Johtajuusviestinnän uskomukset myllerryksessä

Johtamisopit ovat aina nivoutuneet yhteiskunnallisiin vaiheisiin. Meneillään olevan neljännen teollisen vallankumouksen, älykkäiden teknologioiden ja tekoälyn vallatessa alaa olennaista ei ole vain tunnistaa erilaisia trendejä vaan osata toimia muuttuvassa maailmassa. Tähän liittyy johtajuusviestinnän muodonmuutos, jossa siirrytään perinteisestä yksisuuntaisesta ”tiedottamisesta” hallitsemattomaan viestintäympäristöön. Jokainen voi viestiä milloin ja missä vain, minkä odotettiin vahvistavan demokratiaa.

Nykyisen informaatioympäristön kääntöpuolena koemme polarisoituvan keskustelukulttuurin, dis-, mis- ja malinformaation leviämisen. Digitaaliset alustat algoritmeineen ja tekoäly nopeuttavat viestintää ja pirstaloivat julkisuuksia ja yleisöjä. Viestintää voidaan käyttää myös vihamielisen vaikuttamisen ja turvallisuuden tunteen horjuttamiseen.

Miten tällaisessa maailmassa johdetaan organisaatioita ja ihmisiä sekä huolehditaan johtajuusviestinnän toimivuudesta? Tarkastelen tätä kolmesta näkökulmasta.

1. Suhteessa toimintaympäristöön johtaminen on jatkuvassa epävarmuudessa tarpomista: koskaan ei voi tietää onko muutos hetkellinen, pidempiaikainen vai jopa ”lopullinen”. Päätöksiä joudutaan tekemään keskeneräisen tiedon varassa. Epävarmoissa olosuhteissa pitäisi kuitenkin lukea heikkoja signaaleja, tulkita niitä ja pyrkiä ennakoimaan tulevaa. Strategia-ajattelu itsessään muokkautuu tiukan tavoitteellisuudesta kohti ketteriä ja joustavia toimintatapoja. Strategiakaudet lyhenevät entisestään.

Epävarmuuden johtaminen vaatii nimenomaan kommunikatiivista eli viestinnällistä johtajuutta. Se on samanaikaisesti viestien ”valuttamista” ylhäältä alas, yhteisen ymmärryksen muodostamista sekä suhteiden rakentamista johtajan ja johdettavien sekä sidosryhmien välillä. Johtajuusviestintä on myös vallankäyttöä ja siksi usein kiisteltyä.

Viestinnän etiikan ja vastuullisuuden painoarvo kasvaa. Kun hybridi mediatila pursuaa virheellistä informaatiota, omien viestien totuudenmukaisuus varmistettava. On varauduttava ottamaan keskeneräisiä asioita puheeksi, varoittamaan tai selventämään asioiden tilaa, joskus aivan selkokielellä. Paineet lähes reaaliaikaiseen kommentointiin kasvavat, mutta samaan aikaan on pysyttävä faktoissa ja erotettava ne mielipiteistä ja oletuksista.

2. Työyhteisöissä epävarmuus työn tulevaisuudesta kasvaa, kun tekoälyn pelätään vievän työpaikkoja. Digitaalinen kuilu digiosaajien ja -osaamattomien välillä voi kasvaa entisestään, kun samoissa tiimeissä työskentelee 1950-luvulla syntyneitä boomereita, vuosituhannen vaihteen milleniaaleja ja Z-sukupolven edustajia, jotka ovat ensimmäinen täysin diginatiivi sukupolvi. He ovat tottuneet elämään verkossa ja verkosta. Heille ovat tärkeitä yksilöllisyys, tasa-arvo, monimuotoisuus ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus. He ovat tottuneet kyseenalaistamaan auktoriteetteja, arvostavat kuulluksi tulemista ja vaikuttamisen mahdollisuuksia.

Kun vanhat johtamismallit eivät toimi, johdon on mukautettava viestintäänsä vuorovaikutteisempaan suuntaan ja kehitettävä samalla omaa digitaalisen viestinnän osaamistaan. Lisäksi johdon vastuulla on se, että teknologioita osataan käyttää läpi organisaation. Etätyön demonisointi kannattaa lopettaa ja keskittää voimavarat siinä kehittymiseen.

3. Globalisaation ihanteiden vastaisesti kulttuurit kilpailevat keskenään tai ovat jopa vihamielisiä toisiaan kohtaan synnyttäen kulttuurisotia. Kulttuuriset takaiskut näkyvät ihmisoikeuksien puutteina tai erilaisina identiteettiin, tasa-arvoon, oikeuslaitoksiin ja sananvapauteen tapahtuvina heikennyksinä ja esimerkiksi tieteen ja taiteen vapauden rajoituksina.

Juhlapuheista huolimatta myös meillä ilmenee esteitä tasa-arvon tiellä. Jokaisen johtajan salkkuun tarvitaan enemmän ymmärrystä ja tietoisia valintoja segregaation ehkäisyyn. Johtajuusviestinnälle ilmiön näkyväksi tekeminen ja siihen tarttuminen tarkoittaa mittavaa haastetta.

Johtajuuden arvomaailmat ovat kulttuurisidonnaisia. Suomalaisen työkulttuurin ihanteissa näyttäytyy pohjoismainen arvojohtajuus, jossa korostuvat ihmislähtöisyys, sukupuolten välinen tasa-arvo, matalat hierarkiat, työn ja vapaa-ajan välinen tasapaino, työn autonomia ja työssä oppiminen sekä yhteisöllisyys. Pohjoismaiden välillä on myös eroja; Suomessa on havaittu muita pohjoismaita enemmän hierarkioita ja muodollisuuksia sekä rajatummin vapaamuotoista viestintää.

Johtajuusviestintä on siis murroksessa, mikä on tervetullut kehityskulku. Edelleen viestintää kuitenkin määritellään kapea-alaisesti tiedottamisena, mikä malli toki toimii yksinkertaisen tiedon siirtämisessä. Sen sijaan syvempää ymmärrystä ja sisäistämistä vaativa tieto, kuten strategiat ja muutokset, kriisit ja konfliktit, vaativat vuorovaikutteista viestintää, jossa ihmiset vaihtavat näkemyksiä, ideoivat ja luovat uutta, osoittavat huoliaan tai toipuvat vastoinkäymisistä. Se toimii organisaatiokulttuurista riippuen yhtä hyvin diginä, hybridinä kuin livenä; joskus tarvitaan myös printtiä. Välinekeskeisyydestä kannattaa siirtyä sidosryhmälähtöisyyteen, jolloin viestintää muokataan vastaanottajien arvostusten, tarpeiden ja odotusten pohjalta.

Tämä edustaa ihmislähtöistä strategista johtajuusviestintää, jonka on laajasti todettu vahvistavan työhyvinvoinnin ja tuottavuuden välistä positiivista suhdetta. Keskeistä on dialogi, joka vahvistaa keskinäistä luottamusta ja rakentaa psykologista turvallisuutta.

Dialogi kuuluu kaikille. Mitä enemmän ihmiset tekevät työssään itsenäisiä päätöksiä, sitä enemmän heidän tulee olla tietoisia viestinnän vaikutuksista ja huomioida se omassa viestinnässään.

Elisa Juholin
Tampereen Akateemiset Naiset ry.


Lähteitä

Fairhurst, G. & Connaughton, S. (2014). Leadership: A communicative perspective. Leadership 10(1), 7–35. https://doi.org/10.1177/1742715013509396

Haavisto, V., Linge, T. & Arasli, H. (2025). Rethinking Nordic leadership: Insights from the Nordic hospitality industry. Scandinavian Journal of Management 41(3), 101430.
https://doi.org/10.1016/j.scaman.2025.101430.

Hautala, M. & Moilanen, P. (2026). Viestintä muokkaa turvallisuutta ja turvallisuus viestintää. Teoksessa Hautala, M. & Moilanen, P. (toim.) ProComma Academic: Turvallinen viestintä. ProCom. http://hdl.handle.net/10138/632482

Johansson, C., Miller, V. & Hamrin, S. (2014). Conceptualizing communicative leadership: A framework for analysing and developing leaders' communication competence. Corporate Communication 19(2), 147–165. https://doi.org/10.1108/CCIJ-02-2013-0007

Juholin, E. & Rydenfelt, H. (toim.) (2025). Procomma Academic: Strateginen viestintä. ProCom. https://doi.org/10.31885/9789526548883

Kauppi, M., Toivanen, M., Känsälä, M. & Yli-Kaitala, K.( 2022). Psykologinen turvallisuus ja uudistava toiminta. Psykologia 57(4), 31–345. https://doi.org/10.62443/psykologia.v57i4.110138

Louekari, L. T. (2026). Charismatic Leadership Communication: A Finnish Perspective. Business and Professional Communication Quarterly, 0(0). https://doi-org.libproxy.helsinki.fi/10.1177/23294906261426273

Matsunaga, M. (2025). Testing the Theory of Communication and Uncertainty Management in the Context of Digital Transformation with Transformational Leadership as a Moderator. International Journal of Business Communication 62(3), 583-607. https://doi.org/10.1177/23294884211023966

Ranki, S. (2024). Tuottavuuden kasvu viriää hyvin toimivissa työyhteisöissä. Akava Works, artikkeli 12/24.

Arvoista tekoihin: Toimintaa kestävän kehityksen YK:n tavoiteohjelman Agenda 2030 tueksi

YK:n kestävän kehityksen tavoitteita on yhteensä 17. Alatavoitteita on yhteensä 169 Kestävä kehitys | Suomen YK-liitto.

Miten itse toimin

Maksan jäsenmaksuja ja lahjoituksia useammallekin järjestölle, joiden katson edustavan arvomaailmaani. Allekirjoitan kannanottoja tavoiteohjelmien mukaisiin kohteisiin sekä maksan yksittäisiä avustuksia tärkeinä pitämiini kohteisiin. Viimeksi UN Women Suomen kautta hätäapukeräykseen Ukrainan naisille ja heidän perheilleen.  

Nostan tässä muutaman keskeisen tavoitteen (ja sitä myötä järjestöjen), joiden parissa olen itse ollut viime vuosina aktiivinen ja tehnyt myös vapaaehtoistyötä:

• ilmastoteot
• rauhan- ja ihmisoikeusteot sekä
•  tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusteot.

Ilmastoisovanhemmissa Ilmastoisovanhemmat ry – Klimatmor- och farföräldrar rf. – Isovanhemmat vaativat ilmastotekoja!

”Ilmastoisovanhemmat vaativat ilmastotekoja” teksti keltaisissa liiveissämme ja huudossamme (”Mitä me vaadimme, ilmastotekoja, milloin, nyt” ja sama ruotsiksi ja englanniksi). kun osallistumme Eduskuntatalon portaille mielenosoitukseen joka perjantai klo 10.15–12.  Itse olen ollut mukana toiminnassa kohta pari vuotta osallistuen ”miekkareihin” keskimäärin kerran tai kaksi kuukaudessa. Olen ”maallikkona” samalla mitä suuremmassa määrin oppimassa ympäristöasioista ja suosittelenkin tutustumaan mm. Juha Kauppisen kirjaan Kertomus maasta – Ratkaisuja ilmastonmuutokseen ja luontokatoon (Siltala 2026).

Vantaan Akateemiset Naiset ry:ssä Vantaan Akateemiset Naiset ry –Viihdy, verkostoidu, vaikuta vastuullisuustyö liittyy tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämiseen ihmisoikeuksien ja rauhan puolustamiseksi sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Paikallisyhdistyksemme on yksi Suomen Akateemisten Naisten Liiton 17 jäsenyhdistyksestä. Olen ollut yhdistyksen jäsen jo lähes 20 vuotta, joista yhdistyksen hallituksessa nyt jo lähes 6 vuotta. Liityin mukaan hyvän ystäväni ja silloisen työkaverini vinkistä, kun tuli mahdolliseksi ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon suoritettuani ja yhdistyksen sääntömuutoksen myötä liittyä mukaan. Sen lisäksi olin aikaisemmin kolme vuotta Liiton hallituksen jäsenenä. Yhdistys on mahdollistanut myös useampien muiden yhdistysten keskinäisen verkostoyhteistyön tekemisen sekä osallistumisen erilaisiin tapaamisiin ja koulutuksiin (mm. Sitra ja YK:n Ystävät) sekä kansallisiin hankkeisiin (mm. VM Kansalliset dialogit) että Vantaan kaupungin osallistamiin omiin hankkeisiin (mm. kaupungin järjestöstrategian rakentamiseen ja järjestöyhteistyön kehittämiseen).  

Maria Akatemian Maria Akatemia | Ihmisten ja yhteisöjen kasvun asiantuntija vapaaehtoisena olen ollut mukana kolmatta vuotta edistämässä valtakunnallisesti kestävää hyvinvointia toimimalla yksilö- ja/tai ryhmämentorina sekä ensin Vanhat vaikuttajat -ryhmän jäsenenä ja myöhemmin ryhmän vertaisohjaajana.

Akatemian tarkoituksena on edistää yksilön ja yhteisöjen henkistä kasvua ja eettisesti kestävää ihmisyyttä sekä kehittää ja toteuttaa kulttuurimuutosta, jossa keskiössä on yhteisöllisyys, yksilöiden erilaisuuden rikastuttama vuorovaikutus ja yhteys sekä elämäkokemukseen perustuva elinikäinen oppiminen. Yhdistyksen yhteiskunnallinen tehtävä on tarttua ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin haasteisiin, jotka nousevat ihmisten arjesta. Toiminnan fokus on ennaltaehkäisevässä työssä, ihmisten kasvun tukemisessa kohti eettisesti kestävää ihmisyyttä.  

Järjestötoiminnassa olen voinut jakaa osaamistani sekä kehittää sitä. Haluan oppia uutta, vaikuttaa ja olla mukana tulevaisuuskestävässä kansalaistoiminnassa, joka on yhteisöllistä, systeemistä ja rohkeasti visioivaa (ks. esim. https://kansalaisareena.fi.)

Merja Leppänen

71-vuotias ruohonjuuritason (järjestö)toimija

Olenko liian vanha työelämään vai liian vanhaksi ajateltu?

Kun täyttää kuusikymmentä, tapahtuu jotain merkillistä: ikä alkaa yhtäkkiä näkyä ihmisten puheessa. Jo pari vuotta sitten eräs mieskollegani kysyi minulta: ”Koskas sinä aiot jäädä eläkkeelle?” Muutama päivä sitten taas kuulin toisen kollegan toteavan jostakin ihmisryhmästä: ”No, loput siellä olivat jotain kuuskymppisiä.” Jäin kiinni tuohon ilmaisuun. Jotain kuuskymppisiä.

Milloin kuusikymppisestä ihmisestä tuli ”jotain”? Ja milloin ikä alkoi tarkoittaa työelämässä automaattisesti vanhaa? Olen huomannut pohtivani, katsotaanko minua jo enemmän työurani lopun kuin osaamiseni kautta. Kysymys ei liity siihen, jaksanko tehdä työtäni tai haluanko oppia uutta. Päinvastoin. Johdan yhä suuria kokonaisuuksia, opiskelen työn ohessa ja kannan vastuuta yhteiskunnallisesti merkittävistä asioista.

Silti ilmassa on jotakin vaikeasti määriteltävää. Ikään kuin oletus siitä, että loppusuora on jo alkanut ja katse pitäisi vähitellen kääntää pois uudesta. Nuorelta kysytään, mitä hän haluaa tehdä tulevaisuudessa. Kuusikymppiseltä kysytään, milloin hän aikoo jäädä eläkkeelle.

Naisena pohdin myös sitä, kohdellaanko ikääntyvää naista työelämässä eri tavalla kuin ikääntyvää miestä. Miehen ikää saatetaan pitää kokemuksen ja arvovallan merkkinä. Naisen kohdalla se voi nopeammin muuttua vihjeeksi siitä, että olisi aika antaa tilaa muille.

Ristiriitaista on, että juuri tässä vaiheessa monen naisen asiantuntijuus, johtamiskokemus ja verkostot ovat vahvimmillaan. On kertynyt suhteellisuudentajua, kykyä tunnistaa olennainen ja rohkeutta sanoa ääneen, mikä toimii ja mikä ei.

Ongelma ei siis välttämättä ole ikä, vaan se, miten sitä tulkitaan. Asenteet näkyvät siinä, kenelle tarjotaan koulutusta, kenet kutsutaan kehittämistehtäviin ja kenen kanssa keskustellaan tulevaisuuden uramahdollisuuksista. Liian helposti saatetaan ajatella, ettei enää kannata aloittaa mitään uutta, jos eläke on jo näköpiirissä. Mutta jos työuraa on jäljellä viisi tai seitsemän vuotta, kyseessä on pitkä aika. Siinä ehtii johtaa suuren muutoksen, rakentaa toimintamallin, opiskella uutta tai kasvattaa seuraavan sukupolven asiantuntijoita.

Ehkä meidän pitäisi miettiä uudelleen koko tapaamme puhua työuran loppupuolesta. Sana ohjaa ajattelemaan, että merkittävimmät asiat ovat jo takana. Mutta entä jos juuri tässä vaiheessa ihmisellä on parhaat valmiudet käyttää osaamistaan viisaasti?

Jokaisella pitää olla oikeus rakentaa oma työuransa ja päättää myös sen päättymisestä. Päätöstä ei pitäisi tehdä kenenkään puolesta katseilla, oletuksilla tai ohimennen lausutuilla kommenteilla.

Työelämä tarvitsee nuorten intoa ja uusia näkökulmia. Mutta se tarvitsee yhtä lailla kokemusta, muistia ja harkintaa. Siksi kuusikymppiseltä naiselta ei pitäisi ensimmäiseksi kysyä, milloin hän aikoo jäädä eläkkeelle. Paljon kiinnostavampaa olisi kysyä, mitä hän haluaisi vielä tehdä.

"Sitä mukaa kuin ikää tulee, alkaa nähdä paremmin.
Silmät huononevat, mutta näkökyky paranee."

Eeva Kilpi

Ulla Ojalammi

Suomen Akateemisten Naisten Liiton hallitusjäsen
Tampereen Akateemiset Naiset ry.

Saksan sisarjärjestömme juhli satavuotista taivaltaan

Deutscher Akademikerinnenbund juhli kesäkuun lopulla satavuotisjuhlavuottaan Berliinissä. Sisarjärjestömme juhlakokouksen teemana olivat vahvat ja oppineet naiset tulevaisuuden rakentajina (Starke Frauen gestalten die Zukunft). Käsiohjelman mukaisesti myös juhlan esiintyjät olivat ansioituneita ja vaikutusvaltaisia naisia.

Yhdistyksen puheenjohtaja, professori Petia Genkova (kuvassa vasemmalla) avasi kokouksen ja toivotti satapäisen osallistujajoukon tervetulleeksi. Tervehdyksiä yhdistykselle esittivät muun muassa tutkimus-, teknologia- ja avaruusasioista vastaava ministeri Dorothee Bär, Max Planck -säätiön pääsihteeri, tohtori Simone Schwanitz sekä liittopresidentin puoliso Elke Büdenbender.

Juhlan pääpuhujina olivat professori Andrea Reichenberger Münchenin teknillisestä yliopistosta sekä professori Ute Klammer Duisburg-Essenin yliopistosta. Professori Klammer toimii myös saman yliopiston Työn ja laadun instituutin johtajana.

Itseäni kiinnostivat erityisesti Bonnin yliopiston data- ja kieliteknologian professori Lucie Flekin näkemykset. Hänen esitelmänsä käsitteli kielimalleja ja tekoälyn käyttöä työelämässä. Tekoäly tarjoaa uusia mahdollisuuksia erityisesti työelämän kehittämiseen ja tiedon hyödyntämiseen.

Erittäin ansiokas oli myös Dresdenin yliopiston sädehoidon ja onkologian professori, lääketieteen tohtori Esther Trotsin esitelmä syövänhoidon uusista edistysaskeleista. Hän käsitteli muun muassa syövän täsmähoidon viimeaikaisia saavutuksia ja tulevaisuuden näkymiä.

Vieressäni istuneen juristin Andrea Ruppin kanssa kävin vilkasta keskustelua naisten asemasta Suomessa ja Saksassa. Keskustelussa tuli esille muun muassa se, että Saksassa juristikunta on edelleen miesvaltainen.

Jokaiselle kokouksen osallistujalle jaettiin Maria von Welseristä kertova kirja. Hän on tehnyt merkittävän uran saksalaisena naisjournalistina ja edelläkävijänä naisten aseman edistämisessä mediassa.

Berliini on miellyttävä ja historiallisesti rikas kaupunki, jonka erinomaiset liikenneyhteydet ja monipuolinen museotarjonta tekevät siitä kiinnostavan matkakohteen. Olisin toivonut, että kokoukseen olisi osallistunut enemmänkin suomalaisia naisia, muutama meitä sentään paikalla oli. Tällä matkalla minulla oli myös mahdollisuus tavata jälleen nuoruudenystävääni Berliinissä, mikä teki vierailusta erityisen mieleenpainuvan.

FT, KL Auli Ojala

Tampereen Akateemiset Naiset ry.