keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Euroopan Akateemiset Naiset kokoontuvat Bukarestiin 4. – 7.9.2014

Euroopan Akateemiset Naiset (University Women of Europe, UWE) kokoontuvat Romanin pääkaupunkiin Bukarestiin 4. – 7.9.2014.  Bukarest on Romanian kulttuurin, talouden ja teollisuuden keskus. Bukarest, jota myös pikku-Pariisiksi (Micul Paris) kutsutaan, mainittiin ensimmäisen kerran asiakirjoissa vuonna 1459, mutta varsinaisesti siitä tuli maan pääkaupunki vuonna 1862. Toinen maailmansota vaurioitti Bukarestia paljon ja hirmuvaltiaan Nicolae Ceausescun aikakausi jätti sekin jälkensä Romanian historiaan. Tänä päivänä Bukarest on mielenkiintoinen länsimainen matkailukohde ja halpa sellainen.

Bukarestin konferenssijärjestelyistä vastaa NGO:n alaisuudessa toimiva kansainvälisten suhteiden järjestö Romaniassa  ja taloudesta vastaa puolestaan ulkomaankauppajärjestö. World NGO -päiväähän vietettiin Suomessakin helmikuun lopussa ja pääpuhujana oli tuolloin ministeri Pekka Haavisto. World NGO:n tavoitteena on saada kansalaisjärjestöille virallinen päivä ja mm. YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö UNESCO toimii järjestettävien tilaisuuksien taustayhteisönä kansalaisjärjestöjen ohella. Bukarestin konferenssissa NGO vastaa kansainvälisistä suhteista ja taloudesta vastaa ulkomaankauppajärjestö.

Bukarest  ja Amsterdam kutsuvat  Euroopan Akateemisia Naisia verkottumaan

Romanian akateemisten naisten kansainvälisten asioiden hoitaja (CIR) on Tatiana Isoo (kuvassa), joka yhdessä Romanian Akateemisten Naisten presidentin Alexandrina Niculescun kanssa hoitavat kokousta Bukarestissa. Konferenssin pääteema on: European Quality Education for All. Romanian pääpuhujat ovat Tatianalta saatujen tietojen mukaan Hänen Kuninkaallinen Korkeutensa prinsessa Margaret ja Romanian Europarlamentin edustaja Mrs. Renate Weber. Myös Romanian Suomen suurlähettiläs Dr Catalin Avramescu mainitaan mahdollisina puhujina. Jälkimmäisen tapasinkin syksyllä Tampereen yliopistossa järjestetyssä Studia generalia -tilaisuudessa, jossa yritettiin saada opiskelijoita innostumaan romanian kielen opiskelusta. Kerroin lähettiläälle tästä konferenssista ja juttelin myös parin romanialaisen naistutkijan kanssa tulevasta Bukarestin tilaisuudesta. Käyntikortteja vaihdettiin puolin ja toisin, ja myös itse tilaisuus tuotti tulosta: Tampereen yliopistossa alkoi vuoden 2014 alussa 14 opiskelijan ryhmä opiskella romaniaa.

Kokousohjelman lisäksi konfrenssiin on suunnitteilla työpajoja, jotka koskevat mm. koulutusta ja elinikäistä oppimista sekä naisiin kohdistettua väkivaltaa. Varsinaisia näyttelyitä on kolme: klassinen taide, naivistinen taide, Romanian kansantaide ja folkloristiikka. Tämän lisäksi on suunniteltu retkiä lähialueille, joten ohjelmaa riittää niillekin, jotka aikovat jäädä pidemmäksi aikaa Romaniaan.

Sydämellisesti tervetuloa Bukarestiin syyskuun alussa!

Ilmoittautua voi lähempänä konferenssia avattavien verkkosivujen kautta.

Toivottavasti meitä lähtee Suomestakin sankka joukko. UWE tarvitsee sihteeriehdokkaita ja mieluusti myös Suomesta.

Ennen Bukarestia Euroopan Naiset Akateemiset kokoontuvat keväiseen Amsterdamiin 9. - 11.5.2014. Tuolloin ohjelmassa on hollantilaisten parlamenttikojen puheita Eurooppa-päivänä, tulppaanikiertueita ja mukavaa yhdessäoloa. Ilmoittautuneita on jo kolmisenkymmentä, myös Romaniasta.

Lisätietoja konferenssista antaa UWE:n presidentti Edith Lommerse (edla[a]live.nl), Tatiana Isoo (tatiana_isoo[a]hotmail.com) tai allekirjoittanut.

Lisätietoja ja kuvia Bukarestista löydät mm. täältä ja YouTube-kutsun konferenssiin täältä.

UWEn vuosikokouksen alustavan ohjelman (pdf) löydän SANL:n verkkosivuilta.

Tervehtien,
Auli Ojala
UWEn rahastonhoitaja ja SANL:n hallitusjäsen
auojala(at)saunalahti.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti