tiistai 25. heinäkuuta 2023

Akateemiset Naiset EU:n ja eurooppalaisen rauhanrakentamisen syntysijoilla Metzissä

Vuonna 1980 perustettu University Women of Europe, UWE edistää Akateemisten Naisten eurooppalaisten maajärjestöjen yhteistyötä sekä tekee vaikuttamistyötä eurooppalaisen koulutuksen, rauhan ja tasa-arvon puolesta. Suomen Akateemisten Naisten Liiton kansainvälisten asioiden koordinaattori Jutta Hartikainen ja toimitusjohtaja Susanna Sulkunen osallistuivat Liiton edustajina UWEN Meet and Greet -tapahtumaan, jota emännöi tänä vuonna Lorrainen paikallisyhdistys Ranskan Metzissä. 

Järjestömme jäsenkyselyt ovat kertoneet jo vuosia samaa: kansainvälinen toiminta kiinnostaa eniten niitä jäseniä, jotka ovat joskus rohkaistuneet osallistumaan Akateemisten Naisten kansainvälisiin tapahtumiin. Tämän olen saanut huomata itsekin. Kun Liitto lähti mukaan Italian maajärjestön vetämään Erasmus+-hankkeeseen syksyllä 2019, odotin yhteistyöltä lähinnä uusia oppeja omaan tasa-arvotyöhömme. Kolmessa vuodessa tiedon määrä toki kasvoi, mutta samalla monista hankepartnereistamme tuli hyviä ystäviäni, joiden tapaamisesta Metzissä sain iloa ja virtaa moneksi viikoksi ennen ja jälkeen tapaamisen. Eri-ikäisten ja eritaustaisten naisten kohtaamiset, elämäntarinat ja ajatustenvaihto on Akateemisten Naisten vahvuus niin Suomessa kuin kansainvälisillä areenoillakin. Nämä UWEN vuosittaiset Meet and Greet -tapahtumat sekä vuosikokoukset ja konferenssit ovat avoimia kaikille Akateemisille Naisille. Kannustan lämpimästi lähtemään mukaan viihtymään, verkostoitumaan ja vaikuttamaan! UWEN seuraava konferenssi ja vuosikokous järjestetään Turkin Izmirissä 5. - 7.10.2023. Early bird -ilmoittautuminen on avoinna 25.8.2023 saakka.

Metzissä meitä oli kesä-heinäkuun vaihteessa koolla yli 40 jäsentä eri puolilta Eurooppaa. Perjantaina kokoonnuimme yhteiselle iltapalalle, jossa Catherine ThuetLorrainen paikallisyhdistyksen puheenjohtaja, ja Anne Negre, UWEN puheenjohtaja, toivottivat meidät tervetulleiksi ja kertoivat meille tulevan viikonlopun ohjelmasta. 

Perjantai-illan tunnelmaa. Kuva: Jutta Hartikainen

Catherine ja Anne

Liiton toimitusjohtaja Susanna Sulkunen ja UWEN entinen rahastonhoitaja Auli Ojala
Kuva: Auli Ojala

Viihdyimme Jutta Hartikaisen ja Auli Ojalan kanssa ranskalais-irlantilaisen delegaation seurassa, kunnes yhteinen iltamme päättyi ikävän lyhyeen Metziin julistetun ulkonaliikkumiskiellon vuoksi. Eri puolilla Ranskaa järjestettiin tuolla viikolla mellakoiksi yltyneitä tukimielenosoituksia, koska liikennepoliisi oli surmannut 17-vuotiaan rodullistetun pojan ilman minkäänlaista syytä. Rasismi oli illalla puheenaiheena useimmissa ellei kaikissa pöytäseurueissa.

Auli Ojala tilaisuuden ranskalaisten emäntien kanssa.
Kuva: Auli Ojala

Lauantaina tutustuimme EU:n syntyhistoriaan ja eurooppalaiseen rauhanrakentamiseen Robert Schumanin kotimuseossa Metzin ulkopuolella. Ranskan ulkoministerinä toisen maailmansodan jälkeen toiminutta Schumania kutsutaan Euroopan yhdentymishankkeen isäksi, sillä hän laati kuuluisan Schumanin julistuksen (1950) Euroopan yhdistämiseksi ja tulevien sotien estämiseksi. Vanhat viholliset Ranska ja Saksa muodostavat nykyään EU:n ytimen ja Schumanin julistuksen toukokuista julkaisupäivää juhlitaan vuosittain Eurooppa-päivänä. Schumanin tarina antoi meille toivoa rauhan takaisinsaamisesta Eurooppaan ja muistutti miten paljon positiivista yksikin ihminen voi saada aikaan tehtäväänsä sitoutuessaan.   

Saimme opastuksen Schumanin kotimuseoon.


Jutta Hartikainen Suomesta ja Roxana Petrescu Romanian maajärjestöstä.


Schumanin kodin puutarha ihastutti vehreydellään.

Lorrainen alueen naiset eivät juuri jää Schumanille toiseksi. Schumanin kotimuseossa kuulimme myös historioitsija Pierre Brasmen esitelmän Lorrainen alueen lasikattojen rikkojista, joista hän on kirjoittanut teoksen Femmes d'exception en Lorraine (Le Papillon rouge éditeur, 2018). Akateemisille Naisille luennon mieleenpainuvin osa oli toimittaja Julie-Victoire Daubién tarina. Daubié oli ensimmäinen ranskalaisesta yliopistosta valmistunut nainen, joka joutui taistelemaan opiskelupaikastaan naisilta vielä 1800-luvulla kielletyssä yliopistomaailmassa. Lyonin yliopisto lopulta hyväksyi hänen hakemuksensa, mutta tutkintotodistuksensa hän sai vasta, kun Ranskan keisarinna Eugénie puuttui virkamiehistön viivyttelyyn vuonna 1862. Daubié jatkoi myöhemmin työtään tasa-arvon parissa, ja vaati naisille äänioikeutta ja samaa palkkaa kuin miehille. Daubién tohtorintutkielma jäi kesken hänen menehdyttyä tuberkuloosiin. 

Pierre Bresme ja Catherine Thuet.
Kuva: Roxana Petrescu

Luennon herättämistä ajatuksista keskusteltiin yhteisellä lounaalla ja myöhemmin illallisella, jossa myös kypsyttelimme uutta Erasmus+-hankeideaa. Naisiin kohdistuvan väkivallan vastainen, ns. Istanbulin sopimus on ollut viime vuosina vastatuulessa Euroopassa, ja olemme pohtineet, josko saisimme eurooppalaisten sisarjärjestöjemme kanssa sen toimeenpanoon lisää vauhtia nyt, kun EU liittyi mukaan sopimukseen. Järjestämme hankeideasta syksyllä vielä erillisen verkkokeskustelutilaisuuden. Jos olet kiinnostunut aiheesta, olethan yhteydessä minuun: sanl.fkaf(a)akateemisetnaiset.fi

UWEN uutisista pysyt parhaiten ajan tasalla, kun otat UWEN seurantaan Facebookissa tai Twitterissä.

Susanna Sulkunen







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti