maanantai 26. lokakuuta 2015

Lahden Akateemiset Naiset ry. täytti 60 vuotta

Lahden Akateeemisten Naisten yhdistys juhli kuutta vuosikymmentään lokakuun 12. päivänä ravintola Rouxin tiloissa. Läsnä oli runsaasti yhdistyksen jäseniä sekä neljä kutsuvierasta SANL-FKAF:n puheenjohtajan  Helena Rannan johdolla. Muut kutsuvueraaat olivat yhdistyksemme entinen jäsen Ritva Salmi sekä kaksi "isoa siskoa" Heinolasta. Heinolan Akateeemiset Naiset ovat lahtalaisten isoja siskoja siksi, että seminaarikaupunkiin Heinolaan perustettiin Akateemiset Naiset puoli vuotta ennen suurempaa Lahtea.

Syntymäpäiväjuhlan avasi lahtelaisen pitkään vaikuttaneen naiskuoro Filiannan oktetti, joka lauloi naisia koskettavia lauluja. Kuorossa on mukana Lahden yhdistyksen puheenjohtaja Liisa Koskinen.

Juhlassa palkittiin kaksi Lahden yhdistyksen pitkaikaista aktiivijäsentä, Eeva Honkasalo ja Ritva Salmi. Eevalle myönnettiin Lahden paikallisyhdistyksen kunniajäsenyys, mikä oli varsin paikallaan siihen nähden, että Eeva on tällä hetkellä Lahden yhdistyksen pitkäaikaisin jäsen. Eeva on ollut erityisen uuttera luottamustehtävien hoitaja, ja hän toimii edelleenkin Lahden yhdistyksen rahastonhoitajana ja jäsenrekisterin ylläpitäjänä. Lisäksi Eeva on  edustanut Lahtea monissa Akateemisten Naisten kansainvälisissä kokouksissa.

Ritva Salmi pitää kiitospuhetta
Nykyisin pääkaupunkiseudulla vaikuttava Ritva Salmi palkittiin puolestaan Liiton kunniamerkillä. Ritvan ansiolista Akateemisissa Naisissa on vaikuttava:  hän on toiminut Lahden paikallisyhdistyksen puheenjohtajana, varapuheenjohtajana sekä sihteerinä. Lisäksi Ritva on ollut Liiton keskushallituksen jäsen vuosina 2005 - 2013, ja on tuona aikana ehtinyt toimmia Liiton 2. varapuheenjohtajana sekä suomenkielisenä sihteerinä. Liito keskushallitus halusi palkita hänet eritoten siitä ansiokkaasta ja uraauurtavasta työstä, jota hän on viime vuosina tehnyt Liiton tulevaisuustoimikunnassa sekä tasa-arvotyöryhmässä.

Lahden Akateemiset Naiset ovat ylpeitä osaavista naisistaan ja yhteisistä vuosistaan! Tulkoot molempia lisää.

Teksti: Ulla Kivekäs
Kuvat: Sirkka Koskinen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti