Naiset rauhan ja turvan keskiössä - 11. kansainvälinen Helvi Sipilä -seminaari YK:ssa

Nyt on aika muuttaa käytäntöjä ja ottaa myös naiset mukaan rauhanprosesseihin. Tutkimusten mukaan naisten läsnäolo neuvotteluissa vaikuttaa positiivisesti rauhansopimusten pysyvyyteen.

Naisten asemaa rauhan rakentamisessa tarkasteltiin New Yorkissa YK:n Commission on the Status of Women -kokouksen yhteydessä pidetyssä Helvi Sipilä -seminaarissa. Vuosittaisen seminaarin teemana oli tällä kertaa Naiset rauhan ja turvallisuuden keskiössä.

- YK:n yksi tärkeä tavoite on estää konflikteja ja luoda rauhaa, totesi seminaarin avannut Suomen YK edustuston suurlähettiläs Kai Sauer. Helvi Sipilä -seminaarin moderaattorina toiminut Naisjärjestöjen Keskusliiton (NJKL) tuore puheenjohtaja, kansanedustaja Eva Biaudet kehotti naisia ottamaan haltuun oman tilansa ja muistutti, että naisten osuutta yhteiskunnallisilla johtopaikoilla, diplomatiassa ja rauhanneuvotteluissa tulisi edelleen vahvistaa. – Meidän on seisottava niiden naisten takana, joilla on rohkeutta taistella naisten oikeuksien puolesta, vetosi Biaudet kansainväliseen yleisöön, joka täytti YK:n konferenssihuoneen ääriään myöten.

Eva Biaudet.

Helvi Sipilä, ensimmäinen naispuolinen YK:n apulaispääsihteeri, antoi vahvan esikuvan naisille, jotka tekevät työtä tasa-arvon saavuttamiseksi. YK:n nykyisen pääsihteerin kauden päättyessä 2016 lopulla keskusteluja mahdollisista naisehdokkaista käydään YK:n käytävillä. – Helvi Sipilä olisi ollut innolla mukana tässä keskustelussa, huomautti avauspuheenvuorossaan suurlähettiläs Sauer.

Naisten asemaa rauhan ja turvallisuuden keskiössä käsiteltiin seminaarissa eri lähtökohdista ja myös eri maantieteellisiltä alueilta. Puheosuuden aloittanut UN Womenin rauhan ja turvallisuuden yksikön päällikkö  Päivi Kannisto perusteli, miksi naisten tulee osallistua rauhanprosesseihin: kansainväliset tutkimukset osoittavat selkeästi, mikä positiivinen vaikutus naisten osallistumisella on esimerkiksi rauhansopimusten pysyvyyteen. Tutkimus 31 rauhanprosessista, jotka käytiin vuosina 1992-2011, osoittaa kuitenkin, että vain noin yhdeksän prosenttia rauhanneuvottelijoista oli naisia. – Mutta rauhaa ei luoda sillä, että allekirjoitetaan rauhansopimus. Rauhaa tulee rakentaa, muistuttaa Päivi Kannisto.

Nuorten korkeatasoinen koulutus luo pohjaa tasapainoiselle yhteiskunnalle. Graduate Women International -organisaation DR Kongon järjestön edustaja Jolie Massay kertoi Helvi Sipilä -seminaarin yleisölle tavoitteestaan ilmaisen koulutuksen takaamiseksi DR Kongon kaikille lapsille, myös tytöille. Hän painottaa, että rauhaa rakentavia sopimuksia voidaan ratifioida, mutta käytäntöönpano usein puuttuu. Jolie Massay vetosi myös kansainväliseen yhteisöön pysyvän rauhan saamiseksi DR Kongoon.

Andrea Gradiz, nuori YWCA:n (Young Women’s Christian Association) varapresidentti, kertoi Helvi Sipilä -seminaarissa esimerkkejä kotimaansa Hondurasin nuorten naisten kokemista monista epäkohdista kuten turvattomuudesta, seksuaalisesta väkivallasta ja köyhyydestä. Hän peräänkuuluttaakin nuorten naisten voimaantumista niin kotona, työelämässä kuin politiikassa. Andrea Gradiz vetoaa sukupuolten tasa-arvon 50-50 -tavoitetta hallituksiin ja myös yksityiselle sektorille, jossa naisten mukanaolon on todettu edistävän tehokkuutta kaikilla osa-alueilla.

Puheenjohtaja Eva Biaudet pahoitteli, että rauhaa edistävien sopimusten ja niiden käytäntöön ottamisessa on yhä suuri kuilu. - Naisilla on nyt mahdollisuus saada aikaan muutos ja edesauttaa kestävien rauhansopimusten aikaansaamista, painotti Biaudet.

Andrea Michelle Gradiz Diaz, Kai Sauer, Eva Biaudet, Jolie Massay Duye ja Päivi Kannisto.

Suurlähettiläs Sauer huomautti Helvi Sipilä Seminaarin olevan jälleen hyvä osoitus suomalaisesta käytännöstä, jonka mukaan asioita tehdään yhdessä. Seminaarin järjestävät vuosittain Suomen Akateemisten Naisten Liitto yhdessä Suomen YK-edustuston, Naisjärjestöjen Keskusliiton, Naisjärjestö yhteistyössä - NYTKISin, NNKY-liiton sekä Suomen UN Womenin kanssa. Ensi vuonna taas!

Niini Vartia-Paukku

Teksti ja kuvat:
Niini Vartia-Paukku,
Suomen Akateemisten Naisten Liiton hallitusjäsen

(cultureconnecting(a)gmail.com

Women at the Heart of Peace and Security - CSW60 Helvi Sipilä Seminar March 17th 2016

A new approach is required, where women are given a greater role in peace-building efforts. Recent studies indicate that more sustainable peace agreements are reached when women are included in the peace processes.

The theme “Women at the Heart of Peace and Security” was discussed at the 11. Helvi Sipilä Seminar that was held at the CSW60 at the UN in New York on March 17th 2016.  Helvi Sipilä, a Finnish lawyer and diplomat, was the first female Assistant Secretary-General of the UN.

- Women could make a change for building lasting peace, said the chair of the Seminar Eva Biaudet, President of the National Council of Women of Finland and Representative at the Finnish Parliament. – There still remains a huge implementation gap between resolutions made and their implementation, said Biaudet.

Eva Biaudet, the chair of the seminar.

In the opening remarks of the seminar Ambassador Kai Sauer noted that Helvi Sipilä gave a lasting legacy to women in their efforts to achieve gender equality. He added that Helvi Sipilä would surely have been interested in the debates presently taking place about the possibility of a female successor for the UN Secretary-General in 2017.

According to Päivi Kannisto, Chief of the Peace and Security Unit of UN Women, The Global Study and other recent studies provide evidence confirming that women’s meaningful participation and representation in decision-making enhances the quality of peace and security work and outcomes – not to mention that it is also a human right.  Yet, a study of 31 peace processes, which took place from 1992 to 2011, revealed that less than 9 per cent of those at the peace table were women. Kannisto reminded that peace does not happen when you sign an agreement, it needs to be built.

Quality education helps develop a balanced future society. Jolie Massay, CIR, the Congolese Federation of University Women hopes that in the future all girls in the D.R. Congo could be given free schooling. - How can we build peace and security without women? Asks Jolie Massay. She urges women to organize themselves to make a better future for themselves and their families. Jolie Massay says that the international community can also help in finding ways to develop sustainable peace in the D.R. of Congo.

Andrea Gradiz, Vice President, World YWCA described the many challenges that young women face in her home country Honduras, such as sexual harassment and poverty. Womens’ empowerment is needed in peace-building efforts, but also at home and in the labor market. Women are also needed in politics and Andrea Gradiz hopes to see the equal gender balance of 50-50 both in the government and in the private sector, where the presence of women has been proven to develop better functioning in all sectors.

Andrea Michelle Gradiz Diaz, Kai Sauer, Eva Biaudet, Jolie Massay Duye and Päivi Kannisto.

Ambassador Sauer, Permanent Representative of Finland to the United Nations, reminded that the Helvi Sipilä Seminar is a good example of a Finnish tradition of doing things together. The event was organized by the Finnish Federation of Graduate Women together with the Permanent Mission of Finland to the UN and four other women’s organizations in Finland.

Niini Vartia-Paukku, our representative at the CSW60

Niini Vartia-Paukku
Finnish Federation of Graduate Women
cultureconnecting(a)gmail.com

Miesten kotimarkkina-asemaa on parannettava

Olemme viime aikoina lukeneet lehdistä miten miesten asema kotona ja parisuhteessa on huono - jopa huonompi kuin perheen koiran. Asialle onkin tehtävä jotain sukupuolten onnellisuuden ja kansakunnan tulevaisuuden turvaamiseksi. Saattaahan tuolla koiran asemalla olla jopa yhteys Suomen nälkävuosien tasolle vajonneeseen syntyvyyteenkin.

Paljon puhutaan naisten työmarkkina-aseman heikkoudesta ja samalla jää huomiotta, että ilmiön peilikuva on miesten heikko kotimarkkina-asema. Miehet käyttävät vanhempainvapaasta edelleen huomattavasti vähemmän kuin naiset. Kotihoidon tukea käyttää noin 10% miehistä. Akateemisistakin miehistä, jotka sentään käyttävät osan isille korvamerkitystä vapaastaan, vain harva käyttää koko jaksoa. 90% kaikista perhevapaista on äitien pitämiä.

Kaikilla markkinoilla tarvitaan taitoja, niin kotimarkkinoillakin. Parhaiten mies kasvattaa omia vanhemmuustaitojaan käyttämällä oman osuutensa perhevapaista, jäämällä hoitamaan sairasta lasta siinä kuin vaimonsakin, osallistumalla neuvolakäynteihin ja vanhempainiltoihin. Tasa-arvo kotitöissä ja lastenkasvatuksessa indikoi tasa-arvoa työssä ja toimeentulossa.

Tarvitaankin uutta ajattelua sekä työpaikoilla että kotona. Esimerkki luo ilmapiirin, jossa mies uskaltaa käyttää hänelle lakisääteisiä perhevapaaetuuksia. Tervetuloa uudenlaiset pomot, joilla on pieniä lapsia ja jotka tunnustatte sen myös omilla valinnoillanne perheiden hyväksi. Tervetuloa uudenajan työkaverit, jotka ette katso vinoon työkaveria, joka jää isyysvapaalle tai hoitamaan sairasta lasta. Voitte itse tarvita samaa joustoa, jos ette lastenne takia niin vaikkapa ikääntyvien vanhempienne vuoksi. Kun antaa niin jossain vaiheessa saakin.

Perheessäkin tarvitaan joustoa - asenteissa. Kyllä isäkin osaa sen vaipan vaihtaa tai pukea lapsen päiväkotia varten. Hän ehkä tekee sen eri tavalla, mutta  tarpeeksi hyvin. Isät tarvitsevat luottamusta ja kannustusta siihen, että heitä tarvitaan kotona ja he osaavat hoitaa hommat. Lapsen ja isän kiintymyssuhde voimistuu -  eipä olekaan niin helppoa jättää isää pelkäksi elatusvelvolliseksi, jos ero kohtaa. Ja ehkäpä eron riskikin pienenee.

Yhteiskunnalta vaaditaan isälle tarkoitetun perhevapaan pidentämistä. Mahdollinen tapa on edetä kohti 6+6+6 -mallia, jossa on selvät kiintiöt kummallekin vanhemmalle. Ruotsin malli on mielestäni paras: siinä syntyvää vauvaa varten on 480 perhevapaapäivää isän ja äidin jaettavaksi suhteellisen pitkällä aikavälillä. Äidit ja myös monet isät toivovat lisää osa-aikatyömahdollisuuksia, siitäkin on naapurimaassa hyviä kokemusia.

Miehen hyvä kotimarkkina-asema vahvistaa naisten työmarkkina-asemaa ja koko perheen hyvinvointia.

Yllä olevat ajatukset pohjautuvat STTK:n Naisten päivän seminaariin ”Työn ja Perhe” 8.3. 2016.

Helena Hiila-O'Brien
Suomen Akateemisten Naisten Liiton hallitusjäsen ja
Helsingin Akateemisten Naisten puheenjohtaja

The Home Language of Finnish-speaking Children in Sweden: Project Digitalisera-Revitalisera

There are 200,000 Finnish-speaking inhabitants in Sweden and Finnish is one of Sweden’s official minority languages. Huddinge Municipality is one of the 23 Finnish language administrative regions, which means that children there have the right to speak Finnish in pre-school. There is also a Finnish pre-school in Huddinge, which is open to all children – not just Finnish-speakers. However, in spite of that, many Finnish children go to Swedish-speaking day care/pre-school groups. To investigate ways to improve support for minority languages, the University of Uppsala and the municipality of Huddinge instigated the Digitalisera-Revitalisera project, led by Research Director, Petra Petersen. All pre-schools that used Finnish had the opportunity to participate in this Digitalisera-Revitalisera project and 12 pre-school groups from the municipality of Huddinge participated did so.

Collecting the data

The research data were collected from three pre-schools. With the aid of Skype and tablet computers children were given wider access to Finnish children's culture and Finnish children's songs. The tablet computers enabled multimedia communication with other day care centres in which the language of communication is Finnish. However, this type of project requires not only pedagogical support, but backing for the development of such working methods, for example, because Skype calls were used for communicating in Finnish, setting up the practicalities of that required some preliminary work. For example, the sharing of Skype numbers must be made in advance and who to call and when needs be agreed on and scheduled beforehand. Skype is obviously required and so are tablet computers – as there was also a need to communicate with children and grandparents who lived abroad. The advantages of digital technology and the Internet for such language support is that they facilitate a meeting place and provide a democratic arena. Thus, this research offers children who speak a minority language practical experience in the use of digital media as well as practical experience in communicating online beyond a nation’s borders.

Digitalisera - Revitalisera Project:  the practical implementation of the project

Petra Petersen’s Digitalisera-Revitalisera project affords children the opportunity to move around and play and talk in their native language. There were about 15 pupils in the pre-school groups – in groups of five or six. The children were able to talk and dance and be interconnected via Skype. They also chatted and discussed with each other, and told and came up with fairy tales in their native language,

Petra Petersen

Petersen has researched other minority languages and used digital projects to do so. However, Finnish has received particular attention and led to her being interviewed on Sisu, Finnish-language radio, and in local Finnish magazines in Sweden. Petra’s research experiments and her activities to find better ways to support the use of minority languages have continued for three years, so far. She sees the use of minority languages ​​in pre-school and day care as being related to the issues of equality and democracy. Her research has also been used for determining day care and pre-school material supplies. More importantly, because this project is practical and relatively easy to implement, it is significant for maintaining minority languages ​​and also for promoting integration into Swedish society. However, such projects must be planned and be pedagogically correct.

Teachers at day care and pre-school have, however, complained that they do not have enough time to conduct such research experiments and projects. The solution to that has been to schedule Finnish-speaking activities into their weekly events’ timetable. Parents were also encouraged to increase the amount of activities they undertook in their own language. For example, Finnish parents in this experiment read Moomin stories at home.

The children became very interested in the Moomin stories, which led to other children in the pre-school environment wanting to hear the Moomin stories in Finnish. This results in the increase of equality between children, while also encouraging children to learn words from the languages spoken by others in their group. The easiest words to learn were numbers. In the photograph, all the children in the group – native and non-native speakers – can follow the same story on a whiteboard (see the pictures below).

From theory to practice and experiment

Petersen's research can be applied in Finland as well. For example, in the suburb of Hervanta, in the city of Tampere, many children are also taught their home languages at school; the languages include Albanian, Armenian, Bosnian, Kurdish, Persian, Somali, Russian and Vietnamese. Playing and singing in their own native language actually strengthens a child's self-esteem and integration into Finnish society. The Skype discussions and songs are relevant and significant for children, demonstrating the importance of learning and the having the means of creation in their native language.

As planned teaching. this research into digitally enabled, mother-tongue education revealed the importance of facilitating multi-literacy through information and communication technology and using technology to participate in and influence the field of activity (National core Curriculum 2016). The first experiments in Finland between two day care/pre-school centres began in January 2016. The home language of the preschool children is Russian. However, this research model is also suitable for rarer languages – spoken by children whose day care centres are located far away from each other – because connections can be built via Skype or Adobe Connection. In the Russian language groups, a teacher involves the children by using Adobe Connect to enable them to play and sing with each other for approximately 30 minutes at a time. The children attend two day care/pre-school centres in Hervanta.

Writer: Auli Ojala PhD, Lis of Ed.
Ojala works as a researcher at Early Childhood and Basic Education City of  Tampere.
auli.ojala2[a]gmail.com

References:
Bjönsson, I Kylhammar & Battai (red) (2003) På väg mot en kommunativ demokrati? Sexton humanister om makten, medierna och medborgarkompetensen, Carlson förlag s. 304-305.
Experiment day-care centres: Pallopuiston päiväkoti, (director of kindergarten Riitta Sirola) ja Helapuiston päiväkoti (director of kindergarten Päivi Makinen, Hervanta Tampere) Early Childhood and Basic Education in City of Tampere.
Interviews 2015: prof. Iiris Attorps (Högskolan Gävle, Sverige Uppsala), forskaren Petra Petersen Uppsalan Universitet, utvecklingsledare Heidi Wasén, Huddige kommun, Sverige/Hagen day care centrum.
Kjällander, S. (2011) Designs for Learning in an Extended Digital Environment Case Studies of Social Interaction in the Social Science Classroom Department of education, Stockholm University.
National core curriculum 2016 (curriculum for pre.primary education) Finnish National Board of Education.
Petersen, P. (2014) Digitalisera - Revitalisera raport. Upsala Universitet.
Rantanen, T (2005) The media and globalization, Sage. s 8, 46-47.
Selander, S & Kress,G. (2010) Desing för  lärände - ett multimodalt perspektiv, Stockholm.                      

Omassa yrityksessä ei tarvitse olla lasikattoa

Suomen Akateemisten Naisten Liitto - Finlands Kvinnliga Akademikers Förbund ry. järjesti 17.2.2016 Eduskunnan naisverkoston kanssa asiantuntijaseminaarin naisyrittäjyydestä. Liiton puheenvuoron piti Liiton hallitusjäsen ja Helsingin Akateemisten Naisten puheenjohtaja Helena Hiila-O’Brien.
 

Helena Hiila-O'Brien

Hyvät kuulijat, onko yrittäjyys vaihtoehto akateemiselle naiselle? Opiskelin 70-luvulla. En muista, että kenenkään haaveena olisi ollut ryhtyä yrittäjäksi. Haave oli päästä johonkin julkiseen virkaan tai suureen yhtiöön. Niissä leipä olisi turvattu. Valtion leivän sanottiin olevan pitkä mutta kapea. Kun leipä sittemmin osoittautui sekä kapeaksi että lyhyeksi moni joutuikin varttuneilla vuosillaan perustamaan yrityksen.

Itse en ole koskaan ollut yrittäjä, mutta työssäni sosiaali- ja terveysjärjestön toimitusjohtajana oli ainakin joitakin yrittämisen elementtejä: piti saada ajamansa asia kaupaksi, piti hankkia rahoitusta ja resursseja ja  henkilökunnasta piti huolehtia, myös siitä, että jokainen sai palkkapäivänä palkkansa. Mutta omia rahoja työhön ei tarvinnut sijoittaa.

Tuoreen tutkimuksen mukaan yrittäjyys on in. Vuoden 2013 nuorisobarometrissa yritteliäs asenne näkyy. Kyselytutkimukseen vastanneista nuorista 55,6 % oli täysin tai jokseenkin samaa mieltä väittämästä” Haluaisin kokeilla yritystoimintaa jossain työurani vaiheessa”. Ero on dramaattinen, kun vertaa lukua vuoden 1995 barometriin. Tuolloin 2,2% haaveili perustavansa oman yrityksen viiden vuoden kuluessa ja jokseenkin kiinnostuneita oli 18 %. Vajaassa 20 vuodessa jo yli puolet vastaajista oli yrittäjämyönteisiä.

Monen mielestä yrittäjyys on nyt kiinnostava, mutta tässä kohtaa kannattaa myös kysyä miksi. Onko se mahdollisuus toteuttaa omia unelmia vai onko se pakkoraossa tehty ratkaisu?  Peruskouluissa jo aletaan antamaan yrittäjyyskasvatusta, mutta millaisia käytännön kaluja opiskelija saa yliopistosta tai korkeakoulusta?

Edustan täällä Suomen Akateemisia Naisia. Onko jaottelu nais- ja miesyrittäjiin vanhanaikaista, eikö yrittäjyys ole pikemminkin persoonallisuuskysymys kuin sukupuolikysymys? Tärkeintähän on näkemys, rohkeus käynnistää, sitkeys jatkaa ja uskallus ottaa riskejä.  

Yksi asia erottaa mies- ja naisyrittäjät: kaikesta tasa-arvon edistymisestä huolimatta naiset kohtaavat työn ja perheen haasteet kovempina kuin miehet. Vain naiset synnyttävät ja vain he pystyvät imettämään. Muu hoiva ja hoito olisi toki jaettavissa paremmin vanhempien kesken, mutta käytännössä äiti ottaa isoimman vastuun useimmiten.

Luin tätä varten Suomen Akateemisten Naisten Liiton historian Korkeasti koulutetut naiset (SKS 2013) ja yritin etsiä sieltä missä vaiheessa akateemiset naiset alkavat yrittäjiksi. Historiansa aikana naisten on ensin pitänyt puolustaa oikeutta yleensä opiskeluun ja koulutusta vastaavan työn tekoon. Perheen tarpeet on tiedostettu alusta asti jopa niin hyvin,  että lasten saannnin jälkeen ei katsottu sopivaksi ottaa kodin ulkopuolista työtä. Sittemmin puolipäivätyö katsottiin parhaaksi vaihtoehdoksi. Niinpä naisen oli sopivaa kouluttautua esimerkiksi hammaslääkäriksi, koska oman vastaanoton avulla saattoi itse  hallita paremmin aikaansa. Kirjasta ei löydy sitä käännekohtaa, milloin naiset innostuivat yrittämisestä.

Paljon puhutaan lasikatosta ja monta lasikattoa on nainen jo murtanut. Sitkeimmät lasikatot sijaitsevat yritysmaailmassa. Huomionarvoista on, että omassa talossa, eli yrityksessä,  ei tarvitse olla lasikattoa lainkaan!

Julkisuudessa on jonkin verran on keskusteltu siitä, miten naisvaltaisilla aloilla työnantaja, monesti naisyrittäjä, kustantaa naisalaistensa  perhevapaat. Vähemmän on pohdittu sitä onko itsellään naisyrittäjällä saumaa hankkia lapsia. Milloin on  sopiva hetki firman kannalta ja osuuko se yhteen henkilökohtaisen elämän kanssa. Hedelmälliset vuodet menevät pian ohi ja moni joutuu liian myöhään huomaamaan, että lasten aika ei koskaan tullutkaan. Tämä asia ei koske pelkästään yrittäjiä, vaan monia muitakin esimerkiksi pätkätöiden epävarmuudessa eläviä. Syntyvyys onkin laskenut samalle tasolle, jolla se oli 1860-luvun nälkävuosina! Syvästi henkilökohtaisilla ratkaisuille on siten laajoja yhteiskunnallisia vaikutuksia.

Yrittäjyys on tätä päivää , siksi sen pitää olla reilu vaihtoehto myös koulutetulle naiselle -  silloin kun hän itse siihen haluaa ryhtyä.

Seminaari keräsi viitisenkymmentä asiantuntijaa ja poliitikkoa keskustelemaan naisyrittäjien asemasta ja sen kehittämisestä.

Teksti: Helena Hiila-O’Brien (hiilahelena(a)gmail.com)
Kuvat: Marja-Leena Ruostesaari

Twitterissä seminaarikeskustelua käytiin tunnuksella #naisyrittäjyys.

On meidän vuoromme auttaa - Suomi juhlii 60 vuotta kestänyttä YK-jäsenyyttään

Finlandia-talolla oli 9.12.2015 juhlava vaan ei pönäkkä tilaisuus sen kunniaksi, että Suomi on ollut 60 vuotta YK:n jäsenenä. Harvoin saa samassa tilaisuudessa kuulla niin montaa huippupoliitikkoa kuin tuolloin. Jossain oli etukäteen kritisoitu sitä, että naisten osuus juhlassa jäisi vähemmistöön. Näin ei onneksi ollut, vaan puhujalista oli hyvin tasapuolinen. Tosiasia kuitenkin on, että sekä pääministeri että ulkoministeri ja tasavallan presidentti ovat miehiä. Niin myös YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon. Mutta juhlassa kuultiin myös Elisabeth Rehniä, Paula Vannista, Maria Lohelaa ja Marjatta Rasia.

Tasa-arvo ja naisten oikeudet ovat olleet YK:n toiminnassa keskeisiä tavoitteita. Pääsihteeri Ban Ki-moon ylistikin Suomea tasa-arvon mallimaana. Puheessaan hän jopa onnitteli Presidentti Sauli Niinistöä siitä, että hän on päässyt presidentiksi vaikka on mies. Hän oli kuullut jutun, jonka mukaan presidentti Tarja Halosen aikaan suomalaiset pikkupojat luulivat, ettei heistä voi tulla presidenttiä, koska ovat poikia.

Me akateemiset naiset olemme ylpeitä Helvi Sipilän urasta YK:n apulaispääsihteerinä. Suomalaisten naisten menestys YK:ssa jatkui hänen jälkeensäkin. Mainitsen vain esimerkkeinä Marjatta Rasin, Elisabeth Rehnin ja Paula Vannisen. Vanninen on ehkä vähemmän tunnettu Verifinin johtaja, joka johti YK:n Syyrian kemiallisia aseita koskevaa tutkimusta. Presidentti Tarja Halosella on luonnollisesti tärkeä rooli YK:n Kestävä kehitys -ohjelman vetäjänä.

Sauli Niinistö muistutti puheessaan, että Suomi sai sodan jälkeen UNICEF:lta lasten jalkineita 50 000 paria, jotta suomalaislapset voisivat käydä talvellakin koulua. Muutakin apua saimme. Nyt on meidän vuoromme auttaa hädänalaisia. Heitä pääsihteeri Ki-moonin mukaan on enemmän kuin koskaan ennen toisen maailmansodan jälkeen: 60 miljoonaa ihmistä on eri syistä joutunut lähtemään kotiseudultaan. Syynä voi olla sota tai pienempi konflikti, ympäristön elinkelvottomuus, sorto uskonnon, rodun tai  ihonvärin vuoksi. Osalla vain ei ole työ- ja muita mahdollisuuksia jäädä kotiseudulleen. Kyse on globaalista ilmiöstä, josta Suomikin on saanut osansa. Vastuu on ihmiskunnan yhteinen.

Poliitikot niin kansainvälisellä kuin kansallisellakin tasolla yrittävät ratkaista monimutkaisia ongelmia. Mitä me tavalliset kansalaiset voimme tehdä? Eduskunnan puhemies Maria Lohela vetosi kuulijoihin toteamalla, että voimme jokainen pienillä teoilla auttaa hädässä olevia ja antaa mahdollisuuksia kehitysmaiden naisille ostamalla heidän tuotteitaan vaikkapa joululahjoiksi.Voimme myös tukea YK:n työtä tai kehitysyhteistyötä useiden järjestöjen kautta. Tämä olisikin erityisen tärkeää nyt, kun hallitus on leikannut kehitysyhteistyömäärärahoja. Tänä jouluna voisimme tavaran sijasta antaakin toisenlaisen lahjan.

Helena Hiila-O'Brien
Suomen Akateemisten Naisten Liiton hallitusjäsen
Helsingin Akateemiset naiset ry:n puheenjohtaja

Onko työelämän tasa-arvo vain sanahelinää?

OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen tarttuu (Kauppalehti 2.11.2015) tärkeään asiaan, nimittäin miesten ja naisten palkkaeroihin. Huolimatta siitä, millä sektorilla nainen työskentelee, palkkaero suhteessa miehiin pysyy samana. Miksi näin on? Naiset ovat koulutuksellisesti paremmin koulutettuja, mutta miehiä korkeampi koulutus ei kuitenkaan takaa parempaa palkkaa saati sitten kavenna palkkaeroja. Erot miesten ja naisten palkoissa näkyvät jopa miesvaltaisilla ict-aloilla puhumattakaan naisvaltaisten alojen palkoissa, jotka koulutuksesta huolimatta laahaavat jäljessä ja kasvattavat eroa, koska miehet eivät edes hakeudu näille aloille niiden pienen palkan vuoksi. Esimerkkinä mainittakoon vaikkapa lastentarhaopettajat.

Epätasa-arvoistavia rakenteita voidaan korjata hyvällä tasa-arvosuunnittelulla. Tasa-arvolain mukaan yli 30 henkilön työpaikoilla on tehtävä tasa-arvosuunnitelma ainakin joka toinen vuosi. Työmarkkinajärjestöt ovat laatineet tämän työn tueksi myös päivitetyn tarkistuslistan. Hallitusohjelmassa tasa-arvosta ei mainita sanallakaan. Yhdyn Olli Luukkaisen toteamukseen kirjoituksessaan: ”Niin kauan kuin jo saavutetusta tasa-arvosta on tv-ruudussa kertomassa hallituksesta vain miehiä, on viesti epäuskottava”. Nyt kaikki työmarkkina- ja kansalaisjärjestöt yhdessä ajamaan tasa-arvoisempaa palkkapolitiikkaa! Olemme ansainneet tasa-arvoisemman palkan ja eläkkeet!

FT, KL Auli Ojala
Tampereen Akateemiset Naiset ry:n hallitusjäsen