Osallistuin Akateemisten Naisten eurooppalaisen kattojärjestön University Women of Europe, UWEn konferenssiin ja vuosikokoukseen Italian Napolissa 6. - 9.11.2025. Tällä kertaa UWEn konferenssi kokosi mielenkiintoisella tavalla yhteen sen, miten taidetta voidaan käyttää vaikuttamisen välineenä, miten modernia rauhaa rakennetaan ja mikä on arkkitehtien rooli tässä rauhanrakentamisessa. Punaisena lankana konferenssin alustuksissa toimi YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselma 1325 “Naiset, rauha ja turvallisuus”, joka täytti tänä vuonna jo 25 vuotta.
Tänään kansainvälisenä ihmisoikeuksien päivänä meidän kannattaa pysähtyä miettimään keiden äänet jäävät kuulematta globaaleissa rauhanprosesseissa.
Kun maailma kamppailee yhä uusien ja vanhojen konfliktien kanssa, yksi asia on selvä: kestävä rauha ei ole mahdollinen ilman naisten tasavertaista osallistumista jokaiseen vaiheeseen: konfliktien ehkäisyyn, rauhan rakennukseen ja ylläpitoon.
Sodan ja konfliktien keskellä naiset kantavat usein raskaimman taakan. He ovat alttiita seksuaalista väkivaltaa kohtaan, jota käytetään sotataktiikkana, ja heidän on pidettävä perheensä hengissä kaaoksen keskellä. Kuitenkin juuri tässä tilanteessa naiset nousevat myös ensisijaisiksi rauhan tekijöiksi. He järjestäytyvät paikallisesti, perustavat tukiverkostoja ja ylittävät etniset tai uskonnolliset jakolinjat aloittaakseen dialogin. Nämä naiset eivät odota YK:n päätöslauselmaa toimiakseen – he luovat rauhaa ruohonjuuritasolla, kortteli korttelilta.
YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselma 1325 “Naiset, rauha ja turvallisuus” tunnustaa virallisesti naisten elintärkeän roolin ja vaatii heidän osallistumistaan rauhanneuvotteluihin ja päätöksentekoon. Tämä on ollut valtava askel eteenpäin ihmisoikeuksien näkökulmasta, sillä se osoittaa, että naisten osallistuminen on tehokkain tapa rakentaa pitkäaikaisesti kestäviä rauhansopimuksia. Tutkimukset ovat osoittaneet, että neuvottelut, joissa naiset ovat mukana, johtavat todennäköisemmin pysyvään rauhaan. Rauhanprosessissa naisten äänen sivuuttaminen on samalla ihmisoikeusloukkaus ja paha strateginen virhe.
Kun konfliktin äänet vaimenevat, alkaa pitkä ja vaativa jälleenrakentamisen vaihe. Naiset tuovat mukanaan ainutlaatuisen tietämyksensä siirtolaisina, perheen huoltajina ja yhteisön ylläpitäjinä. He tietävät, mitä kaikille turvallinen ympäristö edellyttää. He vaativat parempaa valaistusta teille (sukupuolittuneen väkivallan ehkäisy), turvallisia julkisia kulkuyhteyksiä ja saavutettavia sosiaalipalveluita. Heidän osallistumisensa takaa, että infrastruktuuri (vesi, terveyspalvelut) sijoitetaan paikkoihin, joissa ne ovat kaikkien käytettävissä ja turvallisia.
Naiset ovat usein myös mikroyritysten vetureita ja maatalouden perusta. Heidän tukemisensa luotonannolla ja koulutuksella on välttämätöntä, jotta koko yhteiskunnan talous pääsee jaloilleen. Taloudellinen riippumattomuus on myös tärkeä askel naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämisessä. Naisjuristit ja aktivistit ovat avainasemassa vaatiessaan lainsäädäntöä, joka suojelee naisia ja tyttöjä, takaa heidän maanomistusoikeutensa ja varmistaa vastuunkannon konfliktin aikaisista rikoksista.
Taide, musiikki, teatteri ja tarinankerronta ovat usein elintärkeitä välineitä, joilla naiset pystyvät ilmaisemaan kokemansa traumat, vaatimaan oikeutta ja rakentamaan yhteisöllisyyttä. Kun viralliset poliittiset kanavat ovat tukossa, taide luo turvallisen tilan. Luovat terapiat ja taidetyöpajat auttavat käsittelemään sukupuolittuneen väkivallan jättämiä henkisiä arpia, luoden pohjaa osallistumiselle julkiseen elämään. Taiteen avulla nostetaan esiin tärkeitä kysymyksiä, jotka muuten jäisivät piiloon. Yhteisölliset maalaukset ja dokumentit pakottavat ulkopuoliset toimijat kohtaamaan ihmisoikeusloukkausten laajuuden. Taide edistää dialogia ja luottamusta tuomalla yhteen eri etnisistä ja uskonnollisista ryhmistä olevia naisia. Se muuttaa henkilökohtaisen kärsimyksen kollektiiviseksi voimaksi ja poliittiseksi vaatimukseksi.
Rauhan rakentaminen on siis ennen kaikkea ihmisoikeustyötä. Siksi jokaisen, joka puhuu rauhan puolesta, täytyy vaatia naisten äänen nostamista kaikkialla, missä päätöksiä tehdään – aina neuvottelupöydistä katuvalojen sijoittamiseen. Annetaan naisten kokemuksen, viisauden ja sitoutumisen muokata tulevaisuutta turvallisemmaksi ja oikeudenmukaisemmaksi. Hyvää ihmisoikeuksien päivää!
Jutta Hartikainen
Suomen Akateemisten Naisten Liiton puheenjohtaja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti