen tekee mielelle hyvää. Jospa alkaisimme nostaa toinen toistemme aikaansaannoksia enemmän esiin ja jakaisimme näin arvostusta sekä itselle että toisille? Ehkä valokiilaan nousisi monenlaista hyvää, mitä kaikesta huolimatta koko ajan tapahtuu. Rakentaisimme yhdessä hyvää elämää.  

Stina Fågel 

KM, ratkaisukeskeinen valmentaja,

suunnittelija, Ikäinstituutti

Vuoden Jäsentekopalkinto 2020: Ylisukupolvinen toimintamalli

Tänä keväänä tutustumme Liiton Torstai on toivoa täynnä -verkkokahveilla Vuoden Jäsentekopalkinnon 2020 saaneisiin toimintamuotoihin. Palkinnonsaajia oli neljä. Esittelemme palkinnonsaajat myös blogissamme. Helmikuun 2021 verkkokahveilla Helsingin Akateemiset Naiset kertoivat yhdistyksensä ylisukupolvisesta jäsentoiminnasta. Kiitos upeasta esittelystä, Jenni Labarthe, Niina Kaartinen, Paula Kuusipalo-Määttä ja Leea Paija! Muut tämän kevään kokontumiskerrat ovat: 4.3., 1.4., 6.5. ja 3.6. Lisätietoja: sanl.fkaf(a)akateemisetnaiset.fi.

Helsingin yhdistyksessä jäsenten ikähaarukka on vaikuttavan laaja. 1990-luvulla ja 1930-luvulla syntyneiden naisten voi ensi alkuun kuvitella olevan hyvinkin kaukana toisistaan. Helsingin yhdistyksen ylisukupolviset tapahtumat ovat kuitenkin osoittautuneet menestyksekkääksi konseptiksi. Tällä hetkellä yhdistyksellä on käynnissä Elämäntaidot esiin -verkkoryhmä ja maaliskuussa 2021 aloittaa Vahvuuspaja. Voit lukea näistä lisää osoitteesta http://helsinginakateemisetnaiset.fi/. Seuraathan Helsingin Akateemiset Naiset ry:tä myös Facebookissa?

Ylisukupolvinen toimintamalli tuo eri-ikäiset jäsenet yhteen hienolla tavalla Helsingin yhdistys kannustaa myös muita Akateemisten Naisten paikallisyhdistyksiä kokeilemaan rohkeasti tätä toimintamallia. Tässä muutama vinkki illan keskustelusta:

• Selvitetään mitkä teemat yhdistyksen jäseniä kiinnostavat. Taustatatietona Helsingin yhdistyksellä oli Mari Häkkisen ja Minna Jyrkiäisen ammattikorkeakoulu Metropoliaan Helsingin yhdistyksestä tekemät opinnäytetyöt. Pienemmässä mittakaavassa alkuun pääsee tekemällä jäsenkyselyn ja soittokierroksen yhdistyksessä.
• Otetaan yhteistyökumppanien osaaminen avuksi. Helsingin yhdistys hyödynsi toimintamallin suunnittelussa ja lanseerauksessa myös yhteistyökumppaniverkostoaan, jota se on rakentanut vuosien varrella mm. tekemällä organisaatiovierailuita jäseniä kiinnostaviin järjestöihin ja yrityksiin. Maria Akatemia, Miina Sillanpään säätiö ja Ikäinstituutti toivat ideointiin mukaan lisää asiantuntemusta sekä uusia jäseniä.
• Otetaan kohderyhmä suunnitteluun mukaan. Ylisukupolvista toimintamuotoa suunittelivat alusta saakka Helsingin yhdistyksen eri-ikäiset (ja hallituksen ulkopuoliset) jäsenet. 
• Kokeillaan ja opitaan. Jäsenistön osallistamisen lisäksi oli tärkeää rohkaista suunnittelutiimiä ideoimaan vapaasti ja  kokeilemaan erilaisia jäsentapahtumia. Kaikki toimintamuodot tai vaikkapa ajankohdat eivät osoittaudu hyviksi, mutta kokemus ja tieto auttaa suunnittelussa aina eteenpäin. Heti ei myöskään tarvitse saada valmista pakettia kokoon! Fokus on yhdessä tekemisessä ja yhdessä oppimisessa.

Seuraavat Torstai on toivoa täynnä -verkkokahvit järjestetään maaliskuun 4. päivä klo 18-19. Silloin pääsemme tutustumaan joko Lahden onnistuneeseen jäsenhankintaan tai Vantaan hienoon digiloikkaan. Tammikuussa tutustuimme Espoon-Kauniaisten paikallisyhdistyksen vaalipaneeliin.

Vuoden Jäsentekopalkinto 2020: Vaalipaneeli

Tänä keväänä tutustumme Liiton Torstai on toivoa täynnä -verkkokahveilla Vuoden Jäsentekopalkinnon 2020 saaneisiin toimintamuotoihin. Palkinnonsaajia oli neljä. Esittelemme palkinnonsaajat myös blogissamme. Tammikuun 2021 verkkokahveilla Espoon-Kauniaisten (EKAN) yhdistyksen puheenjohtaja Armi Westin jakoi EKANIN vinkkejä onnistuneen vaalipaneelin järjestämisestä. Kiitos, Armi! Muut tämän kevään kokontumiskerrat ovat: 4.2., 4.3., 1.4., 6.5. ja 3.6. Lisätietoja: sanl.fkaf(a)akateemisetnaiset.fi.

Kunnallisvaalit pidetään 18.4.2021, joten nyt on hyvä alkaa valmistella tätä helppoa paikallisen vaikuttamistyön tapaa ja ottaa yhteyttä puolueisiin. Tasa-arvo tehdään kunnissa!

Kuva: Armi Westin

Tässä Armi Westinin vinkit yhdistyksille:

• On todella tärkeää olla ajoissa liikkeellä. Ennen vaaleja ehdokkaita pyydetään moniin tilaisuuksiin. Myös onnistunut tilavaraus onnistuu vain ajoissa.
• Tilaa kannattaa etsiä esimerkiksi kirjastoista tai mainostilaa vastaan sopivan paikallisyrityksen tai oppilaitoksen tiloista. Mikäli koronarajoitukset jatkuvat, myös hybridimalli on mahdollinen. Tällöin vain pieni joukko on paikan päällä ja muut osallistuvat verkon välityksellä. IT-tukea kannattaa kysyä tilan tarjoavalta taholta. Tämäniltaisessa keskustelussa mainittiin myös mahdollisuus mennä jututtamaan puolueita yhdistysaktiivien voimin paikkakunnan torille. Liitossa selvitellään mahdollisen IT-tuen myöntämistä tilaisuuksiin.
• Akateemisten Naisten kunnallisvaaliteesit ja taustaineistoa paneeliin saa Liitolta helmikuussa. Pyrimme nostamaan yhdessä kaikenikäisten naisten tasa-arvo-ongelmat keskusteluun ja ratkottavaksi. Kysymyksiä kannattaa pyytää etukäteen myös oman yhdistyksen jäseniltä.
• Panelisteille on hyvä kertoa kysymykset ja sallittu puheenvuorojen pituus etukäteen. Kannattaa myös miettiä, edistäisikö tasa-arvoa se, että jokaisesta puolueesta kutsuttaisiin myös miesedustaja mukaan. Yksin naisten voimin emme saa muutosta aikaan. Sopivia panelisteja voi kysyä jokaisen puolueen valtuustoryhmän puheenjohtajalta. Huom. kaikki puolueet tulee kutsua tilaisuuteen jotta säilytämme puolueettomuutemme.
• Paneelin vetäjän tulee olla sujuvasanainen ja napakka. Moni politiikko puhuu ummet ja lammet, jos siihen suodaan tilaisuus. Vetäjä kannattaa myös briifata tilaisuuden sisällöistä ja tavoitteista hyvin etukäteen.
• Markkinointiin ei voi panostaa liikaa. Yhdistyksen somekanava ja jäsenkirjeet tavoittavat nykyiset jäsenet, mutta potentiaalisia uusia jäseniä kannattaa kosiskella paikallismedian ja paikallisten yhteistyökumppaneiden kautta. Osallistujille kannattaa antaa myös yhdistyksen oma esite.
• Kiitoskirjeillä voi jälkikäteen myös vielä kertoa yhdistyksestä ja kutsua mukaan toimintaan. Tilaisuudesta kannattaa kirjoittaa muistiin myös yhdistyksen someen juttu tai jos kyseessä on verkkotilaisuus, jakaa sen video, koska tällaiset tilaisuudet ovat erinomaista mainosta yhdistykselle myös vielä pitkään tilaisuuden jälkeenkin.

EKAN ry. on järjestänyt vaalipaneelin 2017 kunnallisvaalien ja 2019 eduskuntavaalien alla ja sai toimintamuodosta Vuoden Jäsentekopalkinnon 2020.