Seminaarin keskusteluista välittyi vahva viesti: saavutettuja oikeuksia ei voida pitää itsestääns tenä. Rauhan ja tasa-arvon edistäminen vaatii pitkäjänteistä työtä, yhteistyötä ja ennen kaikkea rohkeutta pitää ääntä.
Kansalaisyhteiskunta järjen äänenä ja oikeuksien puolustajana
Jussi Saramo kuvasi Euroopassa käynnissä olevaa identiteettisotaa, jonka keskeisiä ilmenemismuotoja ovat hänen mukaansa naisviha ja siirtolaisviha. Tällaisessa tilanteessa kansalaisyhteiskunnan tehtävänä on pitää järjen ääntä kuuluvilla. Ville Niinistö puolestaan nosti esiin yleishyödyllisten järjestöjen toimintaan kohdistuvan mustamaalaamisen. Järjestöjen työtä ja riippumatonta ääntä tarvitaan erityisesti silloin, kun ihmisoikeuksia ja kansainvälisiä pelisääntöjä kyseenalaistetaan.
Keskustelussa korostui myös huoli siitä, että vuosikymmenten aikana saavutettuja oikeuksia ollaan haastamassa. Vaikka oikeusjärjestelmän ja ihmisoikeuksien tulisi kehittyä eteenpäin, nykyinen kehitys ei aina kulje tähän suuntaan.
Naisten osallistuminen rauhanprosesseihin on tästä konkreettinen esimerkki. Kun naiset ovat mukana rauhanneuvotteluissa, saavutettu rauha kestää tutkimusten mukaan todennäköisemmin pidempään. Silti naisten pääsy rauhanneuvottelujen ytimeen on edelleen suuri haaste. Paneelissa todettiin, että YK:n tuoreiden lukujen mukaan vain noin viisi prosenttia rauhanprosessien osallistujista on naisia ja jopa 80 prosentissa prosesseista ei ole mukana yhtään naista.
Kyse ei siis ole vain edustuksellisuudesta tai tasa-arvosta, vaan myös rauhan ja turvallisuuden edellytyksistä.
Euroopan unionin vastuulla on johdonmukainen Naiset, rauha ja turvallisuus -politiikka
Euroopan unionin roolia Naiset, rauha ja turvallisuus -agendan edistämisessä tarkasteltiin kriittisesti. Meppien keskustelussa nousi esiin, ettei EU:lla ole riittävän yhtenäistä yhteistä agendaa naisten, rauhan ja turvallisuuden kysymyksissä. Myös unionin kyky edistää rauhaa on heikentynyt.
EU:n vaikutusmahdollisuudet eivät rajoitu kuitenkaan kovaan ulkopolitiikkaan. Taloussuhteet, kehitysyhteistyö, koulutus ja kauppa tarjoavat keinoja vaikuttaa myös vaikeissa konfliktitilanteissa. Esimerkiksi Afganistanissa EU voisi käyttää taloudellista vaikutusvaltaansa suhteessa naapurimaihin ja edellyttää kaiken tukensa yhteydessä naisten ja tyttöjen oikeuksien edistämistä.
Keskustelussa nostettiin esiin myös tyttöjen koulutuksen merkitys. Se on ollut yksi Suomen kansainvälisen vaikuttamistyön painopisteistä, ja sen asemaa tulisi puolustaa myös tulevaisuudessa.
Erityistä huolta herättivät tulevat EU:n rahoitusratkaisut. Unionin pitkän aikavälin budjettia koskevissa neuvotteluissa on vaarana, että tutkimus- ja kehitysrahoitus sekä globaalit rahoitusinstrumentit vähenevät. Jos samalla luovutaan rahoituksen temaattisista korvamerkinnöistä, naisten oikeuksien ja tasa-arvon edistämisen vaikuttavuus voi heikentyä entisestään.
Keskustelussa muistutettiin, ettei turvallisuutta pidä tarkastella ainoastaan puolustuksen näkökulmasta. Ilmasto, oikeusvaltio ja naisten asema ovat yhtä lailla turvallisuuskysymyksiä. Naisten rooli kuuluu myös kovaan turvallisuuteen, eikä sitä voida rajata erilliseksi tasa-arvoteemaksi.
Keskustelussa käsiteltiin myös EU:n ulkopolitiikan johdonmukaisuutta. Ihmisoikeuksien puolustamisen tulisi näkyä johdonmukaisesti eri maissa ja tilanteissa. Esimerkiksi poliittisten vankien vapauttaminen, lasten kaappausten lopettaminen ja vankien kidutuksen vastustaminen ovat kysymyksiä, joissa EU:n tulisi toimia johdonmukaisesti.
Myös viisumipolitiikka nousi esiin käytännön esteenä kansalaisyhteiskunnan kansainväliselle yhteistyölle. Yksioikoinen tai sattumanvaraiselta vaikuttava viisumipolitiikka voi estää ihmisoikeustyötä ja vaikeuttaa esimerkiksi Keski-Aasian kansalaisyhteiskuntatoimijoiden tapaamista. EU:n ja sen jäsenmaiden tulisi olla kumppaneita niille, jotka tekevät työtä rauhan ja ihmisoikeuksien puolesta.
Naisten osallistuminen turvallisuuspoliittiseen päätöksentekoon on rakenteellinen kysymys
Meppien keskustelussa pohdittiin myös sitä, miksi naisten näkökulma jää edelleen usein turvallisuuspoliittisen päätöksenteon ulkopuolelle.
Turvallisuuspolitiikka on perinteisesti mielletty miehiseksi alueeksi, ja politiikan eri teemat ovat osittain eriytyneet sukupuolen mukaan. Vaikka EU:n rakenteissa on pyritty lisäämään naisten edustusta, jäsenmaiden omat valinnat ja toimintatavat vaikuttavat siihen, miten tasa-arvo käytännössä toteutuu.
Keskustelussa esitettiin, että naisten edustusta tulisi vahvistaa myös EU-tason rakenteellisilla ratkaisuilla, esimerkiksi kiintiöillä. Samalla tarvitaan miespoliitikkojen aktiivista sitoutumista tasa-arvon edistämiseen.
Esille nousi myös digitaalisten alustojen ja teknologiajättien valta. Niiden toiminta voi lisätä yhteiskunnallista polarisaatiota ja vahvistaa sukupuolten välisiä vastakkainasetteluja. Tämäkin osoittaa, että naisten oikeudet ja tasa-arvo liittyvät yhä tiiviimmin laajempiin turvallisuuskysymyksiin.
Verkostot ovat rauhantyötä ja niiden yhteistyöllä on historia ja tulevaisuus
Keskustelijoina olivat verkoston perustajajäsenistä entinen kansanedustaja, VTM Terhi Nieminen-Mäkynen ja emeritaprofessori Helena Ranta sekä verkoston jäsenjärjestöistä Abilis-säätiön puheenjohtaja Amu Urhonen, African Caren perustaja Batulo Essak sekä Suomen Nuoret, rauha ja turvallisuus -verkoston ohjausryhmän puheenjohtaja Anthony Fedorov. Keskustelun moderoi Suomen Naiset, rauha ja turvallisuus -verkoston ohjausryhmän jäsen, Amnestyn asiantuntija Hanne Lyytikkä.
Keskustelijoiden puheenvuoroissa korostui yhteinen näkemys: verkostot ja yhteistoiminta ovat itsessään rauhantyötä. Yhteistyön avulla voidaan yhdistää erilaisia tietoja, kokemuksia ja osaamista. Kun kansalaisjärjestöt, tutkijat, asiantuntijat ja päättäjät toimivat yhdessä, mahdollisuudet vaikuttaa kasvavat. Verkosto tuo yhteen sekä ruohonjuuritason kokemuksen että päätöksenteon asiantuntemuksen.
Suomen Naiset, rauha ja turvallisuus -verkoston tausta ulottuu kansainvälisen naisten oikeuksia koskevan yhteistyön alkuvaiheisiin. Vuonna 1975 järjestettiin ensimmäinen naisten maailmankonferenssi Meksikossa, jonka käynnistämisessä YK:n apulaispääsihteerillä, suomalaisella Helvi Sipilällä oli merkittävä rooli. Tätä seurasi ns. naisten vuosikymmen vuosina 1979–1985 ja kansainvälisten verkostojen vahvistuminen muun muassa UNIFEMin kautta.
Vuoden 1995 Pekingin maailmankonferenssi kokosi yhteen noin 40 000 järjestöjen edustajaa ja johti naisten asemaa koskevan 12 kohdan toimintaohjelman julkistamiseen. Vuonna 2000 YK:n turvallisuusneuvosto hyväksyi päätöslauselman 1325 "Naiset, rauha ja turvallisuus", joka loi kansainvälisen perustan naisten osallistumisen, oikeuksien ja suojelun vahvistamiselle konfliktien ehkäisyssä ja ratkaisemisessa. Suomi oli ensimmäinen maa, joka laati päätöslauselman pohjalta kansallisen toimintaohjelman. Nykyisin kansallisia toimintaohjelmia on laadittu jo yli sadassa maassa.
Pitkästä historiasta huolimatta yksi keskeinen haaste on säilynyt: naisten pääsy rauhanvälityksen ja rauhanneuvottelujen ytimeen.
Suomen Naiset, rauha ja turvallisuus -verkoston tausta ulottuu kansainvälisen naisten oikeuksia koskevan yhteistyön alkuvaiheisiin. Vuonna 1975 järjestettiin ensimmäinen naisten maailmankonferenssi Meksikossa, jonka käynnistämisessä YK:n apulaispääsihteerillä, suomalaisella Helvi Sipilällä oli merkittävä rooli. Tätä seurasi ns. naisten vuosikymmen vuosina 1979–1985 ja kansainvälisten verkostojen vahvistuminen muun muassa UNIFEMin kautta.
Vuoden 1995 Pekingin maailmankonferenssi kokosi yhteen noin 40 000 järjestöjen edustajaa ja johti naisten asemaa koskevan 12 kohdan toimintaohjelman julkistamiseen. Vuonna 2000 YK:n turvallisuusneuvosto hyväksyi päätöslauselman 1325 "Naiset, rauha ja turvallisuus", joka loi kansainvälisen perustan naisten osallistumisen, oikeuksien ja suojelun vahvistamiselle konfliktien ehkäisyssä ja ratkaisemisessa. Suomi oli ensimmäinen maa, joka laati päätöslauselman pohjalta kansallisen toimintaohjelman. Nykyisin kansallisia toimintaohjelmia on laadittu jo yli sadassa maassa.
Pitkästä historiasta huolimatta yksi keskeinen haaste on säilynyt: naisten pääsy rauhanvälityksen ja rauhanneuvottelujen ytimeen.
Verkoston tehtävänä on pitää päättäjät vastuullisina
Miten verkosto voi tulevaisuudessa vaikuttaa siihen, että naisten oikeudet ja osallistuminen pysyvät poliittisella asialistalla? Paneelissa korostettiin, ettei nykyisessä tilanteessa saa antaa periksi. On etsittävä päättäjien joukosta niitä, jotka ovat valmiita puolustamaan tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia. Samalla tarvitaan uusia tapoja saada miehiä mukaan työhön ja vaikuttajamiehiä käyttämään asemaansa naisten osallistumisen vahvistamiseksi.
Kansalaisjärjestöjen tehtäväksi nähtiin myös vahtikoirana toimiminen. Järjestöihin on kertynyt vuosikymmenten aikana kansallista muistia, kokemusta ja asiantuntemusta, jota tarvitaan päätöksenteon arvioinnissa. Verkoston tehtävänä on muistuttaa päättäjiä tehdyistä sitoumuksista ja vaatia niiden toteuttamista.
Erityistä huomiota tulee kiinnittää myös naisten moninaisuuteen. Maahanmuuttajanaisten näkökulman sisällyttäminen kansalliseen Naiset, rauha ja turvallisuus -toimintaohjelmaan on tärkeä askel, mutta osallistumisen tulee näkyä myös käytännössä. Osaavien maahanmuuttajanaisten asiantuntemusta on hyödynnettävä päätöksenteossa.
Keskustelussa muistutettiin, että nykyinen tilanne ei ole poikkeuksellisen toivoton, vaikka haasteet ovat suuria. Rauha ja tasa-arvo kiinnostavat edelleen monia. Eri vähemmistöjen ja toimijoiden väliltä voidaan löytää yhteisiä tavoitteita, joiden puolesta on mahdollista tehdä yhteistyötä ja pitää ääntä.
Millainen Suomi meillä on vuonna 2046?
Yksi seminaarin kiinnostavimmista teemoista oli yhteinen unelmointi. Millaisessa Suomessa elämme vuonna 2046, kun verkosto juhlii 40-vuotista taivaltaan?
Puheenvuoroissa rakentui Suomi, jossa päättäjät ymmärtävät naisten oikeuksien ja osallistumisen merkityksen. Pitkäjänteisen työn tuloksena osaavilla maahanmuuttajanaisilla on todellinen mahdollisuus osallistua päätöksentekoon.
Unelmoitiin myös Suomesta, jossa väkivalta naisia kohtaan on kadonnut ja jossa syrjäytyneet nuoret miehet ovat löytäneet turvallisia yhteisöjä ja tiloja. Tasa-arvo ei olisi enää erillinen tavoite, vaan läpileikkaava osa yhteiskunnan rakenteita ja toimintaa.
Kansainvälisesti Suomen nähtiin vaikuttavan aktiivisesti rauhanvälitykseen ja siviilikriisinhallintaan. Suomella olisi merkittävä rooli siinä, että yhä useammat maat liittyvät mukaan Naiset, rauha ja turvallisuus -työhön.
Tulevaisuuden Suomessa myös rakenteet olisivat kunnossa: osallistumista mahdollistavat järjestelmät ja riittävä rahoitus tukisivat työtä, ja tutkimuksella sekä koulutuksella olisi vahva asema. Samalla naisten ihmisoikeuksien puolustajien asema olisi vahvistunut.
Unelmat eivät kuitenkaan toteudu itsestään. Niiden eteen on tehtävä työtä jo tänään.
Unelmoitiin myös Suomesta, jossa väkivalta naisia kohtaan on kadonnut ja jossa syrjäytyneet nuoret miehet ovat löytäneet turvallisia yhteisöjä ja tiloja. Tasa-arvo ei olisi enää erillinen tavoite, vaan läpileikkaava osa yhteiskunnan rakenteita ja toimintaa.
Kansainvälisesti Suomen nähtiin vaikuttavan aktiivisesti rauhanvälitykseen ja siviilikriisinhallintaan. Suomella olisi merkittävä rooli siinä, että yhä useammat maat liittyvät mukaan Naiset, rauha ja turvallisuus -työhön.
Tulevaisuuden Suomessa myös rakenteet olisivat kunnossa: osallistumista mahdollistavat järjestelmät ja riittävä rahoitus tukisivat työtä, ja tutkimuksella sekä koulutuksella olisi vahva asema. Samalla naisten ihmisoikeuksien puolustajien asema olisi vahvistunut.
Unelmat eivät kuitenkaan toteudu itsestään. Niiden eteen on tehtävä työtä jo tänään.
Toivo syntyy yhteistyöstä
Tämä kertoo paljon kansalaisyhteiskunnan ja pitkäjänteisen yhteistyön voimasta. Verkostot eivät ainoastaan kokoa ihmisiä yhteen, vaan ne rakentavat osaamista, ylläpitävät muistia, tuovat uusia näkökulmia päätöksentekoon ja varmistavat, että vaikeinakin aikoina tärkeät kysymykset pysyvät esillä.
Verkoston 20-vuotisjuhlaseminaarin keskeinen viesti oli selkeä: saavutetuista oikeuksista on pidettävä kiinni, naisten osallistumista on vahvistettava ja kansalaisyhteiskunnan äänen on kuuluttava. Tarvitsemme johdonmukaista politiikkaa, riittäviä resursseja ja laajaa yhteistyötä.
Maailmanpolitiikan epävarmuuden keskellä toivo ei tarkoita vaikeuksien sivuuttamista. Se tarkoittaa uskoa siihen, että yhdessä voimme vaikuttaa tulevaisuuden suuntaan.
Mikä antaa toivoa? Me. Yhteistyö.
Jutta Hartikainen
Kristina Heikel
Tiina Mellas
Suomen Akateemisten Naisten Liitto
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti