tiistai 30. tammikuuta 2024

Luetaan yhdessä -verkosto 20 vuotta: Esittelyssä verkoston perustaja, opetusneuvos ja järjestöaktiivi Marja Liisa Toivanen

Sanotaan, että yksikin ihminen voi saada aikaan paljon ja erityisesti silloin, jos hän saa innostettua muut mukaan. Opetusneuvos, FM Marja Liisa Toivasen elämäntyö on tästä vahva todiste. Suomen Akateemisten Naisten Liiton Luetaan yhdessä -verkosto viettää 20-vuotisjuhlaansa vuonna 2024. Suomeen muuttaneille arkisuomea opettava vapaaehtoisten verkosto sai alkunsa vantaalaisen Marja Liisa Toivasen ideasta ja kasvoi nopeasti valtakunnalliseksi, valtiorahoitteiseksi toiminnaksi. Suomen Akateemisten Naisten Liiton yhteyteen verkosto siirtyi vuonna 2011. Liiton toimitusjohtaja Susanna Sulkunen haastatteli Marja Liisa Toivasta ja kirjoitti tästä pienoiselämäkerran Naisten Ääni -tietokantaan, johon kerätään historiankirjoituksesta usein syrjään jäävien naisten tarinoita. Pienoiselämäkerrat tallennetaan myös Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistoon.

Suvun rohkeat ja itsenäiset naiset

Marja Liisa syntyi pian talvisodan jälkeen Aurassa 4.4.1940. Alkutaival ei ollut ruusuinen. Hänen isänsä oli menehtynyt rauhan aattona sotilasjunan onnettomuudessa Turengissa, ja hänen äitinsä oli jäänyt leskeksi raskautensa viime metreillä. Varsinaissuomalainen suku tuli kuitenkin Elli-äidin tueksi ja tämän käydessä töissä Marja Liisa oli hoidossa enonsa kotona, jossa asui myös hänen isoäitinsä Maria.

Isoäiti vaikutti ratkaisevasti Marja Liisan myöhempään elämään. Pienen maalaistalon leskiemäntä oli kylällä arvostettu ja tunnettu hahmo, joka pyydettiin apuun sairauden kohdattua. Marian rohkea elämänasenne periytyi Marja Liisalle, joka oppi isoäidiltään, että ketään ei tarvitse pokkuroida eikä pelätä ja että kaikille täytyy antaa ihmisarvo. 

Elli-äidin kuten Maria-mummonkin muodollinen koulutus oli jäänyt vähäiseksi, mutta molemmat olivat tiedonjanoisia ja lukivat paljon. Elli oli pärjännyt hyvin kansakoulussa, ja hänen opinjanonsa näkyi vielä myöhemminkin, kun hän opetteli innolla ruotsin sanoja kuulustellessaan niitä Marja Liisalta. Marja Liisa jatkoi opintojaan lukioon ja kirjoitti laudaturin paperit vuonna 1959.

Äiti myötävaikutti Marja Liisan jatko-opintoihin, ja Marja Liisa päätyi opiskelemaan kieliä äitinsä kannustamana. Sivuaineikseen Marja Liisa valitsi kasvatustieteet ja psykologian. Filosofian maisteriksi hän valmistui vuonna 1966 Helsingin yliopistosta.

Vaikuttaja-ainesta nuoresta saakka

Rohkeuden ja opinjanon lisäksi Marja Liisa peri kotoaan kipinän yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Elli-äiti avioitui leskeksi jäätyään maanviljelijä Lauri Suvitien kanssa, joka halusi kunnanvaltuutettuna puolustaa heikkoja ja syrjittyjä. Liitto jäi lyhyeksi Laurin menehdyttyä sairauteen, mutta hänet Marja Liisa muistaa isänään. 

1950-luvulla Marja Liisan lapsuudenperhe muutti Hyvinkäälle. Merkkejä tulevasta näkyi Marja Liisassa jo varhain.12- vuotiaana hän perusti ystävänsä kanssa seurakunnan pikkutyttökerhon. Kun Kristillisen Ylioppilasliiton ja Teiniliiton yhteistyönä lähikouluilla pidettiin viikonloppuisin kristillisiä teinipäiviä, Marja Liisa oli innokas osallistuja. Teinipäivillä syntyi idea perustaa kouluun kristillinen kerho, Saraste, jonka puheenjohtajana Marja Liisa oli pitkään.

Marja Liisa piti itseään ujona lapsena, mutta hänen itsevarmuutensa kasvoi järjestötehtävissä, joissa hän kartutti organisointitaitojaan. Samalla hän oppi suunnittelemaan ja toteuttamaan asioita sekä innostamaan ja johtamaan muita. 

Marja Liisa oli sitkeä ja rohkeasti moneen mukaan lähtevä organisoija. Opiskeluaikana Marja Liisa lähti mukaan Suomen Kristillisen Ylioppilasliiton helsinkiläisyhdistykseen. Sieltä löytyi rinnalle teologipuoliso Aarne, jonka kanssa Marja Liisa sai kaksi tytärtä. He ottivat myös kaksi kasvattilasta.

Koko maailma on avoin

Marja Liisan ystävyys naapurustoon Ruotsista muuttaneen tytön kanssa sekä koulun kieliopinnot ohjasivat hänet kohti kansainvälisyyttä jo nuorena. Viimeisenä kouluvuonna hän haki ystävänsä kanssa kesätöihin englantilaiseen sairaalaan luettuaan Seura-lehdestä suomalaistytöistä, jotka olivat tehneet niin. Yllätyksekseen tytöt saivat kutsun ja matkasivat Englantiin töihin.

Puolisonsa Aarnen kanssa hän lähti opiskeluaikana vaihtoon Geneven yliopistoon, jossa saattoi opiskella ekumeniikkaa. Miehen opintojen myötä Marja Liisa suoritti opetusharjoittelun Saksassa ja arvioi Englannissa kielikouluja Lähetysseuralle. 

Myös kristillinen ylioppilastoiminta oli luonteeltaan kansainvälistä. Marja Liisa työskenteli opintojensa ohessa Kansainvälisen Palvelun Toimikunnassa (KPT). Tuossa toimessa hän etsi suomalaisille tehtäviä kehitysmaista ja lomaperheitä täällä opiskeleville nuorille. 60-luvulla kehitysyhteistyö otti ensi askeliaan. Ylioppilaskunta perusti Ylioppilaiden Kansainvälisen apu -järjestön, jonka johtoryhmään Marja Liisa kuului. Työ KPT:ssä oli juuri sitä, mitä Marja Liisa halusi tehdä, mutta viimeisestä tentistä lähtiessään lausumansa sanat: ”Ei koskaan opettajaksi.” oli pakko pian peruuttaa. Matkoja vaativat työ ei sopinut yhteen perheen kanssa. Auskultointi avasi oven opetustyöhön.

Kansainvälisyys näkyi myöhemmin myös Toivasten perhe-elämässä, sillä Marja Liisan Aarne-puoliso toimi pitkään Suomen Lähi-idän instituutin säätiön asiamiehenä, ja johti lukuisia opintomatkoja Lähi-idän maihin ja Etiopiaan.

Kirkkovaltuustosta kaupunginvaltuustoon, opettajasta opetusneuvokseksi

Muutto Vantaalle 1972 käänsi uuden lehden Marja Liisan elämässä. Uudessa lähiössä ihmiset osallistuivat ahkerasti jumalanpalveluksiin ja niinpä Marja Liisa hämmästyksekseen valittiin suurella äänimäärällä kirkkovaltuuston jäseneksi. Poliittiset puolueet kiinnostuivat nuoresta naisesta. Marja Liisa päätyi Liberaaliseen Kansanpuolueeseen, ehkä ihailemansa professori Mikko Juvan ansiosta. Seurasi pitkä kausi kaupunginvaltuustossa, -hallituksessa ja ennen kaikkea koululautakunnassa.

Vaikka työ yläkoulussa oli antoisaa, Marja Liisa koki, että toisenlaiset haasteet voisivat olla hyväksi ja niinpä hän tammikuisena lomapäivänä teki hakemuksen Inkoon ruotsinkielisen koulutoimen johtajan avoimeen tehtävään. Valinta oli yllätys, sillä yhtään äidinkieleltään suomenkielistä ei Inkoon kunnantalolta löytynyt. Inkoo oli kuin nukkekoti ja Marja Liisa kertoo, että pala sydämestä jäi sinne. Puolen vuoden pesti venyi miltei kahteen.

Hän oli jo palaamassa koulutyöhön, kun kouluhallituksesta tuli yllättäen puhelu. Etsittiin työntekijää, jolla oli sekä koulu- että hallintokokemusta. Yhdentoista vuoden pesti oli edessä. Näiden vuosien aikana kouluhallitus ja ammattikasvatushallitus yhdistyivät opetushallitukseksi. Se oli rankkaa aikaa myös Marja Liisalle, joka Kouluhallituksen Akateemisten Toimihenkilöiden puheenjohtajana joutui taistelemaan irtisanomisia vastaan. 

Kirkon luottamustehtävien kautta Marja Liisalle avautui myös mahdollisuus toimia Foibe-säätiön puheenjohtajana yhdeksän vuotta, kun Säätiö rakennutti palvelutaloja kirkon 1400-luvulla lahjoituksena saamille Rekolan maille Vantaalle nykyään alueella toimivan Peijaksen sairaalan viereen. Sekin oli kovaa aikaa, 1990-luvun lama iski päälle ja niin aliurakoitsijoita kuin rakennusyhtiö kaatuivat konkursseihin. Mutta ensimmäiset talot valmistuivat ja veloista selvittiin.

1990-luvun lopulla eläkeikä alkoi lähestyä, sillä Marja Liisa oli nuorena opettajana valinnut 60 vuoden eläkeiän. Se edellytti kuitenkin viiden vuoden työskentelyä koulussa. Pöydälle avoimeksi jääneen Opettaja-lehden ilmoitus Jokelan yläasteen ja lukion rehtorin virasta tuntui houkuttelevalta, mutta selviäisikö 55-vuotias, kun hakijoina oli omia rehtorikoulutuksen käyneitä keski-ikäisiä. Onneksi Marja Liisa ei jäänyt epäröimään hakemista, sillä hän sai työn.

Marja Liisan rehtorivuosina Jokelan koulu sai Unesco-koulun statuksen, ja pääsi myöhemmin suureen eurooppalaiseen opetuksen laatuprojektiin, johon Suomesta otettiin mukaan vain Ressun ja Jokelan lukiot. Samalla vuosikymmenellä hän lähti mukaan myös Unifemin (nyk. Suomen UN Women) Vantaan paikallisosaston ja Vantaan Akateemiset Naiset ry:n toimintaan.

Luetaan yhdessä, Tehdään yhdessä

Marja Liisa jäi eläkkeelle Jokelan koulun rehtorin virasta keväällä 2000. Oli aika toteuttaa se unelma, joka nuorena piti jättää. Helsinki Consulting Group oli aloittamassa suurta lukion kehittämishanketta Sri Lankassa. Marja Liisalle avautui tehtävä opetusalan konsulttina vuosina 2001–2003. Siellä hän sai kokea, millaista oli olla ummikko, kielitaidoton vieraassa maassa. Työkieli oli englanti, mutta kaupungin torilla se ei aina toiminut. 

Ensimmäiset somalit olivat tulleet Suomeen ja myös Myyrmäkeen. Vantaan Unifemin piirissä näiden naisten ilmeisistä ongelmista keskusteltiin. Marja Liisa päätti ystävänsä Pirjo-Riitta Frankenhaeuserin kanssa alkaa opettaa arkisuomea iäkkäille somalinaisille, jotka olivat jääneet virallisen koulutuksen ulkopuolelle eivätkä vielä puhuneet suomea. Pian kävi selväksi, että opetus oli aloitettava aakkosista.

Kun opetus jatkui, kävi selväksi, että lukutaidottomia oli huomattavasti enemmän kuin mitä viranomaiset vapaaehtoisista puhumattakaan olivat luulleet. Marja Liisa alkoi suunnitella Unifemin vapaaehtoisten kanssa pilottiprojektia lukutaidottomien maahanmuuttajien kartoittamiseksi sekä vapaaehtoisten lukutaito-opettajien kouluttamiseksi. Tässä Marja Liisan laajat järjestöverkostot tulivat avuksi.

Projekti sai tukea Opetushallitukselta, ja sitä lähti toteuttamaan Suomen Unifemin Vantaan paikallisosasto. Apuun tuli myös Zonta-järjestö, jonka Keltainen Ruusu -kampanjan tuotto ohjattiin vuosina 2008–2010 toiminnan laajentamiseen eri puolille maata ja Vantaa malli sai nimekseen Luetaan yhdessä -verkosto. Hankkeen ohjausryhmässä olivat Unifemin aktiivit, professori Helena Ranta ja entinen kansanedustaja Terhi Nieminen-Mäkynen. Zontia edustivat Ulla Salonen ja Mirja Jarimo-Lehtinen.

Toiminnan laajentuessa verkosto sai rahoitusta Suomen Kulttuurirahastolta ja Opetushallitukselta sekä useilta säätiöiltä ja järjestöiltä. Nykyisin Luetaan yhdessä -verkostoa rahoittaa Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA, ja verkostolla on nyt vuonna 2024 lähes 80 opetusryhmää ja 420 vapaaehtoista opettajaa. Opiskelijoita on noin 3400. Ryhmät kokoontuvat kerran viikossa kahden tunnin ajan. Verkosto siirtyi Suomen Akateemisten Naisten Liiton yhteyteen vuonna 2011, jolloin verkostolle haluttiin palkata työntekijä. 

Marja Liisa oli aloittanut Liiton kansainvälisten asioiden koordinaattorina vuonna 2010. Akateemisille Naisille Marja Liisa oli lottovoitto. Koordinaattorina hän otti aktiivisesti kantaa niin Suomessa kuin kansainvälisissä tilaisuuksissakin. Hän kirjoitti kansainvälisistä naisten oikeuksista kirjeitä ministereille sekä sanomalehtiin ja kutsui Akateemisten Naisten jäseniksi muita aktiivisia kommentaattoreita. Hän kertoi jäsenistölle sisarjärjestöjen laajasta verkostosta ja rohkaisi jäseniä vierailemaan niissä lomamatkoillaan. Liiton hallitusjäsenyyden päätyttyä Marja Liisa jatkoi Vantaan paikallisyhdistyksen puheenjohtajana.

Vuonna 2018 Vantaan Akateemiset Naiset aloittivat Tehdään yhdessä -hankkeen, jota Marja Liisa oli myös perustamassa. Hankkeen tarkoituksena on lisätä maahanmuuttajien ja suomalaisten kontakteja sekä edistää maahanmuuttajanaisten suomen kielen taitoa ja työllistymistä. Seniorit saavat apua arkeensa ja pystyvät asumaan kotonaan pidempään ja maahanmuuttajat saavat ensimmäisen työpaikan kodin ulkopuolella. Hanketta ovat tähän mennessä rahoittaneet mm. Päivikki ja Sakari Sohlbergin säätiö, Suomen Akateemisten Naisten Liitto ja Vantaan kaupunki.

Omaishoitajan arki

2020-luvulla Marja Liisasta tuli omaishoitaja Aarne-puolisolleen, joka tarvitsi kokopäiväistä apua munuaissairautensa vuoksi. Omaishoitajan arki oli fyysisesti raskasta ja päivät rutiineihin sidottuja. Öisin tuli useita herätyksiä, jos puoliso nukkui huonosti.

Marja Liisa sai tukea kunnan palveluohjaajalta sekä läheisiltään. Hän käytti apunaan myös sijaishoitoa saadakseen levättyä. Iloa arkeen toi oma aika ja lapsenlapsien sekä ystävien tapaaminen. Tämä arki jatkuu nykyään leskenä.

Kirjoittajan omat muistot Marja Liisasta

Tapasin Marja Liisan ensimmäisen kerran joulukuussa 2012. Hän oli toinen niistä Suomen Akateemisten Naisten Liiton johtohahmoista, jotka haastattelivat minua Liitossa tuolloin avoinna olleeseen harjoittelupaikkaan. Mieleeni piirtyi kuva itsevarmasta, sanavalmiista ja näkemyksellisestä naisesta, ja tämä mielikuva vahvistui, kun myöhemmin työskentelimme yhdessä. Marja Liisa toimi Liiton kansainvälisten asioiden koordinaattorina, ja hänen rohkeutensa ja tapansa tarttua nopeasti toimeen saivat jäsenistössämme laajalti arvostusta. Marja Liisan kanssa sain myös nauraa paljon, sillä hänellä on oivaltava ja nopea mieli. Marja Liisa antoi minulle säännöllisesti suoraa palautetta, niin kehuja kuin kritiikkiäkin, mikä auttoi minua edelleen kehittymään työssäni. Tästä olen hänelle kiitollinen. Vielä kiitollisempi olen hänelle tuestaan, ystävyydestään ja rohkeuteni kasvattamisesta. Toivon, että jokainen meistä kohtaisi oman Marja Liisan elämänsä varrella. Opintojen alussa, uuden uran alussa, tienristeyksessä.


Susanna Sulkunen

Suomen Akateemisten Naisten Liiton toimitusjohtaja

Kenen naisen tarinan sinä haluaisit muistettavan? https://www.naistenaani.fi/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti