Likimain kaikkien suomalaisten naisjärjestöjen jäsenmäärän trendi on vähenevä. Jos jäsenmäärä ei vähene, niin ainakaan minkään yhdistyksen kasvu ei ole merkittävää. Suomen Akateemisten Naisten Liiton jäsenyhdistysten määrä on ollut enimmillään 35. Nykyisin yhdistyksiä on 20. Jäsenmäärä on 2014 noin 1 000, kun se on enimmillään ollut lähes 2 500.
Kun ryhdyin kirjoittamaan SANL:n historiaa, toimeksiantooni kuului sen selvittäminen, onko akateemisten naisten liitolla tulevaisuutta. Tässä puheenvuorossa kerron tutkimukseni tuloksista. Voin jo nyt paljastaa, että viihtyvyys omassa pienessä piirissä ei kanna kovin pitkälle. Naisjärjestöjen elämä vahvistuu ja jatkuu tekemällä ja näkymällä.
Yhdistystoiminnan ydin on oma verkosto
Yhdistystoiminnan alkuvaiheissa erityisesti naimattomat naiset löysivät yhdistyksistä ja seuroista oman yhteisönsä. Esimerkiksi professori Aira Kemiläinen kertoo liittyneensä Jyväskylän Akateemisiin Naisiin päästäkseen mukaan sosiaaliseen kanssakäymiseen, ”sillä perheetöntä naista ei tuolloin kutsuttu juuri mihinkään”. Nykyisin yhdistyksiin liittymisen syyt ovat periaatteessa samat: halutaan olla yhdessä, luoda uusia ystävyyssuhteita ja tutustua uusiin, eri aloilla toimiviin ihmisiin. Lisäksi täytyy olla tunne MEISTÄ.
Mitä yhdistyksissä tehdään?
Suomen Akateemisten Naisten Liitto on satavuotisen toimintansa aikana järjestänyt runsaat 10 000 tilaisuutta. Akateemisissa naisissa, kuten muissakin yhdistyksissä toiminnan ytimen muodostavat jäsenillat, joissa kuullaan esitelmiä erilaisista asioista. Aikana, jolloin median tarjonta oli suppeampaa kuin nykyisin, yhdistysten tilaisuudet olivat ikään kuin jatkokoulutuspaikkoja, joissa voitiin päivittää ja laajentaa omaa osaamista. Yhdistysten toimijat myös välittivät kokouksissa tietoa omista ammatillisista tai yhteiskuntapoliittisista tavoitteistaan ja loivat siten pohjaa ajamilleen asioille. Esimerkiksi vaikkapa tieto äitiyshuollon tärkeydestä levisi yhdistysten kautta.
Vuosien kuluessa retket sekä teatteri-, konsertti tai näyttelyvierailut ovat tulleet merkittäväksi osaksi useiden naisyhdistysten toimintaa.
Paitsi seuraa ja mielenkiintoista ohjelmaa yhdistyksissä toimiminen merkitsi yhteiskunnallisen vastuun kantamista ja ajan käyttämistä tärkeiden asioiden edistämiseen. ”Minun sukupolvessani akateemisuus koettiin etuoikeutena ja samalla velvoitteena osallistua yhteisiin rientoihin”, kertoi Jyväskylän Akateemisten Naisten pitkäaikainen puheenjohtaja, teologian tohtori Eira Paunu.
Yhdistykset keräsivät varoja kummiperheille tai vaatteita ”puutteenalaisille”. Tämänlaista toimintaa edustaa nykyisin Luetaan Yhdessä –verkosto.
Erityisesti vanhemman polven naiset antoivat niin suuren arvon koulutukselleen, että halusivat kannustaa nuoria naisia opintoihin. Monet yhdistykset jatkavat nuorten naisten tukemista omilla apurahoillaan.
Lisäksi yhdistykset ovat ajaneet tärkeinä pitämiään asioita. Akateemisten naisten yhdistyksistä turkulaiset hankkivat kaupunkiin sairaalan, porilaiset koulun, lappeenrantalaiset kaupungintaloon konserttisalin ja kajaanilaiset kesäyliopiston.
Suomalaisen hyvinvointivaltion sosiaalipolitiikka ja naisten aseman parantaminen ovat pitkälti naisjärjestöjen työn tulosta.
Yhdistystoiminta on kuulunut demokraattisen yhteiskunnan kokonaisuuteen sijoittuen julkishallinnon päätöksenteon ja ihmisen välissä. Järjestöjen kautta on oltu yhteydessä ihmisten elämään, kuultu ajatuksia ja muotoiltu niistä toimintamalleja, usein kansainvälistä taustaa vasten. Järjestöissä on opittu yhteiskunnallisiksi toimijoiksi ja vaikuttajiksi. Kun yhdistykset muodostavat valtakunnallisen liiton, keskusliitto voi muotoilla kannanottoja yhteiskunnallisista epäkohdista tai valmisteilla olleesta lainsäädännöstä. Se on toki mahdollista myös paikallisissa yhdistyksissä ja usein paljon tehokkaampaakin. Kunnissa voidaan tehdä lähipolitiikkaa!
Tukea ja malleja maailmalta
Kansainvälinen verkostoituminen oli erityisesti SANL:n alkuvuosikymmeninä hyvin tärkeää. Suomen itsenäisyyden alkuvuosina akateemisten naisten liitto merkitsi ”ikkunaa uuteen maailmaan”. Toisen maailmansodan jälkeen taas matkustettiin Tukholman kokoukseen jännittyneenä kuulemaan, hyväksyttäisiinkö saksalaisten rinnalla sotineet suomalaiset edelleen läntisten maiden yhteisöön. Tukholmassa suomalaiset otettiin avosylin vastaan. ”Tuntui varmasti kaikista, kuin olisi päästy hengittämään avannosta”, kuvasi Alli Wiherheimo.
Kansainvälinen vuorovaikutus ja vertaistuki – tieto tutkimusta tekevistä naisista ja heidän tutkimuksistaan sekä naisten asemaa ja koko yhteiskuntaa koskevista kysymyksistä – olivat suomalaisille yliopistonaisille tärkeitä. Suurten tiedenaisten kohtaaminen konferensseissa ja heidän vierailunsa Suomessa lisäsivät innostusta omaan tutkimus- tai muuhun työhön ja toisten naisten kannustamiseen.
Nykyisin mietimme, mitä kansainvälinen yhteistyö voi meille suomalaisille antaa, mutta olisiko aika antaa takaisin!
Rakenteet kantavat
Karismaattinen ja laajat verkostot omaava puheenjohtaja on yhdistykselle aina suuri siunaus. Pelkkä upea persoona ei kuitenkaan riitä yhdistystoiminnan pitkäkestoiseen menestykseen. Jos hyvä rouvaonni katkeaa, toiminta alkaa laantua puheenjohtajan jättäessä tehtävän, jos ei löydykään yhtä vetovoimaista tähteä.
Kestävän toiminnan salaisuus on perusrakenne, joka kantaa yhdistyksen vaihtelevien aikojen läpi.
Liittotason yhteistoimintaan kuuluu
- yhdistysten osallistuminen keskushallintoon
- yhdistysten osallistuminen sisällölliseen yhteistyöhön
- yhdistysten osallistuminen kansalliseen seminaaritoimintaan
- yhdistystoiminnan keskinäisen tiedonvaihdon toteutuminen
Keskushallituksessa toimiva jäsen saa mahdollisuuden pohtia toimintaa laajemmasta näkökulmasta. Tämän hän tuo omaan yhdistykseensä. Tieto kulkee myös päinvastoin. Yhdistys saa hallitusedustuksen kautta ajatuksiaan ja toiveitaan Liiton toimintaan. Sisällöllistä yhteistyötä ovat myös aloitteiden tekeminen, seminaareihin osallistuminen ja niiden järjestäminen sekä jäsenlehden toimittaminen ja siihen aktiivisesti kirjoittaminen. Vuosikokouksen järjestäminen mainitaan yhdistysten historiikeissa tärkeänä tapahtumana ja yhdistykset saavat ennen ja jälkeen oman vuosikokousvuoden uusia jäseniä. Myös yhteistyö muiden järjestöjen kanssa pitää yhdistyksen elinvoimaisena.
Naisjärjestöjen roolin muuttuminen
Suomalaiset naisyhdistykset keskittyivät 1960-luvulle saakka ensisijaisesti naisen aseman parantamiseen. Akateemisten naisten liitto kiinnittyi vahvasti varhaiseen naisliikkeeseen korostamalla koulutuksen merkitystä naisten vapautumiselle sekä naisten oikeutta toimia koulutustaan vastaavissa ammateissa ja vaikuttaa yhteiskunnan kehittämiseen.
Liiton ja yhdistysten johtohahmoiksi valittiin esikuvallisia ensimmäisiä: sisällissodan valkoisen puolen naissankari, tohtori Jenny af Forselles, ensimmäinen lääketieteen naisprofessori Laimi Leidenius, ensimmäinen laajalevikkisen lehden päätoimittaja Alli Wiherheimo, ensimmäinen tutkimuksen, yhteiskunnallisen vaikuttamisen ja äitiyden yhdistänyt Elsa Enäjärvi-Haavio, ensimmäinen oikeustieteen professori Inkeri Anttila ja ensimmäinen arvostettu teknillisten tieteiden tutkija Aili Nurminen antoivat mallia naisten mahdollisuudesta edetä yhteiskunnassa.
Liitto oli 1960-luvulle saakka naiskeskustelun harjalla. Sen piirissä keskusteltiin koulutettujen naisten heikosta asemasta työmarkkinoilla, naisiin kohdistuvista ennakkoluuloista ja kotiäitien työhön paluusta sekä edistettiin naisten tutkimusten tukemista. Samalla tavoin vaikkapa Liike- ja virkanaisten kansallisliitto nosti esille naisten oikeutta työhön kodin ulkopuolella, periaatetta ”sama palkka samasta työstä”, antoi koulutusta talouden ja johtamisen kysymyksissä, vaati erillisverotusta, eläkejärjestelmien uudistamista. Naispappeuden toteuttaminen oli useiden naisjärjestöjen agendalla. YK:n alajärjestöille tehtävät selvitykset olivat vapaaehtoisorganisaatioille työläitä, mutta toivat naisasian vahvasti kaikkien raportteja antavien järjestöjen agendalle.
1960- ja 1970-lukujen vaihteessa uusi sukupolvi otti naiskeskustelun haltuunsa ja perinteiset naisjärjestöt leimautuivat vanhanaikaisiksi. Tasa-arvoasiat kiinnittyivät valtion hallintoon ja vastuu hyvinvointipalveluista siirtyi yhteiskunnalle lukuisten lainsäädännön uudistusten kautta. Naisten asemaa käsittelevän komitean mietinnössä (1970) todettiin, että monet naisjärjestöjen ”perinnäiset tavoitteet ovat toteutuneet, niiden tehtävät ovat suureksi osaksi siirtyneet yhteiskunnan eri laitoksille parantuneen sosiaaliturvan ja kehittyneen koululaitoksen mukana; tasa-arvoisuuden edistämisessä taas poliittiset puolueet ja ammattiyhdistysliike ovat nousseet avainasemaan. Naisjärjestöjen aktiivinen tehtäväkenttä on supistunut.” Naisjärjestöt ovat muuttuneet jäsenten keskinäisiksi yhdessäolojärjestöiksi, joiden hieman itsetarkoituksellinen toiminta keskittyy jäsenten viihdyttämiseen.”
Murros merkitsi naisjärjestöjen yhteiskuntapoliittisen roolin kyseenalaistamista. Vanhat lähtökohdat, naisten kouluttautuminen ja työssäkäynti, alkoivat olla itsestäänselvyyksiä. Naiserityisyys ja siihen perustuva naisen vastuu yhteiskunnallisesta kehityksestä näyttäytyi vanhanaikaisena. Vanhat järjestöt löysivät kuitenkin varsin pian mielekkään tehtäväkentän kahden Naisjärjestöjen Keskusliiton puheenjohtajana toimineen naisen ajattelun kautta. Toinen heistä oli Marjatta Väänänen, jonka näky oli naisten aktivoiminen poliittiseen osallistumiseen. Toinen ehkä vielä vahvempi vaikuttaja oli Helvi Sipilä, joka innosti suomalaisia järjestöjä osallistumaan maailman naisten tilanteen parantamiseen. Molempien vaikutus suomalaiseen naisjärjestökenttään oli hyvin merkittävä.
1980-luku oli naisjärjestöjen jäsenistön kasvamisen aikaa. Siihen vaikuttivat Marjatta Väänäsen ja Helvi Sipilän esille nostamat uudet teemat ja toimintamallit sekä aktiivinen keskinäinen yhteistyö. Akateemisten naiset lisäksi tämä näkyi esimerkiksi zontissa ja liike- ja virkanaisissa. SANL oli puheenjohtajansa Marjatta Koskijoen johdolla erittäin aktiivisesti yhteydessä Naisjärjestöjen Keskusliittoon ja sisarjärjestöihin. Tekemisen, näkymisen ja yhteistyön ansiosta Liiton jäsenmäärä oli 1980-luvun lopussa suurimmillaan.
Tärkeintä on tekeminen ja näkyminen
Pelkästään jäseniä sivistävä ja viihdyttävä yhteistoiminta ei pitkän päälle riitä pitämään toimintaa yllä. Tarvitaan joku konkreettinen kohde, joka puhuttelee tässä ajassa eläviä ihmisiä. Tekeminen ja yhdessä jaettu päämäärä ovat yhdistystoiminnan taikasana. Niiden kautta yhdistykset saavat uusia jäseniä. Pieni oma viihtyvyys houkuttaa vain omaan piiriin kuuluvia ja mahdollisesti muutamaa tuttavan tuttavaa. Muuthan eivät saa asiasta edes kuulla.
Lotta Svärd -järjestö, joka oli Suomen ja maailman suurin naisjärjestö, velvoitti jäsenensä osallistumaan aktiivisesti osastojen kokouksiin ja työskentelemään vuosittain tietyn tuntimäärän järjestön hyväksi. Tästä huolimatta, tai nimenomaan tämän vuoksi, siihen liittyi jatkuvasti uusia jäseniä. Lottia oli jo viisi vuotta järjestön perustamisen jälkeen enemmän kuin marttoja, vaikka Marttaliitto oli perustettu aikaisemmin. Sotilaskotiliitossa, joka on tekemisjärjestö, taas työskentelee nykyisin noin 6 000 sotilaskotisisarta.
On syytä miettiä...
Miksi jäsen liittyisi meidän yhdistyksemme? Mikä on se tunne MEISTÄ, joka meitä yhdistää? Keitä jää tämän tunteen ulkopuolelle?
Mitä meidän yhdistyksessämme tehdään? Kun kuulemme esitelmiä, miten siirrämme tiedon eteenpäin?
Miten me autamme ja ketä?
Miten luomme yhteyden nuoreen polveen, miten tuemme heitä?
Miten me vaikutamme yhteiskuntaan?
Miten luomme yhteyden poliittisiin päättäjiin?
Haluammeko tehdä kansanvälistä yhteistyötä? Kenen kanssa? Missä puitteissa?
Onko meillä jotain annettavaa?
FT Maritta Pohls
Korkeasti koulutetut naiset. Suomen Akateemisten Naisten Liiton historia -teoksen (SKS 2013) kirjoittaja
Puheenvuoro SANL:n seminaarissa 13.1.2014
SANL myy Korkeasti koulutetut naiset -teosta jäsenhintaan 30 € (+ lähetys- ja postituskulut 6,90 €). Tilaa nyt omaksi tai lahjaksi osoitteesta: sanl.fkaf[a]akateemisetnaiset.fi
tiistai 4. helmikuuta 2014
Suomessa ei pitäisi enää olla köyhiä
Suomessa ei ole koskaan ollut niin paljon varallisuutta kuin nyt, mutta se on jaettu väärin. On suunnaton häpeä, että hyvinvointivaltiossamme on köyhiä. Jos hallitus ja eduskunta oikeasti haluaisivat, niin kenenkään ei tarvitsisi turvautua toimeentulotukeen kuin erittäin poikkeuksellisissa hätätapauksissa.
Etuudet ovat jääneet muusta hintojen ja palkkojen noususta niin paljon jälkeen, että niillä on mahdoton tulla toimeen. 90-luvun alun laman jälkeen tuloerot alkoivat kasvaa. Akavan puheenjohtaja Sture Fjäderin mukaan tuloerojen kasvu ei ole välttämättä huono asia (Helsingin Sanomat 25.1.2014). Hänen mielestään myös verotusta pitäisi keventää.
Tosiasiassa hyvätuloisten verotusta on jo kevennetty liikaa. Tuloeroja pitää nimenomaan pienentää. Nyt moni rikas pystyy kiertämään veroja sillä, että muuttaa ansiotuloja pääomatuloiksi. Työttömillä ei ole tätäkään mahdollisuutta, koska ei ole mitä muuttaa. Mielestäni henkilön ansio- ja pääomatulot pitää laskea yhteen ja koko summaa verottaa progressiivisesti. Rikkaiden verotusta pitää kiristää. Pienituloisten verotusta on kevennettävä – eikä niiltä pidä ottaa veroja, joiden bruttotulotkaan eivät riitä kohtuulliseen elämään tai edes välttämättömään.
Kunnallisveron nostaminen vaikeuttaa pienituloisten elämää, koska se ei ole progressiivinen. Jos valtio vielä lisää kuntien velvollisuuksia, niin eikö kunnallisveronkin pitäisi olla progressiivinen? Myös lääkkeiden ja ruokien arvonlisäveron nosto kurittaisi köyhiä. Hyvätuloinen pystyy kyllä ostamaan nykyistä kalliimpaakin ruokaa, mutta pienituloinen joutuu miettimään, ostaako tänään lääkkeitä vai ruokaa.
Tuloeroista puhumisen sijaan Akavan puheenjohtajan pitäisi puuttua Akavan sisäiseen eriarvoisuuteen. Akavaan kuuluu paljon pienituloisia, jotka työskentelevät nimenomaan naisvaltaisilla aloilla. Heitä ovat esim. peruskoulun luokanopettajat, kirjastonhoitajat ja sosiaalityöntekijät. Kasvatustieteen maisterilla ja diplomi-insinöörillä on samantasoinen koulutus, mutta se ei näy palkassa. Sture Fjäderillä on nyt hyvä mahdollisuus alkaa vaatia humanististen alojen maistereille edes suurin piirtein yhtä hyvää palkkaa kuin monilla kauppatieteiden maistereilla ja diplomi-insinööreillä jo on.
Ammattiliittojen pitäisi nopeasti puuttua nuorten naisten syrjintään työmarkkinoilla. Tähän syrjintään on selkeä syy: perhevapaat rasittavat epäoikeudenmukaisesti naisvaltaisten alojen työnantajia. Yksi ratkaisu tähän epäkohtaan on, että kustannuksiin osallistuvat verojen muodossa kaikki ja korvaukset maksetaan Kelasta. On tärkeätä, että esim. pienyrittäjät voivat palkata äitiyslomalle jäävän tilalle sijaisen ilman ylimääräisiä kustannuksia. Tavoite on, että miehet käyttäisivät perhevapaita yhtä paljon kuin naiset, mutta tämä ei näytä vielä toteutuvan. En ole huomannut ammattiliittojen miesjohtajien vaativan perhevapaiden kustannusten tasaamista.
Mielestäni kukaan ei tarvitse miljoonaeläkettä tai edes yli 10 000 euron kuukausituloja. Lainsäätäjät päättävät, syrjäytetäänkö joitakin ihmisryhmiä kaiken ulkopuolelle vai pyritäänkö oikeudenmukaisuuteen. Hallitus pohtii veroja ja säästämistä mutta ei uskalla tehdä rohkeita päätöksiä, koska rikkaathan suuttuisivat!
Aila Tuula Isotalo
Säkylän kirkkoherra, TL, FM
Etuudet ovat jääneet muusta hintojen ja palkkojen noususta niin paljon jälkeen, että niillä on mahdoton tulla toimeen. 90-luvun alun laman jälkeen tuloerot alkoivat kasvaa. Akavan puheenjohtaja Sture Fjäderin mukaan tuloerojen kasvu ei ole välttämättä huono asia (Helsingin Sanomat 25.1.2014). Hänen mielestään myös verotusta pitäisi keventää.
Tosiasiassa hyvätuloisten verotusta on jo kevennetty liikaa. Tuloeroja pitää nimenomaan pienentää. Nyt moni rikas pystyy kiertämään veroja sillä, että muuttaa ansiotuloja pääomatuloiksi. Työttömillä ei ole tätäkään mahdollisuutta, koska ei ole mitä muuttaa. Mielestäni henkilön ansio- ja pääomatulot pitää laskea yhteen ja koko summaa verottaa progressiivisesti. Rikkaiden verotusta pitää kiristää. Pienituloisten verotusta on kevennettävä – eikä niiltä pidä ottaa veroja, joiden bruttotulotkaan eivät riitä kohtuulliseen elämään tai edes välttämättömään.
Kunnallisveron nostaminen vaikeuttaa pienituloisten elämää, koska se ei ole progressiivinen. Jos valtio vielä lisää kuntien velvollisuuksia, niin eikö kunnallisveronkin pitäisi olla progressiivinen? Myös lääkkeiden ja ruokien arvonlisäveron nosto kurittaisi köyhiä. Hyvätuloinen pystyy kyllä ostamaan nykyistä kalliimpaakin ruokaa, mutta pienituloinen joutuu miettimään, ostaako tänään lääkkeitä vai ruokaa.
Tuloeroista puhumisen sijaan Akavan puheenjohtajan pitäisi puuttua Akavan sisäiseen eriarvoisuuteen. Akavaan kuuluu paljon pienituloisia, jotka työskentelevät nimenomaan naisvaltaisilla aloilla. Heitä ovat esim. peruskoulun luokanopettajat, kirjastonhoitajat ja sosiaalityöntekijät. Kasvatustieteen maisterilla ja diplomi-insinöörillä on samantasoinen koulutus, mutta se ei näy palkassa. Sture Fjäderillä on nyt hyvä mahdollisuus alkaa vaatia humanististen alojen maistereille edes suurin piirtein yhtä hyvää palkkaa kuin monilla kauppatieteiden maistereilla ja diplomi-insinööreillä jo on.
Ammattiliittojen pitäisi nopeasti puuttua nuorten naisten syrjintään työmarkkinoilla. Tähän syrjintään on selkeä syy: perhevapaat rasittavat epäoikeudenmukaisesti naisvaltaisten alojen työnantajia. Yksi ratkaisu tähän epäkohtaan on, että kustannuksiin osallistuvat verojen muodossa kaikki ja korvaukset maksetaan Kelasta. On tärkeätä, että esim. pienyrittäjät voivat palkata äitiyslomalle jäävän tilalle sijaisen ilman ylimääräisiä kustannuksia. Tavoite on, että miehet käyttäisivät perhevapaita yhtä paljon kuin naiset, mutta tämä ei näytä vielä toteutuvan. En ole huomannut ammattiliittojen miesjohtajien vaativan perhevapaiden kustannusten tasaamista.
Mielestäni kukaan ei tarvitse miljoonaeläkettä tai edes yli 10 000 euron kuukausituloja. Lainsäätäjät päättävät, syrjäytetäänkö joitakin ihmisryhmiä kaiken ulkopuolelle vai pyritäänkö oikeudenmukaisuuteen. Hallitus pohtii veroja ja säästämistä mutta ei uskalla tehdä rohkeita päätöksiä, koska rikkaathan suuttuisivat!
Aila Tuula Isotalo
Säkylän kirkkoherra, TL, FM
tiistai 31. joulukuuta 2013
Feminismistä, Jane Caro
Australian naiset ovat viime viikkoina käyneet keskustelua tarpeesta brandäta feminismiä uudelleen. Minusta tämä Jane Caron kannanotto kannattaa saattaa myös suomalaisten lukijoiden tietoon. MLT
Feminism is no more a brand than Catholicism or Islam or liberalism or atheism. All of them are ways of viewing the world. They can – and indeed do – change and evolve over time but via a natural evolution that occurs organically, driven by those who passionately believe, not by the phony, please-everyone, marketing-think that goes into re-branding. Most conventional re-branding exercises, by the way, are not effective. The best and most long-lasting brands are classic brands – Coke, for example. Coke has lots of negative connotations – rots your teeth, makes you fat, only drunk by losers and the children of lousy parents – yet it (usually) loftily ignores all that and goes on being its unhealthy self and selling a motza. The few times it lost its nerve and attempted to re-brand itself – new Coke, cherry Coke, and the appalling Kerry Armstrong Coke-isn't-really-bad-for-kids ad campaign – it came a terrible cropper.
Re-branding is an admission of defeat. It accepts the opinion of the critics, of those who do not like or support the original. It tries to win over those who will never be won over and in doing so, not just loses the people who always supported and believed in it, but actively slaps them in the face. That's why actual brands that try to re-brand often fail and also why political movements and philosophies do too. Don't believe me? Just look at the ALP. It's been trying to re-brand itself as a party of the centre for decades and has compromised itself almost out of existence to attract swinging voters (by definition non-loyal users). In so doing it has fundamentally ignored its core supporters, many of whom have quietly walked out the back door and joined the Greens. According to new leader Bill Shorten, only 34 out of 100 voters put the ALP first in the last Federal election.
Successful brands are not perfect and do not please everyone, but they have some sort of integrity. Movements and philosophies that aim to change the world must have unassailable integrity – particularly in the face of harsh criticism and hard times. When the going gets tough, the last thing feminism should do is buckle under the pressure and deny its history and its achievements. Then the enemies of feminism really have won. As the great feminist Dale Spender famously put it;
"Feminism has fought no wars. It has killed no opponents. It has set up no concentration camps, starved no enemies, practiced no cruelties. Its battles have been for education, for the vote, for better working conditions.. for safety on the streets... for child care, for social welfare... for rape crisis centers, women's refuges, reforms in the law. If someone says 'Oh, I'm not a feminist,' I ask 'Why? What's your problem?'"
To re-brand feminism is to attempt to placate and soothe those that feminism has disturbed and threatened. I understand that for many women – brought up (as we all are) to please, placate and be liked – stubbornly identifying as a feminist takes courage and confidence. For many anything beyond silent agreement is almost impossible. Yet the hard truth is that the more invective is hurled at feminism the more effective it has become because abuse intensifies in proportion to threat. No-one ever gives up power voluntarily, it must be fought for and fighting is hard and quintessentially not-nice. To walk away from the proud 300 year history of feminism via some kind of re-brand (what would we call it - Equalism? Anti-sexism? Women's rights? It was Women's Lib for a while) would be a profound betrayal of all the women who have ever stood up to the abuse and claimed the name.
And don't talk to me about young women not being attracted by feminism. They never have been – unless lucky enough to have a feminist mother. Young women believe that things will be different for them. I get that; it is part of being young and optimistic to believe that any difficulties are exaggerated by the generation before you. And pretty young women have a sexual power they think will last forever. What radicalizes women is what always has; ageing, marriage and motherhood. That's when the doors slam shut and when many women suddenly realize just how profoundly they need feminism.
Feminism aims to change the world. To do so it cannot play nice and strive for love and approval. It must, as it has always done, remain true to itself in the face of scorn, ridicule and abuse -- even from those whose lives it has immeasurably improved. It must be brave, stubborn and pugnacious. It must continue to speak difficult, uncomfortable truth to power. It must continue to disrupt, disturb and threaten. That's its job."
Jane Caro (born London,
1957) is a social commentator, writer and lecturer based in Australia.
Caro migrated to Australia in 1963. She graduated with a Bachelor of Arts in English literature from Macquarie University in 1977.[1]
Caro has appeared on Channel Seven's Sunrise, ABC television's Q&A and as a regular panelist on The Gruen Transfer. She also undertakes regular radio work. Caro has worked in the advertising industry and lectures in advertising at the School of Humanities and Communication Arts at University of Western Sydney.[2]
She is on the boards of the NSW Public Education Foundation[3] and Bell Shakespeare.[4]
Caro says she is a feminist and atheist.[5
"First, and most simply, you can't re-brand
something that is not a brand. I have worked with brands all my life, so
I am very clear about the difference between a brand – something
created to be sold in a market – and a philosophy or movement
– something created to change the world.
Feminism is no more a brand than Catholicism or Islam or liberalism or atheism. All of them are ways of viewing the world. They can – and indeed do – change and evolve over time but via a natural evolution that occurs organically, driven by those who passionately believe, not by the phony, please-everyone, marketing-think that goes into re-branding. Most conventional re-branding exercises, by the way, are not effective. The best and most long-lasting brands are classic brands – Coke, for example. Coke has lots of negative connotations – rots your teeth, makes you fat, only drunk by losers and the children of lousy parents – yet it (usually) loftily ignores all that and goes on being its unhealthy self and selling a motza. The few times it lost its nerve and attempted to re-brand itself – new Coke, cherry Coke, and the appalling Kerry Armstrong Coke-isn't-really-bad-for-kids ad campaign – it came a terrible cropper.
Re-branding is an admission of defeat. It accepts the opinion of the critics, of those who do not like or support the original. It tries to win over those who will never be won over and in doing so, not just loses the people who always supported and believed in it, but actively slaps them in the face. That's why actual brands that try to re-brand often fail and also why political movements and philosophies do too. Don't believe me? Just look at the ALP. It's been trying to re-brand itself as a party of the centre for decades and has compromised itself almost out of existence to attract swinging voters (by definition non-loyal users). In so doing it has fundamentally ignored its core supporters, many of whom have quietly walked out the back door and joined the Greens. According to new leader Bill Shorten, only 34 out of 100 voters put the ALP first in the last Federal election.
Successful brands are not perfect and do not please everyone, but they have some sort of integrity. Movements and philosophies that aim to change the world must have unassailable integrity – particularly in the face of harsh criticism and hard times. When the going gets tough, the last thing feminism should do is buckle under the pressure and deny its history and its achievements. Then the enemies of feminism really have won. As the great feminist Dale Spender famously put it;
"Feminism has fought no wars. It has killed no opponents. It has set up no concentration camps, starved no enemies, practiced no cruelties. Its battles have been for education, for the vote, for better working conditions.. for safety on the streets... for child care, for social welfare... for rape crisis centers, women's refuges, reforms in the law. If someone says 'Oh, I'm not a feminist,' I ask 'Why? What's your problem?'"
To re-brand feminism is to attempt to placate and soothe those that feminism has disturbed and threatened. I understand that for many women – brought up (as we all are) to please, placate and be liked – stubbornly identifying as a feminist takes courage and confidence. For many anything beyond silent agreement is almost impossible. Yet the hard truth is that the more invective is hurled at feminism the more effective it has become because abuse intensifies in proportion to threat. No-one ever gives up power voluntarily, it must be fought for and fighting is hard and quintessentially not-nice. To walk away from the proud 300 year history of feminism via some kind of re-brand (what would we call it - Equalism? Anti-sexism? Women's rights? It was Women's Lib for a while) would be a profound betrayal of all the women who have ever stood up to the abuse and claimed the name.
And don't talk to me about young women not being attracted by feminism. They never have been – unless lucky enough to have a feminist mother. Young women believe that things will be different for them. I get that; it is part of being young and optimistic to believe that any difficulties are exaggerated by the generation before you. And pretty young women have a sexual power they think will last forever. What radicalizes women is what always has; ageing, marriage and motherhood. That's when the doors slam shut and when many women suddenly realize just how profoundly they need feminism.
Feminism aims to change the world. To do so it cannot play nice and strive for love and approval. It must, as it has always done, remain true to itself in the face of scorn, ridicule and abuse -- even from those whose lives it has immeasurably improved. It must be brave, stubborn and pugnacious. It must continue to speak difficult, uncomfortable truth to power. It must continue to disrupt, disturb and threaten. That's its job."
Caro has appeared on Channel Seven's Sunrise, ABC television's Q&A and as a regular panelist on The Gruen Transfer. She also undertakes regular radio work. Caro has worked in the advertising industry and lectures in advertising at the School of Humanities and Communication Arts at University of Western Sydney.[2]
She is on the boards of the NSW Public Education Foundation[3] and Bell Shakespeare.[4]
Caro says she is a feminist and atheist.[5
keskiviikko 18. joulukuuta 2013
Finanssi-Lontoo ja EU
Monikansallinen Lontoo ja Britannian matokuuri
”Lontoo on ehkä maailman monikansallisin kaupunki”, toteaa lehdistöneuvos Jouni Mölsä Suomen Lontoon suurlähetystöstä. Satoja vuosia kaupunki on ollut laajan muuttoliikkeen kohteena, mikä näkyy katukuvassa eri rotujen ja kansallisuuksia mahtavana kirjona. Tämä asia on briteille tuttu juttu eikä sitä edes huomata arjen rutiineissa. Britannian talouskehityksessä on samoja piirteitä kuin muuallakin Euroopassa ja sen budjettivaje on lähetystöneuvos Sami Pirkkalan mukaan peräti 11 % bruttokansantuotteesta. Julkisen velan ennakoidaan kasvavan lähelle 80 % BKT:sta.
Julkisen talouden vajauksen kuriin saaminen ja tasapainottaminen onkin pääministeri David Cameronin päätavoitteena kuluvalla hallituskaudella. Talouden elvyttämislääkkeet ovat todella kovat eikä oppositiossa oleva työväenpuolue usko niiden toteutuvan ainakaan ennen vuotta 2016. Hallitus aikoo leikata julkisia menoja 81 miljardilla punnalla, mikä tarkoittaa lähes puolen miljoonan työpaikan karsimista. Suurimmat säästöt sosiaalimenoissa tullaan saavuttamaan sairausmaksujen pituuden lyhentämisellä ja mm. luopumalla hyvätuloisten lapsilisistä. Ohjelman mukaan nostetaan eläkeikä 66 vuoteen ennen 2020. Näin Britannia kulkee samaa latua useimpien EU-maiden kanssa ja ihmeeltä tuntuukin, jos Suomi voi tehdä tästä jatkossa poikkeuksen. Cameronin hallituksen mukaan sen säästöohjelma on tasapuolinen ja kohdistuu yhtä hyvin köyhiin kuin rikkaisiinkin.
Lontoon City ja EU:n talouspolitiikka
Britannia on teollisuuden historiallinen kehto, mutta tuotannon merkitys nykyisellään on marginaalinen. Tavarakaupan kasvattamiseen pyritään silti vaikuttamaan, ja vahvistamaan tuotantoa yrityssektorilla. Maan kauppatase on jo kauan ollut negatiivinen, mutta Britannialla on vahva palvelusektori ja finanssisektorin osuus kansantuotteesta on kolmenkymmen prosentin luokkaa. Tästä johtuu, että Britannia on huolissaan meneillään olevasta massiivisesta finanssialan direktiivivalmistelusta EU:ssa.
”Lontoon etuna finanssikeskuksena on ollut sen mahdollisuus tavoittaa maailman muut finanssikeskukset saman vuorokauden aikana”, kertoo lähetystöneuvos Pirkkala Suomen Lontoon suurlähetystöstä. Jatkossa on vaikeata tietää, mikä merkitys tällä asialla finanssimaailmassa on. Lontoon finanssikeskus-roolilla ja alan suurella merkityksellä Britannian taloudessa on keskeinen vaikutus maan EU-politiikkaan. Nyt kysytään, onko maan EU-ratkaisuilla suljettu pois mahdollisuus vaikuttaa juuri Britannian kannalta keskeisiin talouspoliittisiin asioihin EU:ssa. Britanniahan on jäänyt pois fiskaalisopimuksesta, Euroopan vakuusrahastosta ja monesta muustakin euroon liittyvästä päätöksenteosta. Moni eurokriisiin liittyvä ratkaisu tulee kuitenkin aikanaan vaikuttamaan koko EU:n piirissä.
Hallituksen piirissä on vahva EU-kriittinen ryhmä, mikä vaikeuttaa sen linjavetoja. Toisaalta Britannia on kyllä monin tavoin aktiivisesti mukana EU:n toiminnassa ja se pitää sisämarkkinoita tärkeimpinä markkinoinaan. Tältä osin myönteisyyttä EU:ta kohtaan siis löytyy. Britannia haluaa nyt erityisesti vaikuttaa EU:n rahoitusmarkkinoiden sääntelyä koskeviin päätöksiin. Lontoon Cityssä ollaan huolissaan erilaisista finanssisektorin vakavaraisuuteen, johdannaiskauppaan ja toimintojen läpinäkyvyyteen liittyvistä suunnitelmista, joita EU:ssa on vireillä suuri joukko.
Ns. Tobinin veroa vastustetaan ehdottomasti, vaikka se Ranskan esittämässä muodossaan ei paljonkaan poikkea Britanniassa käytössä olevasta osakekauppaverosta. Britanniassa ei nähdä hyvänä mitään sellaista finanssisektorille kohdistettavaa rasitetta, mitä ei ole maailman muilla talousalueilla. Aihetta huoleen onkin, sillä Britannian osuus maailmankaupassa on pienentynyt myös finanssisektorilla.
1950-luvulla ei Britanniassa uskottu, että dollari voisi syrjäyttää punnan maksuvaluuttana. ”Kultakannasta luopumisen jälkeen ei kuitenkaan mennyt montakaan vuotta, kun dollariekspansia oli toteutunut”, kertoo lähetystöneuvos Pirkkala. Hallitseva kauppavaluutta on historian myötä vaihtunut monta kertaa. Lontoon Cityn huoli finanssiasemastaan ei ole turha, sillä harva asia rahoitusmarkkinoilla on pysyvää. Nykyisen kehityksen ennustaminen lienee vaikeaa. Kiinasta tullee vuoteen 2020 mennessä jo absoluuttisestikin Yhdysvaltoja suurempi talous. Markkinoilla absoluuttisella koolla on enemmän merkitystä kuin suhteellisella koolla.
Suomen suurlähetystö Lontoossa
Suomen suurlähetystö sijaitsee upealla alueella Belgraviassa, Lontoossa. Lähetystöllä on läheiset yhteydet pohjoismaiden lähetystöihin sekä muihin alueella sijaitseviin lähetystöihin. Suurlähettiläs Pekka Huhtaniemen käytössä oleva rakennus lähellä Kensingtonin palatsia sijoittuu alueelle, missä residenssiään pitävät mm. Norjan ja Venäjän suurlähettiläät. Alueelle on hakeutunut maailmanluokan miljardöörejä ja mm. formulomamaailman johtaja Ecclestone osti tyttärensä käyttöön hienoa talon.
Kensingtonin residenssin ensimmäinen haltija oli suurlähettiläs Sakari Tuomioja, joka myös oli ensimmäinen kuningatar Elisabetin kohdannut Suomen suurlähettiläs Lontoossa. Tulevat olympialaiset näkyivät myös ohjelmassa ja odotettavissa on mm. Kentin herttuan vierailu Suomen suurlähettilään luona järjestettävässä Helsingin olympialaisia koskevassa muistelutilaisuudessa. Suhteet hoviin ovat siis hyvät.
Suomen kaupan osalta lähetystössä ollaan tyytyväisiä suomalais-brittiläisen kauppakamarin toimintaan. Se perustettiin vajaa kymmenen vuotta sitten, ja lähetystö järjestää sen kanssa yhteisiä verkostoitumistilaisuuksia, joiden tavoitteena on verkottaa ja lisätä suomalaisyritysten yhteyksiä paikalliseen yritysmaailmaan. Lähetystöllä on tiivis yhteistyö suomalaiseen merimieskirkkoon, mikä on yhä tärkeämpi sosiaalinen tukikohta suomalaisille. Pisa-tutkimuksen suomalaismenestyksen vuoksi lähetystön järjestämät opetusta ja koulujärjestelmää koskevat tilaisuudet ovat myös olleet suosittuja.
Koulutus ja Britannia
Perinteisesti brittiläinen koulutusjärjestelmä koostuu yksityisestä ja julkisesta puolesta. Yksityinen koulu tarjoaa opintien 7-9 prosentille lapsista ja takaa yleensä myös hyvän sijoittumisen työelämään jo pelkästään sen puitteissa solmittujen suhteiden pohjalta. Vanhempien huoli julkisen koulun tulosten heikkouksista on johtanut siihen, että on ryhdytty perustamaan ns. vapaakouluja. Niissä oppilaiden vanhemmilla on mahdollisuus itse vaikuttaa opetusjärjestelmään ja opettajien työhön. Näitä kouluja on tänä vuonna tarkoitus perustaa jo toimivien lisäksi eri puolille maata muutamia satoja. ”Näin ollen Britannian koulujärjestelmä näyttäisi eriytyvän entisestään”, toteaa lehdistöneuvos Mölsä .
Erot Suomen koulutusjärjestelmään ovat melkoisia. Suomen opettajakunnasta katsotaan 97 prosentin olevan päteviä toimeensa ja kykenevän koulutuksensa puitteissa myös käyttämään tutkimustietoon perustuvaa aineistoa työssään. Samoin suomalaisopettajat voivat varsin itsenäisesti suunnitella opetuksensa sisältöä ja tuntiohjelmia ilman, että heidän toimintaansa koko ajan tarkkailtaisiin kuten Britanniassa. Britanniassa ihmetelläänkin sitä, että Suomi on kyennyt saavuttamaan jatkuvasti huipputason Pisa-tutkimuksissa, vaikka brittiläistä opettajien testausjärjestelmää ei meillä olekaan käytössä. Lähetystön käsityksen mukaan vapaampi järjestelmä tarjoaa mahdollisuuden pitkäjänteiseen toimintaan. Britanniassa ei ole mahdollisuutta poiketa mallista, vaikka siihen olisi tarvettakin eikä opettajilla ole paljonkaan omaa harkintavaltaa työssään.
Hallituksen säästöt koskevat julkista sektoria lähes kauttaaltaan, mutta koulutuksen määrärahoihin ei ole tulossa vähennyksiä. Toisaalta oppilasmäärien kasvu merkitsee oppilasta kohden käytettävissä olevien varojen pienentymistä, joten Britannian talouden matokuuri puraisee myös koulutusta. Toivokaamme vain, että Suomessa ei koulutusmäärärahoja supisteta – koskeehan se suoraan tulevaa sukupolvea ja samalla myös meidän kaikkien hyvinvointia ja tulevaisuutta.
Teksti: Auli Ojala FT, KL
SANL:n hallitusjäsen ja UWEn rahastonhoitaja
Artikkeli perustuu Suomen Lontoon suurlähetystössä lähetystöneuvos Sami Pirkkalan ja lehdistöneuvos Jouni Mölsän kanssa käymiini keskusteluihin sekä sieltä saatuun sähköiseen aineistoon vuonna 2012.
(Tiivistelmä artikkelista on julkaistu SANL:n jäsenlehdessä (Minerva 4/2013).
”Lontoo on ehkä maailman monikansallisin kaupunki”, toteaa lehdistöneuvos Jouni Mölsä Suomen Lontoon suurlähetystöstä. Satoja vuosia kaupunki on ollut laajan muuttoliikkeen kohteena, mikä näkyy katukuvassa eri rotujen ja kansallisuuksia mahtavana kirjona. Tämä asia on briteille tuttu juttu eikä sitä edes huomata arjen rutiineissa. Britannian talouskehityksessä on samoja piirteitä kuin muuallakin Euroopassa ja sen budjettivaje on lähetystöneuvos Sami Pirkkalan mukaan peräti 11 % bruttokansantuotteesta. Julkisen velan ennakoidaan kasvavan lähelle 80 % BKT:sta.
Julkisen talouden vajauksen kuriin saaminen ja tasapainottaminen onkin pääministeri David Cameronin päätavoitteena kuluvalla hallituskaudella. Talouden elvyttämislääkkeet ovat todella kovat eikä oppositiossa oleva työväenpuolue usko niiden toteutuvan ainakaan ennen vuotta 2016. Hallitus aikoo leikata julkisia menoja 81 miljardilla punnalla, mikä tarkoittaa lähes puolen miljoonan työpaikan karsimista. Suurimmat säästöt sosiaalimenoissa tullaan saavuttamaan sairausmaksujen pituuden lyhentämisellä ja mm. luopumalla hyvätuloisten lapsilisistä. Ohjelman mukaan nostetaan eläkeikä 66 vuoteen ennen 2020. Näin Britannia kulkee samaa latua useimpien EU-maiden kanssa ja ihmeeltä tuntuukin, jos Suomi voi tehdä tästä jatkossa poikkeuksen. Cameronin hallituksen mukaan sen säästöohjelma on tasapuolinen ja kohdistuu yhtä hyvin köyhiin kuin rikkaisiinkin.
Lontoon City ja EU:n talouspolitiikka
Britannia on teollisuuden historiallinen kehto, mutta tuotannon merkitys nykyisellään on marginaalinen. Tavarakaupan kasvattamiseen pyritään silti vaikuttamaan, ja vahvistamaan tuotantoa yrityssektorilla. Maan kauppatase on jo kauan ollut negatiivinen, mutta Britannialla on vahva palvelusektori ja finanssisektorin osuus kansantuotteesta on kolmenkymmen prosentin luokkaa. Tästä johtuu, että Britannia on huolissaan meneillään olevasta massiivisesta finanssialan direktiivivalmistelusta EU:ssa.
”Lontoon etuna finanssikeskuksena on ollut sen mahdollisuus tavoittaa maailman muut finanssikeskukset saman vuorokauden aikana”, kertoo lähetystöneuvos Pirkkala Suomen Lontoon suurlähetystöstä. Jatkossa on vaikeata tietää, mikä merkitys tällä asialla finanssimaailmassa on. Lontoon finanssikeskus-roolilla ja alan suurella merkityksellä Britannian taloudessa on keskeinen vaikutus maan EU-politiikkaan. Nyt kysytään, onko maan EU-ratkaisuilla suljettu pois mahdollisuus vaikuttaa juuri Britannian kannalta keskeisiin talouspoliittisiin asioihin EU:ssa. Britanniahan on jäänyt pois fiskaalisopimuksesta, Euroopan vakuusrahastosta ja monesta muustakin euroon liittyvästä päätöksenteosta. Moni eurokriisiin liittyvä ratkaisu tulee kuitenkin aikanaan vaikuttamaan koko EU:n piirissä.
Hallituksen piirissä on vahva EU-kriittinen ryhmä, mikä vaikeuttaa sen linjavetoja. Toisaalta Britannia on kyllä monin tavoin aktiivisesti mukana EU:n toiminnassa ja se pitää sisämarkkinoita tärkeimpinä markkinoinaan. Tältä osin myönteisyyttä EU:ta kohtaan siis löytyy. Britannia haluaa nyt erityisesti vaikuttaa EU:n rahoitusmarkkinoiden sääntelyä koskeviin päätöksiin. Lontoon Cityssä ollaan huolissaan erilaisista finanssisektorin vakavaraisuuteen, johdannaiskauppaan ja toimintojen läpinäkyvyyteen liittyvistä suunnitelmista, joita EU:ssa on vireillä suuri joukko.
Ns. Tobinin veroa vastustetaan ehdottomasti, vaikka se Ranskan esittämässä muodossaan ei paljonkaan poikkea Britanniassa käytössä olevasta osakekauppaverosta. Britanniassa ei nähdä hyvänä mitään sellaista finanssisektorille kohdistettavaa rasitetta, mitä ei ole maailman muilla talousalueilla. Aihetta huoleen onkin, sillä Britannian osuus maailmankaupassa on pienentynyt myös finanssisektorilla.
1950-luvulla ei Britanniassa uskottu, että dollari voisi syrjäyttää punnan maksuvaluuttana. ”Kultakannasta luopumisen jälkeen ei kuitenkaan mennyt montakaan vuotta, kun dollariekspansia oli toteutunut”, kertoo lähetystöneuvos Pirkkala. Hallitseva kauppavaluutta on historian myötä vaihtunut monta kertaa. Lontoon Cityn huoli finanssiasemastaan ei ole turha, sillä harva asia rahoitusmarkkinoilla on pysyvää. Nykyisen kehityksen ennustaminen lienee vaikeaa. Kiinasta tullee vuoteen 2020 mennessä jo absoluuttisestikin Yhdysvaltoja suurempi talous. Markkinoilla absoluuttisella koolla on enemmän merkitystä kuin suhteellisella koolla.
Suomen suurlähetystö Lontoossa
Suomen suurlähetystö sijaitsee upealla alueella Belgraviassa, Lontoossa. Lähetystöllä on läheiset yhteydet pohjoismaiden lähetystöihin sekä muihin alueella sijaitseviin lähetystöihin. Suurlähettiläs Pekka Huhtaniemen käytössä oleva rakennus lähellä Kensingtonin palatsia sijoittuu alueelle, missä residenssiään pitävät mm. Norjan ja Venäjän suurlähettiläät. Alueelle on hakeutunut maailmanluokan miljardöörejä ja mm. formulomamaailman johtaja Ecclestone osti tyttärensä käyttöön hienoa talon.
Kensingtonin residenssin ensimmäinen haltija oli suurlähettiläs Sakari Tuomioja, joka myös oli ensimmäinen kuningatar Elisabetin kohdannut Suomen suurlähettiläs Lontoossa. Tulevat olympialaiset näkyivät myös ohjelmassa ja odotettavissa on mm. Kentin herttuan vierailu Suomen suurlähettilään luona järjestettävässä Helsingin olympialaisia koskevassa muistelutilaisuudessa. Suhteet hoviin ovat siis hyvät.
Suomen kaupan osalta lähetystössä ollaan tyytyväisiä suomalais-brittiläisen kauppakamarin toimintaan. Se perustettiin vajaa kymmenen vuotta sitten, ja lähetystö järjestää sen kanssa yhteisiä verkostoitumistilaisuuksia, joiden tavoitteena on verkottaa ja lisätä suomalaisyritysten yhteyksiä paikalliseen yritysmaailmaan. Lähetystöllä on tiivis yhteistyö suomalaiseen merimieskirkkoon, mikä on yhä tärkeämpi sosiaalinen tukikohta suomalaisille. Pisa-tutkimuksen suomalaismenestyksen vuoksi lähetystön järjestämät opetusta ja koulujärjestelmää koskevat tilaisuudet ovat myös olleet suosittuja.
Koulutus ja Britannia
Perinteisesti brittiläinen koulutusjärjestelmä koostuu yksityisestä ja julkisesta puolesta. Yksityinen koulu tarjoaa opintien 7-9 prosentille lapsista ja takaa yleensä myös hyvän sijoittumisen työelämään jo pelkästään sen puitteissa solmittujen suhteiden pohjalta. Vanhempien huoli julkisen koulun tulosten heikkouksista on johtanut siihen, että on ryhdytty perustamaan ns. vapaakouluja. Niissä oppilaiden vanhemmilla on mahdollisuus itse vaikuttaa opetusjärjestelmään ja opettajien työhön. Näitä kouluja on tänä vuonna tarkoitus perustaa jo toimivien lisäksi eri puolille maata muutamia satoja. ”Näin ollen Britannian koulujärjestelmä näyttäisi eriytyvän entisestään”, toteaa lehdistöneuvos Mölsä .
Erot Suomen koulutusjärjestelmään ovat melkoisia. Suomen opettajakunnasta katsotaan 97 prosentin olevan päteviä toimeensa ja kykenevän koulutuksensa puitteissa myös käyttämään tutkimustietoon perustuvaa aineistoa työssään. Samoin suomalaisopettajat voivat varsin itsenäisesti suunnitella opetuksensa sisältöä ja tuntiohjelmia ilman, että heidän toimintaansa koko ajan tarkkailtaisiin kuten Britanniassa. Britanniassa ihmetelläänkin sitä, että Suomi on kyennyt saavuttamaan jatkuvasti huipputason Pisa-tutkimuksissa, vaikka brittiläistä opettajien testausjärjestelmää ei meillä olekaan käytössä. Lähetystön käsityksen mukaan vapaampi järjestelmä tarjoaa mahdollisuuden pitkäjänteiseen toimintaan. Britanniassa ei ole mahdollisuutta poiketa mallista, vaikka siihen olisi tarvettakin eikä opettajilla ole paljonkaan omaa harkintavaltaa työssään.
Hallituksen säästöt koskevat julkista sektoria lähes kauttaaltaan, mutta koulutuksen määrärahoihin ei ole tulossa vähennyksiä. Toisaalta oppilasmäärien kasvu merkitsee oppilasta kohden käytettävissä olevien varojen pienentymistä, joten Britannian talouden matokuuri puraisee myös koulutusta. Toivokaamme vain, että Suomessa ei koulutusmäärärahoja supisteta – koskeehan se suoraan tulevaa sukupolvea ja samalla myös meidän kaikkien hyvinvointia ja tulevaisuutta.
Teksti: Auli Ojala FT, KL
SANL:n hallitusjäsen ja UWEn rahastonhoitaja
Artikkeli perustuu Suomen Lontoon suurlähetystössä lähetystöneuvos Sami Pirkkalan ja lehdistöneuvos Jouni Mölsän kanssa käymiini keskusteluihin sekä sieltä saatuun sähköiseen aineistoon vuonna 2012.
(Tiivistelmä artikkelista on julkaistu SANL:n jäsenlehdessä (Minerva 4/2013).
keskiviikko 27. marraskuuta 2013
Väkivalta ei ole yksityisasia
- Kyllä olen saanut ihmetellä, miten se nainen aina palasi kotiinsa, vaikka oli paennut miehensä lyömistä, totesi minulta kynttiläviestin kirjastolla saanut naisihminen.
- Meijän oli lähettävä kottoa vaikka oltiin vielä pieniä lapsia, muisteli vanhus, jonka isä oli ollut juovuspäissään paha perheelleen.
Monia surullisia tarinoita ehdin kuulla maanantaina marketin aulassa, kirjastolla ja kunnantalolla, kun olimme jakamassa Valoa - ei väkivaltaa -kynttiläviestiä sotkamolaisille. Toisaalta useimmat kiittelivät, että vakavaan asiaan kiinnitetään huomiota ja että kynttilän mukana oli saatavana tietoa, mistä löytyy apua. Ehkäisevää apua on verkossakin, mm. www.turvakoti.net.
Kynttiläviesti liittyi YK:n naisiin kohdistuvan väkivallan vastaiseen päivään 25.11., jota vietetään maailmanlaajuisesti. Tämän vuoden viestinauhassa lukee: Yksikin kuolema on liikaa - turvakoti voi pelastaa.
Suomessa kuolee vuosittain noin 20 naista perhesurmissa. Euroopan Neuvoston suositusten mukaisesti jokaisessa maassa pitäisi olla yksi turvakotipaikka 10 000 asukasta kohti. Tämän perusteella Suomessa pitäisi olla yli 500 turvakotipaikkaa, mutta niitä on vain noin 120. Kainuun 6-paikkainen turvakoti on Kajaanissa. Voi kysyä onko se liian kaukana monille turvaa tarvitseville.
Suomi on ratifioimassa vuonna 2014 Euroopan Neuvoston naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisen Istanbulin sopimuksen. Sopimuksen tavoitteena on naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäiseminen ja poistaminen, uhrien suojelu sekä väkivallan tekijöiden saattaminen syytteeseen. Kyseessä on maailmanlaajuisesti laaja-alaisin sopimus naisiin kohdistuvaan väkivaltaan puuttumiseksi. Istanbulin sopimus edellyttää mm. turvakotipaikkojen ja matalan kynnyksen palveluiden riittävää takaamista lähisuhdeväkivallan uhreille.
112-numeroon tai ystävälle pitää uskaltaa soittaa pääsemiseksi pois väkivaltatilanteesta. Väkivalta ei ole sellainen yksityisasia, josta olisi vaiettava. Päin vastoin, uhriksi joutuneen pitää uskaltaa katkaista väkivallan kierre. Ystävien ja naapurien on rohjettava kysyä, voiko olla avuksi, jos aavistaa naisen ja joskus miehen olevan vaikeuksissa.
Maanantain 25.11. naisiin kohdistuvan väkivallan vastainen päivä oli startti YK:n lanseeraamalle 16 päivän toimintajaksolle, joka huipentuu ihmisoikeuksien päivään 10.12., joka on kaiken väkivallan ja syrjinnän vastainen päivä.
Kajaanin Akateemiset naiset valmistelivat Kajaanissa jo 24.11. järjestetyn Nainen, uskalla katkaista väkivallan kierre -tilaisuuden, jossa nähtiin Peter Franzenin elokuva "Tumman veden päällä", kuultiin Ensi- ja turvakotien Oulun yhdistyksen Riitta Pohjoisvirran, Kainuun Soten Saija Salon ja poliisi Ville Hokkasen alustukset sekä käytiin laaja keskustelu. Tilaisuus koettiin hyvin tarpeelliseksi ja ymmärrystä avartavaksi sekä toimintavalmiuksia lisääväksi.
Toivon, että vuosittain jaettava kynttiläviestimme rohkaisee meitä kaikkia toimimaan väkivallan ehkäisemiseksi. Suomessa naisiin kohdistuva väkivalta on muuta Eurooppaa yleisempää ja Kainuu on muuta Suomea väkivaltaisempi.
Kynttilä valaisee, mutta vielä enemmän valaisee ja lämmittää lähimmäisen tuki silloin kun meillä on vaikeuksia.
Helena Aaltonen
Kajaanin Akateemisten Naisten pj.
- Meijän oli lähettävä kottoa vaikka oltiin vielä pieniä lapsia, muisteli vanhus, jonka isä oli ollut juovuspäissään paha perheelleen.
Monia surullisia tarinoita ehdin kuulla maanantaina marketin aulassa, kirjastolla ja kunnantalolla, kun olimme jakamassa Valoa - ei väkivaltaa -kynttiläviestiä sotkamolaisille. Toisaalta useimmat kiittelivät, että vakavaan asiaan kiinnitetään huomiota ja että kynttilän mukana oli saatavana tietoa, mistä löytyy apua. Ehkäisevää apua on verkossakin, mm. www.turvakoti.net.
Kynttiläviesti liittyi YK:n naisiin kohdistuvan väkivallan vastaiseen päivään 25.11., jota vietetään maailmanlaajuisesti. Tämän vuoden viestinauhassa lukee: Yksikin kuolema on liikaa - turvakoti voi pelastaa.
 |
| Kajaanin yhdistyksen puheenjohtaja Helena Aaltonen (vas.) esittelee päivän viestiä. |
Suomessa kuolee vuosittain noin 20 naista perhesurmissa. Euroopan Neuvoston suositusten mukaisesti jokaisessa maassa pitäisi olla yksi turvakotipaikka 10 000 asukasta kohti. Tämän perusteella Suomessa pitäisi olla yli 500 turvakotipaikkaa, mutta niitä on vain noin 120. Kainuun 6-paikkainen turvakoti on Kajaanissa. Voi kysyä onko se liian kaukana monille turvaa tarvitseville.
Suomi on ratifioimassa vuonna 2014 Euroopan Neuvoston naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisen Istanbulin sopimuksen. Sopimuksen tavoitteena on naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäiseminen ja poistaminen, uhrien suojelu sekä väkivallan tekijöiden saattaminen syytteeseen. Kyseessä on maailmanlaajuisesti laaja-alaisin sopimus naisiin kohdistuvaan väkivaltaan puuttumiseksi. Istanbulin sopimus edellyttää mm. turvakotipaikkojen ja matalan kynnyksen palveluiden riittävää takaamista lähisuhdeväkivallan uhreille.
112-numeroon tai ystävälle pitää uskaltaa soittaa pääsemiseksi pois väkivaltatilanteesta. Väkivalta ei ole sellainen yksityisasia, josta olisi vaiettava. Päin vastoin, uhriksi joutuneen pitää uskaltaa katkaista väkivallan kierre. Ystävien ja naapurien on rohjettava kysyä, voiko olla avuksi, jos aavistaa naisen ja joskus miehen olevan vaikeuksissa.
Maanantain 25.11. naisiin kohdistuvan väkivallan vastainen päivä oli startti YK:n lanseeraamalle 16 päivän toimintajaksolle, joka huipentuu ihmisoikeuksien päivään 10.12., joka on kaiken väkivallan ja syrjinnän vastainen päivä.
Kajaanin Akateemiset naiset valmistelivat Kajaanissa jo 24.11. järjestetyn Nainen, uskalla katkaista väkivallan kierre -tilaisuuden, jossa nähtiin Peter Franzenin elokuva "Tumman veden päällä", kuultiin Ensi- ja turvakotien Oulun yhdistyksen Riitta Pohjoisvirran, Kainuun Soten Saija Salon ja poliisi Ville Hokkasen alustukset sekä käytiin laaja keskustelu. Tilaisuus koettiin hyvin tarpeelliseksi ja ymmärrystä avartavaksi sekä toimintavalmiuksia lisääväksi.
Toivon, että vuosittain jaettava kynttiläviestimme rohkaisee meitä kaikkia toimimaan väkivallan ehkäisemiseksi. Suomessa naisiin kohdistuva väkivalta on muuta Eurooppaa yleisempää ja Kainuu on muuta Suomea väkivaltaisempi.
Kynttilä valaisee, mutta vielä enemmän valaisee ja lämmittää lähimmäisen tuki silloin kun meillä on vaikeuksia.
Helena Aaltonen
Kajaanin Akateemisten Naisten pj.
sunnuntai 17. marraskuuta 2013
Kapkaupungin Akateemisilla Naisilla hieno koulutusprojekti
Lauantaiaamun sää 12.10.2013 oli Reetta-tyttärelleni ja minulle ensimmäinen yllätys. Ilma oli todella tuulinen ja kylmä, mitä emme Etelä-Afrikassa
osanneet odottaa. Ei muuta kuin kaikki mahdolliset vaatteet päälle ja matkaan
kohti Kraaifonteinia.
Toinen yllätys oli positiivinen. Kapkaupungin
Akateemiset Naiset olivat kutsuneet meidät tutustumaan projektiinsa Bloekombo
Secondary Schooliin. Koulu sijaitsee Kraaifonteinissa köyhällä alueella, mikä
tarjoaa vain vähän virikkeitä oppilaille. Kolmatta vuotta jatkuvan ja pian
loppuvan projektin tavoite on tukea tyttöjä näiden elämänhallintataidoissa sekä koulukielessä englannissa, joka ei ole tyttöjen äidinkieli. Alkujaan projektiin oli valittu opettajien avulla 60 hyvin menestyvää tyttöä,
mutta nyt joukko on pienentynyt kolmasosaan. Kokoontuminen lauantaisin ei jaksa
motivoida kaikkia. Mutta se joukko, jonka me tapasimme, oli sitäkin innokkaampaa.
Päivän aiheena oli kirjoittaa selostus vierailusta parlamentissa. Luokan varustetaso
oli varsin yksinkertainen, mutta vihreä taulu tuntui toimivan hyvin. Tulomme
luokkaa katkaisi teeman käsittelyn, sillä kaikki halusivat oppia muutaman sanan
suomea.
Juttelimme puolisen tuntia tyttöjen kanssa ja kaikki tuntuivat ymmärtävän, että Etelä-Afrikassa, jossa työttömyysprosentti on 50%, koulutus on ainoa tapa päästä eteenpäin. Kun kuuntelin tyttöjä, vakuutuin siitä, että projektin tavoite, tien avaaminen heille johtaville paikoille, voi toteutua.
Toinen yllätys oli positiivinen. Kapkaupungin
Akateemiset Naiset olivat kutsuneet meidät tutustumaan projektiinsa Bloekombo
Secondary Schooliin. Koulu sijaitsee Kraaifonteinissa köyhällä alueella, mikä
tarjoaa vain vähän virikkeitä oppilaille. Kolmatta vuotta jatkuvan ja pian
loppuvan projektin tavoite on tukea tyttöjä näiden elämänhallintataidoissa sekä koulukielessä englannissa, joka ei ole tyttöjen äidinkieli. Alkujaan projektiin oli valittu opettajien avulla 60 hyvin menestyvää tyttöä,
mutta nyt joukko on pienentynyt kolmasosaan. Kokoontuminen lauantaisin ei jaksa
motivoida kaikkia. Mutta se joukko, jonka me tapasimme, oli sitäkin innokkaampaa.
Päivän aiheena oli kirjoittaa selostus vierailusta parlamentissa. Luokan varustetaso
oli varsin yksinkertainen, mutta vihreä taulu tuntui toimivan hyvin. Tulomme
luokkaa katkaisi teeman käsittelyn, sillä kaikki halusivat oppia muutaman sanan
suomea.
Juttelimme puolisen tuntia tyttöjen kanssa ja kaikki tuntuivat ymmärtävän, että Etelä-Afrikassa, jossa työttömyysprosentti on 50%, koulutus on ainoa tapa päästä eteenpäin. Kun kuuntelin tyttöjä, vakuutuin siitä, että projektin tavoite, tien avaaminen heille johtaville paikoille, voi toteutua.
Iloiset yllätykset jatkuivat, sillä koulupäivän jälkeen
siirryimme Peggy Ipsomin, Kapakaupungin Akateemisten Naisten tiedottajan, kotiin, jonne ilmestyi
kahdeksan muuta jäsentä kullakin mukanaan jokin tyypillinen paikallinen
leivonnainen. Aikoinaan täysin valkoinen järjestö on muuttumassa selvästi
monietniseksi. Järjestön ongelmat ovat samanlaisia kuin
meilläkin: varoja projekteihin on vaikeaa saada ja jäsenmäärää pitäisi koko ajan kasvattaa.
Vastavalittu puheenjohtaja vaikutti kuitenkin luottavaiselta.
 |
| Vastavalittu presidentti Vicky Nembaware ja Hazel Bowen |
Yksi ongelma Eetelä-Afrikassa on silti yli muiden. Kaikkea haittaa
valtava rikollisuus. Tämäkin kaunis koti, jossa istuimme iltapäivää, oli ns.
vartioidulla alueella eli korkean muurin ympäröimälle alueelle ajettiin
portista, jossa vartija tarkisti tulijoiden henkilöllisyyden.
 |
| Peggy Ipsom ja Hazel Bowen, EteläAfrikan Akat. Naisten Liiton presidentti |
Sama näkyi
Stellenboschissa, maan toiseksi vanhimmassa kaupungissa, jossa asuimme runsaan
viikon ajan. Kaikki näytti kauniilta, valkoiset talot kuin vanhoilta alueilta
Keski-Euroopasta, mutta jokaista taloa ympäröivät muurit. Kaupat menivät kiinni
kuudelta ja sen jälkeen kadut hiljenivät. Asuimme yliopiston vierastalossa,
jossa makuuhuoneet oli oven lisäksi ”suojattu” kaltereilla.
Näistä kalteriovista meille jäi niin pelottava kokemus, että emme öisin sulkeneet niitä. Olimme juuri tulleet taloon ja menin tyttäreni kanssa katsomaan käytävän päässä olevaa hänelle varattua makuuhuonetta. Tyttäreni kolmivuotias kuopus, jonka valvomisen vuoksi olin matkalla mukana, humautti kalterit kiinni. Puhelimet ja avaimet olivat hallissa kassissa ja ikkunoiden edessä kiinteät kalterit. Paniikki alkoi nousta, kunnes huomasimme, että tilanne ei sentään ollut toivoton. Kalteriovi aukeni toiseen suuntaa eikä suinkaan mennyt itsestään lukkoon. Kuka sanoikaan, että matkailu avartaa!
Näistä kalteriovista meille jäi niin pelottava kokemus, että emme öisin sulkeneet niitä. Olimme juuri tulleet taloon ja menin tyttäreni kanssa katsomaan käytävän päässä olevaa hänelle varattua makuuhuonetta. Tyttäreni kolmivuotias kuopus, jonka valvomisen vuoksi olin matkalla mukana, humautti kalterit kiinni. Puhelimet ja avaimet olivat hallissa kassissa ja ikkunoiden edessä kiinteät kalterit. Paniikki alkoi nousta, kunnes huomasimme, että tilanne ei sentään ollut toivoton. Kalteriovi aukeni toiseen suuntaa eikä suinkaan mennyt itsestään lukkoon. Kuka sanoikaan, että matkailu avartaa!
Yhteys Kapkaupungin Akateemisiin Naisiin antoi hyvän
mahdollisuuden kuulla ja nähdä enemmän kuin mitä tavallinen matkaaja näkee.
Jokaisen matkoille lähtevän jäsenemme kannattaakin katsoa IFUW:n sivuilta (www.ifuw.org) muiden
maiden paikallisjärjestöjä ja ottaa niihin rohkeasti yhteyttä. Myös minä olen CIRinä valmis auttamaan yhteydenotoissa. Toki näin sanoessani
toivon, että kun meille tulee vastaavia pyyntöjä kansainvälisiltä sisarjärjestöiltämme, myös meidän jäsenemme olisivat valmiita avaamaan
kotiensa ovet.
Teksti ja kuvat:
Marja Liisa Toivanen
CIR (Coordinator of International Relations)
Teksti ja kuvat:
Marja Liisa Toivanen
CIR (Coordinator of International Relations)
perjantai 8. marraskuuta 2013
SANL löytyy myös Facebookista ja Twitteristä
Ajankohtaisimmat Suomen Akateemisten Naisten Liiton (SANL) uutiset ja linkit löydät Facebookista ja Twitteristä. Käy tutustumassa!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)