torstai 6. maaliskuuta 2014

Turun Akateemisten Naisten kiireinen toimintavuosi - Liiton 91. vuosikokous ja TANin 85-vuotisjuhla

Turun Akateemisten Naisten yhdistys (TAN) täytti 85 vuotta 18.4.2013, mutta juhlinta siirtyi syyslukukaudelle hallituksen päättäessä puheenjohtajansa Päivi Antilan johdolla yhdistää juhlinnan joulujuhlaan 3. joulukuuta, koska kokemuksesta tiedämme jäsentemme innokkaimmin osallistuvan  perinteisesti  joulukuun ensimmäinen tiistai-iltana  järjestettävään  pikkujoulujuhlaan.  

Turun Akateemiset Naiset oli myöntynyt osallistumaan. Liiton vuosikokouksen järjestämiseen 9-10.11 2013, toisen päivän sosiaalisen ohjelman osuessa Isänpäivään Hotelli Hamburger Börsissä oli varsinainen virallinen vuosikokous, jossa sen ohella päivä alkoi parilla mielenkiintoisella esitelmällä ja liiton historiikin julkistamisella. Maritta Pohlsin esitteli kirjoittamansa teoksen Korkeasti koulutetut naiset, joka myös lahjoitettiin historiatoimikunnan jäsenille ja liiton puheenjohtajalle. Se antaa hyvän läpi leikkauksen SANL:n toiminnasta vuosikymmenien kuluessa, joten jokaisen kannattaisi se hankkia liiton kautta.

Illallinen järjestettiin Aurajoen rannalla sijaitsevassa Hus Lindmanissa, jossa liiton puheenjohtajan ollessa estynyt, hänet korvasi varapuheenjohtaja Siv Dahlin -Jansson esittämällä liiton tervehdyksen, osallistujia oli noin 60. Ohjelmassa oli myös yhdistyksen puheenjohtaja Päivi Antilan ja allekirjoittaneen puheenvuoro ja kuvanveistäjä Raili Mikkosen kuvanveistonäyttely. Hän esitteli teosten taustoja ja syntyhistoriaa sekä lausui antaumuksella sepittämiään runoja. Raili Mikkonen on esimerkki siitä, että ikä ei ole este luovuudelle.  Pronssiveistosten hakeminen Paimiosta ja Sauvon Sotaveteraanien Raili Mikkoselle antama ansiomerkki esti osittain osallistumiseni vuosikokoukseen kun toimin autonkuljettajana ja ”eskorttina”.

Sosiaalinen ohjelma jatkui Isänpäivänä jolloin Turkuun jäi vain parisenkymmentä vuosikokousosallistujaa. Liitonrahastonhoitaja Sirkka Oksanen on liiton jäsenkirjeessä tammikuussa 2014 kuvannut kauniisti ne tunnelmat, jotka syntyivät Turun Seudun Hengitysyhdistyksen Viihdekuoro Pihinän laulaessa Pyhän Henrikin ”venekappelissa” Hirvensalon Moikoisissa. Kuoron johtaja musiikkipedagogi Juuso Peipon johdolla tunnelma kohosi korkealle yleisön yhtyessä tilaisuuden päättyessä innolla laulamaan Kalliolle kukkulalle rakennan minä majani.

Toivuttuamme liiton vuosijuhlista pääsimme suunnittelemaan yhdistyksemme yhdistettyä joulu- ja vuosijuhlaa, joka pidettiin perinteiseen tapaan Ravintola Svenska Klubbenilla. Iloksemme saimme Liiton puheenjohtajan professori Helena Rannan mukaamme juhlintaan vajaaksi kolmeksi tunniksi, kun hänen juna-aikataulunsa Karjaalta Turkuun ja taksilla asemalta juhlapaikkaan mennen tullen, soivat siihen mahdollisuuden yhdessä noin kuudenkymmenen TAN:n jäsenen kanssa. Puheenjohtaja Päivi Antilan tervetuliaistervehdyksen ja maljojen kohotuksen jälkeen lauloimme Varsinais-Suomen laulun. Aterian lomassa pidin lyhyen katsauksen liiton ja TAN:n väliseen toimintaa tuoden tiettäväksi myös puutteen tutustua keskushallituksen jäseniin kolmen puheenjohtajavuoteni aikana runsassisältöisten kokousten vuoksi. Muistutin myös siitä että Turun Akateemisilla naisilla ei ole keskushallituksessa edustajaa, vaikka Turku on paikallisyhdistyksistä jäsenmäärältään suurin eli noin 145 jäsentä ja vaikka yhdistyksessämme olisi seuraavassa sukupolvessa päteviä akateemisesti koulutettuja naisia. jotka valitettavasti eivät halunneet asettua edes ehdokkaiksi muiden tehtäviensä vuoksi. Sen jälkeen olikin Liiton puheenjohtajalla puheenvuoro.

TANin puheenjohtajia: vasemmalta oikealle Pirjo-Riitta Auranen, Seija Jumppanen, Ritva Tammivaara, Tiina Aalto sekä yhdistyksen nykyinen puheenjohtaja Päivi Antila.

Yhdistyksemme ja liiton entinen puheenjohtaja Seija Jumppanen käytti puheenvuoron muistuttaen osuudestamme Viron yhdistyksen toiminnan uudelleen aloittamisen yhteydessä ja jota vuosia ylläpidettiin sen jälkeenkin maksamalla heidän jäsenmaksunsa IFUW:lle. Myös TAN:n kunniajäsen Pirjo-Riitta Auranen varhempi puheenjohtaja loi katsauksen vuosikymmenten aiempaan toimintaan kertoen miten hän yhdessä Enne-Maija Järven kanssa olivat yhdessä muiden naisjärjestöjen kanssa olivat  järjestäneet Turun Konserttisalissa tilaisuuden, jolla oli saatu kerättyä huomattava rahasumma avustustoimintaan.. Valitettavasti kansainväliselläkin tasolla puheenjohtajana toiminut akateemisten naisten tulisielu, liiton kunniapuheenjohtaja Ritva-Liisa Karvetti oli estynyt osallistumasta juhlaan.

Yhdistyksen puolesta varapuheenjohtaja Helena Hallannoro jakoi liiton palkitsemismerkin seuraaville yhdistyksen toiminnassa aktiivisesti toimineille jäsenilleen: puheenjohtajat Tiina Aaltoja, Päivi Antila, tilintarkastaja Ulla Helle, Turussa Luetaan yhdessä -toiminnan aktiivi Päivi Lehtinen, tilintarkastaja Tuula Vilja. Maahanmuuttajien opetustoimintaan jo vuosia aktiivisesti osallistunut Marja-Liisa Rintanen tulee saamaan palkitsemismerkkinsä myöhemmin.

Yhdistyksen ja hallituksen jäsen Anja Paavonperä lausui vuosien takaa uudistamansa runon Akateeminen nainen ja hiljattain kirjoittamansa runon Syksy.

Yhdistystä onnittelivat adressilla Rauman ja Porin yhdistykset sekä kortilla aiempi puheenjohtaja Anna-Liisa Bergfors ulkomailta.

Myös Gaudeamus Igitur laulettiin -nousematta kuitenkaan tuolille- kun viimeinen säkeistö jätettiin laulamatta. Varapuheenjohtaja Helena Hallannoro lausui päätössanat ja toivotti hyvää kotimatkaa. Tilaisuus päättyi hilpeissä ja toivorikkaissa tunnelmissa, koska yhdistyksemme on saanut uusia jäseniä ja jäsenmäärä on poistumasta huolimatta ollut nousemaan päin. Helena Hallannoro liiton jäsentoimikunnan ja Eila Puhakka viestintätoimikunnan jäseninä pitävät yhteyttä liittoon. Yhdistyksemme toiminta on paikallistasolla monipuolista edelleenkin, vaikka International Club on jouduttu lopettamaan vähäisen osallistujamäärän vuoksi.

Teksti: Ritva Tammivaara
Kuva: Päivi Antila

Artikkeli on julkaistu lyhennettynä versiona Suomen Akateemisten Naisten Liiton (SANL) jäsenlehti Minervassa 1/2014.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti