Omassa yrityksessä ei tarvitse olla lasikattoa

Suomen Akateemisten Naisten Liitto - Finlands Kvinnliga Akademikers Förbund ry. järjesti 17.2.2016 Eduskunnan naisverkoston kanssa asiantuntijaseminaarin naisyrittäjyydestä. Liiton puheenvuoron piti Liiton hallitusjäsen ja Helsingin Akateemisten Naisten puheenjohtaja Helena Hiila-O’Brien.
 

Helena Hiila-O'Brien

Hyvät kuulijat, onko yrittäjyys vaihtoehto akateemiselle naiselle? Opiskelin 70-luvulla. En muista, että kenenkään haaveena olisi ollut ryhtyä yrittäjäksi. Haave oli päästä johonkin julkiseen virkaan tai suureen yhtiöön. Niissä leipä olisi turvattu. Valtion leivän sanottiin olevan pitkä mutta kapea. Kun leipä sittemmin osoittautui sekä kapeaksi että lyhyeksi moni joutuikin varttuneilla vuosillaan perustamaan yrityksen.

Itse en ole koskaan ollut yrittäjä, mutta työssäni sosiaali- ja terveysjärjestön toimitusjohtajana oli ainakin joitakin yrittämisen elementtejä: piti saada ajamansa asia kaupaksi, piti hankkia rahoitusta ja resursseja ja  henkilökunnasta piti huolehtia, myös siitä, että jokainen sai palkkapäivänä palkkansa. Mutta omia rahoja työhön ei tarvinnut sijoittaa.

Tuoreen tutkimuksen mukaan yrittäjyys on in. Vuoden 2013 nuorisobarometrissa yritteliäs asenne näkyy. Kyselytutkimukseen vastanneista nuorista 55,6 % oli täysin tai jokseenkin samaa mieltä väittämästä” Haluaisin kokeilla yritystoimintaa jossain työurani vaiheessa”. Ero on dramaattinen, kun vertaa lukua vuoden 1995 barometriin. Tuolloin 2,2% haaveili perustavansa oman yrityksen viiden vuoden kuluessa ja jokseenkin kiinnostuneita oli 18 %. Vajaassa 20 vuodessa jo yli puolet vastaajista oli yrittäjämyönteisiä.

Monen mielestä yrittäjyys on nyt kiinnostava, mutta tässä kohtaa kannattaa myös kysyä miksi. Onko se mahdollisuus toteuttaa omia unelmia vai onko se pakkoraossa tehty ratkaisu?  Peruskouluissa jo aletaan antamaan yrittäjyyskasvatusta, mutta millaisia käytännön kaluja opiskelija saa yliopistosta tai korkeakoulusta?

Edustan täällä Suomen Akateemisia Naisia. Onko jaottelu nais- ja miesyrittäjiin vanhanaikaista, eikö yrittäjyys ole pikemminkin persoonallisuuskysymys kuin sukupuolikysymys? Tärkeintähän on näkemys, rohkeus käynnistää, sitkeys jatkaa ja uskallus ottaa riskejä.  

Yksi asia erottaa mies- ja naisyrittäjät: kaikesta tasa-arvon edistymisestä huolimatta naiset kohtaavat työn ja perheen haasteet kovempina kuin miehet. Vain naiset synnyttävät ja vain he pystyvät imettämään. Muu hoiva ja hoito olisi toki jaettavissa paremmin vanhempien kesken, mutta käytännössä äiti ottaa isoimman vastuun useimmiten.

Luin tätä varten Suomen Akateemisten Naisten Liiton historian Korkeasti koulutetut naiset (SKS 2013) ja yritin etsiä sieltä missä vaiheessa akateemiset naiset alkavat yrittäjiksi. Historiansa aikana naisten on ensin pitänyt puolustaa oikeutta yleensä opiskeluun ja koulutusta vastaavan työn tekoon. Perheen tarpeet on tiedostettu alusta asti jopa niin hyvin,  että lasten saannnin jälkeen ei katsottu sopivaksi ottaa kodin ulkopuolista työtä. Sittemmin puolipäivätyö katsottiin parhaaksi vaihtoehdoksi. Niinpä naisen oli sopivaa kouluttautua esimerkiksi hammaslääkäriksi, koska oman vastaanoton avulla saattoi itse  hallita paremmin aikaansa. Kirjasta ei löydy sitä käännekohtaa, milloin naiset innostuivat yrittämisestä.

Paljon puhutaan lasikatosta ja monta lasikattoa on nainen jo murtanut. Sitkeimmät lasikatot sijaitsevat yritysmaailmassa. Huomionarvoista on, että omassa talossa, eli yrityksessä,  ei tarvitse olla lasikattoa lainkaan!

Julkisuudessa on jonkin verran on keskusteltu siitä, miten naisvaltaisilla aloilla työnantaja, monesti naisyrittäjä, kustantaa naisalaistensa  perhevapaat. Vähemmän on pohdittu sitä onko itsellään naisyrittäjällä saumaa hankkia lapsia. Milloin on  sopiva hetki firman kannalta ja osuuko se yhteen henkilökohtaisen elämän kanssa. Hedelmälliset vuodet menevät pian ohi ja moni joutuu liian myöhään huomaamaan, että lasten aika ei koskaan tullutkaan. Tämä asia ei koske pelkästään yrittäjiä, vaan monia muitakin esimerkiksi pätkätöiden epävarmuudessa eläviä. Syntyvyys onkin laskenut samalle tasolle, jolla se oli 1860-luvun nälkävuosina! Syvästi henkilökohtaisilla ratkaisuille on siten laajoja yhteiskunnallisia vaikutuksia.

Yrittäjyys on tätä päivää , siksi sen pitää olla reilu vaihtoehto myös koulutetulle naiselle -  silloin kun hän itse siihen haluaa ryhtyä.

Seminaari keräsi viitisenkymmentä asiantuntijaa ja poliitikkoa keskustelemaan naisyrittäjien asemasta ja sen kehittämisestä.

Teksti: Helena Hiila-O’Brien (hiilahelena(a)gmail.com)
Kuvat: Marja-Leena Ruostesaari

Twitterissä seminaarikeskustelua käytiin tunnuksella #naisyrittäjyys.

On meidän vuoromme auttaa - Suomi juhlii 60 vuotta kestänyttä YK-jäsenyyttään

Finlandia-talolla oli 9.12.2015 juhlava vaan ei pönäkkä tilaisuus sen kunniaksi, että Suomi on ollut 60 vuotta YK:n jäsenenä. Harvoin saa samassa tilaisuudessa kuulla niin montaa huippupoliitikkoa kuin tuolloin. Jossain oli etukäteen kritisoitu sitä, että naisten osuus juhlassa jäisi vähemmistöön. Näin ei onneksi ollut, vaan puhujalista oli hyvin tasapuolinen. Tosiasia kuitenkin on, että sekä pääministeri että ulkoministeri ja tasavallan presidentti ovat miehiä. Niin myös YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon. Mutta juhlassa kuultiin myös Elisabeth Rehniä, Paula Vannista, Maria Lohelaa ja Marjatta Rasia.

Tasa-arvo ja naisten oikeudet ovat olleet YK:n toiminnassa keskeisiä tavoitteita. Pääsihteeri Ban Ki-moon ylistikin Suomea tasa-arvon mallimaana. Puheessaan hän jopa onnitteli Presidentti Sauli Niinistöä siitä, että hän on päässyt presidentiksi vaikka on mies. Hän oli kuullut jutun, jonka mukaan presidentti Tarja Halosen aikaan suomalaiset pikkupojat luulivat, ettei heistä voi tulla presidenttiä, koska ovat poikia.

Me akateemiset naiset olemme ylpeitä Helvi Sipilän urasta YK:n apulaispääsihteerinä. Suomalaisten naisten menestys YK:ssa jatkui hänen jälkeensäkin. Mainitsen vain esimerkkeinä Marjatta Rasin, Elisabeth Rehnin ja Paula Vannisen. Vanninen on ehkä vähemmän tunnettu Verifinin johtaja, joka johti YK:n Syyrian kemiallisia aseita koskevaa tutkimusta. Presidentti Tarja Halosella on luonnollisesti tärkeä rooli YK:n Kestävä kehitys -ohjelman vetäjänä.

Sauli Niinistö muistutti puheessaan, että Suomi sai sodan jälkeen UNICEF:lta lasten jalkineita 50 000 paria, jotta suomalaislapset voisivat käydä talvellakin koulua. Muutakin apua saimme. Nyt on meidän vuoromme auttaa hädänalaisia. Heitä pääsihteeri Ki-moonin mukaan on enemmän kuin koskaan ennen toisen maailmansodan jälkeen: 60 miljoonaa ihmistä on eri syistä joutunut lähtemään kotiseudultaan. Syynä voi olla sota tai pienempi konflikti, ympäristön elinkelvottomuus, sorto uskonnon, rodun tai  ihonvärin vuoksi. Osalla vain ei ole työ- ja muita mahdollisuuksia jäädä kotiseudulleen. Kyse on globaalista ilmiöstä, josta Suomikin on saanut osansa. Vastuu on ihmiskunnan yhteinen.

Poliitikot niin kansainvälisellä kuin kansallisellakin tasolla yrittävät ratkaista monimutkaisia ongelmia. Mitä me tavalliset kansalaiset voimme tehdä? Eduskunnan puhemies Maria Lohela vetosi kuulijoihin toteamalla, että voimme jokainen pienillä teoilla auttaa hädässä olevia ja antaa mahdollisuuksia kehitysmaiden naisille ostamalla heidän tuotteitaan vaikkapa joululahjoiksi.Voimme myös tukea YK:n työtä tai kehitysyhteistyötä useiden järjestöjen kautta. Tämä olisikin erityisen tärkeää nyt, kun hallitus on leikannut kehitysyhteistyömäärärahoja. Tänä jouluna voisimme tavaran sijasta antaakin toisenlaisen lahjan.

Helena Hiila-O'Brien
Suomen Akateemisten Naisten Liiton hallitusjäsen
Helsingin Akateemiset naiset ry:n puheenjohtaja

Onko työelämän tasa-arvo vain sanahelinää?

OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen tarttuu (Kauppalehti 2.11.2015) tärkeään asiaan, nimittäin miesten ja naisten palkkaeroihin. Huolimatta siitä, millä sektorilla nainen työskentelee, palkkaero suhteessa miehiin pysyy samana. Miksi näin on? Naiset ovat koulutuksellisesti paremmin koulutettuja, mutta miehiä korkeampi koulutus ei kuitenkaan takaa parempaa palkkaa saati sitten kavenna palkkaeroja. Erot miesten ja naisten palkoissa näkyvät jopa miesvaltaisilla ict-aloilla puhumattakaan naisvaltaisten alojen palkoissa, jotka koulutuksesta huolimatta laahaavat jäljessä ja kasvattavat eroa, koska miehet eivät edes hakeudu näille aloille niiden pienen palkan vuoksi. Esimerkkinä mainittakoon vaikkapa lastentarhaopettajat.

Epätasa-arvoistavia rakenteita voidaan korjata hyvällä tasa-arvosuunnittelulla. Tasa-arvolain mukaan yli 30 henkilön työpaikoilla on tehtävä tasa-arvosuunnitelma ainakin joka toinen vuosi. Työmarkkinajärjestöt ovat laatineet tämän työn tueksi myös päivitetyn tarkistuslistan. Hallitusohjelmassa tasa-arvosta ei mainita sanallakaan. Yhdyn Olli Luukkaisen toteamukseen kirjoituksessaan: ”Niin kauan kuin jo saavutetusta tasa-arvosta on tv-ruudussa kertomassa hallituksesta vain miehiä, on viesti epäuskottava”. Nyt kaikki työmarkkina- ja kansalaisjärjestöt yhdessä ajamaan tasa-arvoisempaa palkkapolitiikkaa! Olemme ansainneet tasa-arvoisemman palkan ja eläkkeet!

FT, KL Auli Ojala
Tampereen Akateemiset Naiset ry:n hallitusjäsen

Lahden Akateemiset Naiset ry. täytti 60 vuotta

Lahden Akateeemisten Naisten yhdistys juhli kuutta vuosikymmentään lokakuun 12. päivänä ravintola Rouxin tiloissa. Läsnä oli runsaasti yhdistyksen jäseniä sekä neljä kutsuvierasta SANL-FKAF:n puheenjohtajan  Helena Rannan johdolla. Muut kutsuvueraaat olivat yhdistyksemme entinen jäsen Ritva Salmi sekä kaksi "isoa siskoa" Heinolasta. Heinolan Akateeemiset Naiset ovat lahtalaisten isoja siskoja siksi, että seminaarikaupunkiin Heinolaan perustettiin Akateemiset Naiset puoli vuotta ennen suurempaa Lahtea.

Syntymäpäiväjuhlan avasi lahtelaisen pitkään vaikuttaneen naiskuoro Filiannan oktetti, joka lauloi naisia koskettavia lauluja. Kuorossa on mukana Lahden yhdistyksen puheenjohtaja Liisa Koskinen.

Juhlassa palkittiin kaksi Lahden yhdistyksen pitkaikaista aktiivijäsentä, Eeva Honkasalo ja Ritva Salmi. Eevalle myönnettiin Lahden paikallisyhdistyksen kunniajäsenyys, mikä oli varsin paikallaan siihen nähden, että Eeva on tällä hetkellä Lahden yhdistyksen pitkäaikaisin jäsen. Eeva on ollut erityisen uuttera luottamustehtävien hoitaja, ja hän toimii edelleenkin Lahden yhdistyksen rahastonhoitajana ja jäsenrekisterin ylläpitäjänä. Lisäksi Eeva on  edustanut Lahtea monissa Akateemisten Naisten kansainvälisissä kokouksissa.

Ritva Salmi pitää kiitospuhetta

Nykyisin pääkaupunkiseudulla vaikuttava Ritva Salmi palkittiin puolestaan Liiton kunniamerkillä. Ritvan ansiolista Akateemisissa Naisissa on vaikuttava:  hän on toiminut Lahden paikallisyhdistyksen puheenjohtajana, varapuheenjohtajana sekä sihteerinä. Lisäksi Ritva on ollut Liiton keskushallituksen jäsen vuosina 2005 - 2013, ja on tuona aikana ehtinyt toimmia Liiton 2. varapuheenjohtajana sekä suomenkielisenä sihteerinä. Liito keskushallitus halusi palkita hänet eritoten siitä ansiokkaasta ja uraauurtavasta työstä, jota hän on viime vuosina tehnyt Liiton tulevaisuustoimikunnassa sekä tasa-arvotyöryhmässä.

Lahden Akateemiset Naiset ovat ylpeitä osaavista naisistaan ja yhteisistä vuosistaan! Tulkoot molempia lisää.

Teksti: Ulla Kivekäs
Kuvat: Sirkka Koskinen

Naiset työskentelevät taas loppuvuoden ilman palkkaa

Sukupuolten välisen palkkatasa-arvon peruslähtökohta on selkeä. Samasta – ja samanarvoisesta – työstä on maksettava sama palkka sukupuolesta riippumatta. Yksinkertaisen tavoitteen saavuttaminen on silti osoittautunut suomalaisessa työelämässä kaikkea muuta kuin yksinkertaiseksi.

Naisten säännöllisen työajan palkka oli Tilastokeskuksen vuoden 2015 toisen neljänneksen perusteella keskimäärin 83,4 % miesten palkasta. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK on halunnut konkretisoida sukupuolen välistä palkkaeroa kertomalla, mitä ero tarkoittaa vuosipalkassa. Naiset häviävät tänäkin vuonna keskimäärin 7600 euroa, vain koska he ovat naisia. STTK on vuodesta 2011 lähtien viettänyt Naisten palkkapäivää. Sen ajankohta määrittyy naisten ja miesten välisen palkkaeron kehityksen mukaan. Sitä vietetään päivänä, jolloin naisten kuluvan kalenterivuoden palkanmaksun voidaan katsoa päättyvän. Loppuvuoden naiset työskentelevät siis palkatta!

Tänä vuonna Naisten palkkapäivä on laskennallisesti sunnuntaina 1.11., mutta vietämme sitä jo etukäteen perjantaina 30.10. Sukupuolten välinen epätasa-arvo palkkauksessa on laaja ongelma, jonka kitkeminen vaatii laajaa yhteistyötä. Naisten palkkapäivässä on tänäkin vuonna mukana laaja verkosto kumppaneita, joista jokainen toimii ja ottaa osaa keskusteluun itselleen luontevimmalla tavalla.

Tasa-arvoinen palkkaus on oikeudenmukaisen, laadukkaan ja tuottavan työelämän perusta. Palkkatasa-arvolla on myös vankka juridinen perusta Suomea velvoittavissa kansainvälisissä sitoumuksissa sekä kansallisessa lainsäädännössä. Tästä huolimatta, naisten ja miesten välinen palkkaero kuroutuu tuskallisen hitaasti. Sukupuolten välinen palkkaero on usean eri tekijän summa, mutta niihin kaikkiin voidaan vaikuttaa. Ei ole mitään hyväksyttäviä perusteita esimerkiksi sille, että naisvaltaisten alojen arvostus on euroissa mitattuna heikompaa kuin miesvaltaisten alojen. On hyvä muistaa, että samapalkkaisuustavoitteen toteutumisesta hyötyvät kaikki, niin työnantajat, palkansaajat, työpaikat, työmarkkinat, kuin koko yhteiskunta.

Sukupuolten välistä palkkaeroa voidaan kaventaa erilaisin keinoin. Tehokkaimpia niistä ovat työ- ja virkaehtosopimusratkaisut, tehtävän vaativuuden arviointiin perustuvat palkkausjärjestelmät, tasa-arvosuunnitelmat ja niihin sisältyvät palkkakartoitukset sekä naisten työuralla etenemisen tukeminen. Myös perhevapaiden tasaisempi jakautuminen äitien ja isien kesken sekä mahdollisuus parempaan työ- ja perhe-elämän tasapainoon edistäisivät pitkällä tähtäimellä palkkatasa-arvoa.

Palkkatasa-arvon tavoittelua tulee jatkaa tulevaisuudessa entistä tehokkaammin ja entistä sinnikkäämmin. Vaikka tavoitteen saavuttaminen on vaikeaa, se ei ole mahdotonta, jos kaikki osapuolet sitoutuvat siihen aidosti.  Vielä koittaa päivä, jolloin emme enää puhu ”naisten eurosta”, vaan kaikkien euro on samansuuruinen.

Anja Lahermaa

Pienen yhdistyksen suuri juhla

Lappeenrannan Akateemiset Naiset ry. juhli 60-vuotista taivaltaan 13.10.2015. Pari vuotta sitten yhdistyksen kokouksessa pohdittiin, järjestetäänkö juhla, tehdäänkö jotain muuta vai sivuutetaanko merkkipäivä hiljaisuudessa. Juhlaan päädyttiin yksimielisesti. Silloin myös todettiin, että historiikki pitäisi saada aikaan. Raija Heikkonen ilmoittautui halukkaaksi historiantutkijaksi, ja Marketta Holopainen lupasi tulla mukaan. Kuvakirja olisi mukava historiikin muoto, koska siitä jää jotain konkreettisempaa kuin pelkistä puheista, ja kuvakirjojen teko on nykyisin helppoa.

Viime keväänä ryhdyttiin tosimielellä puuhaan. Kävimme kaupunginarkistossa penkomassa vanhoja papereita, lähetimme jäsenkyselyjä, keräsimme listoja kokousten aiheista ja retkistä. Pyysimme kuville käyttölupia aina Yhdysvaltoja ja eduskuntaa myöten! Huomasimme, että alkuvuosien pöytäkirjat ovat jääneet jonkun sihteerin tai puheenjohtajan arkistoon eikä niistä ole yhdistyksellä mitään tietoa. Vasta 1960-luvun puolestavälistä oli pöytäkirjoja saatavilla.

Näistäkin aineksista saatiin 48-sivuinen kirja kasaan. Se jakaantuu viiteen osaan. Aluksi on hyvin lyhyesti esittely yhdistyksen synnystä ja historiasta, maailmalla ja Suomessa. Sen jälkeen valotetaan hieman perustamisvuotta 1955, sen tapahtumia ja paikallisvärin vuoksi Lappeenrannan silloista kaupunkikuvaa. Kolmanneksi kerrotaan kokousten aiheista. Ne ovatkin todella laaja-alaisia ja liikkuvat  Oder-Neisse-linjasta Kalevalan lukuun dramaturgin ja kätilön silmin, kouluneuvostovaaleista maakuntalauluihin.

Neljäs jakso käsittelee yhdistyksen tekemiä matkoja ja retkiä. Vuonna 1967 neljä yhdistyksen jäsentä osallistui IFUW:n järjestämään Egyptin matkaan, ja siitä on kirjassa Minervassa julkaistu selostus ja kuvia. Muutama kuva yhdistyksen 30-vuotisjuhlistakin löytyi, mutta suurin osa kertoo 1990-2000-lukujen retkistä. Lopuksi vielä yhdistyksen jäsenet saavat suunvuoron ja kertovat, mikä sai heidät liittymään, mitä yhdistys on heille antanut ja mitä he toiminnalta odottavat.

Historiikintekijät vauhdissa kehumassa kirjaansa.

Historiikki oli kuitenkin vain osa juhlaamme. Illalla kello kuuden aikaan alkoi jäseniämme saapua Lappeenrannan Linnoituksessa olevaan Katariinan kahvilaan, jonka portailla tunnelmallinen kynttilälyhty valaisi pimenevää iltaa. Sisällä kauniisti katetut pöydät odottivat tulijoita.

Puheenjohtajamme Elisa Bloigu toivotti vieraat tervetulleiksi  ja kohotimme maljan yhdistyksemme 60 vuodelle. Sen jälkeen Karjalan Laulu-Veikkojen kvartetti lauloi meille kaksi kaunista serenadia. Keskushallituksen tervehdystä tuomaan ja palkitsemismerkkejä jakamaan olimme saaneet peräti valtakunnallisen Liiton puheenjohtajan Helena Rannan, jonka puheenvuoron jälkeen kvartetti kajautti ylioppilasalaulun, kolmannen serenadin ja vielä ruokahalun herättäjäksi ryyppylaulun.

Sua tervehdin...

Herkullinen, runsas juhlaillallinen viimeistään irrotti kielenkannat, ja puheensorina salissa oli melkoinen. Paikalla oli runsaat 20 henkeä, mukana myös muutamia entisiä jäseniä, jotka tulivat verestämään muistojaan.

Alkupaloja ennen paistiin pääsemistä.

Kun lopuksi vielä oli nautittu täytekakkukahvit, oli kolmisen tuntia vierähtänyt ja tuli kotiinlähdön aika. Kotiin lähtiessä tuli mieleeni vanha sanonta: ”Ihan tulj suu hyvänmakuseks, kun sain kanssais haastella.” Näin varmaan oli monen muunkin mielestä.

Marketta Holopainen
Lappeenrannan Akateemiset Naiset ry.

Kestävän kehityksen SANL-FKAF

Globalisaation jälkimainingeissa yleistyi Euroopassakin ilmiö, joka korostaa paluuta paikallisuuteen. Näin Suomessakin. Mutta juuri kun olimme mukavasti asettumassa nojatuoleihimme rajojemme sisällä täällä Euroopan vintillä, yhtenä päivänä havahduimme siihen, että kylissämme ja kaupungeissamme liikkuu ennätysmäärin ulkomaalaisia, joiden tapoja ja tottumuksia emme tunne.

Olimmeko valmiita tähän kansainvälisyyteen? Miten me Suomen Akateemisten Naisten Liitossa ja paikallisjärjestöissä suhtaudumme yhä voimistuvaan keskinäiseen yli totuttujen rajojen vyöryvään vuorovaikutukseen ja keskinäiseen riippuvuuteen? Onko meillä riittävästi kansainvälistä kompetenssia?

Järjestömme ajaa yleistä tasa-arvoa ja koulutusta kaikille ihmisille sukupuolesta, iästä, kansallisuudesta, uskonnosta huolimatta. SANL:n yhteydessä toimii Auroras- ja Luetaan yhdessä -verkostot, jotka ovat jo vuosien ajan tehneet arvokasta työtä maahanmuuttajien kotouttamiseksi. Ne ovat tehneet sitä, mitä meidän jokaisen suomalaisen tulisi nyt tehdä: ottaa oikeudenmukaisesti ja avoimesti vastaan ihminen, joka etsii uutta elinmahdollisuutta maassamme.

Kansainvälinen kompetenssi on osa yleisiä elämän taitoja. Etenkin nykyisessä tilanteessa, jossa eri kulttuurit ja uskonnot ryhtyvät Suomessakin entistä laajemmalla pohjalla rakentamaan yhteistä tulevaisuutta, valmiudet kansainvälisiin kohtaamisiin ovat elintärkeitä. Nyt on innovoitava myös uusia avauksia siihen, miten me koulutamme toinen toistamme tähän kansainväliseen kohtaamiseen, omista arvoistamme kiinni pitäen ja toisen arvoja kunnioittaen.

Ennätysmäärä pakolaisia, yli 60 miljoonaa, osoittaa, että joku perusasia maailmassa on muuttunut - tai epäonnistunut. Onko ihmisen kunnioittaminen ja elämän arvokkuus kadonnut?  Entä ihmisten välinen vuoropuhelu? Epäonnistuneen dialogin tuloksena syntyneitä kansainvälisiä konflikteja ratkaisemaan lähetetään edelleen sotilaita saappaineen, kun tarve on sovittelijoista ja neuvottelijoista.

Kansainvälinen keskusjärjestömme Graduate Women International, GWI (aik. IFUW) perustettiin vuonna 1919 ja se pyrki osaltaan rauhan ylläpitämiseen. Tämän katsottiin olevan mahdollista luomalla verkostoja eri maiden akateemisten naisten välille. Jo heti alussa järjestöllämme oli kansainvälinen fokus.

Verkostoituminen kansainvälisiin toimijoihin on avain myös Suomen Akateemisten Naisten liiton tulevaisuuteen. Käpertyminen omiin lokeroihin Suomessa ei pysäytä jo alkanutta  kehitystä vaan tulevaisuus on jo tänään toisenlainen. Nuoret luovat kansainvälisiä verkostojaan toimiessaan twittereissä, instagrameissa ja facebookeissa. On myös huolehdittava, että SANL-FKAF:ssä on tulevaisuus heillekin.

Niini Vartia-Paukku
Liiton kansainvälisten asioiden komitean jäsen,
Hallitusehdokas