Itselleni luonnollinen lähestyminen naisen aseman kehitykseen on tietysti lakien kehitys. Sukupuolta koskevat lait ja niiden muutokset luovat rungon naisten ja miesten arkipäivän elämän kehittymiselle. Sekä Sveitsissä että Suomessa oli pitkään vallalla edusmiehisyys eli miehen oikeus ja velvollisuus edustaa oikeustoimissa naista. Sveitsissä naimattomien naisten edusmiehisyys poistettiin lailla vuonna 1881, kun taas Suomessa oltiin hiukan edellä ja uudistus tapahtui jo vuonna 1864. Naimisissa olevat naiset pääsivät naimattomien kanssa samaan asemaan Sveitsissä vuonna 1912 ja Suomessa 1930-luvun alkupuolella uuden avioliittolain astuttua voimaan.
Suomi on ollut Euroopan edelläkävijä naisten aseman suhteen. Vuonna 1906 suomalaiset naiset saivat ääni- ja vaalikelpoisuuden ensimmäisinä Euroopassa ja saman vuoden valtiopäivillä valittiin ensimmäiset suomalaiset naisparlamentaarikot. Sveitsi taasen oli Euroopan maista lähes viimeisempiä - naisille äänioikeus liittovaltion asioissa myönnettiin vasta vuonna 1971. Joissakin Sveitsin Kantoneissa äänioikeus naisille suotiin vasta 1990-luvulla.
Mielenkiintoista mielestäni äänioikeuden suhteen on se, että Sveitsissä on vuosisatojen ajan ollut vallalla maailman pisimmälle viety demokratia, ns. suora demokratia. Kyseinen suora demokratia oli tosin voimassa vain miesten keskuudessa. Miehet päättivät Kantonien laeista eli siis myös naisille myönnettävästä äänioikeudesta. Kun esimerkiksi Suomessa hallitus antoi naisille äänioikeuden, Sveitsissä siitä äänestivät miehet, jotka joutuivat siis luovuttamaan oikeuksiaan naisille.
Vielä 1900-luvun puolivälin jälkeen Sveitsissä ajateltiin, että naisen paikka on kotona hoitamassa lapsia sekä kotia. Myös naiset ajattelivat jaon sukupuolten välillä olevan kaikkien parhaaksi. He myös kohtelivat lapsiaan eri tavoin. Pojille opetettiin valmiuksia työelämää ja poliittista vuorovaikutusta varten, tytöt saivat lähinnä kotitaloudellista opetusta. Tästä osoituksena on muun muassa se, että esimerkiksi kouluissa vielä 1970-luvulla tytöt opiskelivat matemaattisten aineiden sijaan kodinhoitoa sekä käsitöitä, kun taas pojat keskittyivät teknillisiin aineisiin.
Naisen rooli kotiäitinä oli siis vahva, eivätkä he itsekään juuri halunneet muutosta vallinneeseen olotilaan. Naisen tuli miellyttää miestään, eikä poliittinen aktiivisuus välttämättä olisi ollut miehen mieleen. Senpä vuoksi naiset pyrkivät vaikuttamaan miehiinsä ja edelleen politiikkaan lähinnä kodin ja perheen kautta.
Edelleenkin työnjako naisten ja miesten välillä näkyy sveitsiläisessä elämänkatsomuksessa. Työn ja lasten yhteensovittaminen ei ole naiselle helppoa. Sveitsittärellä ei ole samanlaista sosiaalista tukiverkkoa ympärillään kuin suomalaisella naisella. Esimerkiksi äitiysloman pituus Sveitsissä on vain 14 viikkoa, jonka jälkeen naisen on palattava töihin tai luovuttava työpaikastaan. Äitiä tarvitaan kotona, sillä hoitopaikkoja lapsille ei ole juuri tarjolla. Myös kouluikäiset lapset tulevat kesken koulupäivänsä kotiin lounaalle.
Akateemisia naisia oli 1970-luvullla vain noin viidesosa kaikista opiskelijoista. Muut olivat miehiä. Kehitys on kuitenkin ollut kasvussa. Otan esimerkkinä oman alani eli oikeustieteen. 1990-luvulla oikeustieteenopiskelijoista 38 % oli naisia, kun taas vuonna 2010 naisia oli jo 57,5 prosenttia. Kehitys näyttää jatkuvan samansuuntaisena.
Naisten poliittisten oikeuksien myöhäisestä herännäisyydestä huolimatta sveitsiläisen naisen kunnioitus miesten keskuudessa on omaa luokkaansa ja naisella on paljon vaikutusvaltaa perheeseensä. Naiset myös tuntevat oman arvonsa ja se näkyy heidän käytöksessään sekä arvokkaassa olemuksessaan. Arkipäivän elämässä naisten kunnioitus näkyy erityisesti miesten suomina kohteliaisuuksina, kuten ovien avaamisena ja etusijan antamisella naiselle esimerkiksi jonotustilanteissa. Nämä pienet eleet toimivat ainakin itselleni mukavina päivän piristäjinä. Tietysti ihmisten käytös on edellä mainittujen kohteliaisuuksien suhteen yksilöllistä, mutta perusperiaatteena näyttäisi olevan vanha tuttu lausahdus naiset ensin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti