perjantai 13. joulukuuta 2024

Puheenjohtaja Kirsi Jokikokon kiitos

KTM Kirsi Jokikokko (Oulun Akateemiset Naiset ry.) on toiminut Suomen Akateemisten Naisten Liiton puheenjohtajana viimeiset kuusi vuotta. Liiton sääntöjen mukaan hallitustehtävässä voi toimia vain kaksi kolmevuotista kautta, joten Kirsin työ Liiton puheenjohtajana tulee nyt päätökseen. Julkaisemme hänen jäsenlehti Minervaan elokuussa 2024 kirjoittamansa kolumnin. Lämpimät kiitokset Kirsi upeasta työstäsi Akateemisten Naisten hyväksi!  

Hyvät Akateemiset Naiset

Tapahtumarikas kesä on kääntymässä syksyksi ja kirjoitan teille viimeistä Minerva-kolumniani Liiton puheenjohtajana. On ollut suuri ilo ja kunnia luotsata tätä yli sata vuotta vanhaa järjestöä yhdessä teidän kaikkien kanssa. Vaikka järjestöllämme on ikää ja jäsenistömmekin ikääntyy, olemme silti pysyneet hyvin ajan hermolla alati muuttuvassa toimintaympäristössä. Kuusi vuotta sitten en olisi ehkä uskonut kuinka notkeasti otimme digiloikan vuoden 2020 aikana ja omaksuimme uusia työkaluja niin paikallisyhdistyksissä kuin valtakunnallisessa toiminnassamme.

Puheenjohtajakauteni aikana olemme myös päivittäneet Liiton strategiaa, tuo prosessi on auttanut ainakin itseäni kirkastamaan sanomaamme sekä ymmärtämään, miksi tämä järjestö on edelleen olemassa ja miksi sen toiminta on edelleen merkityksellistä. Voin hyvällä omallatunnolla sanoa, että kuluneet kuusi vuotta ovat olleet yhdessä tekemisen ja toiminnan kehittämisen aikaa. Monista haasteista huolimatta olemme saaneet aikaan paljon hyvää, ja olen siitä hyvin kiitollinen kaikille toiminnassa mukana olleille. Erityiskiitokseni haluan osoittaa Liitomme toimitusjohtajalle, Liiton kotoutumistyön toiminnanjohtajalle, muille työntekijöille sekä kaikille kanssani keskushallituksessa toimineille akateemisille naisille. Olette olleet minulle tärkeitä ja toivon yhteistyömme jatkuvan tulevaisuudessakin jossain toisessa muodossa.

Suomalaista järjestökenttää koettelevat tällä hetkellä valtavat paineet, erityisesti rahoitusleikkausten vuoksi. Monen valtionrahoitteisen järjestön toiminta uhkaa hiipua jo tulevana syksynä ja uskon myös, että kilpailu vapaaehtoistyötä tekevistä jäsenistä eri järjestöjen välillä kiristyy entisestään. Me akateemiset naiset olemme kuitenkin mielestäni hyvässä asemassa verrattuna moneen muuhun järjestöön. Olemme onnistuneet luomaan toimivia prosesseja, joita voidaan pyörittää vapaaehtoisvoimin, ja meillä on aktiivisia jäseniä niin paikallisyhdistyksissä kuin valtakunnallisessa toiminnassakin. Olemme myös rakentaneet vahvan ja toimivan yhteistyöverkoston useiden muiden järjestöjen kanssa. Meitä arvostetaan ja pidetään luotettavana yhteistyökumppanina. Hyvä kulukuri on ollut meille itsestäänselvyys jo vuosien ajan eikä toimintamme ole pelkästään ulkopuolisen rahoituksen varassa. Upeat työntekijämme ovat aktiivisesti seuranneet järjestökentän muutoksia ja kartoittaneet mahdollisia vaihtoehtoisia rahoitusmalleja. Optimistina uskon vahvasti, että akateemisten naisten järjestö selviää tulevista vuosista ja toimintamme jatkuu. On kuitenkin tärkeää, että toiminnan jatkuvaan parantamiseen kiinnitetään edelleen huomioita, toimintatapoja tulee haastaa, uusia keinoja otetaan käyttöön, tarvittaessa vanhoista luopuen.

Haluan kiittää teitä kaikkia akateemisia naisia ja toivotan onnea ja menestystä tälle järjestölle. Vaikka puheenjohtajakauteni päättyy, en hyvästele teitä. Olen edelleen ylpeä voidessani sanoa olevani akateemisten naisten jäsen.

Kirsi Jokikokko
kirsi.jokikokko(a)gmail.com

torstai 12. joulukuuta 2024

Suomen tulee tukea Syyrian naisia ja vähemmistöjä

Syyrian diktatuurihallinnon joulukuun alussa kaataneet jihadistit ovat luvanneet syyrialaisille parempaa hallintoa, mutta naisten ja vähemmistöjen asema sen lopulta kertoo, millainen valta Syyriaan seuraavaksi muodostuu. Kansainvälisen yhteisön tukea tarvitaan maassa edelleen.

”En tiedä, pitääkö minun nyt laittaa huivi päähän”. Damaskoksessa asuvan naisen kommentti (Yle 7.12.2024) kuvaa hyvin sitä epävarmuutta, joka liittyy Syyrian presidentti Bashar al-Assadin hallinnon kaataneeseen koalitioon ja sen aikeisiin.

Vuonna 2011 alkaneen kansannousun jälkeen Syyria on tullut tunnetuksi paitsi al-Assadin diktatuurista, myös useista jihadistijärjestöistä. Damaskoksessa valtaa pitää nyt Hayat al-Sham (HTS), jonka EU, Yhdysvallat ja YK määrittävät terroristijärjestöksi. Human Rights Watch on edelleen vuonna 2024 raportoinut HTS:n pidättäneen ja kiduttaneen arvostelijoitaan hallitsemillaan alueilla. 

Tällä viikolla HTS:n lausunnot ovat olleet sovittelevia. Moni kommentaattori on myös muistuttanut, että HTS on taistellut Isisiä vastaan ja katkonut julkisesti siteensä al-Qaidaan. Samaan aikaan presidentinlinnaa vartioivat asemiehet ovat kertoneet toimittajille ihailevansa Afganistanin Taleban-hallintoa.

Lopulta kaikki puheet punnitaan käytännössä. Syyrian uuden hallinnon tulee osoittaa, että naisia ja vähemmistöjä suojellaan ja että niiden ihmisoikeuksia kunnioitetaan. Uuden hallinnon tulee myös toimeenpanna YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselma 1325 ”Naiset, rauha ja turvallisuus” ja ottaa syyrialaisnaiset mukaan suunnittelemaan maansa tulevaisuutta.

Sisällissota on laajentanut naisten roolia

YK:n turvallisuusneuvoston vuonna 2000 yksimielisesti hyväksymä Naiset, rauha ja turvallisuus -päätöslauselma pyrkii vahvistamaan naisten roolia ja päätösvaltaa konfliktien ehkäisyssä, ratkaisemisessa ja rauhan rakentamisessa sekä lisäämään naisten turvallisuutta konflikteissa. YK:n jäsenvaltioiden lisäksi päätöslauselmaa toimeenpanevat kansainväliset yhteistyöjärjestöt kuten EU ja Nato.

Syyrian pitkään jatkunut sisällissota on laajentanut maan naisten perinteistä roolia. Kun miehet ovat osallistuneet aseellisiin taisteluihin, naiset ovat ottaneet heidän paikkansa yhteiskunnassa. Perheen elatusvastuu on siirtynyt naisille ja osin lasten opetuskin. Naiset ovat neuvotelleet paikallisista tulitauoista ja koulujen avaamisesta jihadistien kanssa sekä perustaneet yhteistyöorganisaatioita, jotka ovat esimerkiksi auttaneet naisia löytämään vankeina olevia perheenjäseniään.

Syyrialaisnaisten tekemää ruohonjuuritason rauhantyötä on tuettu myös kansainvälisesti. Kun maan sisällissota joskus päättyy, kylien ja kaupunkien naisilla tulee olemaan merkittävä rooli Syyrian jälleenrakentamisessa.

Kansainvälisen yhteisön tukea tarvitaan edelleen

Monipuolisesta ruohonjuurityöstään huolimatta Syyrian naisille on suotu vain vähän poliittista päätösvaltaa. Heinäkuussa 2024 pidetyissä parlamenttivaaleissa maan 250-jäseniseen parlamenttiin valittiin vain 24 naista. Sama marginalisointi näkyi 2010-luvun rauhanneuvotteluissa, joihin naisia nostettiin lähinnä YK:n tuella. 

Nyt Syyrialla on mahdollisuus aitoon muutokseen, kun sotaa pakoon lähteneet syyrialaiset harkitsevat kotiinpaluutaan mm. Pohjoismaissa, Saksassa ja Turkissa.

HTS on kertonut olevansa valmis yhteistyöhön niiden maiden kanssa, jotka eivät puolusta al-Assadia. Yhdysvallat on asettanut suhteiden ehdoksi terrorismin tuomitsemisen, kemiallisten aseiden tuhoamisen ja naisten sekä vähemmistöjen oikeuksien kunnioittamisen. Tämän pitäisi olla myös Suomen viesti.

Susanna Sulkunen
Suomen Akateemisten Naisten Liiton toimitusjohtaja
sanl.fkaf(a)akateemisetnaiset.fi


maanantai 9. joulukuuta 2024

Ihmisoikeudet ovat rauhan, turvallisuuden ja toimivan talouden perusta

Hyvää kansainvälistä ihmisoikeuksien päivää.

Elämme maailmassa, jossa turvallisuus, ihmisoikeudet ja mahdollisuudet ihmisarvoiseen elämään horjuvat. Erityisesti naisia ja vähemmistöjä haastetaan nyt joka suunnalta. Globaali talous on turbulenssissa, useita sotia ja konflikteja on käynnissä eri puolilla maailmaa ja anti-gender-liike vahvistaa rivejään, ilmastonmuutoksesta nyt puhumattakaan. 

Välillä mieleni tekisi vain kaivautua peiton alle talviunille ja pakoon kaikkia näitä haasteita. Mutta se ei kuitenkaan auta kuin hetken, sillä vahvin toivo ja muutos syntyy yhdessä tekemisestä.

Naisten ihmisoikeuksien edistyminen ei ole koskaan ollut lineaarista. Joka kerta, kun olemme voineet ottaa askeleen eteenpäin, meidät on pakotettu ottamaan askel tai pari taaksepäin tai sivulle. 

Tänäänkään emme voi jäädä sivusta seuraamaan naisten ihmisoikeuksien globaalia ja kansallista haastamista. Meidän tulee olla yhdessä määrätietoisia ja rohkeita ja muistuttaa koko maailmaa siitä, että ihmisoikeudet ovat rauhan, turvallisuuden ja toimivan talouden perusta, eivät niiden vastakohta tai vaihtoehto. Naisten työntämisestä takaisin hellan ja nyrkin väliin ei hyödy kukaan. 

Kun kaikkien ihmisoikeudet on huomioitu ja niitä myös kunnioitetaan, luodaan samalla vahva kivijalka yhteiskunnan hyvinvoinnille ja resilienssille, jotka kantavat meitä kaikkia vaikeinakin aikoina. 

Kun kaikki saavat yhdenvertaisesti kouluttautua ja työskennellä, luodaan hyvät edellytykset rauhanomaiselle yhteiskunnalle ja erilaisten perheiden sekä valtion taloudelliselle hyvinvoinnille. 

Kohdatkaamme siis kaikki ihmiset ihmisoikeuksien arvoisina ihmisinä, sillä ihmisoikeudet kuuluvat meille kaikille.

Ovatkohan kaikki meistä lukeneet YK:n ihmisoikeusjulistuksen (1948)? Sen jokainen artikla on tärkeä, mutta erityisesti muistan sen viimeisen, 30. artiklan:

“Mitään tässä julistuksessa ei saa tulkita niin, että valtio, ryhmä tai yksityinen henkilö voi sen perusteella katsoa oikeudekseen tehdä sellaista, mikä voisi hävittää tässä määriteltyjä oikeuksia ja vapauksia.” 

TtT Jutta Hartikainen

Suomen Akateemisten Naisten Liiton kansainvälisten asioiden koordinaattori 2021 - 2024


sunnuntai 24. marraskuuta 2024

Minun urapolkuni: Tärkeintä on tuki ja kannustus

Suomen Akateemisten Naisten Liiton Urapolkuja-sarjassa Akateemiset Naiset kertovat omasta työurastaan, sen kiinnostavista ja joskus odottamattomistakin käänteistä sekä pohtivat niitä tekijöitä, jotka ovat auttaneet heitä etenemään omalla urallaan. Tutustu TtT Jutta Hartikaisen (Kouvolan Akateemiset Naiset ry.) tarinaan sukunsa ensimmäisenä tohtorina. Koulutiellä kamppailussaan häntä kannustivat omat vanhemmat. Opinnot ja sotealan työ innostivat myös yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen, jota hän tekee mm. Akateemisissa Naisissa.  

Olen tilastopoikkeama. Minulla ei ole akateemista sukutaustaa enkä ole käynyt lukiota. Tohtori minusta kuitenkin tuli. Perheen ulkopuolinen maailmakaan ei antanut viitettä myöhemmästä tutkimusurastani. Kotipaikkakunnallani ajateltiin yleisesti, että tehtaalla työskentelevien lapset menevät myös tehtaalle töihin. Ei ollut tarvetta kouluttautumiselle tai ainakaan ammattikoulua korkeammille opinnoille, saihan tehtaalta hyvää palkkaa ja varman työn, josta saattoi jäädä sen ajan koittaessa eläkkeelle.

Koulunkäyntiäni vaikeutti lukihäiriö, joka diagnosoitiin minulla vasta toisen asteen jatko-opinnoissani. Lukemiseni oli koulussa hidasta ja minun oli ajoittain vaikea ymmärtää lukemaani. 1980-luvulla lukihäiriötä ei vielä tunnettu hyvin, ja monet opettajat leimasivat minut laiskaksi tai jopa tyhmäksi. Tämä vaikutti luonnollisesti myös siihen, mihin suuntaan minua koulussa kannustettiin. Yläkoulun opinto-ohjaajan mielestä minun kannatti hakeutua siivoojaksi.

Kaikki kunnia siivoojille, mutta tiesin, että sille alalle minusta ei olisi. Peruskoulun jälkeen pääsin kauppaoppilaitokseen lukemaan merkantin tutkintoa. Kauppiksessa huomasin, että kun oli kannustavat opettajat ja mielenkiintoinen aine, jaksoin lukea tenttiin ja sain hyviä numeroita. Nappasin jopa mestarimyyjäpalkinnon! 

Kaupallinen ala oli ensimmäinen alavalintani, mutta en sille työllistynyt. Äitini rohkaisemana hain opiskelemaan lähihoitajaḱsi. Tämä alavalinta osoittautui minulle oikeaksi ja jatkoin valmistumiseni jälkeen suoraan ammattikorkeakouluun terveydenhoitajaopintoihin.

Kielten opiskelukin alkoi sujua. Olin ollut lähihoitajaopinnoissa vaihdossa Tukholmassa Suomi-Kodilla ja sieltä oli jäänyt kipinä opiskeluvaihtoon. Tarragonassa Espanjassa ja Brightonissa Englannissa viettämäni kuukaudet olivat valtava buusti itsetunnolleni ja rohkeudelleni. Suomeen palattuani valmistuin kaksioisrekisteröinnillä terveydenhoitaja-sairaanhoitaja-tutkinnolla kiitettävin arvosanoin. 

Sittemmin työskentelin terveyskeskuksen vastaanotolla ja päivityksessä. Sote-sektori tuli niinä vuosina minulle monipuolisesti tutuksi. Nautin työstäni, mutta samalla halusin opiskella lisää ja kehittää osaamistani. Keskustelin asiasta myös vanhempieni kanssa. Isäni rohkaisi minua hakemaan yliopistoon. Hän sanoi, että tukisi minua niin pitkälle opinnoissani kuin vain haluaisin edetä. Voisi kai sanoa, että loppu on historiaa. 

Hain opiskelemaan Kuopion, Turun, Tampereen ja Oulun yliopistoihin. Ilokseni minut hyväksyttiin niihin kaikkiin. Valitsin Kuopion yliopiston. Nautin terveystieteiden opinnoistani, jotka olivat kytköksissä hoitotyöni käytäntöihin. Opinnot myös haastoivat omaa ajatteluani, ja meillä oli mahtava opiskeluporukka, jossa sain olla oma itseni. 

Kuopiossa tein graduni maahanmuuttajahoitajien akkulturaatiosta suomalaiseen työpaikkakulttuuriin, ja myöhemmin väitöskirjassani tutkin maahanmuuttajahoitajien vanhustenhoitotyöhön perehdyttämistä. 

Myöhemmin olen opiskellut myös Helsingin yliopistossa soten maisteriopinnot ja työnnellyt tutkijatohtorina tutkien pakolaistaustaisten maahanmuuttajien digitaitoja ja niiden vaikutusta julkispalveluiden digipalveluiden saatavuuteen ja saavutettavuuteen. 

Opiskelu ei ole ollut minulle missään vaiheessa helppoa, mutta vahvalla motivaatiollani ja vanhempieni kannustamana olen puurtanut eteenpäin. 

Jälkeenpäin kuulin, että lukihäiriöni vuoksi minulla olisi ollut Kuopion yliopistossa mahdollisuus saada häiriötön tila ja lisäaikaa kirjoittamiseen tenteissä ja kypsyyskokeessa. Ajat olivat jo tuolloin muuttuneet kouluvuosistani ja hyvä niin.

Olen iloinen, että tänä päivänä lukihäiriö tunnistetaan koulussa varhain eikä siitä kärsiviä oppilaita enää lannisteta eikä leimata. Opinnonohjauksen kehittämiseen on myös panostettu. Se on tärkeää, sillä kaikilla lapsilla tulisi olla kannustavia ja turvallisia aikuisia elämässään.

Oma polveileva koulutieni ja urapolkuni ovat antaneet minulle kimmokkeen yhteiskunnalliseen vaikuttamistyöhöni. Olen toiminut mm. Kymenlaakson aluevaltuutettuna, palvelulautakunnan puheenjohtajana sekä usean naisjärjestön hallituksessa. Luottamustehtäväni ovat syventäneet ymmärrystäni moniammatillisen yhteistyön vaikuttavuudesta.

Akateemisiin Naisiin liityin vuonna 2019, jolloin perustin yhdessä kouvolalaisten aktiivien kanssa Kouvolan Akateemiset Naiset ry:n. Akateemisissa Naisissa olen voinut vaikuttaa monipuolisesti kotimaiseen ja kansainväliseen koulutus- ja tasa-arvopolitiikkaan. Osallistuminen YK:n naisten asiaa käsittelevän toimikunnan vuosittaisiin kokouksiin on avannut silmäni konservatiivisille pyrkimyksille heikentää naisten ihmisoikeuksia, joihin kuuluvat myös oikeus koulutukseen ja työhön.

Olen avoin kaikelle uudelle ja odotan innolla, mihin urapolkuni tästä etenee. Erityisesti järjestökentän työtehtävät kiinnostavat minua.

Jutta Hartikainen

hartikainenjutta@gmail.com


maanantai 19. elokuuta 2024

Minun urapolkuni: Tärkeintä on monitieteellisyys

Suomen Akateemisten Naisten Liiton Urapolkuja-sarjassa Akateemiset Naiset kertovat omasta työurastaan, sen kiinnostavista ja joskus odottamattomistakin käänteistä sekä pohtivat niitä tekijöitä, jotka ovat auttaneet heitä etenemään omalla urallaan. Tutustu KL, ESH Tarja Ruoholinna-Jakosen (Porin Akateemiset Naiset ry.) tarinaan terveydenhuollon alalta. Hän kannustaa omalla esimerkillään monitieteellisyyteen ja rohkeaan alanvaihtoon. Omaa osaamistaan voi käyttää ja kehittää myös vapaaehtoistyössä.  

Aloitin urapolkuni rottinki- ja pajuhuonekaluja myyvässä yrityksessä. Perustin oman sisustusalan yrityksen vuonna 1980. Kun sen toiminta päättyi, löysin tieni sattumalta keskussairaalan teho-osaston sihteeriksi. Tuolloin päätin hankkia koulutuksen, joka työllistäisi. Aloitin sairaanhoitajan opinnot ja lopulta erikoistuin anestesiologiaan.

Sairaanhoitajan työn jälkeen hain yliopistoon opiskelemaan kasvatustieteitä. Alan monipuolisuus kiinnosti minua, ja opiskelin aikuiskasvatuksen ja pedagogiikan opinnot. Kasvatustieteiden lisäksi opiskelin hallintoa, sosiaalipolitiikkaa, psykologiaa ja hoitotieteitä, ja niitä hyödynsin poikkitieteellisessä lisensiaatintyössänikin. Opintojeni jälkeen työskentelin kaksikymmentä vuotta aikuiskoulutuksessa terveydenhuollon opettajana sekä yliopiston tutoropettajana.

Opintoni ovat mahdollistaneet perheeni, yhteiskunnan koulutustuet sekä oma jaksamiseni.

Halu oppia uutta on ollut elämäni johtotähti. Opinnot ovat rakentaneet identiteettiäni, antaneet varmuutta arjen ongelmien ratkomiseen sekä työelämässä pärjäämiseen. Kannustan monitieteellisyyteen, sillä se avaa monia ovia työmarkkinoilla.  

Olen aina työskennellyt opintojeni ohessa. Muutamana vuonna nostin opintolainaa ja sain opintotukea sekä aikuisopintotukea.

Hyödynsin myös eri yliopistojen tarjoamia avoimen yliopiston opintoja. Näin opinnot eivät vieneet aikaa perheeltäni, koska tuolloin oli vielä läsnäolopakko päiväsaikaan. Kysyin kerran tyttäriltäni, että miltä heistä on tuntunut, kun olen opiskellut niin paljon heidän aikanaan. Hetken oli hiljaista, johon he vastasivat, ”Äiti, älä nyt loukkaannu, mutta emme kyllä muista, että olisit koskaan lukenut tai tehnyt jotain tehtäviä”. Siitä päättelin, että opiskelut eivät ole haitanneetkaan heitä. Itse näen, että opiskeluni on hyödyntänyt perhettäni suuresti.

Tällä hetkellä toimin esihenkilöiden ja työyhteisöjen valmentajana sekä Porin Akateemiset Naiset ry:n varapuheenjohtajana. Järjestötoiminta on monipuolista ja antoisaa, ja yhdistyksen luottamustehtävässä saan käyttää laaja-alaisesti omaa osaamistani yhteisömme hyväksi.

Katson luottavaisena mitä tulevaisuus tuo tullessaan ja olen kiitollinen kaikesta siitä mitä olen jo saavuttanut.

Esikoisteokseni Sateenvarjon alla, tutkimusmatka johtajuuteen ilmestyi tänä vuonna. Se on kirjoitettu sinulle, joka haluat kehittää työyhteisöäsi, löytää uusia luovia tapoja oppia sekä avartaa ajatuksiasi.

Työn ja oppimisen iloa,

Tarja Ruoholinna-Jakonen     
Terveydenhuollon opettaja ja johdon valmentaja

keskiviikko 14. elokuuta 2024

Minun urapolkuni: Tärkeintä on oma motivaatio

Suomen Akateemisten Naisten Liiton Urapolkuja-sarjassa Akateemiset Naiset kertovat omasta työurastaan, sen kiinnostavista ja joskus odottamattomistakin käänteistä sekä pohtivat niitä tekijöitä, jotka ovat auttaneet heitä etenemään omalla urallaan. Tutustu YTM, MBA Pauliina Söderholmin (Helsingin Akateemiset Naiset ry.) tarinaan sote- ja kasvatusalalta. Hän kannustaa omalla esimerkillään olemaan rohkea ja tavoitteellinen. Oman osaamisen kehittäminen motivoi ja vie uralla eteenpäin. Uutta oppii myös järjestöharrastuksessa.

Aloitin ensimmäisessä kesätyöpaikassani hevostallilla 12-vuotiaana. Olin kyllästynyt kotonaoloon ja television katseluun vanhempieni ollessa töissä, ja marssin reippaasti hevostallille kysymään saisinko työtodistusta vastaan auttaa tallilla. Tuon kesän hoidin ja ruokin hevosia sekä tein muita tallitöitä saaden hieman rahaa ja hyvän työtodistuksen.

Sote- ja kasvatusalan opintojani suunnitellessani pääsin työharjoitteluun hoitolaitokseen, jossa kuntoutettiin vaikeasti kuntoutuvia potilaita. Työpaikallamme oli hyvä tekemisen meininki ja työtavat, joissa oli nuorelle opiskelijalle turvalliset raamit. Työharjoittelun ja kesätöiden jälkeen sain jäädä hoitolaitokseen töihin opintojeni ohella.

Kun valmistuin ajallaan, jatkoin samalla tavalla aina kohti tavoitteitani, joita olivat persoonani mukainen työtehtävä ja koulutukseni mukainen palkka.

Kun aloitin lähiesihenkilönä ja toimistovastaavana, opettelin vapaa-ajallani työehtosopimukset, työturvallisuus- ja työsuojeluasiat sekä kävin kurssin esihenkilötyön alkeista. Alaisikseni sain korkeakoulutettuja, itseäni vanhempia tai saman ikäisiä naisia ja miehiä.

Näin jälkikäteen ajatellen en koskaan kokenut esihenkilötyötä kiinnostavana. Olin olettanut, että siinä pitäisi kuunnella muiden murheita ja ohjailla korjailla toisten mokia, kun lähinnä halusin syventyä vain omaan työtehtävääni. Onnekseni olen koko työurani saanut työskennellä kokeneiden esihenkilöiden kanssa ja olen voinut oppia myös heiltä. 

Ne ajat, jolloin tein vähemmän töitä, syystä tai toisesta, opettelin hakemaan tukea erilaisista verkostoista ja kehittämään itseäni maksuttomissa koulutuksissa, webinaareissa ja koulutuspäivillä. Tutustuin uusiin ihmisiin, joita on ollut mukava tavata vielä vuosiakin ensitapaamisemme jälkeen.

Itseni kehittämisen sekä työurallani etenemisen kannalta on ollut tärkeää, että olen saanut ja tietysti valinnut itseäni kiinnostavia koulutuksia ja työtehtäviä. Itseni kehittäminen vapaa-ajalla ja esimerkiksi järjestöharrastukseni ovat olleet olennainen osa ansioluetteloani ja hissipuhettani eli esittelyäni. 

Olen työskennellyt järjestöjen luottamustehtävissä ja aktiivina sekä eri hallituksissa 17-vuotiaasta lähtien. Järjestöaktiivin rooli on antanut minulle paremman ansioluettelon, suosittelijoita, sekä myös omien opintojen kurssien hyväksilukuja.

Minulla on työelämää vielä 25 vuotta jäljellä, mutta mikäli terveys vain sallii, tulen varmastikin työskentelemään aina. Samojen töiden saman alan parissa on tarkoitus jatkaa, ehkä jossain vaiheessa astetta taas korkeammalta nykyistä vaativampaa työtä tehden. Haluan tehdä haasteellisen motivoivaa työtä, jossa saan korostaa myönteisen ratkaisukeskeisyyden ja itsensä kannustamisen merkitystä. 

Pauliina Söderholm
Päiväkodin johtaja, seksuaaliterapeutti
www.linkedin.com/in/pauliina-soderholm

keskiviikko 31. heinäkuuta 2024

Ruotsalainen aatelisnainen sotavankina Venäjällä 1808-1809

Kesälomalukemistoni koostui tänä vuonna pitkälti historiallisista elämäkerroista ja dekkareista. Lähemmäksi ensiksi mainittua lajityyppiä osuu sastamalalaisen toiminnanjohtaja Petri Rinteen suomeksi kääntämä teos Ruotsin kuninkaallisen kansalliskirjaston kokoelmista. Päiväkirja sotavankivuosiltani Venäjällä 1808-1809 (SKS 2024) on 19-vuotiaan Adelaide von Hauswolffin kirjoittama teos ajalta, jolloin hän oli isänsä kanssa sotavankeina Venäjällä. von Hauswolffin päiväkirjan luokse Rinteen on johdattanut sukututkimus: Rinteen isoisän isoisän isoäiti ja tämän puoliso toimivat von Hauswolffien kamaripalvelijoina sodan jälkeen.

Kuva: SKS

Adelaide von Hauswolffin päiväkirja on kiinnostava katsaus nuoren aatelisnaisen elämään varsin poikkeuksellisissa olosuhteissa 1800-luvun alussa, jolloin Ruotsi ja Venäjä sotivat keskenään Ranskan keisari Napoleon Bonaparten myötävaikutuksella. Historiankirjoituksessamme tuo sota tunnetaan nimellä Suomen sota ja sen päätteeksi Suomi siirtyi Ruotsin vallan alaisuudesta Venäjän keisarikunnan autonomiseksi suuriruhtinaskunnaksi.   

Gustaf von Hauswolff työskenteli linnamajurina Viaporissa, nykyisessä Suomenlinnassa Helsingissä. Kun merilinnoitus antautui venäläisille toukokuussa 1808, vietiin sitä puolustaneet ruotsalaisupseerit sotavankeuteen Venäjälle. Adelaide von Hauswolf ei halunnut erota isästään, vaan vaati päästä tämän mukaan.  

Päiväkirja alkaa siitä heinäkuisesta päivästä, jolloin Adelaide von Hauswolff sai kuulla isänsä joutumisesta sotavankeuteen. Pian alkoi lähes kuukauden mittainen matka Viipurin ja Pietarin kautta Novgorodiin, josta tuli perheen majapaikka seuraavaan kevääseen saakka. Viimeinen päiväkirjamerkintä on huhtikuulta 1809, jolloin von Hauswolffit olivat jo palanneet Helsinkiin. 

Adelaide von Hauswolff kirjoitti päiväkirjaansa Suomeen jääneelle parhaalle ystävälleen. Nuoret olivat ennakoineet, etteivät he voisi kirjoittaa toisilleen huonojen postiyhteyksien vuoksi, mikä osoittautuikin vuoden mittaan todeksi. Muutaman kirjeen he saivat toimitettua toisilleen yhteisten tuttaviensa kautta.  

Aatelisille sotavankeus Venäjällä ei ollut sellaista kurjuutta kuin mitä nykylukija saattaisi olettaa. Erillisen ja suljetun vankileirin sijaan von Hauswolffit asuivat viranomaisten osoittaman isäntäperheen luona ja saivat liikkua Novgorodin kaupungissa vapaasti. 

Talven mittaan Adelaide von Hauswolff tutustui paikallisiin aatelisiin ja kävi oopperassa, naamiaisissa, näytelmäilloissa ja tanssiaisissa. Hän oppi myös auttavasti puhumaan venäjää. Gustaf von Hauswolffia eivät seurapiirit juuri kiinnostaneet, ja tyttärensä kuvauksissa tämä potee lähinnä koti-ikävää heidän majapaikassaan.

Henkilökohtaisista tunnoistaan Adelaide von Hauswolff ei päiväkirjassaan kovinkaan syvällisesti kerro. Hän on kuitenkin utelias ja tarkkanäköinen, ja hän kuvaa paljon paikallisten tapoja, arkea ja juhlia. Akateemisia Naisia kiinnostanee erityisesti hänen kuvauksensa edistyksellisistä, kaikille avoimista ja maksuttomista tyttökouluista. 

Teoksen jälkikirjoituksen on kirjoittanut Cecilia Bååth-Holmberg vuonna 1912, jolloin von Hauswolffin päiväkirja julkaistiin ensimmäisen kerran. Jälkikirjoitus on omanlaisensa silmäys tuon vuosisadan alun ruotsalaiseen nationalismiin, jossa Suomen menetys katsottiin venäläisten lahjomien maanpettureiden syyksi. Rinne on sijoittanut Bååth-Holmbergin kommentaarin viisaasti teoksen loppuun. Näin lukijalle jää mahdollisuus tutustua ensin Adelaide von Hauswolffin omiin ajatuksiin ennen kuin luettu teksti saa uuden tulkintakehyksen siitä, mitä von Hauswolffeille tapahtui ennen ja jälkeen Suomen sodan.

Susanna Sulkunen

Tiesithän, että Akateemisten Naisten jäsenet voivat tarjota omia tekstejään tähän Suomen Akateemisten Naisten Liiton ylläpitämään Akateemiset naiset -blogiin? Lähetä tekstisi kuvineen Liiton toimistoon: sanl.fkaf@akateemisetnaiset.fi. Sana on vapaa! 

keskiviikko 17. heinäkuuta 2024

Minun urapolkuni: Työläisperheestä korkeakoulutukseen sekä työelämästä vanhaksi vaikuttajanaiseksi

Suomen Akateemisten Naisten Liiton (SANL) Urapolkuja-sarjassa Akateemiset Naiset kertovat omasta työurastaan, sen kiinnostavista ja joskus odottamattomistakin käänteistä sekä pohtivat niitä tekijöitä, jotka ovat auttaneet heitä etenemään omalla urallaan. Tutustu tradenomi, YAMK Merja Leppäsen (Vantaan Akateemiset Naiset ry.) tarinaan. Hän kannustaa omalla esimerkillään rohkeaan alanvaihtoon ja jatkuvaan oppimiseen.

Kuva: Merja Leppäsen kotialbumi







Opinto-, työ- ja vapaaehtoistyöpolut

Toteutan jatkuvan oppimisen ideaa ja olen kulkenut matkaa kansa- sekä keskikoulun ja lukion kautta opistotason opintoihin yo-merkonomiksi, välillä työssä oppien sekä omaehtoisia että erilaisia kulloisenkin työnantajan tarjoamia koulutuksia läpikäyden. Myöhemmin hakeuduin ammattikorkeakouluun tradenomiopintoihin. Sen jälkeen taas työelämässä oppimista ensin pankkisektorilla lähinnä henkilöstön kehittämistehtävissä ja sitten ammattiyhdistyksessä toimistopäällikön tehtävissä. Sitten heti kun tuli mahdolliseksi, hakeuduin jatko-opiskelijaksi suorittamaan ylempää ammattikorkeakoulututkintoa (2007). Valmistumisen jälkeen pystyin hakeutumaan opettajaopintoihin ja pätevöitymään ammatilliseksi opettajaksi, jonka jälkeen vielä 56-vuotiaana työllistyin kolmannelle työuralleni ammatilliseen oppilaitokseen kouluttajaksi. 

Nyt olen ollut yhteensä yli 40 vuoden työuran jälkeen kuudetta vuotta eläkkeellä. Toki toimin edelleen aktiivisesti erilaisissa vapaaehtoistöissä, niistä mainitakseni mentorointi, työnohjaus ja erilaiset muut ohjaukset ja valmennukset hybridimallilla. Osaamispääomaani täydentää kokemukset ja vaikuttaminen eri järjestöjen erilaisissa tehtävissä ja rooleissa. Olen toiminut puheen- ja varapuheenjohtajana, sihteerinä, jäsenenä, asiantuntijana ja vapaaehtoisena. Toimin edelleen aktiivisesti muutamassa yhdistyksessä, joista Vantaan Akateemiset Naiset ry:n hallitusjäsenenä (alkaen 2021) minun tehtäväkseni on langennut sihteerinä toimiminen sekä amk-yhteyksien edistäminen. SANL:n hallituksessa olen toiminut nyt kolmatta vuotta ja päässyt vaikuttamaan useammassakin työryhmässä sekä muissa naisverkostoissa. 

Minulle on elämässä arvokasta kehittämisen ja kehittymisen lisäksi edistää tasa-arvoa ja monimuotoisuutta sekä osallisuutta ja yhteisöllisyyttä. SANL:n hallituksessa olen ollut vaikuttamassa vuonna 2022 sääntömuutokseen ja vuonna 2023 Liiton uuden strategian luomiseen. Pyrin osallistumisellani edistämään ja kehittämään kaikkien korkeakoulutettujen naisten asemaa Suomessa. Lisäksi voin SANL:n hallitusjäsenenä toimia AMK-sektorin esillä pitäjänä (siksi kerron tarinaani tässä). Lisäksi olen jäsenenä tai kuukausilahjoittajana useassa tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta sekä rauhaa ja ihmisoikeuksia edistävään yhdistyksessä (UN Woman Suomi, Pelastakaa Lapset, Lääkärit Ilman Rajoja, SPR, Greenpeace, Amnesty International ja Maria Akatemia sekä Pakolaisneuvonta (kannatusjäsen).    

Muu aktiivisuus 

Pääharrastukseni on ollut ja on edelleen itsensä kehittäminen osallistumalla erilaisiin kehittäviin ryhmiin (esim. Maria Akatemian Vanhat vaikuttajat ryhmään) ja koulutuspäiviin (mm. Amnesty Internationalin Suomen osaston iltapäiväkahveille ja Sitran tulevaisuuswebinaareihin). Käyn joogassa viikoittain ja ulkoilen päivittäin. Teen myös vapaaehtoistyötä eli tilauksesta valmennan, työnohjaan ja mentoroin yksilöitä tai ryhmiä. Olen hankkinut myös MIELI Suomen Mielenterveys ry:n MTEA1 ja 2-ohjaajapätevyydet, joten olen tehnyt kyseisiä valmennuksia ns. pro bonona. Lisäksi olen toiminut Suomen Enneagrammi ry:n hallituksen puheenjohtajana ja varapuheenjohtajana yhteensä neljä vuotta ja jäsenenä vuodet 1996–2018 sekä Suomen Työnohjaajat ry:n jäsenenä vuodesta 2009 aina vuoteen 2018. Eläkkeelle jäätyäni liityin jäseneksi HSP Suomi ry:hyn ja toimin yhdistyksessä reilun vuoden ajan vapaaehtoistoimijana ja kokemusasiantuntijana sekä hallituksen jäsenenä. 

Taustaa ja tulevaisuuden haaveita

Kirjoitan mitä kirjoitan siksi, että koen tarpeelliseksi kertoa omasta elämästäni ja vaikeistakin kokemuksistani mahdollisimman kiihkottomasti mutta rehellisesti unohtamatta sitä tosiasiaa, että ne ovat minun tarinoitani/kertomuksiani. Tärkeää on sekä tunnistaa ja tunnustaa asioita, jotta niistä voi jotain oppia.

Mikäli elän satavuotiaaksi, voin jakaa elämäni vaikka viiteen 20 vuoden jaksoon, ja jaksojen sisällä tutkiskella elämän käännekohtia, siirtymäriittejä, joilla on erityistä merkitystä ainakin itselle. Ensimmäisen jakson aikana näitä siirtymiä ovat mm. syntymäni vuonna 1955, kansakoulun aloittaminen 1962, ylioppilaaksi pääseminen 1973 ja ensimmäisen avioliiton 1975. Toisen kaksikymmentävuotiskauden aikana vuonna 1978 yo-merkonomiksi valmistuminen sekä lapsieni syntyminen 1980 ja 1983. Kolmannella jaksolla avioero 1997 ja uudelleen avioituminen 2003 sekä ammattikorkeakoulututkinto 2002 ja ylempi ammattikorkeakoulututkinto 2007. Nykyisellä neljännellä jaksolla olen kerennyt jo tulla triplamummiksi 2015, 2017 ja 2022, sairastanut suolistosyövän vuonna 2016 ja tervehtynyt siitä sekä jäänyt eläkkeelle vuonna 2018. Nyt haaveenani on nauttia olemassaolon vapaudesta, sillä sellaiseen ylellisyyteen ei aiemmissa jaksoissa ole ollut ”varaa” tai mahdollisuutta. Ans kattoon päädynkö myös viidennelle jaksolle vuoden 2035 jälkeen...        

Yli 40 vuoden työrupeaman kolme työuraa sijoittuvat ensimmäiselle, toiselle ja kolmannelle jaksolle; lähes 30 vuotta pankkisektorilla erilaisissa tehtävissä, joista 12 vuotta henkilöstön kehittäjänä, järjestösektorilla kuusi vuotta toimistopäällikkönä ja lopuksi opetusalalla ammatillisena opettajana kahdeksan vuotta. Järjestösektorilta sain aikanaan potkut ”tuotannollisiin ja taloudellisiin seikkoihin” vedoten ja olin siinä yhteydessä parisen kuukautta työttömänä. Edellä mainitut, koviksikin kokemani tapahtumat ovat näin jälkeenpäin arvokkaita opin kannalta. Yleisesti voinen sanoa, että mikään työsuhde ei ole ollut helppo itselleni eikä varmaan muillekaan. Ehkä seesteisin ja parhaaksi kokemani työsuhde oli kuitenkin viimeinen eli ammatillinen opettajuus, jossa sain kokea olevani hyväksytty ja tehdä merkityksellistä työtä. Tosin loppuaikana oppilaitoselämäkin muuttui ammatillisen koulutuksen reformin ja organisaatiomuutoksen takia perin haastavaksi. Onneksi pääsin ajoissa pois, eläkkeelle.

Palautetta ja kehittymistä

Olen säästänyt muiston erään noin puolen vuoden valmennusprosessin lopusta vuodelta 2012, jossa minulle muiden antama palaute ”selkäpaperille” kuului näin: ”syvällinen, ajatteleva, symppis, rauhallinen, olet todella älykäs ja tuot aina mielenkiintoisia pointteja, mukava tapaus, analysoiva, idearikas, oikeudenmukainen, ammattitaitoisen pirteä, oli hauska tutustua, mukava, ihastuttava ihminen”. Edellinen on minulle hämmentävää luettavaa, kun itse muistan ja muistelen enemmänkin, miten olisin parempi ja pystyvämpi ihminen mm. ihmissuhteissani ja kaikessa mitä teen ja miten olen sekä miten elän elämääni. Ympäristöstä saamani palaute on aika usein elämäni varrella ollut vähintäänkin harmaan sävyistä, jopa murhaavaa. Esimerkkinä vaikka ”tunneterroristi, uhriutuva, perskärpänen (riippuvainen), kompleksinen, pitäisi olla pätevämpi, ressukka, väritön, vapaamatkustaja”. Uskokoon ken tahtoo, kyse on samasta ihmisestä, minun tarinastani...  Oma arvioni itsestäni on mm. tyypillisesti provosoituminen, valikoituminen syntipukiksi, tuen hakeminen luotettavalta kollegalta tai ammattiauttajalta – toki myös vuorostaan tarjoan mielelläni apua tarvitsevalle. Olen ilmeisen erityisherkkä ja auttajapersoona (enneagrammi persoonallisyystyyleissä 2), jonka tässä ajassa on haastavaa elää sekä itsensä että muiden, etenkin autoritääristen henkilöiden kanssa. Lena Andersson ilmaisee kirjassaan Enpä usko osuvasti, että ”Vain niitä nöyryytetään, jotka suostuvat siihen.”    

Kehittyminen ja kehittäminen ovat elämässäni arvokkaita, ja niiden eteen olenkin tehnyt erityisen paljon töitä. Olen opiskellut työelämän ohessa vuosikymmeniä erilaisissa yhteyksissä mm. toiminnallisia menetelmiä, psyko- ja sosiodraamaa sekä ryhmäanalyysiä, tradenomiksi ja tradenomi yamk:ksi, työnohjaajaksi ja prosessikonsultiksi sekä ammatilliseksi opettajaksi. Lisäksi itsensä kehittämiselle tärkeitä kehittymispolkuja ovat olleet enneagrammi-persoonallisuustyylien sekä mielenterveyden ensiapu -ohjaajuudet, slow dow:n ja uniseminaari (Social dreaming) -ryhmät, retriitit ja mindfulness sekä erityisherkkyyden kokemusasiantuntijuus.          

Olen muuten sitä mieltä, että me vanhat naiset olemme vahvasti vaikuttajia sekä lähipiirissä että maailmalla, kunhan meidän annetaan sitä olla. Meissä on ”henkistä/kollektiivista isoäitiyttä”. Emme siksi suostu näkymättömiksi, toisen luokan kansalaisiksi. 

Helsingissä on puolalaisen Tadeusz Rozewiczin runoon perustuva taideteos Monumentti tavallisille: Radoslaw Gryta. Tässä hänen runonsa:

Minä pidän vanhoista naisista,
rumista naisista,
motkottavista mummoista. He ovat maan suola. He eivät inhoa inhimillisiä jätteitä. He tuntevat rakkauden ja uskon,
mitalin kääntöpuolen. Hamlet riuhtoo verkossa,
Faust näyttelee alhaista ja naurettavaa roolia,
Raskolnikov iskee kirveellä. Jumala kuolee.
Vanhat naiset nousevat niin kuin joka päivä,
aamun sarastaessa ostavat leipää, viiniä, kalaa.

Sivilisaatio kuolee.
Vanhat naiset nousevat aamun sarastaessa,
avaavat ikkunat, siivoavat roskat.

Ihminen kuolee.
Vanhat naiset pesevät ruumiit, hautaavat kuolleet,
istuttavat kukkia haudoille. Minä pidän vanhoista naisista,
ryppyisistä naisista,
motkottavista mummoista. He uskovat ikuiseen elämään. He näkevät pelkuruuden ja sankaruuden,
suuruuden ja pienuuden,
oikeissa suhteissa arkipäivän vaatimuksiin. Heidän poikansa löytävät Amerikan,
tuhoutuvat Thermopylaissa,
kuolevat risteillä,
valloittavat avaruuden.

Vanhat naiset ovat pyhien kissojen pyhiä muumioita. He ovat pieniä kurttuisia,
kuivuneita lähteitä,
hedelmiä
tai lihavia munanmuotoisia Buddhia. Kun he kuolevat,
silmästä virtaa kyynel,
joka yhtyy suunpielessä
nuoren tytön
hymyyn.

Lopuksi

Kiitän suomalaista hyvinvointivaltiota ja kanssaihmisiä, koko lähipiiriäni vanhana naisena hyvin elossa olemisestani, entisiä työtovereitani sekä nykyisiä että entisiä ystäviäni elämänviisauksista ja yhdessä kasvamisesta. Kiitän myös erilaisia ryhmiä ja organisaatioita, joissa olen saanut olla, ja tulen edelleen olemaan, mukana vaikuttamistyössä ja kasvamassa itsekin. Sillä elän ns. uutta vanhuutta, jossa korjataan satoa tässä elämässä ei missään paratiisissa kuoleman jälkeen. Elän ja edelleen kehityn, esimerkiksi vapaaehtoistehtävä pitää elossa! 

Me vanhat (naiset) tarvitsemme hoivaa ja läsnäoloa. Olemme edelläkävijöitä elämämme kanssa, 70 vuotta uusi 50 vuotta. Mitä muuta se tarkoittaa kuin lookkia? Väittämä, että vanha nainen on syvimmin häpäisty, jollei ainakin ohitettu täällä. Miten saada tyttöjen ja naisten aggressio ja halu omaan käyttöön? Ikääntyessä painopiste on sisäisessä valossa ja löytyy kokemusta mistä jakaa, vrt esim. Aira Samulin tai Rafael Wardi, jotka kuolemaansa asti yli 90-vuotiaiksi saakka olivat edelleen aktiivisia ja tekivät taidetta tai vrt. Martti Ahtisaari rauhanneuvottelijana tai Helena Ranta sotarikostutkijana. 

Haetaan toivottavasti uutta rohkeaa puhetta, taitavaa keskustelua ja tekemistä vanhenemisesta. Olemme roolimalleja: aktiivisia tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusasioissa sekä rauhan- ja ihmisoikeustyössä. Näemme eri sukupolvet vuorovaikutuksessa, mukana toki särmät, kyseenalaistaminen, ihmettely, uteliaisuus, valppaana olo ja jatkuva oppiminen. Olemme myös tarinankertojia ja rinnalla kulkijoita. Siksi tämänkin kirjoittamiseni voi nähdä rakkaudellisena tekona. Toki on hyvä muistaa ja ymmärtää, että eri ihmiset ottavat sen eri tavalla vastaan.

Merja Leppänen

Työura

  • Opettajana ja kouluttajana 2010–2018. Työnantaja Omnia ammattiopisto ja Omnia aikuisopisto.
  • Järjestön toimistopäällikkönä 2004–2010. Työnantaja Suomen Kauppaopettajat – Handelslärarna i Finland SKO ry, joka kuuluu Opetusalan ammattijärjestöön OAJ:hin.
  • Pankkimaailman työkokemusta Suomen Yhdyspankissa (myöhemmin Nordeassa) yhteensä 28 vuotta, josta 12 vuotta henkilöstön kehittämisyksikössä sisäisenä kouluttajana/koulutussuunnittelijana/projektipäällikkönä/osaamisen konsulttina.

Koulutus

  • Näyttötutkintomestari, Hamk, AOKK, 2012
  • Ammatillinen opettajakorkeakoulu, HAAGA-HELIA AOKK, verkkokurssi 2009–2010
  • Tradenomi YAMK, Yrittäjyys ja liiketoimintaosaaminen, Lahden amk, 2007
  • Tietojohtamisen erikoistumisopinnot, Laurea amk, 2003
  • Tradenomi, Liiketalous ja hallinto, Laurea amk, 2003
  • Työnohjaajakoulutus, Sosiaalipedagoginen keskus, 1998
  • Yo-merkonomi, Suomen Liikemiesten kauppaopisto, 1977


maanantai 15. heinäkuuta 2024

Naton tasa-arvotyö ansaitsee enemmän huomiota

Suomen ensimmäistä vuotta Natossa on leimannut itäraja ja Putinin Venäjä. Samalla Naton tekemä tasa-arvotyö on jäänyt liian vähälle huomiolle.

Kuva: Ivan Samkov 2021 pexels.com-sivustolta

Nato korostaa naisten tasavertaisen ja merkityksellisen osallistumisen tärkeyttä kaikessa rauhan ja turvallisuuden työssä. Washingtonin kokouksen yhteydessä julkaistiin viime viikolla Naton uusi Naiset, rauha ja turvallisuus -linjaus. Yhdysvaltain ulkoministeri Antony Blinken lupasi Naton lisäävän naisiin kohdistuvan verkkohäirinnän vastaista työtään sekä jakavan Naiset, rauha ja turvallisuus -työn hyviä käytäntöjä myös Naton yhteistyökumppaneille. Ukrainan naissotilaille Nato lähettää naisille suunniteltuja taisteluvarusteita.  

Naiset, rauha ja turvallisuus -agenda pohjaa YK:n turvallisuusneuvoston vuonna 2000 hyväksymään päätöslauselmaan 1325, jonka tavoitteena on vahvistaa naisten roolia ja päätösvaltaa konfliktien ehkäisyssä, ratkaisemisessa ja rauhan rakentamisessa sekä lisätä naisten turvallisuutta konflikteissa. Suomen kansallisen Naiset, rauha ja turvallisuus -toimintaohjelman läpileikkaavia teemoja ovat mm. naisten osallistumisen ja tietopohjaisuuden vahvistaminen. YK:n jäsenvaltioiden lisäksi agendaa toteutetaan kansainvälisissä yhteistyöjärjestöissä kuten EU:ssa ja Natossa.

Nato-jäsenenä Suomella on erinomainen mahdollisuus osallistua Naton tasa-arvotyöhön ja sen kehittämiseen. Tämä on huomioitu valtioneuvoston vastikään julkaistussa ulko- ja turvallisuuspoliittisessa selonteossa, jossa Suomen kerrotaan kannattavan kunnianhimoista lähestymistapaa Naton Naiset, rauha ja turvallisuus -kokonaisuutta ja Naton inhimillistä turvallisuutta koskevaan työhön. Selonteon mukaan Suomi tukee Naton Naiset, rauha ja turvallisuus -työn kehittämistä siten, että sen toimeenpano tehostuu kaikissa Naton ydintehtävissä, myös pelotteessa ja puolustuksessa.

Kunnianhimoa Naton Naiset, rauha ja turvallisuus -työ tarvitseekin. Vaikka Naiset, rauha ja turvallisuus -työ on kirjattu Naton strategiseen konseptiin, tasa-arvon priorisointi ei vielä kata koko sotilasliittoa. Ulkoministeri Blinken nosti puheessaan esiin, että Naton 32 jäsenvaltiosta vain kuusi on nimittänyt Nato-suurlähettilääkseen naisen. Naisia näkee edelleen liian harvoin myös Naton sotilaallisen puolen johtotehtävissä.

Kyse ei ole kuitenkaan vain naisten määrän lisäämistä. Aseellisten konfliktien sukupuolittuneiden vaikutusten ymmärtäminen lisää tutkitusti sotilaallisten operaatioiden tehokkuutta ja onnistumista. Vaikka Nato pyrkii valtavirtaistamaan Naiset, rauha ja turvallisuus -työn läpileikkaavaksi prioriteetiksi läpi organisaation, tutkimusraporttien mukaan agendan toimeenpano on jäänyt liiaksi ohjelmatasolle. Osaamista ja resursseja tarvitaan lisää.

Mitä Suomi voi tehdä? Tutkijoista ja kansalaisjärjestöistä koostuva Suomen Naiset, rauha ja turvallisuus -verkosto kannustaa Suomea käymään vuoropuhelua niiden Nato-jäsenmaiden kanssa, jotka eivät vielä priorisoi Naiset, rauha ja turvallisuus -työtä. Lisäksi Suomi voi jakaa Natossa käytännön osaamista ja kokemuksia erityisesti siviilikriisinhallinnasta, jossa Suomi on ollut edelläkävijä naisten osallistumisen vahvistamisessa.

Yhtä lailla Suomi voi ottaa oppia niistä Naton jäsenmaista, joissa naisia on onnistuneesti houkuteltu armeijauralle ja edelleen Naton sotilastehtäviin. Naton maaraporttien (2020) mukaan naisten osuus Yhdysvaltain asevoimissa on 18 %. Suomessa vastaava luku jää alle viiden prosentin. Vapaaehtoisen asepalveluksen suorittaa vuosittain runsaat tuhat naista, mikä vastaa noin 1,5 prosenttia naisikäluokasta. Puolustusvoimien kunnianhimoisena tavoitteena on nostaa luku 2000 naiseen vuoteen 2027 mennessä. Kansainvälinen yhteistyö voi vauhdittaa Suomen tasa-arvokehitystä tälläkin saralla.

Oli kyse sitten rauhan rakentamisesta, kriisinhallinnasta, huoltovarmuudesta tai varautumisesta, tarvitaan siihen koko yhteiskuntaa. Kestävää rauhaa ei saada aikaan ilman naisia.

Jutta Hartikainen, varapuheenjohtaja
Susanna Sulkunen, toimitusjohtaja
Suomen Akateemisten Naisten Liitto




perjantai 17. toukokuuta 2024

EU voi auttaa vauhdittamaan myös Suomen hiipuvaa tasa-arvokehitystä

Suomen Akateemisten Naisten Liitto järjesti tiistaina 7.5.2024 Eurooppanaiset ry:n ja Suomalaisen Naisliiton Helsingin yhdistyksen kanssa Onko EU naisen paras ystävä? -vaalipaneelin Helsingin pääkirjasto Oodissa. Tilaisuus oli osa Eurooppalainen Suomi ry:n vuosittaista Eurooppa-päivä-tapahtumaa, ja paneelin juonsi yleisen valtio-opin dosentti, varadekaani Hanna Wass Helsingin yliopistosta. Kiitämme lämpimästi yhteistyökumppaneitamme sekä paneeliin osallistuneita meppiehdokkaita Anna-Maja Henrikssonia (RKP), Merja Kyllöstä (Vas.), Päivi Niemi-Lainetta (SDP), Maria Ohisaloa (Vihr.), Sirpa Pietikäistä (Kok.) ja Marika Visakorpi-Kemppaista (KD). Paneeli on katsottavissa YouTubessa https://www.youtube.com/watch?v=anCwpxf2Nn0 (alkaa kohdasta 7:11:44). Liiton toimitusjohtaja Susanna Sulkunen jäi vaalipaneelin jälkeen miettimään suomalaisten laimeaa äänestysintoa eurovaaleissa ja sitä, mitä se voi merkitä eurooppalaiselle tasa-arvopolitiikalle.


Miksi eurovaalit eivät kiinnosta?

Edelliset eurovaalit järjestettiin vuonna 2019. Silloin suomalaisista äänioikeutetuista uurnilla kävi 42,7 prosenttia. Prosentti ei päätä huimaa, jos tulosta vertaa tammikuun 2024 presidentinvaaleihin. Silloin äänestysprosentti kipusi 75 prosenttiin. Kevään 2023 eduskuntavaaleissa äänestysprosentti nousi niin ikään yli 70 prosenttiin.

Suomalaisten alhainen äänestysinto on varsin yllättävää myös siihen nähden, miten EU-myönteisiksi suomalaiset gallupeissa ilmoittautuvat. Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ry:n vastikään julkaisemassa selvityksessä kaksi kolmesta suomalaisesta (65 %) kertoi suhtautuvansa Suomen EU-jäsenyyteen myönteisesti. (EVA 9.5.2024)

Osaltaan ristiriitaa saattaa selittää sukupolvien väliset erot. Siinä missä eläkeläiset äänestävät innokkaasti eurovaaleissa, nuoria on vaikea saada samoille uurnille. Viime eurovaaleissa äänestysprosentti oli korkeimmillaan 74-vuotiaiden ryhmässä (58,9 %) ja alimmillaan 21-vuotiaiden ryhmässä (21,9 %). (Tilastokeskus 2019)

Paneelikeskustelun alussa kysyimme meppiehdokkailta, ovatko he aina äänestäneet eurovaaleissa. Maria Ohisalo, 39, oli ainoa, joka kertoi jättäneensä äänestämättä eurovaaleissa. Syyksi Ohisalo kertoi sen, että hänellä oli ollut vuoden 2004 vaalipäivänä muuta menoa. Hän ei myöskään vaikuttanut löytäneen itselleen sopivaa ehdokasta, koska kertoi ihmetelleensä eurovaalien julkkisehdokkaita, joilla ei ollut mitään aikaisempaa poliittista kokemusta.  

Monille nuorille suomalaisille EU:n mukanaan tuomat hyödyt voivat olla jo itsestäänselvyys. Toisaalta edes me keski-ikäiset emme välttämättä enää muista aikaa ennen vapaata liikkuvuutta tai yhteistä valuuttaa. EU:n tuomat hyödyt otetaan annettuina eikä niistä koeta äänestettävän joka kerta uudestaan. 

Myös suomalaismedian negatiivinen uutisointi on saattanut vahvistaa Suomessa käsitystä, jonka mukaan EU:ssa ei päätetä mistään tärkeästä. Nyt päättyneellä kaudella EU on kuitenkin tehnyt merkittäviä toimia ja uudistuksia tasa-arvon ja ihmisoikeuksien turvaamiseksi ja edistämiseksi kaikkialla EU:ssa. Näitä ovat perhevapaiden tasaisempi jakautuminen, palkkatasa-arvon ja johtamisen tasa-arvon lisääminen, inhimillisempi hoiva, naisiin kohdistuvan väkivallan vähentäminen ja tasa-arvoviranomaisten toimintaedellytysten yhdenmukaistaminen EU-kansalaisten syrjintäsuojan parantamiseksi. (NJKL 15.5.2024

Näitä ei voida kuitenkaan pitää eurooppalaiseen elämäntapaan sementoituina etuina. Jos vaalien ennakkosuosikki, Euroopan kansanpuolue EPP (ml. kokoomus ja kristillisdemokraatit) voittaa vaalit ja hakee yhteistyötä konservatiivisen ECR-ryhmän (ml. perussuomalaiset) kanssa, tasa-arvoasioita tuskin edistetään EU:ssa enää seuraavalla kaudella entiseen tapaan. (Yle 14.5.2024)

Edistyykö suomalainen tasa-arvo ilman kansainvälistä painetta?

Moni suomalainen äänestäjä saattaa myös ajatella, ettei sillä ole väliä, ketkä Suomen kaltaista pientä jäsenvaltiota EU:ssa edustavat. Kotimaan politiikan painotuserot kuitenkin kertautuvat europarlamentissa, jossa poliitikot eivät ryhmittäydy kansallisuuden vaan poliittisten näkemystensä mukaan. 

Asetelman voi kääntää myös toisinpäin: europarlamentin ja komission kokoonpanolla on merkitystä jäsenvaltioiden omalle politiikalle. EU voi auttaa vauhdittamaan niiden tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskehitystä silloinkin, kun kotimaasta ei siihen löydy tarpeeksi poliittista tahtoa. 

Suomalaisessa keskustelussa Puola ja Unkari mainitaan esimerkkeinä EU-maista, joissa oikeusvaltio- ja tasa-arvokehitys on lähtenyt väärään suuntaan. Vähemmän otsikoita nähdään oman ”tasa-arvon mallimaamme” takapakista. Euroopan tasa-arvoinstituutin viime vuonna julkaisemassa tasa-arvoindeksissä Suomen sijoitus laski sijalle 8 ja samalla etäämmälle muista Pohjoismaista. Väkivaltatilastoissa Suomi on EU:n toiseksi vaarallisin maa naisille. Koulutuksen ja työelämän segregaatiotilastoissa Suomi on EU-tilastojen hännillä. Naisten ja miesten erilliset ammatit ylläpitävät myös suomalaista palkkaepätasa-arvoa. Naisen euron graafi 1980-luvulta tähän päivään näyttää kuolleen ihmisen sydänviivalta – niin vähän palkkatasa-arvo on Suomessa edennyt 40 vuodessa. 

Jos Suomen lasku kansainvälisissä tasa-arvotilastoissa jatkuu, siihen todennäköisesti totutaan eikä parempaa sijoitusta enää edes odoteta. Näin lienee käynyt jo Suomen Pisa-tulosten kanssa, koska koulutuksesta leikataan surutta.  

Oireellisesti Petteri Orpon hallituksen ohjelmaan on myös kirjattu, että EU:n palkka-avoimuusdirektiivi tullaan toteuttamaan tällä hallituskaudella vain minimimuodossaan. Oodin vaalipaneelissa kaikki meppiehdokkaat pitivät palkka-avoimuusdirektiiviä tärkeänä, mutta sen käytännön toteutukseen ei paneelissa paneuduttu. Palaamme aiheeseen sitten, kun Orpon hallituksen tasa-arvo-ohjelma vihdoin valmistuu ja näemme, mitä tuo minimimuoto tulee käytännössä tarkoittamaan.  

Vaikka on hienoa, että niin hallitus- kuin oppositiopuolueetkin pitävät palkkatasa-arvoa arvossaan, sen historiaan nähden on vaikea uskoa käytännön muutokseen. Siksi kysyimmekin panelisteilta, tulisiko tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusasioita kuten palkkatasa-arvoa ajaa EU:ssa sittenkin asetuksina eikä direktiiveinä. Siinä missä direktiivi antaa jäsenmaille tavoitteet, asetus tulee sellaisenaan voimaan kaikissa jäsenmaissa. 

Opposition edustajat tukivat ajatusta, mutta hallituspuolueiden edustajat Anna-Maja Henriksson ja Marika Visakorpi-Kemppainen halusivat Suomen voivan itse päättää Suomelle parhaiten sopivan lainsäädännön. Toisaalta Henriksson jätti oven raolleen toteamalla, että jos EU:ssa asetuksia käytettäisiin, niin sitten vain niinkin tärkeissä asioissa kuin tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskysymyksissä. RKP oli palkka-avoimuuden puolella Sanna Marinin hallituksessa, jossa sitä viimeksi yritettiin edistää kansallisen lainsäädännön keinoin.

Onko EU naisen paras ystävä? 

Naisjärjestöille kansainvälinen yhteistyö on arkea, koska meille EU, Euroopan neuvosto ja YK ovat tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden tukipilareita silloinkin, kun Suomen hallitus ei sitä ole. 

Kesällä 2016 Suomen Akateemisten Naisten Liiton eurooppalainen kattojärjestö, University Women of Europe (UWE) teki kantelun Euroopan neuvostolle Euroopassa vallitsevasta sukupuolten välisestä palkkaepätasa-arvosta, joka loukkaa Euroopan sosiaalista peruskirjaa. Kantelun otti tutkittavakseen Euroopan neuvoston puolueeton tutkintaelin, Euroopan sosiaalisten oikeuksien komitea.

Suomea koskevassa päätöksessään (2020) komitea totesi, että Suomi ei ole edistänyt riittävästi maan palkkatasa-arvoa. Komitean mukaan Suomen lainsäädännön tulisi tunnistaa myös tapaukset, joissa työntekijä irtisanotaan vastatoimenpiteenä tämän esittämään samapalkkavaateeseen. Lisäksi tasa-arvolain tulisi edellyttää tasa-arvosuunnitelman tekoa myös alle 30 työntekijän organisaatioilta. 93 prosenttia suomalaisyrityksistä on alle 10 hengen mikroyrityksiä, jotka työllistävät jopa 23 prosenttia suomalaisesta työvoimasta. Julkisuuteen ei ole tullut tietoa siitä, miten järjestökantelun tulosten täytäntöönpano on ministeriöissä edennyt. (Akateemiset Naiset -blogi 4.11.2022)

Vaalipaneelimme asettamaan kysymykseen voinee vastata, että EU on kansallisvaltiota parempi ystävä naiselle, sillä eurooppalaisella yhteistyöllä voimme ratkoa sitkeitäkin tasa-arvo-ongelmia. Se kuitenkin edellyttää vaalitulosta, jossa europarlamentilta ja komissiolta löytyy aitoa halua yleiseurooppalaisen tasa-arvon edistämiseen.

Orpon hallituksen tasa-arvo-ohjelmassa tulee toivottavasti olemaan merkittäviä panostuksia suomalaisen palkkatasa-arvon edistämiseen.  

Kaikille puolueille esittäisin toiveen nykyistä aktiivisemmasta EU-viestinnästä. Eduskunnassa EU työllistää kansanedustajia paljon, mutta puolueiden viestinnässä EU nostetaan kunnolla esiin vain näin eurovaalien alla viiden vuoden välein. Meidän äänestäjien olisi tärkeää kuulla nykyistä enemmän ja säännöllisemmin siitä, mitä ja keiden kanssa kukin suomalaispuolue Euroopassa tavoittelee. 

Susanna Sulkunen
toimitusjohtaja
Suomen Akateemisten Naisten Liitto

Eurovaalien ennakkoäänestys järjestetään Suomessa 29.5. - 4.6.2024 ja ulkomailla 29.5. - 1.6.2024. Varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 9.6.2024. 

Onko EU naisen paras ystävä? -vaalipaneelissa keskusteltiin palkkatasa-arvon lisäksi anti-gender-liikkeestä sekä EU:n ja Naton Naiset, rauha ja turvallisuus -yhteistyöstä.



maanantai 13. toukokuuta 2024

Sota-ajan jättämiä traumoja ja tyttöjen elämää

Tommi Kinnunen ei ole kertaakaan pettänyt minua lukijana. Jokainen hänen kirjoittamansa romaani on ollut lukemisen arvoinen, ja niin myös uusin, Kaarna. Kinnunen kertoo sota-ajan tapahtumista ja niiden heijastumisesta nykypäivään. Lukijalle lisää ajankohtaisuutta tuovat Ukrainan siviileihin kohdistetut rikokset, joista luemme ja kuulemme päivittäin.

Kaarna ei ollut helppoa luettavaa. Se herätti monenlaisia tunteita ja välillä kirja piti laittaa sivuun, jotta pystyi taas lukemaan lisää. Kuitenkin se piti otteessaan, ja henkilöiden käytöstä sekä ajatuksia alkoi ymmärtää ja tuntea sääliä sekä myötätuntoa.

Tarkemmin en tässä puutu juoneen. Romaanin arvostelu on ollut Helsingin Sanomissa 25.4.2024.

Olen joskus lukenut sanomalehdistä, että sodan aikana rajaseudut haluttiin pitää asuttuina, jottei niille muodostuisi vihollisten pesäpaikkoja. Onhan se tavallaan ymmärrettävää, mutta ihmiskilpinä käytetyt siviilit ovat maksaneet siitä kovan hinnan, varsinkin kun silloin tehtyjä rikoksia ei saanut mainita vuosikymmeniin. Niin kutsuttujen partisaanien hyökkäyksistä selvinneet naiset kokivat ajan hengen mukaan olevansa itse syyllisiä tapahtumiin ja lapset eivät osanneet tapahtumia käsitellä, kun kukaan ei heille niistä puhunut.

Kymmenisen vuotta sitten pääsin käymään Viiangin kylän muistomerkillä (Kelloniementie 35, Suomussalmi). Viiangissa oli joskus pieni kylä, mutta nyt siellä ei ole kuin liuskekivistä koottu uuni, johon on kiinnitetty muistolaatta, aitta, jonka seinillä on valokuvia ja selostus tapahtuneesta ja seinät täynnä luodinreikiä. Paljon ei siis ollut nähtävää, mutta tunnelma oli pysäyttävä. 

4.7.1943 Viiankiin oli lähetetty kolme suomalaista sotilasta joko varoittamaan asukkaita tai viemään heitä evakkoon, mutta heidän tulonsa havaittiin. Kaikki murhattiin, näiden kolmen sotilaan lisäksi kylän 15 asukasta, joista yhdeksän oli 3-10-vuotiaita lapsia, loput äitejä ja vanhuksia. 

Kun Kaarnan päähenkilö Laina lukee kirjettä, jossa suomalaiset viranomaiset ilmoittavat, että Neuvostoliiton ilmoituksen mukaan siviileihin kohdistuvia hyökkäyksiä ei ole tehty ja jatkuvat kyselyt voivat huonontaa maitten välejä, lukija ei todellakaan tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa todella räkäisesti. 

                     ****

Toinen kirja on helpompaa tekstiä. Kuunneltavana ”lenkkikirjana” minulla on ollut Henna Karppinen-Kumunmäen Tyttöjen vuosisadat. Kirjan esipuheessa kerrotaan, että tämä pohjautuu tekijän väitöskirjaan ja on tehty siksi, että jos tutkimustyön tuloksia halutaan jakaa yliopistopiirien ulkopuolelle, niistä täytyy tehdä lyhyempi ja helposti luettava versio. Oiva ajatus!

Kirjan materiaalina on käytetty nuorten tyttöjen omia tekstejä, kirjeitä ja päiväkirjoja, aina 1500-luvulta 1800-luvulle. Lähteitä on löytynyt eri puolilta Eurooppaa, eniten Englannista, mutta mukana on myös suomalaisia tyttöjä. Koska kirjeet ja päiväkirjat ovat vaatineet kirjoitustaitoa, kirjassa voidaan tarkastella vain säätyläistyttöjen elämää.

Paljon tuttua tietoa on mukana, mutta uuttakin löytyy. Kuva tyttöjen asemasta, kasvatuksesta ja elämästä muodostuu myös laajemmaksi kuin vaikkapa suosituissa historiallisissa romaaneissa.

Kirja sopii hyvin kuunneltavaksi, mutta huomaan, että toisinaan ajatus lähtee harhailemaan vaikkapa oman sukuni pariin, ja silloin menee muutama lause ohi korvien. Uskon kuitenkin, että tämä aihepiiri kiinnostaa monia muitakin, niin akateemisia kuin ei-akateemisia naisia.


Marketta Holopainen
Lappeenranta

sunnuntai 12. toukokuuta 2024

Kansainvälistä vaikuttamistyötä Helvi Sipilän jalanjäljissä: 18. YK-seminaarimme korosti sukupuolitietoista budjetointia naisköyhyyden ehkäisijänä

Suomen Akateemisten Naisten Liitto järjestää vuosittain International Helvi Sipilä Seminar -tilaisuuden YK:n naisten asiaan käsittelevän toimikunnan kokouksen (Commission on the Status of Women, CSW) yhteydessä New Yorkissa. Tänä keväänä tilaisuus järjestettiin jo 18. kertaa yhdessä Naisjärjestöjen Keskusliiton, Naisjärjestöt yhteistyössä – Nytkis ry:n, Suomen NNKY-liiton ja Suomen UN Womenin kanssa. Suomen Akateemisten Naisten Liittoa New Yorkissa edustivat Liiton varapuheenjohtajat Jutta Hartikainen ja Pauliina Inervo. Hartikainen toimii myös Liiton kansainvälisten asioiden koordinaattorina. Kiitämme ulkoministeriötä matka-avustuksen myöntämisestä osallistujille. Seminaari on katsottavissa tallenteena Liiton YouTube-kanavalla: https://www.youtube.com/watch?v=1aqQvEUMH0Y

Helvi Sipilän ansiokas ura YK:ssa

Helvi Sipilä (1915–2009) oli suomalainen juristi, diplomaatti ja ensimmäinen YK:n naispuolinen apulaispääsihteeri. Sipilä sai lukuisia kansallisia ja kansainvälisiä palkintoja, mukaan lukien kaksitoista kunniatohtorin arvoa, ja Suomessa hänelle myönnettiin ministerin kunnianimi vuonna 2001. Sipilä toimi maailmanlaajuisesti johtavissa tehtävissä useissa järjestöissä, mukaan lukien International Federation of Women Lawyers ja International Council of Women. YK:n apulaispääsihteerinä hän johti YK:n naisten maailmankonferenssia Meksikossa 1975. Lisäksi hän perusti YK:n Naisten kehitysrahaston (UNIFEM), joka oli nykyisen UN Womenin edeltäjä.


Kansainvälinen Helvi Sipilä -seminaarimme sai alkunsa 2005, jolloin Liiton silloinen kansainvälinen koordinaattori Leena-Maija Laurén vaikuttui syvästi Sipilän puheesta CSW49-kokouksessa. Idea naisjärjestöjen yhteisestä seminaarisarjasta esiteltiin Helvi Sipilälle, joka antoi siunauksensa ajatukselle.

Sukupuolitietoinen budjetointi auttaa nostamaan naiset köyhyydestä 

18. kansainvälinen Helvi Sipilä -seminaari ”Gender Responsive Budgeting in Raising Women from Poverty – the Core Tool for Gender Equal Future” järjestettiin Suomen YK-edustuston tiloissa New Yorkin Manhattanilla. Seminaarin teema valikoitui CSW:n tämänvuotisen pääteeman eli naisköyhyyden kautta heti ensimmäisessä suunnittelupalaverissamme. Puhujiksi saimme tasa-arvoasioista vastaavan ministeri Sanni Grahn-Laasosen ja pääpuheenvuoron piti UN Womenin vanhempi policy-neuvonantaja Zohra Kahn. Seminaarin keskusteluosuuteen osallistuivat Suomen UN Womenin hallituksen puheenjohtaja Hanna-Mari Manninen, kansanedustaja ja Nytkis ry:n hallituksen puheenjohtaja Inka Hopsu, UN Womenin vanhempi policy-neuvonantaja Zohra Kahn sekä Ruandan hallituksen johtava tasa-arvoedustaja Nadine Umutoni Gatsinzi. Seminaarin päätöspuheenvuoron piti Suomen YK-suurlähettiläs Elina Kalkku. Seminaarin juonsivat Jutta Hartikainen Suomen Akateemisten Naisten Liitosta ja Anne Pönni Suomen NNKY-liitosta.

Seminaariin saapui noin 70 osallistujaa kaikista maailmanosista. Ruandan edustajan osallistuminen keskusteluun houkutteli hyvin paikan päälle osallistujia eri Afrikan maista.

Seminaarin ytimenä oli se, kuinka sukupuolineutraalilla budjetoinnilla voidaan parantaa naisten asemaa ja poistaa köyhyyttä. Seminaarin puhujat keskittyivät puheenvuoroissaan sukupuolineutraalin budjetoinnin konkreettisiin käytännön toimenpiteisiin tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden saavuttamiseksi. Eri maiden yhteisen, kansainvälisen raamituksen ja tavoitteiden asettaminen nähtiin yhtenä keskeisenä tekijänä asian edistämisessä onnistumiseksi.  Tänä vuonna seminaariin sisällytettiin keskusteluosuus, joka koettiin erittäin antoisaksi ja ajatuksia herättäväksi. Tästä olivat osoituksena yleisökysymykset ja kommentit, joiden määrää jouduttiin rajallisen ajan vuoksi karsimaan.  


Katse tulevaisuuteen

Ensi vuoden CSW69:n teemana on Peking-sopimuksen 30. juhlavuosi, mikä tulee näkymään myös kansainvälisessä Helvi Sipilä -seminaarissamme. Pekingissä vuonna 1995 hyväksytyssä toimintaohjelmassa sovittiin naisten ja tyttöjen vapauden ja oikeuksien turvaamisesta. Toimintaohjelma muun muassa asettaa tavoitteeksi naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamisen, oikeuden koulutukseen, naisten osallistumisen päätöksentekoon ja saman palkan samanarvoisesta työstä. Suomen ulkoministeriö laatii viiden vuoden välein Pekingin toimintaohjelman kansalliset arviointiraportit, joista viimeisin on julkaistu elokuussa 2019. Naisjärjestöjen Keskusliitto koordinoi Suomen kansalaisjärjestöjen rinnakkaisraporttien kokoamista. Suomen Akateemisten Naisten Liitto on osallistunut koulutuksen ja talouden tasa-arvosta raportointiin 2015, 2019 ja jälleen 2024.

Sitä seuraavana vuonna kansainvälinen Helvi Sipilä-seminaari voidaan järjestää jo 20. kerran, mikä tietä juhlavuotta meille järjestäjille. Samana vuonna YK:n CSW-kokous kokoontuu 70. kerran ja YK:lle valitaan uusi pääsihteeri. Tehtävään ei ole koskaan vielä valittu naista. Mietimme yhdessä yhteistyökumppaneidemme kanssa, miten tämä voisi näkyä seminaarissamme.

Naisten YK:ssa tekemän työn arvostuksen nostaminen on meille hyvin tärkeää. Tänä keväänä tilanne CSW:n avajaisjuhlassa oli melko absurdi, kun viisi ensimmäistä puhetta naisten asioita käsittelevässä komiteassa olivat miesten pitämiä. Tällaiseen tilanteen päädyttiin, koska puheenvuorot jaettiin tehtävän painoarvon mukaisessa järjestyksessä. Joko olisi naisten vuoro johtaa?

Kiitämme lämpimästi Naisjärjestöjen Keskusliittoa, Naisjärjestöt yhteistyössä – Nytkis ry:tä, Suomen NNKY-liittoa, Suomen UN Womenia, ulkoministeriötä sekä Suomen YK-edustustoa erinomaisesti sujuneesta yhteistyöstä. Toivomme, että yhteistyömme jatkuu samassa hyvässä hengessä.


Jutta Hartikainen
Suomen Akateemisten Naisten Liitto
I varapuheenjohtaja ja kansainvälisten asioiden koordinaattori

Pauliina Inervo
Suomen Akateemisten Naisten Liitto
II varapuheenjohtaja ja kansainvälisyystyöryhmän jäsen


keskiviikko 1. toukokuuta 2024

Euroopan Akateemiset Naiset kokoontuivat aurinkoisessa Marbellassa

Akateemisten Naisten eurooppalainen kattojärjestö University of Europe Women, UWE järjestää keväisin Meet and Greet -verkostoitumistapahtuman. Tänä vuonna kutsu tuli Espanjan Marbellaan. Viikonlopun ohjelmassa oli iloista yhdessäoloa ja vakavaa asiaakin teemalla maahanmuutto, prostituutio ja naiset. Eri sukupolvien välisiä eroavuuksia pohdittiin leikkimielisesti työryhmissä ja päätösillallisella koko osanottajajoukko yhtyi espanjalaisen tanssiryhmän kanssa iloiseen flamencoon. 


Marbellaan pääsee mukavasti suorilla lennoilla, myös kotipaikkakunnaltani Tampereelta. Suurkiitokset paikalliselle sisarjärjestöllemme Asociación de Mujeres Universitarias de Marbella (AMUM) loistavista järjestelyistä. Mukavaa oli, ja WhatsApp toimi loistavana yhteydenpitovälineenä koko ryhmälle. Samalla reissulla pistäydyin myös sisartani katsomassa Fuengirolassa.

Ensi keväänä Meet and Greet järjestetään Irlannissa. Nähdään siellä!

Auli Ojala

Tampereen Akateemiset Naiset ry.

torstai 4. huhtikuuta 2024

Miksi aina pitää jauhaa tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta?

No siksi, että sukupuolten tasa-arvoa ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksia vastustava kansainvälinen anti-gender-liike ja sen mukanaan tuoma ns. push back -ilmiö ovat todellinen uhka tasa-arvolle ja yhdenvertaisuudelle. Ilmiö näkyy myös jo Suomessa.

Toimin Suomen Akateemisten Naisten Liiton kansainvälisten asioiden koordinaattorina ja varapuheenjohtajana. Tässä luottamustehtävässäni osallistuin maaliskuussa 2024 hallituskollegani, Liiton toisen varapuheenjohtaja Pauliina Inervon kanssa YK:n Commission on the Status of Women -kokouksen (CSW) kansalaisjärjestöfoorumiin New Yorkissa. Olimme osa isompaa suomalaisten kansalaisjärjestöjen delegaatiota, joka toimi yhteistyössä ministeri Sanni Grahn-Laasosen vetämän Suomen virallisen delegaation kanssa.

Jutta Hartikainen ja suurlähettiläs Elina Kalkku

Laajassa yhteistyössä valmistuu myös vuosittain CSW:n yhteydessä järjestämämme International Helvi Sipilä Seminar. Suomen Akateemisten Naisten Liitto on järjestänyt YK:n ensimmäisen naispuolisen apulaispääsihteerin nimeä kantavan seminaarin jo vuodesta 2005 saakka yhdessä Naisjärjestöjen Keskusliiton, Naisjärjestöt yhteistyössä – Nytkis ry:n, Suomen NNKY-liiton ja Suomen UN Womenin kanssa. Tänä keväänä järjestetyssä 18. kansainvälisessä Helvi Sipilä -seminaarissa teemana oli sukupuolitietoinen budjetointi. Seminaarin tallenne löytyy YouTubesta.

Suomi ei ole tasa-arvon mallimaa, mutta voi silti kirittää muita maita 

Suomi nähdään maailmalla tasa-arvon mallimaana, vaikka meillä on vakavia ongelmia tasa-arvon kanssa. Kun katsotaan perhe- ja lähisuhdeväkivallan lukuja, Suomi on edelleen yksi Euroopan vaarallisimmista maista naisille. Edelleen Euroopan tasa-arvoinstituutin (European Institute for Gender Equality), EIGEN viimevuotisen raportin mukaan Suomi on toiseksi segregoitunein maa Euroopassa luonnontieteellismatemaattisille, ns. STEM-aloille. Naiset ja miehet kouluttautuvat eri aloille ja ammatteihin, ja enää noin 10 % suomalaisista palkansaajista työskentelee ns. tasa-ammateissa. Hoivavastuun perheissä kantavat edelleenkin naiset kehdosta hautaan. Perhevapaauudistus ei ole vielä näkynyt isien aikaisempaa suurempana vastuunkantona, ja omaishoitajista 70 % on naisia.

Globaalissa mittakaavassa pärjäämme kuitenkin hyvin. Ulkopolitiikkamme on feminististä, vaikka sitä käsitettä ei siitä virallisesti käytetäkään. Yhteistyötä kanssamme arvostetaan, samoin näkemyksiämme. Kuitenkin anti-gender-liikehdintä ja push back -ilmiö ovat rantautuneet myös YK:n virallisiin neuvottelupöytiin. Köydenvetoa käydään lausuntojen ja päätösten yksittäisistä sanamuodoista. Anti-gender-liike haluaa poistaa lähes jokaisen tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen liittyvän kirjauksen tai vähintäänkin määritellä, kuinka monta kertaa gender-ilmaisuja saa käyttää, sillä ne tulkitaan lähes poikkeuksetta sukupuolivähemmistöjen oikeuksien tukemiseksi. Anti-gender-liike tunnustaa vain kaksi sukupuolta ja on arvopohjaltaan vahvasti heteronormatiivinen. Kaikkien ihmisten tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta ei kuitenkaan tule tinkiä, ja Suomi tekee hyvää työtä tätä korostavien kirjausten puolustajana.

YK:ssa käydään sitkeää mutta hidasta taistoa tyttöjen ja naisten oikeuksista

Myös puhuttaessa naisten ja tyttöjen oikeuksista YK:ssa saatetaan käydä iso vääntö siitä, kuinka monta kertaa asiakirjassa saa mainita sanan “tyttö”. CSW:n kansalaisjärjestöfoorumin avauspuheessaan YK:n pääsihteeri António Guterres totesikin: “Emme voi hyväksyä maailmaa, jossa isoäidit näkevät maailman, jossa heidän lapsen lapsillaan on vähemmän oikeuksia, kuin mitä heillä itsellään on ollut”. Guterresin jälkeen avajaisissa puheen piti vielä neljä muuta miestä ennen kuin oli naisen vuoro päästä puhumaan.

YK:n tasa-arvotyön vaikeutta korostaa myös se, ettei YK:n pääsihteerinä ole vielä koskaan ollut naista. Helvi Sipilä ylsi apulaispääsihteeriksi vuonna 1972 ja hänen vastuullaan oli YK:n sosiaalisen kehityksen ja humanitääristen asioiden keskus. Helvi Sipilä perusti myös Unifemin eli YK:n Naisten kehitysrahaston. Edelleen hänen ansiostaan vuosi 1975 nimettiin Naisten vuodeksi, ja samana vuonna hän toimi ensimmäisen naisten aseman parantamista käsittelevän maailmankonferenssin pääsihteerinä. Sipilän jälkeen naisia on nostettu pääsihteerin avuksi, mutta ei koskaan itse YK:n keulakuvaksi. Suomalaiset naiset ovat jatkaneet sitkeästi YK-työtään, ja viimeksi saimme iloita suomalaisen Kirsi Madin valinnasta UN Womenin varapääjohtajaksi joulukuussa 2023.

Anti-gender-liike vaikuttaa myös Suomessa

Anti-gender-liikehdintää oli havaittavissa jo viimevuoden CSW-foorumissa, mutta tänä vuonna se iski silmille toden teolla, sitä ei voinut olla huomaamatta ja hämmästelemättä. Suomessa elämme vielä jonkinlaisessa kuplassa tämän ilmiön suhteen. Meillä naisten asemaa nakertavat puheet esitetään edelleenkin liian helposti yksittäistapauksiksi. Liikkeen vaikutus näkyy Suomessa siinä, miten naisista ja tytöistä puhutaan ja miten tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta ajavien ihmisoikeuspuolustajien toimintaa vähätellään tai mitätöidään. Säännöllisin väliajoin Suomessa nousee myös esiin keskustelu aborttioikeuden kieltämisestä/rajoittamisesta, seksuaalisen itsemääräämisoikeuden rajoittamisesta tai eheyttämishoitojen laillistamisesta. Anti-gender-liike puuttuisi mielellään myös siihen, miten suomalaisissa kouluissa opetetaan yhdenvertaisuutta.

Anti-gender-liikkeen toimijat ovat vahvasti organisoituneita ja niillä on paljon rahaa käytettävissään. Rahaa käytetään poliitikkoihin, yrityksiin, järjestöihin kuin tavallisiin kansalaisiin vaikuttamiseen avoimesti. Vapaan tiedon ja tekoälyn aikakautena valheellinen tieto leviää nopeasti, jos se onnistuu puhuttelemaan yleisöään. Yksinkertaisilla ratkaisuilla väitetään ratkaistavan monikutkaiset ongelmat samalla, kun luodaan viholliskuvia ihmisryhmistä, jotka ovat muka syyllisiä näihin ongelmiin. Tämä on johtanut siihen, että nuoret naiset ja miehet jakautuvat yhä jyrkemmin arvopohjaltaan liberaaleihin ja konservatiiveihin. On arvioitu, että tämä arvokuilu voi vaikeuttaa parinmuodostusta ja johtaa entistä suurempaan syntyvyyden laskuun, jolla on puolestaan suora vaikutus huoltosuhteeseen ja naisten oikeuksiin.

Afganistanissa tytöt ja naiset on jo pyyhitty pois yhteiskunnasta

CSW-foorumissa puhuttiin paljon Afganistanista, jossa naiset ja tytöt on käytännössä katsoen pyyhitty pois yhteiskunnasta, tehty näkymättömiksi ja mitättömiksi. Heistä on tehty synnytyskoneita ja kotiorjia. Pojat ja miehet eivät kunnioita äitejään, isoäitejään, sisaruksiaan, vaimojaan. Käynnissä on rotuerotteluakin pahempi ihmisoikeusloukkaus afganistanilaisen Mahbouba Serajin sanoja lainatakseni. Seraj oli pääpuhujana Suomen CSW-tapahtumassa “No poverty eradiction without the empowerment of women and girls - next steps for the future of Afganistan”. Seraj varoitti myös ilmiön leviämisestä maailmalle, varsinkin, kun maailma ei tee mitään estääkseen naisten pyyhkimisen pois yhteiskunnasta Afganistanissa. 

Tämä saattaa kuulostaa kaukaiselta, mutta samaa mitätöintiä, vähättelyä ja näkymättömäksi tekemistä tapahtuu myös länsimaissa, Euroopassa ja Suomessa. Tytöttely tai oletus, että naiset keittävät kokouksissa kahvia, ovat osa tätä samaa ilmiötä, tai se, että työpaikoilla naisten tekemää työtä ja osaamista ei välttämättä arvoteta ja arvosteta yhtä korkealle kuin miesten. Kotona puolestaan naiset tekevät edelleenkin suurimman osan niin kutsutusta metatyöstä, ovat vastuussa kodin siisteydestä, ruoka- ja vaatehuollosta, huolehtivat lastensa asioista ja pitävät huolta ikääntyvistä vanhemmistaan jne.

Tasa-arvo on kaikkien etu

Monet kehittyvät maat argumentoivat, että kehitys ensin, oikeudet vasta sitten, kun on aikaa ja rahaa. Kuitenkin tutkimukset osoittavat, että tyttöjen ja naisten aseman parantaminen johtaa kohti kestävää kehitystä, joka puolestaan johtaa kohti taloudellista kasvua ja lopulta kasvattaa myös maan bruttokansantuotetta. Tämä on hyvä pitää meilläkin mielessä ja nostaa tasa-arvo palvelumuotoilun keskiöön, sillä tasa-arvo ei ole keneltäkään pois, vaan se on ihan kaikkien etu.

Tarkoitus ei ole viedä miehiltä oikeuksia, vaan taata, että olisimme kaikki yhdenvertaisia. Kun naisten asema työmarkkinoilla paranee, on sillä suora vaikutus lapsiperheköyhyyden ja naisköyhyyden pienenemiseen ja siten naisten ja perheiden rahankäyttöön, joka puolestaan parantaa yritysten ja yhteiskunnan taloudellista tilannetta, ja näin ollen johtaa lopulta myös siis bruttokansantuotteen nousuun. 

Parempi maailma tehdään yhdessä

Koska anti-gender-liike on joukko vahvasti organisoituneita ja rahoitettuja toimijoita, tulee myös kansainvälisen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustyön olla vahvaa ja organisoitunutta. Suomen New Yorkin pysyvän edustuston suurlähettiläs Elina Kalkku totesikin, että nyt tarvitaan ”push back the push back movement” -tyyppistä ajattelua ja toimintaa. Emme voi jäädä laakereillemme lepäilemään ja olettaa, että saavutetut oikeudet ovat pysyviä. Mikäli pysymme hiljaa emmekä puolusta laajassa rintamassa ja aktiivisesti tyttöjen ja naisten sekä seksuaalivähemmistöjen oikeuksia, jälkipolvemme ovat samassa tilanteessa kuin missä Afganistan on nyt.

Osa YK:n jäsenmaista on jättänyt jäsenmaksunsa maksamatta, mikä aiheuttaa merkittävää vajetta YK:n rahavarantoihin ja siten sen toimintamahdollisuuksiin. Tämä on hälyttävää nykyisessä maailman poliittisessa tilanteessa. Siksi meitä ruohonjuuritason ihmisoikeuspuolustajia, tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden lähettiläitä tarvitaan entistä enemmän. Minna Canthin, Helvi Sipilän ja muiden tasa-arvon edelläkävijöiden hengessä haastan teidät kaikki puolustamaan tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta. Älkää olko hiljaa, vaan käyttäkää ääntänne ja puolustakaa naisten oikeuksia meillä ja muualla, jotta lapsillamme, tyttärillämme, olisi tasavertaisempi ja oikeudenmukaisempi maailma, jossa elää!

Jutta Hartikainen

tiistai 20. helmikuuta 2024

Minun urapolkuni: Tärkeintä on uskaltaa kokeilla ja yrittää

Suomen Akateemisten Naisten Liiton Urapolkuja-sarjassa Akateemiset Naiset kertovat omasta työurastaan, sen kiinnostavista ja joskus odottamattomistakin käänteistä sekä pohtivat niitä tekijöitä, jotka ovat auttaneet heitä etenemään omalla urallaan. Tutustu Pia Mäkelän (Meri-Lapin Akateemiset Naiset ry.) tarinaan hoitoalalta. Hän kannustaa omalla esimerkillään kokeilemaan ja yrittämään - oma ala löytyy kyllä jokaiselle.

Olen aina ollut tekevä ja aikaansaava. Se sellainen, joka ei malta nukkua yön yli päätöksen suhteen vaan menee ja tekee, kokeilee ja yrittää. Aina se innostus ei kanna pitkälle, mutta aina se jotain opettaa.

Olin lapsena 4H-yhdistyksen aktiivinen kerholainen ja myöhemmin myös aktiivinen kerho- sekä leiriohjaaja. Tutuiksi tulivat myös erilaiset kilpailut ja tapahtumien järjestäminen. Lapsuudessa olin paljon isäni mukana hänen toimiessa aktiivisesti seura- ja yhdistystoiminnassa, kunnan luottamustehtävissä päätyönsä sekä sivutoimisen yrittäjyyden ohessa. Ja useamman kerran olen ollut myös äidin mukana auttamassa iltatöissä, perhepäivähoidossa olevia lapsia leikittämässä tai mansikoita myyntiin poimimassa. Yrittäjää minusta ei silti koskaan (ainakaan vielä) ole tullut.

Lähihoitajasta varhaiskasvatukseen

Ylä-asteiässä touhusin mukana monessa: oli 4H-toimintaa, koululehteä ja työtä niin kaupassa kuin kahvilassa. Ylä-asteen jälkeen päädyin lukioon, mutta tekevälle ihmiselle lukio on kovin tylsä paikka. Jotain täytyi siis keksiä ja minähän keksin: ammattilukiota. Äitini menehtyessä syöpään lukioni aloituksen alkumetreillä näin läheltä hoitajien työskentelyä ja sieltä se pieni kipinä ehkä hoitoalaa kohtaan heräsi. Lopulta valmistuin pienen kylän lukiosta ylioppilaaksi ja samalla lähihoitajaksi 3,5 vuodessa. Siinä opintojen ja muun ohessa ehdin myös rakastua ja hankkia yhteisen omakotitalon. Ja koiran.

Jonkin aikaa työskentelin lähihoitajana, kunnes muutaman mutkan kautta päädyin ikäihmisten parista työskentelemään lasten pariin varhaiskasvatukseen. Sieltä heräsi kipinä ja tarve opiskella lastenohjaajaksi, jotta saisin omaa ammattitaitoani vahvistettua. Menimme naimisiin ja saimme perheenlisäystä, kun esikoisemme syntyi 2013. Samalla omakotitalo vaihtui toiseen. Siinä äitiyslomalla sitten oli hyvin aikaa tehdä lastenohjaajan tutkinto loppuun sekä pyörittää oman kunnan äideille aktiivista toimintaa. 

Äitiyslomani jälkeen palasin varhaiskasvatuksen töihin. Lapsi lähti hoitoon ja mies ahersi tehtaalla. Minulla lastenhoitajan töitä riitti, mutta vain pienissä pätkissä ja puolen vuoden työsopimus tuntui jo lottovoitolta. Elettiin rauhallista ja tyytyväistä perhe-elämää useampi vuosi ja ainoa urahaave minulle oli vakituinen työ. Vannoin, etten palaa enää ikäihmisten tai sairaanhoidon pariin

Vuosi 2017 vaihtui ja odotin perheemme kuopusta kesäkuussa syntyväksi. Loppiaisena saimme ikäviä uutisia, joiden myötä jouduimme sanomaan jäähyväiset omalle isälleni helmikuun alussa. Sen myötä päädyimme muuttamaan koko perhe takaisin tyhjäksi jääneeseen lapsuudenkotiini ja hankimme myös toisen koiran. Myös kuopuksemme aikainen äitiysloma loppui ja pääsin töihin jälleen varhaiskasvatukseen. Siinä myös sitten yhdistystoiminta jatkui vapaa-ajalla kyläyhdistyksessä ja paikallisessa MLL-yhdistyksessä. Töiden puolesta työsopimukset olivat jo pidempiä, mutta uhka varhaiskasvatuksen uudistuksista sai miettimään jatko-opintoja ammattikorkeakoulussa.

Sairaanhoitajan ammattikorkeakouluopinnot

Hain keväällä 2021 ammattikorkeakouluun sosionomiksi pääsemättä kouluun. Jatkoin töitä entiseen tapaan ja päätin hakea syksyllä uudelleen. Syksyn haun yhteydessä laitoin myös sairaanhoitajan tutkinnon toiseksi vaihtoehdoksi. Samaan aikaan katselin muita työpaikkoja sillä määräaikainen työ ei tuntunut itselle tarpeeksi varmalta. Lopulta löysin itseni samaisen vuoden joulukuussa työskentelemässä toistaiseksi voimassa olevalla sopimuksella varahenkilöstöstä lähihoitajana, vaikkei minun koskaan pitänyt palata niihin töihin. 

Tässä vaiheessa olin haudannut ajatuksen jatko-opinnoista ja päättänyt keskittyä uuteen työhöni. Ehdin olla alle kaksi viikkoa uudessa työssäni lähihoitajana, kun sain ilmoituksen sähköpostiin, että olin saanut sairaanhoitajan monimuoto-opintoihin paikan ammattikorkeakouluun. Koulu alkoi kuukauden kuluttua ilmoituksesta. Lähdin kouluun asenteella, että käyn sen hitaasti omaan tahtiini, sillä olihan minulla uusi lähihoitajan työ ja perhe myös huolehdittavana eikä minulla ollut kiire mihinkään. 

Keväällä 2023 hyödynsin mahdollisuutta opintovapaaseen kahdeksan viikon ajan kahta palkatonta työharjoittelua varten omasta varahenkilöstön työstäni. Muun ajan tein töitä 100% työajalla ja mukautin työharjoittelut palkalliseksi työnkierron ja oman aktiivisuuden avulla. Viimeisen harjoittelun myötä jäin työlomalle varahenkilöstön työstä ja siirryin töihin nykyiseen työpaikkaani vuodeosastolle määräaikaiseksi sairaanhoitajaksi. Koulu loppui syksyllä ja paperit sain käteen alle 2,5 vuoden opiskelulla. Pian sanoin myös irti varahenkilöstön lähihoitajan työni ja allekirjoitin sairaanhoitajan työsopimuksen toistaiseksi voimassa olevana vuodeosastolle.

Osastonhoitajan sijaisuus ja lähiesihenkilötyön opinnot

Vuoden 2023 lähestyessä loppua silloinen osastonhoitajamme kysyi minulta olisinko kiinnostunut sijaistamaan häntä seuraavan vuoden. Vastasin kysymykseen saman tien myöntävästi, koska tiesin ettei vastaavaa mahdollisuutta tulisi uudelleen. Perehdytyksen jälkeen siirryin helmikuun alussa 2024 sairaanhoitajan työstäni virkaasijaistavaksi osastonhoitajaksi ja aloitin oppisopimuksella lähiesihenkilöopinnot. 

Viimeinen vuosi on ollut vauhdikas ja täynnä yllätyksiä. Olen myös nyt ymmärtänyt miksi aina sanotaan, että elämämme tapahtumat valmistelevat aina meitä, jotain varten. Ja että puoliso on se elämämme peruskallio, johon nojata. Lapsillemme olen sanonut, ettei tarvitse tietää miksi tulee isona. Se selviää kyllä varmasti aikanaan. Tärkeintä on, että uskaltaa kokeilla ja yrittää. 

Piia Mäkelä

perjantai 9. helmikuuta 2024

A happy meeting with Turkish Association of University Women

On my recent congress trip to Istanbul in January 2024, I got a chance to meet two lovely ladies from the Turkish Association of University Women: board member Başak Ovacık and president Rahsan Bilge. Başak (pictured here with me) works as an university lecturer in gender studies.  



The Turkish Association https://www.tukd.org.tr/ has nearly 2000 members and 39 local associations troughout the country. The association makes valuable volunteer work as they seek to improve the status of women in Turkey. Their main target group is the girls who reside in the rural areas of Turkey and lack education. My warmest thanks to the Turkish Association and good luck with the great work for women and girls.

Auli Ojala, Ph.D.