FREDRIKA RUNEBERG O.S. TENGSTRÖM (1807-1879)

Vantaan Akateemiset naiset saivat helmikuun lounaallaan kuulla  jäsenemme Terhi Nallinmaa-Luodon pitämän  tämän mielenkiintoisen esityksen. Ajattelin, että sen paikka on blogissamme kahdesta syystä. Ensinnäkin esityksen sisältö varmaan kiinnostaa monia. Toiseksi tämä ehkä innostaa muitakin paikallisyhdistyksiä kokoontumaan lounaan ja jonkin kiinnostavan teeman merkeissä.

Fredrika Charlotta Tengström syntyi Pietarsaaressa 2.9.1807. Hänen isänsä oli Pietarsaaren tullinhoitaja Kaarle Fredrik Tengström ja äitinsä Anna Margareta Bergbom. Perheessä oli kolme poikaa ja kaksi tytärtä, ja Fredrika oli koko lapsisarjan nuorin. Hänen ollessaan kaksivuotias hänen isänsä nimitettiin Turkuun perustetun hallituskonseljin raha-asiaintoimiston kamreerinvirkaan, ja perhe muutti Turkuun Aurajoen rannalle Luostarinkadun varrelle vanhaan taloon, joka keskiajalla oli kuulunut dominikaaniluostariin. Tänä päivänä sen paikalla on museo nimeltä Aboa vetus et Ars nova.

Fredrikan isä harrasti lukemista ja kirjallisuutta, ja hänen kirjastoonsa kuului mm. runsaasti kirjallisia aikakauslehtiä sekä lähes täydellinen kokoelma sen ajan ruotsalaisten runoilijoiden teoksia. Fredrikan äiti oli nuoruudessaan oleskellut vuoden Tukholmassa sisäoppilaitoksessa ja harrasti jonkin verran runoutta, mutta suuntautui naimisissa ollessaan lähinnä perheensä taloudesta huolehtimiseen, palvelijoiden avulla tietenkin. Säätyläistyttöjä varten oli ainakin suurimmissa kaupungeissa yksityisiä kouluja, joissa heille opetettiin hienoja tapoja, koruompelua ja hiukan ranskaa, mutta vielä Fredrikan äidin nuoruudessa vallinneiden käsitysten mukaan varsinainen kirjatieto oli rouvasväelle suorastaan vahingollista.

Fredrika pantiin jo muutaman vuoden vanhana pikkulastenkouluun oppimaan ompelua ja askartelua. Hänestä kehittyi myöhemmin ilmeisen taitava ompelija, mutta hänen suurin kiinnostuksen kohteensa olivat kirjat ja lukeminen. Hän oppi lukemaan noin viisivuotiaana ja kirjoittamaan vähän myöhemmin kuta kuinkin itsekseen, koska kotiväen mieleen ei ollut tullut opettaa näin pientä lasta lukemaan. Hänen täytettyään 7 vuotta hänet otettiin pois pienten lasten koulusta, ja hän sai alkaa opiskella kotona 10 vuotta vanhemman veljensä johdolla. Ensimmäisen vuoden lukuohjelmaan kuuluivat raamatunhistoria ja saksan kielioppi, ja sen jälkeen veli pani hänet kääntämään saksalaista lukemistoa ohjaamatta häntä enää mitenkään muuten kuin tarkastamalla aikaansaadut käännökset.

Vapaahetkinään Fredrika luki kaikkea mahdollista almanakasta ja keittokirjasta kielioppien esipuheisiin ja isänsä kirjoihin, joiden sisällöstä hän ei pikkutyttönä kylläkään paljoa ymmärtänyt. Fredrikan vanhemmat pitivät kyllä lukemista tärkeänä osana tyttöjen kasvatusta, mutta äiti oli huolissaan siitä, että hän käytti niin paljon aikaansa lukemiseen, ettei oppisi kunnolla ompelemaan. Isä katsoi kuitenkin, että tytön piti saada lukea ja että hän oppisi ompelemaan myöhemminkin. Lukutaitoaan hän käytti paitsi omaksi huvikseen myös lukemalla ääneen romaaneja äidilleen ja siskolleen, kun nämä istuivat ompelemassa. Sekin oli osoitus perheen tietystä vapaamielisyydestä, sillä esimerkiksi Raahen lähellä asuneet suunnilleen samanikäiset serkkutytöt, joiden perheessä Fredrika vietti 13-vuotiaana yhden vuoden, eivät saaneet lukea romaaneja.

Fredrikan isän vanhempi veli oli Turun piispa Jakob Tengström, josta 1817 tuli koko Suomen arkkipiispa ja joka kuului Turun johtaviin kulttuurihenkilöihin. Veljesten perheet seurustelivat ahkerasti keskenään, ja piispantalon hienostuneessa ja sivistyneessä ilmapiirissä Fredrika sai paljon tulevalle kehitykselleen tärkeitä vaikutteita. Opittuaan kirjoittamaan Fredrika alkoi kokeilla runojen kirjoittamista, mitä ei sinänsä paheksuttu, koska herrasväen tapoihin kuului sepittää pieniä tilapäärunoja kaikkiin perhejuhliin ja erityisesti joulupaketteihin. Noin 10-vuotiaana hän kirjoitti ensimmäisen suorasanaisen satunsa, joka itse asiassa oli vertauskuvallinen satiiri tyttöjen ja poikien erilaisesta asemasta. Oppiakseen puhumaan ja kirjoittamaan ranskaa hän kävi vähän aikaa koulua erään rouva Johnsonin luona, ja 17-vuotiaana hän sai omasta pyynnöstään käydä vajaan vuoden rouva Anna Salmbergin koulua, jossa hän oppi vielä englantiakin, opettajansa äidinkieltä. Monipuolisen kielitaitonsa avulla hän pystyi lukemaan eurooppalaista kirjallisuutta, jota siihen aikaan hallitsivat uusromanttiset virtaukset. Koulunkäynnin lyhyyteen vaikutti ehkä se, että hänen isänsä kuoli 1824.

Vuonna 1826 Fredrika tutustui arkkipiispan talossa pikkuserkkuunsa Johan Ludvig Runebergiin, joka opiskeli Turun akatemiassa, ja pani merkille älykkäältä vaikuttavan sukulaispojan. Seuraavana kesänä nuoret tapasivat Paraisten pappilassa, jossa arkkipiispa vietti kesiään ja jonne hän kutsui monet sukulaisensakin. Kesän lopussa Fredrika ja hänen äitinsä palasivat Turkuun, jonne myös Runeberg saapui jatkaakseen opintojaan. Siitä ei kuitenkaan tullut mitään, kun tuli pääsi irti iltayöllä 4.9. Aninkaisten puolella Aurajokea, levisi lopulta lentävien kekäleiden mukana joen ylikin ja poltti suurimman osan kaupunkia. Fredrika ja hänen äitinsä sekä kotiapulainen onnistuivat pelastamaan tulipalosta hiukan irtaimistoaan, mutta talo ja sen mukana Fredrikan omat kirjalliset tuotteet paloivat. Fredrikan äiti vuokrasi heidän asunnokseen pienen talon Paraisilta, jossa perhe vietti talven. Fredrika alkoi kirjoittaa sekä runoja että suorasanaisia kertomuksia purkaakseen tulipalon aiheuttamaa ahdistustaan, mutta pian hänen oli ruvettava ansaitsemaan rahaa hankkiakseen itselleen vaatteita ja muuta tarpeellista Turun palossa tuhoutuneiden tilalle. Hän hankki tuloja tekemillään tekokukilla, vesivärimaalauksilla, hiuskoruilla ja muilla koriste-esineillä, mutta niiden myynnin täytyi tapahtua kaikessa hiljaisuudessa, sillä kaikenlaista ansiotyötä ja omien tuotteidensa kaupittelua pidettiin sopimattomana säätyläistytölle. Lisäksi hän ompeli omat vaatteensa ja kolmen veljensä alusvaatteet.

Arkkipiispan talo Turussa oli pelastunut tulipalosta, mutta koko kaupunki oli muuten niin kurjassa kunnossa, että arkkipiispa perheineen vietti koko seuraavan talven Paraisten pappilassa. Sinne asettui myös Johan Ludvig Runeberg, joka hankki opiskelurahoja toimimalla arkkipiispan lastenlasten kotiopettajana. Pappilassa Runeberg tapasi uudestaan Fredrikan, ja kevääseen mennessä heidän suhteensa oli syventynyt kahden rakastuneen nuoren seurusteluksi. Syksyllä 1828 Fredrikan äiti muutti tyttärensä ja kotiapulaisen kanssa Helsinkiin, jossa hänen vanhempi tyttärensä ja vävynsä asuivat, ja sinne muutti myös Johan Ludvig Runeberg jatkamaan opintojaan, sillä Turun akatemia oli palon jälkeen siirretty Helsinkiin. Seuraavana vuonna Fredrika ja Runeberg menivät kihloihin ja kahden vuoden kuluttua naimisiin, kun Runeberg oli saanut viran yliopiston konsistorin amanuenssina. Säätyläispiireihin jo 1700-luvulla levinneen tavan mukaan Fredrika alkoi käyttää miehensä sukunimeä.

Nuorenparin ensimmäinen koti perustettiin Kruunuhakaan kahden huoneen asuntoon, johon käytetyt huonekalut haalittiin sieltä täältä ja kunnostettiin omin voimin. Fredrika ei juurikaan osannut laittaa ruokaa, koska hänen äitinsä kotiapulainen oli huolehtinut siitä, mutta kun perheen ensimmäinen palvelijatar oli varsin taitamaton maalaistyttö, Fredrika joutui päinvastoin opastamaan häntä keittiössä ja totesi pian, että kun on ensin saanut oppia ajattelemaan, voi myös pian oppia keittämään ruokaa.

Fredrikalle Helsingin-vuosien parasta antia oli Kruunuhaassa asuvien nuorten yliopistomiesten kodeissa vuosina 1830-37 kokoontunut epämuodollinen Lauantaiseura, jonka istuntoihin miesten lisäksi osallistui myös heidän naispuolisia sukulaisiaan, mm. Fredrika. Naiset seurustelivat usein vain keskenään ja miehet keskenään, mutta usein oltiin myös yhdessä, ja vilkkaat ja älyllisesti kiinnostavat keskustelut koskivat kaikkia mahdollisia aihepiirejä, joskin naisten odotettiin useimmiten vain kuuntelevan ja harvemmin osallistuvan niihin. Kirjallisuudella oli niissä tärkeä asema, aloite Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran perustamiseksi lähti tästä piiristä, ja 1832 perustettiin kahdesti viikossa ilmestynyt sanomalehti Helsingfors Morgonblad, jota Runeberg toimitti Fredrikan avustuksella. Muiden sanomalehtien tapaan siinä julkaistiin myös ulkomaisista aikakauslehdistä lainattuja kirjoituksia tai niiden lyhennelmiä, joista monet olivat Fredrikan valitsemia ja kääntämiä, ja lisäksi Fredrika kirjoitti siihen pieniä kertomuksia, pakinoita ja runoja palstantäytteiksi. Fredrika ei koskaan pannut nimeään kirjoitelmiensa alle, mutta Runeberg arvosti hänen panostaan ja yhteistyötä vaimonsa kanssa.

Pariskunnan ensimmäinen lapsi ja ainoa tytär syntyi Helsingissä 1832, mutta kuoli jo puolitoistavuotiaana punatautiin. Kaksi enimmäistä poikaa syntyivät 1835 ja 1836. Runebergin isä oli kuollut jo 1828, ja kun hänen oli oman perheen elättämisen lisäksi avustettava myös äitiään ja nuorempia sisariaan, eivät tulot tahtoneet riittää, vaikka hän myös opetti Helsingin yksityislyseossa. Runeberg haki sen vuoksi kreikan kielen apulaisprofessorin virkaa 1833, mutta kun hän ei saanut sitä, hän lopulta haki ja sai latinan ja ruotsin kirjallisuuden lehtorinviran Porvoon lukiosta. Perhe muutti 1837 Porvooseen, josta sille muodostui pysyvä kotikaupunki. Siellä syntyi vielä viisi poikaa, joista yksi kuoli kolmevuotiaana.

Raskaudet olivat hankalia, ja synnytykset pelottivat Fredrikaa arvattavasti siksi, että mahdollisuus kuolla synnytykseen oli varteenotettava tosiasia. Käytännön taloudenhoidosta hänelle  muodostui vähitellen suuri työtaakka, sillä hänellä oli vain kaksi palvelijaa, joten hänen oli kaiken muun ohella ommeltava ainakin osa suuren perheensä vaatteista itse. Lisätyötä teetti hänen ja varsinkin hänen miehensä suuri vieraanvaraisuus, sillä helsinkiläiset sukulaiset ja ystävät oli majoitettava heidän tullessaan kylään ja paikalliset vieraat kestittävä. Kaikki tämäkin tietysti maksoi, ja lisäksi kasvava perhe asui ensimmäiset 15 vuotta huonokuntoisissa taloissa, joissa kaikki sairastelivat talvisin vuoron perään kylmyyden, kosteuden ja ilmeisesti homeongelmien vuoksi. Lisämurheena oli Runebergin tunnettu taipumus rakastua milloin keneenkin nuoreen tyttöön, vaikka mikään näistä suhteista ei ilmeisesti muodostunut intiimiksi; aviottoman lapsen aiheuttama julkisen skandaalin riski olisi ollut liian suuri. Fredrikan tapana oli työstää surujaan kirjoittamalla, ja ”Satu vihasta” syntyi epäilemättä näissä merkeissä.

Fredrika oli seurusteluajoista asti tajunnut, että Runebergistä oli kehittymässä suuri ja nerokas runoilija, jonka työtä hän tahtoi tukea sekä keskustelemalla hänen aikaansaannoksistaan että vapauttamalla hänen aikaansa kirjoittamiseen, mistä johtui, että hän otti hoitaakseen kaikki mahdolliset käytännön asiat ja jopa kuuden poikansa kasvatuksen ja näiden lukujen ohjaamisen. Suuren neron rinnalla seisominen toisaalta sai hänet aliarvioimaan omia kirjallisia kykyjään, mihin vaikutti myös yleisen mielipiteen henkinen painostus: naisen ei pitänyt tuhlata aikaansa kirjoittamiseen, vaan keskittyä perheensä ja taloutensa hoitoon, koska kaikki naisten kirjoittama oli enimmäkseen pelkkää roskaa. Fredrika, jonka teki suunnattomasti mieli kirjoittaa, tunsi syyllisyyttä tehdessään sitä hyvin vähäisinä vapaahetkinään ja poltti lisäksi monia kirjoitelmiaan. Siitä teki onneksi lopun hänen miehensä, joka kerran sattui paikalle hänen heittäessään jonkin tekstinsä takkaan ja kysyi, aikoiko Fredrika tehdä henkisen itsemurhan. Silloin, kun Fredrika rohkeni näyttää hänelle runojaan tai novellejaan, Runeberg kehui niitä ja sanoi, että ne pitäisi julkaista, mikä tietenkin ilahdutti ja rohkaisi itseluottamuksen puutetta potevaa vaimoa. Itseluottamuksen puute aiheutui osaltaan myös siitä tietoisuudesta, että hänen yleissivistyksensä oli jäänyt kovin hataraksi, kun perusteellisen kirjatiedon hankkiminen hänen nuoruudessaan oli ollut naisilta kiellettyä.

Oma kokemus naissivistyksen puutteesta ja tarpeellisuudesta sekä havainnot kaupungilla kuljeskelevista kerjäävistä lapsilaumoista olivat osasyynä siihen, että Fredrika vuonna 1846 perusti Porvooseen rouvasväenyhdistyksen, joka J.V. Snellmanin antamien herätteiden pohjalta perusti ruotsinkielisen koulun paikkakunnan köyhille tytöille. Siihen ilmoittautui 53 oppilasta heti alkamisvuonna 1847. Opetusohjelmaan kuuluivat kristinoppi, sisä- ja ulkoluku, kaunokirjoitus, laskento, ompelu, kehruu, sukankutominen ja kankaankudonta sekä vähän myöhemmin maantieto. Varattomimmille tytöille järjestettiin ruoka- ja vaateapua, ja isommat tytöt saivat asua ja työskennellä kotiapulaisina perheissä, joiden rouvat opettivat heille kotitaloustaitoja. Koulussa opetti sekä vapaaehtoisia että palkattuja opettajia, ja vähitellen sieltä lähti koulunkäyneitä oppilaita lähiseudulle vastaavanlaisten koulujen opettajiksi. Vuonna 1851 Porvooseen perustettiin tämän esimerkin innoittamana köyhien pokien koulu, ja 1873 kaupunki otti tyttökoulun haltuunsa.

J.V. Snellmanilla oli osuutensa myös siihen, että Fredrika taas alkoi kirjoittaa, sillä kun hän lähetti pieniä kirjoitelmiaan ankarana arvostelijana pitämänsä Snellmanin luettaviksi, tämä ihastui niihin ja alkoi julkaista niitä Litteraturbladissa 1850-luvulla nimellä ”Teckningar och drömmar” eli ”Piirroksia ja unelmia”. Tästä rohkaistuneena Fredrika julkaisi 1858 jo 15 vuotta aikaisemmin kirjoittamansa historiallisen romaanin ”Rouva Katarina Boije ja hänen tyttärensä”, joka sai hyvät arvostelut, ja 1862 toisen historiallisen romaanin ”Sigrid Liljeholm”, jonka vastaanotto ei ollut lainkaan yhtä suopea. Edellisenä vuonna oli ilmestynyt kokoelma ”Teckningar och drömmar”, johon oli lisätty mm. kirjoitus ”Facetter av kvinnans liv” eli ”Särmäkuvia naisen elämästä” Siinä Fredrika arvostelee oman aikansa naisen aseman epäkohtia tavalla, jonka vuoksi häntä on pidetty naisasian uranuurtajana. Kaikkien kärkevimmät mielipiteensä hän ilmeisesti jätti kokonaan julkaisematta.

Vähän ennen joulua 1863 Runeberg sai aivohalvauksen, joka teki hänestä invalidin loppuiäksi. Liikuntakyky palautui vähitellen osittain, puhekyky samoin, mutta kirjoittamisesta ei enää tullut mitään, ja lukeminenkin onnistui vasta monen vuoden kuluttua. Ensimmäiset 10 vuotta Fredrika vietti lukemalla potilaalle ääneen aamusta iltaan, kunnes hänen omat silmänsä rasittuivat niin, että lääkäri kielsi häneltä lukemisen pitkäksi aikaa. Runeberg kuoli 1877, ja seuraavan vuoden Fredrika vietti järjestämällä hänen vielä julkaisemattomia käsikirjoituksiaan painokuntoon ja muutti niiden ilmestyttyä lastensa lähelle Helsinkiin, jossa hän kuoli 1879.

FM Terhi Nallinmaa-Luoto 5.2.2013 (Vantaan Akateemisten Naisten lounaskokouksessa pidetty esitelmä)

 
Lähteet:

Karin Allardt Ekelund: Fredrika Runeberg. Suom. Helmer Winter ja E.A. Saarimaa. Porvoo 1945

Anneli Mäkelä-Alitalo: Porvoon kaupungin historia 3:1: 1809-1878. Porvoo 2000

Fredrika Runeberg: Kynäni tarina. Muistiinpanoja Runebergista. Suom. Tyyni Tuulio. Porvoo 1984

Tyyni Tuulio: Fredrikan Suomi. Esseitä viime vuosisadan naisista. Porvoo 1979