Toisen asteen koulutus myllerryksessä

Viime aikoina tapetilla on ollut lukion ja ammatillisen koulutuksen rahoitusjärjestelmät ja rakenteellista kehittämistä koskevat uudistukset. Samalla koulutuksen järjestelmäverkkoa uudistetaan ja tiivistetään. Kyseessä on suomalaisen koulutusjärjestelmän historian mittavimmista muutoksista, jolla pyritään paitsi säästöihin, myös pedagogisiin uudistuksiin.

Uudessa rahoituslainsäädännössä palkitaan tuloksellisuudesta. Koulutuksen järjestäjien on siis rakennettava tutkintoja, joilla työllistytään. Käytännössä tämä tarkoittaa yksilöllisiä etenemispolkuja, erilaisista osaamisista joustavasti koottuja tutkintoja; näkökulmana työllistyminen. Työssä oppimista lisätään ja ennen kaikkea tarvitaan aiempaa enemmän dialogia työelämän ja koulutuksen kesken kaikilla toisen asteen koulutuksen tasoilla.

Lukion tuntijako

Valtioneuvosto hyväksyi asetuksen lukiokoulutuksen uudesta tuntijaosta 13.11.2014. Uusissa tavoitteissa korostuvat: ajattelun taidot, oppimaan oppimisen taidot, ongelmanratkaisu, kriittinen ajattelu ja luovuus sekä vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot. Tämän lisäksi uudessa tuntijaossa korostuvat tiedonhankinta, hallinta- ja tietotekniset taidot. Myös yrittäjätaidot ja työelämätaidot painottuvat lukion uudessa tuntijaossa.

Tärkeäksi taidoksi nostan oppimisen motivaation ja oppimaan oppimisen taidot. Lukiolaisen on tiedettävä miksi hän opiskelee lukiossa, mitä taitoja tarvitaan jatko-opinnoissa ja työelämässä ja minne hän aikoo jatkokouluttautua. Oppimisen tulee olla nuoren kannalta merkityksellistä, toisaalta vaativaa, jotta oppimisen motivaatio herää.

Myös tiedonhankinta-, hallinta- ja tietoteknisiä taitoja tarvitaan niin jatko-opinnoissa kuin työelämässäkin. Nämä kaikki ovat tärkeitä taitoja ja niiden saavuttaminen haastaa lukion uudistamaan pedagogiikkaansa mm. siten, että opettajien välinen yhteistyö lisääntyy (oppiainerajat ylittävät yhteiset kurssit ja teema-alueet) ja koulun toimintaympäristön muutokset huomioidaan aikaisempaa paremmin opetuksessa, oppimisessa ja opinto-ohjauksessa.

Itse lukion tuntijakoon tehdyt muutokset ovat vähäisiä. Tuntijaon uudistukset ovat pieniä verrattuna esimerkiksi peruskoulun tuntijakoon. Peruskoulunhan tuntijaon aikaväli on noin kymmenen vuotta. Uusi lukion tuntijako astuu voimaan 1.8.2016 ja joulukuussa avataan palauteverkkokysely tuntijaosta osoitteessa: http://www.minedu.fi Ministeriön kotisivua kannattaa seurata ja osallistua kyselyyn.

Tulevaisuuden peruskoulu -hankkeen keskustelutilaisuus Tampereella

Opetus- ja kulttuuriministeriön kaikille avoin Tulevaisuuden peruskoulu -keskustelutilaisuus järjestettiin Tampereella 2.12.2014 Tampereen yliopisto normaalikoulussa. Aiheena oli joustavat opetusjärjestelyt.

Tulevaisuuden peruskoulu -kehittämishankkeen tavoitteena on selvittää perusopetuksen nykytilaa ja oppimistulosten heikkenemisen syitä, kaventaa tyttöjen ja poikien oppimistulosten eroja ja löytää keinoja oppilaiden kouluviihtyvyyden ja motivaation parantamiseen.

Hankkeessa toteutettiin syksyllä laaja verkkokysely, johon vastasi lähes 7000 vanhempaa, oppilasta ja opettajaa. Vastaajista 25 % oli opettajia ja 45 % huoltajia. Vastauksissa ilmenneitä huolenaiheita ovat: osaamistason lasku, PISA-tulosten lasku, erityisesti matematiikan osalta, ja opettajien osaamisen kehittäminen ja täydennyskoulutus sekä pienempi ryhmäkoko.

Syitä erityisesti osaamistason laskuun haettiin koulun ulkopuolelta, yhteiskunnallisesta muutoksesta, koulun rakenteista ja koulun merkityksen vähenemisenä nuorten elämässä. Koulu ei ole enää samanlainen nuoren itsensä toteuttamisen foorumi kuin aiemmin.

Tampereen tilaisuudessa rehtorin puheenvuoron piti Esa Parkkali Juhannuskylän koulusta. Hän esitteli joustavia opetusjärjestelyjä peruskoulussa. Aluerehtori Päivi Laukkanen puolestaan puhui oppimisen muutoksesta ja ilmiömäisestä oppimisesta. Oppilaan ja opettajan puheenvuorot tulivat Pohjois-Hervannan koulusta. Molemmat puheenvuorot korostivat tieto- ja viestintätekniikan osaamista ja sen kehittämistä tulevaisuuden peruskoulun oppimisen taidoissa.

Aiemmin vastaavanlaisia aiheiltaan erilaisia tilaisuuksia on järjestetty Oulussa, Turussa ja Helsingissä. Porissa aiheena oli: tehostettu ja erityinen tuki sekä tasa-arvo ja yhdenvertaisuus. Joensuussa aiheena oli puolestaan opettajien perus- ja täydennyskoulutus. Tulevaisuuden peruskoulu -hankkeen loppuraportti ilmestyy ensi vuoden alkupuolella, jolloin jokainen meistä voi lukea hankkeen tuloksista ja tutustua visioihin tulevaisuuden peruskoulusta.

FT, KL Auli Ojala
Kirjoittaja toimii Yrityskylä-tutkijana Tampereen perusopetuksen hallinnossa
(auojala[a]saunalahti.fi)

Gender in Peacebuilding

Joku viisas on sanonut, että seminaari on onnistunut, jos vielä viikon päästä muistaa edes kaksi tilaisuudessa esiinnoussutta asiaa. Näillä kriteereillä – ja toki muutenkin -  Suomen 1325-verkoston,  International Alertin ja ulkoasiainministeriön tiistaina 9.12.14 järjestämä Gender in Peacebuilding -seminaari sai täydet pisteet.

Ensimmäinen mieleen jäänyt asia nousi esiin jo ulkoministeri Erkki Tuomiojan tervetuliaissanoissa: Rauhanvälitystehtäviin tarvitaan lisää naisia. Sama ajatus toistui useassa muussakin puheenvuorossa eri näkökulmista. Naisten mukaantulo voisi tehdä rauhansopimuksista laajemmin hyväksyttyjä ja kestävämpiä, ei vain pienen eliitin aikaansaannoksia. Tuomiojan mukaan kriisinhallintatehtävissäkin naisia on vain n. 40 %.  Olisiko meidän jäsenistössämme kiinnostuneita? Olisiko tässä infotilaisuuden paikka? 

Sukupuolinäkökulma rauhanrakentamisessa on yleisesti hyväksytty ja on antanut mahdollisuuden käsitellä naisiin kohdistuvaa väkivaltaa konfliktialueilla, mutta usein tapa lähestyä ongelmia jää pinnalliseksi eikä ymmärretä, miten monet asiat ovat ”sukupuolittuneita”  erityisesti siellä missä rauhanprosessit ovat hauraita. Ei riitä, että ajatellaan ihmisiä vain miehinä ja naisina, vaan on ymmärrettävä, miten monet muut tekijät kuten ikä, asuinalue, siviilisääty, sosiaalinen ryhmä tai seksuaalinen suuntautuneisuus vaikuttavat sukupuoliseen identiteettiin.

Tästä taustasta nousi toinen minulle uusi asia. Minä muiden mukana olen nähnyt naiset konflikteissa uhreina.  Ei ole pelkästään näin, vaan monet naiset kokevat sovittelun muodot vanhakantaisina.  Naiset eivät halua olla kohteita, vaan aktiivisia toimijoita. Ei ole oikein, että miehet neuvottelevat ja sopivat naisiin kohdistuneista väkivallanteoista ja niiden rankaisemisesta. Uutta oli myös tieto, että aselevon aika ei suinkaan vähennä naisiin kohdistuvaa väkivaltaa, vaan päinvastoin pahentaa tilannetta.

Seminaarin pitkä päivä oli jaoteltu niin, että kiinnostus ei herpaantunut. Aamupäivän keskeisessä osassa tohtori Henri Myrttinen esitteli päivän teeman taustana olevaa tutkimusta ja iltapäivä oli omistettu kahdelle paneelikeskustelulle. Valitettavasti en päässyt kuulemaan SANL-FKAF:n puheenjohtajan Helena Rannan avauspuheenvuoroa, jossa hän oli nostanut esiin rauhanrakentamisen keskeisen ongelman: liian usein työ jää kesken – sopimus saadaan aikaan, mutta ongelmat jäävät kytemään. Tästä kuulemme varmaan vielä lisää. 

Liiton kansainvälisistä asioista vastaavana iloitsin siitä, että  seminaariin osallistui ainakin kahdeksan jäsentämme, Helena Ranta ja Terhi Nieminen-Mäkynen esiintyjinä ja muut kuulijoina.  

MLT

(marjatoivanen(a)hotmail.com)

Kotikielen osaamista voidaan elvyttää digitaalisin menetelmin

Ruotsissa on liki 200 000 suomalaista siirtolaista, ja suomi on yksi Ruotsin viidestä virallisesta vähemmistökielestä. Huddingen kunnassa lapsilla on oikeus käyttää omaa kieltään. Huddingenissa on suomenkielinen esikoulu, mutta silti monet suomalaiset lapset menevät ruotsinkielisiin opetusryhmiin. Suomen kielen taitojen elvyttämiseksi Huddingenissa aloitettiin Digi-Revi -projekti yhteistyössä kunnan ja Uppsalan yliopiston kanssa. Projektissa on mukana 12 ryhmää 12 esikoulusta. 

Projektissa hyödynnettiin erilaisia digitaalisia keinoja lasten suomen kielen vahvistamiseksi: 

• Skype. Lapset, joilla ei ole suomenkielisiä kavereita, saavat Skypellä puhe- ja tekstiyhteyden toisiin suomenkielisiin lapsiin ja he voivat laulaa ja tanssia yhdessä suomeksi.
• Digitaaliset kirjat. Lapset voivat lukea suomenkielisiä e-kirjoja.
• Internet. Lapset voivat internetissä osallistua omalla kielellään lastenkulttuuriin ja esimerkiksi laulaa suomeksi YouTubessa.
• Leikit ja pelit. Lapsille on tarjolla digitaalisia muistipelejä suomeksi.
• Hakemistoja.  Koululla on puhuva kuvasanakirja verkossa.

Lasten taidot kehittyvät kommunikoinnin avulla dialogein yhdentyvässä maailmassa. Digitaalisten mahdollisuuksien hyödyntäminen internetissä avaa ovia maailmaan. Tuleminen osaksi sitä on osa demokratiaa. Internet voi muodostaa paikan kommunikoida, tutustua ja vaihtaa ideoita/ajatuksia. 

Digitaalinen kommunikointi omalla kielellä mahdollistaa myös läheisyyden ja nopeuttaa sopeutumista. Lapset voivat olla omissa kouluissaan  tai tarhoissaan ja saada yhteyden toisissa kouluissa oleviin lapsiin.   

Samat välineet yhteydenpitoon löytyvät joka esikoulusta ja tarhasta täällä Tampereellakin. Tämä lisännee maahanmuuttajalasten viihtyvyyttä osana suomalaista yhteiskuntaa.

Lisätietoja: Lic.Stud. Petra Petersen, Institutionen for pedagogik, diaktiktik och utbildningsstudier, Uppsala universitet. 

Lähde: Digitalisera-Revitalisera: Ett forskningsprojekt där lärplattor används foratt revitalisera det finska språket I Huddinges förskolor (2014).

FT Auli Ojala

SANL-FKAF:n hallitusjäsen

Yrityskylä tuli Tampereelle

Taloudellisen tiedotustoimiston (TAT) koordinoima Yrityskylä-oppimishanke tuli Tampereelle jo keväällä 2013 ja aluksi sen sijoituspaikaksi tuli ”Rollikkahalli”. Nyttemmin Yrityskylä sijaitsee Tampereen keskustassa osoitteessa Puutarhakatu 8.

Mikä on Yrityskylä?

Yrityskylä on kuudesluokkalaisille suunnattu yhteiskunnan, työelämän ja yrittäjyyden oppimisympäristö. Sen on kehittänyt ja sitä hallinnoi Taloudellinen tiedotustoimisto (TAT).

Yrityskylän toiminnanjohtaja Tomi Alakoski keksi idean Yrityskylästä vieraillessaan USA:ssa. Siellä oppilaat, vanhemmat ja opettajat ideoivat yhdessä tyhjään tehdashalliin pienen kylän elävöittämään yhteiskuntaopin opetusta.

Yrityskylässä on Suomessa käynyt jo 54 000 oppilasta ja Tampereella lähes kaikki kuudesluokkalaiset lukuvuonna 2013 – 2014. 

Missä Yrityskyliä on?

Suomessa toimii alueellinen Yrityskylä Helsingissä, Varsinais-Suomessa (Turku), Pirkanmaalla (Tampere) ja Pohjanmaalla (Vaasa-Kokkola-Seinäjoki) sekä Itä-Suomessa (Mikkeli – Kuopio – Joensuu). Syksyllä aukeavat uudet Yrityskylät Espoossa ja Oulussa. Valtakunnallisesti kiertävä Yrityskylä on syksyn Porissa ja kevään Lahdessa. Yrityskylässä Pirkanmaalla on 16 eri yrityksen ja julkisen palvelun toimitilat.

Mitä Yrityskylässä tapahtuu?

Oppilas työskentelee päivän Yrityskylässä omassa ammatissaan. Työstään hän saa palkkaa ja maksaa veroja sekä toimii kuluttajana ja kansalaisena osana yhteiskuntaa. Yrityskylässä työskentelee kerrallaan noin 70 oppilasta.

Ennen Yrityskylä-vierailupäivää oppilaat suorittavat kymmenen tunnin yrittäjyyskasvatus-opintokokonaisuuden. Opettajien koulutus ja perehdyttäminen Yrityskylään tapahtuu muutaman tunnin ohjeistuksella Yrityskylässä.

Oppituntien teemat ja oppilaiden tekemät tehtävät työkirjaan auttavat oppilasta hahmottamaan oman roolinsa Yrityskylässä työntekijänä ja kuluttajana. Koko opintokokonaisuus perustuu uudistuviin opetussuunnitelmiin 2016.

Tutkimustulokset rohkaisevia
 
Tampereella on tutkittu Yrityskylää opetusmenetelmänä kolmesta näkökulmasta: rehtorit, opettajat ja oppilaat. Kouluja kehyskuntineen on ollut mukana 37 ja oppilaita on haastateltu yli 200 oppilasta, joka on 13,5 prosenttia kaikista 1526 oppilaasta Tampereen kaupungin kuudesluokkalaisista lukuvuonna 2013 – 2014. Miksi sitten kehyskunnat on otettu mukaan? Tietysti siksi, että opetussuunnitelmaa 2016 tehdään Tampereella seudullisesti!

Tutkimuksen tulokset oppilaiden näkökulmasta ovat rohkaisevia: oppilaat oppivat työntekoa Yrityskylässä ja menisivät sinne uudestaan joko samaan ammattiin kehitysmielessä tai vaihtaisivat toiseen ammattiin. Erityiskoulussa toivottiin, että TET-harjoittelu tapahtuisi ainakin osittain Yrityskylässä.

Lisää yrityskylä-raportista voit lukea oheisesta linkistä: http:/issuu.com/yrityskylaraportti

Auli Ojala, FT
SANL-FKAF:n hallitusjäsen
Yrityskylätutkija Tampereen perusopetuksen hallinnossa

Akateemisen naisen näkökulma: Arvioitu eläkkeeni on jäämässä hyvin pieneksi

Olen 1950-luvulla syntynyt nainen ja näin eläkeuudistus koskettaa myös minua.

Ylioppilaaksitulon jälkeen olin muutaman vuoden hanttihommissa, jonka jälkeen opiskelin kaksi vuotta yo-merkonomiksi.

Opiskelujen jälkeen menin naimisiin, sain kolme lasta ja hoidin heitä kotona yhteensä kymmenen vuotta. Tarhapaikat eivät olleet itsestäänselvyys 80-luvulla, joten kotihoito oli minulle silloin ainoa mahdollisuus.

Kun lapset olivat aloittaneet koulun, tein usean vuoden osa-aikaista toimistotyötä ollakseni mahdollisimman paljon kotona ja lasten tavoitettavissa. Iltapäiväkerhoja ei ollut.

Valmistuin maisteriksi 2007 työn ohessa opiskellen. Sen jälkeen olen saanut suomalaisen keskipalkan tasoista palkkaa.

Arvioitu eläkkeeni on ollut laskelmissa koko ajan hyvin pieni ja nyt uudistuksen myötä vain pienenee.

Rangaistaanko minua nyt siitä, että olen aikoinani opiskellut opintolainalla ilman opintorahaa, hoitanut itse lapseni ilman kotihoidontukea ja päivähoitopaikkoja, panostanut aikaan jälkikasvun kanssa ja lisäksi tyytynyt vaatimattomaan elintasoon?

Itse olin ajatellut, että nyt tulevina vuosina minulla on mahdollisuus tehdä työtä yli eläkeiän kohtuullisella palkalla ja saada tulevaisuudessa jonkintasoista eläkettä, mutta toisin taitaa käydä?

Onneksi Akava ei tullut mukaan sopimukseen. Poliitikoistakin ainoastaan Carl Haglund (r) on nostanut esille sen seikan, ettei suunniteltu eläkeuudistus ole tasa-arvoinen ja koulutettujen naisten asema huononee.

Ja ketkä olivatkaan neuvottelemassa eläkeuudistuksesta – keski-ikäiset, isopalkkaiset miehet!

Leena Lestelä
Espoo


Mielipidekirjoitus on julkaistu blogissamme kirjoittajan luvalla. Alkuperäinen kirjoitus julkaistiin 1.10.2014 Helsingin Sanomissa.

HYOLin koulutuspäivilla käytiin vilkasta keskustelua taloudesta ja historianopetuksesta

Historia- ja yhteiskuntaopettajien liiton (HYOL) kevätpäivät 26.- 27.4.2014 olivat tällä kertaa Tampereella.  Niin oli kaksi vuotta sittenkin. Tampere onkin keskeinen paikka koulutuspäiville. Suurkiitos siitä kuuluu aktiiviselle Pirkanmaan historianopettajien kerholle. Aktiivista ja aikaansaavaa porukkaa!  Varapuheenjohtaja Jari Pönni avasi kokouksen ja luonnehti puheessaan tulevia opetussuunnitelmia ja HYOLin hyvää jäsentilannetta, joka on noussut liki 1600 opettajajäseneen. Hyvä näin, järjestö on siis elinvoimainen ja tarpeellinen, summasi Pönni avajaispuheessaan.

Suomen rahat eivät riitä

Kansanedustaja Osmo Soinivaara puhui esitelmässään Niukan talouden sosiaaliturvasta. Soininvaara taustoitti puheessaan Suomen kansankunnan hyvinvoinnille ja nousulle 1800-luvulta lähtien. Soininvaaran mukaan taloudellista nousua edesauttoivat hyvä tuuri, hyvä koulutus, nopea sosiaalinen kierto ja Neuvostoliiton edullinen kauppa. Myös Efta-sopimuksen hyvät ehdot olivat hyvät sekä Suomen nousuun 1990 luvun puolivälistä saattanut Nokia. Edellisten lisäksi taloudellista nousua auttoi tietysti vihreä kulta: metsät. Soininvaara myös tähdensi, että vuonna 2030 työllisyysaste pitäisi nousta 65:stä liki 75 prosenttiin, kestävyysvajeen kuromiseksi kapeammaksi.  Ratkaisuksi hän esitti seuraavaa: nuoriso töihin aikaisemmin, Ruotsin mallin mukainen osapäivätyö, lasten olosuhteiden parantaminen ja jopa poikien opetusmenetelmien uudistaminen. Veroaste olisi syytä pitää Soinivaaran mukaan kohtuullisena, muutoin tulee veronmaksajista pula. Samassa puheessaan hän mainitsi lempiaiheensa perusturvatulon ja negatiivisen veroasteen, jolloin pienilläkin tuloilla kannattaa mennä töihin, ts. sosiaaliturva ei estäisi töihin menoa.  Henkilökohtaisen sosiaalitilin esimerkkeinä Soininvaara mainitsi Alankomaat ja Singaporen. Näissä maissa kerätään työntekijöiltä rahaa tulevia tarpeita varten. Osa rahasta on omaa ja osa yhteistä. Asunto on kuitenkin veronmaksajan ensisijainen hankinta, johon ei puututa sosiaalitiliä kerättäessä.

Suomalaisen hyvinvointivaltio näkymistä puhui pörssisäätiön toimitusjohtaja Sari Lounasmeri. Valtion varsinaisena tulonlähteenä on arvonlisävero. Sitä on vaikea kiertää, koska se on sidottu tuotteen hintaan. Jokainen kuluttaja maksaa siis arvonlisäveroa kaupassa käydessään. Suomen varsinainen kasvu lähtee Lounasmeren mukaan yrityksistä, jotka luovat investoinneillaan ne työpaikkoja ja verotuloja. Nyt tarvittaisiin bisnesenkeleitä, jotka lainaisivat pääomaa yrityksille ja näin saataisiin uusia kasvuyrityksiä Suomeen. Suomalaisten omaisuus on kuitenkin asunnoissa. Tämän lisäksi suomalaisten pankkitileilläkin lojuu liki 80 miljardia euroa Pörssiosakkeisiin suomalaiset ovat sijoittaneet 25 miljardia euroa ja rahasatoihin 15 miljardia euroa. Suomessa ei kuitenkaan ole pankkikriisi vaan talouselämän rakennemuutoskriisi, Lounasmeri totesi lopuksi.

Nordean ja UPM:n ja Sammon hallituksen puheenjohtaja Björn Wahlroos ei juurikaan mairitellut kuulijoita esitelmässään Suomalaisen hyvinvointivaltion tulevaisuus. Suomessa on Wahlroosin mukaan Euroopan leväperäisin työttömyysturva. Työttömiä on hankala saada töihin. Kiitos sosiaaliturvan, kärjisti Wahlroos värikkäässä puheessaan. Hyvästä sosiaaliturvasta ja kannustinloukkuongelmasta seuraa sitten osaksi osan väestön syrjäytyminen. Ja se maksaa.  Kuitenkin olemme siirtyneet suljetun maailman markkinoista globaaleille markkinoille. Kilpailu kiristyy entisestään. Työvoima täällä on liian kallista, mistä johtuu, että yritykset ja samalla pääoma muuttaa halvemman työvoiman maihin.  Palkkakustannukset ovat Wahlroosin mukaan karanneet käsistä. Hyvinvointivaltion terveydenhuolto on kallista: teknologia ja tutkimus on kallista. Onko laadun huonontamiselle tilaa, kysyy Wahlroos? Terveydenhuolto väestön ikääntyessä on ongelma koko Euroopassa, ei vain Suomessa.

Toinen hyvinvointivaltiota pureva seikka on koulutus. Ylikoulutamme ilmaiseksi yhteisillä verovaroilla Wahlroosin mukaan liikaa ihmisiä. Ylikysyntää koulutetuista on tietyillä aloilla – väärät ihmiset on siis koulutettu. Wahlroos esitti, että koulutuksessa vain ensimmäinen aste toimii hyvin, toinen aste ei, koska keskeytyksiä ja tyhjäkäyntiä on liikaa. Lisäksi Wahlroosin mukaan työmarkkinoiden rakenteita pitäisi muuttaa tuntuvasti – tässä ” hullun paratiisissa”, kuten hän värikkäästi asian ilmaisi. Wahlroosin puheenvuoro aiheutti vilkasta keskustelua, johon hän vastasi asiantuntevasti omalla, railakkaalla tyylillään.

YTT, taloustutkimuksen tutkimuspäällikkö Juha Rahkonen valotti esityksessään Tilastojen kertomaa hyvinvointivaltiosta. Hän korosti mm. sitä, että suomalainen hyvinvointivaltio nauttii kansalaisten luottamusta, jonka luottamusta myös media tukee. Tämä perustuu ajatusakselille: verot luovat esim. palveluhyvinvointia ja työ jo sinällään yksilön hyvinvointia. Palvelujen saatavuus tulee olla kaikkien kansalaisten saatavilla, totesi Juha Rahkonen lopuksi.

Virikkeitä opetukseen – ulos luokkahuoneesta oppimaan!

Muina esiintyjinä HYOLin päivillä olivat Auri Kohola Taloudellilsesta tiedostustoimistosta. Kohola puhui asiantuntijaverkon käytöstä oppitunneilla opetuksen elävöittäjänä. Yrityskummeista opetuksen monipuolistamiseen kertoi puolestaan toiminnanjohtaja Sanna Lehtonen.  Yrityskummit ovat opettajien käytössä oppitunneilla joko virtuaalisesti tai livenä. Nettikutsu tai puhelinsoitto vain perään ja kummi tulee koulullesi. 

HejJoe- koulutushanketta esitteli lehtori Kimmo Kotro Joensuun normaalikoulusta. Koulutushankkeen keskeinen sisältö kohdistuu historiallisten ilmiöiden paikantamiseen.  Oppijakeskeisen tekniikan sovellusta käytetään historiallisten ilmiöiden paikannuksesta luokkahuoneen ulkopuolella oppilaiden arjen oppimisympäristöissä.

Sunnuntaina HYOLin koulutuspäivillä oli vuorossa opintoretki Särkänniemeen Koiramäkeen ja Delfinaarioon. Visavuori ja Emil Vikströmin museo oli toisena tutustumiskohteena. Koulutuspäivien illanvietto oli puolestaan Komediateatterissa, jossa valittiin vuoden historianopettajaksi Kimmo Päivärinta. Hänet palkittiin ansiokkaasta toiminnasta opettajana ja sähköisen pedagogiikan ja oppimateriaalin kehittäjänä. 

Lämmin kiitos kaikille osallistujille sekä Tampereen kaupungille vastaanotosta historiallisella Raatihuoneella!

FT Auli Ojala
SANL:n hallitusjäsen ja UWE:n rahastonhoitaja

Suomalaiset vaikuttajanaiset

Maritta Pohls: Korkeasti koulutetut naiset. Suomen Akateemisten Naisten Liiton historia. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2013. 307 s.

Maritta Pohlsin teos Suomen Akateemisten Naisten Liiton (SANL) historiasta kokoaa yhteen 1900-luvun suomalaiset naisvaikuttajat. Vaikka SANL on tutkimuksen kohteena jäänyt suurten joukkojärjestöjen varjoon, sen keskeiset johtohahmot sekä keskusjärjestössä että paikallisyhdistyksissä edustavat sanan varsinaisessa merkityksessä suomalaisia vaikuttajanaisia. Teoksen henkilöstöhakemiston selailu kertoo, että SANL:ssa toimineet järjestöaktiivit ovat naisjärjestöjen tutkijoille entuudestaan tunnettuja henkilöhahmoja, joiden verkostot ulottuvat laajasti koko yhteiskuntaan.

Järjestöhistoria dokumentoi yleensä yhteenliittymän menneisyyden keskeiset tapahtumat ja mahdolliset murrosvaiheet sekä tarjoaa lukijalle vähintäänkin jäsenistön itseymmärryksen siitä, mikä tässä toiminnassa on ollut tärkeää. SANL:n historia poikkeaa tästä siinä, että yhteisönä akateemisille naisille ei muodostunut missään vaiheessa vahvaa jäsenistöä yhteen liittävää hierarkkista organisaatiota, joka olisi tuottanut yleisesti tunnetut ja tunnustetut tunnusmerkistöt.

Teoksen päätössanat ”SANL tarvitsee uutta avautumista, uudenlaisia toiminnan muotoja. Luetaan yhdessä -hanke on oivallinen esimerkki siitä, miten akateemisten naisten koulutus tulee uudelleen, kauniilla tavalla yhteiskunnan hyväksi. Tekeminen ja näkyminen tuovat jäseniä, mutta se ei sittenkään ole se tärkein asia. Järjestön tehtävä on tehdä maailma paremmaksi paikaksi elää” (s. 264) kertovat, että liiton tulevaisuus on kiinni siitä, löytyykö toiminnalle yhteistä nimittäjää, joka sitoo yhteen juuri korkeasti koulutetut naiset niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin. Tavanomaisista järjestöhistorioista poiketen SANL:n menneisyyden tarkastelu nostaa aivan erityisen merkittäväksi pohdinnan aiheeksi tutkimuskysymyksen: Mikä saa yhdistyksen elämään?

Suomen Akateemisten Naisten Liiton juuret juontavat ensimmäisen maailmansodan jälkeisiin vuosiin ja kansainvälisessä keskustelussa heränneeseen ajatukseen siitä, että korkeasti koulutetut naiset voisivat toiminnallaan edistää maailman rauhaa. Suomessa ajatus yliopistollisen tutkinnon suorittaneiden naisten järjestäytymisestä käynnistyi Helsingissä 1920-luvun alussa. Varhaisvuosien toiminnasta tiedetään kuitenkin vähän puutteellisen asiakirja-aineiston vuoksi. Sukupuoli ja korkean koulutuksen tuoma yhteiskunnallinen status eivät riittäneet yhdistämään mukaan tullutta jäsenistöä, vaan Helsingin paikallisyhdistyksen toiminta jakautui 1920-luvun kieliriidan vuoksi suomalaiseen ja ruotsalaiseen yhdistykseen.

Kahdella yhdistyksellä on ollut merkittävä asema SANL:n suunnannäyttäjänä. Vuonna 1928 perustetusta Turun akateemisten naisten yhdistyksestä muodostui myös keskeinen toimija liitossa. SANL:n muiden paikallisyhdistysten toiminta on ollut vuosikymmenien aikana usein vaakalaudalla. 1970-luku näyttäisi muodostuneen murroskohdaksi, jolloin pienet ei-yliopistokaupunkien jäsenyhdistykset lakkauttivat toimintansa. Ensimmäisenä pääkaupunkiseudun ulkopuolella aloitti vuonna 1928 perustettu Jyväskylän jäsenyhdistys: monen aktiivisen vuosikymmenen jälkeen se on supistunut noin kymmenen jäsenen yhteenliittymäksi.

Korkeasti koulutettujen naisten yhdistystoiminnan alkuvaihe ennakoi vaikeuksia, joihin SANL ei ole löytänyt ratkaisua. Punaisen langan Maritta Pohlsin tarkastelussa muodostaa keskustelu naisasiasta tai pikemminkin siitä, että liiton vaikuttajanaiset ovat halunneet välttää leimautumista yksinomaan naisasian kannattajiksi. SANL:n toiminnassa koulutuspolitiikka on nostettu naisasiaa tärkeämmäksi yhteiskunnalliseksi teemaksi. Siksi SANL on korostanut olevansa emansipatorinen yhteenliittymä, joka on halunnut mahdollistaa tyttöjen laadukkaan koulutuksen ja poistaa korkeasti koulutettujen naisten urakehityksen esteet. Tästä ajattelusta yhdistystoiminta sai yhteiskunnallisen luonteen ja jo koulutusmahdollisuuden saaneille naisille velvoitteen liittyä mukaan auttaman kanssasisariaan. Kärjistäen voisi jopa todetta, että akateemisen koulutuksen saaneen naisen velvollisuus toimia yhteiskunnallisena esikuvana, edustaa liiton historiassa ainoaa jäsenistön löyhää itseymmärrystä eli yhteisesti jakamaa käsitystä toiminnan tarkoituksesta.

SANL:n tarkoituksen toteuttamista Maritta Pohls tarkastelee liiton puheenjohtajien, heidän akateemisen koulutuksensa ja työuriensa vaiheiden avulla. Jäsennysratkaisu on poikkeuksellinen järjestöhistoriantutkimuksen traditiossa. Ratkaisu on hyväksyttävissä siksi, että juuri puheenjohtajien henkilöhahmoilla on ollut merkittävä vaikutus järjestön toiminnan linjauksiin. Pohls yhdistää pienoiselämäkerrat suomalaisen yhteiskunnan muutokseen ja kansainvälisessä katto-organisaatiossa (IFUW eli International Federation of University Women) käytyyn keskusteluun maailmanlaajuisen naistoiminnan tarkoituksesta.

IFUW:lla oli erityisen suuri merkitys toisen maailman sodan jälkeen, jolloin SANL ja monet muut suomalaiset järjestöt hakivat kontakteja juuri läntiseen Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin. Vastavuoroisesti useat kansainväliset palvelujärjestöt (esim. Lions-järjestö) saivat uudenlaista jalansijaa Suomessa. Pohls ei asiaa alleviivaa, mutta SANL:n ja sen jäsenyhdistyksien toiminnassa on ollut etenkin 1950-luvulta lähtien paljon samaa kuin juuri edellä mainituissa kansainvälisissä palvelujärjestöissä. Tämä toiminnan samankaltaisuus jatkui muun muassa 1990-luvun lähialueyhteistyön merkeissä.

Puheenjohtajien pienoiselämäkertojen pohjalta Pohls rakentaa kuvaa suomalaisten naisten koulutusmahdollisuuksien vaiheittaisesta laajenemisesta, akateemisten naisten urakehityksestä 1900-luvun Suomessa ja ennen muuta siitä vastuun ja yhteiskunnallisen velvollisuuden värittämästä kansalaisuuskäsitteen muokkauksesta, jota juuri korkeasti koulututut naiset harrastivat.

Henkilökeskeiseen tarkasteluun Pohls tuo viitteitä ja lisäväriä poimimalla tapahtumia paikallisyhdistysten toiminnasta. Viittaukset ovat mielenkiintoisia, mutta samalla hajottavat työn rakennetta. Paikallisyhdistyksien toiminnan esittelyllä on kuitenkin oma merkityksensä juuri SANL:n kaltaisen yhteenliittymän tarkastelussa. SANL:n historia osoittaa, että järjestöjen hierarkkisella rakenteella on merkitystä toiminnan jatkuvuuden kannalta, sillä liittoon kuuluvien paikallisyhdistysten toiminnan ylläpitäminen on ollut poikkeuksellisen vahvasti riippuvainen siitä, kuinka ne ovat luoneet suhteensa keskusorganisaatioon. Samalla tavalla on SANL saanut vaikutteita kansainväliseltä kattojärjestöltä.

2000-luvun alku on ollut SANL:ssa etsikkoaikaa etenkin liiton suhteessa naisasiaan. Käymisvoimaa liitto on saanut yhteistyöstä merkittävien naisten keskusjärjestöjen, kuten Naisjärjestöjen Keskusliiton (NJKL) ja Naisjärjestöt yhteistyössä (NYTKIS), kanssa. SANL on kehittämässä toimintaansa kohti asiantuntijaorganisaatiota, joka ottaa laaja-alaisesti kantaa yhteiskunnan kehittämiseen ja päätöksentekoon. Liiton varhaista tarkoitusta, naisten kouluttautumismahdollisuuksien laventamista jatketaan edelleenkin, mutta painopiste on kehitysmaiden naisten tukemisessa. Vuonna 2013 liittoon kuului 19 jäsenyhdistystä, joiden jäsenmäärät vaihtelevat 140:stä (Turun Akateemiset Naiset) 10 jäsenen (mm. Jyväskylän Akateemiset Naiset) yhteenliittymiin. Liiton tarkoitus on palvella jäsenkunnan verkostoitumista ja osaamisen jakamista.

Maritta Pohlsin teos korkeasti koulutettujen naisten yhdistystoiminnasta on samanaikaisesti sekä kooste suomalaisten akateemisen koulutuksen saaneiden vaikuttajanaisten työurista ja yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta että esimerkki poikkeuksellisesta järjestöhistoriasta, jossa tarkastelun punaisena lankana on jäsenistön yhteenkuuluvuuden elementtien merkityksen pohdinta.

Marja Kokko

Alkuperäinen arvio on julkaistu Historiallisessa Aikakauskirjassa 1/2014.